Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Pietari ja Jaakob olivat usean päivän ajan keskustelleet keskinäisistä mielipide-eroistaan, joiden kohteena oli Mestarin opetus synnin anteeksisaamisesta. He olivat kumpikin sitä mieltä, että asia esitettäisiin Jeesukselle, ja Pietari tarttui tähän tilanteeseen katsoessaan sen sopivaksi tilaisuudeksi saada asiaan Mestarilta neuvoa. Niinpä Simon Pietari puuttui keskusteluun, jota käytiin ylistyksen ja palvonnan välisistä eroista, ja kysyi: ”Mestari, Jaakob ja minä emme ole samaa mieltä synnin anteeksisaamista koskevasta opetuksestasi. Jaakob väittää sinun opettavan, että Isä antaa meille anteeksi, jo ennen kuin sitä edes häneltä pyydämme, ja minä olen sitä mieltä, että katumuksen ja synnintunnustuksen täytyy kulkea anteeksiannon edellä. Kumpi meistä on oikeassa? Mitä sinä sanot?”
Hetken kestäneen hiljaisuuden jälkeen Jeesus katsoi merkitsevästi kaikkia neljää ja vastasi: ”Veljeni, mielipiteenne menevät harhaan, koskette käsitä läheisiä ja rakastavia suhteita, jotka vallitsevat luodun ja Luojan välillä, ihmisen ja Jumalan välillä. Ette jaksa käsittää sitä ymmärtäväistä myötätuntoa, jolla viisas vanhempi suhtautuu kypsymättömään ja aina välillä hairahtuvaan lapseen. On tosiaankin kyseenalaista, joutuvatko järkevät ja hellät vanhemmat koskaan antamaan anteeksi keskitasoiselle ja normaalille lapselle. Ymmärtäväiset keskinäissuhteet, joihin vielä liittyy rakkaudesta kertova suhtautuminen, estävät tehokkaasti kaikki sellaiset vieraantumisilmiöt, jotka sittemmin pakottavat lapsen osoittaman katumuksen muodossa tapahtuvaan suhteiden uudelleenjärjestelyyn vanhemman suoman anteeksiannon myötä.
”Jokaisesta isästä elää osa hänen lapsessaan. Kaikissa asioissa, jotka liittyvät lapsen ja vanhemman välisiin suhteisiin, on isällä ensisijainen ja parempi ymmärrys. Vanhempi kykenee suhtautumaan lapsen kypsymättömyyteen siinä valossa, että hänellä on pitemmälle ehtinyt vanhemman kypsyys, iäkkäämmän osapuolen kypsempi kokemus. Kun kysymys on maisesta lapsesta ja taivaallisesta Isästä, jumalallisella vanhemmalla on infiniittisyyden ja jumalallisuuden määrä myötätuntoa ja kykyä rakastavaan ymmärtämykseen. Jumalallinen anteeksiantamus on väistämätön; se kuuluu luonnollisena ja erottamattomana osana Jumalan loputtomaan ymmärtämykseen, hänen täydelliseen tietoisuuteensa kaikesta siitä, mistä on kysymys lapsen tehdessä virheellisen arvion tai erheellisen valinnan. Jumalallinen oikeudenmukaisuus on niin ikiaikaisesti kaiken huomioon ottavaa, että siihen aina ja kaikissa tapauksissa kuuluu ymmärtäväinen armo.
”Kun viisas ihminen ymmärtää kanssaihmistensä sisäiset yllykkeet, hän rakastaa heitä. Ja kun rakastat veljeäsi, olet jo antanut hänelle anteeksi. Tämä ihmisolemuksen ymmärtämisen ja hänen ilmeisen rikkomuksensa anteeksiantamisen kyky on Jumalan kaltaista. Jos olette viisaita vanhempia, juuri tällä tavoin te rakastatte ja ymmärrätte lapsianne, annatte heille anteeksi silloinkin, kun ohimenevä väärinkäsitys näyttää ajaneen teidät eroon toisistanne. Lapsi, joka on kypsymätön ja jolta puuttuu kokonaisvaltaisempi ymmärrys lapsen ja isän välisen suhteen syvyydestä, kokee aina välillä pakostakin syyllisyyden tunnetta siksi, että kuilu ammottaa hänen ja isän osoittaman täyden hyväksymisen välillä, mutta oikea isä ei koskaan ole tietoinen mistään tällaisesta kuilusta. Synti on luodun olennon tietoisuuteen kuuluva kokemus; se ei kuulu Jumalan tietoisuuteen.
”Se, missä määrin olette kyvyttömiä tai haluttomia antamaan anteeksi kanssaihmisillenne, mittaa oman kypsymättömyytenne; se ilmoittaa, miten suuressa määrin teiltä on jäänyt saavuttamatta aikuiselle ominaista myötätuntoisuutta, ymmärtäväisyyttä ja rakkautta. Kannatte kaunaa ja haudotte kostoa suorassa suhteessa siihen, missä määrin olette tietämättömiä lastenne ja kanssaihmistenne sisäisestä olemuksesta ja todellisista kaipauksista. Rakkaus on jumalallisen ja sisäisen elämänhalun tulos. Se perustuu ymmärtämykseen, sitä ruokkii epäitsekäs palvelu ja se saavuttaa täydellisyytensä viisaudessa.”
For several days Peter and James had been engaged in discussing their differences of opinion about the Master’s teaching regarding the forgiveness of sin. They had both agreed to lay the matter before Jesus, and Peter embraced this occasion as a fitting opportunity for securing the Master’s counsel. Accordingly, Simon Peter broke in on the conversation dealing with the differences between praise and worship, by asking: “Master, James and I are not in accord regarding your teachings having to do with the forgiveness of sin. James claims you teach that the Father forgives us even before we ask him, and I maintain that repentance and confession must precede the forgiveness. Which of us is right? what do you say?”
After a short silence Jesus looked significantly at all four and answered: “My brethren, you err in your opinions because you do not comprehend the nature of those intimate and loving relations between the creature and the Creator, between man and God. You fail to grasp that understanding sympathy which the wise parent entertains for his immature and sometimes erring child. It is indeed doubtful whether intelligent and affectionate parents are ever called upon to forgive an average and normal child. Understanding relationships associated with attitudes of love effectively prevent all those estrangements which later necessitate the readjustment of repentance by the child with forgiveness by the parent.
“A part of every father lives in the child. The father enjoys priority and superiority of understanding in all matters connected with the child-parent relationship. The parent is able to view the immaturity of the child in the light of the more advanced parental maturity, the riper experience of the older partner. With the earthly child and the heavenly Father, the divine parent possesses infinity and divinity of sympathy and capacity for loving understanding. Divine forgiveness is inevitable; it is inherent and inalienable in God’s infinite understanding, in his perfect knowledge of all that concerns the mistaken judgment and erroneous choosing of the child. Divine justice is so eternally fair that it unfailingly embodies understanding mercy.
“When a wise man understands the inner impulses of his fellows, he will love them. And when you love your brother, you have already forgiven him. This capacity to understand man’s nature and forgive his apparent wrongdoing is Godlike. If you are wise parents, this is the way you will love and understand your children, even forgive them when transient misunderstanding has apparently separated you. The child, being immature and lacking in the fuller understanding of the depth of the child-father relationship, must frequently feel a sense of guilty separation from a father’s full approval, but the true father is never conscious of any such separation. Sin is an experience of creature consciousness; it is not a part of God’s consciousness.
“Your inability or unwillingness to forgive your fellows is the measure of your immaturity, your failure to attain adult sympathy, understanding, and love. You hold grudges and nurse vengefulness in direct proportion to your ignorance of the inner nature and true longings of your children and your fellow beings. Love is the outworking of the divine and inner urge of life. It is founded on understanding, nurtured by unselfish service, and perfected in wisdom.”
SuomiEnglish
Pietari ja Jaakob olivat usean päivän ajan keskustelleet keskinäisistä mielipide-eroistaan, joiden kohteena oli Mestarin opetus synnin anteeksisaamisesta. He olivat kumpikin sitä mieltä, että asia esitettäisiin Jeesukselle, ja Pietari tarttui tähän tilanteeseen katsoessaan sen sopivaksi tilaisuudeksi saada asiaan Mestarilta neuvoa. Niinpä Simon Pietari puuttui keskusteluun, jota käytiin ylistyksen ja palvonnan välisistä eroista, ja kysyi: ”Mestari, Jaakob ja minä emme ole samaa mieltä synnin anteeksisaamista koskevasta opetuksestasi. Jaakob väittää sinun opettavan, että Isä antaa meille anteeksi, jo ennen kuin sitä edes häneltä pyydämme, ja minä olen sitä mieltä, että katumuksen ja synnintunnustuksen täytyy kulkea anteeksiannon edellä. Kumpi meistä on oikeassa? Mitä sinä sanot?”
For several days Peter and James had been engaged in discussing their differences of opinion about the Master’s teaching regarding the forgiveness of sin. They had both agreed to lay the matter before Jesus, and Peter embraced this occasion as a fitting opportunity for securing the Master’s counsel. Accordingly, Simon Peter broke in on the conversation dealing with the differences between praise and worship, by asking: “Master, James and I are not in accord regarding your teachings having to do with the forgiveness of sin. James claims you teach that the Father forgives us even before we ask him, and I maintain that repentance and confession must precede the forgiveness. Which of us is right? what do you say?”
Hetken kestäneen hiljaisuuden jälkeen Jeesus katsoi merkitsevästi kaikkia neljää ja vastasi: ”Veljeni, mielipiteenne menevät harhaan, koskette käsitä läheisiä ja rakastavia suhteita, jotka vallitsevat luodun ja Luojan välillä, ihmisen ja Jumalan välillä. Ette jaksa käsittää sitä ymmärtäväistä myötätuntoa, jolla viisas vanhempi suhtautuu kypsymättömään ja aina välillä hairahtuvaan lapseen. On tosiaankin kyseenalaista, joutuvatko järkevät ja hellät vanhemmat koskaan antamaan anteeksi keskitasoiselle ja normaalille lapselle. Ymmärtäväiset keskinäissuhteet, joihin vielä liittyy rakkaudesta kertova suhtautuminen, estävät tehokkaasti kaikki sellaiset vieraantumisilmiöt, jotka sittemmin pakottavat lapsen osoittaman katumuksen muodossa tapahtuvaan suhteiden uudelleenjärjestelyyn vanhemman suoman anteeksiannon myötä.
After a short silence Jesus looked significantly at all four and answered: “My brethren, you err in your opinions because you do not comprehend the nature of those intimate and loving relations between the creature and the Creator, between man and God. You fail to grasp that understanding sympathy which the wise parent entertains for his immature and sometimes erring child. It is indeed doubtful whether intelligent and affectionate parents are ever called upon to forgive an average and normal child. Understanding relationships associated with attitudes of love effectively prevent all those estrangements which later necessitate the readjustment of repentance by the child with forgiveness by the parent.
”Jokaisesta isästä elää osa hänen lapsessaan. Kaikissa asioissa, jotka liittyvät lapsen ja vanhemman välisiin suhteisiin, on isällä ensisijainen ja parempi ymmärrys. Vanhempi kykenee suhtautumaan lapsen kypsymättömyyteen siinä valossa, että hänellä on pitemmälle ehtinyt vanhemman kypsyys, iäkkäämmän osapuolen kypsempi kokemus. Kun kysymys on maisesta lapsesta ja taivaallisesta Isästä, jumalallisella vanhemmalla on infiniittisyyden ja jumalallisuuden määrä myötätuntoa ja kykyä rakastavaan ymmärtämykseen. Jumalallinen anteeksiantamus on väistämätön; se kuuluu luonnollisena ja erottamattomana osana Jumalan loputtomaan ymmärtämykseen, hänen täydelliseen tietoisuuteensa kaikesta siitä, mistä on kysymys lapsen tehdessä virheellisen arvion tai erheellisen valinnan. Jumalallinen oikeudenmukaisuus on niin ikiaikaisesti kaiken huomioon ottavaa, että siihen aina ja kaikissa tapauksissa kuuluu ymmärtäväinen armo.
“A part of every father lives in the child. The father enjoys priority and superiority of understanding in all matters connected with the child-parent relationship. The parent is able to view the immaturity of the child in the light of the more advanced parental maturity, the riper experience of the older partner. With the earthly child and the heavenly Father, the divine parent possesses infinity and divinity of sympathy and capacity for loving understanding. Divine forgiveness is inevitable; it is inherent and inalienable in God’s infinite understanding, in his perfect knowledge of all that concerns the mistaken judgment and erroneous choosing of the child. Divine justice is so eternally fair that it unfailingly embodies understanding mercy.
”Kun viisas ihminen ymmärtää kanssaihmistensä sisäiset yllykkeet, hän rakastaa heitä. Ja kun rakastat veljeäsi, olet jo antanut hänelle anteeksi. Tämä ihmisolemuksen ymmärtämisen ja hänen ilmeisen rikkomuksensa anteeksiantamisen kyky on Jumalan kaltaista. Jos olette viisaita vanhempia, juuri tällä tavoin te rakastatte ja ymmärrätte lapsianne, annatte heille anteeksi silloinkin, kun ohimenevä väärinkäsitys näyttää ajaneen teidät eroon toisistanne. Lapsi, joka on kypsymätön ja jolta puuttuu kokonaisvaltaisempi ymmärrys lapsen ja isän välisen suhteen syvyydestä, kokee aina välillä pakostakin syyllisyyden tunnetta siksi, että kuilu ammottaa hänen ja isän osoittaman täyden hyväksymisen välillä, mutta oikea isä ei koskaan ole tietoinen mistään tällaisesta kuilusta. Synti on luodun olennon tietoisuuteen kuuluva kokemus; se ei kuulu Jumalan tietoisuuteen.
“When a wise man understands the inner impulses of his fellows, he will love them. And when you love your brother, you have already forgiven him. This capacity to understand man’s nature and forgive his apparent wrongdoing is Godlike. If you are wise parents, this is the way you will love and understand your children, even forgive them when transient misunderstanding has apparently separated you. The child, being immature and lacking in the fuller understanding of the depth of the child-father relationship, must frequently feel a sense of guilty separation from a father’s full approval, but the true father is never conscious of any such separation. Sin is an experience of creature consciousness; it is not a part of God’s consciousness.
”Se, missä määrin olette kyvyttömiä tai haluttomia antamaan anteeksi kanssaihmisillenne, mittaa oman kypsymättömyytenne; se ilmoittaa, miten suuressa määrin teiltä on jäänyt saavuttamatta aikuiselle ominaista myötätuntoisuutta, ymmärtäväisyyttä ja rakkautta. Kannatte kaunaa ja haudotte kostoa suorassa suhteessa siihen, missä määrin olette tietämättömiä lastenne ja kanssaihmistenne sisäisestä olemuksesta ja todellisista kaipauksista. Rakkaus on jumalallisen ja sisäisen elämänhalun tulos. Se perustuu ymmärtämykseen, sitä ruokkii epäitsekäs palvelu ja se saavuttaa täydellisyytensä viisaudessa.”
“Your inability or unwillingness to forgive your fellows is the measure of your immaturity, your failure to attain adult sympathy, understanding, and love. You hold grudges and nurse vengefulness in direct proportion to your ignorance of the inner nature and true longings of your children and your fellow beings. Love is the outworking of the divine and inner urge of life. It is founded on understanding, nurtured by unselfish service, and perfected in wisdom.”