Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Hyvin myöhään sunnuntai-iltana, helmikuun 26. päivänä, Filadelfiaan saapui Betaniasta lähetti, joka toi Martan ja Marian lähettämän viestin. Viestissä sanottiin: ”Herra, se jota sinä rakastat, on hyvin sairas.” Viesti tuli Jeesuksen tietoon iltaneuvottelun lopulla, juuri kun hän oli toivottamassa apostoleille hyvää yötä. Jeesus ei aluksi vastannut mitään. Sattui yksi niitä kummallisia välikohtauksia, hetki, jolloin hän näytti kommunikoivan jonkin sellaisen kanssa, joka oli hänen minuutensa ulkopuolella ja sen tuolla puolen. Ja sitten hän katseensa kohottaen osoitti sanansa viestintuojalle niin, että myös apostolit ne kuulivat, ja virkkoi: ”Tämä sairaus ei todellisuudessa ole kuolemaksi. Älkää epäilkö, etteikö sitä voida käyttää tuomaan Jumalalle kunniaa ja Pojalle ylistystä.”
Martta, Maria ja heidän veljensä Lasarus olivat Jeesukselle hyvin rakkaat; hän rakasti heitä palavalla kiintymyksellä. Hänen ensimmäinen ja ihmisperäinen ajatuksensa oli lähteä saman tien heidän tuekseen, mutta hänen yhteennivoutuneeseen mieleensä juolahti vielä toinenkin ajatus. Hän oli miltei jo luopunut toivosta, että Jerusalemin juutalaisjohtajat joskus hyväksyisivät valtakunnan, mutta hän rakasti silti kansaansa, ja nyt hänen mieleensä juolahti suunnitelma, jonka avulla Jerusalemin kirjanoppineet ja fariseukset saisivat vielä yhden tilaisuuden ottaa vastaan hänen opetuksensa. Ja hän päätti, mikäli hänen Isänsä niin tahtoisi, tehdä tästä viimeisestä Jerusalemille esittämästään vetoomuksesta koko maisen elämänuransa ulkonaisesti järisyttävimmän ja ällistyttävimmän teon. Juutalaisethan takertuivat ajatukseen ihmetekoja suorittavasta vapahtajasta. Ja vaikkei hän suostunutkaan alentumaan sellaiseen, että olisi esittänyt aineellisia ihmeitä tai pannut toimeen ajallisuuteen kuuluvia poliittisen vallan näytöksiä, nyt hän kuitenkin pyysi Isän suostumusta tapahtumalle, jossa tulisi esille hänen siihen saakka julki tulematon valtansa elämään ja kuolemaan nähden.
Juutalaisilla oli tapana haudata vainajansa näiden kuolinpäivänä; niin lämpimässä ilmanalassa se oli välttämätöntä. Usein kuitenkin kävi, että he panivat hautaan henkilön, joka oli vain koomassa, joten tämä saattoi toisena, joskus kolmantenakin, päivänä tulla ulos hautakammiosta. Mutta juutalaiset uskoivat, että vaikka henki tai sielu saattoi viipyä kalmon läheisyydessä kahden tai kolmen päivän ajan, koskaan se ei siellä kuitenkaan ollut enää kolmannen päivän jälkeen; että ruumiin hajoaminen oli edennyt jo pitkälle neljäntenä päivänä ja ettei kukaan hautakammiosta koskaan enää sellaisen ajan kuluttua palannut. Ja juuri näistä syistä Jeesus viipyi Filadelfiassa vielä kaksi täyttä päivää, ennen kuin valmistautui lähtemään Betaniaan.
Niinpä Jeesus varhain keskiviikkoaamuna sanoi apostoleilleen: ”Laittautukaamme oitis valmiiksi mennäksemme taas Juudeaan.” Ja Mestarinsa sanat kuullessaan apostolit vetäytyivät hetkeksi muista erilleen käydäkseen keskinäistä neuvonpitoa. Jaakob johti neuvottelun kulkua, ja he kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että olisi sulaa hulluutta päästää Jeesus taas Juudeaan, ja he tulivat neuvottelustaan yhtenä miehenä ilmoittamaan kantansa Jeesukselle. Jaakob sanoi: ”Mestari, olit Jerusalemissa muutama viikko sitten, ja johtajat tavoittelivat kuolemaasi, kun kansa taas mieli kivittää sinut. Annoit jo tuolloin noille ihmisille tilaisuuden totuuden vastaanottamiseen, emmekä salli sinun enää palata Juudeaan.”
Silloin Jeesus sanoi: ”Mutta ettekö ymmärrä, että päivässä on kaksitoista sellaista tuntia, joiden aikana on mahdollista tehdä turvallisesti työtä? Jos ihminen vaeltaa päiväsaikaan, hän ei kompastu, sillä onhan hänellä valo. Jos ihminen vaeltaa öiseen aikaan, on jokseenkin varmaa, että hän kompastuu, sillä hänellä ei ole valoa. Niin kauan kuin päivääni riittää, en pelkää mennä Juudeaan. Tahtoisin tehdä vielä yhden voimallisen teon näiden juutalaisten nähdä; tahtoisin antaa heille vielä yhden tilaisuuden uskoa, vaikkapa heidän omilla ehdoillaankin – sellaisilla ehdoilla, että Isän voima ja Pojan rakkaus näkyvät ulkonaisessa loistossaan ja näkyväisessä ilmenemismuodossaan. Sitä paitsi, ettekö käsitä, että ystävämme Lasarus on vaipunut uneen, ja tahtoisin mennä herättämään hänet tästä unesta!”
Silloin yksi apostoleista sanoi: ”Mestari, jos Lasarus on vaipunut uneen, silloinhan hän sitäkin varmemmin toipuu.” Juutalaisten tapana oli tuohon aikaan puhua kuolemasta eräänlaisena unena, mutta kun apostolit eivät ymmärtäneet Jeesuksen tarkoittaneen, että Lasarus oli erkaantunut tästä maailmasta, hän sanoi nyt proosallisesti: ”Lasarus on kuollut. Ja olen teidän tähtenne iloinen, vaikkei sillä muita pelastetakaan, etten ollut siellä, sillä nyt teillä tulee olemaan uusi syy uskoa minuun; ja sen, mitä tulette näkemään, tulisi olla teille kaikille vahvistukseksi valmistauduttaessa sitä päivää varten, jolloin lausun teille jäähyväiset ja menen Isän tykö.”
Kun he eivät kyenneet taivuttamaan häntä luopumaan Juudeaan-menosta ja kun jotkut apostoleista olivat vastahakoisia lähtemään edes hänen mukaansa, Tuomas puhutteli tovereitaan sanoen: ”Olemme tuoneet Mestarille julki pelkomme, mutta hän on päättäväisesti sitä mieltä, että hän menee Betaniaan. Olen vakuuttunut siitä, että se merkitsee loppua, sillä he epäilyksettä tappavat hänet, mutta jos se on Mestarin ratkaisu, olkoon käytöksemme rohkean miehen käytöstä; menkäämme mekin saadaksemme kuolla hänen kanssaan.” Ja näin kävi aina; tietoista ja loppuun asti vietyä rohkeutta vaatineissa kysymyksissä Tuomas oli aina kahdentoista apostolin tukipilari.
Abner had arranged for the Master to teach in the synagogue on this Sabbath day, the first time Jesus had appeared in a synagogue since they had all been closed to his teachings by order of the Sanhedrin. At the conclusion of the service Jesus looked down before him upon an elderly woman who wore a downcast expression, and who was much bent in form. This woman had long been fear-ridden, and all joy had passed out of her life. As Jesus stepped down from the pulpit, he went over to her and, touching her bowed-over form on the shoulder, said: “Woman, if you would only believe, you could be wholly loosed from your spirit of infirmity.” And this woman, who had been bowed down and bound up by the depressions of fear for more than eighteen years, believed the words of the Master and by faith straightened up immediately. When this woman saw that she had been made straight, she lifted up her voice and glorified God.
Notwithstanding that this woman’s affliction was wholly mental, her bowed-over form being the result of her depressed mind, the people thought that Jesus had healed a real physical disorder. Although the congregation of the synagogue at Philadelphia was friendly toward the teachings of Jesus, the chief ruler of the synagogue was an unfriendly Pharisee. And as he shared the opinion of the congregation that Jesus had healed a physical disorder, and being indignant because Jesus had presumed to do such a thing on the Sabbath, he stood up before the congregation and said: “Are there not six days in which men should do all their work? In these working days come, therefore, and be healed, but not on the Sabbath day.”
When the unfriendly ruler had thus spoken, Jesus returned to the speaker’s platform and said: “Why play the part of hypocrites? Does not every one of you, on the Sabbath, loose his ox from the stall and lead him forth for watering? If such a service is permissible on the Sabbath day, should not this woman, a daughter of Abraham who has been bound down by evil these eighteen years, be loosed from this bondage and led forth to partake of the waters of liberty and life, even on this Sabbath day?” And as the woman continued to glorify God, his critic was put to shame, and the congregation rejoiced with her that she had been healed.
As a result of his public criticism of Jesus on this Sabbath the chief ruler of the synagogue was deposed, and a follower of Jesus was put in his place.
Jesus frequently delivered such victims of fear from their spirit of infirmity, from their depression of mind, and from their bondage of fear. But the people thought that all such afflictions were either physical disorders or possession of evil spirits.
Jesus taught again in the synagogue on Sunday, and many were baptized by Abner at noon on that day in the river which flowed south of the city. On the morrow Jesus and the ten apostles would have started back to the Pella encampment but for the arrival of one of David’s messengers, who brought an urgent message to Jesus from his friends at Bethany, near Jerusalem.
SuomiEnglish
Abner had arranged for the Master to teach in the synagogue on this Sabbath day, the first time Jesus had appeared in a synagogue since they had all been closed to his teachings by order of the Sanhedrin. At the conclusion of the service Jesus looked down before him upon an elderly woman who wore a downcast expression, and who was much bent in form. This woman had long been fear-ridden, and all joy had passed out of her life. As Jesus stepped down from the pulpit, he went over to her and, touching her bowed-over form on the shoulder, said: “Woman, if you would only believe, you could be wholly loosed from your spirit of infirmity.” And this woman, who had been bowed down and bound up by the depressions of fear for more than eighteen years, believed the words of the Master and by faith straightened up immediately. When this woman saw that she had been made straight, she lifted up her voice and glorified God.
Notwithstanding that this woman’s affliction was wholly mental, her bowed-over form being the result of her depressed mind, the people thought that Jesus had healed a real physical disorder. Although the congregation of the synagogue at Philadelphia was friendly toward the teachings of Jesus, the chief ruler of the synagogue was an unfriendly Pharisee. And as he shared the opinion of the congregation that Jesus had healed a physical disorder, and being indignant because Jesus had presumed to do such a thing on the Sabbath, he stood up before the congregation and said: “Are there not six days in which men should do all their work? In these working days come, therefore, and be healed, but not on the Sabbath day.”
When the unfriendly ruler had thus spoken, Jesus returned to the speaker’s platform and said: “Why play the part of hypocrites? Does not every one of you, on the Sabbath, loose his ox from the stall and lead him forth for watering? If such a service is permissible on the Sabbath day, should not this woman, a daughter of Abraham who has been bound down by evil these eighteen years, be loosed from this bondage and led forth to partake of the waters of liberty and life, even on this Sabbath day?” And as the woman continued to glorify God, his critic was put to shame, and the congregation rejoiced with her that she had been healed.
As a result of his public criticism of Jesus on this Sabbath the chief ruler of the synagogue was deposed, and a follower of Jesus was put in his place.
Jesus frequently delivered such victims of fear from their spirit of infirmity, from their depression of mind, and from their bondage of fear. But the people thought that all such afflictions were either physical disorders or possession of evil spirits.
Jesus taught again in the synagogue on Sunday, and many were baptized by Abner at noon on that day in the river which flowed south of the city. On the morrow Jesus and the ten apostles would have started back to the Pella encampment but for the arrival of one of David’s messengers, who brought an urgent message to Jesus from his friends at Bethany, near Jerusalem.
Hyvin myöhään sunnuntai-iltana, helmikuun 26. päivänä, Filadelfiaan saapui Betaniasta lähetti, joka toi Martan ja Marian lähettämän viestin. Viestissä sanottiin: ”Herra, se jota sinä rakastat, on hyvin sairas.” Viesti tuli Jeesuksen tietoon iltaneuvottelun lopulla, juuri kun hän oli toivottamassa apostoleille hyvää yötä. Jeesus ei aluksi vastannut mitään. Sattui yksi niitä kummallisia välikohtauksia, hetki, jolloin hän näytti kommunikoivan jonkin sellaisen kanssa, joka oli hänen minuutensa ulkopuolella ja sen tuolla puolen. Ja sitten hän katseensa kohottaen osoitti sanansa viestintuojalle niin, että myös apostolit ne kuulivat, ja virkkoi: ”Tämä sairaus ei todellisuudessa ole kuolemaksi. Älkää epäilkö, etteikö sitä voida käyttää tuomaan Jumalalle kunniaa ja Pojalle ylistystä.”
Martta, Maria ja heidän veljensä Lasarus olivat Jeesukselle hyvin rakkaat; hän rakasti heitä palavalla kiintymyksellä. Hänen ensimmäinen ja ihmisperäinen ajatuksensa oli lähteä saman tien heidän tuekseen, mutta hänen yhteennivoutuneeseen mieleensä juolahti vielä toinenkin ajatus. Hän oli miltei jo luopunut toivosta, että Jerusalemin juutalaisjohtajat joskus hyväksyisivät valtakunnan, mutta hän rakasti silti kansaansa, ja nyt hänen mieleensä juolahti suunnitelma, jonka avulla Jerusalemin kirjanoppineet ja fariseukset saisivat vielä yhden tilaisuuden ottaa vastaan hänen opetuksensa. Ja hän päätti, mikäli hänen Isänsä niin tahtoisi, tehdä tästä viimeisestä Jerusalemille esittämästään vetoomuksesta koko maisen elämänuransa ulkonaisesti järisyttävimmän ja ällistyttävimmän teon. Juutalaisethan takertuivat ajatukseen ihmetekoja suorittavasta vapahtajasta. Ja vaikkei hän suostunutkaan alentumaan sellaiseen, että olisi esittänyt aineellisia ihmeitä tai pannut toimeen ajallisuuteen kuuluvia poliittisen vallan näytöksiä, nyt hän kuitenkin pyysi Isän suostumusta tapahtumalle, jossa tulisi esille hänen siihen saakka julki tulematon valtansa elämään ja kuolemaan nähden.
Juutalaisilla oli tapana haudata vainajansa näiden kuolinpäivänä; niin lämpimässä ilmanalassa se oli välttämätöntä. Usein kuitenkin kävi, että he panivat hautaan henkilön, joka oli vain koomassa, joten tämä saattoi toisena, joskus kolmantenakin, päivänä tulla ulos hautakammiosta. Mutta juutalaiset uskoivat, että vaikka henki tai sielu saattoi viipyä kalmon läheisyydessä kahden tai kolmen päivän ajan, koskaan se ei siellä kuitenkaan ollut enää kolmannen päivän jälkeen; että ruumiin hajoaminen oli edennyt jo pitkälle neljäntenä päivänä ja ettei kukaan hautakammiosta koskaan enää sellaisen ajan kuluttua palannut. Ja juuri näistä syistä Jeesus viipyi Filadelfiassa vielä kaksi täyttä päivää, ennen kuin valmistautui lähtemään Betaniaan.
Niinpä Jeesus varhain keskiviikkoaamuna sanoi apostoleilleen: ”Laittautukaamme oitis valmiiksi mennäksemme taas Juudeaan.” Ja Mestarinsa sanat kuullessaan apostolit vetäytyivät hetkeksi muista erilleen käydäkseen keskinäistä neuvonpitoa. Jaakob johti neuvottelun kulkua, ja he kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että olisi sulaa hulluutta päästää Jeesus taas Juudeaan, ja he tulivat neuvottelustaan yhtenä miehenä ilmoittamaan kantansa Jeesukselle. Jaakob sanoi: ”Mestari, olit Jerusalemissa muutama viikko sitten, ja johtajat tavoittelivat kuolemaasi, kun kansa taas mieli kivittää sinut. Annoit jo tuolloin noille ihmisille tilaisuuden totuuden vastaanottamiseen, emmekä salli sinun enää palata Juudeaan.”
Silloin Jeesus sanoi: ”Mutta ettekö ymmärrä, että päivässä on kaksitoista sellaista tuntia, joiden aikana on mahdollista tehdä turvallisesti työtä? Jos ihminen vaeltaa päiväsaikaan, hän ei kompastu, sillä onhan hänellä valo. Jos ihminen vaeltaa öiseen aikaan, on jokseenkin varmaa, että hän kompastuu, sillä hänellä ei ole valoa. Niin kauan kuin päivääni riittää, en pelkää mennä Juudeaan. Tahtoisin tehdä vielä yhden voimallisen teon näiden juutalaisten nähdä; tahtoisin antaa heille vielä yhden tilaisuuden uskoa, vaikkapa heidän omilla ehdoillaankin – sellaisilla ehdoilla, että Isän voima ja Pojan rakkaus näkyvät ulkonaisessa loistossaan ja näkyväisessä ilmenemismuodossaan. Sitä paitsi, ettekö käsitä, että ystävämme Lasarus on vaipunut uneen, ja tahtoisin mennä herättämään hänet tästä unesta!”
Silloin yksi apostoleista sanoi: ”Mestari, jos Lasarus on vaipunut uneen, silloinhan hän sitäkin varmemmin toipuu.” Juutalaisten tapana oli tuohon aikaan puhua kuolemasta eräänlaisena unena, mutta kun apostolit eivät ymmärtäneet Jeesuksen tarkoittaneen, että Lasarus oli erkaantunut tästä maailmasta, hän sanoi nyt proosallisesti: ”Lasarus on kuollut. Ja olen teidän tähtenne iloinen, vaikkei sillä muita pelastetakaan, etten ollut siellä, sillä nyt teillä tulee olemaan uusi syy uskoa minuun; ja sen, mitä tulette näkemään, tulisi olla teille kaikille vahvistukseksi valmistauduttaessa sitä päivää varten, jolloin lausun teille jäähyväiset ja menen Isän tykö.”
Kun he eivät kyenneet taivuttamaan häntä luopumaan Juudeaan-menosta ja kun jotkut apostoleista olivat vastahakoisia lähtemään edes hänen mukaansa, Tuomas puhutteli tovereitaan sanoen: ”Olemme tuoneet Mestarille julki pelkomme, mutta hän on päättäväisesti sitä mieltä, että hän menee Betaniaan. Olen vakuuttunut siitä, että se merkitsee loppua, sillä he epäilyksettä tappavat hänet, mutta jos se on Mestarin ratkaisu, olkoon käytöksemme rohkean miehen käytöstä; menkäämme mekin saadaksemme kuolla hänen kanssaan.” Ja näin kävi aina; tietoista ja loppuun asti vietyä rohkeutta vaatineissa kysymyksissä Tuomas oli aina kahdentoista apostolin tukipilari.