Urantiakirja.fi

Ladataan…

Urantiakirja.fi

Rekisteröidy
Siirry lukutekstiin

Luku 188 Haudassaolon aika

4. Ristinkuoleman merkitys

Vaikkei Jeesus kuollutkaan ristillä sitä varten, että hän olisi sovittanut kuolevaisten ihmisten perisynnin, eikä sitä varten, että hän olisi järjestänyt jonkinlaisen tuloksellisen lähestymistien muutoin itsensä loukatuksi tuntevan ja leppymättömän Jumalan tykö; vaikka Ihmisen Poika ei tarjoutunutkaan uhriksi lepyttääkseen Jumalan vihan ja raivatakseen syntiselle ihmiselle tien pelastukseen; vaikka nämä käsitykset sovituksesta ja lepyttämisestä siis ovat erheellisiä, tähän Jeesuksen ristinkuolemaan liittyy silti merkityksiä, joita ei tulisi jättää huomiotta. Tosiasiahan on, että muiden asutettujen naapuriplaneettojen keskuudessa Urantia on tullut tunnetuksi ”Ristin maailmana.”
Jeesus halusi Urantialla elää kuolevaisen ihmisen lihallisen elämän siitä mitään pois jättämättä. Kuolema on tavallisesti osa elämää. Kuolema on kuolevaisena elettävän draaman viimeinen näytös. Kun hyvää tarkoittaen pyritte pääsemään ristinkuoleman merkityksen väärään tulkintaan perustuvista taikauskoisista erheistä, teidän tulisi varoa tekemästä sitä suurta virhettä, että teiltä jää Mestarin kuoleman oikea merkitys ja väärentämätön sisältö käsittämättä.
Kuolevainen ihminen ei ollut koskaan emäpettäjien omaisuutta. Jeesus ei kuollut lunastaakseen ihmisen sfäärien luopurihallitsijoiden ja langenneiden prinssien kynsistä. Taivaallisen Isän mieleen ei koskaan juolahtanut sellainen karkea epäoikeudenmukaisuus, että hän olisi kironnut kuolevaissielun siksi, että tämän esivanhemmat ovat tehneet pahaa. Eikä Mestarin ristinkuolema liioin ollut uhri, jonka sisältönä oli yritys maksaa Jumalalle velka, johon ihmisten sukukunta oli itsensä hänen suhteensa saattanut.
Ennen kuin Jeesus eli maan päällä teidän olisi kenties ollut oikeutettuakin uskoa tuollaiseen Jumalaan, mutta ei enää, sen jälkeen kun Mestari eli ja kuoli omien kuolevaistoverienne keskuudessa. Mooses opetti Luoja-Jumalan omanarvontuntoisuutta ja oikeudenmukaisuutta, mutta Jeesus toi nähtävillenne taivaallisen Isän rakkauden ja armahtavaisuuden.
Eläimellinen olemus, alttius pahantekemiseen, saattaa olla perinnöllinen, mutta synti ei siirry vanhemmalta lapselle. Synti on teko, joka merkitsee yksittäisen tahdollisen luodun tietoista ja tahallista kapinointia Isän tahtoa ja Pojan lakeja vastaan.
Jeesus eli ja kuoli kokonaisen universumin edestä, ei pelkästään tämän yhden maailman rotujen edestä. Vaikka eri maailmojen kuolevaisilla toki oli pelastus jo ennen kuin Jeesus eli ja kuoli Urantialla, on kuitenkin tosiasia, että hänen tässä maailmassa tapahtunut lahjoittautumisensa valaisi pelastuksen tietä suuresti. Hänen kuolemansa antoi paljon siinä mielessä, miten hyvin se loi ainiaaksi selvän kuvan kuolevaisen eloonjäämisen varmuudesta ruumiin kuoleman jälkeen.
Vaikka on tuskin paikallaan puhua Jeesuksesta uhrin antajana, lunastajana tai sovittajana, on täysin oikein puhua hänestä pelastajana. Hän teki pelastuksen (eloonjäämisen) tiestä ainiaaksi entistä selvemmän ja varmemman; hän tosiaankin näytti entistä paremmin ja entistä varmemmin pelastuksen tien Nebadonin universumin kaikkien maailmojen kaikille kuolevaisille.
Heti kun käsitätte idean Jumalasta oikeana ja rakastavana Isänä, sen ainoan käsityksen, jota Jeesus ylipäätään opetti, teidän on täysin johdonmukaisia ollaksenne samana hetkenä kerta kaikkiaan hylättävä kaikki sellaiset primitiiviset käsitykset Jumalasta, että hän olisi itsensä loukatuksi tunteva monarkki, ankara ja kaikkivoipa vallanpitäjä, jonka suurin ilo on yllättää alamaisensa pahanteosta ja pitää huoli siitä, että nämä saavat tekoaan vastaavan rangaistuksen, ellei sitten satu, että joku melkein hänen vertaisensa olento tarjoutuu kärsimään heidän puolestaan, kuolemaan heidän sijastaan ja edestään. Idea lunastuksesta ja sovituksesta ei käy ollenkaan yksiin sen jumalakäsityksen kanssa, jota Jeesus Nasaretilainen opetti ja josta hän itse oli esimerkkinä. Jumalallisessa olemuksessa ei ole mitään, mikä nousisi Jumalan rajattoman rakkauden rinnalle.
Koko tämän sovitus- ja uhriajatukseen pohjautuvan pelastumiskäsityksen juuret ja perusta ovat itsekkyydessä. Jeesus opetti, että kanssaihmisten palveleminen on korkein käsitys henkiuskovien veljeydestä. Jumalan isyyteen uskovien tulisi suhtautua pelastumiseen itsestäänselvyytenä. Uskovan suurimpana huolena ei tulisi olla itsekäs omakohtaisen pelastumisen halu, vaan mieluumminkin epäitsekäs kanssaihmistensä rakastamisen ja siitä johtuva palvelemisen tarve, samaan tapaan kuin Jeesus rakasti ja palveli kuolevaisia ihmisiä.
Eikä aitoja uskovia myöskään kovin suuressa määrin huolestuta tulevaisuudessa tapahtuva synnin rankaiseminen. Oikeaa uskovaa huolettaa vain nykyinen ero Jumalasta. On totta, että viisaat isät saattavat kurittaa poikiaan, mutta he tekevät sen kokonaan rakkaudessa ja ojentamisen tarkoituksessa. He eivät rankaise vihassa, eivätkä he kostaakseen kurita.
Vaikka Jumala olisikin ankara ja lain kirjaimeen tuijottava monarkki universumissa, jossa korkeimpana periaatteena olisi oikeus, hän ei taatusti tyytyisi sellaiseen lapselliseen järjestelyyn, että lainrikkoja korvattaisiin viattomalla sijaiskärsijällä.
Mikä Jeesuksen kuolemassa on suurta – siinä mielessä, miten se suhteutuu ihmiskokemuksen rikastumiseen ja pelastukseen johtavan tien lavenemiseen –, ei ole hänen kuolemansa tosiasia, vaan paremminkin se suurenmoinen tapa, jolla hän kuoleman kohtasi, ja se verraton henki, jossa hän sen teki.
Koko tämä ajatus sovituksen vaatimista lunnaista asettaa pelastuksen tasolle, joka on epätodellinen; tuollainen käsitys on puhtaasti filosofinen. Ihmisen pelastuminen on todellista, sillä se perustuu kahteen realiteettiin, jotka ovat käsitettävissä luodun olennon uskon kautta ja jotka sitä tietä liittyvät yksilökohtaiseen ihmisen kokemukseen, ja nämä kaksi realiteettia ovat Jumalan isyyden tosiasia ja siihen liittyvä totuus: ihmisten välinen veljeys. Onhan viime kädessä totta, että teille ”annetaan velkanne anteeksi, niin kuin tekin annatte anteeksi velallisillenne.”
Although Jesus did not die this death on the cross to atone for the racial guilt of mortal man nor to provide some sort of effective approach to an otherwise offended and unforgiving God; even though the Son of Man did not offer himself as a sacrifice to appease the wrath of God and to open the way for sinful man to obtain salvation; notwithstanding that these ideas of atonement and propitiation are erroneous, nonetheless, there are significances attached to this death of Jesus on the cross which should not be overlooked. It is a fact that Urantia has become known among other neighboring inhabited planets as the “World of the Cross.”
Jesus desired to live a full mortal life in the flesh on Urantia. Death is, ordinarily, a part of life. Death is the last act in the mortal drama. In your well-meant efforts to escape the superstitious errors of the false interpretation of the meaning of the death on the cross, you should be careful not to make the great mistake of failing to perceive the true significance and the genuine import of the Master’s death.
Mortal man was never the property of the archdeceivers. Jesus did not die to ransom man from the clutch of the apostate rulers and fallen princes of the spheres. The Father in heaven never conceived of such crass injustice as damning a mortal soul because of the evil-doing of his ancestors. Neither was the Master’s death on the cross a sacrifice which consisted in an effort to pay God a debt which the race of mankind had come to owe him.
Before Jesus lived on earth, you might possibly have been justified in believing in such a God, but not since the Master lived and died among your fellow mortals. Moses taught the dignity and justice of a Creator God; but Jesus portrayed the love and mercy of a heavenly Father.
The animal nature—the tendency toward evil-doing—may be hereditary, but sin is not transmitted from parent to child. Sin is the act of conscious and deliberate rebellion against the Father’s will and the Sons’ laws by an individual will creature.
Jesus lived and died for a whole universe, not just for the races of this one world. While the mortals of the realms had salvation even before Jesus lived and died on Urantia, it is nevertheless a fact that his bestowal on this world greatly illuminated the way of salvation; his death did much to make forever plain the certainty of mortal survival after death in the flesh.
Though it is hardly proper to speak of Jesus as a sacrificer, a ransomer, or a redeemer, it is wholly correct to refer to him as a savior. He forever made the way of salvation (survival) more clear and certain; he did better and more surely show the way of salvation for all the mortals of all the worlds of the universe of Nebadon.
When once you grasp the idea of God as a true and loving Father, the only concept which Jesus ever taught, you must forthwith, in all consistency, utterly abandon all those primitive notions about God as an offended monarch, a stern and all-powerful ruler whose chief delight is to detect his subjects in wrongdoing and to see that they are adequately punished, unless some being almost equal to himself should volunteer to suffer for them, to die as a substitute and in their stead. The whole idea of ransom and atonement is incompatible with the concept of God as it was taught and exemplified by Jesus of Nazareth. The infinite love of God is not secondary to anything in the divine nature.
All this concept of atonement and sacrificial salvation is rooted and grounded in selfishness. Jesus taught that service to one’s fellows is the highest concept of the brotherhood of spirit believers. Salvation should be taken for granted by those who believe in the fatherhood of God. The believer’s chief concern should not be the selfish desire for personal salvation but rather the unselfish urge to love and, therefore, serve one’s fellows even as Jesus loved and served mortal men.
Neither do genuine believers trouble themselves so much about the future punishment of sin. The real believer is only concerned about present separation from God. True, wise fathers may chasten their sons, but they do all this in love and for corrective purposes. They do not punish in anger, neither do they chastise in retribution.
Even if God were the stern and legal monarch of a universe in which justice ruled supreme, he certainly would not be satisfied with the childish scheme of substituting an innocent sufferer for a guilty offender.
The great thing about the death of Jesus, as it is related to the enrichment of human experience and the enlargement of the way of salvation, is not the fact of his death but rather the superb manner and the matchless spirit in which he met death.
This entire idea of the ransom of the atonement places salvation upon a plane of unreality; such a concept is purely philosophic. Human salvation is real; it is based on two realities which may be grasped by the creature’s faith and thereby become incorporated into individual human experience: the fact of the fatherhood of God and its correlated truth, the brotherhood of man. It is true, after all, that you are to be “forgiven your debts, even as you forgive your debtors.”
SuomiEnglish
Vaikkei Jeesus kuollutkaan ristillä sitä varten, että hän olisi sovittanut kuolevaisten ihmisten perisynnin, eikä sitä varten, että hän olisi järjestänyt jonkinlaisen tuloksellisen lähestymistien muutoin itsensä loukatuksi tuntevan ja leppymättömän Jumalan tykö; vaikka Ihmisen Poika ei tarjoutunutkaan uhriksi lepyttääkseen Jumalan vihan ja raivatakseen syntiselle ihmiselle tien pelastukseen; vaikka nämä käsitykset sovituksesta ja lepyttämisestä siis ovat erheellisiä, tähän Jeesuksen ristinkuolemaan liittyy silti merkityksiä, joita ei tulisi jättää huomiotta. Tosiasiahan on, että muiden asutettujen naapuriplaneettojen keskuudessa Urantia on tullut tunnetuksi ”Ristin maailmana.”
Although Jesus did not die this death on the cross to atone for the racial guilt of mortal man nor to provide some sort of effective approach to an otherwise offended and unforgiving God; even though the Son of Man did not offer himself as a sacrifice to appease the wrath of God and to open the way for sinful man to obtain salvation; notwithstanding that these ideas of atonement and propitiation are erroneous, nonetheless, there are significances attached to this death of Jesus on the cross which should not be overlooked. It is a fact that Urantia has become known among other neighboring inhabited planets as the “World of the Cross.”
Jeesus halusi Urantialla elää kuolevaisen ihmisen lihallisen elämän siitä mitään pois jättämättä. Kuolema on tavallisesti osa elämää. Kuolema on kuolevaisena elettävän draaman viimeinen näytös. Kun hyvää tarkoittaen pyritte pääsemään ristinkuoleman merkityksen väärään tulkintaan perustuvista taikauskoisista erheistä, teidän tulisi varoa tekemästä sitä suurta virhettä, että teiltä jää Mestarin kuoleman oikea merkitys ja väärentämätön sisältö käsittämättä.
Jesus desired to live a full mortal life in the flesh on Urantia. Death is, ordinarily, a part of life. Death is the last act in the mortal drama. In your well-meant efforts to escape the superstitious errors of the false interpretation of the meaning of the death on the cross, you should be careful not to make the great mistake of failing to perceive the true significance and the genuine import of the Master’s death.
Kuolevainen ihminen ei ollut koskaan emäpettäjien omaisuutta. Jeesus ei kuollut lunastaakseen ihmisen sfäärien luopurihallitsijoiden ja langenneiden prinssien kynsistä. Taivaallisen Isän mieleen ei koskaan juolahtanut sellainen karkea epäoikeudenmukaisuus, että hän olisi kironnut kuolevaissielun siksi, että tämän esivanhemmat ovat tehneet pahaa. Eikä Mestarin ristinkuolema liioin ollut uhri, jonka sisältönä oli yritys maksaa Jumalalle velka, johon ihmisten sukukunta oli itsensä hänen suhteensa saattanut.
Mortal man was never the property of the archdeceivers. Jesus did not die to ransom man from the clutch of the apostate rulers and fallen princes of the spheres. The Father in heaven never conceived of such crass injustice as damning a mortal soul because of the evil-doing of his ancestors. Neither was the Master’s death on the cross a sacrifice which consisted in an effort to pay God a debt which the race of mankind had come to owe him.
Ennen kuin Jeesus eli maan päällä teidän olisi kenties ollut oikeutettuakin uskoa tuollaiseen Jumalaan, mutta ei enää, sen jälkeen kun Mestari eli ja kuoli omien kuolevaistoverienne keskuudessa. Mooses opetti Luoja-Jumalan omanarvontuntoisuutta ja oikeudenmukaisuutta, mutta Jeesus toi nähtävillenne taivaallisen Isän rakkauden ja armahtavaisuuden.
Before Jesus lived on earth, you might possibly have been justified in believing in such a God, but not since the Master lived and died among your fellow mortals. Moses taught the dignity and justice of a Creator God; but Jesus portrayed the love and mercy of a heavenly Father.
Eläimellinen olemus, alttius pahantekemiseen, saattaa olla perinnöllinen, mutta synti ei siirry vanhemmalta lapselle. Synti on teko, joka merkitsee yksittäisen tahdollisen luodun tietoista ja tahallista kapinointia Isän tahtoa ja Pojan lakeja vastaan.
The animal nature—the tendency toward evil-doing—may be hereditary, but sin is not transmitted from parent to child. Sin is the act of conscious and deliberate rebellion against the Father’s will and the Sons’ laws by an individual will creature.
Jeesus eli ja kuoli kokonaisen universumin edestä, ei pelkästään tämän yhden maailman rotujen edestä. Vaikka eri maailmojen kuolevaisilla toki oli pelastus jo ennen kuin Jeesus eli ja kuoli Urantialla, on kuitenkin tosiasia, että hänen tässä maailmassa tapahtunut lahjoittautumisensa valaisi pelastuksen tietä suuresti. Hänen kuolemansa antoi paljon siinä mielessä, miten hyvin se loi ainiaaksi selvän kuvan kuolevaisen eloonjäämisen varmuudesta ruumiin kuoleman jälkeen.
Jesus lived and died for a whole universe, not just for the races of this one world. While the mortals of the realms had salvation even before Jesus lived and died on Urantia, it is nevertheless a fact that his bestowal on this world greatly illuminated the way of salvation; his death did much to make forever plain the certainty of mortal survival after death in the flesh.
Vaikka on tuskin paikallaan puhua Jeesuksesta uhrin antajana, lunastajana tai sovittajana, on täysin oikein puhua hänestä pelastajana. Hän teki pelastuksen (eloonjäämisen) tiestä ainiaaksi entistä selvemmän ja varmemman; hän tosiaankin näytti entistä paremmin ja entistä varmemmin pelastuksen tien Nebadonin universumin kaikkien maailmojen kaikille kuolevaisille.
Though it is hardly proper to speak of Jesus as a sacrificer, a ransomer, or a redeemer, it is wholly correct to refer to him as a savior. He forever made the way of salvation (survival) more clear and certain; he did better and more surely show the way of salvation for all the mortals of all the worlds of the universe of Nebadon.
Heti kun käsitätte idean Jumalasta oikeana ja rakastavana Isänä, sen ainoan käsityksen, jota Jeesus ylipäätään opetti, teidän on täysin johdonmukaisia ollaksenne samana hetkenä kerta kaikkiaan hylättävä kaikki sellaiset primitiiviset käsitykset Jumalasta, että hän olisi itsensä loukatuksi tunteva monarkki, ankara ja kaikkivoipa vallanpitäjä, jonka suurin ilo on yllättää alamaisensa pahanteosta ja pitää huoli siitä, että nämä saavat tekoaan vastaavan rangaistuksen, ellei sitten satu, että joku melkein hänen vertaisensa olento tarjoutuu kärsimään heidän puolestaan, kuolemaan heidän sijastaan ja edestään. Idea lunastuksesta ja sovituksesta ei käy ollenkaan yksiin sen jumalakäsityksen kanssa, jota Jeesus Nasaretilainen opetti ja josta hän itse oli esimerkkinä. Jumalallisessa olemuksessa ei ole mitään, mikä nousisi Jumalan rajattoman rakkauden rinnalle.
When once you grasp the idea of God as a true and loving Father, the only concept which Jesus ever taught, you must forthwith, in all consistency, utterly abandon all those primitive notions about God as an offended monarch, a stern and all-powerful ruler whose chief delight is to detect his subjects in wrongdoing and to see that they are adequately punished, unless some being almost equal to himself should volunteer to suffer for them, to die as a substitute and in their stead. The whole idea of ransom and atonement is incompatible with the concept of God as it was taught and exemplified by Jesus of Nazareth. The infinite love of God is not secondary to anything in the divine nature.
Koko tämän sovitus- ja uhriajatukseen pohjautuvan pelastumiskäsityksen juuret ja perusta ovat itsekkyydessä. Jeesus opetti, että kanssaihmisten palveleminen on korkein käsitys henkiuskovien veljeydestä. Jumalan isyyteen uskovien tulisi suhtautua pelastumiseen itsestäänselvyytenä. Uskovan suurimpana huolena ei tulisi olla itsekäs omakohtaisen pelastumisen halu, vaan mieluumminkin epäitsekäs kanssaihmistensä rakastamisen ja siitä johtuva palvelemisen tarve, samaan tapaan kuin Jeesus rakasti ja palveli kuolevaisia ihmisiä.
All this concept of atonement and sacrificial salvation is rooted and grounded in selfishness. Jesus taught that service to one’s fellows is the highest concept of the brotherhood of spirit believers. Salvation should be taken for granted by those who believe in the fatherhood of God. The believer’s chief concern should not be the selfish desire for personal salvation but rather the unselfish urge to love and, therefore, serve one’s fellows even as Jesus loved and served mortal men.
Eikä aitoja uskovia myöskään kovin suuressa määrin huolestuta tulevaisuudessa tapahtuva synnin rankaiseminen. Oikeaa uskovaa huolettaa vain nykyinen ero Jumalasta. On totta, että viisaat isät saattavat kurittaa poikiaan, mutta he tekevät sen kokonaan rakkaudessa ja ojentamisen tarkoituksessa. He eivät rankaise vihassa, eivätkä he kostaakseen kurita.
Neither do genuine believers trouble themselves so much about the future punishment of sin. The real believer is only concerned about present separation from God. True, wise fathers may chasten their sons, but they do all this in love and for corrective purposes. They do not punish in anger, neither do they chastise in retribution.
Vaikka Jumala olisikin ankara ja lain kirjaimeen tuijottava monarkki universumissa, jossa korkeimpana periaatteena olisi oikeus, hän ei taatusti tyytyisi sellaiseen lapselliseen järjestelyyn, että lainrikkoja korvattaisiin viattomalla sijaiskärsijällä.
Even if God were the stern and legal monarch of a universe in which justice ruled supreme, he certainly would not be satisfied with the childish scheme of substituting an innocent sufferer for a guilty offender.
Mikä Jeesuksen kuolemassa on suurta – siinä mielessä, miten se suhteutuu ihmiskokemuksen rikastumiseen ja pelastukseen johtavan tien lavenemiseen –, ei ole hänen kuolemansa tosiasia, vaan paremminkin se suurenmoinen tapa, jolla hän kuoleman kohtasi, ja se verraton henki, jossa hän sen teki.
The great thing about the death of Jesus, as it is related to the enrichment of human experience and the enlargement of the way of salvation, is not the fact of his death but rather the superb manner and the matchless spirit in which he met death.
Koko tämä ajatus sovituksen vaatimista lunnaista asettaa pelastuksen tasolle, joka on epätodellinen; tuollainen käsitys on puhtaasti filosofinen. Ihmisen pelastuminen on todellista, sillä se perustuu kahteen realiteettiin, jotka ovat käsitettävissä luodun olennon uskon kautta ja jotka sitä tietä liittyvät yksilökohtaiseen ihmisen kokemukseen, ja nämä kaksi realiteettia ovat Jumalan isyyden tosiasia ja siihen liittyvä totuus: ihmisten välinen veljeys. Onhan viime kädessä totta, että teille ”annetaan velkanne anteeksi, niin kuin tekin annatte anteeksi velallisillenne.”
This entire idea of the ransom of the atonement places salvation upon a plane of unreality; such a concept is purely philosophic. Human salvation is real; it is based on two realities which may be grasped by the creature’s faith and thereby become incorporated into individual human experience: the fact of the fatherhood of God and its correlated truth, the brotherhood of man. It is true, after all, that you are to be “forgiven your debts, even as you forgive your debtors.”

Urantia-kirja

Sisällysluettelo

← Kaikki luvut ja kirjahaku
EsipuheAvaa koko luku
Luku 1 Universaalinen IsäAvaa koko luku
Luku 2 Jumalan olemusAvaa koko luku
Luku 3 Jumalan attribuutitAvaa koko luku
Luku 4 Jumalan suhde maailmankaikkeuteenAvaa koko luku
Luku 5 Jumalan suhde yksilöönAvaa koko luku
Luku 6 Iankaikkinen PoikaAvaa koko luku
Luku 7 Iankaikkisen Pojan suhde maailmankaikkeuteenAvaa koko luku
Luku 8 Ääretön HenkiAvaa koko luku
Luku 9 Äärettömän Hengen suhde maailmankaikkeuteenAvaa koko luku
Luku 10 Paratiisin-KolminaisuusAvaa koko luku
Luku 11 Ikuinen Paratiisin SaariAvaa koko luku
Luku 12 Universumien universumiAvaa koko luku
Luku 13 Paratiisin pyhät sfääritAvaa koko luku
Luku 14 Keskus- ja jumalallinen universumiAvaa koko luku
Luku 15 Seitsemän superuniversumiaAvaa koko luku
Luku 16 Seitsemän ValtiashenkeäAvaa koko luku
Luku 17 Korkeimpien Henkien seitsemän ryhmääAvaa koko luku
Luku 18 Korkeimmat KolminaisuuspersoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 19 Rinnasteiset kolminaisuusperäiset olennotAvaa koko luku
Luku 20 Jumalan Paratiisin-PojatAvaa koko luku
Luku 21 Paratiisin Luoja-PojatAvaa koko luku
Luku 22 Kolminaistetut Jumalan PojatAvaa koko luku
Luku 23 Yksinäiset SanansaattajatAvaa koko luku
Luku 24 Äärettömän Hengen korkeammat persoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 25 Avaruuden SanansaattajajoukotAvaa koko luku
Luku 26 Keskusuniversumin hoivaavat hengetAvaa koko luku
Luku 27 Ensi asteen supernafien toimintaAvaa koko luku
Luku 28 Superuniversumien hoivaavat hengetAvaa koko luku
Luku 29 Universumivoiman ohjaajatAvaa koko luku
Luku 30 Suuruniversumin persoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 31 Lopullisuuden SaavuttajakuntaAvaa koko luku
Luku 32 Paikallisuniversumien kehitysAvaa koko luku
Luku 33 Paikallisuniversumin hallintoAvaa koko luku
Luku 34 Paikallisuniversumin Äiti-HenkiAvaa koko luku
Luku 35 Jumalan paikallisuniversumipojatAvaa koko luku
Luku 36 ElämänkantajatAvaa koko luku
Luku 37 Paikallisuniversumin persoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 38 Paikallisuniversumin hoivaavat hengetAvaa koko luku
Luku 39 Serafien armeijakunnatAvaa koko luku
Luku 40 Ylösnousemukselliset Jumalan pojatAvaa koko luku
Luku 41 Paikallisuniversumin fyysiset aspektitAvaa koko luku
Luku 42 Energia – mieli ja aineAvaa koko luku
Luku 43 KonstellaatiotAvaa koko luku
Luku 44 Taivaalliset taidetyöntekijätAvaa koko luku
Luku 45 Paikallisjärjestelmän hallintoAvaa koko luku
Luku 46 Paikallisjärjestelmän päämajaAvaa koko luku
Luku 47 Seitsemän mansiomaailmaaAvaa koko luku
Luku 48 MorontiaelämäAvaa koko luku
Luku 49 Asutut maailmatAvaa koko luku
Luku 50 PlaneettaprinssitAvaa koko luku
Luku 51 Planetaariset AatamitAvaa koko luku
Luku 52 Planetaariset kuolevaisten aikakaudetAvaa koko luku
Luku 53 Luciferin kapinaAvaa koko luku
Luku 54 Luciferin kapinaan liittyvät ongelmatAvaa koko luku
Luku 55 Valon ja elämän sfääritAvaa koko luku
Luku 56 Universaalinen ykseysAvaa koko luku
Luku 57 Urantian alkuperäAvaa koko luku
Luku 58 Elämän juurruttaminen UrantialleAvaa koko luku
Luku 59 Elämän merellisen muodon aikakausi UrantiallaAvaa koko luku
Luku 60 Urantia maaeliöstön varhaiskaudellaAvaa koko luku
Luku 61 Nisäkkäiden aikakausi UrantiallaAvaa koko luku
Luku 62 Alkuihmisen kantarodutAvaa koko luku
Luku 63 Ensimmäinen ihmisperheAvaa koko luku
Luku 64 Evolutionaariset värilliset rodutAvaa koko luku
Luku 65 Evoluution valvontaAvaa koko luku
Luku 66 Urantian PlaneettaprinssiAvaa koko luku
Luku 67 Planeetan kapinaAvaa koko luku
Luku 68 Sivilisaation sarastusAvaa koko luku
Luku 69 Ihmisen perusinstituutiotAvaa koko luku
Luku 70 Ihmisperäisen hallitusjärjestelmän kehitysAvaa koko luku
Luku 71 Valtion kehittyminenAvaa koko luku
Luku 72 Erään naapuriplaneetan hallitusjärjestelmäAvaa koko luku
Luku 73 Eedenin PuutarhaAvaa koko luku
Luku 74 Aatami ja EevaAvaa koko luku
Luku 75 Aatami ja Eeva rikkovat sopimuksensaAvaa koko luku
Luku 76 Toinen PuutarhaAvaa koko luku
Luku 77 KeskiväliolennotAvaa koko luku
Luku 78 Violetti rotu Aatamin aikojen jälkeenAvaa koko luku
Luku 79 Andiittien leviäminen itämaihinAvaa koko luku
Luku 80 Andiittien leviäminen länsimaihinAvaa koko luku
Luku 81 Nykysivilisaation kehittyminenAvaa koko luku
Luku 82 Avioliiton kehitysAvaa koko luku
Luku 83 AvioliittoinstituutioAvaa koko luku
Luku 84 Avioliitto ja perhe-elämäAvaa koko luku
Luku 85 Palvonnan alkujuuretAvaa koko luku
Luku 86 Uskonnon varhaiskehitysAvaa koko luku
Luku 87 AavekultitAvaa koko luku
Luku 88 Fetissit, taikakalut ja magiaAvaa koko luku
Luku 89 Synti, uhri ja sovitusAvaa koko luku
Luku 90 Shamanismi – poppamiehet ja papitAvaa koko luku
Luku 91 Rukoilun kehityshistoriaAvaa koko luku
Luku 92 Uskonnon myöhempi kehitysAvaa koko luku
Luku 93 Makiventa MelkisedekAvaa koko luku
Luku 94 Melkisedekin opetusten vaikutus itämaillaAvaa koko luku
Luku 95 Melkisedekin opetusten vaikutus LevantissaAvaa koko luku
Luku 96 Jahve – heprealaisten JumalaAvaa koko luku
Luku 97 Jumalakäsityksen kehitys heprealaisten keskuudessaAvaa koko luku
Luku 98 Melkisedekin opetusten vaikutus länsimaissaAvaa koko luku
Luku 99 Uskontoon liittyvät yhteiskunnalliset kysymyksetAvaa koko luku
Luku 100 Uskonto ihmisen kokemuksessaAvaa koko luku
Luku 101 Uskonnon todellinen luonneAvaa koko luku
Luku 102 Uskonnollisen uskon perustuksetAvaa koko luku
Luku 103 Uskonnollisen kokemuksen reaalisuusAvaa koko luku
Luku 104 Kolminaisuuskäsityksen kasvuAvaa koko luku
Luku 105 Jumaluus ja todellisuusAvaa koko luku
Luku 106 Universumin todellisuustasotAvaa koko luku
Luku 107 Ajatuksensuuntaajien alkuperä ja olemusAvaa koko luku
Luku 108 Ajatuksensuuntaajien tehtävä ja toimintaAvaa koko luku
Luku 109 Suuntaajien suhde universumin luotuihinAvaa koko luku
Luku 110 Suuntaajien suhde yksittäisiin kuolevaisiinAvaa koko luku
Luku 111 Suuntaaja ja sieluAvaa koko luku
Luku 112 Persoonallisuuden eloonjääminenAvaa koko luku
Luku 113 KohtalonsuojelijaserafitAvaa koko luku
Luku 114 Serafien planetaarinen hallitusAvaa koko luku
Luku 115 Korkein OlentoAvaa koko luku
Luku 116 Kaikkivaltias KorkeinAvaa koko luku
Luku 117 Korkein JumalaAvaa koko luku
Luku 118 Korkein ja Perimmäinen – ajallisuus ja avaruusAvaa koko luku
Luku 119 Kristus Mikaelin lahjoittautumisetAvaa koko luku
Luku 120 Mikaelin lahjoittautuminen UrantiallaAvaa koko luku
Luku 121 Mikaelin lahjoittautumisen aikaiset olotAvaa koko luku
Luku 122 Jeesuksen syntymä ja vauvaikäAvaa koko luku
Luku 123 Jeesuksen varhaislapsuusAvaa koko luku
Luku 124 Jeesuksen myöhempi lapsuusikäAvaa koko luku
Luku 125 Jeesus JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 126 Kaksi ratkaisevan tärkeää vuottaAvaa koko luku
Luku 127 NuoruusvuodetAvaa koko luku
Luku 128 Jeesuksen varhaismiehuusAvaa koko luku
Luku 129 Jeesuksen aikuisiän loppupuoliAvaa koko luku
Luku 130 Matkalla RoomaanAvaa koko luku
Luku 131 Maailman uskonnotAvaa koko luku
Luku 132 Roomassa vietetty aikaAvaa koko luku
Luku 133 Paluu RoomastaAvaa koko luku
Luku 134 Siirtymäkauden vuodetAvaa koko luku
Luku 135 Johannes KastajaAvaa koko luku
Luku 136 Kaste ja ne neljäkymmentä päivääAvaa koko luku
Luku 137 Odottelua GalileassaAvaa koko luku
Luku 138 Valtakunnan sanansaattajain kouluttaminenAvaa koko luku
Luku 139 Kaksitoista apostoliaAvaa koko luku
Luku 140 Kahdentoista apostolin virkaanasettaminenAvaa koko luku
Luku 141 Julkisen toiminnan alkuAvaa koko luku
Luku 142 Pääsiäinen JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 143 Matka Samarian halkiAvaa koko luku
Luku 144 Gilboalla ja DekapoliissaAvaa koko luku
Luku 145 Neljä vaiheikasta päivää KapernaumissaAvaa koko luku
Luku 146 Ensimmäinen Galilean-saarnamatkaAvaa koko luku
Luku 147 Pistäytyminen JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 148 Evankelistojen koulutusta BetsaidassaAvaa koko luku
Luku 149 Toinen saarnamatkaAvaa koko luku
Luku 150 Kolmas saarnamatkaAvaa koko luku
Luku 151 Odottelua ja opetusta järvenrannallaAvaa koko luku
Luku 152 Kapernaumin kriisiin johtaneet tapahtumatAvaa koko luku
Luku 153 Kapernaumin kriisiAvaa koko luku
Luku 154 Viimeiset Kapernaumissa vietetyt päivätAvaa koko luku
Luku 155 Pakomatka Pohjois-Galilean halkiAvaa koko luku
Luku 156 Oleskelu Tyyrossa ja SiidonissaAvaa koko luku
Luku 157 Filippuksen KesareassaAvaa koko luku
Luku 158 KirkastusvuoriAvaa koko luku
Luku 159 Kiertomatka DekapoliissaAvaa koko luku
Luku 160 Rodan AleksandrialainenAvaa koko luku
Luku 161 Jatkokeskustelut Rodanin kanssaAvaa koko luku
Luku 162 LehtimajanjuhlaAvaa koko luku
Luku 163 Seitsemänkymmenen opettajan virkaanasettajaiset MagadanissaAvaa koko luku
Luku 164 Temppelin vihkimisen muistojuhlaAvaa koko luku
Luku 165 Perean-lähetysretki alkaaAvaa koko luku
Luku 166 Viimeinen käynti Pohjois-PereassaAvaa koko luku
Luku 167 Käynti FiladelfiassaAvaa koko luku
Luku 168 Lasaruksen kuolleistaherättäminenAvaa koko luku
Luku 169 Viimeinen opetuskerta PellassaAvaa koko luku
Luku 170 Taivaan valtakuntaAvaa koko luku
Luku 171 Matkalla JerusalemiinAvaa koko luku
Luku 172 Jerusalemiin-menoAvaa koko luku
Luku 173 Maanantai JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 174 Tiistaiaamu temppelissäAvaa koko luku
Luku 175 Viimeinen temppelipuheAvaa koko luku
Luku 176 Tiistai-ilta ÖljymäelläAvaa koko luku
Luku 177 Keskiviikko – lepopäiväAvaa koko luku
Luku 178 Viimeinen leirillä vietetty päiväAvaa koko luku
Luku 179 Viimeinen ehtoollinenAvaa koko luku
Luku 180 JäähyväispuheAvaa koko luku
Luku 181 Viimeiset kehotukset ja varoituksetAvaa koko luku
Luku 182 GetsemanessaAvaa koko luku
Luku 183 Jeesus kavalletaan ja pidätetäänAvaa koko luku
Luku 184 Sanhedrinin oikeusistuimen edessäAvaa koko luku
Luku 185 Oikeuskäsittely Pilatuksen edessäAvaa koko luku
Luku 186 Hetkeä ennen ristiinnaulitsemistaAvaa koko luku
Luku 187 RistiinnaulitseminenAvaa koko luku
Luku 188 Haudassaolon aikaNykyinen lukuAvaa koko luku
Luku 189 KuolleistanousuAvaa koko luku
Luku 190 Jeesuksen morontiailmestymisetAvaa koko luku
Luku 191 Ilmestymiset apostoleille ja muille johtohenkilöilleAvaa koko luku
Luku 192 Ilmestymiset GalileassaAvaa koko luku
Luku 193 Viimeiset ilmestymiset ja taivaaseenastuminenAvaa koko luku
Luku 194 Totuuden Hengen lahjoittaminenAvaa koko luku
Luku 195 Helluntain jälkeenAvaa koko luku
Luku 196 Jeesuksen uskoAvaa koko luku

Pikaluku

Avaa luku →

Jaa jae

Urantia-kirjan

Sanasto

Urantia-kirjan

Ehdota sanaa

-
1.00×

Luo uusi keskustelu

×