Urantiakirja.fi

Ladataan…

Urantiakirja.fi

Rekisteröidy
Siirry lukutekstiin

Luku 169 Viimeinen opetuskerta Pellassa

4. Isä ja hänen valtakuntansa

Jeesus törmäsi aina vaikeuksiin koettaessaan selvittää apostoleille, että vaikka he julistivatkin Jumalan valtakunnan perustamista, taivaallinen Isä ei kuitenkaan ollut kuningas. Siihen aikaan kun Jeesus eli maan päällä ja opetti lihallisessa hahmossa, Urantian kansat tunsivat kansakuntien hallitsijoina etupäässä vain kuninkaita ja keisareita, ja juutalaiset olivat jo kauan laskeskelleet Jumalan kuningaskunnan tulemisen olevan mahdollista. Näistä ja monista muista syistä Mestari katsoi parhaaksi nimittää ihmisten välistä hengellistä veljesyhteisöä taivaan valtakunnaksi ja tämän veljesyhteisön henkipäämiestä taivaalliseksi Isäksi. Jeesus ei Isästään puhuessaan koskaan käyttänyt sanaa ”kuningas”. Apostolien kanssa käymissään ja vain heidän välisissään keskusteluissa hän puhui itsestään aina Ihmisen Poikana ja heidän vanhempana veljenään. Kaikista seuraajistaan hän käytti luonnehdintaa ”ihmiskunnan palvelijat” ja ”valtakunnan evankeliumin sanansaattajat”.
Jeesus ei koskaan pitänyt apostoleilleen systemaattista oppituntia taivaassa olevan Isän persoonallisuudesta ja ominaisuuksista. Hän ei koskaan pyytänyt ihmisiä uskomaan hänen Isäänsä; hän piti itsestään selvänä, että nämä uskoivat. Jeesus ei koskaan tehnyt itsestään pientä tarjoamalla argumentteja, jotka olisivat toimineet todisteina Isän todellisuudesta. Hänen Isää koskenut opetuksensa rakentui kokonaan sen julistuksen ympärille, että hän ja Isä ovat yhtä; että se, joka on nähnyt Pojan, on nähnyt Isän; että Isä Pojan tavoin tietää kaiken; että todellisuudessa Isän tuntee vain Poika ja se, jolle Poika on hänet paljastava; että se, joka tuntee Pojan, tuntee myös Isän; ja että Isä lähetti hänet tähän maailmaan tekemään tunnetuksi heidän yhteistä olemustaan ja tuomaan julki heidän yhteisen toimintansa. Isästään hän ei koskaan lausunut julki muita seikkoja kuin sen, jonka hän esitti samarialaisnaiselle Jaakobin kaivolla sanoessaan: ”Jumala on henki.”
Jeesuksesta saatte Jumalaa koskevaa tietoa siten, että teette havaintoja hänen elämänsä jumalallisuudesta, ei siten, että riiputte kiinni hänen opetuksissaan. Mestarin elämästä voitte jokainen suodattaa itsellenne sellaisen jumalakäsityksen, joka on yhteismitallinen hengellisten ja jumalallisten realiteettien, todellisten ja ikuisten totuuksien, käsittämiskapasiteettinne kanssa. Finiittinen ei koskaan voi toivoa käsittävänsä Infiniittistä, paitsi siinä mielessä, miten Infiniittinen kohdentui finiittisen kokemuksen ihmiselämästä saavuttaneen Jeesus Nasaretilaisen ajallis-avaruudelliseen persoonallisuuteen.
Jeesus oli varsin tietoinen siitä, että Jumala on tunnettavissa vain kokemukseen sisältyvien realiteettien myötä; häntä ei koskaan voi ymmärtää pelkästään mielelle annetun opetuksen perusteella. Jeesus opetti apostoleilleen, että vaikkeivät he koskaan täysin kykenisi ymmärtämään Jumalaa, mitään epäilystä ei ollut siitä, että he kykenisivät tuntemaan häntä, aivan kuten he olivat tunteneet Ihmisen Pojan. Voit tuntea Jumalan, et niin, että ymmärrät, mitä Jeesus sanoi, vaan tietämällä, mitä Jeesus oli. Jeesus oli Jumalan julkituonti.
Ellei oteta lukuun kertoja, jolloin Jeesus esitti lainauksia heprealaiskirjoituksista, hän ei Jumaluudesta puhuessaan käyttänyt kuin kahta nimeä: ”Jumala” ja ”Isä”. Ja puhuessaan Isästään Jumalana Mestari käytti tavallisesti ”Jahve”-sanan sijasta sitä monikollista Jumalaa (Kolminaisuutta) tarkoittavaa heprean kielen sanaa, joka merkitsi edistyvää käsitystä juutalaisten heimokohtaisesta Jumalasta.
Jeesus ei koskaan kutsunut Isäänsä kuninkaaksi, ja hän oli varsin pahoillaan siitä, että juutalaisten toive kuningaskunnan uudesta perustamisesta ja Johanneksen julistus tulevasta valtakunnasta pakottivat hänet ehdottamastaan hengellisestä veljesyhteisöstä käyttämään nimitystä ”taivaan valtakunta”. Yhtä ainoata poikkeusta – sitä julistusta, että ”Jumala on henki” – lukuun ottamatta Jeesus ei koskaan puhunut Jumaluudesta millään muulla tavoin kuin sanoin, jotka kuvastivat hänen omaa henkilökohtaista suhdettaan Paratiisin Ensimmäiseen Lähteeseen ja Keskukseen.
Jeesus käytti sanaa ”Jumala” kuvastamaan Jumaluuden ideaa ja sanaa ”Isä” kuvastamaan Jumalan tuntemisen kokemusta. Milloin sanaa ”Isä” käytetään merkitsemään Jumalaa, se tulisi ymmärtää sanan laajimmassa mahdollisessa merkityksessä. Sanaa ”Jumala” on mahdotonta määritellä, ja siksi se edustaakin infiniittistä käsitystä Isästä, kun taas termiä ”Isä”, jonka osittainen määritteleminen on mahdollista, voidaan käyttää edustamaan sitä, mikä on ihmisen käsitys jumalallisesta Isästä, sellaisena, miten hän liittyy ihmiseen tämän kuolevaisolemassaolon kuluessa.
Elohim oli juutalaisille jumalien Jumala, kun Jahve taas oli Israelin Jumala. Jeesus hyväksyi Elohim-käsitteen ja kutsui tätä korkeinta olentoryhmää Jumalaksi. Jahve-käsitteen, rotukohtaisen jumaluuden, sijalle hän toi idean Jumalan isyydestä ja ihmisten maailmanlaajuisesta veljeydestä. Hän ylevöitti käsityksen Jahvesta yhden rodun jumalallistettuna Isänä ideaksi kaikkien ihmislasten Isästä, yksittäisen uskovan jumalallisesta Isästä. Ja hän opetti lisäksi, että tämä universumien Jumala ja tämä kaikkien ihmisten Isä olivat yksi ja sama Paratiisin-Jumaluus.
Jeesus ei koskaan väittänyt olevansa Elohimin (Jumalan) lihallinen ilmentymä. Hän ei koskaan julistanut olevansa Elohimin (Jumalan) julkituonti maailmoille. Hän ei koskaan opettanut, että joka oli nähnyt hänet, oli nähnyt Elohimin (Jumalan). Mutta hän kylläkin julisti itsensä lihallishahmoiseksi Isän julkituonniksi, ja hän todella sanoi, että jokainen, joka oli nähnyt hänet, oli nähnyt Isän. Jumalallisen Pojan ominaisuudessa hän väitti edustavansa vain Isää.
Olihan hän toki myös Elohim-Jumalan Poika, mutta kuolevaisen olennon lihallisessa hahmossa ja Jumalan kuolevaisille pojille esiintyessään hän piti parempana rajoittaa elämänsä aikana suorittamaansa ilmoitusta niin, että se loisi kuvan hänen Isänsä luonteesta, niin laajasti kuin sellainen ilmoitus olisi kuolevaisen ihmisen käsitettävissä. Mitä tulee Paratiisin-Kolminaisuuden muiden persoonien luonteeseen, siltä osin meidän on tyytyminen opetukseen, jonka mukaan he ovat täydelleen Isän kaltaisia, Isän, joka on häntä koskevana luonnehdintana saanut julkituontinsa hänen ruumiillistuneen Poikansa, Jeesus Nasaretilaisen, elämässä.
Vaikka Jeesus maisessa elämässään esitti ilmoituksen taivaallisen Isän todellisesta olemuksesta, niin se, mitä hän Isästä opetti, oli vähäistä. Itse asiassa hän opetti vain kaksi seikkaa: sen, että Jumala itsessään on henki, ja sen, että hän on Isä, aina kun on kysymys hänen suhteestaan luotuihinsa. Tuona iltana Jeesus teki lopullisesti tiettäväksi suhteensa Jumalaan julistaessaan: ”Olen lähtenyt Isän tyköä ja olen tullut tähän maailmaan; toisaalta, tulen lähtemään tästä maailmasta ja menemään Isän tykö.”
Mutta huomatkaa! Jeesus ei koskaan sanonut: ”Joka on kuullut minua, on kuullut Jumalaa.” Mutta sen sijaan hän kyllä sanoi: ”Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän.” Jeesuksen opetuksen kuuleminen ei ole samaa kuin Jumalan tunteminen, mutta Jeesuksen näkeminen on kokemus, joka jo sinänsä on sielulle ilmoitus Isästä. Universumien Jumala hallitsee kaukaisuuksiin ulottuvaa luomistulosta, mutta se, joka lähettää oman henkensä asumaan mielessänne, on taivaallinen Isä.
Jeesus on se ihmisen hahmossa oleva hengellinen linssi, joka tekee aineelliselle luodulle näkyväksi Hänet, joka on näkymätön. Hän on teidän vanhempi veljenne, joka lihallisessa hahmossa tekee teille tunnetuksi infiniittisin ominaisuuksin varustetun Olennon, jota eivät edes taivaalliset varusjoukot voi olettaa täysin ymmärtävänsä. Mutta kaiken tämän täytyy sisältyä yksittäisen uskovan henkilökohtaiseen kokemukseen. Jumala, joka on henki, on tunnettavissa vain hengellisenä kokemuksena. Hengellisten maailmojen jumalallinen Poika voi aineellisten maailmojen finiittisille pojille paljastaa Jumalan vain Isäksi. Voit tuntea Iankaikkisen Isänä; voit palvoa häntä universumien Jumalana, kaikkien olemassa olevien infiniittisenä Luojana.
Jesus always had trouble trying to explain to the apostles that, while they proclaimed the establishment of the kingdom of God, the Father in heaven was not a king. At the time Jesus lived on earth and taught in the flesh, the people of Urantia knew mostly of kings and emperors in the governments of the nations, and the Jews had long contemplated the coming of the kingdom of God. For these and other reasons, the Master thought best to designate the spiritual brotherhood of man as the kingdom of heaven and the spirit head of this brotherhood as the Father in heaven. Never did Jesus refer to his Father as a king. In his intimate talks with the apostles he always referred to himself as the Son of Man and as their elder brother. He depicted all his followers as servants of mankind and messengers of the gospel of the kingdom.
Jesus never gave his apostles a systematic lesson concerning the personality and attributes of the Father in heaven. He never asked men to believe in his Father; he took it for granted they did. Jesus never belittled himself by offering arguments in proof of the reality of the Father. His teaching regarding the Father all centered in the declaration that he and the Father are one; that he who has seen the Son has seen the Father; that the Father, like the Son, knows all things; that only the Son really knows the Father, and he to whom the Son will reveal him; that he who knows the Son knows also the Father; and that the Father sent him into the world to reveal their combined natures and to show forth their conjoint work. He never made other pronouncements about his Father except to the woman of Samaria at Jacob’s well, when he declared, “God is spirit.”
You learn about God from Jesus by observing the divinity of his life, not by depending on his teachings. From the life of the Master you may each assimilate that concept of God which represents the measure of your capacity to perceive realities spiritual and divine, truths real and eternal. The finite can never hope to comprehend the Infinite except as the Infinite was focalized in the time-space personality of the finite experience of the human life of Jesus of Nazareth.
Jesus well knew that God can be known only by the realities of experience; never can he be understood by the mere teaching of the mind. Jesus taught his apostles that, while they never could fully understand God, they could most certainly know him, even as they had known the Son of Man. You can know God, not by understanding what Jesus said, but by knowing what Jesus was. Jesus was a revelation of God.
Except when quoting the Hebrew scriptures, Jesus referred to Deity by only two names: God and Father. And when the Master made reference to his Father as God, he usually employed the Hebrew word signifying the plural God (the Trinity) and not the word Yahweh, which stood for the progressive conception of the tribal God of the Jews.
Jesus never called the Father a king, and he very much regretted that the Jewish hope for a restored kingdom and John’s proclamation of a coming kingdom made it necessary for him to denominate his proposed spiritual brotherhood the kingdom of heaven. With the one exception—the declaration that “God is spirit”—Jesus never referred to Deity in any manner other than in terms descriptive of his own personal relationship with the First Source and Center of Paradise.
Jesus employed the word God to designate the idea of Deity and the word Father to designate the experience of knowing God. When the word Father is employed to denote God, it should be understood in its largest possible meaning. The word God cannot be defined and therefore stands for the infinite concept of the Father, while the term Father, being capable of partial definition, may be employed to represent the human concept of the divine Father as he is associated with man during the course of mortal existence.
To the Jews, Elohim was the God of gods, while Yahweh was the God of Israel. Jesus accepted the concept of Elohim and called this supreme group of beings God. In the place of the concept of Yahweh, the racial deity, he introduced the idea of the fatherhood of God and the world-wide brotherhood of man. He exalted the Yahweh concept of a deified racial Father to the idea of a Father of all the children of men, a divine Father of the individual believer. And he further taught that this God of universes and this Father of all men were one and the same Paradise Deity.
Jesus never claimed to be the manifestation of Elohim (God) in the flesh. He never declared that he was a revelation of Elohim (God) to the worlds. He never taught that he who had seen him had seen Elohim (God). But he did proclaim himself as the revelation of the Father in the flesh, and he did say that whoso had seen him had seen the Father. As the divine Son he claimed to represent only the Father.
He was, indeed, the Son of even the Elohim God; but in the likeness of mortal flesh and to the mortal sons of God, he chose to limit his life revelation to the portrayal of his Father’s character in so far as such a revelation might be comprehensible to mortal man. As regards the character of the other persons of the Paradise Trinity, we shall have to be content with the teaching that they are altogether like the Father, who has been revealed in personal portraiture in the life of his incarnated Son, Jesus of Nazareth.
Although Jesus revealed the true nature of the heavenly Father in his earth life, he taught little about him. In fact, he taught only two things: that God in himself is spirit, and that, in all matters of relationship with his creatures, he is a Father. On this evening Jesus made the final pronouncement of his relationship with God when he declared: “I have come out from the Father, and I have come into the world; again, I will leave the world and go to the Father.”
But mark you! never did Jesus say, “Whoso has heard me has heard God.” But he did say, “He who has seen me has seen the Father.” To hear Jesus’ teaching is not equivalent to knowing God, but to see Jesus is an experience which in itself is a revelation of the Father to the soul. The God of universes rules the far-flung creation, but it is the Father in heaven who sends forth his spirit to dwell within your minds.
Jesus is the spiritual lens in human likeness which makes visible to the material creature Him who is invisible. He is your elder brother who, in the flesh, makes known to you a Being of infinite attributes whom not even the celestial hosts can presume fully to understand. But all of this must consist in the personal experience of the individual believer. God who is spirit can be known only as a spiritual experience. God can be revealed to the finite sons of the material worlds, by the divine Son of the spiritual realms, only as a Father. You can know the Eternal as a Father; you can worship him as the God of universes, the infinite Creator of all existences.
SuomiEnglish
Jeesus törmäsi aina vaikeuksiin koettaessaan selvittää apostoleille, että vaikka he julistivatkin Jumalan valtakunnan perustamista, taivaallinen Isä ei kuitenkaan ollut kuningas. Siihen aikaan kun Jeesus eli maan päällä ja opetti lihallisessa hahmossa, Urantian kansat tunsivat kansakuntien hallitsijoina etupäässä vain kuninkaita ja keisareita, ja juutalaiset olivat jo kauan laskeskelleet Jumalan kuningaskunnan tulemisen olevan mahdollista. Näistä ja monista muista syistä Mestari katsoi parhaaksi nimittää ihmisten välistä hengellistä veljesyhteisöä taivaan valtakunnaksi ja tämän veljesyhteisön henkipäämiestä taivaalliseksi Isäksi. Jeesus ei Isästään puhuessaan koskaan käyttänyt sanaa ”kuningas”. Apostolien kanssa käymissään ja vain heidän välisissään keskusteluissa hän puhui itsestään aina Ihmisen Poikana ja heidän vanhempana veljenään. Kaikista seuraajistaan hän käytti luonnehdintaa ”ihmiskunnan palvelijat” ja ”valtakunnan evankeliumin sanansaattajat”.
Jesus always had trouble trying to explain to the apostles that, while they proclaimed the establishment of the kingdom of God, the Father in heaven was not a king. At the time Jesus lived on earth and taught in the flesh, the people of Urantia knew mostly of kings and emperors in the governments of the nations, and the Jews had long contemplated the coming of the kingdom of God. For these and other reasons, the Master thought best to designate the spiritual brotherhood of man as the kingdom of heaven and the spirit head of this brotherhood as the Father in heaven. Never did Jesus refer to his Father as a king. In his intimate talks with the apostles he always referred to himself as the Son of Man and as their elder brother. He depicted all his followers as servants of mankind and messengers of the gospel of the kingdom.
Jeesus ei koskaan pitänyt apostoleilleen systemaattista oppituntia taivaassa olevan Isän persoonallisuudesta ja ominaisuuksista. Hän ei koskaan pyytänyt ihmisiä uskomaan hänen Isäänsä; hän piti itsestään selvänä, että nämä uskoivat. Jeesus ei koskaan tehnyt itsestään pientä tarjoamalla argumentteja, jotka olisivat toimineet todisteina Isän todellisuudesta. Hänen Isää koskenut opetuksensa rakentui kokonaan sen julistuksen ympärille, että hän ja Isä ovat yhtä; että se, joka on nähnyt Pojan, on nähnyt Isän; että Isä Pojan tavoin tietää kaiken; että todellisuudessa Isän tuntee vain Poika ja se, jolle Poika on hänet paljastava; että se, joka tuntee Pojan, tuntee myös Isän; ja että Isä lähetti hänet tähän maailmaan tekemään tunnetuksi heidän yhteistä olemustaan ja tuomaan julki heidän yhteisen toimintansa. Isästään hän ei koskaan lausunut julki muita seikkoja kuin sen, jonka hän esitti samarialaisnaiselle Jaakobin kaivolla sanoessaan: ”Jumala on henki.”
Jesus never gave his apostles a systematic lesson concerning the personality and attributes of the Father in heaven. He never asked men to believe in his Father; he took it for granted they did. Jesus never belittled himself by offering arguments in proof of the reality of the Father. His teaching regarding the Father all centered in the declaration that he and the Father are one; that he who has seen the Son has seen the Father; that the Father, like the Son, knows all things; that only the Son really knows the Father, and he to whom the Son will reveal him; that he who knows the Son knows also the Father; and that the Father sent him into the world to reveal their combined natures and to show forth their conjoint work. He never made other pronouncements about his Father except to the woman of Samaria at Jacob’s well, when he declared, “God is spirit.”
Jeesuksesta saatte Jumalaa koskevaa tietoa siten, että teette havaintoja hänen elämänsä jumalallisuudesta, ei siten, että riiputte kiinni hänen opetuksissaan. Mestarin elämästä voitte jokainen suodattaa itsellenne sellaisen jumalakäsityksen, joka on yhteismitallinen hengellisten ja jumalallisten realiteettien, todellisten ja ikuisten totuuksien, käsittämiskapasiteettinne kanssa. Finiittinen ei koskaan voi toivoa käsittävänsä Infiniittistä, paitsi siinä mielessä, miten Infiniittinen kohdentui finiittisen kokemuksen ihmiselämästä saavuttaneen Jeesus Nasaretilaisen ajallis-avaruudelliseen persoonallisuuteen.
You learn about God from Jesus by observing the divinity of his life, not by depending on his teachings. From the life of the Master you may each assimilate that concept of God which represents the measure of your capacity to perceive realities spiritual and divine, truths real and eternal. The finite can never hope to comprehend the Infinite except as the Infinite was focalized in the time-space personality of the finite experience of the human life of Jesus of Nazareth.
Jeesus oli varsin tietoinen siitä, että Jumala on tunnettavissa vain kokemukseen sisältyvien realiteettien myötä; häntä ei koskaan voi ymmärtää pelkästään mielelle annetun opetuksen perusteella. Jeesus opetti apostoleilleen, että vaikkeivät he koskaan täysin kykenisi ymmärtämään Jumalaa, mitään epäilystä ei ollut siitä, että he kykenisivät tuntemaan häntä, aivan kuten he olivat tunteneet Ihmisen Pojan. Voit tuntea Jumalan, et niin, että ymmärrät, mitä Jeesus sanoi, vaan tietämällä, mitä Jeesus oli. Jeesus oli Jumalan julkituonti.
Jesus well knew that God can be known only by the realities of experience; never can he be understood by the mere teaching of the mind. Jesus taught his apostles that, while they never could fully understand God, they could most certainly know him, even as they had known the Son of Man. You can know God, not by understanding what Jesus said, but by knowing what Jesus was. Jesus was a revelation of God.
Ellei oteta lukuun kertoja, jolloin Jeesus esitti lainauksia heprealaiskirjoituksista, hän ei Jumaluudesta puhuessaan käyttänyt kuin kahta nimeä: ”Jumala” ja ”Isä”. Ja puhuessaan Isästään Jumalana Mestari käytti tavallisesti ”Jahve”-sanan sijasta sitä monikollista Jumalaa (Kolminaisuutta) tarkoittavaa heprean kielen sanaa, joka merkitsi edistyvää käsitystä juutalaisten heimokohtaisesta Jumalasta.
Except when quoting the Hebrew scriptures, Jesus referred to Deity by only two names: God and Father. And when the Master made reference to his Father as God, he usually employed the Hebrew word signifying the plural God (the Trinity) and not the word Yahweh, which stood for the progressive conception of the tribal God of the Jews.
Jeesus ei koskaan kutsunut Isäänsä kuninkaaksi, ja hän oli varsin pahoillaan siitä, että juutalaisten toive kuningaskunnan uudesta perustamisesta ja Johanneksen julistus tulevasta valtakunnasta pakottivat hänet ehdottamastaan hengellisestä veljesyhteisöstä käyttämään nimitystä ”taivaan valtakunta”. Yhtä ainoata poikkeusta – sitä julistusta, että ”Jumala on henki” – lukuun ottamatta Jeesus ei koskaan puhunut Jumaluudesta millään muulla tavoin kuin sanoin, jotka kuvastivat hänen omaa henkilökohtaista suhdettaan Paratiisin Ensimmäiseen Lähteeseen ja Keskukseen.
Jesus never called the Father a king, and he very much regretted that the Jewish hope for a restored kingdom and John’s proclamation of a coming kingdom made it necessary for him to denominate his proposed spiritual brotherhood the kingdom of heaven. With the one exception—the declaration that “God is spirit”—Jesus never referred to Deity in any manner other than in terms descriptive of his own personal relationship with the First Source and Center of Paradise.
Jeesus käytti sanaa ”Jumala” kuvastamaan Jumaluuden ideaa ja sanaa ”Isä” kuvastamaan Jumalan tuntemisen kokemusta. Milloin sanaa ”Isä” käytetään merkitsemään Jumalaa, se tulisi ymmärtää sanan laajimmassa mahdollisessa merkityksessä. Sanaa ”Jumala” on mahdotonta määritellä, ja siksi se edustaakin infiniittistä käsitystä Isästä, kun taas termiä ”Isä”, jonka osittainen määritteleminen on mahdollista, voidaan käyttää edustamaan sitä, mikä on ihmisen käsitys jumalallisesta Isästä, sellaisena, miten hän liittyy ihmiseen tämän kuolevaisolemassaolon kuluessa.
Jesus employed the word God to designate the idea of Deity and the word Father to designate the experience of knowing God. When the word Father is employed to denote God, it should be understood in its largest possible meaning. The word God cannot be defined and therefore stands for the infinite concept of the Father, while the term Father, being capable of partial definition, may be employed to represent the human concept of the divine Father as he is associated with man during the course of mortal existence.
Elohim oli juutalaisille jumalien Jumala, kun Jahve taas oli Israelin Jumala. Jeesus hyväksyi Elohim-käsitteen ja kutsui tätä korkeinta olentoryhmää Jumalaksi. Jahve-käsitteen, rotukohtaisen jumaluuden, sijalle hän toi idean Jumalan isyydestä ja ihmisten maailmanlaajuisesta veljeydestä. Hän ylevöitti käsityksen Jahvesta yhden rodun jumalallistettuna Isänä ideaksi kaikkien ihmislasten Isästä, yksittäisen uskovan jumalallisesta Isästä. Ja hän opetti lisäksi, että tämä universumien Jumala ja tämä kaikkien ihmisten Isä olivat yksi ja sama Paratiisin-Jumaluus.
To the Jews, Elohim was the God of gods, while Yahweh was the God of Israel. Jesus accepted the concept of Elohim and called this supreme group of beings God. In the place of the concept of Yahweh, the racial deity, he introduced the idea of the fatherhood of God and the world-wide brotherhood of man. He exalted the Yahweh concept of a deified racial Father to the idea of a Father of all the children of men, a divine Father of the individual believer. And he further taught that this God of universes and this Father of all men were one and the same Paradise Deity.
Jeesus ei koskaan väittänyt olevansa Elohimin (Jumalan) lihallinen ilmentymä. Hän ei koskaan julistanut olevansa Elohimin (Jumalan) julkituonti maailmoille. Hän ei koskaan opettanut, että joka oli nähnyt hänet, oli nähnyt Elohimin (Jumalan). Mutta hän kylläkin julisti itsensä lihallishahmoiseksi Isän julkituonniksi, ja hän todella sanoi, että jokainen, joka oli nähnyt hänet, oli nähnyt Isän. Jumalallisen Pojan ominaisuudessa hän väitti edustavansa vain Isää.
Jesus never claimed to be the manifestation of Elohim (God) in the flesh. He never declared that he was a revelation of Elohim (God) to the worlds. He never taught that he who had seen him had seen Elohim (God). But he did proclaim himself as the revelation of the Father in the flesh, and he did say that whoso had seen him had seen the Father. As the divine Son he claimed to represent only the Father.
Olihan hän toki myös Elohim-Jumalan Poika, mutta kuolevaisen olennon lihallisessa hahmossa ja Jumalan kuolevaisille pojille esiintyessään hän piti parempana rajoittaa elämänsä aikana suorittamaansa ilmoitusta niin, että se loisi kuvan hänen Isänsä luonteesta, niin laajasti kuin sellainen ilmoitus olisi kuolevaisen ihmisen käsitettävissä. Mitä tulee Paratiisin-Kolminaisuuden muiden persoonien luonteeseen, siltä osin meidän on tyytyminen opetukseen, jonka mukaan he ovat täydelleen Isän kaltaisia, Isän, joka on häntä koskevana luonnehdintana saanut julkituontinsa hänen ruumiillistuneen Poikansa, Jeesus Nasaretilaisen, elämässä.
He was, indeed, the Son of even the Elohim God; but in the likeness of mortal flesh and to the mortal sons of God, he chose to limit his life revelation to the portrayal of his Father’s character in so far as such a revelation might be comprehensible to mortal man. As regards the character of the other persons of the Paradise Trinity, we shall have to be content with the teaching that they are altogether like the Father, who has been revealed in personal portraiture in the life of his incarnated Son, Jesus of Nazareth.
Vaikka Jeesus maisessa elämässään esitti ilmoituksen taivaallisen Isän todellisesta olemuksesta, niin se, mitä hän Isästä opetti, oli vähäistä. Itse asiassa hän opetti vain kaksi seikkaa: sen, että Jumala itsessään on henki, ja sen, että hän on Isä, aina kun on kysymys hänen suhteestaan luotuihinsa. Tuona iltana Jeesus teki lopullisesti tiettäväksi suhteensa Jumalaan julistaessaan: ”Olen lähtenyt Isän tyköä ja olen tullut tähän maailmaan; toisaalta, tulen lähtemään tästä maailmasta ja menemään Isän tykö.”
Although Jesus revealed the true nature of the heavenly Father in his earth life, he taught little about him. In fact, he taught only two things: that God in himself is spirit, and that, in all matters of relationship with his creatures, he is a Father. On this evening Jesus made the final pronouncement of his relationship with God when he declared: “I have come out from the Father, and I have come into the world; again, I will leave the world and go to the Father.”
Mutta huomatkaa! Jeesus ei koskaan sanonut: ”Joka on kuullut minua, on kuullut Jumalaa.” Mutta sen sijaan hän kyllä sanoi: ”Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän.” Jeesuksen opetuksen kuuleminen ei ole samaa kuin Jumalan tunteminen, mutta Jeesuksen näkeminen on kokemus, joka jo sinänsä on sielulle ilmoitus Isästä. Universumien Jumala hallitsee kaukaisuuksiin ulottuvaa luomistulosta, mutta se, joka lähettää oman henkensä asumaan mielessänne, on taivaallinen Isä.
But mark you! never did Jesus say, “Whoso has heard me has heard God.” But he did say, “He who has seen me has seen the Father.” To hear Jesus’ teaching is not equivalent to knowing God, but to see Jesus is an experience which in itself is a revelation of the Father to the soul. The God of universes rules the far-flung creation, but it is the Father in heaven who sends forth his spirit to dwell within your minds.
Jeesus on se ihmisen hahmossa oleva hengellinen linssi, joka tekee aineelliselle luodulle näkyväksi Hänet, joka on näkymätön. Hän on teidän vanhempi veljenne, joka lihallisessa hahmossa tekee teille tunnetuksi infiniittisin ominaisuuksin varustetun Olennon, jota eivät edes taivaalliset varusjoukot voi olettaa täysin ymmärtävänsä. Mutta kaiken tämän täytyy sisältyä yksittäisen uskovan henkilökohtaiseen kokemukseen. Jumala, joka on henki, on tunnettavissa vain hengellisenä kokemuksena. Hengellisten maailmojen jumalallinen Poika voi aineellisten maailmojen finiittisille pojille paljastaa Jumalan vain Isäksi. Voit tuntea Iankaikkisen Isänä; voit palvoa häntä universumien Jumalana, kaikkien olemassa olevien infiniittisenä Luojana.
Jesus is the spiritual lens in human likeness which makes visible to the material creature Him who is invisible. He is your elder brother who, in the flesh, makes known to you a Being of infinite attributes whom not even the celestial hosts can presume fully to understand. But all of this must consist in the personal experience of the individual believer. God who is spirit can be known only as a spiritual experience. God can be revealed to the finite sons of the material worlds, by the divine Son of the spiritual realms, only as a Father. You can know the Eternal as a Father; you can worship him as the God of universes, the infinite Creator of all existences.

Urantia-kirja

Sisällysluettelo

← Kaikki luvut ja kirjahaku
EsipuheAvaa koko luku
Luku 1 Universaalinen IsäAvaa koko luku
Luku 2 Jumalan olemusAvaa koko luku
Luku 3 Jumalan attribuutitAvaa koko luku
Luku 4 Jumalan suhde maailmankaikkeuteenAvaa koko luku
Luku 5 Jumalan suhde yksilöönAvaa koko luku
Luku 6 Iankaikkinen PoikaAvaa koko luku
Luku 7 Iankaikkisen Pojan suhde maailmankaikkeuteenAvaa koko luku
Luku 8 Ääretön HenkiAvaa koko luku
Luku 9 Äärettömän Hengen suhde maailmankaikkeuteenAvaa koko luku
Luku 10 Paratiisin-KolminaisuusAvaa koko luku
Luku 11 Ikuinen Paratiisin SaariAvaa koko luku
Luku 12 Universumien universumiAvaa koko luku
Luku 13 Paratiisin pyhät sfääritAvaa koko luku
Luku 14 Keskus- ja jumalallinen universumiAvaa koko luku
Luku 15 Seitsemän superuniversumiaAvaa koko luku
Luku 16 Seitsemän ValtiashenkeäAvaa koko luku
Luku 17 Korkeimpien Henkien seitsemän ryhmääAvaa koko luku
Luku 18 Korkeimmat KolminaisuuspersoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 19 Rinnasteiset kolminaisuusperäiset olennotAvaa koko luku
Luku 20 Jumalan Paratiisin-PojatAvaa koko luku
Luku 21 Paratiisin Luoja-PojatAvaa koko luku
Luku 22 Kolminaistetut Jumalan PojatAvaa koko luku
Luku 23 Yksinäiset SanansaattajatAvaa koko luku
Luku 24 Äärettömän Hengen korkeammat persoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 25 Avaruuden SanansaattajajoukotAvaa koko luku
Luku 26 Keskusuniversumin hoivaavat hengetAvaa koko luku
Luku 27 Ensi asteen supernafien toimintaAvaa koko luku
Luku 28 Superuniversumien hoivaavat hengetAvaa koko luku
Luku 29 Universumivoiman ohjaajatAvaa koko luku
Luku 30 Suuruniversumin persoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 31 Lopullisuuden SaavuttajakuntaAvaa koko luku
Luku 32 Paikallisuniversumien kehitysAvaa koko luku
Luku 33 Paikallisuniversumin hallintoAvaa koko luku
Luku 34 Paikallisuniversumin Äiti-HenkiAvaa koko luku
Luku 35 Jumalan paikallisuniversumipojatAvaa koko luku
Luku 36 ElämänkantajatAvaa koko luku
Luku 37 Paikallisuniversumin persoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 38 Paikallisuniversumin hoivaavat hengetAvaa koko luku
Luku 39 Serafien armeijakunnatAvaa koko luku
Luku 40 Ylösnousemukselliset Jumalan pojatAvaa koko luku
Luku 41 Paikallisuniversumin fyysiset aspektitAvaa koko luku
Luku 42 Energia – mieli ja aineAvaa koko luku
Luku 43 KonstellaatiotAvaa koko luku
Luku 44 Taivaalliset taidetyöntekijätAvaa koko luku
Luku 45 Paikallisjärjestelmän hallintoAvaa koko luku
Luku 46 Paikallisjärjestelmän päämajaAvaa koko luku
Luku 47 Seitsemän mansiomaailmaaAvaa koko luku
Luku 48 MorontiaelämäAvaa koko luku
Luku 49 Asutut maailmatAvaa koko luku
Luku 50 PlaneettaprinssitAvaa koko luku
Luku 51 Planetaariset AatamitAvaa koko luku
Luku 52 Planetaariset kuolevaisten aikakaudetAvaa koko luku
Luku 53 Luciferin kapinaAvaa koko luku
Luku 54 Luciferin kapinaan liittyvät ongelmatAvaa koko luku
Luku 55 Valon ja elämän sfääritAvaa koko luku
Luku 56 Universaalinen ykseysAvaa koko luku
Luku 57 Urantian alkuperäAvaa koko luku
Luku 58 Elämän juurruttaminen UrantialleAvaa koko luku
Luku 59 Elämän merellisen muodon aikakausi UrantiallaAvaa koko luku
Luku 60 Urantia maaeliöstön varhaiskaudellaAvaa koko luku
Luku 61 Nisäkkäiden aikakausi UrantiallaAvaa koko luku
Luku 62 Alkuihmisen kantarodutAvaa koko luku
Luku 63 Ensimmäinen ihmisperheAvaa koko luku
Luku 64 Evolutionaariset värilliset rodutAvaa koko luku
Luku 65 Evoluution valvontaAvaa koko luku
Luku 66 Urantian PlaneettaprinssiAvaa koko luku
Luku 67 Planeetan kapinaAvaa koko luku
Luku 68 Sivilisaation sarastusAvaa koko luku
Luku 69 Ihmisen perusinstituutiotAvaa koko luku
Luku 70 Ihmisperäisen hallitusjärjestelmän kehitysAvaa koko luku
Luku 71 Valtion kehittyminenAvaa koko luku
Luku 72 Erään naapuriplaneetan hallitusjärjestelmäAvaa koko luku
Luku 73 Eedenin PuutarhaAvaa koko luku
Luku 74 Aatami ja EevaAvaa koko luku
Luku 75 Aatami ja Eeva rikkovat sopimuksensaAvaa koko luku
Luku 76 Toinen PuutarhaAvaa koko luku
Luku 77 KeskiväliolennotAvaa koko luku
Luku 78 Violetti rotu Aatamin aikojen jälkeenAvaa koko luku
Luku 79 Andiittien leviäminen itämaihinAvaa koko luku
Luku 80 Andiittien leviäminen länsimaihinAvaa koko luku
Luku 81 Nykysivilisaation kehittyminenAvaa koko luku
Luku 82 Avioliiton kehitysAvaa koko luku
Luku 83 AvioliittoinstituutioAvaa koko luku
Luku 84 Avioliitto ja perhe-elämäAvaa koko luku
Luku 85 Palvonnan alkujuuretAvaa koko luku
Luku 86 Uskonnon varhaiskehitysAvaa koko luku
Luku 87 AavekultitAvaa koko luku
Luku 88 Fetissit, taikakalut ja magiaAvaa koko luku
Luku 89 Synti, uhri ja sovitusAvaa koko luku
Luku 90 Shamanismi – poppamiehet ja papitAvaa koko luku
Luku 91 Rukoilun kehityshistoriaAvaa koko luku
Luku 92 Uskonnon myöhempi kehitysAvaa koko luku
Luku 93 Makiventa MelkisedekAvaa koko luku
Luku 94 Melkisedekin opetusten vaikutus itämaillaAvaa koko luku
Luku 95 Melkisedekin opetusten vaikutus LevantissaAvaa koko luku
Luku 96 Jahve – heprealaisten JumalaAvaa koko luku
Luku 97 Jumalakäsityksen kehitys heprealaisten keskuudessaAvaa koko luku
Luku 98 Melkisedekin opetusten vaikutus länsimaissaAvaa koko luku
Luku 99 Uskontoon liittyvät yhteiskunnalliset kysymyksetAvaa koko luku
Luku 100 Uskonto ihmisen kokemuksessaAvaa koko luku
Luku 101 Uskonnon todellinen luonneAvaa koko luku
Luku 102 Uskonnollisen uskon perustuksetAvaa koko luku
Luku 103 Uskonnollisen kokemuksen reaalisuusAvaa koko luku
Luku 104 Kolminaisuuskäsityksen kasvuAvaa koko luku
Luku 105 Jumaluus ja todellisuusAvaa koko luku
Luku 106 Universumin todellisuustasotAvaa koko luku
Luku 107 Ajatuksensuuntaajien alkuperä ja olemusAvaa koko luku
Luku 108 Ajatuksensuuntaajien tehtävä ja toimintaAvaa koko luku
Luku 109 Suuntaajien suhde universumin luotuihinAvaa koko luku
Luku 110 Suuntaajien suhde yksittäisiin kuolevaisiinAvaa koko luku
Luku 111 Suuntaaja ja sieluAvaa koko luku
Luku 112 Persoonallisuuden eloonjääminenAvaa koko luku
Luku 113 KohtalonsuojelijaserafitAvaa koko luku
Luku 114 Serafien planetaarinen hallitusAvaa koko luku
Luku 115 Korkein OlentoAvaa koko luku
Luku 116 Kaikkivaltias KorkeinAvaa koko luku
Luku 117 Korkein JumalaAvaa koko luku
Luku 118 Korkein ja Perimmäinen – ajallisuus ja avaruusAvaa koko luku
Luku 119 Kristus Mikaelin lahjoittautumisetAvaa koko luku
Luku 120 Mikaelin lahjoittautuminen UrantiallaAvaa koko luku
Luku 121 Mikaelin lahjoittautumisen aikaiset olotAvaa koko luku
Luku 122 Jeesuksen syntymä ja vauvaikäAvaa koko luku
Luku 123 Jeesuksen varhaislapsuusAvaa koko luku
Luku 124 Jeesuksen myöhempi lapsuusikäAvaa koko luku
Luku 125 Jeesus JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 126 Kaksi ratkaisevan tärkeää vuottaAvaa koko luku
Luku 127 NuoruusvuodetAvaa koko luku
Luku 128 Jeesuksen varhaismiehuusAvaa koko luku
Luku 129 Jeesuksen aikuisiän loppupuoliAvaa koko luku
Luku 130 Matkalla RoomaanAvaa koko luku
Luku 131 Maailman uskonnotAvaa koko luku
Luku 132 Roomassa vietetty aikaAvaa koko luku
Luku 133 Paluu RoomastaAvaa koko luku
Luku 134 Siirtymäkauden vuodetAvaa koko luku
Luku 135 Johannes KastajaAvaa koko luku
Luku 136 Kaste ja ne neljäkymmentä päivääAvaa koko luku
Luku 137 Odottelua GalileassaAvaa koko luku
Luku 138 Valtakunnan sanansaattajain kouluttaminenAvaa koko luku
Luku 139 Kaksitoista apostoliaAvaa koko luku
Luku 140 Kahdentoista apostolin virkaanasettaminenAvaa koko luku
Luku 141 Julkisen toiminnan alkuAvaa koko luku
Luku 142 Pääsiäinen JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 143 Matka Samarian halkiAvaa koko luku
Luku 144 Gilboalla ja DekapoliissaAvaa koko luku
Luku 145 Neljä vaiheikasta päivää KapernaumissaAvaa koko luku
Luku 146 Ensimmäinen Galilean-saarnamatkaAvaa koko luku
Luku 147 Pistäytyminen JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 148 Evankelistojen koulutusta BetsaidassaAvaa koko luku
Luku 149 Toinen saarnamatkaAvaa koko luku
Luku 150 Kolmas saarnamatkaAvaa koko luku
Luku 151 Odottelua ja opetusta järvenrannallaAvaa koko luku
Luku 152 Kapernaumin kriisiin johtaneet tapahtumatAvaa koko luku
Luku 153 Kapernaumin kriisiAvaa koko luku
Luku 154 Viimeiset Kapernaumissa vietetyt päivätAvaa koko luku
Luku 155 Pakomatka Pohjois-Galilean halkiAvaa koko luku
Luku 156 Oleskelu Tyyrossa ja SiidonissaAvaa koko luku
Luku 157 Filippuksen KesareassaAvaa koko luku
Luku 158 KirkastusvuoriAvaa koko luku
Luku 159 Kiertomatka DekapoliissaAvaa koko luku
Luku 160 Rodan AleksandrialainenAvaa koko luku
Luku 161 Jatkokeskustelut Rodanin kanssaAvaa koko luku
Luku 162 LehtimajanjuhlaAvaa koko luku
Luku 163 Seitsemänkymmenen opettajan virkaanasettajaiset MagadanissaAvaa koko luku
Luku 164 Temppelin vihkimisen muistojuhlaAvaa koko luku
Luku 165 Perean-lähetysretki alkaaAvaa koko luku
Luku 166 Viimeinen käynti Pohjois-PereassaAvaa koko luku
Luku 167 Käynti FiladelfiassaAvaa koko luku
Luku 168 Lasaruksen kuolleistaherättäminenAvaa koko luku
Luku 169 Viimeinen opetuskerta PellassaNykyinen lukuAvaa koko luku
Luku 170 Taivaan valtakuntaAvaa koko luku
Luku 171 Matkalla JerusalemiinAvaa koko luku
Luku 172 Jerusalemiin-menoAvaa koko luku
Luku 173 Maanantai JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 174 Tiistaiaamu temppelissäAvaa koko luku
Luku 175 Viimeinen temppelipuheAvaa koko luku
Luku 176 Tiistai-ilta ÖljymäelläAvaa koko luku
Luku 177 Keskiviikko – lepopäiväAvaa koko luku
Luku 178 Viimeinen leirillä vietetty päiväAvaa koko luku
Luku 179 Viimeinen ehtoollinenAvaa koko luku
Luku 180 JäähyväispuheAvaa koko luku
Luku 181 Viimeiset kehotukset ja varoituksetAvaa koko luku
Luku 182 GetsemanessaAvaa koko luku
Luku 183 Jeesus kavalletaan ja pidätetäänAvaa koko luku
Luku 184 Sanhedrinin oikeusistuimen edessäAvaa koko luku
Luku 185 Oikeuskäsittely Pilatuksen edessäAvaa koko luku
Luku 186 Hetkeä ennen ristiinnaulitsemistaAvaa koko luku
Luku 187 RistiinnaulitseminenAvaa koko luku
Luku 188 Haudassaolon aikaAvaa koko luku
Luku 189 KuolleistanousuAvaa koko luku
Luku 190 Jeesuksen morontiailmestymisetAvaa koko luku
Luku 191 Ilmestymiset apostoleille ja muille johtohenkilöilleAvaa koko luku
Luku 192 Ilmestymiset GalileassaAvaa koko luku
Luku 193 Viimeiset ilmestymiset ja taivaaseenastuminenAvaa koko luku
Luku 194 Totuuden Hengen lahjoittaminenAvaa koko luku
Luku 195 Helluntain jälkeenAvaa koko luku
Luku 196 Jeesuksen uskoAvaa koko luku

Pikaluku

Avaa luku →

Jaa jae

Urantia-kirjan

Sanasto

Urantia-kirjan

Ehdota sanaa

-
1.00×

Luo uusi keskustelu

×