Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
KAIKISTA Jeesuksen maisen elämän kokemuksista hänen neljästoista ja viidestoista ikävuotensa olivat ratkaisevimmat. Sen jälkeen kun hän alkoi tiedostaa oman jumalallisuutensa ja oman kohtalonsa ja, ennen kuin hän pääsi laaja-alaiseen yhteydenpitoon sisimmässään olevan Suuntaajan kanssa, nämä kaksi vuotta olivat hänen Urantialla elämänsä monivaiheisen elämän koettelevimmat. Tämä kaksivuotinen ajanjakso nimenomaan on se, jota sopisi kutsua suureksi koetukseksi, varsinaiseksi kiusaukseksi. Koskaan ei kukaan ihmisnuori nuoruuden ensimmäisiä hämmentyneisyyksiä ja sopeutumisongelmia läpikäydessään ole kokenut ankarampaa koetusta kuin Jeesus siirtyessään lapsuudesta varhaismiehuuteen.
Tämä Jeesuksen nuoruudenaikaisen kehityksen tärkeä vaihe alkoi, kun Jerusalemin-vierailu päättyi ja hän palasi Nasaretiin. Aluksi Maria oli onnellinen ajatuksesta, että hän oli vielä kerran saanut pikkupoikansa takaisin, että Jeesus oli palannut kotiin ja olisi kuuliainen poika – ei niin, että hän olisi joskus ollut jotakin muuta – ja että hän vastaisuudessa olisi vastaanottavaisempi sen suhteen, mitä hän suunnitteli hänen tulevan elämänsä varalle. Mutta hänen paistattelunsa äidille ominaisten harhakuvitelmien ja tiedostamattoman perheylpeyden päivänpaisteessa oli jäävä lyhyeksi; varsin pian hän olisi kokeva entistäkin täydellisemmän pettymyksen. Poika oli aina vain enemmän isänsä seurassa, yhä harvemmin hän kääntyi ongelmineen äitinsä puoleen, samalla hänen kummatkin vanhempansa yhä harvemmin käsittivät, miten hänen mielenkiintonsa alituiseen vaihteli hänen pohdiskellessaan, milloin tämän maailman asioita, milloin omaa suhdettaan Isänsä asioiden toimittamiseen. Suoraan sanoen he eivät ymmärtäneet häntä, mutta he totisesti rakastivat häntä.
Iän karttuessa Jeesuksen juutalaisia kohtaan tuntema sääli ja rakkaus syvenivät, mutta vuosien vieriessä hänen mielessään kehittyi yhä syvempi ja oikeudentuntoinen mielipaha siitä, että Isän temppelissä oli poliittisin perustein nimitettyjä pappeja. Jeesus tunsi suurta kunnioitusta vilpittömiä fariseuksia ja rehellisiä kirjanoppineita kohtaan, mutta tekopyhiä fariseuksia ja epärehellisiä teologeja hän halveksi, ja hän suhtautui ylenkatseisesti kaikkiin uskonnollisiin johtajiin, jotka eivät olleet vilpittömiä. Tarkastellessaan, keitä Israelin johtajat oikein olivat, hän tunsi joskus kiusausta suhtautua suopeasti mahdollisuuteen, että hänestä tulisi juutalaisten odottama Messias, mutta milloinkaan hän ei antanut periksi tällaiselle houkutukselle.
Kertomus hänen sankariteoistaan Jerusalemin temppelin viisaiden keskuudessa tuotti mielihyvää koko Nasaretille, eritoten hänen entisille synagogakoulun opettajilleen. Jonkin aikaa jokainen suu puhui hänestä ylistävin sanoin. Koko kylä muisteli puheissaan, miten viisas ja miten ylistettävän hyväkäytöksinen hän oli ollut jo lapsuudessa, ja kaikki ennustivat, että hänestä olisi tuleva Israelin suuri johtaja; lopultakin Galilean Nasaretista ilmestyisi todellakin suuri opettaja. Ja he kaikki odottivat aikaa, jolloin hän olisi viisitoistavuotias, jotta hänen voitaisiin sallia vakituisesti sapattina lukea ääneen pyhiä kirjoituksia synagogassa.
OF ALL Jesus’ earth-life experiences, the fourteenth and fifteenth years were the most crucial. These two years, after he began to be self-conscious of divinity and destiny, and before he achieved a large measure of communication with his indwelling Adjuster, were the most trying of his eventful life on Urantia. It is this period of two years which should be called the great test, the real temptation. No human youth, in passing through the early confusions and adjustment problems of adolescence, ever experienced a more crucial testing than that which Jesus passed through during his transition from childhood to young manhood.
This important period in Jesus’ youthful development began with the conclusion of the Jerusalem visit and with his return to Nazareth. At first Mary was happy in the thought that she had her boy back once more, that Jesus had returned home to be a dutiful son—not that he was ever anything else—and that he would henceforth be more responsive to her plans for his future life. But she was not for long to bask in this sunshine of maternal delusion and unrecognized family pride; very soon she was to be more completely disillusioned. More and more the boy was in the company of his father; less and less did he come to her with his problems, while increasingly both his parents failed to comprehend his frequent alternation between the affairs of this world and the contemplation of his relation to his Father’s business. Frankly, they did not understand him, but they did truly love him.
As he grew older, Jesus’ pity and love for the Jewish people deepened, but with the passing years, there developed in his mind a growing righteous resentment of the presence in the Father’s temple of the politically appointed priests. Jesus had great respect for the sincere Pharisees and the honest scribes, but he held the hypocritical Pharisees and the dishonest theologians in great contempt; he looked with disdain upon all those religious leaders who were not sincere. When he scrutinized the leadership of Israel, he was sometimes tempted to look with favor on the possibility of his becoming the Messiah of Jewish expectation, but he never yielded to such a temptation.
The story of his exploits among the wise men of the temple in Jerusalem was gratifying to all Nazareth, especially to his former teachers in the synagogue school. For a time his praise was on everybody’s lips. All the village recounted his childhood wisdom and praiseworthy conduct and predicted that he was destined to become a great leader in Israel; at last a really great teacher was to come out of Nazareth in Galilee. And they all looked forward to the time when he would be fifteen years of age so that he might be permitted regularly to read the Scriptures in the synagogue on the Sabbath day.
SuomiEnglish
KAIKISTA Jeesuksen maisen elämän kokemuksista hänen neljästoista ja viidestoista ikävuotensa olivat ratkaisevimmat. Sen jälkeen kun hän alkoi tiedostaa oman jumalallisuutensa ja oman kohtalonsa ja, ennen kuin hän pääsi laaja-alaiseen yhteydenpitoon sisimmässään olevan Suuntaajan kanssa, nämä kaksi vuotta olivat hänen Urantialla elämänsä monivaiheisen elämän koettelevimmat. Tämä kaksivuotinen ajanjakso nimenomaan on se, jota sopisi kutsua suureksi koetukseksi, varsinaiseksi kiusaukseksi. Koskaan ei kukaan ihmisnuori nuoruuden ensimmäisiä hämmentyneisyyksiä ja sopeutumisongelmia läpikäydessään ole kokenut ankarampaa koetusta kuin Jeesus siirtyessään lapsuudesta varhaismiehuuteen.
OF ALL Jesus’ earth-life experiences, the fourteenth and fifteenth years were the most crucial. These two years, after he began to be self-conscious of divinity and destiny, and before he achieved a large measure of communication with his indwelling Adjuster, were the most trying of his eventful life on Urantia. It is this period of two years which should be called the great test, the real temptation. No human youth, in passing through the early confusions and adjustment problems of adolescence, ever experienced a more crucial testing than that which Jesus passed through during his transition from childhood to young manhood.
Tämä Jeesuksen nuoruudenaikaisen kehityksen tärkeä vaihe alkoi, kun Jerusalemin-vierailu päättyi ja hän palasi Nasaretiin. Aluksi Maria oli onnellinen ajatuksesta, että hän oli vielä kerran saanut pikkupoikansa takaisin, että Jeesus oli palannut kotiin ja olisi kuuliainen poika – ei niin, että hän olisi joskus ollut jotakin muuta – ja että hän vastaisuudessa olisi vastaanottavaisempi sen suhteen, mitä hän suunnitteli hänen tulevan elämänsä varalle. Mutta hänen paistattelunsa äidille ominaisten harhakuvitelmien ja tiedostamattoman perheylpeyden päivänpaisteessa oli jäävä lyhyeksi; varsin pian hän olisi kokeva entistäkin täydellisemmän pettymyksen. Poika oli aina vain enemmän isänsä seurassa, yhä harvemmin hän kääntyi ongelmineen äitinsä puoleen, samalla hänen kummatkin vanhempansa yhä harvemmin käsittivät, miten hänen mielenkiintonsa alituiseen vaihteli hänen pohdiskellessaan, milloin tämän maailman asioita, milloin omaa suhdettaan Isänsä asioiden toimittamiseen. Suoraan sanoen he eivät ymmärtäneet häntä, mutta he totisesti rakastivat häntä.
This important period in Jesus’ youthful development began with the conclusion of the Jerusalem visit and with his return to Nazareth. At first Mary was happy in the thought that she had her boy back once more, that Jesus had returned home to be a dutiful son—not that he was ever anything else—and that he would henceforth be more responsive to her plans for his future life. But she was not for long to bask in this sunshine of maternal delusion and unrecognized family pride; very soon she was to be more completely disillusioned. More and more the boy was in the company of his father; less and less did he come to her with his problems, while increasingly both his parents failed to comprehend his frequent alternation between the affairs of this world and the contemplation of his relation to his Father’s business. Frankly, they did not understand him, but they did truly love him.
Iän karttuessa Jeesuksen juutalaisia kohtaan tuntema sääli ja rakkaus syvenivät, mutta vuosien vieriessä hänen mielessään kehittyi yhä syvempi ja oikeudentuntoinen mielipaha siitä, että Isän temppelissä oli poliittisin perustein nimitettyjä pappeja. Jeesus tunsi suurta kunnioitusta vilpittömiä fariseuksia ja rehellisiä kirjanoppineita kohtaan, mutta tekopyhiä fariseuksia ja epärehellisiä teologeja hän halveksi, ja hän suhtautui ylenkatseisesti kaikkiin uskonnollisiin johtajiin, jotka eivät olleet vilpittömiä. Tarkastellessaan, keitä Israelin johtajat oikein olivat, hän tunsi joskus kiusausta suhtautua suopeasti mahdollisuuteen, että hänestä tulisi juutalaisten odottama Messias, mutta milloinkaan hän ei antanut periksi tällaiselle houkutukselle.
As he grew older, Jesus’ pity and love for the Jewish people deepened, but with the passing years, there developed in his mind a growing righteous resentment of the presence in the Father’s temple of the politically appointed priests. Jesus had great respect for the sincere Pharisees and the honest scribes, but he held the hypocritical Pharisees and the dishonest theologians in great contempt; he looked with disdain upon all those religious leaders who were not sincere. When he scrutinized the leadership of Israel, he was sometimes tempted to look with favor on the possibility of his becoming the Messiah of Jewish expectation, but he never yielded to such a temptation.
Kertomus hänen sankariteoistaan Jerusalemin temppelin viisaiden keskuudessa tuotti mielihyvää koko Nasaretille, eritoten hänen entisille synagogakoulun opettajilleen. Jonkin aikaa jokainen suu puhui hänestä ylistävin sanoin. Koko kylä muisteli puheissaan, miten viisas ja miten ylistettävän hyväkäytöksinen hän oli ollut jo lapsuudessa, ja kaikki ennustivat, että hänestä olisi tuleva Israelin suuri johtaja; lopultakin Galilean Nasaretista ilmestyisi todellakin suuri opettaja. Ja he kaikki odottivat aikaa, jolloin hän olisi viisitoistavuotias, jotta hänen voitaisiin sallia vakituisesti sapattina lukea ääneen pyhiä kirjoituksia synagogassa.
The story of his exploits among the wise men of the temple in Jerusalem was gratifying to all Nazareth, especially to his former teachers in the synagogue school. For a time his praise was on everybody’s lips. All the village recounted his childhood wisdom and praiseworthy conduct and predicted that he was destined to become a great leader in Israel; at last a really great teacher was to come out of Nazareth in Galilee. And they all looked forward to the time when he would be fifteen years of age so that he might be permitted regularly to read the Scriptures in the synagogue on the Sabbath day.