Urantiakirja.fi

Ladataan…

Urantiakirja.fi

Rekisteröidy
Siirry lukutekstiin

Luku 48 Morontiaelämä

2. Morontiavoiman Valvojat

Nämä ainutlaatuiset olennot huolehtivat yksinomaisesti niiden toimintojen valvonnasta, jotka edustavat hengellisten ja fyysisten tai puoliaineellisten energioiden toiminnallista yhdistelmää. He omistautuvat pitämään huolta yksinomaan morontiaalisesta etenemisestä. Ei niin, että he paljonkaan hoivaisivat kuolevaisia siirtymäkokemuksen aikana, vaan pikemminkin niin, että he tekevät siirtymäympäristöstä asteittain etenevien morontialuotujen olemassaolon kannalta mahdollisen. He ovat niitä morontiavoiman kanavia, jotka pitävät yllä siirtymämaailmojen morontiavaiheet ja toimittavat niiden tarvitseman energian.
Morontiavoiman Valvojat ovat paikallisuniversumin Äiti-Hengen jälkeläisiä. Heidät on muovattu melko yhdenmukaisiksi, vaikka he olemuksensa puolesta toisistaan eri paikallisluomuksissa jonkin verran eroavatkin. Heidät luodaan erityistehtäväänsä, eivätkä he tarvitse mitään koulutusta, ennen kuin he ryhtyvät hoitamaan velvollisuuksiaan.
Ensimmäiset Morontiavoiman Valvojat luodaan samanaikaisesti kuin ensimmäinen kuolevaiseloonjäänyt saapuu paikallisuniversumissa jonkin ensimmäisen mansiomaailman rannoille. Heidät luodaan tuhannen valvojan ryhminä, jotka luokitellaan seuraavasti:
1. Virtapiiriensäätelijät . . . 400
2. Järjestelmän koordinoijat . . 200
3. Planeettakohtaiset vartijat . . 100
4. Yhdistetyt kontrolloijat . . 100
5. Yhteydenvakauttajat . . . 100
6. Valikoivat lajittelijat . . . . 50
7. Rekisterinpitäjäkumppanit . . . 50
Voimanvalvojat palvelevat aina synnyinuniversumissaan. Heillä ei ole muuta ohjaajaa kuin Universumin Pojan ja Universumin Hengen yhteinen henkiaktiviteetti, mutta muutoin he ovat täysin itseään hallitseva ryhmä. Heillä on päämaja paikallisjärjestelmien jokaisessa ensimmäisessä mansiomaailmassa. Niissä he toimivat läheisessä yhteistyösuhteessa sekä fyysisiin valvojiin että serafeihin, mutta he toimivat omassa maailmassaan, silloin kun kyse on energian ilmenemisestä ja hengen tuomisesta sen päälle.
Toisinaan he toimivat myös evolutionaarisissa maailmoissa ilmenevien aineellisen tason ylittävien ilmiöiden yhteydessä väliaikaisen tehtäväänosoituksen saaneina palvelijoina. Mutta asutuilla planeetoilla he palvelevat perin harvoin; he eivät liioin toimi superuniversumin korkeamman koulutuksen maailmoissa, koska he suuntaavat ponnistuksensa pääasiassa paikallisuniversumissa tapahtuvan morontiaalisen etenemisen siirtymäjärjestelmän hyväksi.
1. Virtapiiriensäätelijät. Nämä ovat ainutlaatuisia olentoja, jotka sovittavat yhteen fyysistä ja hengellistä energiaa ja säätelevät sen virtaamista erillisiin morontiasfäärien kanaviin. Ja nämä virtapiirit ovat yksinomaan planeettakohtaisia, ne rajoittuvat vain yhteen ainoaan maailmaan. Morontiapiirit ovat siirtymämaailmoissa sekä fyysisistä että hengellisistä piireistä erillisiä sekä niitä täydentäviä, ja näitä säätelijöitä tarvitaan jo yksistään Satanian mansiomaailmajärjestelmän kaltaisen järjestelmän energiahuollon piirissä miljoonittain.
Virtapiiriensäätelijät panevat aineellisissa energioissa alulle ne muutokset, jotka tekevät niistä heidän kumppaniensa harjoittaman valvonnan ja säätelyn kohteita. Nämä olennot ovat morontiavoiman generaattoreita sekä myös piiriensäätelijöitä. Paljolti niin kuin dynamo näyttää kehittävän sähköä ilmakehästä, nämä elävät morontiadynamotkin näyttävät muuntavan kaikkialla olevia avaruuden energioita aineiksi, joista morontiavalvojat kutovat ylösnousemuskuolevaisten ruumiin ja elintoiminnot.
2. Järjestelmän koordinoijat. Koska kullakin morontiamaailmalla on erillinen morontiaenergian luokkansa, ihmisten on äärimmäisen vaikea hahmottaa mielessään näitä sfäärejä. Mutta kuolevaiset huomaavat toinen toistaan seuraavilla siirtymäsfääreillä, että kasvikunta ja kaikki muu morontiaaliseen olemassaoloon liittyvä esiintyy niistä jokaisella asteittain muuntuvana niin, että se vastaa ylösnousemuksellisen eloonjääneen yhä pitemmälle menevää henkistymistä. Ja koska kunkin maailman energiajärjestelmä on tällä tavoin yksilöllinen, nämä koordinoijat toimivat siten, että he saattavat sopusointuun ja yhdistävät nämä toisistaan eroavat voimajärjestelmät yhdeksi toimivaksi kokonaisuudeksi jokaiseen erilliseen ryhmään kuuluvien sfäärien tarpeisiin.
Taivaaseen nousevat kuolevaiset siirtyvät vähitellen fyysisestä hengelliseen, sitä mukaa kun he etenevät yhdestä morontiamaailmasta toiseen; tämän vuoksi on välttämätöntä, että on olemassa morontiasfäärien nouseva asteikko ja morontiahahmojen kohoava skaala.
Mansiomaailman ylösnousemuksellisten siirtyessä sfääriltä toiselle kuljetusserafit toimittavat heidät järjestelmän koordinoijiin kuuluville vastaanottajille korkeammalla olevassa maailmassa. Täällä, niissä seitsemänkymmenen säteittäisen siipirakennuksen keskustassa olevissa ainutlaatuisissa temppeleissä, joissa Maasta peräisin olevien kuolevaisten ensimmäisen vastaanottomaailman kuolleistaheräämissalien kaltaiset siirtymäkamarit sijaitsevat, järjestelmän koordinoijat suorittavat taitavasti ne muutokset, jotka luodun olennon hahmon suhteen on välttämätöntä tehdä. Näiden varhaisten morontiahahmon muutosten toteuttaminen vaatii aikaa suunnilleen seitsemän päivää standardiajanlaskun mukaan.
3. Planeettakohtaiset vartijat. Alkaen mansiosfääreiltä ja päätyen universumin päämajaan jokainen morontiamaailma on – morontia-asioiden osalta – seitsemänkymmenen vartijan valvonnassa. He muodostavat paikallisen planeettaneuvoston, jolla on korkein päätäntävalta morontia-asioissa. Tämä neuvosto myöntää kaikkien näille sfääreille laskeutuvien ylösnousemusluotujen morontiahahmoihin tarvittavan materiaalin, ja se myös antaa valtuudet tehdä luodun hahmoon ne muutokset, jotka mahdollistavat taivasmatkalaisen etenemisen seuraavalle sfäärille. Sen jälkeen kun mansiomaailmat on käyty läpi, siirryt morontiaelämän yhdestä vaiheesta toiseen ilman, että tietoisuuden menettäminen on välttämätöntä. Tiedottomuus liittyy vain varhaisempiin muodonvaihdoksiin sekä myöhempiin siirtoihin universumista toiseen ja Havonasta Paratiisiin.
4. Yhdistetyt kontrolloijat. Morontiamaailman kunkin hallintoyksikön keskuksessa on aina yhden tällaisen varsin mekaanisen olennon asemapaikka. Yhdistetty kontrolloija on herkkä ja toiminnallinen fyysisten, hengellisten ja morontiaalisten energioiden suhteen; ja tämän olennon seurassa on aina kaksi järjestelmän koordinoijaa, neljä virtapiiriensäätelijää, yksi planeettakohtainen vartija, yksi yhteydenvakauttaja ja joko rekisterinpitäjäkumppani tai valikoiva lajittelija.
5. Yhteydenvakauttajat. Nämä ovat tietyn toimialueen fyysisiin ja henkisiin voimiin liittyvän morontiaenergian säätelijöitä. He mahdollistavat morontiaenergian muuttamisen morontiamateriaaliksi. Koko olemassa oleva morontiaalinen rakennelma on vakauttajien varassa. He hidastavat energian kiertoliikkeet siihen pisteeseen, että fyysistyminen voi tapahtua. Mutta en tiedä mitään oppisanoja, joilla näiden olentojen toimintaa voisi verrata johonkin tai joilla sitä voisi havainnollistaa. Toiminta ylittää täysin sen, mitä ihminen kykenee kuvittelemaan.
6. Valikoivat lajittelijat. Edetessäsi yhdestä morontiamaailman luokasta tai vaiheesta toiseen sinut pitää virittää uudelleen eli soinnuttaa ennakkoon, ja juuri valikoivien lajittelijoiden tehtävänä on pitää sinut eteenpäin kulkevassa synkroniassa morontiaelämän kanssa.
Vaikka elämän ja aineen morontiaaliset perusmuodot ovat identtisiä ensimmäisestä mansiomaailmasta viimeiselle universumin siirtymäsfäärille, niissä ilmenee toiminnallista edistystä, joka laajenee asteittain aineellisesta hengelliseen. Sopeutumisesi tähän pohjimmiltaan yhdenmukaiseen mutta jatkuvasti edistyvään ja henkistyvään luomakuntaan toteutuu tämän valikoivan uudelleenvirittämisen avulla. Tällaista persoonallisuuden mekanismin virittämistä voidaan täydellä syyllä verrata uuteen luomiseen siitäkin huolimatta, että morontiahahmosi säilyy samana.
Saat niin monta kertaa kuin haluat antautua näiden tutkinnonpitäjien testattavaksi, ja niin pian kuin osoitat päässeesi henkistymisessä riittävän pitkälle, he antavat sinulle mielellään korkeampaan statukseen oikeuttavan todistuksen. Nämä eteenpäin vievät muutokset johtavat muutoksiin reagoimisessa morontiaympäristöön, muutoksiin ravintovaatimuksissa ja lukuisissa muissa henkilökohtaisissa toimintatavoissa.
Valikoivat lajittelijat ovat suureksi avuksi myös, kun morontiapersoonallisuuksia ryhmitellään opiskelua, opetustyötä tai muita hankkeita silmällä pitäen. Heillä on luontainen kyky osoittaa, ketkä tulevat tilapäisissä yhteistyösuhteissa parhaiten toimeen keskenään.
7. Rekisterinpitäjäkumppanit. Morontiamaailmalla on omat kirjaajansa, jotka palvelevat yhdessä henkikirjaajien kanssa morontialuomuksista peräisin olevien merkintöjen ja muiden asiatietojen valvonnan ja säilyttämisen alalla. Morontia-arkistot ovat kaikkien persoonallisuusluokkien käytettävissä.
Kaikkiin morontiaalisiin siirtymämaailmoihin on pääsy niin aineellisilla olennoilla kuin henkiolennoillakin. Morontiaedistyjinä teillä säilyy täysi yhteys aineelliseen maailmaan ja aineellisiin persoonallisuuksiin, samalla kun erotatte yhä useampia henkiolentoja ja seurustelette tuttavallisesti heidän kanssaan. Ja siihen mennessä, kun olette lähdössä morontiajärjestelmän piiristä, olette nähneet jo kaikki henkien luokat muutamia korkeampiin tyyppeihin lukeutuvia lukuun ottamatta; näihin kuuluvat muiden muassa Yksinäiset Sanansaattajat.
These unique beings are exclusively concerned with the supervision of those activities which represent a working combination of spiritual and physical or semimaterial energies. They are exclusively devoted to the ministry of morontia progression. Not that they so much minister to mortals during the transition experience, but they rather make possible the transition environment for the progressing morontia creatures. They are the channels of morontia power which sustain and energize the morontia phases of the transition worlds.
Morontia Power Supervisors are the offspring of a local universe Mother Spirit. They are fairly standard in design though differing slightly in nature in the various local creations. They are created for their specific function and require no training before entering upon their responsibilities.
The creation of the first Morontia Power Supervisors is simultaneous with the arrival of the first mortal survivor on the shores of some one of the first mansion worlds in a local universe. They are created in groups of one thousand, classified as follows:
1. Circuit Regulators . . . 400
2. System Co-ordinators . . 200
3. Planetary Custodians . . 100
4. Combined Controllers . . 100
5. Liaison Stabilizers . . . 100
6. Selective Assorters . . . . 50
7. Associate Registrars . . . 50
The power supervisors always serve in their native universe. They are directed exclusively by the joint spirit activity of the Universe Son and the Universe Spirit but are otherwise a wholly self-governing group. They maintain headquarters on each of the first mansion worlds of the local systems, where they work in close association with both the physical controllers and the seraphim but function in a world of their own as regards energy manifestation and spirit application.
They also sometimes work in connection with supermaterial phenomena on the evolutionary worlds as ministers of temporary assignment. But they rarely serve on the inhabited planets; neither do they work on the higher training worlds of the superuniverse, being chiefly devoted to the transition regime of morontia progression in a local universe.
1. Circuit Regulators. These are the unique beings who co-ordinate physical and spiritual energy and regulate its flow into the segregated channels of the morontia spheres, and these circuits are exclusively planetary, limited to a single world. The morontia circuits are distinct from, and supplementary to, both physical and spiritual circuits on the transition worlds, and it requires millions of these regulators to energize even a system of mansion worlds like that of Satania.
Circuit regulators initiate those changes in material energies which render them subject to the control and regulation of their associates. These beings are morontia power generators as well as circuit regulators. Much as a dynamo apparently generates electricity out of the atmosphere, so do these living morontia dynamos seem to transform the everywhere energies of space into those materials which the morontia supervisors weave into the bodies and life activities of the ascending mortals.
2. System Co-ordinators. Since each morontia world has a separate order of morontia energy, it is exceedingly difficult for humans to visualize these spheres. But on each successive transition sphere, mortals will find the plant life and everything else pertaining to the morontia existence progressively modified to correspond with the advancing spiritization of the ascending survivor. And since the energy system of each world is thus individualized, these co-ordinators operate to harmonize and blend such differing power systems into a working unit for the associated spheres of any particular group.
Ascending mortals gradually progress from the physical to the spiritual as they advance from one morontia world to another; hence the necessity for providing an ascending scale of morontia spheres and an ascending scale of morontia forms.
When mansion world ascenders pass from one sphere to another, they are delivered by the transport seraphim to the receivers of the system co-ordinators on the advanced world. Here in those unique temples at the center of the seventy radiating wings wherein are the chambers of transition similar to the resurrection halls on the initial world of reception for earth-origin mortals, the necessary changes in creature form are skillfully effected by the system co-ordinators. These early morontia-form changes require about seven days of standard time for their accomplishment.
3. Planetary Custodians. Each morontia world, from the mansion spheres up to the universe headquarters, is in the custody—as regards morontia affairs—of seventy guardians. They constitute the local planetary council of supreme morontia authority. This council grants material for morontia forms to all ascending creatures who land on the spheres and authorizes those changes in creature form which make it possible for an ascender to proceed to the succeeding sphere. After the mansion worlds have been traversed, you will translate from one phase of morontia life to another without having to surrender consciousness. Unconsciousness attends only the earlier metamorphoses and the later transitions from one universe to another and from Havona to Paradise.
4. Combined Controllers. One of these highly mechanical beings is always stationed at the center of each administrative unit of a morontia world. A combined controller is sensitive to, and functional with, physical, spiritual, and morontial energies; and with this being there are always associated two system co-ordinators, four circuit regulators, one planetary custodian, one liaison stabilizer, and either an associate registrar or a selective assorter.
5. Liaison Stabilizers. These are the regulators of the morontia energy in association with the physical and spirit forces of the realm. They make possible the conversion of morontia energy into morontia material. The whole morontia organization of existence is dependent on the stabilizers. They slow down the energy revolutions to that point where physicalization can occur. But I have no terms with which I can compare or illustrate the ministry of such beings. It is quite beyond human imagination.
6. Selective Assorters. As you progress from one class or phase of a morontia world to another, you must be re-keyed or advance-tuned, and it is the task of the selective assorters to keep you in progressive synchrony with the morontia life.
While the basic morontia forms of life and matter are identical from the first mansion world to the last universe transition sphere, there is a functional progression which gradually extends from the material to the spiritual. Your adaptation to this basically uniform but successively advancing and spiritizing creation is effected by this selective re-keying. Such an adjustment in the mechanism of personality is tantamount to a new creation, notwithstanding that you retain the same morontia form.
You may repeatedly subject yourself to the test of these examiners, and as soon as you register adequate spiritual achievement, they will gladly certify you for advanced standing. These progressive changes result in altered reactions to the morontia environment, such as modifications in food requirements and numerous other personal practices.
The selective assorters are also of great service in the grouping of morontia personalities for purposes of study, teaching, and other projects. They naturally indicate those who will best function in temporary association.
7. Associate Registrars. The morontia world has its own recorders, who serve in association with the spirit recorders in the supervision and custody of the records and other data indigenous to the morontia creations. The morontia records are available to all orders of personalities.
All morontia transition realms are accessible alike to material and spirit beings. As morontia progressors you will remain in full contact with the material world and with material personalities, while you will increasingly discern and fraternize with spirit beings; and by the time of departure from the morontia regime, you will have seen all orders of spirits with the exception of a few of the higher types, such as Solitary Messengers.
SuomiEnglish

Urantia-kirja

Sisällysluettelo

← Kaikki luvut ja kirjahaku
EsipuheAvaa koko luku
Luku 1 Universaalinen IsäAvaa koko luku
Luku 2 Jumalan olemusAvaa koko luku
Luku 3 Jumalan attribuutitAvaa koko luku
Luku 4 Jumalan suhde maailmankaikkeuteenAvaa koko luku
Luku 5 Jumalan suhde yksilöönAvaa koko luku
Luku 6 Iankaikkinen PoikaAvaa koko luku
Luku 7 Iankaikkisen Pojan suhde maailmankaikkeuteenAvaa koko luku
Luku 8 Ääretön HenkiAvaa koko luku
Luku 9 Äärettömän Hengen suhde maailmankaikkeuteenAvaa koko luku
Luku 10 Paratiisin-KolminaisuusAvaa koko luku
Luku 11 Ikuinen Paratiisin SaariAvaa koko luku
Luku 12 Universumien universumiAvaa koko luku
Luku 13 Paratiisin pyhät sfääritAvaa koko luku
Luku 14 Keskus- ja jumalallinen universumiAvaa koko luku
Luku 15 Seitsemän superuniversumiaAvaa koko luku
Luku 16 Seitsemän ValtiashenkeäAvaa koko luku
Luku 17 Korkeimpien Henkien seitsemän ryhmääAvaa koko luku
Luku 18 Korkeimmat KolminaisuuspersoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 19 Rinnasteiset kolminaisuusperäiset olennotAvaa koko luku
Luku 20 Jumalan Paratiisin-PojatAvaa koko luku
Luku 21 Paratiisin Luoja-PojatAvaa koko luku
Luku 22 Kolminaistetut Jumalan PojatAvaa koko luku
Luku 23 Yksinäiset SanansaattajatAvaa koko luku
Luku 24 Äärettömän Hengen korkeammat persoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 25 Avaruuden SanansaattajajoukotAvaa koko luku
Luku 26 Keskusuniversumin hoivaavat hengetAvaa koko luku
Luku 27 Ensi asteen supernafien toimintaAvaa koko luku
Luku 28 Superuniversumien hoivaavat hengetAvaa koko luku
Luku 29 Universumivoiman ohjaajatAvaa koko luku
Luku 30 Suuruniversumin persoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 31 Lopullisuuden SaavuttajakuntaAvaa koko luku
Luku 32 Paikallisuniversumien kehitysAvaa koko luku
Luku 33 Paikallisuniversumin hallintoAvaa koko luku
Luku 34 Paikallisuniversumin Äiti-HenkiAvaa koko luku
Luku 35 Jumalan paikallisuniversumipojatAvaa koko luku
Luku 36 ElämänkantajatAvaa koko luku
Luku 37 Paikallisuniversumin persoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 38 Paikallisuniversumin hoivaavat hengetAvaa koko luku
Luku 39 Serafien armeijakunnatAvaa koko luku
Luku 40 Ylösnousemukselliset Jumalan pojatAvaa koko luku
Luku 41 Paikallisuniversumin fyysiset aspektitAvaa koko luku
Luku 42 Energia – mieli ja aineAvaa koko luku
Luku 43 KonstellaatiotAvaa koko luku
Luku 44 Taivaalliset taidetyöntekijätAvaa koko luku
Luku 45 Paikallisjärjestelmän hallintoAvaa koko luku
Luku 46 Paikallisjärjestelmän päämajaAvaa koko luku
Luku 47 Seitsemän mansiomaailmaaAvaa koko luku
Luku 48 MorontiaelämäNykyinen lukuAvaa koko luku
Luku 49 Asutut maailmatAvaa koko luku
Luku 50 PlaneettaprinssitAvaa koko luku
Luku 51 Planetaariset AatamitAvaa koko luku
Luku 52 Planetaariset kuolevaisten aikakaudetAvaa koko luku
Luku 53 Luciferin kapinaAvaa koko luku
Luku 54 Luciferin kapinaan liittyvät ongelmatAvaa koko luku
Luku 55 Valon ja elämän sfääritAvaa koko luku
Luku 56 Universaalinen ykseysAvaa koko luku
Luku 57 Urantian alkuperäAvaa koko luku
Luku 58 Elämän juurruttaminen UrantialleAvaa koko luku
Luku 59 Elämän merellisen muodon aikakausi UrantiallaAvaa koko luku
Luku 60 Urantia maaeliöstön varhaiskaudellaAvaa koko luku
Luku 61 Nisäkkäiden aikakausi UrantiallaAvaa koko luku
Luku 62 Alkuihmisen kantarodutAvaa koko luku
Luku 63 Ensimmäinen ihmisperheAvaa koko luku
Luku 64 Evolutionaariset värilliset rodutAvaa koko luku
Luku 65 Evoluution valvontaAvaa koko luku
Luku 66 Urantian PlaneettaprinssiAvaa koko luku
Luku 67 Planeetan kapinaAvaa koko luku
Luku 68 Sivilisaation sarastusAvaa koko luku
Luku 69 Ihmisen perusinstituutiotAvaa koko luku
Luku 70 Ihmisperäisen hallitusjärjestelmän kehitysAvaa koko luku
Luku 71 Valtion kehittyminenAvaa koko luku
Luku 72 Erään naapuriplaneetan hallitusjärjestelmäAvaa koko luku
Luku 73 Eedenin PuutarhaAvaa koko luku
Luku 74 Aatami ja EevaAvaa koko luku
Luku 75 Aatami ja Eeva rikkovat sopimuksensaAvaa koko luku
Luku 76 Toinen PuutarhaAvaa koko luku
Luku 77 KeskiväliolennotAvaa koko luku
Luku 78 Violetti rotu Aatamin aikojen jälkeenAvaa koko luku
Luku 79 Andiittien leviäminen itämaihinAvaa koko luku
Luku 80 Andiittien leviäminen länsimaihinAvaa koko luku
Luku 81 Nykysivilisaation kehittyminenAvaa koko luku
Luku 82 Avioliiton kehitysAvaa koko luku
Luku 83 AvioliittoinstituutioAvaa koko luku
Luku 84 Avioliitto ja perhe-elämäAvaa koko luku
Luku 85 Palvonnan alkujuuretAvaa koko luku
Luku 86 Uskonnon varhaiskehitysAvaa koko luku
Luku 87 AavekultitAvaa koko luku
Luku 88 Fetissit, taikakalut ja magiaAvaa koko luku
Luku 89 Synti, uhri ja sovitusAvaa koko luku
Luku 90 Shamanismi – poppamiehet ja papitAvaa koko luku
Luku 91 Rukoilun kehityshistoriaAvaa koko luku
Luku 92 Uskonnon myöhempi kehitysAvaa koko luku
Luku 93 Makiventa MelkisedekAvaa koko luku
Luku 94 Melkisedekin opetusten vaikutus itämaillaAvaa koko luku
Luku 95 Melkisedekin opetusten vaikutus LevantissaAvaa koko luku
Luku 96 Jahve – heprealaisten JumalaAvaa koko luku
Luku 97 Jumalakäsityksen kehitys heprealaisten keskuudessaAvaa koko luku
Luku 98 Melkisedekin opetusten vaikutus länsimaissaAvaa koko luku
Luku 99 Uskontoon liittyvät yhteiskunnalliset kysymyksetAvaa koko luku
Luku 100 Uskonto ihmisen kokemuksessaAvaa koko luku
Luku 101 Uskonnon todellinen luonneAvaa koko luku
Luku 102 Uskonnollisen uskon perustuksetAvaa koko luku
Luku 103 Uskonnollisen kokemuksen reaalisuusAvaa koko luku
Luku 104 Kolminaisuuskäsityksen kasvuAvaa koko luku
Luku 105 Jumaluus ja todellisuusAvaa koko luku
Luku 106 Universumin todellisuustasotAvaa koko luku
Luku 107 Ajatuksensuuntaajien alkuperä ja olemusAvaa koko luku
Luku 108 Ajatuksensuuntaajien tehtävä ja toimintaAvaa koko luku
Luku 109 Suuntaajien suhde universumin luotuihinAvaa koko luku
Luku 110 Suuntaajien suhde yksittäisiin kuolevaisiinAvaa koko luku
Luku 111 Suuntaaja ja sieluAvaa koko luku
Luku 112 Persoonallisuuden eloonjääminenAvaa koko luku
Luku 113 KohtalonsuojelijaserafitAvaa koko luku
Luku 114 Serafien planetaarinen hallitusAvaa koko luku
Luku 115 Korkein OlentoAvaa koko luku
Luku 116 Kaikkivaltias KorkeinAvaa koko luku
Luku 117 Korkein JumalaAvaa koko luku
Luku 118 Korkein ja Perimmäinen – ajallisuus ja avaruusAvaa koko luku
Luku 119 Kristus Mikaelin lahjoittautumisetAvaa koko luku
Luku 120 Mikaelin lahjoittautuminen UrantiallaAvaa koko luku
Luku 121 Mikaelin lahjoittautumisen aikaiset olotAvaa koko luku
Luku 122 Jeesuksen syntymä ja vauvaikäAvaa koko luku
Luku 123 Jeesuksen varhaislapsuusAvaa koko luku
Luku 124 Jeesuksen myöhempi lapsuusikäAvaa koko luku
Luku 125 Jeesus JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 126 Kaksi ratkaisevan tärkeää vuottaAvaa koko luku
Luku 127 NuoruusvuodetAvaa koko luku
Luku 128 Jeesuksen varhaismiehuusAvaa koko luku
Luku 129 Jeesuksen aikuisiän loppupuoliAvaa koko luku
Luku 130 Matkalla RoomaanAvaa koko luku
Luku 131 Maailman uskonnotAvaa koko luku
Luku 132 Roomassa vietetty aikaAvaa koko luku
Luku 133 Paluu RoomastaAvaa koko luku
Luku 134 Siirtymäkauden vuodetAvaa koko luku
Luku 135 Johannes KastajaAvaa koko luku
Luku 136 Kaste ja ne neljäkymmentä päivääAvaa koko luku
Luku 137 Odottelua GalileassaAvaa koko luku
Luku 138 Valtakunnan sanansaattajain kouluttaminenAvaa koko luku
Luku 139 Kaksitoista apostoliaAvaa koko luku
Luku 140 Kahdentoista apostolin virkaanasettaminenAvaa koko luku
Luku 141 Julkisen toiminnan alkuAvaa koko luku
Luku 142 Pääsiäinen JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 143 Matka Samarian halkiAvaa koko luku
Luku 144 Gilboalla ja DekapoliissaAvaa koko luku
Luku 145 Neljä vaiheikasta päivää KapernaumissaAvaa koko luku
Luku 146 Ensimmäinen Galilean-saarnamatkaAvaa koko luku
Luku 147 Pistäytyminen JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 148 Evankelistojen koulutusta BetsaidassaAvaa koko luku
Luku 149 Toinen saarnamatkaAvaa koko luku
Luku 150 Kolmas saarnamatkaAvaa koko luku
Luku 151 Odottelua ja opetusta järvenrannallaAvaa koko luku
Luku 152 Kapernaumin kriisiin johtaneet tapahtumatAvaa koko luku
Luku 153 Kapernaumin kriisiAvaa koko luku
Luku 154 Viimeiset Kapernaumissa vietetyt päivätAvaa koko luku
Luku 155 Pakomatka Pohjois-Galilean halkiAvaa koko luku
Luku 156 Oleskelu Tyyrossa ja SiidonissaAvaa koko luku
Luku 157 Filippuksen KesareassaAvaa koko luku
Luku 158 KirkastusvuoriAvaa koko luku
Luku 159 Kiertomatka DekapoliissaAvaa koko luku
Luku 160 Rodan AleksandrialainenAvaa koko luku
Luku 161 Jatkokeskustelut Rodanin kanssaAvaa koko luku
Luku 162 LehtimajanjuhlaAvaa koko luku
Luku 163 Seitsemänkymmenen opettajan virkaanasettajaiset MagadanissaAvaa koko luku
Luku 164 Temppelin vihkimisen muistojuhlaAvaa koko luku
Luku 165 Perean-lähetysretki alkaaAvaa koko luku
Luku 166 Viimeinen käynti Pohjois-PereassaAvaa koko luku
Luku 167 Käynti FiladelfiassaAvaa koko luku
Luku 168 Lasaruksen kuolleistaherättäminenAvaa koko luku
Luku 169 Viimeinen opetuskerta PellassaAvaa koko luku
Luku 170 Taivaan valtakuntaAvaa koko luku
Luku 171 Matkalla JerusalemiinAvaa koko luku
Luku 172 Jerusalemiin-menoAvaa koko luku
Luku 173 Maanantai JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 174 Tiistaiaamu temppelissäAvaa koko luku
Luku 175 Viimeinen temppelipuheAvaa koko luku
Luku 176 Tiistai-ilta ÖljymäelläAvaa koko luku
Luku 177 Keskiviikko – lepopäiväAvaa koko luku
Luku 178 Viimeinen leirillä vietetty päiväAvaa koko luku
Luku 179 Viimeinen ehtoollinenAvaa koko luku
Luku 180 JäähyväispuheAvaa koko luku
Luku 181 Viimeiset kehotukset ja varoituksetAvaa koko luku
Luku 182 GetsemanessaAvaa koko luku
Luku 183 Jeesus kavalletaan ja pidätetäänAvaa koko luku
Luku 184 Sanhedrinin oikeusistuimen edessäAvaa koko luku
Luku 185 Oikeuskäsittely Pilatuksen edessäAvaa koko luku
Luku 186 Hetkeä ennen ristiinnaulitsemistaAvaa koko luku
Luku 187 RistiinnaulitseminenAvaa koko luku
Luku 188 Haudassaolon aikaAvaa koko luku
Luku 189 KuolleistanousuAvaa koko luku
Luku 190 Jeesuksen morontiailmestymisetAvaa koko luku
Luku 191 Ilmestymiset apostoleille ja muille johtohenkilöilleAvaa koko luku
Luku 192 Ilmestymiset GalileassaAvaa koko luku
Luku 193 Viimeiset ilmestymiset ja taivaaseenastuminenAvaa koko luku
Luku 194 Totuuden Hengen lahjoittaminenAvaa koko luku
Luku 195 Helluntain jälkeenAvaa koko luku
Luku 196 Jeesuksen uskoAvaa koko luku

Pikaluku

Avaa luku →

Jaa jae

Urantia-kirjan

Sanasto

Urantia-kirjan

Ehdota sanaa

-
1.00×

Luo uusi keskustelu

×