Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Jeesus levitti hyvää mieltä kaikkialla, minne hän meni. Hänestä huokui rakastettavuus ja totuus. Hänen työtoverinsa eivät koskaan lakanneet ihmettelemästä niitä rakastettavia sanoja, jotka hänen huuliltaan kirposivat. Miellyttävyyttä voi viljellä, mutta rakastettavuus on ystävällisyyden tuoksua, jota huokuu rakkauden läpitunkemasta sielusta.
Hyvyys herättää aina kunnioitusta, mutta kun siitä puuttuu rakastettavuus, se usein karkottaa kiintymyksen. Hyvyys on yleispätevästi puoleensa vetävää vain ollessaan rakastettavaa. Hyvyys johtaa tuloksiin vain, kun se on puoleensa vetävää.
Jeesus todellakin ymmärsi ihmisiä; siksi hän kykeni tuomaan esille aitoa myötätuntoa ja osoittamaan vilpitöntä armahtavaisuutta. Mutta ani harvoin hän silti antautui säälin valtaan. Vaikka hänen armahtavaisuutensa oli rajatonta, hänen myötätuntonsa oli kuitenkin käytännöllistä, henkilökohtaista ja rakentavaa. Se, että kärsiminen oli hänelle tuttua, ei koskaan johtanut välinpitämättömyyteen, ja hän kykeni hoivaamaan ahdistuneita sieluja näiden itsesääliä lisäämättä.
Jeesus pystyi auttamaan ihmisiä näin paljon, siksi että hän niin vilpittömästi rakasti heitä. Hän todellakin rakasti jokaista miestä, jokaista naista ja jokaista lasta. Hän kykeni olemaan tällainen todellinen ystävä verrattoman ymmärryksensä ansiosta – hän tiesi perin tarkasti, mitä ihmisen sydämessä ja mielessä liikkui. Hän oli kiinnostunut ja terävä huomioidentekijä. Hän oli oivallinen inhimillisten tarpeiden ymmärtäjä, hän oli taitava inhimillisten kaipausten selvilleottaja.
Jeesuksella ei ollut koskaan kiire. Hänellä oli ”ohi kulkiessaan” aikaa lohduttaa kanssaihmisiään. Ja aina hän sai ystävänsä tuntemaan, ettei heidän tarvinnut jännittää. Hän oli lumoava kuuntelija. Milloinkaan hän ei ryhtynyt tutkailemaan lähimpiensä sieluja tungettelevasti. Kun hän lohdutti isoavia mieliä ja hoivasi janoavia sieluja, hänen laupeutensa vastaanottajat eivät niinkään tunteneet olevansa tekemässä hänelle tunnustusta kuin pohdiskelemassa asiaa yhdessä hänen kanssaan. Heidän luottavaisuutensa häntä kohtaan oli rajatonta, siksi että he näkivät, miten suuri hänen luottamuksensa oli heitä kohtaan.
Hän ei näyttänyt koskaan utelevan ihmisistä, eikä hän milloinkaan tuonut julki halua ihmisten ohjailemiseen, määräilemiseen tai vahtimiseen. Hän valoi syvällistä itseluottamusta ja vankkaa rohkeutta kaikkiin, joilla oli ilo olla tekemisissä hänen kanssaan. Kun hän hymyili ihmiselle, tämä kuolevainen tunsi kykenevänsä entistä paremmin ratkaisemaan moninaiset pulmansa.
Jeesus rakasti ihmisiä niin paljon ja niin viisaasti, ettei hän koskaan epäröinyt olla heitä kohtaan ankara, mikäli tilanne sellaista kuritusta edellytti. Monet kerrat hän antautui auttamaan ihmistä pyytämällä itse apua. Tällä tavoin hän sai kiinnostuksen heräämään, vetosi ihmisluonnon parempiin puoliin.
Mestari kykeni näkemään pelastavaa uskoa jopa sen naisen karkeassa taikauskoisuudessa, joka hänen vaatteensa lievettä koskettamalla tavoitteli tervehtymistä. Hän oli aina valmis ja halukas vaikka keskeyttämään saarnan tai pidättelemään väkijoukkoa sen aikaa, kun hän huolehti yhden ainoan ihmisen, vaikka vain pienen lapsen, tarpeista. Suurenmoisia asioita tapahtui ei vain siksi, että ihmiset uskoivat Jeesukseen, vaan myös siksi, että Jeesus niin suuresti uskoi ihmisiin.
Enimmäkseen se todella tärkeä, minkä Jeesus sanoi tai mitä hän teki, näytti tapahtuvan kuin ohimennen, ”kun hän kulki ohi”. Mestarin maisessa hoivatyössä oli sangen vähän sellaista, joka olisi ollut ammattimaista, perusteellisesti suunniteltua tai ennalta harkittua. Elämän tietä taivaltaessaan hän paransi sairaita ja kylvi ympärilleen onnea luonnollisesti ja rakastettavasti. Oli kirjaimellisesti totta, että ”hän kulki ympäriinsä ja teki hyvää”.
Ja Mestarin seuraajien sopii kaikkina aikoina oppia huolehtimaan muista siinä, kun ”he kulkevat ohi” – tekemään epäitsekästä hyvää siinä, kun he toimittavat päivittäisiä velvollisuuksiaan.
Jesus spread good cheer everywhere he went. He was full of grace and truth. His associates never ceased to wonder at the gracious words that proceeded out of his mouth. You can cultivate gracefulness, but graciousness is the aroma of friendliness which emanates from a love-saturated soul.
Goodness always compels respect, but when it is devoid of grace, it often repels affection. Goodness is universally attractive only when it is gracious. Goodness is effective only when it is attractive.
Jesus really understood men; therefore could he manifest genuine sympathy and show sincere compassion. But he seldom indulged in pity. While his compassion was boundless, his sympathy was practical, personal, and constructive. Never did his familiarity with suffering breed indifference, and he was able to minister to distressed souls without increasing their self-pity.
Jesus could help men so much because he loved them so sincerely. He truly loved each man, each woman, and each child. He could be such a true friend because of his remarkable insight—he knew so fully what was in the heart and in the mind of man. He was an interested and keen observer. He was an expert in the comprehension of human need, clever in detecting human longings.
Jesus was never in a hurry. He had time to comfort his fellow men “as he passed by.” And he always made his friends feel at ease. He was a charming listener. He never engaged in the meddlesome probing of the souls of his associates. As he comforted hungry minds and ministered to thirsty souls, the recipients of his mercy did not so much feel that they were confessing to him as that they were conferring with him. They had unbounded confidence in him because they saw he had so much faith in them.
He never seemed to be curious about people, and he never manifested a desire to direct, manage, or follow them up. He inspired profound self-confidence and robust courage in all who enjoyed his association. When he smiled on a man, that mortal experienced increased capacity for solving his manifold problems.
Jesus loved men so much and so wisely that he never hesitated to be severe with them when the occasion demanded such discipline. He frequently set out to help a person by asking for help. In this way he elicited interest, appealed to the better things in human nature.
The Master could discern saving faith in the gross superstition of the woman who sought healing by touching the hem of his garment. He was always ready and willing to stop a sermon or detain a multitude while he ministered to the needs of a single person, even to a little child. Great things happened not only because people had faith in Jesus, but also because Jesus had so much faith in them.
Most of the really important things which Jesus said or did seemed to happen casually, “as he passed by.” There was so little of the professional, the well-planned, or the premeditated in the Master’s earthly ministry. He dispensed health and scattered happiness naturally and gracefully as he journeyed through life. It was literally true, “He went about doing good.”
And it behooves the Master’s followers in all ages to learn to minister as “they pass by”—to do unselfish good as they go about their daily duties.
SuomiEnglish
Jeesus levitti hyvää mieltä kaikkialla, minne hän meni. Hänestä huokui rakastettavuus ja totuus. Hänen työtoverinsa eivät koskaan lakanneet ihmettelemästä niitä rakastettavia sanoja, jotka hänen huuliltaan kirposivat. Miellyttävyyttä voi viljellä, mutta rakastettavuus on ystävällisyyden tuoksua, jota huokuu rakkauden läpitunkemasta sielusta.
Jesus spread good cheer everywhere he went. He was full of grace and truth. His associates never ceased to wonder at the gracious words that proceeded out of his mouth. You can cultivate gracefulness, but graciousness is the aroma of friendliness which emanates from a love-saturated soul.
Hyvyys herättää aina kunnioitusta, mutta kun siitä puuttuu rakastettavuus, se usein karkottaa kiintymyksen. Hyvyys on yleispätevästi puoleensa vetävää vain ollessaan rakastettavaa. Hyvyys johtaa tuloksiin vain, kun se on puoleensa vetävää.
Goodness always compels respect, but when it is devoid of grace, it often repels affection. Goodness is universally attractive only when it is gracious. Goodness is effective only when it is attractive.
Jeesus todellakin ymmärsi ihmisiä; siksi hän kykeni tuomaan esille aitoa myötätuntoa ja osoittamaan vilpitöntä armahtavaisuutta. Mutta ani harvoin hän silti antautui säälin valtaan. Vaikka hänen armahtavaisuutensa oli rajatonta, hänen myötätuntonsa oli kuitenkin käytännöllistä, henkilökohtaista ja rakentavaa. Se, että kärsiminen oli hänelle tuttua, ei koskaan johtanut välinpitämättömyyteen, ja hän kykeni hoivaamaan ahdistuneita sieluja näiden itsesääliä lisäämättä.
Jesus really understood men; therefore could he manifest genuine sympathy and show sincere compassion. But he seldom indulged in pity. While his compassion was boundless, his sympathy was practical, personal, and constructive. Never did his familiarity with suffering breed indifference, and he was able to minister to distressed souls without increasing their self-pity.
Jeesus pystyi auttamaan ihmisiä näin paljon, siksi että hän niin vilpittömästi rakasti heitä. Hän todellakin rakasti jokaista miestä, jokaista naista ja jokaista lasta. Hän kykeni olemaan tällainen todellinen ystävä verrattoman ymmärryksensä ansiosta – hän tiesi perin tarkasti, mitä ihmisen sydämessä ja mielessä liikkui. Hän oli kiinnostunut ja terävä huomioidentekijä. Hän oli oivallinen inhimillisten tarpeiden ymmärtäjä, hän oli taitava inhimillisten kaipausten selvilleottaja.
Jesus could help men so much because he loved them so sincerely. He truly loved each man, each woman, and each child. He could be such a true friend because of his remarkable insight—he knew so fully what was in the heart and in the mind of man. He was an interested and keen observer. He was an expert in the comprehension of human need, clever in detecting human longings.
Jeesuksella ei ollut koskaan kiire. Hänellä oli ”ohi kulkiessaan” aikaa lohduttaa kanssaihmisiään. Ja aina hän sai ystävänsä tuntemaan, ettei heidän tarvinnut jännittää. Hän oli lumoava kuuntelija. Milloinkaan hän ei ryhtynyt tutkailemaan lähimpiensä sieluja tungettelevasti. Kun hän lohdutti isoavia mieliä ja hoivasi janoavia sieluja, hänen laupeutensa vastaanottajat eivät niinkään tunteneet olevansa tekemässä hänelle tunnustusta kuin pohdiskelemassa asiaa yhdessä hänen kanssaan. Heidän luottavaisuutensa häntä kohtaan oli rajatonta, siksi että he näkivät, miten suuri hänen luottamuksensa oli heitä kohtaan.
Jesus was never in a hurry. He had time to comfort his fellow men “as he passed by.” And he always made his friends feel at ease. He was a charming listener. He never engaged in the meddlesome probing of the souls of his associates. As he comforted hungry minds and ministered to thirsty souls, the recipients of his mercy did not so much feel that they were confessing to him as that they were conferring with him. They had unbounded confidence in him because they saw he had so much faith in them.
Hän ei näyttänyt koskaan utelevan ihmisistä, eikä hän milloinkaan tuonut julki halua ihmisten ohjailemiseen, määräilemiseen tai vahtimiseen. Hän valoi syvällistä itseluottamusta ja vankkaa rohkeutta kaikkiin, joilla oli ilo olla tekemisissä hänen kanssaan. Kun hän hymyili ihmiselle, tämä kuolevainen tunsi kykenevänsä entistä paremmin ratkaisemaan moninaiset pulmansa.
He never seemed to be curious about people, and he never manifested a desire to direct, manage, or follow them up. He inspired profound self-confidence and robust courage in all who enjoyed his association. When he smiled on a man, that mortal experienced increased capacity for solving his manifold problems.
Jeesus rakasti ihmisiä niin paljon ja niin viisaasti, ettei hän koskaan epäröinyt olla heitä kohtaan ankara, mikäli tilanne sellaista kuritusta edellytti. Monet kerrat hän antautui auttamaan ihmistä pyytämällä itse apua. Tällä tavoin hän sai kiinnostuksen heräämään, vetosi ihmisluonnon parempiin puoliin.
Jesus loved men so much and so wisely that he never hesitated to be severe with them when the occasion demanded such discipline. He frequently set out to help a person by asking for help. In this way he elicited interest, appealed to the better things in human nature.
Mestari kykeni näkemään pelastavaa uskoa jopa sen naisen karkeassa taikauskoisuudessa, joka hänen vaatteensa lievettä koskettamalla tavoitteli tervehtymistä. Hän oli aina valmis ja halukas vaikka keskeyttämään saarnan tai pidättelemään väkijoukkoa sen aikaa, kun hän huolehti yhden ainoan ihmisen, vaikka vain pienen lapsen, tarpeista. Suurenmoisia asioita tapahtui ei vain siksi, että ihmiset uskoivat Jeesukseen, vaan myös siksi, että Jeesus niin suuresti uskoi ihmisiin.
The Master could discern saving faith in the gross superstition of the woman who sought healing by touching the hem of his garment. He was always ready and willing to stop a sermon or detain a multitude while he ministered to the needs of a single person, even to a little child. Great things happened not only because people had faith in Jesus, but also because Jesus had so much faith in them.
Enimmäkseen se todella tärkeä, minkä Jeesus sanoi tai mitä hän teki, näytti tapahtuvan kuin ohimennen, ”kun hän kulki ohi”. Mestarin maisessa hoivatyössä oli sangen vähän sellaista, joka olisi ollut ammattimaista, perusteellisesti suunniteltua tai ennalta harkittua. Elämän tietä taivaltaessaan hän paransi sairaita ja kylvi ympärilleen onnea luonnollisesti ja rakastettavasti. Oli kirjaimellisesti totta, että ”hän kulki ympäriinsä ja teki hyvää”.
Most of the really important things which Jesus said or did seemed to happen casually, “as he passed by.” There was so little of the professional, the well-planned, or the premeditated in the Master’s earthly ministry. He dispensed health and scattered happiness naturally and gracefully as he journeyed through life. It was literally true, “He went about doing good.”
Ja Mestarin seuraajien sopii kaikkina aikoina oppia huolehtimaan muista siinä, kun ”he kulkevat ohi” – tekemään epäitsekästä hyvää siinä, kun he toimittavat päivittäisiä velvollisuuksiaan.
And it behooves the Master’s followers in all ages to learn to minister as “they pass by”—to do unselfish good as they go about their daily duties.