Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Aatamin ensimmäiset sata vuotta maan päällä olivat juuri täyttyneet, kun Serapatatia nousi isänsä kuoleman jälkeen nodiittiheimojen läntisen eli syyrialaisen liittokunnan johtajaksi. Serapatatia oli ihonväriltään ruskeaan vivahtava, hän kuului lahjakkaana jälkeläisenä sukuhaaraan, joka syntyi Dalamatian terveyskomission entisen päällikön pariuduttua noiden kaukaisten aikojen sinisen rodun erään naispuolisen älyniekan kanssa. Tämä sukuhaara oli kautta aikojen hallinnut läntisiä nodiittiheimoja ja ollut niiden keskuudessa erittäin vaikutusvaltainen.
Serapatatia oli tehnyt useita vierailuja puutarhaan, ja Aatamin asian oikeamielisyys oli tehnyt häneen syvän vaikutuksen. Ja hieman sen jälkeen kun hän oli ottanut vastaan syyrialaisnodiittien johtajan tehtävät, hän ilmoitti aikovansa kytkeä toimintansa Aatamin ja Eevan puutarhassa tekemään työhön. Hänen kansansa enemmistö ryhtyi tukemaan häntä tämän ohjelman läpiviemisessä, ja Aatami oli riemuissaan uutisista, joiden mukaan kaikista naapuriheimoista voimakkain ja älykkäin oli lähes kokonaisuudessaan asettunut kannattamaan maailman kohennusohjelmaa. Se oli kertakaikkisen rohkaisevaa. Ja pian tämän tärkeän tapahtuman jälkeen Aatami ja Eeva järjestivät omassa kodissaan kutsut Serapatatialle ja hänen uudelle esikunnalleen.
Serapatatiasta tuli eräs kyvykkäimmistä ja tehokkaimmista Aatamin avustajista. Hän oli kaikissa toimissaan täysin rehellinen ja läpikotaisen vilpitön. Hän ei ollut koskaan – ei edes myöhemminkään – tietoinen siitä, että salakavala Caligastia käytti häntä tilanteeseen sopivana välikappaleena.
Eikä aikaakaan, kun Serapatatiasta tuli Eedenin heimosuhdekomission apulaispuheenjohtaja, ja laadittiin useita suunnitelmia siitä, miten saataisiin entistä tarmokkaammin toteutetuksi työ, jonka tavoitteena oli kaukaisten heimojen voittaminen puutarhan asian puolelle.
Hän kävi monia neuvotteluja Aatamin ja Eevan – varsinkin Eevan – kanssa, ja he keskustelivat monista suunnitelmista työmenetelmiensä parantamiseksi. Eräänä päivänä Serapatatian käydessä keskusteluja Eevan kanssa hänen mieleensä juolahti, että olisi erittäin hyödyllistä, jos samalla kun odoteltiin violetin rodun suurten joukkojen muodostumista, voitaisiin tehdä jotakin, joka tällä välin välittömästi edistäisi apua odottavia heimoja. Serapatatia väitti vakavissaan, että jos nodiittien, edistyneimmän ja yhteistyöhaluisimman rodun, keskuuteen voisi syntyä johtaja, joka alkuperältään olisi osittain violettia rotuainesta, siitä muodostuisi luja side kytkemään nämä kansanheimot entistä läheisemmin puutarhaan. Ja harkitusti ja rehellisesti ajateltiin, että tämä kaikki koituisi maailman parhaaksi, sillä tällä puutarhassa kasvatettavalla ja koulutettavalla lapsella olisi suurenmoinen ja hyväksi koituva vaikutus isänsä kansaan.
Korostettakoon vielä kertaalleen, että Serapatatia oli kaikin puolin rehellinen ja täysin vilpitön kaikessa, mitä hän ehdotti. Hän ei koskaan hetkeäkään aavistanut, että hän oli ajamassa Caligastian ja Daligastian asiaa. Serapatatia oli läpikotaisen uskollinen suunnitelmalle, jonka mukaan luotaisiin ensin vahva violetin rodun reservi, ennen kuin pyrittäisiin maailmanlaajuisesti kohentamaan sekasorron vallassa olevia Urantian rotuja. Mutta sellaisen suunnitelman loppuunvieminen olisi vaatinut satoja vuosia, ja hän oli kärsimätön. Hän halusi nähdä edes joitakin tuloksia välittömästi – hän halusi nähdä jotakin jo omana elinaikanaan. Hän selvitti Eevalle, että Aatamia usein masensi se, miten vähän maailman kohenemisen hyväksi oli pystytty tekemään.
Näitä kaavailuja kypsyteltiin salassa yli viiden vuoden ajan. Lopulta ne olivat kehittyneet niin pitkälle, että Eeva suostui salaiseen neuvonpitoon Canon kanssa, joka oli läheisen ystävällismielisten nodiittien siirtokunnan loistavalahjaisin järkimies ja toimelias johtaja. Cano oli erittäin myötämielinen Aatamin järjestelmää kohtaan. Itse asiassa hän oli niiden naapurinodiittien vilpitön hengellinen johtaja, jotka kannattivat ystävällisiä suhteita puutarhaan.
Kohtalokas tapaaminen sattui syysillan hämärissä, lähellä Aatamin kotia. Eeva ei ollut koskaan aikaisemmin tavannut kaunista ja intomielistä Canoa. Tämän henkilössä tuli loistavalla tavalla esille kaikki se, mitä oli jäljellä Prinssin esikuntaan kuuluneiden, kaukaisten esi-isien ylivertaisesta fysiikasta ja erinomaisesta älyllisyydestä. Ja myös Cano uskoi täysin Serapatatian suunnitelman oikeamielisyyteen. (Puutarhan ulkopuolella monenkeskinen pariutuminen oli yleisenä käytäntönä.)
Imartelun, intomielisyyden ja voimakkaan henkilökohtaisen vakaumuksen vaikutuksesta Eeva silloin ja siinä paikassa suostui ryhtymään tuohon paljon pohdittuun hankkeeseen, liittämään oman pikku maailmanparannushankkeensa suurempaan ja paljon kauaskantoisempaan jumalalliseen suunnitelmaan. Ennen kuin hän edes kokonaan käsitti, mitä oli tapahtumassa, oli kohtalokas askel jo otettu. Se oli tehty.
Adam had just finished his first one hundred years on earth when Serapatatia, upon the death of his father, came to the leadership of the western or Syrian confederation of the Nodite tribes. Serapatatia was a brown-tinted man, a brilliant descendant of the onetime chief of the Dalamatia commission on health mated with one of the master female minds of the blue race of those distant days. All down through the ages this line had held authority and wielded a great influence among the western Nodite tribes.
Serapatatia had made several visits to the Garden and had become deeply impressed with the righteousness of Adam’s cause. And shortly after assuming the leadership of the Syrian Nodites, he announced his intention of establishing an affiliation with the work of Adam and Eve in the Garden. The majority of his people joined him in this program, and Adam was cheered by the news that the most powerful and the most intelligent of all the neighboring tribes had swung over almost bodily to the support of the program for world improvement; it was decidedly heartening. And shortly after this great event, Serapatatia and his new staff were entertained by Adam and Eve in their own home.
Serapatatia became one of the most able and efficient of all of Adam’s lieutenants. He was entirely honest and thoroughly sincere in all of his activities; he was never conscious, even later on, that he was being used as a circumstantial tool of the wily Caligastia.
Presently, Serapatatia became the associate chairman of the Edenic commission on tribal relations, and many plans were laid for the more vigorous prosecution of the work of winning the remote tribes to the cause of the Garden.
He held many conferences with Adam and Eve—especially with Eve—and they talked over many plans for improving their methods. One day, during a talk with Eve, it occurred to Serapatatia that it would be very helpful if, while awaiting the recruiting of large numbers of the violet race, something could be done in the meantime immediately to advance the needy waiting tribes. Serapatatia contended that, if the Nodites, as the most progressive and co-operative race, could have a leader born to them of part origin in the violet stock, it would constitute a powerful tie binding these peoples more closely to the Garden. And all of this was soberly and honestly considered to be for the good of the world since this child, to be reared and educated in the Garden, would exert a great influence for good over his father’s people.
It should again be emphasized that Serapatatia was altogether honest and wholly sincere in all that he proposed. He never once suspected that he was playing into the hands of Caligastia and Daligastia. Serapatatia was entirely loyal to the plan of building up a strong reserve of the violet race before attempting the world-wide upstepping of the confused peoples of Urantia. But this would require hundreds of years to consummate, and he was impatient; he wanted to see some immediate results—something in his own lifetime. He made it clear to Eve that Adam was oftentimes discouraged by the little that had been accomplished toward uplifting the world.
For more than five years these plans were secretly matured. At last they had developed to the point where Eve consented to have a secret conference with Cano, the most brilliant mind and active leader of the near-by colony of friendly Nodites. Cano was very sympathetic with the Adamic regime; in fact, he was the sincere spiritual leader of those neighboring Nodites who favored friendly relations with the Garden.
The fateful meeting occurred during the twilight hours of the autumn evening, not far from the home of Adam. Eve had never before met the beautiful and enthusiastic Cano—and he was a magnificent specimen of the survival of the superior physique and outstanding intellect of his remote progenitors of the Prince’s staff. And Cano also thoroughly believed in the righteousness of the Serapatatia project. (Outside of the Garden, multiple mating was a common practice.)
Influenced by flattery, enthusiasm, and great personal persuasion, Eve then and there consented to embark upon the much-discussed enterprise, to add her own little scheme of world saving to the larger and more far-reaching divine plan. Before she quite realized what was transpiring, the fatal step had been taken. It was done.
SuomiEnglish
Aatamin ensimmäiset sata vuotta maan päällä olivat juuri täyttyneet, kun Serapatatia nousi isänsä kuoleman jälkeen nodiittiheimojen läntisen eli syyrialaisen liittokunnan johtajaksi. Serapatatia oli ihonväriltään ruskeaan vivahtava, hän kuului lahjakkaana jälkeläisenä sukuhaaraan, joka syntyi Dalamatian terveyskomission entisen päällikön pariuduttua noiden kaukaisten aikojen sinisen rodun erään naispuolisen älyniekan kanssa. Tämä sukuhaara oli kautta aikojen hallinnut läntisiä nodiittiheimoja ja ollut niiden keskuudessa erittäin vaikutusvaltainen.
Adam had just finished his first one hundred years on earth when Serapatatia, upon the death of his father, came to the leadership of the western or Syrian confederation of the Nodite tribes. Serapatatia was a brown-tinted man, a brilliant descendant of the onetime chief of the Dalamatia commission on health mated with one of the master female minds of the blue race of those distant days. All down through the ages this line had held authority and wielded a great influence among the western Nodite tribes.
Serapatatia oli tehnyt useita vierailuja puutarhaan, ja Aatamin asian oikeamielisyys oli tehnyt häneen syvän vaikutuksen. Ja hieman sen jälkeen kun hän oli ottanut vastaan syyrialaisnodiittien johtajan tehtävät, hän ilmoitti aikovansa kytkeä toimintansa Aatamin ja Eevan puutarhassa tekemään työhön. Hänen kansansa enemmistö ryhtyi tukemaan häntä tämän ohjelman läpiviemisessä, ja Aatami oli riemuissaan uutisista, joiden mukaan kaikista naapuriheimoista voimakkain ja älykkäin oli lähes kokonaisuudessaan asettunut kannattamaan maailman kohennusohjelmaa. Se oli kertakaikkisen rohkaisevaa. Ja pian tämän tärkeän tapahtuman jälkeen Aatami ja Eeva järjestivät omassa kodissaan kutsut Serapatatialle ja hänen uudelle esikunnalleen.
Serapatatia had made several visits to the Garden and had become deeply impressed with the righteousness of Adam’s cause. And shortly after assuming the leadership of the Syrian Nodites, he announced his intention of establishing an affiliation with the work of Adam and Eve in the Garden. The majority of his people joined him in this program, and Adam was cheered by the news that the most powerful and the most intelligent of all the neighboring tribes had swung over almost bodily to the support of the program for world improvement; it was decidedly heartening. And shortly after this great event, Serapatatia and his new staff were entertained by Adam and Eve in their own home.
Serapatatiasta tuli eräs kyvykkäimmistä ja tehokkaimmista Aatamin avustajista. Hän oli kaikissa toimissaan täysin rehellinen ja läpikotaisen vilpitön. Hän ei ollut koskaan – ei edes myöhemminkään – tietoinen siitä, että salakavala Caligastia käytti häntä tilanteeseen sopivana välikappaleena.
Serapatatia became one of the most able and efficient of all of Adam’s lieutenants. He was entirely honest and thoroughly sincere in all of his activities; he was never conscious, even later on, that he was being used as a circumstantial tool of the wily Caligastia.
Eikä aikaakaan, kun Serapatatiasta tuli Eedenin heimosuhdekomission apulaispuheenjohtaja, ja laadittiin useita suunnitelmia siitä, miten saataisiin entistä tarmokkaammin toteutetuksi työ, jonka tavoitteena oli kaukaisten heimojen voittaminen puutarhan asian puolelle.
Presently, Serapatatia became the associate chairman of the Edenic commission on tribal relations, and many plans were laid for the more vigorous prosecution of the work of winning the remote tribes to the cause of the Garden.
Hän kävi monia neuvotteluja Aatamin ja Eevan – varsinkin Eevan – kanssa, ja he keskustelivat monista suunnitelmista työmenetelmiensä parantamiseksi. Eräänä päivänä Serapatatian käydessä keskusteluja Eevan kanssa hänen mieleensä juolahti, että olisi erittäin hyödyllistä, jos samalla kun odoteltiin violetin rodun suurten joukkojen muodostumista, voitaisiin tehdä jotakin, joka tällä välin välittömästi edistäisi apua odottavia heimoja. Serapatatia väitti vakavissaan, että jos nodiittien, edistyneimmän ja yhteistyöhaluisimman rodun, keskuuteen voisi syntyä johtaja, joka alkuperältään olisi osittain violettia rotuainesta, siitä muodostuisi luja side kytkemään nämä kansanheimot entistä läheisemmin puutarhaan. Ja harkitusti ja rehellisesti ajateltiin, että tämä kaikki koituisi maailman parhaaksi, sillä tällä puutarhassa kasvatettavalla ja koulutettavalla lapsella olisi suurenmoinen ja hyväksi koituva vaikutus isänsä kansaan.
He held many conferences with Adam and Eve—especially with Eve—and they talked over many plans for improving their methods. One day, during a talk with Eve, it occurred to Serapatatia that it would be very helpful if, while awaiting the recruiting of large numbers of the violet race, something could be done in the meantime immediately to advance the needy waiting tribes. Serapatatia contended that, if the Nodites, as the most progressive and co-operative race, could have a leader born to them of part origin in the violet stock, it would constitute a powerful tie binding these peoples more closely to the Garden. And all of this was soberly and honestly considered to be for the good of the world since this child, to be reared and educated in the Garden, would exert a great influence for good over his father’s people.
Korostettakoon vielä kertaalleen, että Serapatatia oli kaikin puolin rehellinen ja täysin vilpitön kaikessa, mitä hän ehdotti. Hän ei koskaan hetkeäkään aavistanut, että hän oli ajamassa Caligastian ja Daligastian asiaa. Serapatatia oli läpikotaisen uskollinen suunnitelmalle, jonka mukaan luotaisiin ensin vahva violetin rodun reservi, ennen kuin pyrittäisiin maailmanlaajuisesti kohentamaan sekasorron vallassa olevia Urantian rotuja. Mutta sellaisen suunnitelman loppuunvieminen olisi vaatinut satoja vuosia, ja hän oli kärsimätön. Hän halusi nähdä edes joitakin tuloksia välittömästi – hän halusi nähdä jotakin jo omana elinaikanaan. Hän selvitti Eevalle, että Aatamia usein masensi se, miten vähän maailman kohenemisen hyväksi oli pystytty tekemään.
It should again be emphasized that Serapatatia was altogether honest and wholly sincere in all that he proposed. He never once suspected that he was playing into the hands of Caligastia and Daligastia. Serapatatia was entirely loyal to the plan of building up a strong reserve of the violet race before attempting the world-wide upstepping of the confused peoples of Urantia. But this would require hundreds of years to consummate, and he was impatient; he wanted to see some immediate results—something in his own lifetime. He made it clear to Eve that Adam was oftentimes discouraged by the little that had been accomplished toward uplifting the world.
Näitä kaavailuja kypsyteltiin salassa yli viiden vuoden ajan. Lopulta ne olivat kehittyneet niin pitkälle, että Eeva suostui salaiseen neuvonpitoon Canon kanssa, joka oli läheisen ystävällismielisten nodiittien siirtokunnan loistavalahjaisin järkimies ja toimelias johtaja. Cano oli erittäin myötämielinen Aatamin järjestelmää kohtaan. Itse asiassa hän oli niiden naapurinodiittien vilpitön hengellinen johtaja, jotka kannattivat ystävällisiä suhteita puutarhaan.
For more than five years these plans were secretly matured. At last they had developed to the point where Eve consented to have a secret conference with Cano, the most brilliant mind and active leader of the near-by colony of friendly Nodites. Cano was very sympathetic with the Adamic regime; in fact, he was the sincere spiritual leader of those neighboring Nodites who favored friendly relations with the Garden.
Kohtalokas tapaaminen sattui syysillan hämärissä, lähellä Aatamin kotia. Eeva ei ollut koskaan aikaisemmin tavannut kaunista ja intomielistä Canoa. Tämän henkilössä tuli loistavalla tavalla esille kaikki se, mitä oli jäljellä Prinssin esikuntaan kuuluneiden, kaukaisten esi-isien ylivertaisesta fysiikasta ja erinomaisesta älyllisyydestä. Ja myös Cano uskoi täysin Serapatatian suunnitelman oikeamielisyyteen. (Puutarhan ulkopuolella monenkeskinen pariutuminen oli yleisenä käytäntönä.)
The fateful meeting occurred during the twilight hours of the autumn evening, not far from the home of Adam. Eve had never before met the beautiful and enthusiastic Cano—and he was a magnificent specimen of the survival of the superior physique and outstanding intellect of his remote progenitors of the Prince’s staff. And Cano also thoroughly believed in the righteousness of the Serapatatia project. (Outside of the Garden, multiple mating was a common practice.)
Imartelun, intomielisyyden ja voimakkaan henkilökohtaisen vakaumuksen vaikutuksesta Eeva silloin ja siinä paikassa suostui ryhtymään tuohon paljon pohdittuun hankkeeseen, liittämään oman pikku maailmanparannushankkeensa suurempaan ja paljon kauaskantoisempaan jumalalliseen suunnitelmaan. Ennen kuin hän edes kokonaan käsitti, mitä oli tapahtumassa, oli kohtalokas askel jo otettu. Se oli tehty.
Influenced by flattery, enthusiasm, and great personal persuasion, Eve then and there consented to embark upon the much-discussed enterprise, to add her own little scheme of world saving to the larger and more far-reaching divine plan. Before she quite realized what was transpiring, the fatal step had been taken. It was done.