Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Melkisedekin päivinä Intia oli kosmopoliittinen maa, joka oli vastikään joutunut pohjoisesta ja lännestä tulleiden arjalais-andiittisten maahantunkeutujien poliittiseen ja uskonnolliseen herruuteen. Tällä kerralla arjalaiset olivat levittäytyneet runsaslukuisesti vain niemimaan pohjoisiin ja läntisiin osiin. Nämä vedalaiset tulokkaat olivat tuoneet mukanaan lukuisat heimojumalansa. Heidän uskonnolliset palvontamuotonsa noudattivat tarkoin heidän varhaisempien andiittiesi-isiensä seremoniatapoja sikäli, että isä toimi edelleenkin pappina ja äiti papittarena ja kotiliettä käytettiin yhä alttarina.
Tuolloin oli parhaillaan menossa vedakultin kasvu- ja muodonmuutosvaihe bramiinikastiin kuuluvien opettaja-pappien johdolla, jotka vähä vähältä ottivat valvontaansa laajenevan palvontarituaalin. Entisten kolmenkymmenenkolmen arjalaisjumaluuden yhteensulautuminen oli edennyt jo pitkälle, kun Saalemin lähetyssaarnaajat tunkeutuivat Pohjois-Intiaan.
Näiden arjalaisten polyteismi oli heidän aiemman monoteisminsä rappeutunut muoto. Rappeutumisen oli aiheuttanut heidän hajaantumisensa heimoyksiköiksi, joista jokaisella oli oma syvästi kunnioitettu jumalansa. Tämä andiittisen Mesopotamian alkuperäisen monoteismin ja kolminaisuusopin takaperoinen kehitys oli toisen esikristillisen vuosituhannen ensimmäisinä vuosisatoina muuttumassa jälleenyhdistymisprosessiksi. Nämä monet jumalat järjestettiin jumalaperheeksi, jota kolmiyhteisesti johtivat taivaan herra Djaus pitar, ilmakehän myrskyisä herra Indra ja kolmipäinen tulenjumala Agni, maan herra ja aiemman kolminaisuuskäsitteen surkastunut eduskuva.
Selkeästi henoteistiset kehityskulut tasoittivat tietä kehittyneelle monoteismille. Jumaluuksista ammoisin eli Agni korotettiin usein koko panteonin isä-päämieheksi. Jumaluus-isä-prinsiippi, josta välillä käytetään sanaa Pradzhapati, välillä nimeä Brahma, painui pinnan alle sen teologisen taistelun tuoksinassa, jonka bramiinipapit myöhemmin kävivät Saalemin opettajien kanssa. Brahmuus miellettiin koko vedalaisen jumalaperheen aktivoivaksi energia-jumaluus-prinsiipiksi.
Saalemin lähetyssaarnaajat saarnasivat Melkisedekin yhdestä ja ainoasta Jumalasta, taivaan Kaikkein Korkeimmasta. Tällainen esitys ei ollut kokonaan ristiriidassa kehkeytymässä olleen Isä-Brahma-käsitteen kanssa, jonka mukaan hän oli kaikkien jumalten alkulähde, mutta Saalemin oppi oli epäritualistinen, joten se suuntautui suoraan bramiinipapiston oppeja, traditioita ja opetuksia vastaan. Bramiinipapit eivät koskaan halunneet hyväksyä saalemilaista opetusta, jonka mukaan pelastus saavutetaan uskon kautta ja Jumalan suosioon päästään ilman ritualistisia menoja ja uhriseremonioita.
Intialle merkitsi ratkaisevaa käännekohtaa se, että se hylkäsi Melkisedekin evankeliumin, joka puhui luottamuksesta Jumalaan ja pelastuksesta uskon kautta. Saalemin lähetyssaarnaajilla oli ollut suuri vaikutus siihen, että usko kaikkiin ikivanhoihin vedalaisjumaliin väheni, mutta johtajat, vedalaisuuden papit, kieltäytyivät hyväksymästä Melkisedekin opetusta yhdestä Jumalasta ja yhdestä, koruttomasta uskosta.
Vastustaakseen Saalemin opettajia bramiinit seuloivat oman aikansa pyhät kirjoitukset, ja näin aikaansaatu kokoomateos on myöhemmin tarkistetussa muodossaan säilynyt nykyaikaan asti Rigvedana, yhtenä muinaisimpana pyhänä kirjana. Sitten seurasivat toinen, kolmas ja neljäs Veda, kun bramiinit yrittivät kiteyttää, kaavamaistaa ja vakiinnuttaa palvonta- ja uhrausrituaalejaan tuolloisten kansanheimojen tarpeiden mukaisiksi. Parhailta osiltaan nämä kirjoitukset ovat tasavertaisia minkä tahansa muun samanluontoisen kirjakokoelman kanssa, jos mittapuuna pidetään käsitteistön kauneutta ja näkemysten totuudellisuutta. Mutta kun tähän verrattomaan uskontoon tarttui Etelä-Intian tuhansien ja taas tuhansien taikauskojen, kulttien ja rituaalien saastetta, se koki vähittäisen muodonmuutoksen, ja siitä tuli kirjavin teologinen järjestelmä, minkä kuolevainen ihminen on koskaan kehitellyt. Vedojen tarkastelu tuo nähtäville sekä korkeimpia että kaikkein ala-arvoisimpia jumaluuskäsityksiä, mitä on koskaan sanoiksi puettu.
In the days of Melchizedek, India was a cosmopolitan country which had recently come under the political and religious dominance of the Aryan-Andite invaders from the north and west. At this time only the northern and western portions of the peninsula had been extensively permeated by the Aryans. These Vedic newcomers had brought along with them their many tribal deities. Their religious forms of worship followed closely the ceremonial practices of their earlier Andite forebears in that the father still functioned as a priest and the mother as a priestess, and the family hearth was still utilized as an altar.
The Vedic cult was then in process of growth and metamorphosis under the direction of the Brahman caste of teacher-priests, who were gradually assuming control over the expanding ritual of worship. The amalgamation of the onetime thirty-three Aryan deities was well under way when the Salem missionaries penetrated the north of India.
The polytheism of these Aryans represented a degeneration of their earlier monotheism occasioned by their separation into tribal units, each tribe having its venerated god. This devolution of the original monotheism and trinitarianism of Andite Mesopotamia was in process of resynthesis in the early centuries of the second millennium before Christ. The many gods were organized into a pantheon under the triune leadership of Dyaus pitar, the lord of heaven; Indra, the tempestuous lord of the atmosphere; and Agni, the three-headed fire god, lord of the earth and the vestigial symbol of an earlier Trinity concept.
Definite henotheistic developments were paving the way for an evolved monotheism. Agni, the most ancient deity, was often exalted as the father-head of the entire pantheon. The deity-father principle, sometimes called Prajapati, sometimes termed Brahma, was submerged in the theologic battle which the Brahman priests later fought with the Salem teachers. The Brahman was conceived as the energy-divinity principle activating the entire Vedic pantheon.
The Salem missionaries preached the one God of Melchizedek, the Most High of heaven. This portrayal was not altogether disharmonious with the emerging concept of the Father-Brahma as the source of all gods, but the Salem doctrine was nonritualistic and hence ran directly counter to the dogmas, traditions, and teachings of the Brahman priesthood. Never would the Brahman priests accept the Salem teaching of salvation through faith, favor with God apart from ritualistic observances and sacrificial ceremonials.
The rejection of the Melchizedek gospel of trust in God and salvation through faith marked a vital turning point for India. The Salem missionaries had contributed much to the loss of faith in all the ancient Vedic gods, but the leaders, the priests of Vedism, refused to accept the Melchizedek teaching of one God and one simple faith.
The Brahmans culled the sacred writings of their day in an effort to combat the Salem teachers, and this compilation, as later revised, has come on down to modern times as the Rig-Veda, one of the most ancient of sacred books. The second, third, and fourth Vedas followed as the Brahmans sought to crystallize, formalize, and fix their rituals of worship and sacrifice upon the peoples of those days. Taken at their best, these writings are the equal of any other body of similar character in beauty of concept and truth of discernment. But as this superior religion became contaminated with the thousands upon thousands of superstitions, cults, and rituals of southern India, it progressively metamorphosed into the most variegated system of theology ever developed by mortal man. An examination of the Vedas will disclose some of the highest and some of the most debased concepts of Deity ever to be conceived.
SuomiEnglish
Melkisedekin päivinä Intia oli kosmopoliittinen maa, joka oli vastikään joutunut pohjoisesta ja lännestä tulleiden arjalais-andiittisten maahantunkeutujien poliittiseen ja uskonnolliseen herruuteen. Tällä kerralla arjalaiset olivat levittäytyneet runsaslukuisesti vain niemimaan pohjoisiin ja läntisiin osiin. Nämä vedalaiset tulokkaat olivat tuoneet mukanaan lukuisat heimojumalansa. Heidän uskonnolliset palvontamuotonsa noudattivat tarkoin heidän varhaisempien andiittiesi-isiensä seremoniatapoja sikäli, että isä toimi edelleenkin pappina ja äiti papittarena ja kotiliettä käytettiin yhä alttarina.
In the days of Melchizedek, India was a cosmopolitan country which had recently come under the political and religious dominance of the Aryan-Andite invaders from the north and west. At this time only the northern and western portions of the peninsula had been extensively permeated by the Aryans. These Vedic newcomers had brought along with them their many tribal deities. Their religious forms of worship followed closely the ceremonial practices of their earlier Andite forebears in that the father still functioned as a priest and the mother as a priestess, and the family hearth was still utilized as an altar.
Tuolloin oli parhaillaan menossa vedakultin kasvu- ja muodonmuutosvaihe bramiinikastiin kuuluvien opettaja-pappien johdolla, jotka vähä vähältä ottivat valvontaansa laajenevan palvontarituaalin. Entisten kolmenkymmenenkolmen arjalaisjumaluuden yhteensulautuminen oli edennyt jo pitkälle, kun Saalemin lähetyssaarnaajat tunkeutuivat Pohjois-Intiaan.
The Vedic cult was then in process of growth and metamorphosis under the direction of the Brahman caste of teacher-priests, who were gradually assuming control over the expanding ritual of worship. The amalgamation of the onetime thirty-three Aryan deities was well under way when the Salem missionaries penetrated the north of India.
Näiden arjalaisten polyteismi oli heidän aiemman monoteisminsä rappeutunut muoto. Rappeutumisen oli aiheuttanut heidän hajaantumisensa heimoyksiköiksi, joista jokaisella oli oma syvästi kunnioitettu jumalansa. Tämä andiittisen Mesopotamian alkuperäisen monoteismin ja kolminaisuusopin takaperoinen kehitys oli toisen esikristillisen vuosituhannen ensimmäisinä vuosisatoina muuttumassa jälleenyhdistymisprosessiksi. Nämä monet jumalat järjestettiin jumalaperheeksi, jota kolmiyhteisesti johtivat taivaan herra Djaus pitar, ilmakehän myrskyisä herra Indra ja kolmipäinen tulenjumala Agni, maan herra ja aiemman kolminaisuuskäsitteen surkastunut eduskuva.
The polytheism of these Aryans represented a degeneration of their earlier monotheism occasioned by their separation into tribal units, each tribe having its venerated god. This devolution of the original monotheism and trinitarianism of Andite Mesopotamia was in process of resynthesis in the early centuries of the second millennium before Christ. The many gods were organized into a pantheon under the triune leadership of Dyaus pitar, the lord of heaven; Indra, the tempestuous lord of the atmosphere; and Agni, the three-headed fire god, lord of the earth and the vestigial symbol of an earlier Trinity concept.
Selkeästi henoteistiset kehityskulut tasoittivat tietä kehittyneelle monoteismille. Jumaluuksista ammoisin eli Agni korotettiin usein koko panteonin isä-päämieheksi. Jumaluus-isä-prinsiippi, josta välillä käytetään sanaa Pradzhapati, välillä nimeä Brahma, painui pinnan alle sen teologisen taistelun tuoksinassa, jonka bramiinipapit myöhemmin kävivät Saalemin opettajien kanssa. Brahmuus miellettiin koko vedalaisen jumalaperheen aktivoivaksi energia-jumaluus-prinsiipiksi.
Definite henotheistic developments were paving the way for an evolved monotheism. Agni, the most ancient deity, was often exalted as the father-head of the entire pantheon. The deity-father principle, sometimes called Prajapati, sometimes termed Brahma, was submerged in the theologic battle which the Brahman priests later fought with the Salem teachers. The Brahman was conceived as the energy-divinity principle activating the entire Vedic pantheon.
Saalemin lähetyssaarnaajat saarnasivat Melkisedekin yhdestä ja ainoasta Jumalasta, taivaan Kaikkein Korkeimmasta. Tällainen esitys ei ollut kokonaan ristiriidassa kehkeytymässä olleen Isä-Brahma-käsitteen kanssa, jonka mukaan hän oli kaikkien jumalten alkulähde, mutta Saalemin oppi oli epäritualistinen, joten se suuntautui suoraan bramiinipapiston oppeja, traditioita ja opetuksia vastaan. Bramiinipapit eivät koskaan halunneet hyväksyä saalemilaista opetusta, jonka mukaan pelastus saavutetaan uskon kautta ja Jumalan suosioon päästään ilman ritualistisia menoja ja uhriseremonioita.
The Salem missionaries preached the one God of Melchizedek, the Most High of heaven. This portrayal was not altogether disharmonious with the emerging concept of the Father-Brahma as the source of all gods, but the Salem doctrine was nonritualistic and hence ran directly counter to the dogmas, traditions, and teachings of the Brahman priesthood. Never would the Brahman priests accept the Salem teaching of salvation through faith, favor with God apart from ritualistic observances and sacrificial ceremonials.
Intialle merkitsi ratkaisevaa käännekohtaa se, että se hylkäsi Melkisedekin evankeliumin, joka puhui luottamuksesta Jumalaan ja pelastuksesta uskon kautta. Saalemin lähetyssaarnaajilla oli ollut suuri vaikutus siihen, että usko kaikkiin ikivanhoihin vedalaisjumaliin väheni, mutta johtajat, vedalaisuuden papit, kieltäytyivät hyväksymästä Melkisedekin opetusta yhdestä Jumalasta ja yhdestä, koruttomasta uskosta.
The rejection of the Melchizedek gospel of trust in God and salvation through faith marked a vital turning point for India. The Salem missionaries had contributed much to the loss of faith in all the ancient Vedic gods, but the leaders, the priests of Vedism, refused to accept the Melchizedek teaching of one God and one simple faith.
Vastustaakseen Saalemin opettajia bramiinit seuloivat oman aikansa pyhät kirjoitukset, ja näin aikaansaatu kokoomateos on myöhemmin tarkistetussa muodossaan säilynyt nykyaikaan asti Rigvedana, yhtenä muinaisimpana pyhänä kirjana. Sitten seurasivat toinen, kolmas ja neljäs Veda, kun bramiinit yrittivät kiteyttää, kaavamaistaa ja vakiinnuttaa palvonta- ja uhrausrituaalejaan tuolloisten kansanheimojen tarpeiden mukaisiksi. Parhailta osiltaan nämä kirjoitukset ovat tasavertaisia minkä tahansa muun samanluontoisen kirjakokoelman kanssa, jos mittapuuna pidetään käsitteistön kauneutta ja näkemysten totuudellisuutta. Mutta kun tähän verrattomaan uskontoon tarttui Etelä-Intian tuhansien ja taas tuhansien taikauskojen, kulttien ja rituaalien saastetta, se koki vähittäisen muodonmuutoksen, ja siitä tuli kirjavin teologinen järjestelmä, minkä kuolevainen ihminen on koskaan kehitellyt. Vedojen tarkastelu tuo nähtäville sekä korkeimpia että kaikkein ala-arvoisimpia jumaluuskäsityksiä, mitä on koskaan sanoiksi puettu.
The Brahmans culled the sacred writings of their day in an effort to combat the Salem teachers, and this compilation, as later revised, has come on down to modern times as the Rig-Veda, one of the most ancient of sacred books. The second, third, and fourth Vedas followed as the Brahmans sought to crystallize, formalize, and fix their rituals of worship and sacrifice upon the peoples of those days. Taken at their best, these writings are the equal of any other body of similar character in beauty of concept and truth of discernment. But as this superior religion became contaminated with the thousands upon thousands of superstitions, cults, and rituals of southern India, it progressively metamorphosed into the most variegated system of theology ever developed by mortal man. An examination of the Vedas will disclose some of the highest and some of the most debased concepts of Deity ever to be conceived.