Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Kertomus Urantian luomisesta kuudessa päivässä perustui perimätietoon siitä, että Aatami ja Eeva olivat käyttäneet tasan kuusi päivää puutarhan alkukatselmukseen. Tämä seikka antoi miltei pyhyyden leiman viikonpituiselle ajanjaksolle, jonka alun perin olivat ottaneet käyttöön dalamatialaiset. Sitä, että Aatami käytti kuusi päivää puutarhan tarkastamiseen ja alustavien organisointisuunnitelmien laatimiseen, ei ollut etukäteen järjestetty, vaan päivien kuluessa tilanne vain muotoutui sellaiseksi. Seitsemännen päivän valikoituminen palvontapäiväksi tapahtui edellä kerrotuista syistä täysin sattumalta.
Tarina maailman luomisesta kuudessa päivässä oli myöhemmin syntynyt ajatus, joka sai alkunsa itse asiassa yli kolmekymmentätuhatta vuotta jälkeenpäin. Eräs tämän kertomuksen yksityiskohta – auringon ja kuun äkillinen ilmaantuminen – on saattanut saada alkunsa perimätiedoista, joiden mukaan maailma ilmaantui muinoin yhtäkkiä pienistä ainehiukkasista koostuneesta avaruuden tiheästä pilvestä, joka oli kauan aikaa kätkenyt sekä auringon että kuun näkyvistä.
Taru siitä, että Eeva luotiin Aatamin kylkiluusta, on sekava tiivistelmätarina Aatamin ja Eevan saapumisesta ja siitä taivaallisesta kirurgiasta, joka liittyi elävien substanssien vaihtoon, silloin kun Planeettaprinssin ruumiillinen esikunta saapui tänne yli neljäsataaviisikymmentätuhatta vuotta aiemmin.
Valtaosa maailman kansoista on saanut vaikutteita perimätiedosta, jonka mukaan Aatamille ja Eevalle luotiin fyysinen hahmo vasta heidän saavuttuaan Urantialle. Usko siihen, että ihminen on luotu savesta, oli itäisellä pallonpuoliskolla kokolailla yleinen. Tämä perimätieto on jäljitettävissä Filippiinien saarilta maailman ympäri aina Afrikkaan asti. Ja monet ryhmät omaksuivat tämän kertomuksen siitä, että ihminen sai alkunsa savesta jonkinmuotoisen erityisen luomisteon kautta, ja korvasivat tällä aikaisemmat uskomukset asteittain tapahtuneesta luomisesta eli evoluutiosta.
Kaukana Dalamatian ja Eedenin vaikutuspiiristä ihmiskunta oli taipuvainen uskomaan ihmisrodun asteittaiseen kehittymiseen. Evoluution tosiasia ei ole mikään nykyajan keksintö, sillä muinaiset ihmiset ymmärsivät ihmisen edistymisen hitaan ja evolutionaarisen luonteen. Varhaisilla kreikkalaisilla oli tästä selvät käsitykset siitäkin huolimatta, että Mesopotamia oli heistä katsoen lähellä. Vaikka monet maailman roduista sekaantuivatkin surkeasti käsityksissään evoluutiosta, monet alkukantaiset heimot uskoivat ja opettivat silti, että he olivat eri eläinten jälkeläisiä. Primitiivisillä kansanheimoilla oli tapana valita ”toteemikseen” ne eläimet, jotka he otaksuivat kantaisikseen. Jotkin Pohjois-Amerikan intiaaniheimot uskoivat polveutuvansa majavista ja kojooteista. Muutamat afrikkalaisheimot opettivat polveutuvansa hyeenasta, muuan malaijiheimo katsoo polveutuvansa puoliapinasta, eräs Uuden Guinean kansanryhmä puolestaan papukaijasta.
Koska babylonialaisilla oli välitön yhteys adamiittien sivilisaation jäänteisiin, he laajensivat ja kaunistivat kertomusta ihmisen luomisesta. He opettivat ihmisen polveutuneen suoraan jumalista. He pitivät kiinni käsityksestään rodun aristokraattisesta alkuperästä, mikä oli tietenkin ristiriidassa savestaluomisopin kanssa.
Vanhan testamentin luomisselostus on peräisin paljon Moosesta myöhäisemmältä ajalta; hän ei koskaan opettanut näin vääristynyttä tarinaa heprealaisille. Mutta hän esitti israelilaisille kylläkin yksinkertaisen ja tiivistetyn luomiskertomuksen ja toivoi sen avulla antavansa lisäpontta vetoomukselleen Luojan, Universaalisen Isän, palvonnasta, josta hän käytti nimeä Herra, Israelin Jumala.
Ensimmäisissä opetuksissaan Mooses viisaasti kyllä ei yrittänytkään mennä ajallisesti Aatamia kauemmas, ja koska Mooses oli heprealaisten ylin opettaja, kertomukset Aatamista tulivat liitetyiksi mitä likeisimmin luomiskertomuksiin. Se, että varhaisemmat perimätiedot tunsivat Aatamia edeltäneen sivilisaation, käy selvästi ilmi siitä, että tekstin myöhemmiltä muokkaajilta, joiden tarkoituksena oli kitkeä tekstistä kaikki viittaukset ihmisistä kertoviin asioihin Aatamia edeltävältä ajalta, jäikin poistamatta paljastava maininta Kainin muuttamisesta ”Nodin maahan”, jossa hän otti itselleen vaimon.
Heprealaisilla ei ollut yleisessä käytössä mitään kirjoitettua kieltä vielä pitkään aikaan heidän Palestiinaan saapumisensa jälkeen. He oppivat kirjaimiston käytön filistealaisilta naapureiltaan, jotka olivat poliittisia pakolaisia korkeamman kreetalaisen sivilisaation piiristä. Jokseenkin vuoteen 900 eKr. saakka heprealaiset harrastivat kirjoittamista varsin vähän, ja kun heillä ei ollut kirjoitettua kieltä ennen äsken mainittua myöhäistä ajankohtaa, heidän keskuudessaan kiersi useita erilaisia luomistarinoita, mutta Babyloniassa vietetyn vankeuden jälkeen he kallistuivat yhä enemmän muunnellun mesopotamialaisversion kannalle.
Juutalainen perimätieto kiteytyi Mooseksen ympärille, ja kun tämä pyrki selvittämään Abrahamin sukujuuria aina Aatamiin asti, niin juutalaiset otaksuivat, että Aatami oli koko ihmiskunnan ensimmäinen edustaja. Jahve oli luoja, ja koska Aatamin oletettiin olleen ensimmäinen ihminen, johtopäätös oli, että Jahven on täytynyt luoda maailma vähän ennen kuin hän teki Aatamin. Ja näin perimätieto Aatamin kuudesta päivästä tuli mukaan tarinan kudelmaan sillä seurauksella, että miltei tuhat vuotta sen jälkeen, kun Mooses oli elänyt maan päällä, kirjoitettiin muistiin perimätieto kuusipäiväisestä luomistapahtumasta, ja tarina pantiin myöhemmin hänen nimiinsä.
Kun juutalaiset papit palasivat Jerusalemiin, he olivat jo saaneet valmiiksi olemisen alkua käsittelevän kertomuksensa. Kohta he keksivät väittää, että tämä runoelma oli hiljattain löytynyt Mooseksen kirjoittama luomiskertomus. Mutta silloiset, noin vuoden 500 eKr. heprealaiset eivät pitäneet näitä kirjoituksia jumalallisina ilmoituksina, vaan he suhtautuivat niihin paljolti samalla tavoin kuin myöhempien aikojen kansat suhtautuvat mytologisiin taruihin.
Tämä epäaito dokumentti, jota pidetään Mooseksen opetuksena, saatettiin Egyptin kreikkalaisen Ptolemaios-kuninkaan tietoon. Hän käännätti sen seitsemästäkymmenestä tutkijasta koostuneen toimikunnan toimesta kreikan kielelle uutta Aleksandrian kirjastoaan varten. Ja niin tämä kertomus joutui niiden kirjoitusten joukkoon, jotka jälkeenpäin päätyivät heprealaisten ja kristittyjen uskonnon myöhempien ”pyhien kirjoitusten” kokoelmien osaksi. Ja samastuminen näihin teologisiin järjestelmiin sai aikaan, että kyseiset käsitykset vaikuttivat pitkän aikaa ja syvällisesti monien länsimaisten kansojen filosofiaan.
Kristityt opettajat pitivät yllä uskomusta ikään kuin mahtikäskystä tapahtuneesta ihmiskunnan luomisesta, ja kaikki tämä johti suoraan sellaisen olettamuksen muodostumiseen, että joskus muinaisuudessa olisi ollut utopistisen autuuden kultainen aikakausi, sekä teoriaan ihmisen tai yli-ihmisen lankeemuksesta, joka selitti, miksei yhteiskunnan tilanne ollut kovinkaan utopistinen. Tällaiset näkemykset elämästä ja ihmisen paikasta maailmankaikkeudessa olivat parhaimmillaankin masentavia, sillä ne rakentuivat pikemminkin uskomukseen taantumisesta kuin edistymisestä, samalla kun ne loivat kuvan kostonhimoisesta Jumaluudesta, joka oli purkanut vihaansa ihmisrodun päälle kostoksi planeetan entisten vallankäyttäjien tekemistä virheistä.
”Kultainen aikakausi” on myytti, mutta Eeden oli fakta, ja puutarhan sivilisaatio todellakin luhistui. Aatami ja Eeva toimivat puutarhassa sataseitsemäntoista vuotta, kunnes he Eevan kärsimättömyyden ja Aatamin tekemien virhearviointien vuoksi ottivat vapauden poiketa säädetyltä tieltä ja niin tehdessään saattoivat itsensä nopeasti onnettomuuteen ja hidastivat tuhoisasti koko Urantian kehityksellistä etenemistä.
[Kertonut Solonia, ”Puutarhan Ääni” -serafi.]
The story of the creation of Urantia in six days was based on the tradition that Adam and Eve had spent just six days in their initial survey of the Garden. This circumstance lent almost sacred sanction to the time period of the week, which had been originally introduced by the Dalamatians. Adam’s spending six days inspecting the Garden and formulating preliminary plans for organization was not prearranged; it was worked out from day to day. The choosing of the seventh day for worship was wholly incidental to the facts herewith narrated.
The legend of the making of the world in six days was an afterthought, in fact, more than thirty thousand years afterwards. One feature of the narrative, the sudden appearance of the sun and moon, may have taken origin in the traditions of the onetime sudden emergence of the world from a dense space cloud of minute matter which had long obscured both sun and moon.
The story of creating Eve out of Adam’s rib is a confused condensation of the Adamic arrival and the celestial surgery connected with the interchange of living substances associated with the coming of the corporeal staff of the Planetary Prince more than four hundred and fifty thousand years previously.
The majority of the world’s peoples have been influenced by the tradition that Adam and Eve had physical forms created for them upon their arrival on Urantia. The belief in man’s having been created from clay was well-nigh universal in the Eastern Hemisphere; this tradition can be traced from the Philippine Islands around the world to Africa. And many groups accepted this story of man’s clay origin by some form of special creation in the place of the earlier beliefs in progressive creation—evolution.
Away from the influences of Dalamatia and Eden, mankind tended toward the belief in the gradual ascent of the human race. The fact of evolution is not a modern discovery; the ancients understood the slow and evolutionary character of human progress. The early Greeks had clear ideas of this despite their proximity to Mesopotamia. Although the various races of earth became sadly mixed up in their notions of evolution, nevertheless, many of the primitive tribes believed and taught that they were the descendants of various animals. Primitive peoples made a practice of selecting for their “totems” the animals of their supposed ancestry. Certain North American Indian tribes believed they originated from beavers and coyotes. Certain African tribes teach that they are descended from the hyena, a Malay tribe from the lemur, a New Guinea group from the parrot.
The Babylonians, because of immediate contact with the remnants of the civilization of the Adamites, enlarged and embellished the story of man’s creation; they taught that he had descended directly from the gods. They held to an aristocratic origin for the race which was incompatible with even the doctrine of creation out of clay.
The Old Testament account of creation dates from long after the time of Moses; he never taught the Hebrews such a distorted story. But he did present a simple and condensed narrative of creation to the Israelites, hoping thereby to augment his appeal to worship the Creator, the Universal Father, whom he called the Lord God of Israel.
In his early teachings, Moses very wisely did not attempt to go back of Adam’s time, and since Moses was the supreme teacher of the Hebrews, the stories of Adam became intimately associated with those of creation. That the earlier traditions recognized pre-Adamic civilization is clearly shown by the fact that later editors, intending to eradicate all reference to human affairs before Adam’s time, neglected to remove the telltale reference to Cain’s emigration to the “land of Nod,” where he took himself a wife.
The Hebrews had no written language in general usage for a long time after they reached Palestine. They learned the use of an alphabet from the neighboring Philistines, who were political refugees from the higher civilization of Crete. The Hebrews did little writing until about 900 b.c., and having no written language until such a late date, they had several different stories of creation in circulation, but after the Babylonian captivity they inclined more toward accepting a modified Mesopotamian version.
Jewish tradition became crystallized about Moses, and because he endeavored to trace the lineage of Abraham back to Adam, the Jews assumed that Adam was the first of all mankind. Yahweh was the creator, and since Adam was supposed to be the first man, he must have made the world just prior to making Adam. And then the tradition of Adam’s six days got woven into the story, with the result that almost a thousand years after Moses’ sojourn on earth the tradition of creation in six days was written out and subsequently credited to him.
When the Jewish priests returned to Jerusalem, they had already completed the writing of their narrative of the beginning of things. Soon they made claims that this recital was a recently discovered story of creation written by Moses. But the contemporary Hebrews of around 500 b.c. did not consider these writings to be divine revelations; they looked upon them much as later peoples regard mythological narratives.
This spurious document, reputed to be the teachings of Moses, was brought to the attention of Ptolemy, the Greek king of Egypt, who had it translated into Greek by a commission of seventy scholars for his new library at Alexandria. And so this account found its place among those writings which subsequently became a part of the later collections of the “sacred scriptures” of the Hebrew and Christian religions. And through identification with these theological systems, such concepts for a long time profoundly influenced the philosophy of many Occidental peoples.
The Christian teachers perpetuated the belief in the fiat creation of the human race, and all this led directly to the formation of the hypothesis of a onetime golden age of utopian bliss and the theory of the fall of man or superman which accounted for the nonutopian condition of society. These outlooks on life and man’s place in the universe were at best discouraging since they were predicated upon a belief in retrogression rather than progression, as well as implying a vengeful Deity, who had vented wrath upon the human race in retribution for the errors of certain onetime planetary administrators.
The “golden age” is a myth, but Eden was a fact, and the Garden civilization was actually overthrown. Adam and Eve carried on in the Garden for one hundred and seventeen years when, through the impatience of Eve and the errors of judgment of Adam, they presumed to turn aside from the ordained way, speedily bringing disaster upon themselves and ruinous retardation upon the developmental progression of all Urantia.
[Narrated by Solonia, the seraphic “voice in the Garden.”]
SuomiEnglish
Kertomus Urantian luomisesta kuudessa päivässä perustui perimätietoon siitä, että Aatami ja Eeva olivat käyttäneet tasan kuusi päivää puutarhan alkukatselmukseen. Tämä seikka antoi miltei pyhyyden leiman viikonpituiselle ajanjaksolle, jonka alun perin olivat ottaneet käyttöön dalamatialaiset. Sitä, että Aatami käytti kuusi päivää puutarhan tarkastamiseen ja alustavien organisointisuunnitelmien laatimiseen, ei ollut etukäteen järjestetty, vaan päivien kuluessa tilanne vain muotoutui sellaiseksi. Seitsemännen päivän valikoituminen palvontapäiväksi tapahtui edellä kerrotuista syistä täysin sattumalta.
The story of the creation of Urantia in six days was based on the tradition that Adam and Eve had spent just six days in their initial survey of the Garden. This circumstance lent almost sacred sanction to the time period of the week, which had been originally introduced by the Dalamatians. Adam’s spending six days inspecting the Garden and formulating preliminary plans for organization was not prearranged; it was worked out from day to day. The choosing of the seventh day for worship was wholly incidental to the facts herewith narrated.
Tarina maailman luomisesta kuudessa päivässä oli myöhemmin syntynyt ajatus, joka sai alkunsa itse asiassa yli kolmekymmentätuhatta vuotta jälkeenpäin. Eräs tämän kertomuksen yksityiskohta – auringon ja kuun äkillinen ilmaantuminen – on saattanut saada alkunsa perimätiedoista, joiden mukaan maailma ilmaantui muinoin yhtäkkiä pienistä ainehiukkasista koostuneesta avaruuden tiheästä pilvestä, joka oli kauan aikaa kätkenyt sekä auringon että kuun näkyvistä.
The legend of the making of the world in six days was an afterthought, in fact, more than thirty thousand years afterwards. One feature of the narrative, the sudden appearance of the sun and moon, may have taken origin in the traditions of the onetime sudden emergence of the world from a dense space cloud of minute matter which had long obscured both sun and moon.
Taru siitä, että Eeva luotiin Aatamin kylkiluusta, on sekava tiivistelmätarina Aatamin ja Eevan saapumisesta ja siitä taivaallisesta kirurgiasta, joka liittyi elävien substanssien vaihtoon, silloin kun Planeettaprinssin ruumiillinen esikunta saapui tänne yli neljäsataaviisikymmentätuhatta vuotta aiemmin.
The story of creating Eve out of Adam’s rib is a confused condensation of the Adamic arrival and the celestial surgery connected with the interchange of living substances associated with the coming of the corporeal staff of the Planetary Prince more than four hundred and fifty thousand years previously.
Valtaosa maailman kansoista on saanut vaikutteita perimätiedosta, jonka mukaan Aatamille ja Eevalle luotiin fyysinen hahmo vasta heidän saavuttuaan Urantialle. Usko siihen, että ihminen on luotu savesta, oli itäisellä pallonpuoliskolla kokolailla yleinen. Tämä perimätieto on jäljitettävissä Filippiinien saarilta maailman ympäri aina Afrikkaan asti. Ja monet ryhmät omaksuivat tämän kertomuksen siitä, että ihminen sai alkunsa savesta jonkinmuotoisen erityisen luomisteon kautta, ja korvasivat tällä aikaisemmat uskomukset asteittain tapahtuneesta luomisesta eli evoluutiosta.
The majority of the world’s peoples have been influenced by the tradition that Adam and Eve had physical forms created for them upon their arrival on Urantia. The belief in man’s having been created from clay was well-nigh universal in the Eastern Hemisphere; this tradition can be traced from the Philippine Islands around the world to Africa. And many groups accepted this story of man’s clay origin by some form of special creation in the place of the earlier beliefs in progressive creation—evolution.
Kaukana Dalamatian ja Eedenin vaikutuspiiristä ihmiskunta oli taipuvainen uskomaan ihmisrodun asteittaiseen kehittymiseen. Evoluution tosiasia ei ole mikään nykyajan keksintö, sillä muinaiset ihmiset ymmärsivät ihmisen edistymisen hitaan ja evolutionaarisen luonteen. Varhaisilla kreikkalaisilla oli tästä selvät käsitykset siitäkin huolimatta, että Mesopotamia oli heistä katsoen lähellä. Vaikka monet maailman roduista sekaantuivatkin surkeasti käsityksissään evoluutiosta, monet alkukantaiset heimot uskoivat ja opettivat silti, että he olivat eri eläinten jälkeläisiä. Primitiivisillä kansanheimoilla oli tapana valita ”toteemikseen” ne eläimet, jotka he otaksuivat kantaisikseen. Jotkin Pohjois-Amerikan intiaaniheimot uskoivat polveutuvansa majavista ja kojooteista. Muutamat afrikkalaisheimot opettivat polveutuvansa hyeenasta, muuan malaijiheimo katsoo polveutuvansa puoliapinasta, eräs Uuden Guinean kansanryhmä puolestaan papukaijasta.
Away from the influences of Dalamatia and Eden, mankind tended toward the belief in the gradual ascent of the human race. The fact of evolution is not a modern discovery; the ancients understood the slow and evolutionary character of human progress. The early Greeks had clear ideas of this despite their proximity to Mesopotamia. Although the various races of earth became sadly mixed up in their notions of evolution, nevertheless, many of the primitive tribes believed and taught that they were the descendants of various animals. Primitive peoples made a practice of selecting for their “totems” the animals of their supposed ancestry. Certain North American Indian tribes believed they originated from beavers and coyotes. Certain African tribes teach that they are descended from the hyena, a Malay tribe from the lemur, a New Guinea group from the parrot.
Koska babylonialaisilla oli välitön yhteys adamiittien sivilisaation jäänteisiin, he laajensivat ja kaunistivat kertomusta ihmisen luomisesta. He opettivat ihmisen polveutuneen suoraan jumalista. He pitivät kiinni käsityksestään rodun aristokraattisesta alkuperästä, mikä oli tietenkin ristiriidassa savestaluomisopin kanssa.
The Babylonians, because of immediate contact with the remnants of the civilization of the Adamites, enlarged and embellished the story of man’s creation; they taught that he had descended directly from the gods. They held to an aristocratic origin for the race which was incompatible with even the doctrine of creation out of clay.
Vanhan testamentin luomisselostus on peräisin paljon Moosesta myöhäisemmältä ajalta; hän ei koskaan opettanut näin vääristynyttä tarinaa heprealaisille. Mutta hän esitti israelilaisille kylläkin yksinkertaisen ja tiivistetyn luomiskertomuksen ja toivoi sen avulla antavansa lisäpontta vetoomukselleen Luojan, Universaalisen Isän, palvonnasta, josta hän käytti nimeä Herra, Israelin Jumala.
The Old Testament account of creation dates from long after the time of Moses; he never taught the Hebrews such a distorted story. But he did present a simple and condensed narrative of creation to the Israelites, hoping thereby to augment his appeal to worship the Creator, the Universal Father, whom he called the Lord God of Israel.
Ensimmäisissä opetuksissaan Mooses viisaasti kyllä ei yrittänytkään mennä ajallisesti Aatamia kauemmas, ja koska Mooses oli heprealaisten ylin opettaja, kertomukset Aatamista tulivat liitetyiksi mitä likeisimmin luomiskertomuksiin. Se, että varhaisemmat perimätiedot tunsivat Aatamia edeltäneen sivilisaation, käy selvästi ilmi siitä, että tekstin myöhemmiltä muokkaajilta, joiden tarkoituksena oli kitkeä tekstistä kaikki viittaukset ihmisistä kertoviin asioihin Aatamia edeltävältä ajalta, jäikin poistamatta paljastava maininta Kainin muuttamisesta ”Nodin maahan”, jossa hän otti itselleen vaimon.
In his early teachings, Moses very wisely did not attempt to go back of Adam’s time, and since Moses was the supreme teacher of the Hebrews, the stories of Adam became intimately associated with those of creation. That the earlier traditions recognized pre-Adamic civilization is clearly shown by the fact that later editors, intending to eradicate all reference to human affairs before Adam’s time, neglected to remove the telltale reference to Cain’s emigration to the “land of Nod,” where he took himself a wife.
Heprealaisilla ei ollut yleisessä käytössä mitään kirjoitettua kieltä vielä pitkään aikaan heidän Palestiinaan saapumisensa jälkeen. He oppivat kirjaimiston käytön filistealaisilta naapureiltaan, jotka olivat poliittisia pakolaisia korkeamman kreetalaisen sivilisaation piiristä. Jokseenkin vuoteen 900 eKr. saakka heprealaiset harrastivat kirjoittamista varsin vähän, ja kun heillä ei ollut kirjoitettua kieltä ennen äsken mainittua myöhäistä ajankohtaa, heidän keskuudessaan kiersi useita erilaisia luomistarinoita, mutta Babyloniassa vietetyn vankeuden jälkeen he kallistuivat yhä enemmän muunnellun mesopotamialaisversion kannalle.
The Hebrews had no written language in general usage for a long time after they reached Palestine. They learned the use of an alphabet from the neighboring Philistines, who were political refugees from the higher civilization of Crete. The Hebrews did little writing until about 900 b.c., and having no written language until such a late date, they had several different stories of creation in circulation, but after the Babylonian captivity they inclined more toward accepting a modified Mesopotamian version.
Juutalainen perimätieto kiteytyi Mooseksen ympärille, ja kun tämä pyrki selvittämään Abrahamin sukujuuria aina Aatamiin asti, niin juutalaiset otaksuivat, että Aatami oli koko ihmiskunnan ensimmäinen edustaja. Jahve oli luoja, ja koska Aatamin oletettiin olleen ensimmäinen ihminen, johtopäätös oli, että Jahven on täytynyt luoda maailma vähän ennen kuin hän teki Aatamin. Ja näin perimätieto Aatamin kuudesta päivästä tuli mukaan tarinan kudelmaan sillä seurauksella, että miltei tuhat vuotta sen jälkeen, kun Mooses oli elänyt maan päällä, kirjoitettiin muistiin perimätieto kuusipäiväisestä luomistapahtumasta, ja tarina pantiin myöhemmin hänen nimiinsä.
Jewish tradition became crystallized about Moses, and because he endeavored to trace the lineage of Abraham back to Adam, the Jews assumed that Adam was the first of all mankind. Yahweh was the creator, and since Adam was supposed to be the first man, he must have made the world just prior to making Adam. And then the tradition of Adam’s six days got woven into the story, with the result that almost a thousand years after Moses’ sojourn on earth the tradition of creation in six days was written out and subsequently credited to him.
Kun juutalaiset papit palasivat Jerusalemiin, he olivat jo saaneet valmiiksi olemisen alkua käsittelevän kertomuksensa. Kohta he keksivät väittää, että tämä runoelma oli hiljattain löytynyt Mooseksen kirjoittama luomiskertomus. Mutta silloiset, noin vuoden 500 eKr. heprealaiset eivät pitäneet näitä kirjoituksia jumalallisina ilmoituksina, vaan he suhtautuivat niihin paljolti samalla tavoin kuin myöhempien aikojen kansat suhtautuvat mytologisiin taruihin.
When the Jewish priests returned to Jerusalem, they had already completed the writing of their narrative of the beginning of things. Soon they made claims that this recital was a recently discovered story of creation written by Moses. But the contemporary Hebrews of around 500 b.c. did not consider these writings to be divine revelations; they looked upon them much as later peoples regard mythological narratives.
Tämä epäaito dokumentti, jota pidetään Mooseksen opetuksena, saatettiin Egyptin kreikkalaisen Ptolemaios-kuninkaan tietoon. Hän käännätti sen seitsemästäkymmenestä tutkijasta koostuneen toimikunnan toimesta kreikan kielelle uutta Aleksandrian kirjastoaan varten. Ja niin tämä kertomus joutui niiden kirjoitusten joukkoon, jotka jälkeenpäin päätyivät heprealaisten ja kristittyjen uskonnon myöhempien ”pyhien kirjoitusten” kokoelmien osaksi. Ja samastuminen näihin teologisiin järjestelmiin sai aikaan, että kyseiset käsitykset vaikuttivat pitkän aikaa ja syvällisesti monien länsimaisten kansojen filosofiaan.
This spurious document, reputed to be the teachings of Moses, was brought to the attention of Ptolemy, the Greek king of Egypt, who had it translated into Greek by a commission of seventy scholars for his new library at Alexandria. And so this account found its place among those writings which subsequently became a part of the later collections of the “sacred scriptures” of the Hebrew and Christian religions. And through identification with these theological systems, such concepts for a long time profoundly influenced the philosophy of many Occidental peoples.
Kristityt opettajat pitivät yllä uskomusta ikään kuin mahtikäskystä tapahtuneesta ihmiskunnan luomisesta, ja kaikki tämä johti suoraan sellaisen olettamuksen muodostumiseen, että joskus muinaisuudessa olisi ollut utopistisen autuuden kultainen aikakausi, sekä teoriaan ihmisen tai yli-ihmisen lankeemuksesta, joka selitti, miksei yhteiskunnan tilanne ollut kovinkaan utopistinen. Tällaiset näkemykset elämästä ja ihmisen paikasta maailmankaikkeudessa olivat parhaimmillaankin masentavia, sillä ne rakentuivat pikemminkin uskomukseen taantumisesta kuin edistymisestä, samalla kun ne loivat kuvan kostonhimoisesta Jumaluudesta, joka oli purkanut vihaansa ihmisrodun päälle kostoksi planeetan entisten vallankäyttäjien tekemistä virheistä.
The Christian teachers perpetuated the belief in the fiat creation of the human race, and all this led directly to the formation of the hypothesis of a onetime golden age of utopian bliss and the theory of the fall of man or superman which accounted for the nonutopian condition of society. These outlooks on life and man’s place in the universe were at best discouraging since they were predicated upon a belief in retrogression rather than progression, as well as implying a vengeful Deity, who had vented wrath upon the human race in retribution for the errors of certain onetime planetary administrators.
”Kultainen aikakausi” on myytti, mutta Eeden oli fakta, ja puutarhan sivilisaatio todellakin luhistui. Aatami ja Eeva toimivat puutarhassa sataseitsemäntoista vuotta, kunnes he Eevan kärsimättömyyden ja Aatamin tekemien virhearviointien vuoksi ottivat vapauden poiketa säädetyltä tieltä ja niin tehdessään saattoivat itsensä nopeasti onnettomuuteen ja hidastivat tuhoisasti koko Urantian kehityksellistä etenemistä.
The “golden age” is a myth, but Eden was a fact, and the Garden civilization was actually overthrown. Adam and Eve carried on in the Garden for one hundred and seventeen years when, through the impatience of Eve and the errors of judgment of Adam, they presumed to turn aside from the ordained way, speedily bringing disaster upon themselves and ruinous retardation upon the developmental progression of all Urantia.
[Kertonut Solonia, ”Puutarhan Ääni” -serafi.]
[Narrated by Solonia, the seraphic “voice in the Garden.”]