Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Universumin filosofit panevat infiniittisyyteen kuuluvan absoluuttisen alkuperäisen kausaation Universaalisen Isän tiliin, Universaalisen Isän, joka toimii infiniittisenä, ikuisena ja absoluuttisena MINÄ OLEN -olevaisena.
Tämän infiniittistä MINÄ OLEN -olevaista koskevan idean esittämiseen kuolevaisen olennon järjelle liittyy monia vaaratekijöitä, sillä tämä käsitys on niin etäällä ihmisen kokemuksellisesta ymmärryksestä, että se aiheuttaa vakavaa merkitysten vääristymistä ja arvojen väärinkäsittämistä. Filosofinen MINÄ OLEN -käsite tarjoaa kuitenkin finiittisille olennoille edes jonkin perustan, jolta he voivat koettaa lähestyä absoluuttisten alkulähteiden ja infiniittisten päämäärien osittaista käsittämistä. Mutta kaikissa pyrkimyksissämme todellisuuden syntyhistorian ja toteutumisen valaisemiseksi on tehtävä selväksi, että tämä MINÄ OLEN on kaikkien persoonallisuusmerkitysten ja -arvojen osalta samanmerkityksinen Jumaluuden Ensimmäisen Persoonan, kaikkien persoonallisuuksien Universaalisen Isän, kanssa. Mutta tämä MINÄ OLEN -postulaatti ei ole universaalisen todellisuuden jumalallistumattomissa toimipiireissä yhtä selkeästi identifioitavissa.
MINÄ OLEN on Infiniittinen; MINÄ OLEN on myös infiniittisyys. Sekventiaalisesta, ajallisesta, näkökulmasta katsottuna koko todellisuus on saanut alkunsa infiniittisestä MINÄ OLEN -olevaisesta, jonka yksinäinen olemassaolo menneessä infiniittisessä ikuisuudessa pakostakin on ensimmäinen finiittisen luodun tekemä filosofinen postulaatti. MINÄ OLEN merkitsee samalla kvalifioimatonta infiniittisyyttä, kaiken sen erilaistumatonta todellisuutta, mitä konsanaan voisi sisältyä infiniittisen ikuisuuden kaikkeuteen.
Eksistentiaalisena käsitteenä MINÄ OLEN ei ole sen paremmin jumalallistunut kuin jumalallistumatonkaan, ei sen paremmin aktuaalinen kuin potentiaalinenkaan, ei sen paremmin persoonallinen kuin persoonatonkaan, ei sen paremmin staattinen kuin dynaaminenkaan. Mitään kvalifiointia ei voi soveltaa Infiniittiseen, voi vain todeta, että MINÄ OLEN on. Filosofinen MINÄ OLEN -postulaatti on eräs sellainen universumikäsite, joka on Kvalifioimattoman Absoluutin käsitettä jossakin määrin vaikeammin ymmärrettävissä.
Finiittinen mieli ei yksinkertaisesti osaa ajatella muutoin kuin, että täytyy olla jokin alku, ja vaikkei todellisuudella koskaan mitään todellista alkua ollutkaan, on kuitenkin olemassa tiettyjä lähdesuhteita, jotka todellisuus manifestoi infiniittisyydessä. Esitodellisuutta edustava alkuaikojen ikuisuustilanne voidaan ajatella vähän seuraavan tapaiseksi: Jonakin äärettömän kaukaisena, hypoteettisena menneen ikuisuuden hetkenä MINÄ OLEN voidaan kuvitella sekä joksikin että ei joksikin, sekä syyksi että seuraukseksi, sekä tahdoksi että reaktioksi tähän tahtoon. Tänä hypoteettisena ikuisuuden hetkenä koko infiniittisyydessä ei esiinny mitään eriytymistä. Infiniittisyyden täyttää Infiniittinen; Infiniittinen sulkee sisäänsä infiniittisyyden. Kysymyksessä on hypoteettinen ikuisuuden staattinen hetki. Aktuaalit kätkeytyvät vielä potentiaaleihinsa, eivätkä potentiaalit vielä ole ilmaantuneet MINÄ OLEN -olevaisen infiniittisyyteen. Mutta jo tästä otaksutusta tilanteesta meidän täytyy olettaa, että on olemassa omatahtoisuuden mahdollisuus.
Muistakaa aina, että ihmisen ymmärrys Universaalisesta Isästä on henkilökohtainen kokemus. Jumala on hengellisen Isänne ominaisuudessa teidän ja kaikkien muiden kuolevaisten käsitettävissä, mutta teidän kokemusperäinen palvova käsityksenne Universaalisesta Isästä on pakostakin aina vähemmän kuin filosofinen postulaattinne Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen, MINÄ OLEN -olevaisen, infiniittisyydestä. Puhuessamme Isästä tarkoitamme Jumalaa sellaisena kuin hän on luotujensa – niin ylhäisten kuin alhaisten – ymmärrettävissä. Mutta on paljon enemmän sellaista Jumaluutta, joka ei ole universumin luotujen käsitettävissä. Jumala, teidän Isänne ja minun Isäni, on se Infiniittisen osa-alue, jonka me persoonallisuudessamme tajuamme aktuaalisena kokemuksellisena realiteettina, mutta MINÄ OLEN pysyy iäti hypoteesinamme kaikesta siitä, minkä tunnemme mahdottomaksi tietää Ensimmäisestä Lähteestä ja Keskuksesta. Eikä tämäkään hypoteesi luultavasti vielä vastaa alkuperäisen todellisuuden luotaamatonta infiniittisyyttä.
Universumien universumi sitä asuttavine lukemattomine persoonallisuuksien joukkoineen on valtava ja monimutkainen organismi, mutta Ensimmäinen Lähde ja Keskus on äärettömän paljon monimutkaisempi kuin ne universumit ja persoonallisuudet, jotka ovat todellistuneet vastauksena hänen harkittuihin käskyihinsä. Kun tunnette kauhunsekaista kunnioitusta kokonaisuniversumin suuruutta kohtaan, pysähtykää miettimään, ettei edes tämä käsittämätön luomus voi olla enempää kuin osittainen paljastus Infiniittisestä.
Infiniittisyys on tosiaankin kaukana kuolevaisen olennon käsitysmaailman kokemustasosta, mutta jo Urantian nykyisenkin aikakauden kuluessa käsityksenne infiniittisyydestä laajenevat, ja ne laajenevat laajenemistaan koko sen loputtoman elämänvaiheenne ajan, joka jatkuu tästä eteenpäin tulevaan ikuisuuteen. Kvalifioimaton infiniittisyys on finiittisen luodun kannalta mitään merkitsemätön, mutta infiniittisyys kykenee rajoittamaan itseään ja se ilmenee herkästi todellisuutena kaikille universumiolemassaolojen tasoille. Ja kasvot, jotka Infiniittinen kääntää universumin kaikkien persoonallisuuksien puoleen, ovat Isän, rakkauden Universaalisen Isän, kasvot.
Absolute primal causation in infinity the philosophers of the universes attribute to the Universal Father functioning as the infinite, the eternal, and the absolute I AM.
There are many elements of danger attendant upon the presentation to the mortal intellect of this idea of an infinite I AM since this concept is so remote from human experiential understanding as to involve serious distortion of meanings and misconception of values. Nevertheless, the philosophic concept of the I AM does afford finite beings some basis for an attempted approach to the partial comprehension of absolute origins and infinite destinies. But in all our attempts to elucidate the genesis and fruition of reality, let it be made clear that this concept of the I AM is, in all personality meanings and values, synonymous with the First Person of Deity, the Universal Father of all personalities. But this postulate of the I AM is not so clearly identifiable in undeified realms of universal reality.
The I AM is the Infinite; the I AM is also infinity. From the sequential, time viewpoint, all reality has its origin in the infinite I AM, whose solitary existence in past infinite eternity must be a finite creature’s premier philosophic postulate. The concept of the I AM connotes unqualified infinity, the undifferentiated reality of all that could ever be in all of an infinite eternity.
As an existential concept the I AM is neither deified nor undeified, neither actual nor potential, neither personal nor impersonal, neither static nor dynamic. No qualification can be applied to the Infinite except to state that the I AM is. The philosophic postulate of the I AM is one universe concept which is somewhat more difficult of comprehension than that of the Unqualified Absolute.
To the finite mind there simply must be a beginning, and though there never was a real beginning to reality, still there are certain source relationships which reality manifests to infinity. The prereality, primordial, eternity situation may be thought of something like this: At some infinitely distant, hypothetical, past-eternity moment, the I AM may be conceived as both thing and no thing, as both cause and effect, as both volition and response. At this hypothetical eternity moment there is no differentiation throughout all infinity. Infinity is filled by the Infinite; the Infinite encompasses infinity. This is the hypothetical static moment of eternity; actuals are still contained within their potentials, and potentials have not yet appeared within the infinity of the I AM. But even in this conjectured situation we must assume the existence of the possibility of self-will.
Ever remember that man’s comprehension of the Universal Father is a personal experience. God, as your spiritual Father, is comprehensible to you and to all other mortals; but your experiential worshipful concept of the Universal Father must always be less than your philosophic postulate of the infinity of the First Source and Center, the I AM. When we speak of the Father, we mean God as he is understandable by his creatures both high and low, but there is much more of Deity which is not comprehensible to universe creatures. God, your Father and my Father, is that phase of the Infinite which we perceive in our personalities as an actual experiential reality, but the I AM ever remains as our hypothesis of all that we feel is unknowable of the First Source and Center. And even that hypothesis probably falls far short of the unfathomed infinity of original reality.
The universe of universes, with its innumerable host of inhabiting personalities, is a vast and complex organism, but the First Source and Center is infinitely more complex than the universes and personalities which have become real in response to his willful mandates. When you stand in awe of the magnitude of the master universe, pause to consider that even this inconceivable creation can be no more than a partial revelation of the Infinite.
Infinity is indeed remote from the experience level of mortal comprehension, but even in this age on Urantia your concepts of infinity are growing, and they will continue to grow throughout your endless careers stretching onward into future eternity. Unqualified infinity is meaningless to the finite creature, but infinity is capable of self-limitation and is susceptible of reality expression to all levels of universe existences. And the face which the Infinite turns toward all universe personalities is the face of a Father, the Universal Father of love.
SuomiEnglish
Universumin filosofit panevat infiniittisyyteen kuuluvan absoluuttisen alkuperäisen kausaation Universaalisen Isän tiliin, Universaalisen Isän, joka toimii infiniittisenä, ikuisena ja absoluuttisena MINÄ OLEN -olevaisena.
Absolute primal causation in infinity the philosophers of the universes attribute to the Universal Father functioning as the infinite, the eternal, and the absolute I AM.
Tämän infiniittistä MINÄ OLEN -olevaista koskevan idean esittämiseen kuolevaisen olennon järjelle liittyy monia vaaratekijöitä, sillä tämä käsitys on niin etäällä ihmisen kokemuksellisesta ymmärryksestä, että se aiheuttaa vakavaa merkitysten vääristymistä ja arvojen väärinkäsittämistä. Filosofinen MINÄ OLEN -käsite tarjoaa kuitenkin finiittisille olennoille edes jonkin perustan, jolta he voivat koettaa lähestyä absoluuttisten alkulähteiden ja infiniittisten päämäärien osittaista käsittämistä. Mutta kaikissa pyrkimyksissämme todellisuuden syntyhistorian ja toteutumisen valaisemiseksi on tehtävä selväksi, että tämä MINÄ OLEN on kaikkien persoonallisuusmerkitysten ja -arvojen osalta samanmerkityksinen Jumaluuden Ensimmäisen Persoonan, kaikkien persoonallisuuksien Universaalisen Isän, kanssa. Mutta tämä MINÄ OLEN -postulaatti ei ole universaalisen todellisuuden jumalallistumattomissa toimipiireissä yhtä selkeästi identifioitavissa.
There are many elements of danger attendant upon the presentation to the mortal intellect of this idea of an infinite I AM since this concept is so remote from human experiential understanding as to involve serious distortion of meanings and misconception of values. Nevertheless, the philosophic concept of the I AM does afford finite beings some basis for an attempted approach to the partial comprehension of absolute origins and infinite destinies. But in all our attempts to elucidate the genesis and fruition of reality, let it be made clear that this concept of the I AM is, in all personality meanings and values, synonymous with the First Person of Deity, the Universal Father of all personalities. But this postulate of the I AM is not so clearly identifiable in undeified realms of universal reality.
MINÄ OLEN on Infiniittinen; MINÄ OLEN on myös infiniittisyys. Sekventiaalisesta, ajallisesta, näkökulmasta katsottuna koko todellisuus on saanut alkunsa infiniittisestä MINÄ OLEN -olevaisesta, jonka yksinäinen olemassaolo menneessä infiniittisessä ikuisuudessa pakostakin on ensimmäinen finiittisen luodun tekemä filosofinen postulaatti. MINÄ OLEN merkitsee samalla kvalifioimatonta infiniittisyyttä, kaiken sen erilaistumatonta todellisuutta, mitä konsanaan voisi sisältyä infiniittisen ikuisuuden kaikkeuteen.
The I AM is the Infinite; the I AM is also infinity. From the sequential, time viewpoint, all reality has its origin in the infinite I AM, whose solitary existence in past infinite eternity must be a finite creature’s premier philosophic postulate. The concept of the I AM connotes unqualified infinity, the undifferentiated reality of all that could ever be in all of an infinite eternity.
Eksistentiaalisena käsitteenä MINÄ OLEN ei ole sen paremmin jumalallistunut kuin jumalallistumatonkaan, ei sen paremmin aktuaalinen kuin potentiaalinenkaan, ei sen paremmin persoonallinen kuin persoonatonkaan, ei sen paremmin staattinen kuin dynaaminenkaan. Mitään kvalifiointia ei voi soveltaa Infiniittiseen, voi vain todeta, että MINÄ OLEN on. Filosofinen MINÄ OLEN -postulaatti on eräs sellainen universumikäsite, joka on Kvalifioimattoman Absoluutin käsitettä jossakin määrin vaikeammin ymmärrettävissä.
As an existential concept the I AM is neither deified nor undeified, neither actual nor potential, neither personal nor impersonal, neither static nor dynamic. No qualification can be applied to the Infinite except to state that the I AM is. The philosophic postulate of the I AM is one universe concept which is somewhat more difficult of comprehension than that of the Unqualified Absolute.
Finiittinen mieli ei yksinkertaisesti osaa ajatella muutoin kuin, että täytyy olla jokin alku, ja vaikkei todellisuudella koskaan mitään todellista alkua ollutkaan, on kuitenkin olemassa tiettyjä lähdesuhteita, jotka todellisuus manifestoi infiniittisyydessä. Esitodellisuutta edustava alkuaikojen ikuisuustilanne voidaan ajatella vähän seuraavan tapaiseksi: Jonakin äärettömän kaukaisena, hypoteettisena menneen ikuisuuden hetkenä MINÄ OLEN voidaan kuvitella sekä joksikin että ei joksikin, sekä syyksi että seuraukseksi, sekä tahdoksi että reaktioksi tähän tahtoon. Tänä hypoteettisena ikuisuuden hetkenä koko infiniittisyydessä ei esiinny mitään eriytymistä. Infiniittisyyden täyttää Infiniittinen; Infiniittinen sulkee sisäänsä infiniittisyyden. Kysymyksessä on hypoteettinen ikuisuuden staattinen hetki. Aktuaalit kätkeytyvät vielä potentiaaleihinsa, eivätkä potentiaalit vielä ole ilmaantuneet MINÄ OLEN -olevaisen infiniittisyyteen. Mutta jo tästä otaksutusta tilanteesta meidän täytyy olettaa, että on olemassa omatahtoisuuden mahdollisuus.
To the finite mind there simply must be a beginning, and though there never was a real beginning to reality, still there are certain source relationships which reality manifests to infinity. The prereality, primordial, eternity situation may be thought of something like this: At some infinitely distant, hypothetical, past-eternity moment, the I AM may be conceived as both thing and no thing, as both cause and effect, as both volition and response. At this hypothetical eternity moment there is no differentiation throughout all infinity. Infinity is filled by the Infinite; the Infinite encompasses infinity. This is the hypothetical static moment of eternity; actuals are still contained within their potentials, and potentials have not yet appeared within the infinity of the I AM. But even in this conjectured situation we must assume the existence of the possibility of self-will.
Muistakaa aina, että ihmisen ymmärrys Universaalisesta Isästä on henkilökohtainen kokemus. Jumala on hengellisen Isänne ominaisuudessa teidän ja kaikkien muiden kuolevaisten käsitettävissä, mutta teidän kokemusperäinen palvova käsityksenne Universaalisesta Isästä on pakostakin aina vähemmän kuin filosofinen postulaattinne Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen, MINÄ OLEN -olevaisen, infiniittisyydestä. Puhuessamme Isästä tarkoitamme Jumalaa sellaisena kuin hän on luotujensa – niin ylhäisten kuin alhaisten – ymmärrettävissä. Mutta on paljon enemmän sellaista Jumaluutta, joka ei ole universumin luotujen käsitettävissä. Jumala, teidän Isänne ja minun Isäni, on se Infiniittisen osa-alue, jonka me persoonallisuudessamme tajuamme aktuaalisena kokemuksellisena realiteettina, mutta MINÄ OLEN pysyy iäti hypoteesinamme kaikesta siitä, minkä tunnemme mahdottomaksi tietää Ensimmäisestä Lähteestä ja Keskuksesta. Eikä tämäkään hypoteesi luultavasti vielä vastaa alkuperäisen todellisuuden luotaamatonta infiniittisyyttä.
Ever remember that man’s comprehension of the Universal Father is a personal experience. God, as your spiritual Father, is comprehensible to you and to all other mortals; but your experiential worshipful concept of the Universal Father must always be less than your philosophic postulate of the infinity of the First Source and Center, the I AM. When we speak of the Father, we mean God as he is understandable by his creatures both high and low, but there is much more of Deity which is not comprehensible to universe creatures. God, your Father and my Father, is that phase of the Infinite which we perceive in our personalities as an actual experiential reality, but the I AM ever remains as our hypothesis of all that we feel is unknowable of the First Source and Center. And even that hypothesis probably falls far short of the unfathomed infinity of original reality.
Universumien universumi sitä asuttavine lukemattomine persoonallisuuksien joukkoineen on valtava ja monimutkainen organismi, mutta Ensimmäinen Lähde ja Keskus on äärettömän paljon monimutkaisempi kuin ne universumit ja persoonallisuudet, jotka ovat todellistuneet vastauksena hänen harkittuihin käskyihinsä. Kun tunnette kauhunsekaista kunnioitusta kokonaisuniversumin suuruutta kohtaan, pysähtykää miettimään, ettei edes tämä käsittämätön luomus voi olla enempää kuin osittainen paljastus Infiniittisestä.
The universe of universes, with its innumerable host of inhabiting personalities, is a vast and complex organism, but the First Source and Center is infinitely more complex than the universes and personalities which have become real in response to his willful mandates. When you stand in awe of the magnitude of the master universe, pause to consider that even this inconceivable creation can be no more than a partial revelation of the Infinite.
Infiniittisyys on tosiaankin kaukana kuolevaisen olennon käsitysmaailman kokemustasosta, mutta jo Urantian nykyisenkin aikakauden kuluessa käsityksenne infiniittisyydestä laajenevat, ja ne laajenevat laajenemistaan koko sen loputtoman elämänvaiheenne ajan, joka jatkuu tästä eteenpäin tulevaan ikuisuuteen. Kvalifioimaton infiniittisyys on finiittisen luodun kannalta mitään merkitsemätön, mutta infiniittisyys kykenee rajoittamaan itseään ja se ilmenee herkästi todellisuutena kaikille universumiolemassaolojen tasoille. Ja kasvot, jotka Infiniittinen kääntää universumin kaikkien persoonallisuuksien puoleen, ovat Isän, rakkauden Universaalisen Isän, kasvot.
Infinity is indeed remote from the experience level of mortal comprehension, but even in this age on Urantia your concepts of infinity are growing, and they will continue to grow throughout your endless careers stretching onward into future eternity. Unqualified infinity is meaningless to the finite creature, but infinity is capable of self-limitation and is susceptible of reality expression to all levels of universe existences. And the face which the Infinite turns toward all universe personalities is the face of a Father, the Universal Father of love.