Urantiakirja.fi

Ladataan…

Urantiakirja.fi

Rekisteröidy
Siirry lukutekstiin

Luku 123 Jeesuksen varhaislapsuus

6. Hänen kahdeksas vuotensa (2 jKr.)

Koulunkäynnin osalta tämä oli mielenkiintoinen vuosi. Vaikkei Jeesus ollutkaan mikään epätavallinen opiskelija, hän oli uuras oppilas, joka kuului luokan edistyneempään kolmannekseen ja joka teki työnsä niin hyvin, että hänet vapautettiin koulunkäynnistä viikon ajaksi joka kuukausi. Tuon viikon hän vietti tavallisesti joko kalastajasetänsä luona Galileanmeren rannalla Magdalan lähistöllä tai enonsa maatilalla, joka sijaitsi noin kahdeksan kilometrin päässä Nasaretista etelään.
Vaikka hänen äitinsä olikin käynyt ylen määrin huolekkaaksi hänen terveydestään ja turvallisuudestaan, hän alkoi vähitellen sopeutua näihin kodin ulkopuolelle suuntautuviin retkiin. Jeesuksen sedät, enot ja tädit pitivät hänestä kaikki hyvin paljon, ja niin heidän välillään käytiinkin kiihkeää kilpailua siitä, kuka heistä saisi hänet luokseen näillä kuukausittaisilla käynneillä tämän vuoden ja muutamien seuraavien vuosien aikana. Hän suoritti (varhaislapsuutensa jälkeen) ensimmäisen viikonmittaisen vierailunsa enonsa maatilalle tämän vuoden tammikuussa; ensimmäisen, viikonpituisen kalassaolokokemuksensa hän sai Galileanmerellä toukokuussa.
Näihin aikoihin Jeesus tapasi erään damaskoslaisen matematiikanopettajan, ja joitakin uusia laskutapoja opittuaan hän useiden vuosien ajan vietti paljon aikaansa matematiikan parissa. Hänelle kehittyi tarkka lukujen, etäisyyksien ja mittasuhteiden taju.
Jeesus alkoi viihtyä hyvin veljensä Jaakobin seurassa, ja tämän vuoden lopulla hän ryhtyi opettamaan veljelleen aakkosia.
Käsillä olevan vuoden aikana Jeesus sopi sellaisista järjestelyistä, että hän sai maitotuotteita vastaan harpunsoittotunteja. Hän piti tavattoman paljon kaikesta musiikkiin liittyvästä. Myöhemmin hän teki parhaansa virittääkseen nuorten tovereidensa keskuudessa kiinnostusta laulumusiikkia kohtaan. Yksitoista täytettyään hän oli taitava harpisti, joka nautti suuresti saadessaan viihdyttää perhettään ja ystäviään epätavallisilla tulkinnoillaan ja osaavilla improvisoinneillaan.
Samalla kun Jeesus jatkoi kadehdittavaa edistymistään koulussa, kaikki ei ollut hänen vanhempiensa ja opettajiensa kohdalla yhtä mutkatonta. Hän esitti esittämästä päästyään monia kiusallisia kysymyksiä, jotka koskivat sekä tiedettä että uskontoa, eritoten maantiedettä ja astronomiaa. Aivan erityisen itsepintaisesti hän halusi saada selvän siitä, miksi Palestiinassa esiintyi kuivakausi ja sadekausi. Kerran toisensa jälkeen hän etsi selvitystä siihen, miksi Nasaretin ja Jordaninlaakson lämpötilojen välillä oli niin suuri ero. Hän ei kerta kaikkiaan koskaan lakannut esittämästä tällaisia älykkäitä mutta hämmentäviä kysymyksiä.
Hänen kolmas veljensä, Simon, syntyi perjantai-iltana, huhtikuun 14. päivänä tänä vuonna eli vuonna 2 jKr.
Helmikuussa Nasaretiin saapui Naahor, yksi Jerusalemin rabbiakatemian opettajista, tarkkailemaan Jeesusta, sen jälkeen kun hän oli ollut samanlaisella asialla Sakariaan kodissa Jerusalemin lähistöllä. Hän tuli Nasaretiin Johanneksen isän kehotuksesta. Vaikka hän aluksi oli jonkin verran kauhuissaan Jeesuksen suorapuheisuudesta ja epäsovinnaisesta tavasta suhtautua uskonnollisiin asioihin, hän kuitenkin katsoi sen johtuvan vain siitä, että Galilea oli niin kovin kaukana heprealaisen oppineisuuden ja kulttuurin keskuksista, ja neuvoi Joosefia ja Mariaa antamaan hänelle luvan ottaa Jeesus mukaansa Jerusalemiin, jossa tämä pääsisi osalliseksi juutalaiskulttuurin keskuksen tarjoamasta sivistyksestä ja koulutuksesta. Maria oli puolittain jo valmis suostumaan. Hän oli vakuuttunut siitä, että hänen vanhimmasta pojastaan olisi tuleva Messias, juutalainen vapahtaja. Joosef empi, hän oli yhtä vakuuttunut siitä, että Jeesuksesta oli määrä varttua kohtalon mies, mutta millaiseksi tuo kohtalo osoittautuisi, sen suhteen hän oli perin juurin epävarma. Mutta hän ei milloinkaan tosissaan epäillyt, etteikö hänen poikansa olisi ollut määrä suorittaa jokin suuri tehtävä maan päällä. Mitä enemmän hän ajatteli Naahorin antamaa neuvoa, sitä enemmän hän epäili ehdotetun Jerusalemissa-oleskelun viisautta.
Kun Joosefin ja Marian mielipiteiden välillä ilmeni tällaista eroavuutta, Naahor pyysi lupaa jättää koko asian Jeesuksen ratkaistavaksi. Jeesus kuunteli tarkkaavaisesti, keskusteli Joosefin ja Marian sekä yhden naapurin, kivenhakkaaja Jaakobin, kanssa, jonka poika oli hänen mieluisin leikkitoverinsa, ja ilmoitti sitten kaksi päivää myöhemmin, että kun hänen vanhempiensa ja neuvonantajiensa välillä esiintyi kovin suurta mielipiteiden eroavuutta ja koskei hän pitänyt itseään pätevänä ottamaan vastuuta näinkin suuresta päätöksestä, ja lisäksi kun hän itse ei tuntenut voimakasta vetoa puoleen eikä toiseen, hän koko tilanteen huomioon ottaen oli lopulta päättänyt ”puhua asiasta Isäni kanssa, joka on taivaassa”; ja koska hän ei ollut täysin varma vastauksesta, hänestä tuntui, että hänen tulisi jäädä kotiin ”isäni ja äitini luokse”. Ja sen lisäksi hän sanoi: ”Ne, jotka rakastavat minua näin suuresti, toki kykenevät tekemään hyväkseni enemmän ja opastamaan minua turvallisemmin kuin vieraat, jotka pystyvät näkemään vain ulkokuoreni ja tekemään havaintoja mielestäni, mutta jotka tuskin voivat minua tosiasiallisesti tuntea.” He olivat kaikki ihmeissään, ja Naahor lähti matkoihinsa, takaisin Jerusalemiin. Ja kului monta vuotta, ennen kuin kysymys Jeesuksen kotoalähdöstä nousi uudelleen pohdinnan kohteeksi.

Alkutekstissä Jacob.

Alkutekstissä James.

This was an interesting year at school. Although Jesus was not an unusual student, he was a diligent pupil and belonged to the more progressive third of the class, doing his work so well that he was excused from attendance one week out of each month. This week he usually spent either with his fisherman uncle on the shores of the Sea of Galilee near Magdala or on the farm of another uncle (his mother’s brother) five miles south of Nazareth.
Although his mother had become unduly anxious about his health and safety, she gradually became reconciled to these trips away from home. Jesus’ uncles and aunts were all very fond of him, and there ensued a lively competition among them to secure his company for these monthly visits throughout this and immediately subsequent years. His first week’s sojourn on his uncle’s farm (since infancy) was in January of this year; the first week’s fishing experience on the Sea of Galilee occurred in the month of May.
About this time Jesus met a teacher of mathematics from Damascus, and learning some new techniques of numbers, he spent much time on mathematics for several years. He developed a keen sense of numbers, distances, and proportions.
Jesus began to enjoy his brother James very much and by the end of this year had begun to teach him the alphabet.
This year Jesus made arrangements to exchange dairy products for lessons on the harp. He had an unusual liking for everything musical. Later on he did much to promote an interest in vocal music among his youthful associates. By the time he was eleven years of age, he was a skillful harpist and greatly enjoyed entertaining both family and friends with his extraordinary interpretations and able improvisations.
While Jesus continued to make enviable progress at school, all did not run smoothly for either parents or teachers. He persisted in asking many embarrassing questions concerning both science and religion, particularly regarding geography and astronomy. He was especially insistent on finding out why there was a dry season and a rainy season in Palestine. Repeatedly he sought the explanation for the great difference between the temperatures of Nazareth and the Jordan valley. He simply never ceased to ask such intelligent but perplexing questions.
His third brother, Simon, was born on Friday evening, April 14, of this year, a.d. 2.
In February, Nahor, one of the teachers in a Jerusalem academy of the rabbis, came to Nazareth to observe Jesus, having been on a similar mission to Zacharias’s home near Jerusalem. He came to Nazareth at the instigation of John’s father. While at first he was somewhat shocked by Jesus’ frankness and unconventional manner of relating himself to things religious, he attributed it to the remoteness of Galilee from the centers of Hebrew learning and culture and advised Joseph and Mary to allow him to take Jesus back with him to Jerusalem, where he could have the advantages of education and training at the center of Jewish culture. Mary was half persuaded to consent; she was convinced her eldest son was to become the Messiah, the Jewish deliverer; Joseph hesitated; he was equally persuaded that Jesus was to grow up to become a man of destiny, but what that destiny would prove to be he was profoundly uncertain. But he never really doubted that his son was to fulfill some great mission on earth. The more he thought about Nahor’s advice, the more he questioned the wisdom of the proposed sojourn in Jerusalem.
Because of this difference of opinion between Joseph and Mary, Nahor requested permission to lay the whole matter before Jesus. Jesus listened attentively, talked with Joseph, Mary, and a neighbor, Jacob the stone mason, whose son was his favorite playmate, and then, two days later, reported that since there was such a difference of opinion among his parents and advisers, and since he did not feel competent to assume the responsibility for such a decision, not feeling strongly one way or the other, in view of the whole situation, he had finally decided to “talk with my Father who is in heaven”; and while he was not perfectly sure about the answer, he rather felt he should remain at home “with my father and mother,” adding, “they who love me so much should be able to do more for me and guide me more safely than strangers who can only view my body and observe my mind but can hardly truly know me.” They all marveled, and Nahor went his way, back to Jerusalem. And it was many years before the subject of Jesus’ going away from home again came up for consideration.
SuomiEnglish

Urantia-kirja

Sisällysluettelo

← Kaikki luvut ja kirjahaku
EsipuheAvaa koko luku
Luku 1 Universaalinen IsäAvaa koko luku
Luku 2 Jumalan olemusAvaa koko luku
Luku 3 Jumalan attribuutitAvaa koko luku
Luku 4 Jumalan suhde maailmankaikkeuteenAvaa koko luku
Luku 5 Jumalan suhde yksilöönAvaa koko luku
Luku 6 Iankaikkinen PoikaAvaa koko luku
Luku 7 Iankaikkisen Pojan suhde maailmankaikkeuteenAvaa koko luku
Luku 8 Ääretön HenkiAvaa koko luku
Luku 9 Äärettömän Hengen suhde maailmankaikkeuteenAvaa koko luku
Luku 10 Paratiisin-KolminaisuusAvaa koko luku
Luku 11 Ikuinen Paratiisin SaariAvaa koko luku
Luku 12 Universumien universumiAvaa koko luku
Luku 13 Paratiisin pyhät sfääritAvaa koko luku
Luku 14 Keskus- ja jumalallinen universumiAvaa koko luku
Luku 15 Seitsemän superuniversumiaAvaa koko luku
Luku 16 Seitsemän ValtiashenkeäAvaa koko luku
Luku 17 Korkeimpien Henkien seitsemän ryhmääAvaa koko luku
Luku 18 Korkeimmat KolminaisuuspersoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 19 Rinnasteiset kolminaisuusperäiset olennotAvaa koko luku
Luku 20 Jumalan Paratiisin-PojatAvaa koko luku
Luku 21 Paratiisin Luoja-PojatAvaa koko luku
Luku 22 Kolminaistetut Jumalan PojatAvaa koko luku
Luku 23 Yksinäiset SanansaattajatAvaa koko luku
Luku 24 Äärettömän Hengen korkeammat persoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 25 Avaruuden SanansaattajajoukotAvaa koko luku
Luku 26 Keskusuniversumin hoivaavat hengetAvaa koko luku
Luku 27 Ensi asteen supernafien toimintaAvaa koko luku
Luku 28 Superuniversumien hoivaavat hengetAvaa koko luku
Luku 29 Universumivoiman ohjaajatAvaa koko luku
Luku 30 Suuruniversumin persoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 31 Lopullisuuden SaavuttajakuntaAvaa koko luku
Luku 32 Paikallisuniversumien kehitysAvaa koko luku
Luku 33 Paikallisuniversumin hallintoAvaa koko luku
Luku 34 Paikallisuniversumin Äiti-HenkiAvaa koko luku
Luku 35 Jumalan paikallisuniversumipojatAvaa koko luku
Luku 36 ElämänkantajatAvaa koko luku
Luku 37 Paikallisuniversumin persoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 38 Paikallisuniversumin hoivaavat hengetAvaa koko luku
Luku 39 Serafien armeijakunnatAvaa koko luku
Luku 40 Ylösnousemukselliset Jumalan pojatAvaa koko luku
Luku 41 Paikallisuniversumin fyysiset aspektitAvaa koko luku
Luku 42 Energia – mieli ja aineAvaa koko luku
Luku 43 KonstellaatiotAvaa koko luku
Luku 44 Taivaalliset taidetyöntekijätAvaa koko luku
Luku 45 Paikallisjärjestelmän hallintoAvaa koko luku
Luku 46 Paikallisjärjestelmän päämajaAvaa koko luku
Luku 47 Seitsemän mansiomaailmaaAvaa koko luku
Luku 48 MorontiaelämäAvaa koko luku
Luku 49 Asutut maailmatAvaa koko luku
Luku 50 PlaneettaprinssitAvaa koko luku
Luku 51 Planetaariset AatamitAvaa koko luku
Luku 52 Planetaariset kuolevaisten aikakaudetAvaa koko luku
Luku 53 Luciferin kapinaAvaa koko luku
Luku 54 Luciferin kapinaan liittyvät ongelmatAvaa koko luku
Luku 55 Valon ja elämän sfääritAvaa koko luku
Luku 56 Universaalinen ykseysAvaa koko luku
Luku 57 Urantian alkuperäAvaa koko luku
Luku 58 Elämän juurruttaminen UrantialleAvaa koko luku
Luku 59 Elämän merellisen muodon aikakausi UrantiallaAvaa koko luku
Luku 60 Urantia maaeliöstön varhaiskaudellaAvaa koko luku
Luku 61 Nisäkkäiden aikakausi UrantiallaAvaa koko luku
Luku 62 Alkuihmisen kantarodutAvaa koko luku
Luku 63 Ensimmäinen ihmisperheAvaa koko luku
Luku 64 Evolutionaariset värilliset rodutAvaa koko luku
Luku 65 Evoluution valvontaAvaa koko luku
Luku 66 Urantian PlaneettaprinssiAvaa koko luku
Luku 67 Planeetan kapinaAvaa koko luku
Luku 68 Sivilisaation sarastusAvaa koko luku
Luku 69 Ihmisen perusinstituutiotAvaa koko luku
Luku 70 Ihmisperäisen hallitusjärjestelmän kehitysAvaa koko luku
Luku 71 Valtion kehittyminenAvaa koko luku
Luku 72 Erään naapuriplaneetan hallitusjärjestelmäAvaa koko luku
Luku 73 Eedenin PuutarhaAvaa koko luku
Luku 74 Aatami ja EevaAvaa koko luku
Luku 75 Aatami ja Eeva rikkovat sopimuksensaAvaa koko luku
Luku 76 Toinen PuutarhaAvaa koko luku
Luku 77 KeskiväliolennotAvaa koko luku
Luku 78 Violetti rotu Aatamin aikojen jälkeenAvaa koko luku
Luku 79 Andiittien leviäminen itämaihinAvaa koko luku
Luku 80 Andiittien leviäminen länsimaihinAvaa koko luku
Luku 81 Nykysivilisaation kehittyminenAvaa koko luku
Luku 82 Avioliiton kehitysAvaa koko luku
Luku 83 AvioliittoinstituutioAvaa koko luku
Luku 84 Avioliitto ja perhe-elämäAvaa koko luku
Luku 85 Palvonnan alkujuuretAvaa koko luku
Luku 86 Uskonnon varhaiskehitysAvaa koko luku
Luku 87 AavekultitAvaa koko luku
Luku 88 Fetissit, taikakalut ja magiaAvaa koko luku
Luku 89 Synti, uhri ja sovitusAvaa koko luku
Luku 90 Shamanismi – poppamiehet ja papitAvaa koko luku
Luku 91 Rukoilun kehityshistoriaAvaa koko luku
Luku 92 Uskonnon myöhempi kehitysAvaa koko luku
Luku 93 Makiventa MelkisedekAvaa koko luku
Luku 94 Melkisedekin opetusten vaikutus itämaillaAvaa koko luku
Luku 95 Melkisedekin opetusten vaikutus LevantissaAvaa koko luku
Luku 96 Jahve – heprealaisten JumalaAvaa koko luku
Luku 97 Jumalakäsityksen kehitys heprealaisten keskuudessaAvaa koko luku
Luku 98 Melkisedekin opetusten vaikutus länsimaissaAvaa koko luku
Luku 99 Uskontoon liittyvät yhteiskunnalliset kysymyksetAvaa koko luku
Luku 100 Uskonto ihmisen kokemuksessaAvaa koko luku
Luku 101 Uskonnon todellinen luonneAvaa koko luku
Luku 102 Uskonnollisen uskon perustuksetAvaa koko luku
Luku 103 Uskonnollisen kokemuksen reaalisuusAvaa koko luku
Luku 104 Kolminaisuuskäsityksen kasvuAvaa koko luku
Luku 105 Jumaluus ja todellisuusAvaa koko luku
Luku 106 Universumin todellisuustasotAvaa koko luku
Luku 107 Ajatuksensuuntaajien alkuperä ja olemusAvaa koko luku
Luku 108 Ajatuksensuuntaajien tehtävä ja toimintaAvaa koko luku
Luku 109 Suuntaajien suhde universumin luotuihinAvaa koko luku
Luku 110 Suuntaajien suhde yksittäisiin kuolevaisiinAvaa koko luku
Luku 111 Suuntaaja ja sieluAvaa koko luku
Luku 112 Persoonallisuuden eloonjääminenAvaa koko luku
Luku 113 KohtalonsuojelijaserafitAvaa koko luku
Luku 114 Serafien planetaarinen hallitusAvaa koko luku
Luku 115 Korkein OlentoAvaa koko luku
Luku 116 Kaikkivaltias KorkeinAvaa koko luku
Luku 117 Korkein JumalaAvaa koko luku
Luku 118 Korkein ja Perimmäinen – ajallisuus ja avaruusAvaa koko luku
Luku 119 Kristus Mikaelin lahjoittautumisetAvaa koko luku
Luku 120 Mikaelin lahjoittautuminen UrantiallaAvaa koko luku
Luku 121 Mikaelin lahjoittautumisen aikaiset olotAvaa koko luku
Luku 122 Jeesuksen syntymä ja vauvaikäAvaa koko luku
Luku 123 Jeesuksen varhaislapsuusNykyinen lukuAvaa koko luku
Luku 124 Jeesuksen myöhempi lapsuusikäAvaa koko luku
Luku 125 Jeesus JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 126 Kaksi ratkaisevan tärkeää vuottaAvaa koko luku
Luku 127 NuoruusvuodetAvaa koko luku
Luku 128 Jeesuksen varhaismiehuusAvaa koko luku
Luku 129 Jeesuksen aikuisiän loppupuoliAvaa koko luku
Luku 130 Matkalla RoomaanAvaa koko luku
Luku 131 Maailman uskonnotAvaa koko luku
Luku 132 Roomassa vietetty aikaAvaa koko luku
Luku 133 Paluu RoomastaAvaa koko luku
Luku 134 Siirtymäkauden vuodetAvaa koko luku
Luku 135 Johannes KastajaAvaa koko luku
Luku 136 Kaste ja ne neljäkymmentä päivääAvaa koko luku
Luku 137 Odottelua GalileassaAvaa koko luku
Luku 138 Valtakunnan sanansaattajain kouluttaminenAvaa koko luku
Luku 139 Kaksitoista apostoliaAvaa koko luku
Luku 140 Kahdentoista apostolin virkaanasettaminenAvaa koko luku
Luku 141 Julkisen toiminnan alkuAvaa koko luku
Luku 142 Pääsiäinen JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 143 Matka Samarian halkiAvaa koko luku
Luku 144 Gilboalla ja DekapoliissaAvaa koko luku
Luku 145 Neljä vaiheikasta päivää KapernaumissaAvaa koko luku
Luku 146 Ensimmäinen Galilean-saarnamatkaAvaa koko luku
Luku 147 Pistäytyminen JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 148 Evankelistojen koulutusta BetsaidassaAvaa koko luku
Luku 149 Toinen saarnamatkaAvaa koko luku
Luku 150 Kolmas saarnamatkaAvaa koko luku
Luku 151 Odottelua ja opetusta järvenrannallaAvaa koko luku
Luku 152 Kapernaumin kriisiin johtaneet tapahtumatAvaa koko luku
Luku 153 Kapernaumin kriisiAvaa koko luku
Luku 154 Viimeiset Kapernaumissa vietetyt päivätAvaa koko luku
Luku 155 Pakomatka Pohjois-Galilean halkiAvaa koko luku
Luku 156 Oleskelu Tyyrossa ja SiidonissaAvaa koko luku
Luku 157 Filippuksen KesareassaAvaa koko luku
Luku 158 KirkastusvuoriAvaa koko luku
Luku 159 Kiertomatka DekapoliissaAvaa koko luku
Luku 160 Rodan AleksandrialainenAvaa koko luku
Luku 161 Jatkokeskustelut Rodanin kanssaAvaa koko luku
Luku 162 LehtimajanjuhlaAvaa koko luku
Luku 163 Seitsemänkymmenen opettajan virkaanasettajaiset MagadanissaAvaa koko luku
Luku 164 Temppelin vihkimisen muistojuhlaAvaa koko luku
Luku 165 Perean-lähetysretki alkaaAvaa koko luku
Luku 166 Viimeinen käynti Pohjois-PereassaAvaa koko luku
Luku 167 Käynti FiladelfiassaAvaa koko luku
Luku 168 Lasaruksen kuolleistaherättäminenAvaa koko luku
Luku 169 Viimeinen opetuskerta PellassaAvaa koko luku
Luku 170 Taivaan valtakuntaAvaa koko luku
Luku 171 Matkalla JerusalemiinAvaa koko luku
Luku 172 Jerusalemiin-menoAvaa koko luku
Luku 173 Maanantai JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 174 Tiistaiaamu temppelissäAvaa koko luku
Luku 175 Viimeinen temppelipuheAvaa koko luku
Luku 176 Tiistai-ilta ÖljymäelläAvaa koko luku
Luku 177 Keskiviikko – lepopäiväAvaa koko luku
Luku 178 Viimeinen leirillä vietetty päiväAvaa koko luku
Luku 179 Viimeinen ehtoollinenAvaa koko luku
Luku 180 JäähyväispuheAvaa koko luku
Luku 181 Viimeiset kehotukset ja varoituksetAvaa koko luku
Luku 182 GetsemanessaAvaa koko luku
Luku 183 Jeesus kavalletaan ja pidätetäänAvaa koko luku
Luku 184 Sanhedrinin oikeusistuimen edessäAvaa koko luku
Luku 185 Oikeuskäsittely Pilatuksen edessäAvaa koko luku
Luku 186 Hetkeä ennen ristiinnaulitsemistaAvaa koko luku
Luku 187 RistiinnaulitseminenAvaa koko luku
Luku 188 Haudassaolon aikaAvaa koko luku
Luku 189 KuolleistanousuAvaa koko luku
Luku 190 Jeesuksen morontiailmestymisetAvaa koko luku
Luku 191 Ilmestymiset apostoleille ja muille johtohenkilöilleAvaa koko luku
Luku 192 Ilmestymiset GalileassaAvaa koko luku
Luku 193 Viimeiset ilmestymiset ja taivaaseenastuminenAvaa koko luku
Luku 194 Totuuden Hengen lahjoittaminenAvaa koko luku
Luku 195 Helluntain jälkeenAvaa koko luku
Luku 196 Jeesuksen uskoAvaa koko luku

Pikaluku

Avaa luku →

Jaa jae

Urantia-kirjan

Sanasto

Urantia-kirjan

Ehdota sanaa

-
1.00×

Luo uusi keskustelu

×