Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Tuhansia vuosia Aatamin pojat ahersivat Mesopotamian jokien varsilla, ratkoivat kasteluun ja tulvienhallintaan liittyviä ongelmiaan etelän suunnalla, vahvistelivat puolustuslinjojaan pohjoisessa ja pyrkivät säilyttämään perinteitään ensimmäisen Eedenin loiston ajoilta.
Toisen puutarhan johtajissa ilmennyt uljuus on eräs Urantian historian hämmästyttävistä ja innoittavista sankarirunoelmista. Koskaan nämä uljaat sielut eivät kadottaneet kokonaan näköpiiristään Aatamin tehtävään sisältynyttä tavoitetta, ja sen tähden he taistelivat urhoollisesti ympäröivien ja alemmantasoisten heimojen vaikutuksia vastaan, samalla kun he katkeamattomana virtana ja auliisti lähettivät oivallisimmat poikansa ja tyttärensä lähettiläiksi maailman rotujen keskuuteen. Välillä tämä levittäytyminen oli kuluttaa kotimaan kulttuurin voimavarat loppuun, mutta kerran toisensa jälkeen nämä verrattomat kansanheimot onnistuivat sellaisesta toipumaan.
Adamiittien sivilisaatio, yhteiskunta ja kulttuuritaso olivat Urantian evolutionaaristen rotujen yleistasoa verrattomasti korkeammalla. Vain Vanin ja Amadonin vanhojen yhdyskuntien sekä Aataminpojan jälkeläisten keskuudessa kukoisti sivilisaatio, joka oli edes jossakin mielessä verrattavissa adamiittien sivilisaatioon. Mutta toisen Eedenin sivilisaatio oli keinotekoinen rakennelma – se ei ollut evoluution tulos – ja siksi se oli tuomittu rappeutumaan niin pitkälle, että se painuisi luonnolliselle, evoluution mukaiselle tasolle.
Aatami jätti jälkeensä suuren älyllisen ja hengellisen kulttuurin, mutta jos puhutaan mekaanisista laitteista, niiden osalta se ei ollut kovinkaan pitkälle edistynyt, sillä jokaisen sivilisaation rajoituksena ovat saatavilla olevat luonnonvarat, synnynnäinen nerokkuus ja riittävä joutoaika, jotka takaavat, että keksintöjä myös syntyy. Violetin rodun sivilisaatio perustui Aatamin läsnäoloon ja ensimmäisen Eedenin perinteisiin. Aatamin kuoleman jälkeen, ja sitten kun nämä perinteet vuosisatojen saatossa hämärtyivät, adamiittien kulttuuritasossa tapahtui tasaista laskua, kunnes se saavutti sellaisen tilan, jossa se oli vastavuoroisessa tasapainossa ympäristön kansojen tason ja violetin rodun luonnollista tietä kehittyvien kulttuuristen kykyjen kanssa.
Mutta adamiitit olivat vuoden 19000 eKr. paikkeilla eittämätön kansakunta, jonka väkiluku oli neljä ja puoli miljoonaa, ja he olivat lähettäneet jo miljoonia jälkeläisiään ympärillään asuvien kansojen keskuuteen.
For thousands of years the sons of Adam labored along the rivers of Mesopotamia, working out their irrigation and flood-control problems to the south, perfecting their defenses to the north, and attempting to preserve their traditions of the glory of the first Eden.
The heroism displayed in the leadership of the second garden constitutes one of the amazing and inspiring epics of Urantia’s history. These splendid souls never wholly lost sight of the purpose of the Adamic mission, and therefore did they valiantly fight off the influences of the surrounding and inferior tribes while they willingly sent forth their choicest sons and daughters in a steady stream as emissaries to the races of earth. Sometimes this expansion was depleting to the home culture, but always these superior peoples would rehabilitate themselves.
The civilization, society, and cultural status of the Adamites were far above the general level of the evolutionary races of Urantia. Only among the old settlements of Van and Amadon and the Adamsonites was there a civilization in any way comparable. But the civilization of the second Eden was an artificial structure—it had not been evolved—and was therefore doomed to deteriorate until it reached a natural evolutionary level.
Adam left a great intellectual and spiritual culture behind him, but it was not advanced in mechanical appliances since every civilization is limited by available natural resources, inherent genius, and sufficient leisure to insure inventive fruition. The civilization of the violet race was predicated on the presence of Adam and on the traditions of the first Eden. After Adam’s death and as these traditions grew dim through the passing millenniums, the cultural level of the Adamites steadily deteriorated until it reached a state of reciprocal balance with the status of the surrounding peoples and the naturally evolving cultural capacities of the violet race.
But the Adamites were a real nation around 19,000 b.c., numbering four and a half million, and already they had poured forth millions of their progeny into the surrounding peoples.
SuomiEnglish
Tuhansia vuosia Aatamin pojat ahersivat Mesopotamian jokien varsilla, ratkoivat kasteluun ja tulvienhallintaan liittyviä ongelmiaan etelän suunnalla, vahvistelivat puolustuslinjojaan pohjoisessa ja pyrkivät säilyttämään perinteitään ensimmäisen Eedenin loiston ajoilta.
For thousands of years the sons of Adam labored along the rivers of Mesopotamia, working out their irrigation and flood-control problems to the south, perfecting their defenses to the north, and attempting to preserve their traditions of the glory of the first Eden.
Toisen puutarhan johtajissa ilmennyt uljuus on eräs Urantian historian hämmästyttävistä ja innoittavista sankarirunoelmista. Koskaan nämä uljaat sielut eivät kadottaneet kokonaan näköpiiristään Aatamin tehtävään sisältynyttä tavoitetta, ja sen tähden he taistelivat urhoollisesti ympäröivien ja alemmantasoisten heimojen vaikutuksia vastaan, samalla kun he katkeamattomana virtana ja auliisti lähettivät oivallisimmat poikansa ja tyttärensä lähettiläiksi maailman rotujen keskuuteen. Välillä tämä levittäytyminen oli kuluttaa kotimaan kulttuurin voimavarat loppuun, mutta kerran toisensa jälkeen nämä verrattomat kansanheimot onnistuivat sellaisesta toipumaan.
The heroism displayed in the leadership of the second garden constitutes one of the amazing and inspiring epics of Urantia’s history. These splendid souls never wholly lost sight of the purpose of the Adamic mission, and therefore did they valiantly fight off the influences of the surrounding and inferior tribes while they willingly sent forth their choicest sons and daughters in a steady stream as emissaries to the races of earth. Sometimes this expansion was depleting to the home culture, but always these superior peoples would rehabilitate themselves.
Adamiittien sivilisaatio, yhteiskunta ja kulttuuritaso olivat Urantian evolutionaaristen rotujen yleistasoa verrattomasti korkeammalla. Vain Vanin ja Amadonin vanhojen yhdyskuntien sekä Aataminpojan jälkeläisten keskuudessa kukoisti sivilisaatio, joka oli edes jossakin mielessä verrattavissa adamiittien sivilisaatioon. Mutta toisen Eedenin sivilisaatio oli keinotekoinen rakennelma – se ei ollut evoluution tulos – ja siksi se oli tuomittu rappeutumaan niin pitkälle, että se painuisi luonnolliselle, evoluution mukaiselle tasolle.
The civilization, society, and cultural status of the Adamites were far above the general level of the evolutionary races of Urantia. Only among the old settlements of Van and Amadon and the Adamsonites was there a civilization in any way comparable. But the civilization of the second Eden was an artificial structure—it had not been evolved—and was therefore doomed to deteriorate until it reached a natural evolutionary level.
Aatami jätti jälkeensä suuren älyllisen ja hengellisen kulttuurin, mutta jos puhutaan mekaanisista laitteista, niiden osalta se ei ollut kovinkaan pitkälle edistynyt, sillä jokaisen sivilisaation rajoituksena ovat saatavilla olevat luonnonvarat, synnynnäinen nerokkuus ja riittävä joutoaika, jotka takaavat, että keksintöjä myös syntyy. Violetin rodun sivilisaatio perustui Aatamin läsnäoloon ja ensimmäisen Eedenin perinteisiin. Aatamin kuoleman jälkeen, ja sitten kun nämä perinteet vuosisatojen saatossa hämärtyivät, adamiittien kulttuuritasossa tapahtui tasaista laskua, kunnes se saavutti sellaisen tilan, jossa se oli vastavuoroisessa tasapainossa ympäristön kansojen tason ja violetin rodun luonnollista tietä kehittyvien kulttuuristen kykyjen kanssa.
Adam left a great intellectual and spiritual culture behind him, but it was not advanced in mechanical appliances since every civilization is limited by available natural resources, inherent genius, and sufficient leisure to insure inventive fruition. The civilization of the violet race was predicated on the presence of Adam and on the traditions of the first Eden. After Adam’s death and as these traditions grew dim through the passing millenniums, the cultural level of the Adamites steadily deteriorated until it reached a state of reciprocal balance with the status of the surrounding peoples and the naturally evolving cultural capacities of the violet race.
Mutta adamiitit olivat vuoden 19000 eKr. paikkeilla eittämätön kansakunta, jonka väkiluku oli neljä ja puoli miljoonaa, ja he olivat lähettäneet jo miljoonia jälkeläisiään ympärillään asuvien kansojen keskuuteen.
But the Adamites were a real nation around 19,000 b.c., numbering four and a half million, and already they had poured forth millions of their progeny into the surrounding peoples.