Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Varhaisen kehitysuskonnon alkujuuret olivat luonnonmukaisen palvonnantarpeen ohella inhimillisissä sattuman kokemuksissa, niin kutsutussa onnessa, tuiki tavallisissa tapahtumissa. Alkukantainen ihminen oli ravinnonmetsästäjä. Metsästyksen menestys on aina pakostakin vaihtelevaa, ja tästä ovat epäilemättä peräisin ne kokemukset, jotka ihminen tulkitsee hyväksi onneksi ja huonoksi onneksi. Epäonnisuus merkitsi paljon niiden miesten ja naisten elämässä, jotka jatkuvasti elivät ahdinkoisen ja epävarman olemassaolon partaalla.
Villi-ihmisen älyllisen näkökentän suppeus keskittää hänen huomionsa siinä määrin sattumallisuuteen, että onnesta tulee hänen elämässään pysyvä tekijä. Alkuaikojen urantialaiset taistelivat olemassaolosta, eivät elintasosta. He elivät uhanalaista elämää, jossa sattuma esitti tärkeää osaa. Tuntemattoman ja näkymättömän onnettomuuden alituinen pelko riippui näiden villi-ihmisten yllä ikään kuin epätoivon pilvi, joka tehokkaasti kätki varjoonsa jokaisen ilonaiheen. Heidän elämänsä oli alituista pelkoa siitä, että he tekisivät jotakin, joka toisi huonoa onnea. Taikauskoiset villit pelkäsivät aina onnekasta aikaa, sillä heidän mielestään tällainen hyvä onni tiesi taatusti onnettomuutta.
Tämä alati tuntuva huonon onnen pelko oli halvaannuttavaa. Miksi pitäisi tehdä lujasti työtä, jos satona olisi vain huonoa onnea? Miksi antaa jotakin saamatta mitään, kun yhtä hyvin voi vetelehtiä toimettomana ja törmätä hyvään onneen eli saada jotakin antamatta mitään? Ajattelemattomat ihmiset unohtavat hyvän onnensa, suhtautuvat siihen itsestäänselvyytenä, mutta huonon onnensa he muistavat kipeästi.
Muinainen ihminen eli epävarmuudessa ja alituisessa sattuman, huonon onnen, pelossa. Elämä oli jännittävää sattumankauppaa, olemassaolo oli uhkapeliä. Eikä ole ihme, jos puutteellisesti sivistyneet ihmiset uskovat yhä sattumaan ja osoittavat syvälle juurtunutta taipumusta uhkapeliin. Primitiivinen ihminen häilyi kahden voimakkaan intressin välillä: hänellä oli hinku saada jotakin antamatta mitään, ja toisaalta hän pelkäsi, ettei hän saisi mitään antaessaan jotakin. Ja tämä olemassaolon uhkapeli oli alkuaikojen villi-ihmisen ajatusmaailman pääasiallinen mielenkiinnon kohde ja ylin kiinnostuksen aihe.
Myöhempien aikojen paimentolaisilla oli sama näkemys sattumasta ja onnesta, kun myöhempien aikojen maanviljelijät sitä vastoin olivat yhä tietoisempia siitä, että satotuloksiin vaikuttivat suoraan monet sellaiset seikat, joihin ihmisellä oli vähän tai ei ollenkaan vaikutusvaltaa. Maanviljelijä havaitsi olevansa kuivuuden, tulvien, raesateiden, myrskyjen, tuhoeläinten, kasvitautien sekä kuumuuden ja kylmyyden armoilla. Ja kun kaikilla näillä luonnossa esiintyvillä voimilla oli vaikutusta yksilön hyvinvointiin, niitä pidettiin hyvänä onnena tai huonona onnena.
Tämä ajatus sattumasta ja onnesta tunkeutui väkevänä kaikkien muinaiskansojen filosofiaan. Vielä niinkin myöhään kuin Salomon viisauden kirjassa sanotaan: ”Ja minä palasin huomatakseni, ettei mene kilpajuoksu nopealle eikä taistelu väkevälle, ei myöskään leipä viisaalle eivätkä rikkaudet ymmärtäväisille, ei suosio taitaville, vaan kohtalo ja sattuma määräävät heidän kaikkien osansa. Sillä ihminen ei kohtaloaan tiedä; niin kuin kalat takertuvat pahaan verkkoon ja niin kuin linnut jäävät kiinni paulaan, niin pyydystetään ihmisen pojatkin pahana hetkenä, joka heidät yllättää.”
Aside from the natural worship urge, early evolutionary religion had its roots of origin in the human experiences of chance—so-called luck, commonplace happenings. Primitive man was a food hunter. The results of hunting must ever vary, and this gives certain origin to those experiences which man interprets as good luck and bad luck. Mischance was a great factor in the lives of men and women who lived constantly on the ragged edge of a precarious and harassed existence.
The limited intellectual horizon of the savage so concentrates the attention upon chance that luck becomes a constant factor in his life. Primitive Urantians struggled for existence, not for a standard of living; they lived lives of peril in which chance played an important role. The constant dread of unknown and unseen calamity hung over these savages as a cloud of despair which effectively eclipsed every pleasure; they lived in constant dread of doing something that would bring bad luck. Superstitious savages always feared a run of good luck; they viewed such good fortune as a certain harbinger of calamity.
This ever-present dread of bad luck was paralyzing. Why work hard and reap bad luck—nothing for something—when one might drift along and encounter good luck—something for nothing? Unthinking men forget good luck—take it for granted—but they painfully remember bad luck.
Early man lived in uncertainty and in constant fear of chance—bad luck. Life was an exciting game of chance; existence was a gamble. It is no wonder that partially civilized people still believe in chance and evince lingering predispositions to gambling. Primitive man alternated between two potent interests: the passion of getting something for nothing and the fear of getting nothing for something. And this gamble of existence was the main interest and the supreme fascination of the early savage mind.
The later herders held the same views of chance and luck, while the still later agriculturists were increasingly conscious that crops were immediately influenced by many things over which man had little or no control. The farmer found himself the victim of drought, floods, hail, storms, pests, and plant diseases, as well as heat and cold. And as all of these natural influences affected individual prosperity, they were regarded as good luck or bad luck.
This notion of chance and luck strongly pervaded the philosophy of all ancient peoples. Even in recent times in the Wisdom of Solomon it is said: “I returned and saw that the race is not to the swift, nor the battle to the strong, neither bread to the wise, nor riches to men of understanding, nor favor to men of skill; but fate and chance befall them all. For man knows not his fate; as fishes are taken in an evil net, and as birds are caught in a snare, so are the sons of men snared in an evil time when it falls suddenly upon them.”
SuomiEnglish
Varhaisen kehitysuskonnon alkujuuret olivat luonnonmukaisen palvonnantarpeen ohella inhimillisissä sattuman kokemuksissa, niin kutsutussa onnessa, tuiki tavallisissa tapahtumissa. Alkukantainen ihminen oli ravinnonmetsästäjä. Metsästyksen menestys on aina pakostakin vaihtelevaa, ja tästä ovat epäilemättä peräisin ne kokemukset, jotka ihminen tulkitsee hyväksi onneksi ja huonoksi onneksi. Epäonnisuus merkitsi paljon niiden miesten ja naisten elämässä, jotka jatkuvasti elivät ahdinkoisen ja epävarman olemassaolon partaalla.
Aside from the natural worship urge, early evolutionary religion had its roots of origin in the human experiences of chance—so-called luck, commonplace happenings. Primitive man was a food hunter. The results of hunting must ever vary, and this gives certain origin to those experiences which man interprets as good luck and bad luck. Mischance was a great factor in the lives of men and women who lived constantly on the ragged edge of a precarious and harassed existence.
Villi-ihmisen älyllisen näkökentän suppeus keskittää hänen huomionsa siinä määrin sattumallisuuteen, että onnesta tulee hänen elämässään pysyvä tekijä. Alkuaikojen urantialaiset taistelivat olemassaolosta, eivät elintasosta. He elivät uhanalaista elämää, jossa sattuma esitti tärkeää osaa. Tuntemattoman ja näkymättömän onnettomuuden alituinen pelko riippui näiden villi-ihmisten yllä ikään kuin epätoivon pilvi, joka tehokkaasti kätki varjoonsa jokaisen ilonaiheen. Heidän elämänsä oli alituista pelkoa siitä, että he tekisivät jotakin, joka toisi huonoa onnea. Taikauskoiset villit pelkäsivät aina onnekasta aikaa, sillä heidän mielestään tällainen hyvä onni tiesi taatusti onnettomuutta.
The limited intellectual horizon of the savage so concentrates the attention upon chance that luck becomes a constant factor in his life. Primitive Urantians struggled for existence, not for a standard of living; they lived lives of peril in which chance played an important role. The constant dread of unknown and unseen calamity hung over these savages as a cloud of despair which effectively eclipsed every pleasure; they lived in constant dread of doing something that would bring bad luck. Superstitious savages always feared a run of good luck; they viewed such good fortune as a certain harbinger of calamity.
Tämä alati tuntuva huonon onnen pelko oli halvaannuttavaa. Miksi pitäisi tehdä lujasti työtä, jos satona olisi vain huonoa onnea? Miksi antaa jotakin saamatta mitään, kun yhtä hyvin voi vetelehtiä toimettomana ja törmätä hyvään onneen eli saada jotakin antamatta mitään? Ajattelemattomat ihmiset unohtavat hyvän onnensa, suhtautuvat siihen itsestäänselvyytenä, mutta huonon onnensa he muistavat kipeästi.
This ever-present dread of bad luck was paralyzing. Why work hard and reap bad luck—nothing for something—when one might drift along and encounter good luck—something for nothing? Unthinking men forget good luck—take it for granted—but they painfully remember bad luck.
Muinainen ihminen eli epävarmuudessa ja alituisessa sattuman, huonon onnen, pelossa. Elämä oli jännittävää sattumankauppaa, olemassaolo oli uhkapeliä. Eikä ole ihme, jos puutteellisesti sivistyneet ihmiset uskovat yhä sattumaan ja osoittavat syvälle juurtunutta taipumusta uhkapeliin. Primitiivinen ihminen häilyi kahden voimakkaan intressin välillä: hänellä oli hinku saada jotakin antamatta mitään, ja toisaalta hän pelkäsi, ettei hän saisi mitään antaessaan jotakin. Ja tämä olemassaolon uhkapeli oli alkuaikojen villi-ihmisen ajatusmaailman pääasiallinen mielenkiinnon kohde ja ylin kiinnostuksen aihe.
Early man lived in uncertainty and in constant fear of chance—bad luck. Life was an exciting game of chance; existence was a gamble. It is no wonder that partially civilized people still believe in chance and evince lingering predispositions to gambling. Primitive man alternated between two potent interests: the passion of getting something for nothing and the fear of getting nothing for something. And this gamble of existence was the main interest and the supreme fascination of the early savage mind.
Myöhempien aikojen paimentolaisilla oli sama näkemys sattumasta ja onnesta, kun myöhempien aikojen maanviljelijät sitä vastoin olivat yhä tietoisempia siitä, että satotuloksiin vaikuttivat suoraan monet sellaiset seikat, joihin ihmisellä oli vähän tai ei ollenkaan vaikutusvaltaa. Maanviljelijä havaitsi olevansa kuivuuden, tulvien, raesateiden, myrskyjen, tuhoeläinten, kasvitautien sekä kuumuuden ja kylmyyden armoilla. Ja kun kaikilla näillä luonnossa esiintyvillä voimilla oli vaikutusta yksilön hyvinvointiin, niitä pidettiin hyvänä onnena tai huonona onnena.
The later herders held the same views of chance and luck, while the still later agriculturists were increasingly conscious that crops were immediately influenced by many things over which man had little or no control. The farmer found himself the victim of drought, floods, hail, storms, pests, and plant diseases, as well as heat and cold. And as all of these natural influences affected individual prosperity, they were regarded as good luck or bad luck.
Tämä ajatus sattumasta ja onnesta tunkeutui väkevänä kaikkien muinaiskansojen filosofiaan. Vielä niinkin myöhään kuin Salomon viisauden kirjassa sanotaan: ”Ja minä palasin huomatakseni, ettei mene kilpajuoksu nopealle eikä taistelu väkevälle, ei myöskään leipä viisaalle eivätkä rikkaudet ymmärtäväisille, ei suosio taitaville, vaan kohtalo ja sattuma määräävät heidän kaikkien osansa. Sillä ihminen ei kohtaloaan tiedä; niin kuin kalat takertuvat pahaan verkkoon ja niin kuin linnut jäävät kiinni paulaan, niin pyydystetään ihmisen pojatkin pahana hetkenä, joka heidät yllättää.”
This notion of chance and luck strongly pervaded the philosophy of all ancient peoples. Even in recent times in the Wisdom of Solomon it is said: “I returned and saw that the race is not to the swift, nor the battle to the strong, neither bread to the wise, nor riches to men of understanding, nor favor to men of skill; but fate and chance befall them all. For man knows not his fate; as fishes are taken in an evil net, and as birds are caught in a snare, so are the sons of men snared in an evil time when it falls suddenly upon them.”