Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Valo, lämpö, sähkö, magnetismi, kemiallisuus, energia ja aine ovat – alkuperältään, luonteeltaan ja päämäärältään – yksi ja sama asia, yhdessä sellaisten muiden aineellisten realiteettien kanssa, joita Urantialla ei vielä tunneta.
Emme kaikilta osin käsitä niitä lähes loputtomia muutoksia, joiden kohteeksi fyysinen energia voi joutua. Yhdessä universumissa se ilmenee valona, toisessa valona ja lämpönä, jossakin taas sellaisina energian muotoina, joita Urantialla ei tunneta. Lukemattomia miljoonia vuosia myöhemmin se voi ilmetä uudelleen jonkinmuotoisena levottomana, hyökyvänä sähköenergiana tai magneettisena voimana; ja vieläkin myöhemmin se taas saattaa ilmaantua seuraavassa universumissa jonakin vaihtelevan aineen muotona, joka läpikäy sarjan muodonmuutoksia, ja seuraavaksi sen ulkoinen fyysinen olemus saattaa hävitä jossakin maailmojen suuressa mullistuksessa. Ja sitten, lukemattomia aikakausia myöhemmin ja lukemattomien universumien läpi tapahtuneen, kuta kuinkin loputtoman vaelluksen jälkeen tämä sama energia saattaa jälleen ilmaantua ja muuttaa monet kerrat muotoaan ja potentiaaliaan; ja tällä tavoin nämä muodonmuutokset jatkuvat läpi toinen toistaan seuraavien aikakausien ja halki lukemattomien maailmojen. Näin aine kiitää eteenpäin ja läpikäy ajallisuuden transmutaatiot, mutta kiertää aina uskollisesti iäisyyden kehää; vaikka se olisi pitkäänkin estynyt palaamasta lähtökohtaansa, se reagoi aina siihen ja kulkee iäti polkua, jonka sen matkaan lähettänyt Infiniittinen Persoonallisuus on säätänyt.
Voimakeskukset ja heidän kumppaninsa ovat laajasti mukana työssä, jota tehdään ultimatonin muuntamiseksi elektronin radoiksi ja kiertoliikkeiksi. Nämä ainutlaatuiset olennot hallitsevat ja yhdistelevät voimaa ultimatoneja eli aineellistuneen energian perusyksiköitä taitavasti käsittelemällä. He ovat energian isäntiä sen kiertäessä tässä alkukantaisessa tilassa. Fyysisten valvojien kanssa yhdessä toimien he pystyvät tehokkaasti säätelemään ja ohjaamaan energiaa, vielä senkin jälkeen kun se on muuntumalla siirtynyt sähköiselle tasolle, niin kutsuttuun elektroniseen vaiheeseen. Mutta heidän toimialansa supistuu valtavasti, kun elektronisesti järjestynyt energia kääntyy atomijärjestelmien pyörteisiin. Tällaisen aineellistumisen tapahduttua nämä energiat joutuvat lineaarisen gravitaation puoleensa vetävän voiman täyteen otteeseen.
Gravitaatio vaikuttaa positiivisesti voimakeskusten ja fyysisten valvojien voimaväyliin ja energiakanaviin, mutta näillä olennoilla on vain negatiivinen suhde gravitaatioon – ne voivat siihen nähden käyttää antigravitatorisia valmiuksiaan.
Kautta koko avaruuden tapahtuu kylmyyden ja muiden vaikutusten alaisena ultimatonien luovaa organisoitumista elektroneiksi. Lämpö osoittaa elektronisen toiminnan määrää, kun taas kylmyys merkitsee vain lämmön puuttumista – energian suhteellista lepotilaa – avaruuden universaalisen vahvuusvarauksen tilaa siinä tapauksessa, ettei sen kummemmin emergenttiä energiaa kuin järjestynyttä materiaakaan ole läsnä ja reagoimassa gravitaatioon.
Gravitaation läsnäolo ja vaikutus estävät teoreettisen absoluuttisen nolla-pisteen ilmaantumisen, tähtien välisen avaruuden lämpötila ei siis ole absoluuttisessa nollapisteessä. Kaikkialla järjestyneessä avaruudessa esiintyy gravitaatioon reagoivia energiavirtauksia, voiman virtapiirejä ja ultimatonista aktiviteettia sekä myös järjestymässä olevia elektronisia energioita. Avaruus ei itse asiassa ole tyhjä. Niinpä Urantian ilmakehäkin ohenee ohenemistaan, kunnes se noin neljäntuhannen kahdeksansadan kilometrin päässä alkaa vähitellen häipyä tämän universumilohkon keskimääräiseen avaruusaineeseen. Nebadonissa tunnetusta kaikkein tyhjimmästäkin avaruuden kohdasta on saatavilla noin sata ultimatonia – mikä vastaa yhden elektronin ultimatonien määrää – yhtä kuutiotuumaa [16,4 cm3] kohti. Näin vähäistä ainemäärää pidetään käytännöllisesti katsoen tyhjänä avaruutena.
Lämpötila – kuumuus ja kylmyys – on energian ja aineen evoluution maailmoissa toissijaista vain gravitaatioon nähden. Ultimatonit tottelevat nöyrästi äärimmäisiä lämpötiloja. Matalat lämpötilat suosivat elektronisen rakenteen ja atomien kokoonpanon tiettyjä muotoja, kun taas korkeat lämpötilat helpottavat kaikenlaatuisten atomien jakautumista ja aineen hajoamista.
Silloin kun aineeseen kohdistuu tietyissä aurinkojen sisäosille ominaisissa tiloissa vallitseva kuumuus ja paine, sen muut kuin kaikkein alkeellisimmat yhteenliittymät saattavat hajota. Näin kuumuus voi laajalti voittaa gravitaatiostabiliteetin. Muttei mikään tunnettu aurinkolämpötila tai paine kykene muuttamaan ultimatoneja takaisin valtaenergiaksi.
Liekehtivät auringot voivat muuttaa aineen erilaisiksi energian muodoiksi, mutta pimeät maailmat ja koko ulkoavaruus voivat hidastaa elektronista ja ultimatonista toimintaa siihen pisteeseen, että ne muuttavat nämä energiat maailmojen aineeksi. Tietyt elektronien keskinäisen läheisyyden omaavat yhdistymät samoin kuin monet atomin ytimessä olevan aineen perusyhdistelmät muodostuvat avoimen avaruuden äärimmäisen matalissa lämpötiloissa, ja myöhemmin niiden koko kasvaa siksi, että niihin liittyy aineellistuvan energian laajempia kertymiä.
Meidän on koko tämän koskaan päättymättömän energian ja aineen metamorfoosin pituudelta otettava huomioon gravitaatiopaineen vaikutus samoin kuin ultimatonisten energioiden antigravitatorinen käyttäytyminen tietyissä lämpötila-, nopeus- ja kiertoliikeolosuhteissa. Lämpötila, energiavirtaukset, etäisyys sekä elävien vahvuudenorganisoijien ja voimanohjaajien läsnäolo vaikuttavat nekin kaikkiin energian ja aineen muodonmuutosilmiöihin.
Aineen massan kasvu vastaa energian lisääntymistä jaettuna valon nopeuden neliöllä. Dynaamisessa mielessä se työ, jonka lepotilassa oleva aine voi suorittaa, vastaa energiaa, joka kului sen osien yhteensaattamiseen Paratiisista laskettuna, kun siitä vähennetään matkalla voitettujen vahvuuksien muodostama vastus ja aineen osien toisiinsa kohdistama vetovoima.
Aineen esielektronisten muotojen olemassaolon osoittavat lyijyn kaksi atomipainoa. Alkuperäisessä muodostuksessaan oleva lyijy painaa hieman enemmän kuin se lyijy, joka ilmaantuu radiumin säteilyn kautta tapahtuvan uraanin hajoamisen tuloksena. Ja tämä atomipainoissa ilmenevä eroavuus ilmentää sitä tosiasiallista energian menetystä, joka on seurauksena atomien hajoamisesta.
Aineen suhteellisen eheyden varmistaa se seikka, että energia voi absorboitua tai vapautua vain täsmälleen niissä määrissä, jotka Urantian tiedemiehet ovat nimittäneet kvanteiksi. Tämä aineen maailmoissa ilmenevä viisas järjestely auttaa pitämään universumit toimivina organisaatioina.
Energiamäärä, joka tulee sisään tai joka pääsee ulos, kun elektroniset tai muut positiot vaihtuvat, on aina ”kvantti” tai jokin sen kerrannainen. Tällaisten energiayksikköjen värähtelevä eli aaltomainen käyttäytyminen määräytyy kokonaan kysymyksessä olevien ainerakenteiden mittasuhteista. Tällaiset aaltomaiset energiaväreilyt ovat 860-kertaisia verrattuina näin käyttäytyvien ultimatonien, elektronien, atomien tai muiden yksiköiden halkaisijaan. Loputon sekaannus, joka liittyy kvanttien käyttäytymisen aaltomekaaniseen tarkasteluun, johtuu energia-aaltojen päällekkäisyydestä: kaksi aallonharjaa saattaa yhtyä ja muodostaa korkeudeltaan kaksinkertaisen aallonharjan, toisaalta taas aallonharja ja aallonpohja voivat sattua yhteen ja aiheuttaa tällä tavoin toistensa kumoutumisen.
Light, heat, electricity, magnetism, chemism, energy, and matter are—in origin, nature, and destiny—one and the same thing, together with other material realities as yet undiscovered on Urantia.
We do not fully comprehend the almost endless changes to which physical energy may be subject. In one universe it appears as light, in another as light plus heat, in another as forms of energy unknown on Urantia; in untold millions of years it may reappear as some form of restless, surging electrical energy or magnetic power; and still later on it may again appear in a subsequent universe as some form of variable matter going through a series of metamorphoses, to be followed by its outward physical disappearance in some great cataclysm of the realms. And then, after countless ages and almost endless wandering through numberless universes, again may this same energy re-emerge and many times change its form and potential; and so do these transformations continue through successive ages and throughout countless realms. Thus matter sweeps on, undergoing the transmutations of time but swinging ever true to the circle of eternity; even if long prevented from returning to its source, it is ever responsive thereto, and it ever proceeds in the path ordained by the Infinite Personality who sent it forth.
The power centers and their associates are much concerned in the work of transmuting the ultimaton into the circuits and revolutions of the electron. These unique beings control and compound power by their skillful manipulation of the basic units of materialized energy, the ultimatons. They are masters of energy as it circulates in this primitive state. In liaison with the physical controllers they are able to effectively control and direct energy even after it has transmuted to the electrical level, the so-called electronic stage. But their range of action is enormously curtailed when electronically organized energy swings into the whirls of the atomic systems. Upon such materialization, these energies fall under the complete grasp of the drawing power of linear gravity.
Gravity acts positively on the power lanes and energy channels of the power centers and the physical controllers, but these beings have only a negative relation to gravity—the exercise of their antigravity endowments.
Throughout all space, cold and other influences are at work creatively organizing ultimatons into electrons. Heat is the measurement of electronic activity, while cold merely signifies absence of heat—comparative energy rest—the status of the universal force-charge of space provided neither emergent energy nor organized matter were present and responding to gravity.
Gravity presence and action is what prevents the appearance of the theoretical absolute zero, for interstellar space does not have the temperature of absolute zero. Throughout all organized space there are gravity-responding energy currents, power circuits, and ultimatonic activities, as well as organizing electronic energies. Practically speaking, space is not empty. Even the atmosphere of Urantia thins out increasingly until at about three thousand miles it begins to shade off into the average space matter in this section of the universe. The most nearly empty space known in Nebadon would yield about one hundred ultimatons—the equivalent of one electron—in each cubic inch. Such scarcity of matter is regarded as practically empty space.
Temperature—heat and cold—is secondary only to gravity in the realms of energy and matter evolution. Ultimatons are humbly obedient to temperature extremes. Low temperatures favor certain forms of electronic construction and atomic assembly, while high temperatures facilitate all sorts of atomic breakup and material disintegration.
When subjected to the heat and pressure of certain internal solar states, all but the most primitive associations of matter may be broken up. Heat can thus largely overcome gravity stability. But no known solar heat or pressure can convert ultimatons back into puissant energy.
The blazing suns can transform matter into various forms of energy, but the dark worlds and all outer space can slow down electronic and ultimatonic activity to the point of converting these energies into the matter of the realms. Certain electronic associations of a close nature, as well as many of the basic associations of nuclear matter, are formed in the exceedingly low temperatures of open space, being later augmented by association with larger accretions of materializing energy.
Throughout all of this never-ending metamorphosis of energy and matter we must reckon with the influence of gravity pressure and with the antigravity behavior of the ultimatonic energies under certain conditions of temperature, velocity, and revolution. Temperature, energy currents, distance, and the presence of the living force organizers and the power directors also have a bearing on all transmutation phenomena of energy and matter.
The increase of mass in matter is equal to the increase of energy divided by the square of the velocity of light. In a dynamic sense the work which resting matter can perform is equal to the energy expended in bringing its parts together from Paradise minus the resistance of the forces overcome in transit and the attraction exerted by the parts of matter on one another.
The existence of pre-electronic forms of matter is indicated by the two atomic weights of lead. The lead of original formation weighs slightly more than that produced through uranium disintegration by way of radium emanations; and this difference in atomic weight represents the actual loss of energy in the atomic breakup.
The relative integrity of matter is assured by the fact that energy can be absorbed or released only in those exact amounts which Urantia scientists have designated quanta. This wise provision in the material realms serves to maintain the universes as going concerns.
The quantity of energy taken in or given out when electronic or other positions are shifted is always a “quantum” or some multiple thereof, but the vibratory or wavelike behavior of such units of energy is wholly determined by the dimensions of the material structures concerned. Such wavelike energy ripples are 860 times the diameters of the ultimatons, electrons, atoms, or other units thus performing. The never-ending confusion attending the observation of the wave mechanics of quantum behavior is due to the superimposition of energy waves: Two crests can combine to make a double-height crest, while a crest and a trough may combine, thus producing mutual cancellation.
SuomiEnglish
Valo, lämpö, sähkö, magnetismi, kemiallisuus, energia ja aine ovat – alkuperältään, luonteeltaan ja päämäärältään – yksi ja sama asia, yhdessä sellaisten muiden aineellisten realiteettien kanssa, joita Urantialla ei vielä tunneta.
Light, heat, electricity, magnetism, chemism, energy, and matter are—in origin, nature, and destiny—one and the same thing, together with other material realities as yet undiscovered on Urantia.
Emme kaikilta osin käsitä niitä lähes loputtomia muutoksia, joiden kohteeksi fyysinen energia voi joutua. Yhdessä universumissa se ilmenee valona, toisessa valona ja lämpönä, jossakin taas sellaisina energian muotoina, joita Urantialla ei tunneta. Lukemattomia miljoonia vuosia myöhemmin se voi ilmetä uudelleen jonkinmuotoisena levottomana, hyökyvänä sähköenergiana tai magneettisena voimana; ja vieläkin myöhemmin se taas saattaa ilmaantua seuraavassa universumissa jonakin vaihtelevan aineen muotona, joka läpikäy sarjan muodonmuutoksia, ja seuraavaksi sen ulkoinen fyysinen olemus saattaa hävitä jossakin maailmojen suuressa mullistuksessa. Ja sitten, lukemattomia aikakausia myöhemmin ja lukemattomien universumien läpi tapahtuneen, kuta kuinkin loputtoman vaelluksen jälkeen tämä sama energia saattaa jälleen ilmaantua ja muuttaa monet kerrat muotoaan ja potentiaaliaan; ja tällä tavoin nämä muodonmuutokset jatkuvat läpi toinen toistaan seuraavien aikakausien ja halki lukemattomien maailmojen. Näin aine kiitää eteenpäin ja läpikäy ajallisuuden transmutaatiot, mutta kiertää aina uskollisesti iäisyyden kehää; vaikka se olisi pitkäänkin estynyt palaamasta lähtökohtaansa, se reagoi aina siihen ja kulkee iäti polkua, jonka sen matkaan lähettänyt Infiniittinen Persoonallisuus on säätänyt.
We do not fully comprehend the almost endless changes to which physical energy may be subject. In one universe it appears as light, in another as light plus heat, in another as forms of energy unknown on Urantia; in untold millions of years it may reappear as some form of restless, surging electrical energy or magnetic power; and still later on it may again appear in a subsequent universe as some form of variable matter going through a series of metamorphoses, to be followed by its outward physical disappearance in some great cataclysm of the realms. And then, after countless ages and almost endless wandering through numberless universes, again may this same energy re-emerge and many times change its form and potential; and so do these transformations continue through successive ages and throughout countless realms. Thus matter sweeps on, undergoing the transmutations of time but swinging ever true to the circle of eternity; even if long prevented from returning to its source, it is ever responsive thereto, and it ever proceeds in the path ordained by the Infinite Personality who sent it forth.
Voimakeskukset ja heidän kumppaninsa ovat laajasti mukana työssä, jota tehdään ultimatonin muuntamiseksi elektronin radoiksi ja kiertoliikkeiksi. Nämä ainutlaatuiset olennot hallitsevat ja yhdistelevät voimaa ultimatoneja eli aineellistuneen energian perusyksiköitä taitavasti käsittelemällä. He ovat energian isäntiä sen kiertäessä tässä alkukantaisessa tilassa. Fyysisten valvojien kanssa yhdessä toimien he pystyvät tehokkaasti säätelemään ja ohjaamaan energiaa, vielä senkin jälkeen kun se on muuntumalla siirtynyt sähköiselle tasolle, niin kutsuttuun elektroniseen vaiheeseen. Mutta heidän toimialansa supistuu valtavasti, kun elektronisesti järjestynyt energia kääntyy atomijärjestelmien pyörteisiin. Tällaisen aineellistumisen tapahduttua nämä energiat joutuvat lineaarisen gravitaation puoleensa vetävän voiman täyteen otteeseen.
The power centers and their associates are much concerned in the work of transmuting the ultimaton into the circuits and revolutions of the electron. These unique beings control and compound power by their skillful manipulation of the basic units of materialized energy, the ultimatons. They are masters of energy as it circulates in this primitive state. In liaison with the physical controllers they are able to effectively control and direct energy even after it has transmuted to the electrical level, the so-called electronic stage. But their range of action is enormously curtailed when electronically organized energy swings into the whirls of the atomic systems. Upon such materialization, these energies fall under the complete grasp of the drawing power of linear gravity.
Gravitaatio vaikuttaa positiivisesti voimakeskusten ja fyysisten valvojien voimaväyliin ja energiakanaviin, mutta näillä olennoilla on vain negatiivinen suhde gravitaatioon – ne voivat siihen nähden käyttää antigravitatorisia valmiuksiaan.
Gravity acts positively on the power lanes and energy channels of the power centers and the physical controllers, but these beings have only a negative relation to gravity—the exercise of their antigravity endowments.
Kautta koko avaruuden tapahtuu kylmyyden ja muiden vaikutusten alaisena ultimatonien luovaa organisoitumista elektroneiksi. Lämpö osoittaa elektronisen toiminnan määrää, kun taas kylmyys merkitsee vain lämmön puuttumista – energian suhteellista lepotilaa – avaruuden universaalisen vahvuusvarauksen tilaa siinä tapauksessa, ettei sen kummemmin emergenttiä energiaa kuin järjestynyttä materiaakaan ole läsnä ja reagoimassa gravitaatioon.
Throughout all space, cold and other influences are at work creatively organizing ultimatons into electrons. Heat is the measurement of electronic activity, while cold merely signifies absence of heat—comparative energy rest—the status of the universal force-charge of space provided neither emergent energy nor organized matter were present and responding to gravity.
Gravitaation läsnäolo ja vaikutus estävät teoreettisen absoluuttisen nolla-pisteen ilmaantumisen, tähtien välisen avaruuden lämpötila ei siis ole absoluuttisessa nollapisteessä. Kaikkialla järjestyneessä avaruudessa esiintyy gravitaatioon reagoivia energiavirtauksia, voiman virtapiirejä ja ultimatonista aktiviteettia sekä myös järjestymässä olevia elektronisia energioita. Avaruus ei itse asiassa ole tyhjä. Niinpä Urantian ilmakehäkin ohenee ohenemistaan, kunnes se noin neljäntuhannen kahdeksansadan kilometrin päässä alkaa vähitellen häipyä tämän universumilohkon keskimääräiseen avaruusaineeseen. Nebadonissa tunnetusta kaikkein tyhjimmästäkin avaruuden kohdasta on saatavilla noin sata ultimatonia – mikä vastaa yhden elektronin ultimatonien määrää – yhtä kuutiotuumaa [16,4 cm3] kohti. Näin vähäistä ainemäärää pidetään käytännöllisesti katsoen tyhjänä avaruutena.
Gravity presence and action is what prevents the appearance of the theoretical absolute zero, for interstellar space does not have the temperature of absolute zero. Throughout all organized space there are gravity-responding energy currents, power circuits, and ultimatonic activities, as well as organizing electronic energies. Practically speaking, space is not empty. Even the atmosphere of Urantia thins out increasingly until at about three thousand miles it begins to shade off into the average space matter in this section of the universe. The most nearly empty space known in Nebadon would yield about one hundred ultimatons—the equivalent of one electron—in each cubic inch. Such scarcity of matter is regarded as practically empty space.
Lämpötila – kuumuus ja kylmyys – on energian ja aineen evoluution maailmoissa toissijaista vain gravitaatioon nähden. Ultimatonit tottelevat nöyrästi äärimmäisiä lämpötiloja. Matalat lämpötilat suosivat elektronisen rakenteen ja atomien kokoonpanon tiettyjä muotoja, kun taas korkeat lämpötilat helpottavat kaikenlaatuisten atomien jakautumista ja aineen hajoamista.
Temperature—heat and cold—is secondary only to gravity in the realms of energy and matter evolution. Ultimatons are humbly obedient to temperature extremes. Low temperatures favor certain forms of electronic construction and atomic assembly, while high temperatures facilitate all sorts of atomic breakup and material disintegration.
Silloin kun aineeseen kohdistuu tietyissä aurinkojen sisäosille ominaisissa tiloissa vallitseva kuumuus ja paine, sen muut kuin kaikkein alkeellisimmat yhteenliittymät saattavat hajota. Näin kuumuus voi laajalti voittaa gravitaatiostabiliteetin. Muttei mikään tunnettu aurinkolämpötila tai paine kykene muuttamaan ultimatoneja takaisin valtaenergiaksi.
When subjected to the heat and pressure of certain internal solar states, all but the most primitive associations of matter may be broken up. Heat can thus largely overcome gravity stability. But no known solar heat or pressure can convert ultimatons back into puissant energy.
Liekehtivät auringot voivat muuttaa aineen erilaisiksi energian muodoiksi, mutta pimeät maailmat ja koko ulkoavaruus voivat hidastaa elektronista ja ultimatonista toimintaa siihen pisteeseen, että ne muuttavat nämä energiat maailmojen aineeksi. Tietyt elektronien keskinäisen läheisyyden omaavat yhdistymät samoin kuin monet atomin ytimessä olevan aineen perusyhdistelmät muodostuvat avoimen avaruuden äärimmäisen matalissa lämpötiloissa, ja myöhemmin niiden koko kasvaa siksi, että niihin liittyy aineellistuvan energian laajempia kertymiä.
The blazing suns can transform matter into various forms of energy, but the dark worlds and all outer space can slow down electronic and ultimatonic activity to the point of converting these energies into the matter of the realms. Certain electronic associations of a close nature, as well as many of the basic associations of nuclear matter, are formed in the exceedingly low temperatures of open space, being later augmented by association with larger accretions of materializing energy.
Meidän on koko tämän koskaan päättymättömän energian ja aineen metamorfoosin pituudelta otettava huomioon gravitaatiopaineen vaikutus samoin kuin ultimatonisten energioiden antigravitatorinen käyttäytyminen tietyissä lämpötila-, nopeus- ja kiertoliikeolosuhteissa. Lämpötila, energiavirtaukset, etäisyys sekä elävien vahvuudenorganisoijien ja voimanohjaajien läsnäolo vaikuttavat nekin kaikkiin energian ja aineen muodonmuutosilmiöihin.
Throughout all of this never-ending metamorphosis of energy and matter we must reckon with the influence of gravity pressure and with the antigravity behavior of the ultimatonic energies under certain conditions of temperature, velocity, and revolution. Temperature, energy currents, distance, and the presence of the living force organizers and the power directors also have a bearing on all transmutation phenomena of energy and matter.
Aineen massan kasvu vastaa energian lisääntymistä jaettuna valon nopeuden neliöllä. Dynaamisessa mielessä se työ, jonka lepotilassa oleva aine voi suorittaa, vastaa energiaa, joka kului sen osien yhteensaattamiseen Paratiisista laskettuna, kun siitä vähennetään matkalla voitettujen vahvuuksien muodostama vastus ja aineen osien toisiinsa kohdistama vetovoima.
The increase of mass in matter is equal to the increase of energy divided by the square of the velocity of light. In a dynamic sense the work which resting matter can perform is equal to the energy expended in bringing its parts together from Paradise minus the resistance of the forces overcome in transit and the attraction exerted by the parts of matter on one another.
Aineen esielektronisten muotojen olemassaolon osoittavat lyijyn kaksi atomipainoa. Alkuperäisessä muodostuksessaan oleva lyijy painaa hieman enemmän kuin se lyijy, joka ilmaantuu radiumin säteilyn kautta tapahtuvan uraanin hajoamisen tuloksena. Ja tämä atomipainoissa ilmenevä eroavuus ilmentää sitä tosiasiallista energian menetystä, joka on seurauksena atomien hajoamisesta.
The existence of pre-electronic forms of matter is indicated by the two atomic weights of lead. The lead of original formation weighs slightly more than that produced through uranium disintegration by way of radium emanations; and this difference in atomic weight represents the actual loss of energy in the atomic breakup.
Aineen suhteellisen eheyden varmistaa se seikka, että energia voi absorboitua tai vapautua vain täsmälleen niissä määrissä, jotka Urantian tiedemiehet ovat nimittäneet kvanteiksi. Tämä aineen maailmoissa ilmenevä viisas järjestely auttaa pitämään universumit toimivina organisaatioina.
The relative integrity of matter is assured by the fact that energy can be absorbed or released only in those exact amounts which Urantia scientists have designated quanta. This wise provision in the material realms serves to maintain the universes as going concerns.
Energiamäärä, joka tulee sisään tai joka pääsee ulos, kun elektroniset tai muut positiot vaihtuvat, on aina ”kvantti” tai jokin sen kerrannainen. Tällaisten energiayksikköjen värähtelevä eli aaltomainen käyttäytyminen määräytyy kokonaan kysymyksessä olevien ainerakenteiden mittasuhteista. Tällaiset aaltomaiset energiaväreilyt ovat 860-kertaisia verrattuina näin käyttäytyvien ultimatonien, elektronien, atomien tai muiden yksiköiden halkaisijaan. Loputon sekaannus, joka liittyy kvanttien käyttäytymisen aaltomekaaniseen tarkasteluun, johtuu energia-aaltojen päällekkäisyydestä: kaksi aallonharjaa saattaa yhtyä ja muodostaa korkeudeltaan kaksinkertaisen aallonharjan, toisaalta taas aallonharja ja aallonpohja voivat sattua yhteen ja aiheuttaa tällä tavoin toistensa kumoutumisen.
The quantity of energy taken in or given out when electronic or other positions are shifted is always a “quantum” or some multiple thereof, but the vibratory or wavelike behavior of such units of energy is wholly determined by the dimensions of the material structures concerned. Such wavelike energy ripples are 860 times the diameters of the ultimatons, electrons, atoms, or other units thus performing. The never-ending confusion attending the observation of the wave mechanics of quantum behavior is due to the superimposition of energy waves: Two crests can combine to make a double-height crest, while a crest and a trough may combine, thus producing mutual cancellation.