Urantiakirja.fi

Ladataan…

Urantiakirja.fi

Rekisteröidy
Siirry lukutekstiin

Luku 137 Odottelua Galileassa

4. Kaanan häät

Keskiviikon puoleenpäivään mennessä Kaanaan oli saapunut miltei tuhat vierasta, yli neljä kertaa hääjuhlaan kutsuttujen määrä. Juutalaisten tapana oli viettää häät keskiviikkona, ja hääkutsut oli lähetetty kuukautta aikaisemmin. Aamupäivällä ja iltapäivän alkupuolella tilanne näytti pikemminkin Jeesuksen julkiselta vastaanottotilaisuudelta kuin hääjuhlilta. Jokainen halusi tervehtiä tätä melkein jo galilealaiskuuluisuutta, ja hän oli mitä sydämellisin kaikille: nuorille ja vanhoille, juutalaisille ja ei-juutalaisille. Ja jokainen riemuitsi Jeesuksen suostuessa johtamaan vihkimistä edeltävää kulkuetta.
Jeesus oli nyt täydellisen tietoinen ihmisolemassaolostaan, jumalallisesta pre-eksistenssistään, ja siitä, että hänen statuksessaan kietoutuivat yhteen eli fuusioituivat ihmis- ja jumalallinen olemus. Hän pystyi täysin luontevasti yhtenä hetkenä esittämään ihmisen osaa ja samassa silmänräpäyksessä omaksumaan jumalallisuutta olevalle persoonallisuudelle kuuluvat oikeudet.
Sitä mukaa kun päivä kului, Jeesus alkoi yhä paremmin tiedostaa ihmisten odottavan, että hän suorittaisi jonkin ihmeen; aivan erityisesti hän pani merkille, miten hänen perheensä ja hänen kuusi opetuslapsi-apostoliaan odottivat, että hän asiaankuuluvasti toisi julki tulevan valtakuntansa jonkin hätkähdyttävän ja yliluonnollisen ilmiön avulla.
Iltapäivän alkupuolella Maria kutsui Jaakobin luokseen, ja yhdessä he rohkenivat kääntyä Jeesuksen puoleen kysyäkseen, luottaisiko hän heihin sen verran, että antaisi heille tiedon, millä hetkellä ja missä häämenojen vaiheessa hänellä oli aikomus tuoda julki, että hän oli se ”yliluonnollinen”. He olivat tuskin saaneet sanottavaansa sanotuksi Jeesukselle, kun he huomasivat herättäneensä hänelle luonteenomaisen närkästyksen. Hän lausui vain: ”Jos rakastatte minua, olkaa silloin halukkaat viipymään seurassani sen aikaa, jonka palvelen sitä, mikä on taivaassa olevan Isäni tahto.” Mutta hänen kasvojenilmeensä paljasti kaunopuheisuuden alle kätketyn moitteen.
Tämä hänen äitinsä ryhtymys oli suuri pettymys ihmis-Jeesukselle, ja sillä, miten hän reagoi äitinsä tekemään yllyttävään ehdotukseen, jonka mukaan hänen olisi pitänyt antaa periksi ja myöntyä johonkin ulkonaiseen jumalallisuutensa julkituomiseen, oli häneen varsin vakavoittava vaikutus. Kysymyksessä oli yksi niistä nimenomaisista asioista, joiden osalta hän oli juuri vähän aikaa sitten kukkuloilla päättänyt, ettei hän sellaisia tekoja tekisi. Maria oli useiden tuntien ajan hyvin alakuloinen. Hän sanoi Jaakobille: ”En voi ymmärtää häntä; mitä tämä kaikki oikein tarkoittaa? Eikö hänen kummallinen käyttäytymisensä ikinä lopu?” Jaakob ja Juuda koettivat lohduttaa äitiään, kun Jeesus sen sijaan vetäytyi tunniksi yksinäisyyteen. Mutta hän palasi muitten pariin ja oli taas huoleton ja iloinen.
Häämenot etenivät hiljaisen odotuksen vallitessa, mutta koko seremonia oli ohitse, eikä kunniavieras ollut ryhtynyt mihinkään, ei esittänyt mitään sanomaa. Sitten kuiskuteltiin, että tämä kirvesmies ja veneenrakentaja, jonka Johannes oli julistanut ”Vapahtajaksi”, näyttäisikin mahtinsa illan juhlallisuuksien aikana, kenties hääillallisilla. Mutta koko tällaisen näytöksen odottelu haihtui tyystin hänen kuuden opetuslapsi-apostolinsa mielestä, kun hän kutsui heidät koolle vähän ennen hääillallisia ja sanoi täyttä totta tarkoittaen: ”Älkää luulkokaan, että olisin tullut tähän paikkaan tekemään jonkin ihmeen uteliaita tyydyttääkseni tai epäileväisiä vakuuttaakseni. Olemme täällä pikemminkin palvellaksemme sitä, mikä on taivaassa olevan Isämme tahto.” Mutta kun Maria ja muut näkivät hänen pitävän neuvoa tovereidensa kanssa, he olivat omassa ajatusmaailmassaan täysin vakuuttuneita siitä, että kohta tapahtuisi jotakin epätavallista. Ja he istuutuivat kaikki nauttimaan hääillallisesta ja juhlien merkeissä sujuvasta hyvästä yhdessäolosta.
Sulhasen isä oli varannut kaikkia vihkiäisjuhlaan kutsuttuja vieraita varten runsaasti viiniä, mutta mistäpä hän olisi saattanut tietää, että hänen poikansa häistä tulisi tapaus, joka näin läheisesti liittyisi odotettuun Jeesuksen julkituloon messiaanisena vapahtajana. Hän oli iloinen saadessaan kunnian lukea kuuluisan galilealaisen vieraidensa joukkoon. Mutta ennen kuin hääillallinen oli nautittu, palvelijat toivat hänelle levottomuutta herättävän uutisen, että viini alkoi olla vähissä. Kun virallinen illallinen oli päättynyt, ja vieraat jo käyskentelivät puutarhassa, sulhasen äiti uskoutui Marialle ja kertoi, että tilaisuutta varten varattu viini oli lopussa. Ja Maria sanoi luottavaisesti: ”Älähän huoli – puhun asiasta pojalleni. Hän tulee avuksemme.” Ja hänellä oli otsaa sanoa näin vain muutamaa hetkeä aikaisemmin saamastaan nuhteesta huolimatta.
Monien vuosien ajan Maria oli aina kääntynyt Jeesuksen puoleen joka kerta, kun heidän kotielämässään Nasaretissa ilmeni kriisejä, joten oli pelkästään luonnollista, että Jeesus tässä tilanteessa tuli hänen mieleensä. Mutta tällä kunnianhimoisella äidillä oli muitakin vaikuttimia siihen, miksi hän tässä tilanteessa vetosi vanhimpaan poikaansa. Jeesuksen seistessä yksikseen puutarhan yhdessä nurkkauksessa hänen äitinsä meni hänen lähelleen sanoen: ”Poikani, heillä ei ole viiniä.” Ja Jeesus vastasi: ”Vaimo hyvä, mitä tekemistä minulla on sellaisen asian kanssa?” Maria sanoi: ”Mutta minähän uskon, että hetkesi on tullut; etkö voi auttaa meitä?” Jeesus vastasi: ”Sanon sinulle toistamiseen, etten ole tullut tekemään senlaatuisia tekoja. Miksi kiusaat minua taas näillä asioilla?” Ja silloin Maria kyyneliin puhjeten sanoi hänelle rukoilevasti: ”Mutta poikani, minä menin lupaamaan heille, että sinä auttaisit meitä; olisit nyt niin kiltti, että tekisit jotakin hyväkseni?” Ja silloin Jeesus virkkoi: ”Nainen, onko sinun asiasi antaa moisia lupauksia? Katso, ettet tee sitä enää toiste. Meidän on kaikissa asioissa palveltava sitä, mikä on taivaassa olevan Isän tahto.”
Maria, Jeesuksen äiti, tunsi itsensä maahan lyödyksi; hän oli tyrmistynyt! Kun hän siinä seisoi eleettömänä Jeesuksen edessä kyynelten valuessa pitkin hänen poskiaan, Jeesuksen ihmissydämen valtasi sääli tätä naista kohtaan, joka oli antanut hänelle lihallisen hahmon; ja eteenpäin kumartuen hän laski hellästi kätensä hänen päänsä päälle ja sanoi: ”No, no äitiseni, Mariaiseni, älä murehdi vaikka sanani tuntuvatkin kovilta, sillä enkö ole monet kerrat sanonut sinulle, että olen tullut vain täyttämään taivaallisen Isäni tahdon? Riemumielin tekisin, mitä minulta pyydät, jos se vain olisi osa siitä, mikä on Isän tahto –” ja yhtäkkiä Jeesus vaikeni, hän epäröi. Maria näytti vaistoavan, että jotakin oli tapahtumassa. Ylös hypähtäen hän kietoi kätensä Jeesuksen kaulan ympäri, suuteli häntä ja ryntäsi palvelijoiden puolelle sanoen: ”Mitä ikinä poikani sanoo, se tehkää.” Mutta Jeesus ei sanonut mitään. Hän ymmärsi nyt jo sanoneensa – tai pikemminkin toivontäyteisesti ajatelleensa – liikaa.
Maria tanssi riemusta. Hänellä ei ollut aavistustakaan, miten viini tuotettaisiin, mutta luottavaisesti hän uskoi lopultakin suostutelleensa esikoispoikansa sille kannalle, että tämä toisi esille valtansa, uskaltaisi astua esiin vaatimaan asemaansa ja osoittamaan Messiaan valtuutensa. Ja koska läsnä oli ja koska tapahtumaan liittyi tiettyjä universumivoimia ja -persoonallisuuksia, joista kaikki läsnä olevat olivat täysin tietämättömiä, ei Marian tarvinnut pettyä. Viini, jota Maria halusi ja jota Jeesus, Jumala-ihminen, ihmisenä ja myötätuntoisena toivoi, oli tulollaan.
Vähän matkan päässä oli kuusi kivistä vesiastiaa, jotka olivat täynnä vettä ja joista kunkin tilavuus oli runsaat seitsemänkymmentä litraa. Vesi oli tarkoitettu käytettäväksi myöhemmin hääjuhlallisuuksien lopuksi suoritettavissa puhdistautumisseremonioissa. Palvelusväen hälinä näiden valtavien kiviastioiden ympärillä, missä Jeesuksen äiti oli heitä touhukkaasti johtamassa, kiinnitti Jeesuksen huomion, ja kun hän meni paikalle, hän huomasi heidän ammentavan astioista viiniä kannukaupalla.
Jeesukselle valkeni vähitellen, mitä oli tapahtunut. Kaikista Kaanan häissä läsnä olleista henkilöistä Jeesus oli se, joka oli yllättynein. Muuthan olivat odottaneetkin, että hän tekisi ihmeen, mutta sitä hän nimenomaan ei ollut aikonut tehdä. Ja silloin Ihmisen Poika muisti Personoidun Ajatuksensuuntaajansa kukkuloilla lausumat varoituksen sanat. Hänen mieleensä palautui, miten Suuntaaja oli varoittanut häntä, ettei mikään mahti tai persoonallisuus kykenisi riistämään häneltä luojalle kuuluvaa ajastariippumattomuuden oikeutta. Puheena olevassa tilanteessa voimanmuuntajat, keskiväliolennot ja kaikki muut tarpeelliset persoonallisuudet kerääntyivät tämän vesierän ja muiden tarpeellisten elementtien äärelle, ja sen jälkeen kun Universumin Luoja-Poika oli tuonut julki toivomuksensa, ei ollut mitään keinoa estää viinin silmänräpäyksellistä ilmaantumista. Ja että näin kävi, oli itse asiassa kaksinkertaisen varmaa Personoidun Suuntaajan ilmoitettua, ettei Pojan toiveen täyttäminen ollut millään muotoa ristiriidassa Isän tahdon kanssa.
Mutta tämä ei missään mielessä ollut ihme. Yhteenkään luonnonlakiin ei tehty muutoksia, yhtäkään luonnonlakia ei kumottu, yhdenkään luonnonlain rajojen yli edes ei astuttu. Mitään muuta ei tapahtunut kuin aikatekijän kumoutuminen viinin aikaansaamiseen tarvittavien kemiallisten alkuaineiden taivaallisen yhteenkokoamisen yhteydessä. Kaanassa Luojan välikädet tekivät tässä tilanteessa viiniä aivan samalla tavoin kuin sitä valmistetaan tavanomaisella ja luonnonmukaisella menetelmällä, paitsi että he tekivät sen aikatekijästä riippumatta ja että asiaan puuttuivat myös ihmistä korkeammalla tasolla olevat voimat sikäli, että ne avaruudessa keräsivät yhteen tarpeelliset kemialliset ainesosaset.
Oli sitä paitsi ilmeistä, ettei tämän niin kutsutun ihmeen toteutuminen ollut vastoin Paratiisin-Isän tahtoa, sillä muutoin se olisi jäänyt tapahtumatta, olihan Jeesus jo kaikessa alistunut Isän tahtoon.
Kun palvelijat ammensivat tätä uutta viiniä ja veivät sitä sulhaspojalle, ”juhlamenojen ohjaajalle”, ja kun tämä oli sitä maistanut, hän kutsui paikalle sulhasen ja sanoi: ”Tapana on, että paras viini tuodaan tarjolle ensimmäisenä, ja sitten kun vieraat ovat juopuneet, tuodaan esille huonompaa viinipuun antia; mutta sinä oletkin säästänyt parhaan viinin juhlien loppuun.”
Maria ja Jeesuksen opetuslapset iloitsivat suuresti siitä, minkä he luulivat ihmeeksi; ihmeeksi, josta he luulivat, että Jeesus oli sen esittänyt tarkoituksellisesti. Mutta Jeesus vetäytyi puutarhan suojaisaan nurkkaukseen ja oli muutaman lyhyen hetken ajan syvissä mietteissään. Lopulta hän päätteli, että välikohtaus oli ollut asia, joka ei ollut näissä olosuhteissa ollut hänen vallassaan, ja koska se ei ollut ollut vastoin hänen Isänsä tahtoa, se oli väistämätön. Kun hän palasi ihmisten pariin, nämä suhtautuivat häneen pelonsekaisella kunnioituksella; he kaikki uskoivat hänen olevan Messias. Mutta Jeesus oli perin pohjin hämillään, sillä hän tiesi heidän uskovan häneen vain sen epätavallisen tapahtuman johdosta, jota he olivat juuri olleet todistamassa, vaikkei niin pitänyt olla. Ja Jeesus vetäytyi taas joksikin aikaa talon katolle, saadakseen käydä asian kokonaisuudessaan ajatuksissaan läpi.
Jeesus ymmärsi nyt täysin, että hänen oli oltava alituisesti varuillaan, jottei hän myötätunnon ja säälin valtaan antautumalla tulisi aiheuttaneeksi lisää tämänlaatuisia välikohtauksia. Ja kuitenkin, monta samanlaista tapausta sattui, ennen kuin Ihmisen Poika erkani lopullisesti elämästään kuolevaisen lihallisessa hahmossa.
By noon on Wednesday almost a thousand guests had arrived in Cana, more than four times the number bidden to the wedding feast. It was a Jewish custom to celebrate weddings on Wednesday, and the invitations had been sent abroad for the wedding one month previously. In the forenoon and early afternoon it appeared more like a public reception for Jesus than a wedding. Everybody wanted to greet this near-famous Galilean, and he was most cordial to all, young and old, Jew and gentile. And everybody rejoiced when Jesus consented to lead the preliminary wedding procession.
Jesus was now thoroughly self-conscious regarding his human existence, his divine pre-existence, and the status of his combined, or fused, human and divine natures. With perfect poise he could at one moment enact the human role or immediately assume the personality prerogatives of the divine nature.
As the day wore on, Jesus became increasingly conscious that the people were expecting him to perform some wonder; more especially he recognized that his family and his six disciple-apostles were looking for him appropriately to announce his forthcoming kingdom by some startling and supernatural manifestation.
Early in the afternoon Mary summoned James, and together they made bold to approach Jesus to inquire if he would admit them to his confidence to the extent of informing them at what hour and at what point in connection with the wedding ceremonies he had planned to manifest himself as the “supernatural one.” No sooner had they spoken of these matters to Jesus than they saw they had aroused his characteristic indignation. He said only: “If you love me, then be willing to tarry with me while I wait upon the will of my Father who is in heaven.” But the eloquence of his rebuke lay in the expression of his face.
This move of his mother was a great disappointment to the human Jesus, and he was much sobered by his reaction to her suggestive proposal that he permit himself to indulge in some outward demonstration of his divinity. That was one of the very things he had decided not to do when so recently isolated in the hills. For several hours Mary was much depressed. She said to James: “I cannot understand him; what can it all mean? Is there no end to his strange conduct?” James and Jude tried to comfort their mother, while Jesus withdrew for an hour’s solitude. But he returned to the gathering and was once more lighthearted and joyous.
The wedding proceeded with a hush of expectancy, but the entire ceremony was finished and not a move, not a word, from the honored guest. Then it was whispered about that the carpenter and boatbuilder, announced by John as “the Deliverer,” would show his hand during the evening festivities, perhaps at the wedding supper. But all expectance of such a demonstration was effectually removed from the minds of his six disciple-apostles when he called them together just before the wedding supper and, in great earnestness, said: “Think not that I have come to this place to work some wonder for the gratification of the curious or for the conviction of those who doubt. Rather are we here to wait upon the will of our Father who is in heaven.” But when Mary and the others saw him in consultation with his associates, they were fully persuaded in their own minds that something extraordinary was about to happen. And they all sat down to enjoy the wedding supper and the evening of festive good fellowship.
The father of the bridegroom had provided plenty of wine for all the guests bidden to the marriage feast, but how was he to know that the marriage of his son was to become an event so closely associated with the expected manifestation of Jesus as the Messianic deliverer? He was delighted to have the honor of numbering the celebrated Galilean among his guests, but before the wedding supper was over, the servants brought him the disconcerting news that the wine was running short. By the time the formal supper had ended and the guests were strolling about in the garden, the mother of the bridegroom confided to Mary that the supply of wine was exhausted. And Mary confidently said: “Have no worry—I will speak to my son. He will help us.” And thus did she presume to speak, notwithstanding the rebuke of but a few hours before.
Throughout a period of many years, Mary had always turned to Jesus for help in every crisis of their home life at Nazareth so that it was only natural for her to think of him at this time. But this ambitious mother had still other motives for appealing to her eldest son on this occasion. As Jesus was standing alone in a corner of the garden, his mother approached him, saying, “My son, they have no wine.” And Jesus answered, “My good woman, what have I to do with that?” Said Mary, “But I believe your hour has come; cannot you help us?” Jesus replied: “Again I declare that I have not come to do things in this wise. Why do you trouble me again with these matters?” And then, breaking down in tears, Mary entreated him, “But, my son, I promised them that you would help us; won’t you please do something for me?” And then spoke Jesus: “Woman, what have you to do with making such promises? See that you do it not again. We must in all things wait upon the will of the Father in heaven.”
Mary the mother of Jesus was crushed; she was stunned! As she stood there before him motionless, with the tears streaming down her face, the human heart of Jesus was overcome with compassion for the woman who had borne him in the flesh; and bending forward, he laid his hand tenderly upon her head, saying: “Now, now, Mother Mary, grieve not over my apparently hard sayings, for have I not many times told you that I have come only to do the will of my heavenly Father? Most gladly would I do what you ask of me if it were a part of the Father’s will—” and Jesus stopped short, he hesitated. Mary seemed to sense that something was happening. Leaping up, she threw her arms around Jesus’ neck, kissed him, and rushed off to the servants’ quarters, saying, “Whatever my son says, that do.” But Jesus said nothing. He now realized that he had already said—or rather desirefully thought—too much.
Mary was dancing with glee. She did not know how the wine would be produced, but she confidently believed that she had finally persuaded her first-born son to assert his authority, to dare to step forth and claim his position and exhibit his Messianic power. And, because of the presence and association of certain universe powers and personalities, of which all those present were wholly ignorant, she was not to be disappointed. The wine Mary desired and which Jesus, the God-man, humanly and sympathetically wished for, was forthcoming.
Near at hand stood six waterpots of stone, filled with water, holding about twenty gallons apiece. This water was intended for subsequent use in the final purification ceremonies of the wedding celebration. The commotion of the servants about these huge stone vessels, under the busy direction of his mother, attracted Jesus’ attention, and going over, he observed that they were drawing wine out of them by the pitcherful.
It was gradually dawning upon Jesus what had happened. Of all persons present at the marriage feast of Cana, Jesus was the most surprised. Others had expected him to work a wonder, but that was just what he had purposed not to do. And then the Son of Man recalled the admonition of his Personalized Thought Adjuster in the hills. He recounted how the Adjuster had warned him about the inability of any power or personality to deprive him of the creator prerogative of independence of time. On this occasion power transformers, midwayers, and all other required personalities were assembled near the water and other necessary elements, and in the face of the expressed wish of the Universe Creator Sovereign, there was no escaping the instantaneous appearance of wine. And this occurrence was made doubly certain since the Personalized Adjuster had signified that the execution of the Son’s desire was in no way a contravention of the Father’s will.
But this was in no sense a miracle. No law of nature was modified, abrogated, or even transcended. Nothing happened but the abrogation of time in association with the celestial assembly of the chemical elements requisite for the elaboration of the wine. At Cana on this occasion the agents of the Creator made wine just as they do by the ordinary natural processes except that they did it independently of time and with the intervention of superhuman agencies in the matter of the space assembly of the necessary chemical ingredients.
Furthermore it was evident that the enactment of this so-called miracle was not contrary to the will of the Paradise Father, else it would not have transpired, since Jesus had already subjected himself in all things to the Father’s will.
When the servants drew this new wine and carried it to the best man, the “ruler of the feast,” and when he had tasted it, he called to the bridegroom, saying: “It is the custom to set out first the good wine and, when the guests have well drunk, to bring forth the inferior fruit of the vine; but you have kept the best of the wine until the last of the feast.”
Mary and the disciples of Jesus were greatly rejoiced at the supposed miracle which they thought Jesus had intentionally performed, but Jesus withdrew to a sheltered nook of the garden and engaged in serious thought for a few brief moments. He finally decided that the episode was beyond his personal control under the circumstances and, not being adverse to his Father’s will, was inevitable. When he returned to the people, they regarded him with awe; they all believed in him as the Messiah. But Jesus was sorely perplexed, knowing that they believed in him only because of the unusual occurrence which they had just inadvertently beheld. Again Jesus retired for a season to the housetop that he might think it all over.
Jesus now fully comprehended that he must constantly be on guard lest his indulgence of sympathy and pity become responsible for repeated episodes of this sort. Nevertheless, many similar events occurred before the Son of Man took final leave of his mortal life in the flesh.
SuomiEnglish
Keskiviikon puoleenpäivään mennessä Kaanaan oli saapunut miltei tuhat vierasta, yli neljä kertaa hääjuhlaan kutsuttujen määrä. Juutalaisten tapana oli viettää häät keskiviikkona, ja hääkutsut oli lähetetty kuukautta aikaisemmin. Aamupäivällä ja iltapäivän alkupuolella tilanne näytti pikemminkin Jeesuksen julkiselta vastaanottotilaisuudelta kuin hääjuhlilta. Jokainen halusi tervehtiä tätä melkein jo galilealaiskuuluisuutta, ja hän oli mitä sydämellisin kaikille: nuorille ja vanhoille, juutalaisille ja ei-juutalaisille. Ja jokainen riemuitsi Jeesuksen suostuessa johtamaan vihkimistä edeltävää kulkuetta.
By noon on Wednesday almost a thousand guests had arrived in Cana, more than four times the number bidden to the wedding feast. It was a Jewish custom to celebrate weddings on Wednesday, and the invitations had been sent abroad for the wedding one month previously. In the forenoon and early afternoon it appeared more like a public reception for Jesus than a wedding. Everybody wanted to greet this near-famous Galilean, and he was most cordial to all, young and old, Jew and gentile. And everybody rejoiced when Jesus consented to lead the preliminary wedding procession.
Jeesus oli nyt täydellisen tietoinen ihmisolemassaolostaan, jumalallisesta pre-eksistenssistään, ja siitä, että hänen statuksessaan kietoutuivat yhteen eli fuusioituivat ihmis- ja jumalallinen olemus. Hän pystyi täysin luontevasti yhtenä hetkenä esittämään ihmisen osaa ja samassa silmänräpäyksessä omaksumaan jumalallisuutta olevalle persoonallisuudelle kuuluvat oikeudet.
Jesus was now thoroughly self-conscious regarding his human existence, his divine pre-existence, and the status of his combined, or fused, human and divine natures. With perfect poise he could at one moment enact the human role or immediately assume the personality prerogatives of the divine nature.
Sitä mukaa kun päivä kului, Jeesus alkoi yhä paremmin tiedostaa ihmisten odottavan, että hän suorittaisi jonkin ihmeen; aivan erityisesti hän pani merkille, miten hänen perheensä ja hänen kuusi opetuslapsi-apostoliaan odottivat, että hän asiaankuuluvasti toisi julki tulevan valtakuntansa jonkin hätkähdyttävän ja yliluonnollisen ilmiön avulla.
As the day wore on, Jesus became increasingly conscious that the people were expecting him to perform some wonder; more especially he recognized that his family and his six disciple-apostles were looking for him appropriately to announce his forthcoming kingdom by some startling and supernatural manifestation.
Iltapäivän alkupuolella Maria kutsui Jaakobin luokseen, ja yhdessä he rohkenivat kääntyä Jeesuksen puoleen kysyäkseen, luottaisiko hän heihin sen verran, että antaisi heille tiedon, millä hetkellä ja missä häämenojen vaiheessa hänellä oli aikomus tuoda julki, että hän oli se ”yliluonnollinen”. He olivat tuskin saaneet sanottavaansa sanotuksi Jeesukselle, kun he huomasivat herättäneensä hänelle luonteenomaisen närkästyksen. Hän lausui vain: ”Jos rakastatte minua, olkaa silloin halukkaat viipymään seurassani sen aikaa, jonka palvelen sitä, mikä on taivaassa olevan Isäni tahto.” Mutta hänen kasvojenilmeensä paljasti kaunopuheisuuden alle kätketyn moitteen.
Early in the afternoon Mary summoned James, and together they made bold to approach Jesus to inquire if he would admit them to his confidence to the extent of informing them at what hour and at what point in connection with the wedding ceremonies he had planned to manifest himself as the “supernatural one.” No sooner had they spoken of these matters to Jesus than they saw they had aroused his characteristic indignation. He said only: “If you love me, then be willing to tarry with me while I wait upon the will of my Father who is in heaven.” But the eloquence of his rebuke lay in the expression of his face.
Tämä hänen äitinsä ryhtymys oli suuri pettymys ihmis-Jeesukselle, ja sillä, miten hän reagoi äitinsä tekemään yllyttävään ehdotukseen, jonka mukaan hänen olisi pitänyt antaa periksi ja myöntyä johonkin ulkonaiseen jumalallisuutensa julkituomiseen, oli häneen varsin vakavoittava vaikutus. Kysymyksessä oli yksi niistä nimenomaisista asioista, joiden osalta hän oli juuri vähän aikaa sitten kukkuloilla päättänyt, ettei hän sellaisia tekoja tekisi. Maria oli useiden tuntien ajan hyvin alakuloinen. Hän sanoi Jaakobille: ”En voi ymmärtää häntä; mitä tämä kaikki oikein tarkoittaa? Eikö hänen kummallinen käyttäytymisensä ikinä lopu?” Jaakob ja Juuda koettivat lohduttaa äitiään, kun Jeesus sen sijaan vetäytyi tunniksi yksinäisyyteen. Mutta hän palasi muitten pariin ja oli taas huoleton ja iloinen.
This move of his mother was a great disappointment to the human Jesus, and he was much sobered by his reaction to her suggestive proposal that he permit himself to indulge in some outward demonstration of his divinity. That was one of the very things he had decided not to do when so recently isolated in the hills. For several hours Mary was much depressed. She said to James: “I cannot understand him; what can it all mean? Is there no end to his strange conduct?” James and Jude tried to comfort their mother, while Jesus withdrew for an hour’s solitude. But he returned to the gathering and was once more lighthearted and joyous.
Häämenot etenivät hiljaisen odotuksen vallitessa, mutta koko seremonia oli ohitse, eikä kunniavieras ollut ryhtynyt mihinkään, ei esittänyt mitään sanomaa. Sitten kuiskuteltiin, että tämä kirvesmies ja veneenrakentaja, jonka Johannes oli julistanut ”Vapahtajaksi”, näyttäisikin mahtinsa illan juhlallisuuksien aikana, kenties hääillallisilla. Mutta koko tällaisen näytöksen odottelu haihtui tyystin hänen kuuden opetuslapsi-apostolinsa mielestä, kun hän kutsui heidät koolle vähän ennen hääillallisia ja sanoi täyttä totta tarkoittaen: ”Älkää luulkokaan, että olisin tullut tähän paikkaan tekemään jonkin ihmeen uteliaita tyydyttääkseni tai epäileväisiä vakuuttaakseni. Olemme täällä pikemminkin palvellaksemme sitä, mikä on taivaassa olevan Isämme tahto.” Mutta kun Maria ja muut näkivät hänen pitävän neuvoa tovereidensa kanssa, he olivat omassa ajatusmaailmassaan täysin vakuuttuneita siitä, että kohta tapahtuisi jotakin epätavallista. Ja he istuutuivat kaikki nauttimaan hääillallisesta ja juhlien merkeissä sujuvasta hyvästä yhdessäolosta.
The wedding proceeded with a hush of expectancy, but the entire ceremony was finished and not a move, not a word, from the honored guest. Then it was whispered about that the carpenter and boatbuilder, announced by John as “the Deliverer,” would show his hand during the evening festivities, perhaps at the wedding supper. But all expectance of such a demonstration was effectually removed from the minds of his six disciple-apostles when he called them together just before the wedding supper and, in great earnestness, said: “Think not that I have come to this place to work some wonder for the gratification of the curious or for the conviction of those who doubt. Rather are we here to wait upon the will of our Father who is in heaven.” But when Mary and the others saw him in consultation with his associates, they were fully persuaded in their own minds that something extraordinary was about to happen. And they all sat down to enjoy the wedding supper and the evening of festive good fellowship.
Sulhasen isä oli varannut kaikkia vihkiäisjuhlaan kutsuttuja vieraita varten runsaasti viiniä, mutta mistäpä hän olisi saattanut tietää, että hänen poikansa häistä tulisi tapaus, joka näin läheisesti liittyisi odotettuun Jeesuksen julkituloon messiaanisena vapahtajana. Hän oli iloinen saadessaan kunnian lukea kuuluisan galilealaisen vieraidensa joukkoon. Mutta ennen kuin hääillallinen oli nautittu, palvelijat toivat hänelle levottomuutta herättävän uutisen, että viini alkoi olla vähissä. Kun virallinen illallinen oli päättynyt, ja vieraat jo käyskentelivät puutarhassa, sulhasen äiti uskoutui Marialle ja kertoi, että tilaisuutta varten varattu viini oli lopussa. Ja Maria sanoi luottavaisesti: ”Älähän huoli – puhun asiasta pojalleni. Hän tulee avuksemme.” Ja hänellä oli otsaa sanoa näin vain muutamaa hetkeä aikaisemmin saamastaan nuhteesta huolimatta.
The father of the bridegroom had provided plenty of wine for all the guests bidden to the marriage feast, but how was he to know that the marriage of his son was to become an event so closely associated with the expected manifestation of Jesus as the Messianic deliverer? He was delighted to have the honor of numbering the celebrated Galilean among his guests, but before the wedding supper was over, the servants brought him the disconcerting news that the wine was running short. By the time the formal supper had ended and the guests were strolling about in the garden, the mother of the bridegroom confided to Mary that the supply of wine was exhausted. And Mary confidently said: “Have no worry—I will speak to my son. He will help us.” And thus did she presume to speak, notwithstanding the rebuke of but a few hours before.
Monien vuosien ajan Maria oli aina kääntynyt Jeesuksen puoleen joka kerta, kun heidän kotielämässään Nasaretissa ilmeni kriisejä, joten oli pelkästään luonnollista, että Jeesus tässä tilanteessa tuli hänen mieleensä. Mutta tällä kunnianhimoisella äidillä oli muitakin vaikuttimia siihen, miksi hän tässä tilanteessa vetosi vanhimpaan poikaansa. Jeesuksen seistessä yksikseen puutarhan yhdessä nurkkauksessa hänen äitinsä meni hänen lähelleen sanoen: ”Poikani, heillä ei ole viiniä.” Ja Jeesus vastasi: ”Vaimo hyvä, mitä tekemistä minulla on sellaisen asian kanssa?” Maria sanoi: ”Mutta minähän uskon, että hetkesi on tullut; etkö voi auttaa meitä?” Jeesus vastasi: ”Sanon sinulle toistamiseen, etten ole tullut tekemään senlaatuisia tekoja. Miksi kiusaat minua taas näillä asioilla?” Ja silloin Maria kyyneliin puhjeten sanoi hänelle rukoilevasti: ”Mutta poikani, minä menin lupaamaan heille, että sinä auttaisit meitä; olisit nyt niin kiltti, että tekisit jotakin hyväkseni?” Ja silloin Jeesus virkkoi: ”Nainen, onko sinun asiasi antaa moisia lupauksia? Katso, ettet tee sitä enää toiste. Meidän on kaikissa asioissa palveltava sitä, mikä on taivaassa olevan Isän tahto.”
Throughout a period of many years, Mary had always turned to Jesus for help in every crisis of their home life at Nazareth so that it was only natural for her to think of him at this time. But this ambitious mother had still other motives for appealing to her eldest son on this occasion. As Jesus was standing alone in a corner of the garden, his mother approached him, saying, “My son, they have no wine.” And Jesus answered, “My good woman, what have I to do with that?” Said Mary, “But I believe your hour has come; cannot you help us?” Jesus replied: “Again I declare that I have not come to do things in this wise. Why do you trouble me again with these matters?” And then, breaking down in tears, Mary entreated him, “But, my son, I promised them that you would help us; won’t you please do something for me?” And then spoke Jesus: “Woman, what have you to do with making such promises? See that you do it not again. We must in all things wait upon the will of the Father in heaven.”
Maria, Jeesuksen äiti, tunsi itsensä maahan lyödyksi; hän oli tyrmistynyt! Kun hän siinä seisoi eleettömänä Jeesuksen edessä kyynelten valuessa pitkin hänen poskiaan, Jeesuksen ihmissydämen valtasi sääli tätä naista kohtaan, joka oli antanut hänelle lihallisen hahmon; ja eteenpäin kumartuen hän laski hellästi kätensä hänen päänsä päälle ja sanoi: ”No, no äitiseni, Mariaiseni, älä murehdi vaikka sanani tuntuvatkin kovilta, sillä enkö ole monet kerrat sanonut sinulle, että olen tullut vain täyttämään taivaallisen Isäni tahdon? Riemumielin tekisin, mitä minulta pyydät, jos se vain olisi osa siitä, mikä on Isän tahto –” ja yhtäkkiä Jeesus vaikeni, hän epäröi. Maria näytti vaistoavan, että jotakin oli tapahtumassa. Ylös hypähtäen hän kietoi kätensä Jeesuksen kaulan ympäri, suuteli häntä ja ryntäsi palvelijoiden puolelle sanoen: ”Mitä ikinä poikani sanoo, se tehkää.” Mutta Jeesus ei sanonut mitään. Hän ymmärsi nyt jo sanoneensa – tai pikemminkin toivontäyteisesti ajatelleensa – liikaa.
Mary the mother of Jesus was crushed; she was stunned! As she stood there before him motionless, with the tears streaming down her face, the human heart of Jesus was overcome with compassion for the woman who had borne him in the flesh; and bending forward, he laid his hand tenderly upon her head, saying: “Now, now, Mother Mary, grieve not over my apparently hard sayings, for have I not many times told you that I have come only to do the will of my heavenly Father? Most gladly would I do what you ask of me if it were a part of the Father’s will—” and Jesus stopped short, he hesitated. Mary seemed to sense that something was happening. Leaping up, she threw her arms around Jesus’ neck, kissed him, and rushed off to the servants’ quarters, saying, “Whatever my son says, that do.” But Jesus said nothing. He now realized that he had already said—or rather desirefully thought—too much.
Maria tanssi riemusta. Hänellä ei ollut aavistustakaan, miten viini tuotettaisiin, mutta luottavaisesti hän uskoi lopultakin suostutelleensa esikoispoikansa sille kannalle, että tämä toisi esille valtansa, uskaltaisi astua esiin vaatimaan asemaansa ja osoittamaan Messiaan valtuutensa. Ja koska läsnä oli ja koska tapahtumaan liittyi tiettyjä universumivoimia ja -persoonallisuuksia, joista kaikki läsnä olevat olivat täysin tietämättömiä, ei Marian tarvinnut pettyä. Viini, jota Maria halusi ja jota Jeesus, Jumala-ihminen, ihmisenä ja myötätuntoisena toivoi, oli tulollaan.
Mary was dancing with glee. She did not know how the wine would be produced, but she confidently believed that she had finally persuaded her first-born son to assert his authority, to dare to step forth and claim his position and exhibit his Messianic power. And, because of the presence and association of certain universe powers and personalities, of which all those present were wholly ignorant, she was not to be disappointed. The wine Mary desired and which Jesus, the God-man, humanly and sympathetically wished for, was forthcoming.
Vähän matkan päässä oli kuusi kivistä vesiastiaa, jotka olivat täynnä vettä ja joista kunkin tilavuus oli runsaat seitsemänkymmentä litraa. Vesi oli tarkoitettu käytettäväksi myöhemmin hääjuhlallisuuksien lopuksi suoritettavissa puhdistautumisseremonioissa. Palvelusväen hälinä näiden valtavien kiviastioiden ympärillä, missä Jeesuksen äiti oli heitä touhukkaasti johtamassa, kiinnitti Jeesuksen huomion, ja kun hän meni paikalle, hän huomasi heidän ammentavan astioista viiniä kannukaupalla.
Near at hand stood six waterpots of stone, filled with water, holding about twenty gallons apiece. This water was intended for subsequent use in the final purification ceremonies of the wedding celebration. The commotion of the servants about these huge stone vessels, under the busy direction of his mother, attracted Jesus’ attention, and going over, he observed that they were drawing wine out of them by the pitcherful.
Jeesukselle valkeni vähitellen, mitä oli tapahtunut. Kaikista Kaanan häissä läsnä olleista henkilöistä Jeesus oli se, joka oli yllättynein. Muuthan olivat odottaneetkin, että hän tekisi ihmeen, mutta sitä hän nimenomaan ei ollut aikonut tehdä. Ja silloin Ihmisen Poika muisti Personoidun Ajatuksensuuntaajansa kukkuloilla lausumat varoituksen sanat. Hänen mieleensä palautui, miten Suuntaaja oli varoittanut häntä, ettei mikään mahti tai persoonallisuus kykenisi riistämään häneltä luojalle kuuluvaa ajastariippumattomuuden oikeutta. Puheena olevassa tilanteessa voimanmuuntajat, keskiväliolennot ja kaikki muut tarpeelliset persoonallisuudet kerääntyivät tämän vesierän ja muiden tarpeellisten elementtien äärelle, ja sen jälkeen kun Universumin Luoja-Poika oli tuonut julki toivomuksensa, ei ollut mitään keinoa estää viinin silmänräpäyksellistä ilmaantumista. Ja että näin kävi, oli itse asiassa kaksinkertaisen varmaa Personoidun Suuntaajan ilmoitettua, ettei Pojan toiveen täyttäminen ollut millään muotoa ristiriidassa Isän tahdon kanssa.
It was gradually dawning upon Jesus what had happened. Of all persons present at the marriage feast of Cana, Jesus was the most surprised. Others had expected him to work a wonder, but that was just what he had purposed not to do. And then the Son of Man recalled the admonition of his Personalized Thought Adjuster in the hills. He recounted how the Adjuster had warned him about the inability of any power or personality to deprive him of the creator prerogative of independence of time. On this occasion power transformers, midwayers, and all other required personalities were assembled near the water and other necessary elements, and in the face of the expressed wish of the Universe Creator Sovereign, there was no escaping the instantaneous appearance of wine. And this occurrence was made doubly certain since the Personalized Adjuster had signified that the execution of the Son’s desire was in no way a contravention of the Father’s will.
Mutta tämä ei missään mielessä ollut ihme. Yhteenkään luonnonlakiin ei tehty muutoksia, yhtäkään luonnonlakia ei kumottu, yhdenkään luonnonlain rajojen yli edes ei astuttu. Mitään muuta ei tapahtunut kuin aikatekijän kumoutuminen viinin aikaansaamiseen tarvittavien kemiallisten alkuaineiden taivaallisen yhteenkokoamisen yhteydessä. Kaanassa Luojan välikädet tekivät tässä tilanteessa viiniä aivan samalla tavoin kuin sitä valmistetaan tavanomaisella ja luonnonmukaisella menetelmällä, paitsi että he tekivät sen aikatekijästä riippumatta ja että asiaan puuttuivat myös ihmistä korkeammalla tasolla olevat voimat sikäli, että ne avaruudessa keräsivät yhteen tarpeelliset kemialliset ainesosaset.
But this was in no sense a miracle. No law of nature was modified, abrogated, or even transcended. Nothing happened but the abrogation of time in association with the celestial assembly of the chemical elements requisite for the elaboration of the wine. At Cana on this occasion the agents of the Creator made wine just as they do by the ordinary natural processes except that they did it independently of time and with the intervention of superhuman agencies in the matter of the space assembly of the necessary chemical ingredients.
Oli sitä paitsi ilmeistä, ettei tämän niin kutsutun ihmeen toteutuminen ollut vastoin Paratiisin-Isän tahtoa, sillä muutoin se olisi jäänyt tapahtumatta, olihan Jeesus jo kaikessa alistunut Isän tahtoon.
Furthermore it was evident that the enactment of this so-called miracle was not contrary to the will of the Paradise Father, else it would not have transpired, since Jesus had already subjected himself in all things to the Father’s will.
Kun palvelijat ammensivat tätä uutta viiniä ja veivät sitä sulhaspojalle, ”juhlamenojen ohjaajalle”, ja kun tämä oli sitä maistanut, hän kutsui paikalle sulhasen ja sanoi: ”Tapana on, että paras viini tuodaan tarjolle ensimmäisenä, ja sitten kun vieraat ovat juopuneet, tuodaan esille huonompaa viinipuun antia; mutta sinä oletkin säästänyt parhaan viinin juhlien loppuun.”
When the servants drew this new wine and carried it to the best man, the “ruler of the feast,” and when he had tasted it, he called to the bridegroom, saying: “It is the custom to set out first the good wine and, when the guests have well drunk, to bring forth the inferior fruit of the vine; but you have kept the best of the wine until the last of the feast.”
Maria ja Jeesuksen opetuslapset iloitsivat suuresti siitä, minkä he luulivat ihmeeksi; ihmeeksi, josta he luulivat, että Jeesus oli sen esittänyt tarkoituksellisesti. Mutta Jeesus vetäytyi puutarhan suojaisaan nurkkaukseen ja oli muutaman lyhyen hetken ajan syvissä mietteissään. Lopulta hän päätteli, että välikohtaus oli ollut asia, joka ei ollut näissä olosuhteissa ollut hänen vallassaan, ja koska se ei ollut ollut vastoin hänen Isänsä tahtoa, se oli väistämätön. Kun hän palasi ihmisten pariin, nämä suhtautuivat häneen pelonsekaisella kunnioituksella; he kaikki uskoivat hänen olevan Messias. Mutta Jeesus oli perin pohjin hämillään, sillä hän tiesi heidän uskovan häneen vain sen epätavallisen tapahtuman johdosta, jota he olivat juuri olleet todistamassa, vaikkei niin pitänyt olla. Ja Jeesus vetäytyi taas joksikin aikaa talon katolle, saadakseen käydä asian kokonaisuudessaan ajatuksissaan läpi.
Mary and the disciples of Jesus were greatly rejoiced at the supposed miracle which they thought Jesus had intentionally performed, but Jesus withdrew to a sheltered nook of the garden and engaged in serious thought for a few brief moments. He finally decided that the episode was beyond his personal control under the circumstances and, not being adverse to his Father’s will, was inevitable. When he returned to the people, they regarded him with awe; they all believed in him as the Messiah. But Jesus was sorely perplexed, knowing that they believed in him only because of the unusual occurrence which they had just inadvertently beheld. Again Jesus retired for a season to the housetop that he might think it all over.
Jeesus ymmärsi nyt täysin, että hänen oli oltava alituisesti varuillaan, jottei hän myötätunnon ja säälin valtaan antautumalla tulisi aiheuttaneeksi lisää tämänlaatuisia välikohtauksia. Ja kuitenkin, monta samanlaista tapausta sattui, ennen kuin Ihmisen Poika erkani lopullisesti elämästään kuolevaisen lihallisessa hahmossa.
Jesus now fully comprehended that he must constantly be on guard lest his indulgence of sympathy and pity become responsible for repeated episodes of this sort. Nevertheless, many similar events occurred before the Son of Man took final leave of his mortal life in the flesh.

Urantia-kirja

Sisällysluettelo

← Kaikki luvut ja kirjahaku
EsipuheAvaa koko luku
Luku 1 Universaalinen IsäAvaa koko luku
Luku 2 Jumalan olemusAvaa koko luku
Luku 3 Jumalan attribuutitAvaa koko luku
Luku 4 Jumalan suhde maailmankaikkeuteenAvaa koko luku
Luku 5 Jumalan suhde yksilöönAvaa koko luku
Luku 6 Iankaikkinen PoikaAvaa koko luku
Luku 7 Iankaikkisen Pojan suhde maailmankaikkeuteenAvaa koko luku
Luku 8 Ääretön HenkiAvaa koko luku
Luku 9 Äärettömän Hengen suhde maailmankaikkeuteenAvaa koko luku
Luku 10 Paratiisin-KolminaisuusAvaa koko luku
Luku 11 Ikuinen Paratiisin SaariAvaa koko luku
Luku 12 Universumien universumiAvaa koko luku
Luku 13 Paratiisin pyhät sfääritAvaa koko luku
Luku 14 Keskus- ja jumalallinen universumiAvaa koko luku
Luku 15 Seitsemän superuniversumiaAvaa koko luku
Luku 16 Seitsemän ValtiashenkeäAvaa koko luku
Luku 17 Korkeimpien Henkien seitsemän ryhmääAvaa koko luku
Luku 18 Korkeimmat KolminaisuuspersoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 19 Rinnasteiset kolminaisuusperäiset olennotAvaa koko luku
Luku 20 Jumalan Paratiisin-PojatAvaa koko luku
Luku 21 Paratiisin Luoja-PojatAvaa koko luku
Luku 22 Kolminaistetut Jumalan PojatAvaa koko luku
Luku 23 Yksinäiset SanansaattajatAvaa koko luku
Luku 24 Äärettömän Hengen korkeammat persoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 25 Avaruuden SanansaattajajoukotAvaa koko luku
Luku 26 Keskusuniversumin hoivaavat hengetAvaa koko luku
Luku 27 Ensi asteen supernafien toimintaAvaa koko luku
Luku 28 Superuniversumien hoivaavat hengetAvaa koko luku
Luku 29 Universumivoiman ohjaajatAvaa koko luku
Luku 30 Suuruniversumin persoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 31 Lopullisuuden SaavuttajakuntaAvaa koko luku
Luku 32 Paikallisuniversumien kehitysAvaa koko luku
Luku 33 Paikallisuniversumin hallintoAvaa koko luku
Luku 34 Paikallisuniversumin Äiti-HenkiAvaa koko luku
Luku 35 Jumalan paikallisuniversumipojatAvaa koko luku
Luku 36 ElämänkantajatAvaa koko luku
Luku 37 Paikallisuniversumin persoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 38 Paikallisuniversumin hoivaavat hengetAvaa koko luku
Luku 39 Serafien armeijakunnatAvaa koko luku
Luku 40 Ylösnousemukselliset Jumalan pojatAvaa koko luku
Luku 41 Paikallisuniversumin fyysiset aspektitAvaa koko luku
Luku 42 Energia – mieli ja aineAvaa koko luku
Luku 43 KonstellaatiotAvaa koko luku
Luku 44 Taivaalliset taidetyöntekijätAvaa koko luku
Luku 45 Paikallisjärjestelmän hallintoAvaa koko luku
Luku 46 Paikallisjärjestelmän päämajaAvaa koko luku
Luku 47 Seitsemän mansiomaailmaaAvaa koko luku
Luku 48 MorontiaelämäAvaa koko luku
Luku 49 Asutut maailmatAvaa koko luku
Luku 50 PlaneettaprinssitAvaa koko luku
Luku 51 Planetaariset AatamitAvaa koko luku
Luku 52 Planetaariset kuolevaisten aikakaudetAvaa koko luku
Luku 53 Luciferin kapinaAvaa koko luku
Luku 54 Luciferin kapinaan liittyvät ongelmatAvaa koko luku
Luku 55 Valon ja elämän sfääritAvaa koko luku
Luku 56 Universaalinen ykseysAvaa koko luku
Luku 57 Urantian alkuperäAvaa koko luku
Luku 58 Elämän juurruttaminen UrantialleAvaa koko luku
Luku 59 Elämän merellisen muodon aikakausi UrantiallaAvaa koko luku
Luku 60 Urantia maaeliöstön varhaiskaudellaAvaa koko luku
Luku 61 Nisäkkäiden aikakausi UrantiallaAvaa koko luku
Luku 62 Alkuihmisen kantarodutAvaa koko luku
Luku 63 Ensimmäinen ihmisperheAvaa koko luku
Luku 64 Evolutionaariset värilliset rodutAvaa koko luku
Luku 65 Evoluution valvontaAvaa koko luku
Luku 66 Urantian PlaneettaprinssiAvaa koko luku
Luku 67 Planeetan kapinaAvaa koko luku
Luku 68 Sivilisaation sarastusAvaa koko luku
Luku 69 Ihmisen perusinstituutiotAvaa koko luku
Luku 70 Ihmisperäisen hallitusjärjestelmän kehitysAvaa koko luku
Luku 71 Valtion kehittyminenAvaa koko luku
Luku 72 Erään naapuriplaneetan hallitusjärjestelmäAvaa koko luku
Luku 73 Eedenin PuutarhaAvaa koko luku
Luku 74 Aatami ja EevaAvaa koko luku
Luku 75 Aatami ja Eeva rikkovat sopimuksensaAvaa koko luku
Luku 76 Toinen PuutarhaAvaa koko luku
Luku 77 KeskiväliolennotAvaa koko luku
Luku 78 Violetti rotu Aatamin aikojen jälkeenAvaa koko luku
Luku 79 Andiittien leviäminen itämaihinAvaa koko luku
Luku 80 Andiittien leviäminen länsimaihinAvaa koko luku
Luku 81 Nykysivilisaation kehittyminenAvaa koko luku
Luku 82 Avioliiton kehitysAvaa koko luku
Luku 83 AvioliittoinstituutioAvaa koko luku
Luku 84 Avioliitto ja perhe-elämäAvaa koko luku
Luku 85 Palvonnan alkujuuretAvaa koko luku
Luku 86 Uskonnon varhaiskehitysAvaa koko luku
Luku 87 AavekultitAvaa koko luku
Luku 88 Fetissit, taikakalut ja magiaAvaa koko luku
Luku 89 Synti, uhri ja sovitusAvaa koko luku
Luku 90 Shamanismi – poppamiehet ja papitAvaa koko luku
Luku 91 Rukoilun kehityshistoriaAvaa koko luku
Luku 92 Uskonnon myöhempi kehitysAvaa koko luku
Luku 93 Makiventa MelkisedekAvaa koko luku
Luku 94 Melkisedekin opetusten vaikutus itämaillaAvaa koko luku
Luku 95 Melkisedekin opetusten vaikutus LevantissaAvaa koko luku
Luku 96 Jahve – heprealaisten JumalaAvaa koko luku
Luku 97 Jumalakäsityksen kehitys heprealaisten keskuudessaAvaa koko luku
Luku 98 Melkisedekin opetusten vaikutus länsimaissaAvaa koko luku
Luku 99 Uskontoon liittyvät yhteiskunnalliset kysymyksetAvaa koko luku
Luku 100 Uskonto ihmisen kokemuksessaAvaa koko luku
Luku 101 Uskonnon todellinen luonneAvaa koko luku
Luku 102 Uskonnollisen uskon perustuksetAvaa koko luku
Luku 103 Uskonnollisen kokemuksen reaalisuusAvaa koko luku
Luku 104 Kolminaisuuskäsityksen kasvuAvaa koko luku
Luku 105 Jumaluus ja todellisuusAvaa koko luku
Luku 106 Universumin todellisuustasotAvaa koko luku
Luku 107 Ajatuksensuuntaajien alkuperä ja olemusAvaa koko luku
Luku 108 Ajatuksensuuntaajien tehtävä ja toimintaAvaa koko luku
Luku 109 Suuntaajien suhde universumin luotuihinAvaa koko luku
Luku 110 Suuntaajien suhde yksittäisiin kuolevaisiinAvaa koko luku
Luku 111 Suuntaaja ja sieluAvaa koko luku
Luku 112 Persoonallisuuden eloonjääminenAvaa koko luku
Luku 113 KohtalonsuojelijaserafitAvaa koko luku
Luku 114 Serafien planetaarinen hallitusAvaa koko luku
Luku 115 Korkein OlentoAvaa koko luku
Luku 116 Kaikkivaltias KorkeinAvaa koko luku
Luku 117 Korkein JumalaAvaa koko luku
Luku 118 Korkein ja Perimmäinen – ajallisuus ja avaruusAvaa koko luku
Luku 119 Kristus Mikaelin lahjoittautumisetAvaa koko luku
Luku 120 Mikaelin lahjoittautuminen UrantiallaAvaa koko luku
Luku 121 Mikaelin lahjoittautumisen aikaiset olotAvaa koko luku
Luku 122 Jeesuksen syntymä ja vauvaikäAvaa koko luku
Luku 123 Jeesuksen varhaislapsuusAvaa koko luku
Luku 124 Jeesuksen myöhempi lapsuusikäAvaa koko luku
Luku 125 Jeesus JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 126 Kaksi ratkaisevan tärkeää vuottaAvaa koko luku
Luku 127 NuoruusvuodetAvaa koko luku
Luku 128 Jeesuksen varhaismiehuusAvaa koko luku
Luku 129 Jeesuksen aikuisiän loppupuoliAvaa koko luku
Luku 130 Matkalla RoomaanAvaa koko luku
Luku 131 Maailman uskonnotAvaa koko luku
Luku 132 Roomassa vietetty aikaAvaa koko luku
Luku 133 Paluu RoomastaAvaa koko luku
Luku 134 Siirtymäkauden vuodetAvaa koko luku
Luku 135 Johannes KastajaAvaa koko luku
Luku 136 Kaste ja ne neljäkymmentä päivääAvaa koko luku
Luku 137 Odottelua GalileassaNykyinen lukuAvaa koko luku
Luku 138 Valtakunnan sanansaattajain kouluttaminenAvaa koko luku
Luku 139 Kaksitoista apostoliaAvaa koko luku
Luku 140 Kahdentoista apostolin virkaanasettaminenAvaa koko luku
Luku 141 Julkisen toiminnan alkuAvaa koko luku
Luku 142 Pääsiäinen JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 143 Matka Samarian halkiAvaa koko luku
Luku 144 Gilboalla ja DekapoliissaAvaa koko luku
Luku 145 Neljä vaiheikasta päivää KapernaumissaAvaa koko luku
Luku 146 Ensimmäinen Galilean-saarnamatkaAvaa koko luku
Luku 147 Pistäytyminen JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 148 Evankelistojen koulutusta BetsaidassaAvaa koko luku
Luku 149 Toinen saarnamatkaAvaa koko luku
Luku 150 Kolmas saarnamatkaAvaa koko luku
Luku 151 Odottelua ja opetusta järvenrannallaAvaa koko luku
Luku 152 Kapernaumin kriisiin johtaneet tapahtumatAvaa koko luku
Luku 153 Kapernaumin kriisiAvaa koko luku
Luku 154 Viimeiset Kapernaumissa vietetyt päivätAvaa koko luku
Luku 155 Pakomatka Pohjois-Galilean halkiAvaa koko luku
Luku 156 Oleskelu Tyyrossa ja SiidonissaAvaa koko luku
Luku 157 Filippuksen KesareassaAvaa koko luku
Luku 158 KirkastusvuoriAvaa koko luku
Luku 159 Kiertomatka DekapoliissaAvaa koko luku
Luku 160 Rodan AleksandrialainenAvaa koko luku
Luku 161 Jatkokeskustelut Rodanin kanssaAvaa koko luku
Luku 162 LehtimajanjuhlaAvaa koko luku
Luku 163 Seitsemänkymmenen opettajan virkaanasettajaiset MagadanissaAvaa koko luku
Luku 164 Temppelin vihkimisen muistojuhlaAvaa koko luku
Luku 165 Perean-lähetysretki alkaaAvaa koko luku
Luku 166 Viimeinen käynti Pohjois-PereassaAvaa koko luku
Luku 167 Käynti FiladelfiassaAvaa koko luku
Luku 168 Lasaruksen kuolleistaherättäminenAvaa koko luku
Luku 169 Viimeinen opetuskerta PellassaAvaa koko luku
Luku 170 Taivaan valtakuntaAvaa koko luku
Luku 171 Matkalla JerusalemiinAvaa koko luku
Luku 172 Jerusalemiin-menoAvaa koko luku
Luku 173 Maanantai JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 174 Tiistaiaamu temppelissäAvaa koko luku
Luku 175 Viimeinen temppelipuheAvaa koko luku
Luku 176 Tiistai-ilta ÖljymäelläAvaa koko luku
Luku 177 Keskiviikko – lepopäiväAvaa koko luku
Luku 178 Viimeinen leirillä vietetty päiväAvaa koko luku
Luku 179 Viimeinen ehtoollinenAvaa koko luku
Luku 180 JäähyväispuheAvaa koko luku
Luku 181 Viimeiset kehotukset ja varoituksetAvaa koko luku
Luku 182 GetsemanessaAvaa koko luku
Luku 183 Jeesus kavalletaan ja pidätetäänAvaa koko luku
Luku 184 Sanhedrinin oikeusistuimen edessäAvaa koko luku
Luku 185 Oikeuskäsittely Pilatuksen edessäAvaa koko luku
Luku 186 Hetkeä ennen ristiinnaulitsemistaAvaa koko luku
Luku 187 RistiinnaulitseminenAvaa koko luku
Luku 188 Haudassaolon aikaAvaa koko luku
Luku 189 KuolleistanousuAvaa koko luku
Luku 190 Jeesuksen morontiailmestymisetAvaa koko luku
Luku 191 Ilmestymiset apostoleille ja muille johtohenkilöilleAvaa koko luku
Luku 192 Ilmestymiset GalileassaAvaa koko luku
Luku 193 Viimeiset ilmestymiset ja taivaaseenastuminenAvaa koko luku
Luku 194 Totuuden Hengen lahjoittaminenAvaa koko luku
Luku 195 Helluntain jälkeenAvaa koko luku
Luku 196 Jeesuksen uskoAvaa koko luku

Pikaluku

Avaa luku →

Jaa jae

Urantia-kirjan

Sanasto

Urantia-kirjan

Ehdota sanaa

-
1.00×

Luo uusi keskustelu

×