Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Violetti rotu säilytti eedeniläiset rauhanomaisuuden perinteet monien vuosituhansien ajan, mikä selittää, miksi se niin pitkään vitkasteli, ennen kuin ryhtyi alueiden valloittamiseen. Aina kun he kärsivät väestöpaineesta, he sen sijaan, että olisivat ryhtyneet sotimalla hankkimaan lisää maa-aluetta, lähettivätkin liikaväestönsä opettajiksi muiden rotujen keskuuteen. Näiden ensimmäisten muuttoaaltojen sivistyksellinen vaikutus ei ollut pysyvää, mutta adamiittiopettajien, -kauppiaiden ja -tutkimusmatkailijoiden sulautuminen ympäristön kansanheimoihin oli näiden kannalta biologisessa mielessä elvyttävää.
Jotkut adamiitit matkasivat jo varhain länteen: Niilinlaaksoon; toiset tunkeutuivat idän suunnalle eli Aasiaan, mutta he olivat vähemmistössä. Myöhempien aikojen joukkomittainen muuttoliike suuntautui laajasti pohjoiseen ja sieltä länteen. Se oli pääasiassa asteittaista mutta hellittämätöntä työntymistä kohti pohjoista niin, että valtaosa raivasi tiensä pohjoiseen ja kääntyi sen jälkeen länteen, Kaspianmeren taitse Eurooppaan.
Noin kaksikymmentäviisituhatta vuotta sitten monet adamiittien puhdasrotuisimmista aineksista olivat päässeet jo pitkälle matkallaan kohti pohjoista. Ja kuta pohjoisemmaksi he tunkeutuivat, sitä vähemmän aatamilaisiksi he kävivät, kunnes he Turkestanin haltuunottoon mennessä olivat jo perin pohjin sekoittuneet muihin rotuihin ja eritoten nodiitteihin. Kovin monet puhdasrotuiset violetit kansat eivät koskaan tunkeutuneet kauas Eurooppaan tai Aasiaan.
Noin vuodesta 30000 vuoteen 10000 eKr. kaikkialla Lounais-Aasiassa tapahtui käänteentekeviä rotujen sekoittumisia. Turkestanin ylänkömaan asukkaat olivat miehuullinen ja voimakas kansa. Intian luoteispuolella oli säilynyt vielä paljon Vanin aikojen kulttuuria. Vielä näitäkin yhdyskuntia pohjoisempana olivat säilyneet parhaat alkuaikojen andoniiteista. Ja pohjoiseen liikkeessä olevat adamiitit sulauttivat itseensä nämä kummatkin kulttuurinsa ja luonteenominaisuuksiensa puolesta muita korkeammantasoiset rodut. Tämä yhteensulautuminen johti monien uusien ideoiden omaksumiseen. Se helpotti sivilisaation etenemistä ja edisti kaikkia taiteen, tieteen ja sosiaalisen kulttuurin osa-alueita suuresti.
Kun adamiittien ensimmäisten vaellusten ajanjakso noin vuonna 15000 eKr. päättyi, Euroopassa ja Keski-Aasiassa oli jo enemmän Aatamin jälkeläisiä kuin missään muualla maailmassa, jopa enemmän kuin Mesopotamiassa. Euroopan sinisten rotujenkin sekaan oli jo laajassa mitassa tunkeuduttu. Nykyisin Venäjäksi ja Turkestaniksi kutsuttujen maiden eteläinen kaistale oli koko matkaltaan nodiitteihin, andoniitteihin sekä punaisiin ja keltaisiin sangikeihin sekoittuneiden adamiittien suurena tyyssijana. Etelä-Eurooppaa ja Välimeren reunamaita asutti andoniittien ja sangik-kansojen – oranssin, vihreän ja indigon – sekoittunut rotu, jossa oli aavistuksen verran aatamilaista rotuainesta. Vähän-Aasian ja Itä-Euroopan keskiosien maita pitivät hallussaan heimot, jotka olivat valtaosaltaan andonilaisia.
Sekoittunut värillisrotu, joka tähän aikaan sai merkittävää vahvistusta mesopotamialaistulokkaista, piti puoliaan Egyptissä ja valmistui ottamaan vastuulleen Eufratinlaakson katoamassa olevan kulttuurin vaalimisen. Mustat kansanheimot olivat siirtymässä yhä etelämmäksi Afrikkaan, ja punaisen rodun tavoin nekin olivat käytännöllisesti katsoen eristyksissä.
Kuivuus oli katkaissut Saharan sivilisaation jatkuvuuden, ja tulviminen oli tehnyt saman Välimerenaltaan sivistykselle. Siniset rodut eivät tähän mennessä vielä olleet onnistuneet kehittämään edistynyttä kulttuuria. Andonilaiset olivat edelleenkin hajallaan pitkin arktisia ja Keski-Aasian alueita. Vihreä ja oranssi rotu olivat rotuina lakanneet olemasta. Indigorotu siirtyi Afrikassa kohti etelää, jossa alkoi sen hidas mutta pitkään jatkunut rodullinen heikkeneminen.
Intian kansanheimot edistymättömine sivilisaatioineen polkivat paikallaan, keltainen ihminen lujitti saavuttamiaan jalansijoja Keski-Aasiassa, ja ruskea ihminen ei ollut vielä aloittanut sivilisaationsa rakentamista Tyynenmeren lähisaarilla.
Tällainen rotujen levinneisyystilanne samoin kuin laajamittaiset ilmastolliset muutokset muodostivat maailman näyttämön Urantian sivilisaation andiittisen ajanjakson alkaessa. Nämä ensivaiheen vaellukset jatkuivat kymmenentuhannen vuoden ajan, vuodesta 25000 vuoteen 15000 eKr. Myöhemmät eli andiittien vaellukset jatkuivat noin vuodesta 15000 vuoteen 6000 eKr.
Varhaisempien adamiittiaaltojen siirtyminen Euraasian poikki kesti niin kauan, että niiden kulttuuri matkan varrella suurelta osin katosi. Vasta myöhempien aikojen andiitit liikkuivat sen verran nopeasti, että he säilyttivät Eedenin kulttuurin pitemmänkin matkan päässä Mesopotamiasta.
The violet race retained the Edenic traditions of peacefulness for many millenniums, which explains their long delay in making territorial conquests. When they suffered from population pressure, instead of making war to secure more territory, they sent forth their excess inhabitants as teachers to the other races. The cultural effect of these earlier migrations was not enduring, but the absorption of the Adamite teachers, traders, and explorers was biologically invigorating to the surrounding peoples.
Some of the Adamites early journeyed westward to the valley of the Nile; others penetrated eastward into Asia, but these were a minority. The mass movement of the later days was extensively northward and thence westward. It was, in the main, a gradual but unremitting northward push, the greater number making their way north and then circling westward around the Caspian Sea into Europe.
About twenty-five thousand years ago many of the purer elements of the Adamites were well on their northern trek. And as they penetrated northward, they became less and less Adamic until, by the times of their occupation of Turkestan, they had become thoroughly admixed with the other races, particularly the Nodites. Very few of the pure-line violet peoples ever penetrated far into Europe or Asia.
From about 30,000 to 10,000 b.c. epoch-making racial mixtures were taking place throughout southwestern Asia. The highland inhabitants of Turkestan were a virile and vigorous people. To the northwest of India much of the culture of the days of Van persisted. Still to the north of these settlements the best of the early Andonites had been preserved. And both of these superior races of culture and character were absorbed by the northward-moving Adamites. This amalgamation led to the adoption of many new ideas; it facilitated the progress of civilization and greatly advanced all phases of art, science, and social culture.
As the period of the early Adamic migrations ended, about 15,000 b.c., there were already more descendants of Adam in Europe and central Asia than anywhere else in the world, even than in Mesopotamia. The European blue races had been largely infiltrated. The lands now called Russia and Turkestan were occupied throughout their southern stretches by a great reservoir of the Adamites mixed with Nodites, Andonites, and red and yellow Sangiks. Southern Europe and the Mediterranean fringe were occupied by a mixed race of Andonite and Sangik peoples—orange, green, and indigo—with a sprinkling of the Adamite stock. Asia Minor and the central-eastern European lands were held by tribes that were predominantly Andonite.
A blended colored race, about this time greatly reinforced by arrivals from Mesopotamia, held forth in Egypt and prepared to take over the disappearing culture of the Euphrates valley. The black peoples were moving farther south in Africa and, like the red race, were virtually isolated.
The Saharan civilization had been disrupted by drought and that of the Mediterranean basin by flood. The blue races had, as yet, failed to develop an advanced culture. The Andonites were still scattered over the Arctic and central Asian regions. The green and orange races had been exterminated as such. The indigo race was moving south in Africa, there to begin its slow but long-continued racial deterioration.
The peoples of India lay stagnant, with a civilization that was unprogressing; the yellow man was consolidating his holdings in central Asia; the brown man had not yet begun his civilization on the near-by islands of the Pacific.
These racial distributions, associated with extensive climatic changes, set the world stage for the inauguration of the Andite era of Urantia civilization. These early migrations extended over a period of ten thousand years, from 25,000 to 15,000 b.c. The later or Andite migrations extended from about 15,000 to 6000 b.c.
It took so long for the earlier waves of Adamites to pass over Eurasia that their culture was largely lost in transit. Only the later Andites moved with sufficient speed to retain the Edenic culture at any great distance from Mesopotamia.
SuomiEnglish
Violetti rotu säilytti eedeniläiset rauhanomaisuuden perinteet monien vuosituhansien ajan, mikä selittää, miksi se niin pitkään vitkasteli, ennen kuin ryhtyi alueiden valloittamiseen. Aina kun he kärsivät väestöpaineesta, he sen sijaan, että olisivat ryhtyneet sotimalla hankkimaan lisää maa-aluetta, lähettivätkin liikaväestönsä opettajiksi muiden rotujen keskuuteen. Näiden ensimmäisten muuttoaaltojen sivistyksellinen vaikutus ei ollut pysyvää, mutta adamiittiopettajien, -kauppiaiden ja -tutkimusmatkailijoiden sulautuminen ympäristön kansanheimoihin oli näiden kannalta biologisessa mielessä elvyttävää.
The violet race retained the Edenic traditions of peacefulness for many millenniums, which explains their long delay in making territorial conquests. When they suffered from population pressure, instead of making war to secure more territory, they sent forth their excess inhabitants as teachers to the other races. The cultural effect of these earlier migrations was not enduring, but the absorption of the Adamite teachers, traders, and explorers was biologically invigorating to the surrounding peoples.
Jotkut adamiitit matkasivat jo varhain länteen: Niilinlaaksoon; toiset tunkeutuivat idän suunnalle eli Aasiaan, mutta he olivat vähemmistössä. Myöhempien aikojen joukkomittainen muuttoliike suuntautui laajasti pohjoiseen ja sieltä länteen. Se oli pääasiassa asteittaista mutta hellittämätöntä työntymistä kohti pohjoista niin, että valtaosa raivasi tiensä pohjoiseen ja kääntyi sen jälkeen länteen, Kaspianmeren taitse Eurooppaan.
Some of the Adamites early journeyed westward to the valley of the Nile; others penetrated eastward into Asia, but these were a minority. The mass movement of the later days was extensively northward and thence westward. It was, in the main, a gradual but unremitting northward push, the greater number making their way north and then circling westward around the Caspian Sea into Europe.
Noin kaksikymmentäviisituhatta vuotta sitten monet adamiittien puhdasrotuisimmista aineksista olivat päässeet jo pitkälle matkallaan kohti pohjoista. Ja kuta pohjoisemmaksi he tunkeutuivat, sitä vähemmän aatamilaisiksi he kävivät, kunnes he Turkestanin haltuunottoon mennessä olivat jo perin pohjin sekoittuneet muihin rotuihin ja eritoten nodiitteihin. Kovin monet puhdasrotuiset violetit kansat eivät koskaan tunkeutuneet kauas Eurooppaan tai Aasiaan.
About twenty-five thousand years ago many of the purer elements of the Adamites were well on their northern trek. And as they penetrated northward, they became less and less Adamic until, by the times of their occupation of Turkestan, they had become thoroughly admixed with the other races, particularly the Nodites. Very few of the pure-line violet peoples ever penetrated far into Europe or Asia.
Noin vuodesta 30000 vuoteen 10000 eKr. kaikkialla Lounais-Aasiassa tapahtui käänteentekeviä rotujen sekoittumisia. Turkestanin ylänkömaan asukkaat olivat miehuullinen ja voimakas kansa. Intian luoteispuolella oli säilynyt vielä paljon Vanin aikojen kulttuuria. Vielä näitäkin yhdyskuntia pohjoisempana olivat säilyneet parhaat alkuaikojen andoniiteista. Ja pohjoiseen liikkeessä olevat adamiitit sulauttivat itseensä nämä kummatkin kulttuurinsa ja luonteenominaisuuksiensa puolesta muita korkeammantasoiset rodut. Tämä yhteensulautuminen johti monien uusien ideoiden omaksumiseen. Se helpotti sivilisaation etenemistä ja edisti kaikkia taiteen, tieteen ja sosiaalisen kulttuurin osa-alueita suuresti.
From about 30,000 to 10,000 b.c. epoch-making racial mixtures were taking place throughout southwestern Asia. The highland inhabitants of Turkestan were a virile and vigorous people. To the northwest of India much of the culture of the days of Van persisted. Still to the north of these settlements the best of the early Andonites had been preserved. And both of these superior races of culture and character were absorbed by the northward-moving Adamites. This amalgamation led to the adoption of many new ideas; it facilitated the progress of civilization and greatly advanced all phases of art, science, and social culture.
Kun adamiittien ensimmäisten vaellusten ajanjakso noin vuonna 15000 eKr. päättyi, Euroopassa ja Keski-Aasiassa oli jo enemmän Aatamin jälkeläisiä kuin missään muualla maailmassa, jopa enemmän kuin Mesopotamiassa. Euroopan sinisten rotujenkin sekaan oli jo laajassa mitassa tunkeuduttu. Nykyisin Venäjäksi ja Turkestaniksi kutsuttujen maiden eteläinen kaistale oli koko matkaltaan nodiitteihin, andoniitteihin sekä punaisiin ja keltaisiin sangikeihin sekoittuneiden adamiittien suurena tyyssijana. Etelä-Eurooppaa ja Välimeren reunamaita asutti andoniittien ja sangik-kansojen – oranssin, vihreän ja indigon – sekoittunut rotu, jossa oli aavistuksen verran aatamilaista rotuainesta. Vähän-Aasian ja Itä-Euroopan keskiosien maita pitivät hallussaan heimot, jotka olivat valtaosaltaan andonilaisia.
As the period of the early Adamic migrations ended, about 15,000 b.c., there were already more descendants of Adam in Europe and central Asia than anywhere else in the world, even than in Mesopotamia. The European blue races had been largely infiltrated. The lands now called Russia and Turkestan were occupied throughout their southern stretches by a great reservoir of the Adamites mixed with Nodites, Andonites, and red and yellow Sangiks. Southern Europe and the Mediterranean fringe were occupied by a mixed race of Andonite and Sangik peoples—orange, green, and indigo—with a sprinkling of the Adamite stock. Asia Minor and the central-eastern European lands were held by tribes that were predominantly Andonite.
Sekoittunut värillisrotu, joka tähän aikaan sai merkittävää vahvistusta mesopotamialaistulokkaista, piti puoliaan Egyptissä ja valmistui ottamaan vastuulleen Eufratinlaakson katoamassa olevan kulttuurin vaalimisen. Mustat kansanheimot olivat siirtymässä yhä etelämmäksi Afrikkaan, ja punaisen rodun tavoin nekin olivat käytännöllisesti katsoen eristyksissä.
A blended colored race, about this time greatly reinforced by arrivals from Mesopotamia, held forth in Egypt and prepared to take over the disappearing culture of the Euphrates valley. The black peoples were moving farther south in Africa and, like the red race, were virtually isolated.
Kuivuus oli katkaissut Saharan sivilisaation jatkuvuuden, ja tulviminen oli tehnyt saman Välimerenaltaan sivistykselle. Siniset rodut eivät tähän mennessä vielä olleet onnistuneet kehittämään edistynyttä kulttuuria. Andonilaiset olivat edelleenkin hajallaan pitkin arktisia ja Keski-Aasian alueita. Vihreä ja oranssi rotu olivat rotuina lakanneet olemasta. Indigorotu siirtyi Afrikassa kohti etelää, jossa alkoi sen hidas mutta pitkään jatkunut rodullinen heikkeneminen.
The Saharan civilization had been disrupted by drought and that of the Mediterranean basin by flood. The blue races had, as yet, failed to develop an advanced culture. The Andonites were still scattered over the Arctic and central Asian regions. The green and orange races had been exterminated as such. The indigo race was moving south in Africa, there to begin its slow but long-continued racial deterioration.
Intian kansanheimot edistymättömine sivilisaatioineen polkivat paikallaan, keltainen ihminen lujitti saavuttamiaan jalansijoja Keski-Aasiassa, ja ruskea ihminen ei ollut vielä aloittanut sivilisaationsa rakentamista Tyynenmeren lähisaarilla.
The peoples of India lay stagnant, with a civilization that was unprogressing; the yellow man was consolidating his holdings in central Asia; the brown man had not yet begun his civilization on the near-by islands of the Pacific.
Tällainen rotujen levinneisyystilanne samoin kuin laajamittaiset ilmastolliset muutokset muodostivat maailman näyttämön Urantian sivilisaation andiittisen ajanjakson alkaessa. Nämä ensivaiheen vaellukset jatkuivat kymmenentuhannen vuoden ajan, vuodesta 25000 vuoteen 15000 eKr. Myöhemmät eli andiittien vaellukset jatkuivat noin vuodesta 15000 vuoteen 6000 eKr.
These racial distributions, associated with extensive climatic changes, set the world stage for the inauguration of the Andite era of Urantia civilization. These early migrations extended over a period of ten thousand years, from 25,000 to 15,000 b.c. The later or Andite migrations extended from about 15,000 to 6000 b.c.
Varhaisempien adamiittiaaltojen siirtyminen Euraasian poikki kesti niin kauan, että niiden kulttuuri matkan varrella suurelta osin katosi. Vasta myöhempien aikojen andiitit liikkuivat sen verran nopeasti, että he säilyttivät Eedenin kulttuurin pitemmänkin matkan päässä Mesopotamiasta.
It took so long for the earlier waves of Adamites to pass over Eurasia that their culture was largely lost in transit. Only the later Andites moved with sufficient speed to retain the Edenic culture at any great distance from Mesopotamia.