Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Primitiivisellä ihmisellä – andoniiteilla – oli mustat silmät ja tumma ihonväri, jonkinlainen keltaisen ja punaisen ihonvärin sekamuoto. Melaniini on väriaine, jota on kaikkien ihmisten ihossa. Se on alkuperäinen andonilainen ihopigmentti. Yleiseltä olemukseltaan ja ihonvärinsä puolesta nämä alkuaikojen andoniitit muistuttivat enemmän nykyisiä eskimoita kuin mitään muuta nykyään elävää ihmistyyppiä. He olivat ensimmäiset olennot, jotka käyttivät eläinten taljoja suojatakseen itsensä kylmältä; karvoitusta heillä oli hieman nykypäivien ihmisten karvoitusta enemmän.
Näiden alkuihmisten eläinkantamuotojen heimoelämään oli sisältynyt aavistuksenomaisesti monien sosiaalisten sovinnaistapojen ituja, ja näiden olentojen laajenevan tunne-elämän ja aivojen lisääntyneen suorituskyvyn myötä tapahtui sosiaalisessa organisaatiossa välitöntä kehittymistä, ja pantiin toimeen uusi, sukuyhteisön sisäinen työnjako. He olivat ylen määrin hyviä matkimaan, mutta leikkimisen tarve oli vielä heikosti kehittynyt, ja huumorintaju heiltä puuttui lähes kokonaan. Alkukantainen ihminen hymyili satunnaisesti, mutta hän ei milloinkaan päästänyt ilmoille oikein sydämen pohjasta tulevaa naurua. Huumori oli vasta myöhemmän, adamiittisen rodun perintöä. Nämä alkuaikojen ihmiset eivät olleet yhtä kipuherkkiä eivätkä epämiellyttäviin tilanteisiin yhtä voimakkaasti reagoivia kuin monet myöhemmin kehittyvistä kuolevaisista. Synnytys ei ollut Fontalle eikä tämän lähimmille jälkeläisille tuskallinen eikä uuvuttava koettelemus.
He olivat todella ihmeellinen heimokunta. Heimon miehet taistelivat aina sankarillisesti puolisoidensa ja jälkeläistensä turvallisuuden puolesta; heimon naiset taas omistautuivat rakastavasti lapsilleen. Mutta heidän yhteishenkensä rajoittui tyystin vain lähimpään sukuyhteisöön. He olivat erittäin uskollisia perheelleen; lapsiaan puolustaessaan he kyllä epäröimättä antoivat henkensä, mutta he eivät kyenneet käsittämään sellaista ajatusta, että he yrittäisivät tehdä maailmasta paremman paikan lastenlapsilleen. Altruismi oli ihmissydämeen vielä syntymättä, vaikka kaikki uskonnon synnylle välttämättömät emootiot näissä Urantian alkuasukkaissa jo esiintyivätkin.
Nämä alkuihmiset tunsivat liikuttavaa kiintymystä tovereitaan kohtaan, eikä ole epäilystäkään siitä, etteikö heillä ollut aito, vaikkakin kypsymätön käsitys ystävyydestä. Heidän tavan takaa toistuneissa taisteluissaan alempitasoisia heimoja vastaan saattoi myöhempinä aikoina usein nähdä, miten joku näistä alkuihmisistä kävi taistelua toisella kädellä, samalla kun hän ponnisteli yrittäessään suojella ja pelastaa vahingoittuneen soturitoverinsa. Näissä primitiivisissä kansoissa ilmenivät liikuttavana ennakkoaavistuksena monet evoluution kautta myöhemmin kehittyneet jaloimmat ja perin juurin inhimilliset ominaisuudet.
Alkuperäinen andonilainen klaani pysyi saman sukuhaaran johdossa kahdenteenkymmenenteenseitsemänteen sukupolveen saakka, jolloin kaksi klaanin johtajuutta havittelevaa kilpailijaa ryhtyi taistelemaan herruudesta, sillä Sontadista suoraan polveutuneiden jälkeläisten joukossa ei ollut miespuolisia perillisiä.
Ennen andonilaisklaanien laajamittaista hajaantumista näiden ihmisten aiempien viestintäponnistusten pohjalta oli kehkeytynyt varsin käyttökelpoinen kieli. Tämä kieli kehittyi jatkuvasti, ja siihen tehtiin lisäyksiä lähes päivittäin, syynä näiden aktiivisten, rauhattomien ja uteliaiden ihmisten tekemät uudet keksinnöt ja saavuttamat tulokset ympäristöön sopeutumisessa. Ja tästä kielestä tuli myöhemmin tapahtuneeseen värillisten rotujen ilmaantumiseen saakka Urantian puhekieli, alkuaikojen ihmissuvun kieli.
Ajan kuluessa andonilaissukukunnat kasvoivat lukumääräisesti, ja laajenevien sukukuntien välisiin suhteisiin ilmaantui kitkaa ja toraisuutta. Alkoi olla niin, että näiden kansojen mielessä liikkui vain kaksi asiaa: eränkäynti ravinnon hankkimiseksi ja sodankäynti naapuriheimojen aiheuttaman todellisen tai luulotellun vääryyden tai loukkauksen kostamiseksi.
Sukuriidat lisääntyivät, heimosotia syttyi, ja kyvykkäämpien ja edistyneempien ryhmien parhaiden ainesten keskuudessa koettiin vakavia menetyksiä. Jotkin näistä menetyksistä olivat korvaamattomia; maailma menetti ikiajoiksi joitakin kyvykkyyden ja älykkyyden osalta arvokkaimpia perintöaineksiaan. Tämä sukukuntien välinen taukoamaton sodankäynti uhkasi hävittää kokonaan tämän alkurodun ja sen primitiivisen sivilisaation.
Tällaisia alkukantaisia olentoja on mahdoton saada kovinkaan kauan elämään toistensa kanssa sovussa. Ihminen polveutuu taistelevista eläimistä, ja kun sivistymättömät ihmiset joutuvat läheisiin kosketuksiin, he ärsyttävät ja loukkaavat toisiaan. Elämänkantajat tietävät tämän evolutionaaristen luotujen piirissä ilmenevän taipumuksen, ja niin he varmuuden vuoksi huolehtivat siitä, että kehittyvistä ihmisistä lopulta erottautuu vähintään kolme ja useimmiten kuusi erilaista ja erillistä rotua.
Primitive man—the Andonites—had black eyes and a swarthy complexion, something of a cross between yellow and red. Melanin is a coloring substance which is found in the skins of all human beings. It is the original Andonic skin pigment. In general appearance and skin color these early Andonites more nearly resembled the present-day Eskimo than any other type of living human beings. They were the first creatures to use the skins of animals as a protection against cold; they had little more hair on their bodies than present-day humans.
The tribal life of the animal ancestors of these early men had foreshadowed the beginnings of numerous social conventions, and with the expanding emotions and augmented brain powers of these beings, there was an immediate development in social organization and a new division of clan labor. They were exceedingly imitative, but the play instinct was only slightly developed, and the sense of humor was almost entirely absent. Primitive man smiled occasionally, but he never indulged in hearty laughter. Humor was the legacy of the later Adamic race. These early human beings were not so sensitive to pain nor so reactive to unpleasant situations as were many of the later evolving mortals. Childbirth was not a painful or distressing ordeal to Fonta and her immediate progeny.
They were a wonderful tribe. The males would fight heroically for the safety of their mates and their offspring; the females were affectionately devoted to their children. But their patriotism was wholly limited to the immediate clan. They were very loyal to their families; they would die without question in defense of their children, but they were not able to grasp the idea of trying to make the world a better place for their grandchildren. Altruism was as yet unborn in the human heart, notwithstanding that all of the emotions essential to the birth of religion were already present in these Urantia aborigines.
These early men possessed a touching affection for their comrades and certainly had a real, although crude, idea of friendship. It was a common sight in later times, during their constantly recurring battles with the inferior tribes, to see one of these primitive men valiantly fighting with one hand while he struggled on, trying to protect and save an injured fellow warrior. Many of the most noble and highly human traits of subsequent evolutionary development were touchingly foreshadowed in these primitive peoples.
The original Andonic clan maintained an unbroken line of leadership until the twenty-seventh generation, when, no male offspring appearing among Sontad’s direct descendants, two rival would-be rulers of the clan fell to fighting for supremacy.
Before the extensive dispersion of the Andonic clans a well-developed language had evolved from their early efforts to intercommunicate. This language continued to grow, and almost daily additions were made to it because of the new inventions and adaptations to environment which were developed by these active, restless, and curious people. And this language became the word of Urantia, the tongue of the early human family, until the later appearance of the colored races.
As time passed, the Andonic clans grew in number, and the contact of the expanding families developed friction and misunderstandings. Only two things came to occupy the minds of these peoples: hunting to obtain food and fighting to avenge themselves against some real or supposed injustice or insult at the hands of the neighboring tribes.
Family feuds increased, tribal wars broke out, and serious losses were sustained among the very best elements of the more able and advanced groups. Some of these losses were irreparable; some of the most valuable strains of ability and intelligence were forever lost to the world. This early race and its primitive civilization were threatened with extinction by this incessant warfare of the clans.
It is impossible to induce such primitive beings long to live together in peace. Man is the descendant of fighting animals, and when closely associated, uncultured people irritate and offend each other. The Life Carriers know this tendency among evolutionary creatures and accordingly make provision for the eventual separation of developing human beings into at least three, and more often six, distinct and separate races.
SuomiEnglish
Primitiivisellä ihmisellä – andoniiteilla – oli mustat silmät ja tumma ihonväri, jonkinlainen keltaisen ja punaisen ihonvärin sekamuoto. Melaniini on väriaine, jota on kaikkien ihmisten ihossa. Se on alkuperäinen andonilainen ihopigmentti. Yleiseltä olemukseltaan ja ihonvärinsä puolesta nämä alkuaikojen andoniitit muistuttivat enemmän nykyisiä eskimoita kuin mitään muuta nykyään elävää ihmistyyppiä. He olivat ensimmäiset olennot, jotka käyttivät eläinten taljoja suojatakseen itsensä kylmältä; karvoitusta heillä oli hieman nykypäivien ihmisten karvoitusta enemmän.
Primitive man—the Andonites—had black eyes and a swarthy complexion, something of a cross between yellow and red. Melanin is a coloring substance which is found in the skins of all human beings. It is the original Andonic skin pigment. In general appearance and skin color these early Andonites more nearly resembled the present-day Eskimo than any other type of living human beings. They were the first creatures to use the skins of animals as a protection against cold; they had little more hair on their bodies than present-day humans.
Näiden alkuihmisten eläinkantamuotojen heimoelämään oli sisältynyt aavistuksenomaisesti monien sosiaalisten sovinnaistapojen ituja, ja näiden olentojen laajenevan tunne-elämän ja aivojen lisääntyneen suorituskyvyn myötä tapahtui sosiaalisessa organisaatiossa välitöntä kehittymistä, ja pantiin toimeen uusi, sukuyhteisön sisäinen työnjako. He olivat ylen määrin hyviä matkimaan, mutta leikkimisen tarve oli vielä heikosti kehittynyt, ja huumorintaju heiltä puuttui lähes kokonaan. Alkukantainen ihminen hymyili satunnaisesti, mutta hän ei milloinkaan päästänyt ilmoille oikein sydämen pohjasta tulevaa naurua. Huumori oli vasta myöhemmän, adamiittisen rodun perintöä. Nämä alkuaikojen ihmiset eivät olleet yhtä kipuherkkiä eivätkä epämiellyttäviin tilanteisiin yhtä voimakkaasti reagoivia kuin monet myöhemmin kehittyvistä kuolevaisista. Synnytys ei ollut Fontalle eikä tämän lähimmille jälkeläisille tuskallinen eikä uuvuttava koettelemus.
The tribal life of the animal ancestors of these early men had foreshadowed the beginnings of numerous social conventions, and with the expanding emotions and augmented brain powers of these beings, there was an immediate development in social organization and a new division of clan labor. They were exceedingly imitative, but the play instinct was only slightly developed, and the sense of humor was almost entirely absent. Primitive man smiled occasionally, but he never indulged in hearty laughter. Humor was the legacy of the later Adamic race. These early human beings were not so sensitive to pain nor so reactive to unpleasant situations as were many of the later evolving mortals. Childbirth was not a painful or distressing ordeal to Fonta and her immediate progeny.
He olivat todella ihmeellinen heimokunta. Heimon miehet taistelivat aina sankarillisesti puolisoidensa ja jälkeläistensä turvallisuuden puolesta; heimon naiset taas omistautuivat rakastavasti lapsilleen. Mutta heidän yhteishenkensä rajoittui tyystin vain lähimpään sukuyhteisöön. He olivat erittäin uskollisia perheelleen; lapsiaan puolustaessaan he kyllä epäröimättä antoivat henkensä, mutta he eivät kyenneet käsittämään sellaista ajatusta, että he yrittäisivät tehdä maailmasta paremman paikan lastenlapsilleen. Altruismi oli ihmissydämeen vielä syntymättä, vaikka kaikki uskonnon synnylle välttämättömät emootiot näissä Urantian alkuasukkaissa jo esiintyivätkin.
They were a wonderful tribe. The males would fight heroically for the safety of their mates and their offspring; the females were affectionately devoted to their children. But their patriotism was wholly limited to the immediate clan. They were very loyal to their families; they would die without question in defense of their children, but they were not able to grasp the idea of trying to make the world a better place for their grandchildren. Altruism was as yet unborn in the human heart, notwithstanding that all of the emotions essential to the birth of religion were already present in these Urantia aborigines.
Nämä alkuihmiset tunsivat liikuttavaa kiintymystä tovereitaan kohtaan, eikä ole epäilystäkään siitä, etteikö heillä ollut aito, vaikkakin kypsymätön käsitys ystävyydestä. Heidän tavan takaa toistuneissa taisteluissaan alempitasoisia heimoja vastaan saattoi myöhempinä aikoina usein nähdä, miten joku näistä alkuihmisistä kävi taistelua toisella kädellä, samalla kun hän ponnisteli yrittäessään suojella ja pelastaa vahingoittuneen soturitoverinsa. Näissä primitiivisissä kansoissa ilmenivät liikuttavana ennakkoaavistuksena monet evoluution kautta myöhemmin kehittyneet jaloimmat ja perin juurin inhimilliset ominaisuudet.
These early men possessed a touching affection for their comrades and certainly had a real, although crude, idea of friendship. It was a common sight in later times, during their constantly recurring battles with the inferior tribes, to see one of these primitive men valiantly fighting with one hand while he struggled on, trying to protect and save an injured fellow warrior. Many of the most noble and highly human traits of subsequent evolutionary development were touchingly foreshadowed in these primitive peoples.
Alkuperäinen andonilainen klaani pysyi saman sukuhaaran johdossa kahdenteenkymmenenteenseitsemänteen sukupolveen saakka, jolloin kaksi klaanin johtajuutta havittelevaa kilpailijaa ryhtyi taistelemaan herruudesta, sillä Sontadista suoraan polveutuneiden jälkeläisten joukossa ei ollut miespuolisia perillisiä.
The original Andonic clan maintained an unbroken line of leadership until the twenty-seventh generation, when, no male offspring appearing among Sontad’s direct descendants, two rival would-be rulers of the clan fell to fighting for supremacy.
Ennen andonilaisklaanien laajamittaista hajaantumista näiden ihmisten aiempien viestintäponnistusten pohjalta oli kehkeytynyt varsin käyttökelpoinen kieli. Tämä kieli kehittyi jatkuvasti, ja siihen tehtiin lisäyksiä lähes päivittäin, syynä näiden aktiivisten, rauhattomien ja uteliaiden ihmisten tekemät uudet keksinnöt ja saavuttamat tulokset ympäristöön sopeutumisessa. Ja tästä kielestä tuli myöhemmin tapahtuneeseen värillisten rotujen ilmaantumiseen saakka Urantian puhekieli, alkuaikojen ihmissuvun kieli.
Before the extensive dispersion of the Andonic clans a well-developed language had evolved from their early efforts to intercommunicate. This language continued to grow, and almost daily additions were made to it because of the new inventions and adaptations to environment which were developed by these active, restless, and curious people. And this language became the word of Urantia, the tongue of the early human family, until the later appearance of the colored races.
Ajan kuluessa andonilaissukukunnat kasvoivat lukumääräisesti, ja laajenevien sukukuntien välisiin suhteisiin ilmaantui kitkaa ja toraisuutta. Alkoi olla niin, että näiden kansojen mielessä liikkui vain kaksi asiaa: eränkäynti ravinnon hankkimiseksi ja sodankäynti naapuriheimojen aiheuttaman todellisen tai luulotellun vääryyden tai loukkauksen kostamiseksi.
As time passed, the Andonic clans grew in number, and the contact of the expanding families developed friction and misunderstandings. Only two things came to occupy the minds of these peoples: hunting to obtain food and fighting to avenge themselves against some real or supposed injustice or insult at the hands of the neighboring tribes.
Sukuriidat lisääntyivät, heimosotia syttyi, ja kyvykkäämpien ja edistyneempien ryhmien parhaiden ainesten keskuudessa koettiin vakavia menetyksiä. Jotkin näistä menetyksistä olivat korvaamattomia; maailma menetti ikiajoiksi joitakin kyvykkyyden ja älykkyyden osalta arvokkaimpia perintöaineksiaan. Tämä sukukuntien välinen taukoamaton sodankäynti uhkasi hävittää kokonaan tämän alkurodun ja sen primitiivisen sivilisaation.
Family feuds increased, tribal wars broke out, and serious losses were sustained among the very best elements of the more able and advanced groups. Some of these losses were irreparable; some of the most valuable strains of ability and intelligence were forever lost to the world. This early race and its primitive civilization were threatened with extinction by this incessant warfare of the clans.
Tällaisia alkukantaisia olentoja on mahdoton saada kovinkaan kauan elämään toistensa kanssa sovussa. Ihminen polveutuu taistelevista eläimistä, ja kun sivistymättömät ihmiset joutuvat läheisiin kosketuksiin, he ärsyttävät ja loukkaavat toisiaan. Elämänkantajat tietävät tämän evolutionaaristen luotujen piirissä ilmenevän taipumuksen, ja niin he varmuuden vuoksi huolehtivat siitä, että kehittyvistä ihmisistä lopulta erottautuu vähintään kolme ja useimmiten kuusi erilaista ja erillistä rotua.
It is impossible to induce such primitive beings long to live together in peace. Man is the descendant of fighting animals, and when closely associated, uncultured people irritate and offend each other. The Life Carriers know this tendency among evolutionary creatures and accordingly make provision for the eventual separation of developing human beings into at least three, and more often six, distinct and separate races.