Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Seuraavassa suuressa ongelmassa, jonka kanssa tämä Jumala-ihminen painiskeli ja jonka hän kohta ratkaisi taivaassa olevan Isän tahdon mukaisesti, oli kysymys siitä, tulisiko hänen kanssaihmistensä huomion herättämiseen ja heidän kannatuksensa saamiseen käyttää joitakin omia yli-inhimillisiä kykyjään vaiko ei. Pitäisikö hänen jollakin tavoin turvautua universumivaltuuksiinsa sen haikailun tyydyttämiseksi, jota juutalaiset osoittivat näyttävyyttä ja ihmeellisyyttä kohtaan? Hän päätti, ettei hänen pidä niin tehdä. Hän päätyi sellaisen menettelytapaperiaatteen kannalle, joka sulki pois kaikki mainitunlaiset menettelyt keinona tuoda tehtävänsä ihmisten tietoisuuteen. Ja hän noudatti johdonmukaisesti tätä suurta päätöstä. Jopa silloin kun hän salli lukuisten aikaa lyhentävien laupeudenpalvelusten tulla julki, hän miltei poikkeuksetta kehotti parantavan hoivansa kohteita olemaan kertomatta kenellekään hyödykseen tulleesta edusta. Ja aina hän torjui vihamiestensä ivallisen haasteen, kun nämä sanomalla ”anna meille merkki” vaativat häntä todistamaan ja osoittamaan jumalallisuutensa.
Suurta viisautta osoittaen Jeesus näki ennakolta, että tunnustekojen ja ihmeiden tekeminen saisi aikaan vain ulkokohtaista uskollisuutta sikäli, että sellainen herättäisi aineellisessa mielessä suurta pelkoa; sellaiset esitykset eivät ilmoittaisi Jumalasta eivätkä pelastaisi ihmisiä. Hän kieltäytyi ryhtymästä pelkäksi ihmeidentekijäksi. Hän päätti, että hän syventyisi vain yhteen ainoaan tehtävään: taivaan valtakunnan perustamiseen.
Koko tämän suurimerkityksisen dialogin ajan, jolloin Jeesus kävi vuoropuhelua itsensä kanssa, läsnä oli kyselevä ja lähes epäileväinen inhimillinen elementti, sillä Jeesus oli ihminen yhtä hyvin kuin Jumala. Ilmeistähän oli, etteivät juutalaiset ottaisi häntä koskaan vastaan Messiaana, ellei hän tekisi ihmeitä. Sitä paitsi, jos hän suostuisi tekemään vaikka vain yhdenkin luonnonvastaisen teon, silloin ihmismieli tietäisi sen tapahtuneen kiistatta jumalallisen mielen mukaan. Olisiko sopusoinnussa ”Isän tahdon” kanssa, että jumalallinen mieli antaisi tämän verran myöten ihmismielen epäileväisyydelle? Jeesus päätteli, että se ei sitä olisi, ja esitti Personoidun Suuntaajan läsnäolon riittäväksi todisteeksi jumaluudesta kumppanuudessa ihmisyyden kanssa.
Jeesus oli matkustellut paljon; hän muisti Rooman, Aleksandrian ja Damaskoksen. Hän tunsi maailmassa vallitsevat menettelytavat – sen, miten ihmiset kompromisseja tekemällä ja diplomatiaa harjoittamalla pääsivät politiikassa ja kaupankäynnissä tavoitteisiinsa. Käyttäisikö hän tätä tietoa edistääkseen asiaa, jonka vuoksi hän oli maan päälle tullut? Ei! Hän päätti valtakuntaa perustaessaan olla myöskään tekemättä mitään kompromisseja tämän maailman viisauden ja varallisuuden suoman vaikutusvallan kanssa. Jälleen kerran hän päätti luottaa yksinomaan Isän tahtoon.
Jeesus oli täysin tietoinen oikoteistä, jotka olivat avoinna sellaiselle, jolla oli hänen valtaoikeutensa. Hän tiesi monta tapaa, joilla hänen oman kansansa ja koko maailman huomio saataisiin välittömästi kohdistumaan häneen. Jerusalemissa vietettäisiin kohta pääsiäistä, ja kaupunki olisi tungokseen asti täynnä vierailijoita. Hän voisi nousta temppelin harjalle ja kävellä ilmassa ällistyksen vallassa olevan kansanpaljouden edessä. Sellainen olisi heidän odottamansa Messias. Mutta myöhemmin hän tuottaisi heille pettymyksen, sillä hän ei ollut tullut nostamaan Daavidin valtaistuinta taas pystyyn. Ja hän tiesi, miten tulokseton Caligastian noudattama menetelmä oli, joka merkitsi yritystä ohittaa se luonnollinen, hidas ja varma tapa, jolla jumalallinen tarkoitusperä toteutetaan. Ja taas Ihmisen Poika kumarsi kuuliaisena sille, mikä on Isän tie, Isän tahto.
Jeesus päätti perustaa taivaan valtakunnan ihmiskunnan sydämiin luonnonmukaisin, tavallisin, vaikein ja vaivalloisin menetelmin, täsmälleen sellaisin menettelytavoin, jollaisia hänen maisten lastensa pitää tämän taivaan valtakunnan laajenemisen ja edistymisen hyväksi työskennellessään myöhemmin noudattaa. Sillä Ihmisen Poika tiesi hyvin, että ”vasta monen koettelemuksen kautta monikin kaikkien aikakausien lapsista valtakuntaan astuisi.” Jeesus oli nyt käymässä läpi sitä suurta koetusta, jonka sivistynyt ihminen joutuu läpikäymään, kun hänellä on valtaa ja hän kuitenkin lujasti kieltäytyy käyttämästä sitä puhtaasti itsekkäiden tai henkilökohtaisten tarkoitusperien hyväksi.
Tarkastellessanne Ihmisen Pojan elämää ja kokemusta, teidän olisi aina pidettävä mielessä, että Jumalan Poika oli ruumiillistunut olento, jolla oli ensimmäisen vuosisadan ihmisen mieli, ei suinkaan kahdennenkymmenennen tai minkään muunkaan vuosisadan kuolevaisen mieli. Näin sanoessamme tarkoitamme välittää sen ajatuksen, että Jeesuksen inhimilliset kyvyt oli saatu luonnollista tietä. Hän oli oman aikansa perintö- ja ympäristötekijöiden ynnä saamansa opetuksen ja koulutuksen tuote. Hänen ihmisyytensä oli aitoa, luonnollista, kokonaan peräisin tuon ajan ja sukupolven aktuaalista älyllistä statusta ja sosiaalisia ja taloudellisia olosuhteita edeltäneistä vaiheista ja mainittujen tilanteiden ja olosuhteiden kasvattama. Vaikka tämän Jumala-ihmisen kokemukseen aina kuuluikin mahdollisuus, että jumalallinen mieli nousisi ihmisälyn yläpuolelle, siitä huolimatta hänen ihmismielensä toimiessa, ja niin kuin se toimi, se toki toimi niin kuin tapasi tehdä varsinainenkin kuolevaisen mieli tuon ajan ihmisen ympäristön tarjoamissa olosuhteissa.
Jeesus toi valtavan universuminsa kaikkien maailmojen nähtäville, miten mieletöntä oli luoda keinotekoisia tilanteita vain, jotta osoittaisi omaavansa rajoittamatonta valtaa tai päästäisi poikkeuksellisen mahtinsa vapaasti valloilleen tarkoituksenaan moraalisten arvojen kohottaminen ja hengellisen edistyksen vauhdittaminen. Jeesus päätti, ettei hän sallisi käyttää sitä tehtävää, jonka vuoksi hän maan päällä oli, makkabealaisten hallituskauden tuottaman pettymyksen toistamiseen. Hän ei suostunut käyttämään jumalallisia attribuuttejaan väärin sellaiseen tarkoitukseen, että hän olisi niiden avulla hankkinut ansaitsematonta kansansuosiota tai saavuttanut poliittista vaikutusvaltaa. Hän ei suostuisi muuntamaan jumalallista ja luovaa energiaa kansalliseksi mahdiksi tai kansainväliseksi vaikutusvallaksi. Jeesus Nasaretilainen ei suostunut tekemään myönnytyksiä pahalle, saati tekemään sopimusta synnin kanssa. Mestari asetti uskollisuutensa Isän tahtoa kohtaan voitonriemuisesti jokaisen muun maisen ja ajallisen näkökohdan yläpuolelle.
The next great problem with which this God-man wrestled and which he presently decided in accordance with the will of the Father in heaven, concerned the question as to whether or not any of his superhuman powers should be employed for the purpose of attracting the attention and winning the adherence of his fellow men. Should he in any manner lend his universe powers to the gratification of the Jewish hankering for the spectacular and the marvelous? He decided that he should not. He settled upon a policy of procedure which eliminated all such practices as the method of bringing his mission to the notice of men. And he consistently lived up to this great decision. Even when he permitted the manifestation of numerous time-shortening ministrations of mercy, he almost invariably admonished the recipients of his healing ministry to tell no man about the benefits they had received. And always did he refuse the taunting challenge of his enemies to “show us a sign” in proof and demonstration of his divinity.
Jesus very wisely foresaw that the working of miracles and the execution of wonders would call forth only outward allegiance by overawing the material mind; such performances would not reveal God nor save men. He refused to become a mere wonder-worker. He resolved to become occupied with but a single task—the establishment of the kingdom of heaven.
Throughout all this momentous dialogue of Jesus’ communing with himself, there was present the human element of questioning and near-doubting, for Jesus was man as well as God. It was evident he would never be received by the Jews as the Messiah if he did not work wonders. Besides, if he would consent to do just one unnatural thing, the human mind would know of a certainty that it was in subservience to a truly divine mind. Would it be consistent with “the Father’s will” for the divine mind to make this concession to the doubting nature of the human mind? Jesus decided that it would not and cited the presence of the Personalized Adjuster as sufficient proof of divinity in partnership with humanity.
Jesus had traveled much; he recalled Rome, Alexandria, and Damascus. He knew the methods of the world—how people gained their ends in politics and commerce by compromise and diplomacy. Would he utilize this knowledge in the furtherance of his mission on earth? No! He likewise decided against all compromise with the wisdom of the world and the influence of riches in the establishment of the kingdom. He again chose to depend exclusively on the Father’s will.
Jesus was fully aware of the short cuts open to one of his powers. He knew many ways in which the attention of the nation, and the whole world, could be immediately focused upon himself. Soon the Passover would be celebrated at Jerusalem; the city would be thronged with visitors. He could ascend the pinnacle of the temple and before the bewildered multitude walk out on the air; that would be the kind of a Messiah they were looking for. But he would subsequently disappoint them since he had not come to re-establish David’s throne. And he knew the futility of the Caligastia method of trying to get ahead of the natural, slow, and sure way of accomplishing the divine purpose. Again the Son of Man bowed obediently to the Father’s way, the Father’s will.
Jesus chose to establish the kingdom of heaven in the hearts of mankind by natural, ordinary, difficult, and trying methods, just such procedures as his earth children must subsequently follow in their work of enlarging and extending that heavenly kingdom. For well did the Son of Man know that it would be “through much tribulation that many of the children of all ages would enter into the kingdom.” Jesus was now passing through the great test of civilized man, to have power and steadfastly refuse to use it for purely selfish or personal purposes.
In your consideration of the life and experience of the Son of Man, it should be ever borne in mind that the Son of God was incarnate in the mind of a first-century human being, not in the mind of a twentieth-century or other-century mortal. By this we mean to convey the idea that the human endowments of Jesus were of natural acquirement. He was the product of the hereditary and environmental factors of his time, plus the influence of his training and education. His humanity was genuine, natural, wholly derived from the antecedents of, and fostered by, the actual intellectual status and social and economic conditions of that day and generation. While in the experience of this God-man there was always the possibility that the divine mind would transcend the human intellect, nonetheless, when, and as, his human mind functioned, it did perform as would a true mortal mind under the conditions of the human environment of that day.
Jesus portrayed to all the worlds of his vast universe the folly of creating artificial situations for the purpose of exhibiting arbitrary authority or of indulging exceptional power for the purpose of enhancing moral values or accelerating spiritual progress. Jesus decided that he would not lend his mission on earth to a repetition of the disappointment of the reign of the Maccabees. He refused to prostitute his divine attributes for the purpose of acquiring unearned popularity or for gaining political prestige. He would not countenance the transmutation of divine and creative energy into national power or international prestige. Jesus of Nazareth refused to compromise with evil, much less to consort with sin. The Master triumphantly put loyalty to his Father’s will above every other earthly and temporal consideration.
SuomiEnglish
Seuraavassa suuressa ongelmassa, jonka kanssa tämä Jumala-ihminen painiskeli ja jonka hän kohta ratkaisi taivaassa olevan Isän tahdon mukaisesti, oli kysymys siitä, tulisiko hänen kanssaihmistensä huomion herättämiseen ja heidän kannatuksensa saamiseen käyttää joitakin omia yli-inhimillisiä kykyjään vaiko ei. Pitäisikö hänen jollakin tavoin turvautua universumivaltuuksiinsa sen haikailun tyydyttämiseksi, jota juutalaiset osoittivat näyttävyyttä ja ihmeellisyyttä kohtaan? Hän päätti, ettei hänen pidä niin tehdä. Hän päätyi sellaisen menettelytapaperiaatteen kannalle, joka sulki pois kaikki mainitunlaiset menettelyt keinona tuoda tehtävänsä ihmisten tietoisuuteen. Ja hän noudatti johdonmukaisesti tätä suurta päätöstä. Jopa silloin kun hän salli lukuisten aikaa lyhentävien laupeudenpalvelusten tulla julki, hän miltei poikkeuksetta kehotti parantavan hoivansa kohteita olemaan kertomatta kenellekään hyödykseen tulleesta edusta. Ja aina hän torjui vihamiestensä ivallisen haasteen, kun nämä sanomalla ”anna meille merkki” vaativat häntä todistamaan ja osoittamaan jumalallisuutensa.
The next great problem with which this God-man wrestled and which he presently decided in accordance with the will of the Father in heaven, concerned the question as to whether or not any of his superhuman powers should be employed for the purpose of attracting the attention and winning the adherence of his fellow men. Should he in any manner lend his universe powers to the gratification of the Jewish hankering for the spectacular and the marvelous? He decided that he should not. He settled upon a policy of procedure which eliminated all such practices as the method of bringing his mission to the notice of men. And he consistently lived up to this great decision. Even when he permitted the manifestation of numerous time-shortening ministrations of mercy, he almost invariably admonished the recipients of his healing ministry to tell no man about the benefits they had received. And always did he refuse the taunting challenge of his enemies to “show us a sign” in proof and demonstration of his divinity.
Suurta viisautta osoittaen Jeesus näki ennakolta, että tunnustekojen ja ihmeiden tekeminen saisi aikaan vain ulkokohtaista uskollisuutta sikäli, että sellainen herättäisi aineellisessa mielessä suurta pelkoa; sellaiset esitykset eivät ilmoittaisi Jumalasta eivätkä pelastaisi ihmisiä. Hän kieltäytyi ryhtymästä pelkäksi ihmeidentekijäksi. Hän päätti, että hän syventyisi vain yhteen ainoaan tehtävään: taivaan valtakunnan perustamiseen.
Jesus very wisely foresaw that the working of miracles and the execution of wonders would call forth only outward allegiance by overawing the material mind; such performances would not reveal God nor save men. He refused to become a mere wonder-worker. He resolved to become occupied with but a single task—the establishment of the kingdom of heaven.
Koko tämän suurimerkityksisen dialogin ajan, jolloin Jeesus kävi vuoropuhelua itsensä kanssa, läsnä oli kyselevä ja lähes epäileväinen inhimillinen elementti, sillä Jeesus oli ihminen yhtä hyvin kuin Jumala. Ilmeistähän oli, etteivät juutalaiset ottaisi häntä koskaan vastaan Messiaana, ellei hän tekisi ihmeitä. Sitä paitsi, jos hän suostuisi tekemään vaikka vain yhdenkin luonnonvastaisen teon, silloin ihmismieli tietäisi sen tapahtuneen kiistatta jumalallisen mielen mukaan. Olisiko sopusoinnussa ”Isän tahdon” kanssa, että jumalallinen mieli antaisi tämän verran myöten ihmismielen epäileväisyydelle? Jeesus päätteli, että se ei sitä olisi, ja esitti Personoidun Suuntaajan läsnäolon riittäväksi todisteeksi jumaluudesta kumppanuudessa ihmisyyden kanssa.
Throughout all this momentous dialogue of Jesus’ communing with himself, there was present the human element of questioning and near-doubting, for Jesus was man as well as God. It was evident he would never be received by the Jews as the Messiah if he did not work wonders. Besides, if he would consent to do just one unnatural thing, the human mind would know of a certainty that it was in subservience to a truly divine mind. Would it be consistent with “the Father’s will” for the divine mind to make this concession to the doubting nature of the human mind? Jesus decided that it would not and cited the presence of the Personalized Adjuster as sufficient proof of divinity in partnership with humanity.
Jeesus oli matkustellut paljon; hän muisti Rooman, Aleksandrian ja Damaskoksen. Hän tunsi maailmassa vallitsevat menettelytavat – sen, miten ihmiset kompromisseja tekemällä ja diplomatiaa harjoittamalla pääsivät politiikassa ja kaupankäynnissä tavoitteisiinsa. Käyttäisikö hän tätä tietoa edistääkseen asiaa, jonka vuoksi hän oli maan päälle tullut? Ei! Hän päätti valtakuntaa perustaessaan olla myöskään tekemättä mitään kompromisseja tämän maailman viisauden ja varallisuuden suoman vaikutusvallan kanssa. Jälleen kerran hän päätti luottaa yksinomaan Isän tahtoon.
Jesus had traveled much; he recalled Rome, Alexandria, and Damascus. He knew the methods of the world—how people gained their ends in politics and commerce by compromise and diplomacy. Would he utilize this knowledge in the furtherance of his mission on earth? No! He likewise decided against all compromise with the wisdom of the world and the influence of riches in the establishment of the kingdom. He again chose to depend exclusively on the Father’s will.
Jeesus oli täysin tietoinen oikoteistä, jotka olivat avoinna sellaiselle, jolla oli hänen valtaoikeutensa. Hän tiesi monta tapaa, joilla hänen oman kansansa ja koko maailman huomio saataisiin välittömästi kohdistumaan häneen. Jerusalemissa vietettäisiin kohta pääsiäistä, ja kaupunki olisi tungokseen asti täynnä vierailijoita. Hän voisi nousta temppelin harjalle ja kävellä ilmassa ällistyksen vallassa olevan kansanpaljouden edessä. Sellainen olisi heidän odottamansa Messias. Mutta myöhemmin hän tuottaisi heille pettymyksen, sillä hän ei ollut tullut nostamaan Daavidin valtaistuinta taas pystyyn. Ja hän tiesi, miten tulokseton Caligastian noudattama menetelmä oli, joka merkitsi yritystä ohittaa se luonnollinen, hidas ja varma tapa, jolla jumalallinen tarkoitusperä toteutetaan. Ja taas Ihmisen Poika kumarsi kuuliaisena sille, mikä on Isän tie, Isän tahto.
Jesus was fully aware of the short cuts open to one of his powers. He knew many ways in which the attention of the nation, and the whole world, could be immediately focused upon himself. Soon the Passover would be celebrated at Jerusalem; the city would be thronged with visitors. He could ascend the pinnacle of the temple and before the bewildered multitude walk out on the air; that would be the kind of a Messiah they were looking for. But he would subsequently disappoint them since he had not come to re-establish David’s throne. And he knew the futility of the Caligastia method of trying to get ahead of the natural, slow, and sure way of accomplishing the divine purpose. Again the Son of Man bowed obediently to the Father’s way, the Father’s will.
Jeesus päätti perustaa taivaan valtakunnan ihmiskunnan sydämiin luonnonmukaisin, tavallisin, vaikein ja vaivalloisin menetelmin, täsmälleen sellaisin menettelytavoin, jollaisia hänen maisten lastensa pitää tämän taivaan valtakunnan laajenemisen ja edistymisen hyväksi työskennellessään myöhemmin noudattaa. Sillä Ihmisen Poika tiesi hyvin, että ”vasta monen koettelemuksen kautta monikin kaikkien aikakausien lapsista valtakuntaan astuisi.” Jeesus oli nyt käymässä läpi sitä suurta koetusta, jonka sivistynyt ihminen joutuu läpikäymään, kun hänellä on valtaa ja hän kuitenkin lujasti kieltäytyy käyttämästä sitä puhtaasti itsekkäiden tai henkilökohtaisten tarkoitusperien hyväksi.
Jesus chose to establish the kingdom of heaven in the hearts of mankind by natural, ordinary, difficult, and trying methods, just such procedures as his earth children must subsequently follow in their work of enlarging and extending that heavenly kingdom. For well did the Son of Man know that it would be “through much tribulation that many of the children of all ages would enter into the kingdom.” Jesus was now passing through the great test of civilized man, to have power and steadfastly refuse to use it for purely selfish or personal purposes.
Tarkastellessanne Ihmisen Pojan elämää ja kokemusta, teidän olisi aina pidettävä mielessä, että Jumalan Poika oli ruumiillistunut olento, jolla oli ensimmäisen vuosisadan ihmisen mieli, ei suinkaan kahdennenkymmenennen tai minkään muunkaan vuosisadan kuolevaisen mieli. Näin sanoessamme tarkoitamme välittää sen ajatuksen, että Jeesuksen inhimilliset kyvyt oli saatu luonnollista tietä. Hän oli oman aikansa perintö- ja ympäristötekijöiden ynnä saamansa opetuksen ja koulutuksen tuote. Hänen ihmisyytensä oli aitoa, luonnollista, kokonaan peräisin tuon ajan ja sukupolven aktuaalista älyllistä statusta ja sosiaalisia ja taloudellisia olosuhteita edeltäneistä vaiheista ja mainittujen tilanteiden ja olosuhteiden kasvattama. Vaikka tämän Jumala-ihmisen kokemukseen aina kuuluikin mahdollisuus, että jumalallinen mieli nousisi ihmisälyn yläpuolelle, siitä huolimatta hänen ihmismielensä toimiessa, ja niin kuin se toimi, se toki toimi niin kuin tapasi tehdä varsinainenkin kuolevaisen mieli tuon ajan ihmisen ympäristön tarjoamissa olosuhteissa.
In your consideration of the life and experience of the Son of Man, it should be ever borne in mind that the Son of God was incarnate in the mind of a first-century human being, not in the mind of a twentieth-century or other-century mortal. By this we mean to convey the idea that the human endowments of Jesus were of natural acquirement. He was the product of the hereditary and environmental factors of his time, plus the influence of his training and education. His humanity was genuine, natural, wholly derived from the antecedents of, and fostered by, the actual intellectual status and social and economic conditions of that day and generation. While in the experience of this God-man there was always the possibility that the divine mind would transcend the human intellect, nonetheless, when, and as, his human mind functioned, it did perform as would a true mortal mind under the conditions of the human environment of that day.
Jeesus toi valtavan universuminsa kaikkien maailmojen nähtäville, miten mieletöntä oli luoda keinotekoisia tilanteita vain, jotta osoittaisi omaavansa rajoittamatonta valtaa tai päästäisi poikkeuksellisen mahtinsa vapaasti valloilleen tarkoituksenaan moraalisten arvojen kohottaminen ja hengellisen edistyksen vauhdittaminen. Jeesus päätti, ettei hän sallisi käyttää sitä tehtävää, jonka vuoksi hän maan päällä oli, makkabealaisten hallituskauden tuottaman pettymyksen toistamiseen. Hän ei suostunut käyttämään jumalallisia attribuuttejaan väärin sellaiseen tarkoitukseen, että hän olisi niiden avulla hankkinut ansaitsematonta kansansuosiota tai saavuttanut poliittista vaikutusvaltaa. Hän ei suostuisi muuntamaan jumalallista ja luovaa energiaa kansalliseksi mahdiksi tai kansainväliseksi vaikutusvallaksi. Jeesus Nasaretilainen ei suostunut tekemään myönnytyksiä pahalle, saati tekemään sopimusta synnin kanssa. Mestari asetti uskollisuutensa Isän tahtoa kohtaan voitonriemuisesti jokaisen muun maisen ja ajallisen näkökohdan yläpuolelle.
Jesus portrayed to all the worlds of his vast universe the folly of creating artificial situations for the purpose of exhibiting arbitrary authority or of indulging exceptional power for the purpose of enhancing moral values or accelerating spiritual progress. Jesus decided that he would not lend his mission on earth to a repetition of the disappointment of the reign of the Maccabees. He refused to prostitute his divine attributes for the purpose of acquiring unearned popularity or for gaining political prestige. He would not countenance the transmutation of divine and creative energy into national power or international prestige. Jesus of Nazareth refused to compromise with evil, much less to consort with sin. The Master triumphantly put loyalty to his Father’s will above every other earthly and temporal consideration.