Mooses oli opettanut juutalaisille, että jokainen esikoispoika kuului Herralle ja että esikoinen sen sijaan, että hänet uhrattaisiin niin kuin oli tapana pakanakansain keskuudessa, saisi jäädä eloon edellyttäen, että hänen vanhempansa lunastaisivat hänet maksamalla jollekulle valtuutetulle papille viisi sekeliä. Niin ikään oli voimassa Mooseksen antama sääntö, joka määräsi, että lapsen äidin oli puhdistautumista varten ilmoittauduttava tietyn aikamäärän kuluttua temppelissä (tai pyydettävä jotakuta toista suorittamaan asianmukainen uhri hänen puolestaan). Nämä molemmat seremoniat oli tapana suorittaa samalla kertaa. Niinpä Joosef ja Maria menivät Jerusalemin temppeliin esittääkseen itse henkilökohtaisesti Jeesuksen papeille ja toimittaakseen hänen lunastuksensa sekä antaakseen asianmukaisen uhrin, joka takaisi Marian seremoniaalisen puhdistumisen synnytyksen muka aiheuttamasta saastaisuudesta.

Temppelin pihoilla oleili pysyvästi kaksi merkillistä henkilöä: laulaja Simeon ja runoilija Hanna. Simeon oli juudealainen, mutta Hanna oli galilealainen. Tämä kaksikko vietti paljon aikaa toistensa seurassa, ja kumpikin oli pappi Sakariaan läheisiä tuttavia, joille tämä oli uskonut Johanneksen ja Jeesuksen salaisuuden. Sekä Simeon että Hanna ikävöivät Messiaan saapumista, ja heidän Sakariasta kohtaan tuntemansa luottamus pani heidät uskomaan, että Jeesus oli odotettu juutalaisten vapahtaja.

Sakarias tiesi, minä päivänä Joosefin ja Marian odotettiin Jeesus mukanaan ilmestyvän temppeliin, ja hän oli etukäteen sopinut Simeonin ja Hannan kanssa, että hän kätensä tervehdykseen nostamalla osoittaisi, kuka esikoislasten joukossa olisi Jeesus.

Hanna oli tätä tilaisuutta varten kirjoittanut runon, jota Simeon Joosefin, Marian ja kaikkien temppelipihoille kokoontuneiden suureksi hämmästykseksi ryhtyi laulamaan. Ja tällainen oli heidän esikoispojan lunastusvirtensä:

Siunattu olkoon Herra, Israelin Jumala,

Sillä hän on tullut luoksemme ja valmistanut lunastuksen kansalleen;

Hän on nostanut pelastuksen sarven meille kaikille

Palvelijansa Daavidin huoneesta.

Niin kuin hän puhui pyhäin profeettainsa suulla –

Että me pelastuisimme vihollisiltamme ja kaikkien niiden käsistä, jotka meitä vihaavat:

Osoittaakseen armoa meidän isillemme ja muistellakseen pyhää liittoaan –

Valaansa, jonka hän vannoi isällemme Abrahamille,

Antaakseen meille tilaisuuden, että me vihollistemme käsistä pelastuneina

Vailla pelkoa häntä palvelisimme,

Pyhyydessä ja vanhurskaudessa hänen edessään kaikkina päivinämme.

Niin, ja kutsuttakoon Sinua, lupauksen lasta, Kaikkein Korkeimman profeetaksi;

Sillä Sinä menet Herran kasvojen eteen perustamaan hänen valtakuntansa;

Jakamaan hänen kansalleen tietoa pelastuksesta

Antamalla heidän syntinsä anteeksi.

Riemuitkaa Jumalamme hellässä laupeudessa, sillä luoksemme on nyt tullut valonlähde korkeuksista

Luomaan valoa niille, jotka kyhjöttävät pimeydessä ja kuoleman varjossa;

Ohjaamaan askelemme rauhan teille.

Ja, oi Herra, päästä nyt palvelijasi rauhaan, niin kuin olet luvannut,

Sillä minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi,

Jonka sinä olet valmistanut kaikkien kansojen kasvojen edessä;

Valon, joka on muidenkin kuin juutalaisten valaisuksi

Ja kansasi, Israelin, kunniaksi.

Matkatessaan takaisin Betlehemiin Joosef ja Maria olivat vaiti – hämmentyneitä ja kunnioittavan pelon vallassa. Ikääntyneen runoilijan, Hannan, laatima jäähyväistervehdys oli saattanut Marian pois tolaltaan, eikä Joosef voinut hyväksyä tätä ennenaikaista yritystä osoittaa Jeesus juutalaisten odottamaksi Messiaaksi.

Moses had taught the Jews that every first-born son belonged to the Lord, and that, in lieu of his sacrifice as was the custom among the heathen nations, such a son might live provided his parents would redeem him by the payment of five shekels to any authorized priest. There was also a Mosaic ordinance which directed that a mother, after the passing of a certain period of time, should present herself (or have someone make the proper sacrifice for her) at the temple for purification. It was customary to perform both of these ceremonies at the same time. Accordingly, Joseph and Mary went up to the temple at Jerusalem in person to present Jesus to the priests and effect his redemption and also to make the proper sacrifice to insure Mary’s ceremonial purification from the alleged uncleanness of childbirth.

There lingered constantly about the courts of the temple two remarkable characters, Simeon a singer and Anna a poetess. Simeon was a Judean, but Anna was a Galilean. This couple were frequently in each other’s company, and both were intimates of the priest Zacharias, who had confided the secret of John and Jesus to them. Both Simeon and Anna longed for the coming of the Messiah, and their confidence in Zacharias led them to believe that Jesus was the expected deliverer of the Jewish people.

Zacharias knew the day Joseph and Mary were expected to appear at the temple with Jesus, and he had prearranged with Simeon and Anna to indicate, by the salute of his upraised hand, which one in the procession of first-born children was Jesus.

For this occasion Anna had written a poem which Simeon proceeded to sing, much to the astonishment of Joseph, Mary, and all who were assembled in the temple courts. And this was their hymn of the redemption of the first-born son:

Blessed be the Lord, the God of Israel,

For he has visited us and wrought redemption for his people;

He has raised up a horn of salvation for all of us

In the house of his servant David.

Even as he spoke by the mouth of his holy prophets—

Salvation from our enemies and from the hand of all who hate us;

To show mercy to our fathers, and remember his holy covenant—

The oath which he swore to Abraham our father,

To grant us that we, being delivered out of the hand of our enemies,

Should serve him without fear,

In holiness and righteousness before him all our days.

Yes, and you, child of promise, shall be called the prophet of the Most High;

For you shall go before the face of the Lord to establish his kingdom;

To give knowledge of salvation to his people

In the remission of their sins.

Rejoice in the tender mercy of our God because the dayspring from on high has now visited us

To shine upon those who sit in darkness and the shadow of death;

To guide our feet into ways of peace.

And now let your servant depart in peace, O Lord, according to your word,

For my eyes have seen your salvation,

Which you have prepared before the face of all peoples;

A light for even the unveiling of the gentiles

And the glory of your people Israel.

On the way back to Bethlehem, Joseph and Mary were silent—confused and overawed. Mary was much disturbed by the farewell salutation of Anna, the aged poetess, and Joseph was not in harmony with this premature effort to make Jesus out to be the expected Messiah of the Jewish people.

SuomiEnglish