Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Aineelliset Pojat ja Tyttäret rakentavat asutuissa maailmoissa oman puutarhakotinsa. Ja kohta heitä ovat auttamassa heidän omat lapsensa. Planeettaprinssi on tavallisesti valinnut puutarhan sijaintipaikan, ja monien korkeammantyyppisiä syntyperäisrotuja edustavien henkilöiden avulla hänen ruumiillinen esikuntansa suorittaa suuren osan alustavasta valmistelutyöstä.
Nämä Eedenin puutarhat saavat tällaisen nimen Edentian, konstellaatiopääkaupungin, kunniaksi ja siksi, että ne on tehty Kaikkein Korkeimpien Isien päämajamaailman suurenmoisen kasviston tarjoaman mallin mukaan. Nämä puutarhakodit sijaitsevat yleensä syrjäisessä paikassa ja lähes trooppisella vyöhykkeellä. Keskitasoisessa maailmassa ne ovat ihmeellisiä luomuksia. Ette voi tehdä mitään päätelmiä näistä kauniista kulttuurin keskuksista sen perusteella, mitä olemassa olevat hajanaiset kertomukset tietävät tällaista hanketta Urantialla kohdanneesta kehityksen kariutumisesta.
Planetaarinen Aatami ja Eeva ovat – potentiaalisesti – hyvien fyysisten ominaisuuksien runsasmääräinen lahja kuolevaisroduille. Tällaisen muualta tuotetun parin päätehtävänä on lisääntyminen ja ajallisuuden lasten kohentaminen. Mutta puutarhan väestön ja maailman väestön kesken ei tapahdu mitään välitöntä risteytymistä. Monen sukupolven ajan Aatami ja Eeva pysyvät biologisessa mielessä erillään evolutionaarisista kuolevaisista, eli niin kauan kun he rakentavat heidän luokkaansa olevaa voimakasta rotua. Näin saa alkunsa asuttujen maailmojen violetti rotu.
Planeettaprinssi ja hänen esikuntansa laativat rodunkohennussuunnitelmat, ja Aatami ja Eeva panevat ne täytäntöön. Ja juuri tässä suhteessa teidän Aineellinen Poikanne ja hänen kumppaninsa joutuivat Urantialle saapuessaan varsin epäkiitolliseen tilanteeseen. Caligastia teki ovelaa ja tehokasta vastarintaa Aatamin tehtävää kohtaan. Ja siitä huolimatta, että Urantian pesänhoitaja-Melkisedekit olivat asianmukaisesti varoittaneet sekä Aatamia että Eevaa niistä tälle planeetalle ominaisista vaaroista, jotka juontuivat kapinallisen Planeettaprinssin läsnäolosta, tämä arkkikapinallinen kavaline salajuonineen toimi taitavammin kuin Eedenin pariskunta ja viekoitteli heidät rikkomaan sopimuksen, jonka perusteella he toimivat maailmanne luotettuina näkyvinä hallitsijoina. Petollinen Planeettaprinssi onnistui kyllä saattamaan Aataminne ja Eevanne huonoon valoon, mutta hän ei onnistunut pyrkimyksessään saada heidät mukaan Luciferin kapinaan.
Planetaariset auttajat, enkeleiden viides luokka, kytkeytyvät Aatamin tehtävään. Heitä on Planetaaristen Aatamien mukana, aina kun nämä toimivat maailmoissa. Alkuvaiheessa tämä mainittuun tehtävään osoitettu joukko koostuu suunnilleen sadastatuhannesta enkelistä. Kun Urantian Aatamin ja Eevan työ lähti liikkeelle ennenaikaisesti, kun he poikkesivat säädetystä suunnitelmasta, nimenomaan yksi Puutarhan Ääni -serafeista nuhteli heitä heidän moitittavasta menettelystään. Ja tästä tapahtumasta hallussanne oleva kertomus on oivallinen esimerkki siitä, miten planeettanne perimätiedot ovat pyrkineet panemaan kaiken yliluonnollisen Herran Jumalan tiliin. Urantialaiset ovat tästä syystä joutuneet monet kerrat hämmennyksiin sen kysymyksen edessä, minkäluontoinen Universaalinen Isä oikeastaan on, sillä kaikkien hänen kumppaniensa ja alaistensa sanat ja teot on varsin yleisesti pantu hänen tililleen. Aatamin ja Eevan tapauksessa ei Puutarhan enkeli ollut kukaan muu kuin tuolloin palvelusvuorossa ollut planetaaristen auttajien päällikkö. Tämä serafi, Solonia, julisti jumalallisen suunnitelman epäonnistuneen ja pyysi pesänhoitaja-Melkisedekejä palaamaan Urantialle.
Toisasteiset keskiväliolennot liittyvät Aatamin tehtävään myötäsyntyisesti. Planeettaprinssin ruumiillisen esikunnan jälkeläisten tavoin Aineellisten Poikien ja Tyttärienkin jälkeläisissä on kaksi luokkaa: heidän fyysiset lapsensa ja keskiväliolentojen toisasteinen luokka. Nämä aineelliset, mutta tavallisissa oloissa näkymättömät, planetaariset hoivaajat myötävaikuttavat suuresti sivilisaation edistymiseen ja jopa niiden niskuroivien vähemmistöjen alistamiseen, jotka mahdollisesti yrittävät kaivaa maata sosiaalisen kehityksen ja hengellisen edistyksen alta.
Toisasteisia keskiväliolentoja ei pitäisi sekoittaa näiden olentojen ensiasteiseen yhteisöön, jonka olemassaolo juontuu kohta Planeettaprinssin saapumisen jälkeen seuranneista ajoista. Urantialla näiden varhaisempien keskiväliolentojen enemmistö lähti kapinaan Caligastian rinnalla ja on ollut Helluntaista lähtien internoituna. Samoin on Aatamin ryhmästä internoituina monia, jotka eivät pysyneet lojaaleina planeetan hallintoa kohtaan.
Uskolliset ensiasteiset ja toisasteiset keskiväliolennot liittyivät Helluntaipäivänä vapaaehtoisesti yhteen, ja he ovat siitä lähtien toimineet maailman asioiden osalta yhtenä yksikkönä. He palvelevat vuoron perään toisesta ja taas toisesta ryhmästä valitun, lojaaleista keskiväliolennoista muodostuvan johtajiston alaisuudessa.
Maailmassanne on vieraillut neljän Poikien luokan edustajia: Planeettaprinssi Caligastia; Aatami ja Eeva Jumalan Aineellisista Pojista; Makiventa Melkisedek, ”Saalemin viisas”, Abrahamin ajoilta sekä Kristus Mikael, joka saapui lahjoittautuvana Paratiisin-Poikana. Kuinka paljon tuloksekkaampaa ja kauniimpaa olisikaan ollut, jos Mikaelin, Nebadonin universumin korkeimman hallitsijan, olisivat toivottaneet maailmaanne tervetulleeksi lojaali ja toimintakykyinen Planeettaprinssi sekä asialleen omistautunut ja menestyksekäs Aineellinen Poika! Kumpikin heistä olisi voinut tehdä varsin paljon sellaista, joka olisi lisännyt lahjoittautuneen Pojan elämäntyön ja tehtävän merkitystä! Mutta kaikki maailmat eivät ole olleet yhtä kovaonnisia kuin Urantia, eikä Planetaaristen Aatamien tehtävä ole aina ollut yhtä vaikea eikä yhtä suuresti vaaroille altis. Menestyksekkäitä ollessaan he myötävaikuttavat suurenmoisen kansan kehittymiseen ja jatkavat planeetan asioiden näkyvinä johtajina vielä kauan tuon maailman valoon ja elämään asettumisen jälkeenkin.
On the inhabited worlds the Material Sons and Daughters construct their own garden homes, soon being assisted by their own children. Usually the site of the garden has been selected by the Planetary Prince, and his corporeal staff do much of the preliminary work of preparation with the help of many of the higher types of native races.
These Gardens of Eden are so named in honor of Edentia, the constellation capital, and because they are patterned after the botanic grandeur of the headquarters world of the Most High Fathers. Such garden homes are usually located in a secluded section and in a near-tropic zone. They are wonderful creations on an average world. You can judge nothing of these beautiful centers of culture by the fragmentary account of the aborted development of such an undertaking on Urantia.
A Planetary Adam and Eve are, in potential, the full gift of physical grace to the mortal races. The chief business of such an imported pair is to multiply and to uplift the children of time. But there is no immediate interbreeding between the people of the garden and those of the world; for many generations Adam and Eve remain biologically segregated from the evolutionary mortals while they build up a strong race of their order. This is the origin of the violet race on the inhabited worlds.
The plans for race upstepping are prepared by the Planetary Prince and his staff and are executed by Adam and Eve. And this was where your Material Son and his companion were placed at great disadvantage when they arrived on Urantia. Caligastia offered crafty and effective opposition to the Adamic mission; and notwithstanding that the Melchizedek receivers of Urantia had duly warned both Adam and Eve concerning the planetary dangers inherent in the presence of the rebellious Planetary Prince, this archrebel, by a wily stratagem, outmaneuvered the Edenic pair and entrapped them into a violation of the covenant of their trusteeship as the visible rulers of your world. The traitorous Planetary Prince did succeed in compromising your Adam and Eve, but he failed in his effort to involve them in the Lucifer rebellion.
The fifth order of angels, the planetary helpers, are attached to the Adamic mission, always accompanying the Planetary Adams on their world adventures. The corps of initial assignment is usually about one hundred thousand. When the work of the Urantia Adam and Eve was prematurely launched, when they departed from the ordained plan, it was one of the seraphic Voices of the Garden who remonstrated with them concerning their reprehensible conduct. And your narrative of this occurrence well illustrates the manner in which your planetary traditions have tended to ascribe everything supernatural to the Lord God. Because of this, Urantians have often become confused concerning the nature of the Universal Father since the words and acts of all his associates and subordinates have been so generally attributed to him. In the case of Adam and Eve, the angel of the Garden was none other than the chief of the planetary helpers then on duty. This seraphim, Solonia, proclaimed the miscarriage of the divine plan and requisitioned the return of the Melchizedek receivers to Urantia.
The secondary midway creatures are indigenous to the Adamic missions. As with the corporeal staff of the Planetary Prince, the descendants of the Material Sons and Daughters are of two orders: their physical children and the secondary order of midway creatures. These material but ordinarily invisible planetary ministers contribute much to the advancement of civilization and even to the subjection of insubordinate minorities who may seek to subvert social development and spiritual progress.
The secondary midwayers should not be confused with the primary order, who date from the near times of the arrival of the Planetary Prince. On Urantia a majority of these earlier midway creatures went into rebellion with Caligastia and have, since Pentecost, been interned. Many of the Adamic group who did not remain loyal to the planetary administration are likewise interned.
On the day of Pentecost the loyal primary and the secondary midwayers effected a voluntary union and have functioned as one unit in world affairs ever since. They serve under the leadership of loyal midwayers alternately chosen from the two groups.
Your world has been visited by four orders of sonship: Caligastia, the Planetary Prince; Adam and Eve of the Material Sons of God; Machiventa Melchizedek, the “sage of Salem” in the days of Abraham; and Christ Michael, who came as the Paradise bestowal Son. How much more effective and beautiful it would have been had Michael, the supreme ruler of the universe of Nebadon, been welcomed to your world by a loyal and efficient Planetary Prince and a devoted and successful Material Son, both of whom could have done so much to enhance the lifework and mission of the bestowal Son! But not all worlds have been so unfortunate as Urantia, neither has the mission of the Planetary Adams always been so difficult or so hazardous. When they are successful, they contribute to the development of a great people, continuing as the visible heads of planetary affairs even far into the age when such a world is settled in light and life.
SuomiEnglish