Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Sukupuolinen pariutuminen on vaistomaista. Lapset ovat sen luonnollinen seuraus. Ja näin perhe ilmaantuu automaattisesti olemassaolon piiriin. Minkälaatuisia ovat rodun tai kansakunnan muodostavat perheet, siitä määräytyy kyseisen yhteiskunnan laatu. Jos perheet ovat hyviä, yhteiskuntakin on hyvä. Juutalaisten ja kiinalaisten suurenmoinen kulttuurinen vakaus perustuu nämä kansakunnat muodostavien perheryhmien lujuuteen.
Naisen vaistomainen lapsiin kohdistuva rakkaus ja hoiva tekivät hänestä vaivihkaa sen osapuolen, joka oli kiinnostunut avioliiton ja alkukantaisen perhe-elämän edistämisestä. Vasta myöhempien tapasääntöjen ja sosiaalisten sovinnaistapojen kehittämä paine pakotti miehen kodinrakentamiseen. Hänen kiinnostumisensa avioliiton solmimiseen ja kodin perustamiseen oli hidasta, sillä sukupuoliaktista ei hänelle koidu mitään biologisia seuraamuksia.
Sukupuolisuhde on luonnollinen ilmiö, mutta avioliitto on sosiaalinen, ja se on aina ollut tapojen säätelemä. Tapasäännöt (uskonnolliset, moraaliset ja eettiset) yhdessä omistamisen, ylpeyden ja ritarillisuuden kanssa vakauttavat avioliitto- ja perheinstituutiota. Aina kun tapasäännöissä esiintyy horjuvuutta, sitä ilmenee myös koti- ja avioliittoinstituution vakaudessa. Avioliitto on nyt siirtymässä vaiheesta, jossa se on omaisuuteen liittyvä asia, vaiheeseen, jossa se on henkilöiden suhteita koskeva asia. Entisaikaan mies suojeli naista, koska tämä oli hänen tavaraansa, ja nainen oli kuuliainen samasta syystä. Oltiinpa tämän järjestelmän ansioista mitä mieltä hyvänsä, se toi joka tapauksessa mukanaan vakautta. Nykyään naista ei enää lueta omaisuudeksi, ja on ilmaantumassa kokonaan uusia tapasääntöjä, joiden tarkoituksena on vakaannuttaa avioliitto- ja koti-instituutiota:
1. Uskonnon uusi rooli – opetus, jonka mukaan on välttämätöntä kokea äitiys ja isyys, ajatus kosmoksen kansalaisten tuottamisesta, entistä laajempi ymmärrys siitä, että jälkeläisten tuottaminen – se, että saa antaa Isälle poikia – on etuoikeus.
2. Tieteen uusi rooli – jälkeläisten tuottaminen on yhä suuremmassa määrin muuttumassa vapaaehtoiseksi ihmisten säätelemäksi asiaksi. Muinaisina aikoina ymmärryksen puuttuminen takasi, että lapsia ilmaantui, vaikkei minkäänlaista halua sellaiseen ollutkaan.
3. Nautintoa tuottavien houkuttimien uusi funktio – tämä tuo rodun säilymiseen kokonaan uuden tekijän; muinaisaikojen ihminen jätti ei-toivotut lapset kuolemaan, nykyajan ihmiset eivät suostu sellaisia synnyttämään.
4. Vanhempainvaiston koheneminen. Jokainen sukupolvi on tässä vaiheessa taipuvainen poistamaan rodun jälkeläisvirrasta yksilöt, joiden vanhempainvaisto ei ole riittävän voimakas taatakseen lasten, seuraavan sukupolven mahdollisten vanhempien, tuottamisen.
Mutta instituutiona, yhden miehen ja yhden naisen välisen kumppanuuden ominaisuudessa, koti on peräisin aivan erityisesti Dalamatian ajoilta, noin puoli miljoonaa vuotta sitten, sillä Andonin ja hänen lähimpien jälkeläistensä harjoittamista yksiavioisista tavoista oli luovuttu jo paljon tätä ennen. Perhe-elämästä ei kuitenkaan ollut paljon kerskaamisen aiheeksi ennen nodiittien ja sittemmin ilmaantuneiden adamiittien aikoja. Aatamilla ja Eevalla oli lähtemätön vaikutus koko ihmiskuntaan; Eedenin puutarhassa nähtiin nimittäin ensi kertaa maailman historiassa, että miehet ja naiset työskentelivät rinta rinnan. Eedenin ihanne – perhe, jossa kaikki toimivat puutarhureina – oli Urantialla uusi idea.
Alkuaikojen perhe koostui läheisesti yhteen kuuluvista työryhmän jäsenistä – orjat mukaan luettuina –, jotka kaikki elivät samassa asumuksessa. Avioliitto ja perhe-elämä eivät aina käyneet yksiin, mutta ne ovat pakostakin liittyneet läheisesti toisiinsa. Naisen toivelistalla on aina ollut perheen erillisyys, ja lopulta hän saikin tahtonsa läpi.
Jälkeläisten rakastaminen on miltei yleismaailmallista, ja sillä on henkiinjäämisen kannalta selvästikin arvoa. Muinaiset ihmiset uhrasivat aina äidin edut lapsen hyvinvoinnin hyväksi. Pesemisen sijasta eskimoäiti yhä vieläkin nuolee vauvansa. Mutta alkuaikojen äidit ruokkivat lapsiaan ja välittivät heistä vain niin kauan kuin nämä olivat aivan nuoria; eläinten tavoin hekin hylkäsivät lapsensa, heti kun nämä varttuivat. Kestävät ja jatkuvat ihmisten väliset yhteenliittymät eivät ole koskaan perustuneet pelkästään biologiseen kiintymykseen. Eläimet rakastavat lapsiaan, ihminen – sivistynyt ihminen – rakastaa myös lastenlapsiaan. Kuta korkeatasoisempi sivilisaatio on, sitä suurempi on vanhempien ilo lastensa edistymisestä ja menestyksestä; näin ilmaantui uusi ja korkeampi tietoisuus nimiylpeydestä.
Muinaiskansojen keskuudessa esiintyneet suurperheet eivät välttämättä perustuneet kiintymykseen, vaan useita lapsia haluttiin siksi, että
1. He olivat työntekijöinä arvokkaita.
2. He olivat vanhuudenturva.
3. Tyttäret olivat kaupattavissa.
4. Perheylpeys vaati perheen nimeä kantavien lisäämistä.
5. Pojat merkitsivät turvaa ja suojelusta.
6. Aaveidenpelko aiheutti kammoa yksinoloa kohtaan.
7. Tietyt uskonnot vaativat jälkeläisiä.
Ellei onnistu saamaan poikalapsia, se on esi-isänpalvojien mielestä koko ajallisuuden ja ikuisuuden suurin mahdollinen onnettomuus. Poikia he haluavat saada ennen kaikkea siksi, että nämä toimittaisivat kuolemanjälkeiset juhlat, suorittaisivat vaaditut uhrit, jotta vainajan henki pääsisi etenemään henkien maan läpi.
Muinaisten villi-ihmisten keskuudessa lasten kurinpito aloitettiin sangen varhaisessa vaiheessa. Ja lapsi tajusi pian, että tottelemattomuus merkitsi pulaanjoutumista tai jopa kuolemaa eli juuri samaa, mitä se merkitsi eläimillekin. Se juuri, että sivilisaatio suojelee lasta ajattelemattoman käyttäytymisen luonnollisilta seuraamuksilta, myötävaikuttaa nykyaikana esiintyvään kurittomuuteen varsin merkittävästi.
Eskimolapset menestyvät ilman suurempaa kuritusta ja nuhdetta yksinkertaisesti siitä syystä, että he ovat luonnostaan sävyisiä pikku eläimiä. Sekä punaisten että keltaisten ihmisten lapset ovat miltei yhtä säyseitä. Mutta andiittista perintöainesta omaavien rotujen keskuudessa lapset eivät ole yhtä levollisia. Niinpä nämä enemmän mielikuvitusta ja seikkailumieltä omaavat nuoret tarvitsevatkin enemmän opetusta ja kurinpitoa. Seuraavat seikat tekevät nykyisistä lastenkasvatusongelmista entistäkin vaikeampia:
1. Rotujen korkea sekoittuneisuuden aste.
2. Keinotekoinen ja pintapuolinen opetus.
3. Lapsilta puuttuva tilaisuus saada sivistystä vanhempiaan jäljittelemällä, sillä vanhemmat ovat niin suuren osan aikaa poissa perhepiiristä.
Entisaikaiset käsitykset perhekurista pohjautuivat biologiaan: Ne ilmaantuivat siitä oivalluksesta, että vanhemmat olivat lapsen olemuksen luojia. Edistyvät perhe-elämän ihanteet ovat johtamassa siihen käsitykseen, että lapsen maailmaansaattaminen sen sijaan, että se antaisi joitakin vanhemmanoikeuksia, tuokin mukanaan ihmisen olemassaoloon liittyvän suurimman vastuun.
Sivilisaatio katsoo, että vanhemmille kuuluvat kaikki velvollisuudet, lapselle kuuluvat kaikki oikeudet. Lapsen vanhempiaan kohtaan tuntema kunnioitus ei synny siitä, että hän on tietoinen lapsen maailmaansaattamisesta vanhemmille koituvista velvollisuuksista, vaan se kasvaa luonnostaan siitä huolenpidosta, opetuksesta ja kiintymyksestä, jota osoitetaan rakkautta tuntien autettaessa lasta voittamaan elämän taistelu. Oikea isä ja oikea äiti ovat antautuneet loputtomaan palvelemiseen ja huolehtimiseen, minkä viisas lapsi alkaa vähitellen tiedostaa ja sitä arvostaa.
Nykyisenä teollisuuden ja kaupunkielämän aikakautena avioliittoinstituutio kehittyy uusien taloudellisten suuntaviivojen mukaan. Perhe-elämä on käynyt aina vain kalliimmaksi, sillä lapsista, jotka ennen olivat eräs varallisuuserä, on tullut taloudellisia rasitteita. Mutta itse sivilisaation tulevaisuuden varmuus on yhä sen varassa, että kulloinenkin sukupolvi haluaa tehdä sijoituksen seuraavan ja sitä seuraavien sukupolvien hyvinvoinnin hyväksi. Ja jokainen yritys siirtää vanhemmille kuuluva vastuu valtion tai kirkon niskoille on sivilisaation menestystä ja edistymistä ajatellen osoittautuva tuhoisaksi teoksi.
Avioliitto – lapset ja heidän myötänsä perhe-elämä – on ihmisluontoon kuuluvien korkeimpien potentiaalien kannalta virikkeitä tarjoavaa, ja samalla se suo ihanteellisen ilmaisukanavan näille kuolevaisen persoonallisuuteen sisältyville, uutta elvykettä saaneille ominaisuuksille. Perhe pitää huolen ihmiskunnan biologisesta jatkuvuudesta. Koti on se luonnollinen sosiaalinen areena, jolla kasvavat lapset voivat ymmärtää veriveljeyden etiikkaa. Perhe on veljeyden perusyksikkö, ja sen piirissä vanhemmat ja lapset oppivat niitä kärsivällisyyden, altruismin, suvaitsevuuden ja pitkämielisyyden läksyjä, jotka ovat tuiki välttämättömiä, jotta veljeys toteutuisi kaikkien ihmisten keskuudessa.
Ihmisyhteiskunta paranisi huomattavasti, jos sivistyneet rodut palaisivat nykyistä yleisemmin andiittien noudattamaan tapaan pitää perheneuvotteluja. He eivät perheen hallintojärjestelmän osalta noudattaneet patriarkaalista tai itsevaltaista johtamismuotoa. He olivat varsin veljellisiä ja toverillisia keskustellen vapaasti ja kaartelematta jokaisesta perhettä koskevasta ehdotuksesta ja säätelytoimesta. He olivat ihanteellisen veljellisiä kaikissa perheen hallintoon liittyvissä asioissa. Ihanneperheessä veljellinen uhrautuminen lisää lasten ja vanhempien keskinäistä kiintymystä.
Perhe-elämä on aidon moraalisuuden edelläkävijä, se on velvollisuudentuntoisuuden esi-isä. Perhe-elämään pakostakin kuuluvat henkilöiden väliset suhteet vakaannuttavat persoonallisuutta ja stimuloivat sen kasvua sillä pakottavalla voimalla, joka juontuu välttämättömyyden sanelemasta sopeutumisesta muihin ja erilaisiin persoonallisuuksiin. Mutta kaiken lisäksi oikea perhe – hyvä perhe – ilmentää jälkeläisiä tuottaville vanhemmille sitä, miten Luoja suhtautuu lapsiinsa, samalla kun tällaiset oikeanhenkiset vanhemmat antavat lapsilleen ensimmäisen kuvan pitkään sarjaan kuuluvista, aina vain laajemmista kuvista, jotka paljastavat maailmankaikkeuden kaikkien lasten Paratiisissa olevan vanhemman tunteman rakkauden.
Sex mating is instinctive, children are the natural result, and the family thus automatically comes into existence. As are the families of the race or nation, so is its society. If the families are good, the society is likewise good. The great cultural stability of the Jewish and of the Chinese peoples lies in the strength of their family groups.
Woman’s instinct to love and care for children conspired to make her the interested party in promoting marriage and primitive family life. Man was only forced into home building by the pressure of the later mores and social conventions; he was slow to take an interest in the establishment of marriage and home because the sex act imposes no biologic consequences upon him.
Sex association is natural, but marriage is social and has always been regulated by the mores. The mores (religious, moral, and ethical), together with property, pride, and chivalry, stabilize the institutions of marriage and family. Whenever the mores fluctuate, there is fluctuation in the stability of the home-marriage institution. Marriage is now passing out of the property stage into the personal era. Formerly man protected woman because she was his chattel, and she obeyed for the same reason. Regardless of its merits this system did provide stability. Now, woman is no longer regarded as property, and new mores are emerging designed to stabilize the marriage-home institution:
1. The new role of religion—the teaching that parental experience is essential, the idea of procreating cosmic citizens, the enlarged understanding of the privilege of procreation—giving sons to the Father.
2. The new role of science—procreation is becoming more and more voluntary, subject to man’s control. In ancient times lack of understanding insured the appearance of children in the absence of all desire therefor.
3. The new function of pleasure lures—this introduces a new factor into racial survival; ancient man exposed undesired children to die; moderns refuse to bear them.
4. The enhancement of parental instinct—each generation now tends to eliminate from the reproductive stream of the race those individuals in whom parental instinct is insufficiently strong to insure the procreation of children, the prospective parents of the next generation.
But the home as an institution, a partnership between one man and one woman, dates more specifically from the days of Dalamatia, about one-half million years ago, the monogamous practices of Andon and his immediate descendants having been abandoned long before. Family life, however, was not much to boast of before the days of the Nodites and the later Adamites. Adam and Eve exerted a lasting influence on all mankind; for the first time in the history of the world men and women were observed working side by side in the Garden. The Edenic ideal, the whole family as gardeners, was a new idea on Urantia.
The early family embraced a related working group, including the slaves, all living in one dwelling. Marriage and family life have not always been identical but have of necessity been closely associated. Woman always wanted the individual family, and eventually she had her way.
Love of offspring is almost universal and is of distinct survival value. The ancients always sacrificed the mother’s interests for the welfare of the child; an Eskimo mother even yet licks her baby in lieu of washing. But primitive mothers only nourished and cared for their children when very young; like the animals, they discarded them as soon as they grew up. Enduring and continuous human associations have never been founded on biologic affection alone. The animals love their children; man—civilized man—loves his children’s children. The higher the civilization, the greater the joy of parents in the children’s advancement and success; thus the new and higher realization of name pride comes into existence.
The large families among ancient peoples were not necessarily affectional. Many children were desired because:
1. They were valuable as laborers.
2. They were old-age insurance.
3. Daughters were salable.
4. Family pride required extension of name.
5. Sons afforded protection and defense.
6. Ghost fear produced a dread of being alone.
7. Certain religions required offspring.
Ancestor worshipers view the failure to have sons as the supreme calamity for all time and eternity. They desire above all else to have sons to officiate in the post-mortem feasts, to offer the required sacrifices for the ghost’s progress through spiritland.
Among ancient savages, discipline of children was begun very early; and the child early realized that disobedience meant failure or even death just as it did to the animals. It is civilization’s protection of the child from the natural consequences of foolish conduct that contributes so much to modern insubordination.
Eskimo children thrive on so little discipline and correction simply because they are naturally docile little animals; the children of both the red and the yellow men are almost equally tractable. But in races containing Andite inheritance, children are not so placid; these more imaginative and adventurous youths require more training and discipline. Modern problems of child culture are rendered increasingly difficult by:
1. The large degree of race mixture.
2. Artificial and superficial education.
3. Inability of the child to gain culture by imitating parents—the parents are absent from the family picture so much of the time.
The olden ideas of family discipline were biologic, growing out of the realization that parents were creators of the child’s being. The advancing ideals of family life are leading to the concept that bringing a child into the world, instead of conferring certain parental rights, entails the supreme responsibility of human existence.
Civilization regards the parents as assuming all duties, the child as having all the rights. Respect of the child for his parents arises, not in knowledge of the obligation implied in parental procreation, but naturally grows as a result of the care, training, and affection which are lovingly displayed in assisting the child to win the battle of life. The true parent is engaged in a continuous service-ministry which the wise child comes to recognize and appreciate.
In the present industrial and urban era the marriage institution is evolving along new economic lines. Family life has become more and more costly, while children, who used to be an asset, have become economic liabilities. But the security of civilization itself still rests on the growing willingness of one generation to invest in the welfare of the next and future generations. And any attempt to shift parental responsibility to state or church will prove suicidal to the welfare and advancement of civilization.
Marriage, with children and consequent family life, is stimulative of the highest potentials in human nature and simultaneously provides the ideal avenue for the expression of these quickened attributes of mortal personality. The family provides for the biologic perpetuation of the human species. The home is the natural social arena wherein the ethics of blood brotherhood may be grasped by the growing children. The family is the fundamental unit of fraternity in which parents and children learn those lessons of patience, altruism, tolerance, and forbearance which are so essential to the realization of brotherhood among all men.
Human society would be greatly improved if the civilized races would more generally return to the family-council practices of the Andites. They did not maintain the patriarchal or autocratic form of family government. They were very brotherly and associative, freely and frankly discussing every proposal and regulation of a family nature. They were ideally fraternal in all their family government. In an ideal family filial and parental affection are both augmented by fraternal devotion.
Family life is the progenitor of true morality, the ancestor of the consciousness of loyalty to duty. The enforced associations of family life stabilize personality and stimulate its growth through the compulsion of necessitous adjustment to other and diverse personalities. But even more, a true family—a good family—reveals to the parental procreators the attitude of the Creator to his children, while at the same time such true parents portray to their children the first of a long series of ascending disclosures of the love of the Paradise parent of all universe children.
SuomiEnglish
Sukupuolinen pariutuminen on vaistomaista. Lapset ovat sen luonnollinen seuraus. Ja näin perhe ilmaantuu automaattisesti olemassaolon piiriin. Minkälaatuisia ovat rodun tai kansakunnan muodostavat perheet, siitä määräytyy kyseisen yhteiskunnan laatu. Jos perheet ovat hyviä, yhteiskuntakin on hyvä. Juutalaisten ja kiinalaisten suurenmoinen kulttuurinen vakaus perustuu nämä kansakunnat muodostavien perheryhmien lujuuteen.
Sex mating is instinctive, children are the natural result, and the family thus automatically comes into existence. As are the families of the race or nation, so is its society. If the families are good, the society is likewise good. The great cultural stability of the Jewish and of the Chinese peoples lies in the strength of their family groups.
Naisen vaistomainen lapsiin kohdistuva rakkaus ja hoiva tekivät hänestä vaivihkaa sen osapuolen, joka oli kiinnostunut avioliiton ja alkukantaisen perhe-elämän edistämisestä. Vasta myöhempien tapasääntöjen ja sosiaalisten sovinnaistapojen kehittämä paine pakotti miehen kodinrakentamiseen. Hänen kiinnostumisensa avioliiton solmimiseen ja kodin perustamiseen oli hidasta, sillä sukupuoliaktista ei hänelle koidu mitään biologisia seuraamuksia.
Woman’s instinct to love and care for children conspired to make her the interested party in promoting marriage and primitive family life. Man was only forced into home building by the pressure of the later mores and social conventions; he was slow to take an interest in the establishment of marriage and home because the sex act imposes no biologic consequences upon him.
Sukupuolisuhde on luonnollinen ilmiö, mutta avioliitto on sosiaalinen, ja se on aina ollut tapojen säätelemä. Tapasäännöt (uskonnolliset, moraaliset ja eettiset) yhdessä omistamisen, ylpeyden ja ritarillisuuden kanssa vakauttavat avioliitto- ja perheinstituutiota. Aina kun tapasäännöissä esiintyy horjuvuutta, sitä ilmenee myös koti- ja avioliittoinstituution vakaudessa. Avioliitto on nyt siirtymässä vaiheesta, jossa se on omaisuuteen liittyvä asia, vaiheeseen, jossa se on henkilöiden suhteita koskeva asia. Entisaikaan mies suojeli naista, koska tämä oli hänen tavaraansa, ja nainen oli kuuliainen samasta syystä. Oltiinpa tämän järjestelmän ansioista mitä mieltä hyvänsä, se toi joka tapauksessa mukanaan vakautta. Nykyään naista ei enää lueta omaisuudeksi, ja on ilmaantumassa kokonaan uusia tapasääntöjä, joiden tarkoituksena on vakaannuttaa avioliitto- ja koti-instituutiota:
Sex association is natural, but marriage is social and has always been regulated by the mores. The mores (religious, moral, and ethical), together with property, pride, and chivalry, stabilize the institutions of marriage and family. Whenever the mores fluctuate, there is fluctuation in the stability of the home-marriage institution. Marriage is now passing out of the property stage into the personal era. Formerly man protected woman because she was his chattel, and she obeyed for the same reason. Regardless of its merits this system did provide stability. Now, woman is no longer regarded as property, and new mores are emerging designed to stabilize the marriage-home institution:
1. Uskonnon uusi rooli – opetus, jonka mukaan on välttämätöntä kokea äitiys ja isyys, ajatus kosmoksen kansalaisten tuottamisesta, entistä laajempi ymmärrys siitä, että jälkeläisten tuottaminen – se, että saa antaa Isälle poikia – on etuoikeus.
1. The new role of religion—the teaching that parental experience is essential, the idea of procreating cosmic citizens, the enlarged understanding of the privilege of procreation—giving sons to the Father.
2. Tieteen uusi rooli – jälkeläisten tuottaminen on yhä suuremmassa määrin muuttumassa vapaaehtoiseksi ihmisten säätelemäksi asiaksi. Muinaisina aikoina ymmärryksen puuttuminen takasi, että lapsia ilmaantui, vaikkei minkäänlaista halua sellaiseen ollutkaan.
2. The new role of science—procreation is becoming more and more voluntary, subject to man’s control. In ancient times lack of understanding insured the appearance of children in the absence of all desire therefor.
3. Nautintoa tuottavien houkuttimien uusi funktio – tämä tuo rodun säilymiseen kokonaan uuden tekijän; muinaisaikojen ihminen jätti ei-toivotut lapset kuolemaan, nykyajan ihmiset eivät suostu sellaisia synnyttämään.
3. The new function of pleasure lures—this introduces a new factor into racial survival; ancient man exposed undesired children to die; moderns refuse to bear them.
4. Vanhempainvaiston koheneminen. Jokainen sukupolvi on tässä vaiheessa taipuvainen poistamaan rodun jälkeläisvirrasta yksilöt, joiden vanhempainvaisto ei ole riittävän voimakas taatakseen lasten, seuraavan sukupolven mahdollisten vanhempien, tuottamisen.
4. The enhancement of parental instinct—each generation now tends to eliminate from the reproductive stream of the race those individuals in whom parental instinct is insufficiently strong to insure the procreation of children, the prospective parents of the next generation.
Mutta instituutiona, yhden miehen ja yhden naisen välisen kumppanuuden ominaisuudessa, koti on peräisin aivan erityisesti Dalamatian ajoilta, noin puoli miljoonaa vuotta sitten, sillä Andonin ja hänen lähimpien jälkeläistensä harjoittamista yksiavioisista tavoista oli luovuttu jo paljon tätä ennen. Perhe-elämästä ei kuitenkaan ollut paljon kerskaamisen aiheeksi ennen nodiittien ja sittemmin ilmaantuneiden adamiittien aikoja. Aatamilla ja Eevalla oli lähtemätön vaikutus koko ihmiskuntaan; Eedenin puutarhassa nähtiin nimittäin ensi kertaa maailman historiassa, että miehet ja naiset työskentelivät rinta rinnan. Eedenin ihanne – perhe, jossa kaikki toimivat puutarhureina – oli Urantialla uusi idea.
But the home as an institution, a partnership between one man and one woman, dates more specifically from the days of Dalamatia, about one-half million years ago, the monogamous practices of Andon and his immediate descendants having been abandoned long before. Family life, however, was not much to boast of before the days of the Nodites and the later Adamites. Adam and Eve exerted a lasting influence on all mankind; for the first time in the history of the world men and women were observed working side by side in the Garden. The Edenic ideal, the whole family as gardeners, was a new idea on Urantia.
Alkuaikojen perhe koostui läheisesti yhteen kuuluvista työryhmän jäsenistä – orjat mukaan luettuina –, jotka kaikki elivät samassa asumuksessa. Avioliitto ja perhe-elämä eivät aina käyneet yksiin, mutta ne ovat pakostakin liittyneet läheisesti toisiinsa. Naisen toivelistalla on aina ollut perheen erillisyys, ja lopulta hän saikin tahtonsa läpi.
The early family embraced a related working group, including the slaves, all living in one dwelling. Marriage and family life have not always been identical but have of necessity been closely associated. Woman always wanted the individual family, and eventually she had her way.
Jälkeläisten rakastaminen on miltei yleismaailmallista, ja sillä on henkiinjäämisen kannalta selvästikin arvoa. Muinaiset ihmiset uhrasivat aina äidin edut lapsen hyvinvoinnin hyväksi. Pesemisen sijasta eskimoäiti yhä vieläkin nuolee vauvansa. Mutta alkuaikojen äidit ruokkivat lapsiaan ja välittivät heistä vain niin kauan kuin nämä olivat aivan nuoria; eläinten tavoin hekin hylkäsivät lapsensa, heti kun nämä varttuivat. Kestävät ja jatkuvat ihmisten väliset yhteenliittymät eivät ole koskaan perustuneet pelkästään biologiseen kiintymykseen. Eläimet rakastavat lapsiaan, ihminen – sivistynyt ihminen – rakastaa myös lastenlapsiaan. Kuta korkeatasoisempi sivilisaatio on, sitä suurempi on vanhempien ilo lastensa edistymisestä ja menestyksestä; näin ilmaantui uusi ja korkeampi tietoisuus nimiylpeydestä.
Love of offspring is almost universal and is of distinct survival value. The ancients always sacrificed the mother’s interests for the welfare of the child; an Eskimo mother even yet licks her baby in lieu of washing. But primitive mothers only nourished and cared for their children when very young; like the animals, they discarded them as soon as they grew up. Enduring and continuous human associations have never been founded on biologic affection alone. The animals love their children; man—civilized man—loves his children’s children. The higher the civilization, the greater the joy of parents in the children’s advancement and success; thus the new and higher realization of name pride comes into existence.
Muinaiskansojen keskuudessa esiintyneet suurperheet eivät välttämättä perustuneet kiintymykseen, vaan useita lapsia haluttiin siksi, että
The large families among ancient peoples were not necessarily affectional. Many children were desired because:
1. He olivat työntekijöinä arvokkaita.
1. They were valuable as laborers.
2. He olivat vanhuudenturva.
2. They were old-age insurance.
3. Tyttäret olivat kaupattavissa.
3. Daughters were salable.
4. Perheylpeys vaati perheen nimeä kantavien lisäämistä.
4. Family pride required extension of name.
5. Pojat merkitsivät turvaa ja suojelusta.
5. Sons afforded protection and defense.
6. Aaveidenpelko aiheutti kammoa yksinoloa kohtaan.
6. Ghost fear produced a dread of being alone.
7. Tietyt uskonnot vaativat jälkeläisiä.
7. Certain religions required offspring.
Ellei onnistu saamaan poikalapsia, se on esi-isänpalvojien mielestä koko ajallisuuden ja ikuisuuden suurin mahdollinen onnettomuus. Poikia he haluavat saada ennen kaikkea siksi, että nämä toimittaisivat kuolemanjälkeiset juhlat, suorittaisivat vaaditut uhrit, jotta vainajan henki pääsisi etenemään henkien maan läpi.
Ancestor worshipers view the failure to have sons as the supreme calamity for all time and eternity. They desire above all else to have sons to officiate in the post-mortem feasts, to offer the required sacrifices for the ghost’s progress through spiritland.
Muinaisten villi-ihmisten keskuudessa lasten kurinpito aloitettiin sangen varhaisessa vaiheessa. Ja lapsi tajusi pian, että tottelemattomuus merkitsi pulaanjoutumista tai jopa kuolemaa eli juuri samaa, mitä se merkitsi eläimillekin. Se juuri, että sivilisaatio suojelee lasta ajattelemattoman käyttäytymisen luonnollisilta seuraamuksilta, myötävaikuttaa nykyaikana esiintyvään kurittomuuteen varsin merkittävästi.
Among ancient savages, discipline of children was begun very early; and the child early realized that disobedience meant failure or even death just as it did to the animals. It is civilization’s protection of the child from the natural consequences of foolish conduct that contributes so much to modern insubordination.
Eskimolapset menestyvät ilman suurempaa kuritusta ja nuhdetta yksinkertaisesti siitä syystä, että he ovat luonnostaan sävyisiä pikku eläimiä. Sekä punaisten että keltaisten ihmisten lapset ovat miltei yhtä säyseitä. Mutta andiittista perintöainesta omaavien rotujen keskuudessa lapset eivät ole yhtä levollisia. Niinpä nämä enemmän mielikuvitusta ja seikkailumieltä omaavat nuoret tarvitsevatkin enemmän opetusta ja kurinpitoa. Seuraavat seikat tekevät nykyisistä lastenkasvatusongelmista entistäkin vaikeampia:
Eskimo children thrive on so little discipline and correction simply because they are naturally docile little animals; the children of both the red and the yellow men are almost equally tractable. But in races containing Andite inheritance, children are not so placid; these more imaginative and adventurous youths require more training and discipline. Modern problems of child culture are rendered increasingly difficult by:
1. Rotujen korkea sekoittuneisuuden aste.
1. The large degree of race mixture.
2. Keinotekoinen ja pintapuolinen opetus.
2. Artificial and superficial education.
3. Lapsilta puuttuva tilaisuus saada sivistystä vanhempiaan jäljittelemällä, sillä vanhemmat ovat niin suuren osan aikaa poissa perhepiiristä.
3. Inability of the child to gain culture by imitating parents—the parents are absent from the family picture so much of the time.
Entisaikaiset käsitykset perhekurista pohjautuivat biologiaan: Ne ilmaantuivat siitä oivalluksesta, että vanhemmat olivat lapsen olemuksen luojia. Edistyvät perhe-elämän ihanteet ovat johtamassa siihen käsitykseen, että lapsen maailmaansaattaminen sen sijaan, että se antaisi joitakin vanhemmanoikeuksia, tuokin mukanaan ihmisen olemassaoloon liittyvän suurimman vastuun.
The olden ideas of family discipline were biologic, growing out of the realization that parents were creators of the child’s being. The advancing ideals of family life are leading to the concept that bringing a child into the world, instead of conferring certain parental rights, entails the supreme responsibility of human existence.
Sivilisaatio katsoo, että vanhemmille kuuluvat kaikki velvollisuudet, lapselle kuuluvat kaikki oikeudet. Lapsen vanhempiaan kohtaan tuntema kunnioitus ei synny siitä, että hän on tietoinen lapsen maailmaansaattamisesta vanhemmille koituvista velvollisuuksista, vaan se kasvaa luonnostaan siitä huolenpidosta, opetuksesta ja kiintymyksestä, jota osoitetaan rakkautta tuntien autettaessa lasta voittamaan elämän taistelu. Oikea isä ja oikea äiti ovat antautuneet loputtomaan palvelemiseen ja huolehtimiseen, minkä viisas lapsi alkaa vähitellen tiedostaa ja sitä arvostaa.
Civilization regards the parents as assuming all duties, the child as having all the rights. Respect of the child for his parents arises, not in knowledge of the obligation implied in parental procreation, but naturally grows as a result of the care, training, and affection which are lovingly displayed in assisting the child to win the battle of life. The true parent is engaged in a continuous service-ministry which the wise child comes to recognize and appreciate.
Nykyisenä teollisuuden ja kaupunkielämän aikakautena avioliittoinstituutio kehittyy uusien taloudellisten suuntaviivojen mukaan. Perhe-elämä on käynyt aina vain kalliimmaksi, sillä lapsista, jotka ennen olivat eräs varallisuuserä, on tullut taloudellisia rasitteita. Mutta itse sivilisaation tulevaisuuden varmuus on yhä sen varassa, että kulloinenkin sukupolvi haluaa tehdä sijoituksen seuraavan ja sitä seuraavien sukupolvien hyvinvoinnin hyväksi. Ja jokainen yritys siirtää vanhemmille kuuluva vastuu valtion tai kirkon niskoille on sivilisaation menestystä ja edistymistä ajatellen osoittautuva tuhoisaksi teoksi.
In the present industrial and urban era the marriage institution is evolving along new economic lines. Family life has become more and more costly, while children, who used to be an asset, have become economic liabilities. But the security of civilization itself still rests on the growing willingness of one generation to invest in the welfare of the next and future generations. And any attempt to shift parental responsibility to state or church will prove suicidal to the welfare and advancement of civilization.
Avioliitto – lapset ja heidän myötänsä perhe-elämä – on ihmisluontoon kuuluvien korkeimpien potentiaalien kannalta virikkeitä tarjoavaa, ja samalla se suo ihanteellisen ilmaisukanavan näille kuolevaisen persoonallisuuteen sisältyville, uutta elvykettä saaneille ominaisuuksille. Perhe pitää huolen ihmiskunnan biologisesta jatkuvuudesta. Koti on se luonnollinen sosiaalinen areena, jolla kasvavat lapset voivat ymmärtää veriveljeyden etiikkaa. Perhe on veljeyden perusyksikkö, ja sen piirissä vanhemmat ja lapset oppivat niitä kärsivällisyyden, altruismin, suvaitsevuuden ja pitkämielisyyden läksyjä, jotka ovat tuiki välttämättömiä, jotta veljeys toteutuisi kaikkien ihmisten keskuudessa.
Marriage, with children and consequent family life, is stimulative of the highest potentials in human nature and simultaneously provides the ideal avenue for the expression of these quickened attributes of mortal personality. The family provides for the biologic perpetuation of the human species. The home is the natural social arena wherein the ethics of blood brotherhood may be grasped by the growing children. The family is the fundamental unit of fraternity in which parents and children learn those lessons of patience, altruism, tolerance, and forbearance which are so essential to the realization of brotherhood among all men.
Ihmisyhteiskunta paranisi huomattavasti, jos sivistyneet rodut palaisivat nykyistä yleisemmin andiittien noudattamaan tapaan pitää perheneuvotteluja. He eivät perheen hallintojärjestelmän osalta noudattaneet patriarkaalista tai itsevaltaista johtamismuotoa. He olivat varsin veljellisiä ja toverillisia keskustellen vapaasti ja kaartelematta jokaisesta perhettä koskevasta ehdotuksesta ja säätelytoimesta. He olivat ihanteellisen veljellisiä kaikissa perheen hallintoon liittyvissä asioissa. Ihanneperheessä veljellinen uhrautuminen lisää lasten ja vanhempien keskinäistä kiintymystä.
Human society would be greatly improved if the civilized races would more generally return to the family-council practices of the Andites. They did not maintain the patriarchal or autocratic form of family government. They were very brotherly and associative, freely and frankly discussing every proposal and regulation of a family nature. They were ideally fraternal in all their family government. In an ideal family filial and parental affection are both augmented by fraternal devotion.
Perhe-elämä on aidon moraalisuuden edelläkävijä, se on velvollisuudentuntoisuuden esi-isä. Perhe-elämään pakostakin kuuluvat henkilöiden väliset suhteet vakaannuttavat persoonallisuutta ja stimuloivat sen kasvua sillä pakottavalla voimalla, joka juontuu välttämättömyyden sanelemasta sopeutumisesta muihin ja erilaisiin persoonallisuuksiin. Mutta kaiken lisäksi oikea perhe – hyvä perhe – ilmentää jälkeläisiä tuottaville vanhemmille sitä, miten Luoja suhtautuu lapsiinsa, samalla kun tällaiset oikeanhenkiset vanhemmat antavat lapsilleen ensimmäisen kuvan pitkään sarjaan kuuluvista, aina vain laajemmista kuvista, jotka paljastavat maailmankaikkeuden kaikkien lasten Paratiisissa olevan vanhemman tunteman rakkauden.
Family life is the progenitor of true morality, the ancestor of the consciousness of loyalty to duty. The enforced associations of family life stabilize personality and stimulate its growth through the compulsion of necessitous adjustment to other and diverse personalities. But even more, a true family—a good family—reveals to the parental procreators the attitude of the Creator to his children, while at the same time such true parents portray to their children the first of a long series of ascending disclosures of the love of the Paradise parent of all universe children.