Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Kautta kaiken ajan ja avaruuden sekä kaikkeen todellisuuteen nähden, olipa se minkälaista tahansa, vaikuttaa horjumaton ja persoonaton laki, joka vastaa kosmisen sallimuksen toimintaa. Armo luonnehtii Jumalan rakkaudentäyteistä suhtautumista yksilöön, ja tasapuolisuus motivoi Jumalan asennetta kokonaisuuteen. Jumalan tahto ei välttämättä vallitse kokonaisuuden osan suhteen – yksittäisen yksilön sydämessä –, mutta hänen tahtonsa kyllä tosiasiallisesti hallitsee kokonaisuutta, universumien universumia.
Kaikkiin Jumalan kanssakäymisiin kaikkien olentojen kanssa pätee se, etteivät hänen lakinsa ole luonnostaan mielivaltaisia. Teistä, joiden näkemys on rajoittunut ja joiden katsantokanta on rajallinen, Jumalan toimenpiteiden täytyy näyttää usein diktatorisilta ja mielivaltaisilta. Jumalan lait ovat pelkästään Jumalan tottumuksia, hänen toistuvia toimintatapojaan, ja hän tekee aina kaiken hyvin. Havaitsette, että Jumala tekee saman asian kerran toisensa jälkeen samalla tavoin yksinkertaisesti siksi, että se on kyseisissä olosuhteissa paras tapa tämän nimenomaisen asian suorittamiseksi; ja paras tapa on oikea tapa. Ja siksi ääretön viisaus aina määrää sen tehtäväksi tällä täsmällisellä ja täydellisellä tavalla. Teidän tulisi myös muistaa, ettei luonto ole pelkästään Jumaluuden toimi, vaan että ihmisen luonnoksi kutsumissa ilmiöissä on läsnä muitakin vaikuttavia tekijöitä.
Jumalalliselle olemukselle on vastenmielistä sietää minkäänlaista rappeutumista tai edes sallia minkään puhtaasti henkilökohtaisen teon suorittamista kelvottomalla tavalla. Tehtäköön kuitenkin selväksi, että jos minkä tahansa tilanteen jumalallisuudessa, jossakin äärimmäisissä oloissa, missä tahansa tapauksessa, jossa korkeimman viisauden toteutuminen saattaisi viitata toisenlaisen menettelyn tarpeeseen – jos täydellisyyden vaatimukset jostakin syystä sanelisivat toisenlaisen, paremman reagointitavan –, silloin ja siinä tapauksessa kaikin puolin viisas Jumala toimisi tuolla paremmalla ja sopivammalla tavalla. Se olisi korkeamman lain julkituomista eikä alemman lain kumoamista.
Jumalan tahtoon perustuvien tekojen pitkäaikainen toistuvuus ei tee Jumalasta omien tottumustensa orjaa. Mitään ristiriitaa ei vallitse Infiniittisen lakien välillä, vaan ne ovat kaikki erehtymättömyyttä osoittavia täydellisyyksiä. Ne ovat kaikki niitä kiistattomia säädöksiä, jotka ilmentävät virheettömiä päätöksiä. Laki on infiniittisen, täydellisen ja jumalallisen mielen muuttumaton reaktio. Jumalan teot ovat tästä niiden näennäisestä samanlaisuudesta huolimatta kaikki tahtoon perustuvia. Jumalassa ”ei ole mitään vaihtuvuutta eikä häivääkään muuttumisesta”. Muttei kaikkea sitä, mikä on totuudenmukaisesti sanottavissa Universaalisesta Isästä, voi sanoa yhtä varmasti kaikista hänen alaisuudessaan toimivista älyllisistä olennoista eikä hänen evolutionaarisista luoduistaan.
Koska Jumala on muuttumaton, voitte luottaa hänen kaikissa tavanomaisissa tilanteissa suorittavan saman teon samalla yhtäläisellä ja tavanomaisella tavalla. Jumala on kaikille eläville ja elottomille luoduille vakauden tae. Hän on Jumala, siksi hän ei muutu.
Koko tämä Jumalan käyttäytymisen järkkymättömyys ja toiminnan yhdenmukaisuus on persoonallista, tietoista ja mitä suurimmassa määrin tahtoperäistä, sillä suuri Jumala ei ole oman täydellisyytensä ja infiniittisyytensä avuton orja. Jumala ei ole mikään itsestään toimiva automaattinen voima, hän ei ole mikään orjallinen, lakiin sidottu voima. Jumala ei ole matemaattinen yhtälö eikä kemiallinen kaava. Hän on vapaatahtoinen ja ensisijainen persoonallisuus. Hän on Universaalinen Isä, ylivertaisesti persoonallinen olento ja kaikkien luotujen persoonallisuuden universaalinen lähde.
Jumalan tahto ei mitenkään yhdenmukaisesti vallitse Jumalaa etsivän aineellisen kuolevaisen sydämessä, mutta jos aikakehykset laajennetaan nykyhetken yli, niin että ne käsittävät koko ensimmäisen elämän, silloin Jumalan tahto alkaa näkyä yhä enemmän niissä hengen hedelmissä, joita hengen johdattamien Jumalan lasten elämä tuottaa. Ja sitten, jos ihmiselämää laajennetaan edelleen, niin että se käsittää morontiakokemuksen, jumalallisen tahdon havaitaan loistavan aina vain kirkkaampana niiden ajallisuuden luotujen hengellistyvissä teoissa, jotka ovat alkaneet maistaa ihmispersoonallisuuden ja Universaalisen Isän persoonallisuuden sukulaisuussuhteen kokemisen tuottamia jumalallisia riemuja.
Jumalan Isyys ja ihmisten veljeys edustavat osan ja kokonaisuuden paradoksia persoonallisuuden tasolla. Jumala rakastaa kutakin yksilöä taivaallisen perheen yksilöllisenä lapsena. Ja kuitenkin Jumala rakastaa näin jokaista yksilöä, hänellä ei ole suosikkeja, ja hänen rakkautensa universaalisuus saa aikaan kokonaisuuden sukulaisuussuhteen, universaalisen veljeyden.
Isän rakkaus yksilöllistää ehdottomasti jokaisen persoonallisuuden Universaalisen Isän ainutlaatuiseksi lapseksi, jolle ei infiniittisyydessä ole kaksoiskappaletta, tahdolliseksi olennoksi, jota ei edes ikuisuus voi korvata. Isän rakkaus kirkastaa jokaisen Jumalan lapsen valaisemalla taivaallisen perheen jokaisen jäsenen ja korostamalla voimakkaasti jokaisen persoonallisen olennon ainutlaatuisuutta suhteessa kaiken olevaisen Isän veljespiirin ulkopuolella oleviin persoonattomiin tasoihin. Jumalan rakkaus tuo vaikuttavasti julki kunkin tahdollisen luodun transsendenttisen arvon, paljastaa erehtymättömästi sen korkean arvon, jonka Universaalinen Isä antaa jokaiselle ja itse kullekin lapselleen, korkeimmasta paratiisistatuksen omaavasta luojapersoonallisuudesta vähäisimpään, tahdollisen luodun arvon omaavaan olentoon ihmisten villiheimojen joukossa jonkin ajallisen ja avaruudessa olevan, evolutionaarisen maailman ihmislajin aamunkoitossa.
Juuri tämä Jumalan yksilöä kohtaan osoittama rakkaus saa aikaan kaikista yksilöistä koostuvan jumalallisen perheen, Paratiisin-Isän vapaatahtoisten lasten universaalisen veljeskunnan. Ja tämä veljeskunta, koska se on universaalinen, on kokonaisuuden keskinäinen suhde. Veljeskunta, koska se on universaalinen, paljastaa ei suhdetta itse kuhunkin, vaan kaikkiin. Veljeskunta on kokonaisuusrealiteetti, ja se ilmentää sen vuoksi kokonaisuuden ominaisuuksia erotukseksi osan ominaisuuksista.
Veljeys on universaaliseen olemassaoloon kuuluvan jokaisen persoonallisuuden välisen suhteen tosiasia. Yksikään persoona ei voi välttyä niiltä siunauksilta tai niiltä kiroilta, jotka kulloinkin ovat tuloksena suhteesta muihin persooniin. Osa hyötyy tai kärsii yhdessä kokonaisuuden kanssa. Kunkin ihmisen hyvä pyrkimys hyödyttää kaikkia ihmisiä; itse kunkin ihmisen erehdys tai pahuus lisää kaikkien ihmisten koettelemuksia. Miten liikkuu osa, siten liikkuu kokonaisuus. Miten edistyy kokonaisuus, siten edistyy osa. Osan ja kokonaisuuden väliset suhteelliset nopeudet määräävät, viivästyttääkö kokonaisuuden vitkaisuus sen osaa, vai ajaako sitä eteenpäin kosmisen veljeskunnan antama vauhti.
On mysteeri, että Jumala on mitä korkeimmassa määrin persoonallinen, itsetajuinen olento, jolla on asuinpäämaja ja joka samalla on henkilökohtaisesti läsnä näin laajassa maailmankaikkeudessa ja joka on henkilökohtaisesti yhteydessä tällaiseen kutakuinkin äärettömään määrään olentoja. Sen, että tällainen ilmiö on ihmisen käsityskyvyn ylittävä mysteeri, ei pitäisi vähimmässäkään määrin vähentää uskoanne. Älkää salliko infiniittisyyden suuruuden, ikuisuuden suunnattomuuden, älkääkä Jumalan ylivertaisten ominaisuuksien suurenmoisuuden ja loistavuuden herättää teissä ylenmääräistä pelkoa, järkyttää tai masentaa teitä, sillä Isä ei ole kovinkaan kaukana kenestäkään teistä; hän asuu teissä, ja hänessä me kaikki kirjaimellisesti liikumme, tosiasiallisesti elämme ja sananmukaisesti olemme.
Vaikka Paratiisin-Isä toimiikin jumalallisten luojiensa ja luotujen lastensa kautta, hänellä on myös mitä läheisin sisäinen yhteys teihin, yhteys, joka on niin jalo, niin suuresti persoonallinen, että se menee jo minunkin käsityskykyni tuolle puolen – tuo Isän osasen salaperäinen yhteydenpito ihmissielun ja sen kuolevaisen mielen kanssa, jossa se tällä hetkellä asuu. Tietämällä sen, mitä näistä Jumalan lahjoista tiedätte, te siis tiedätte, että Isä on läheisessä kosketuksessa ei vain jumalallisiin kumppaneihinsa vaan myös ajallisuuden evolutionaarisiin, kuolevaisiin lapsiinsa. Isä tosiaankin pysyy Paratiisissa, mutta hänen jumalallinen läsnäolonsa asuu myös ihmisten mielessä.
Vaikka Pojan henki vuodatetaankin kaiken lihan päälle, vaikka Poika kuolevaisen ruumiillisessa hahmossa viipyi kerran keskellänne, vaikka serafit henkilökohtaisesti varjelevat ja opastavat teitä, voiko kukaan näistä Toisen ja Kolmannen Lähteen jumalallisista olennoista silti koskaan toivoa pääsevänsä yhtä lähelle teitä tai ymmärtää teitä yhtä täysimääräisesti kuin Isä, joka on antanut osan itsestään olemaan sisimmässänne, olemaan todellinen ja jumalallinen, jopa ikuinen minuutenne?
There is operative throughout all time and space and with regard to all reality of whatever nature an inexorable and impersonal law which is equivalent to the function of a cosmic providence. Mercy characterizes God’s attitude of love for the individual; impartiality motivates God’s attitude toward the total. The will of God does not necessarily prevail in the part—the heart of any one personality—but his will does actually rule the whole, the universe of universes.
In all his dealings with all his beings it is true that the laws of God are not inherently arbitrary. To you, with your limited vision and finite viewpoint, the acts of God must often appear to be dictatorial and arbitrary. The laws of God are merely the habits of God, his way of repeatedly doing things; and he ever does all things well. You observe that God does the same thing in the same way, repeatedly, simply because that is the best way to do that particular thing in a given circumstance; and the best way is the right way, and therefore does infinite wisdom always order it done in that precise and perfect manner. You should also remember that nature is not the exclusive act of Deity; other influences are present in those phenomena which man calls nature.
It is repugnant to the divine nature to suffer any sort of deterioration or ever to permit the execution of any purely personal act in an inferior way. It should be made clear, however, that, if, in the divinity of any situation, in the extremity of any circumstance, in any case where the course of supreme wisdom might indicate the demand for different conduct—if the demands of perfection might for any reason dictate another method of reaction, a better one, then and there would the all-wise God function in that better and more suitable way. That would be the expression of a higher law, not the reversal of a lower law.
God is not a habit-bound slave to the chronicity of the repetition of his own voluntary acts. There is no conflict among the laws of the Infinite; they are all perfections of the infallible nature; they are all the unquestioned acts expressive of faultless decisions. Law is the unchanging reaction of an infinite, perfect, and divine mind. The acts of God are all volitional notwithstanding this apparent sameness. In God there “is no variableness neither shadow of changing.” But all this which can be truly said of the Universal Father cannot be said with equal certainty of all his subordinate intelligences or of his evolutionary creatures.
Because God is changeless, therefore can you depend, in all ordinary circumstances, on his doing the same thing in the same identical and ordinary way. God is the assurance of stability for all created things and beings. He is God; therefore he changes not.
And all this steadfastness of conduct and uniformity of action is personal, conscious, and highly volitional, for the great God is not a helpless slave to his own perfection and infinity. God is not a self-acting automatic force; he is not a slavish law-bound power. God is neither a mathematical equation nor a chemical formula. He is a freewill and primal personality. He is the Universal Father, a being surcharged with personality and the universal fount of all creature personality.
The will of God does not uniformly prevail in the heart of the God-seeking material mortal, but if the time frame is enlarged beyond the moment to embrace the whole of the first life, then does God’s will become increasingly discernible in the spirit fruits which are borne in the lives of the spirit-led children of God. And then, if human life is further enlarged to include the morontia experience, the divine will is observed to shine brighter and brighter in the spiritualizing acts of those creatures of time who have begun to taste the divine delights of experiencing the relationship of the personality of man with the personality of the Universal Father.
The Fatherhood of God and the brotherhood of man present the paradox of the part and the whole on the level of personality. God loves each individual as an individual child in the heavenly family. Yet God thus loves every individual; he is no respecter of persons, and the universality of his love brings into being a relationship of the whole, the universal brotherhood.
The love of the Father absolutely individualizes each personality as a unique child of the Universal Father, a child without duplicate in infinity, a will creature irreplaceable in all eternity. The Father’s love glorifies each child of God, illuminating each member of the celestial family, sharply silhouetting the unique nature of each personal being against the impersonal levels that lie outside the fraternal circuit of the Father of all. The love of God strikingly portrays the transcendent value of each will creature, unmistakably reveals the high value which the Universal Father has placed upon each and every one of his children from the highest creator personality of Paradise status to the lowest personality of will dignity among the savage tribes of men in the dawn of the human species on some evolutionary world of time and space.
This very love of God for the individual brings into being the divine family of all individuals, the universal brotherhood of the freewill children of the Paradise Father. And this brotherhood, being universal, is a relationship of the whole. Brotherhood, when universal, discloses not the each relationship, but the all relationship. Brotherhood is a reality of the total and therefore discloses qualities of the whole in contradistinction to qualities of the part.
Brotherhood constitutes a fact of relationship between every personality in universal existence. No person can escape the benefits or the penalties that may come as a result of relationship to other persons. The part profits or suffers in measure with the whole. The good effort of each man benefits all men; the error or evil of each man augments the tribulation of all men. As moves the part, so moves the whole. As the progress of the whole, so the progress of the part. The relative velocities of part and whole determine whether the part is retarded by the inertia of the whole or is carried forward by the momentum of the cosmic brotherhood.
It is a mystery that God is a highly personal self-conscious being with residential headquarters, and at the same time personally present in such a vast universe and personally in contact with such a well-nigh infinite number of beings. That such a phenomenon is a mystery beyond human comprehension should not in the least lessen your faith. Do not allow the magnitude of the infinity, the immensity of the eternity, and the grandeur and glory of the matchless character of God to overawe, stagger, or discourage you; for the Father is not very far from any one of you; he dwells within you, and in him do we all literally move, actually live, and veritably have our being.
Even though the Paradise Father functions through his divine creators and his creature children, he also enjoys the most intimate inner contact with you, so sublime, so highly personal, that it is even beyond my comprehension—that mysterious communion of the Father fragment with the human soul and with the mortal mind of its actual indwelling. Knowing what you do of these gifts of God, you therefore know that the Father is in intimate touch, not only with his divine associates, but also with his evolutionary mortal children of time. The Father indeed abides on Paradise, but his divine presence also dwells in the minds of men.
Even though the spirit of a Son be poured out upon all flesh, even though a Son once dwelt with you in the likeness of mortal flesh, even though the seraphim personally guard and guide you, how can any of these divine beings of the Second and Third Centers ever hope to come as near to you or to understand you as fully as the Father, who has given a part of himself to be in you, to be your real and divine, even your eternal, self?
SuomiEnglish
Kautta kaiken ajan ja avaruuden sekä kaikkeen todellisuuteen nähden, olipa se minkälaista tahansa, vaikuttaa horjumaton ja persoonaton laki, joka vastaa kosmisen sallimuksen toimintaa. Armo luonnehtii Jumalan rakkaudentäyteistä suhtautumista yksilöön, ja tasapuolisuus motivoi Jumalan asennetta kokonaisuuteen. Jumalan tahto ei välttämättä vallitse kokonaisuuden osan suhteen – yksittäisen yksilön sydämessä –, mutta hänen tahtonsa kyllä tosiasiallisesti hallitsee kokonaisuutta, universumien universumia.
There is operative throughout all time and space and with regard to all reality of whatever nature an inexorable and impersonal law which is equivalent to the function of a cosmic providence. Mercy characterizes God’s attitude of love for the individual; impartiality motivates God’s attitude toward the total. The will of God does not necessarily prevail in the part—the heart of any one personality—but his will does actually rule the whole, the universe of universes.
Kaikkiin Jumalan kanssakäymisiin kaikkien olentojen kanssa pätee se, etteivät hänen lakinsa ole luonnostaan mielivaltaisia. Teistä, joiden näkemys on rajoittunut ja joiden katsantokanta on rajallinen, Jumalan toimenpiteiden täytyy näyttää usein diktatorisilta ja mielivaltaisilta. Jumalan lait ovat pelkästään Jumalan tottumuksia, hänen toistuvia toimintatapojaan, ja hän tekee aina kaiken hyvin. Havaitsette, että Jumala tekee saman asian kerran toisensa jälkeen samalla tavoin yksinkertaisesti siksi, että se on kyseisissä olosuhteissa paras tapa tämän nimenomaisen asian suorittamiseksi; ja paras tapa on oikea tapa. Ja siksi ääretön viisaus aina määrää sen tehtäväksi tällä täsmällisellä ja täydellisellä tavalla. Teidän tulisi myös muistaa, ettei luonto ole pelkästään Jumaluuden toimi, vaan että ihmisen luonnoksi kutsumissa ilmiöissä on läsnä muitakin vaikuttavia tekijöitä.
In all his dealings with all his beings it is true that the laws of God are not inherently arbitrary. To you, with your limited vision and finite viewpoint, the acts of God must often appear to be dictatorial and arbitrary. The laws of God are merely the habits of God, his way of repeatedly doing things; and he ever does all things well. You observe that God does the same thing in the same way, repeatedly, simply because that is the best way to do that particular thing in a given circumstance; and the best way is the right way, and therefore does infinite wisdom always order it done in that precise and perfect manner. You should also remember that nature is not the exclusive act of Deity; other influences are present in those phenomena which man calls nature.
Jumalalliselle olemukselle on vastenmielistä sietää minkäänlaista rappeutumista tai edes sallia minkään puhtaasti henkilökohtaisen teon suorittamista kelvottomalla tavalla. Tehtäköön kuitenkin selväksi, että jos minkä tahansa tilanteen jumalallisuudessa, jossakin äärimmäisissä oloissa, missä tahansa tapauksessa, jossa korkeimman viisauden toteutuminen saattaisi viitata toisenlaisen menettelyn tarpeeseen – jos täydellisyyden vaatimukset jostakin syystä sanelisivat toisenlaisen, paremman reagointitavan –, silloin ja siinä tapauksessa kaikin puolin viisas Jumala toimisi tuolla paremmalla ja sopivammalla tavalla. Se olisi korkeamman lain julkituomista eikä alemman lain kumoamista.
It is repugnant to the divine nature to suffer any sort of deterioration or ever to permit the execution of any purely personal act in an inferior way. It should be made clear, however, that, if, in the divinity of any situation, in the extremity of any circumstance, in any case where the course of supreme wisdom might indicate the demand for different conduct—if the demands of perfection might for any reason dictate another method of reaction, a better one, then and there would the all-wise God function in that better and more suitable way. That would be the expression of a higher law, not the reversal of a lower law.
Jumalan tahtoon perustuvien tekojen pitkäaikainen toistuvuus ei tee Jumalasta omien tottumustensa orjaa. Mitään ristiriitaa ei vallitse Infiniittisen lakien välillä, vaan ne ovat kaikki erehtymättömyyttä osoittavia täydellisyyksiä. Ne ovat kaikki niitä kiistattomia säädöksiä, jotka ilmentävät virheettömiä päätöksiä. Laki on infiniittisen, täydellisen ja jumalallisen mielen muuttumaton reaktio. Jumalan teot ovat tästä niiden näennäisestä samanlaisuudesta huolimatta kaikki tahtoon perustuvia. Jumalassa ”ei ole mitään vaihtuvuutta eikä häivääkään muuttumisesta”. Muttei kaikkea sitä, mikä on totuudenmukaisesti sanottavissa Universaalisesta Isästä, voi sanoa yhtä varmasti kaikista hänen alaisuudessaan toimivista älyllisistä olennoista eikä hänen evolutionaarisista luoduistaan.
God is not a habit-bound slave to the chronicity of the repetition of his own voluntary acts. There is no conflict among the laws of the Infinite; they are all perfections of the infallible nature; they are all the unquestioned acts expressive of faultless decisions. Law is the unchanging reaction of an infinite, perfect, and divine mind. The acts of God are all volitional notwithstanding this apparent sameness. In God there “is no variableness neither shadow of changing.” But all this which can be truly said of the Universal Father cannot be said with equal certainty of all his subordinate intelligences or of his evolutionary creatures.
Koska Jumala on muuttumaton, voitte luottaa hänen kaikissa tavanomaisissa tilanteissa suorittavan saman teon samalla yhtäläisellä ja tavanomaisella tavalla. Jumala on kaikille eläville ja elottomille luoduille vakauden tae. Hän on Jumala, siksi hän ei muutu.
Because God is changeless, therefore can you depend, in all ordinary circumstances, on his doing the same thing in the same identical and ordinary way. God is the assurance of stability for all created things and beings. He is God; therefore he changes not.
Koko tämä Jumalan käyttäytymisen järkkymättömyys ja toiminnan yhdenmukaisuus on persoonallista, tietoista ja mitä suurimmassa määrin tahtoperäistä, sillä suuri Jumala ei ole oman täydellisyytensä ja infiniittisyytensä avuton orja. Jumala ei ole mikään itsestään toimiva automaattinen voima, hän ei ole mikään orjallinen, lakiin sidottu voima. Jumala ei ole matemaattinen yhtälö eikä kemiallinen kaava. Hän on vapaatahtoinen ja ensisijainen persoonallisuus. Hän on Universaalinen Isä, ylivertaisesti persoonallinen olento ja kaikkien luotujen persoonallisuuden universaalinen lähde.
And all this steadfastness of conduct and uniformity of action is personal, conscious, and highly volitional, for the great God is not a helpless slave to his own perfection and infinity. God is not a self-acting automatic force; he is not a slavish law-bound power. God is neither a mathematical equation nor a chemical formula. He is a freewill and primal personality. He is the Universal Father, a being surcharged with personality and the universal fount of all creature personality.
Jumalan tahto ei mitenkään yhdenmukaisesti vallitse Jumalaa etsivän aineellisen kuolevaisen sydämessä, mutta jos aikakehykset laajennetaan nykyhetken yli, niin että ne käsittävät koko ensimmäisen elämän, silloin Jumalan tahto alkaa näkyä yhä enemmän niissä hengen hedelmissä, joita hengen johdattamien Jumalan lasten elämä tuottaa. Ja sitten, jos ihmiselämää laajennetaan edelleen, niin että se käsittää morontiakokemuksen, jumalallisen tahdon havaitaan loistavan aina vain kirkkaampana niiden ajallisuuden luotujen hengellistyvissä teoissa, jotka ovat alkaneet maistaa ihmispersoonallisuuden ja Universaalisen Isän persoonallisuuden sukulaisuussuhteen kokemisen tuottamia jumalallisia riemuja.
The will of God does not uniformly prevail in the heart of the God-seeking material mortal, but if the time frame is enlarged beyond the moment to embrace the whole of the first life, then does God’s will become increasingly discernible in the spirit fruits which are borne in the lives of the spirit-led children of God. And then, if human life is further enlarged to include the morontia experience, the divine will is observed to shine brighter and brighter in the spiritualizing acts of those creatures of time who have begun to taste the divine delights of experiencing the relationship of the personality of man with the personality of the Universal Father.
Jumalan Isyys ja ihmisten veljeys edustavat osan ja kokonaisuuden paradoksia persoonallisuuden tasolla. Jumala rakastaa kutakin yksilöä taivaallisen perheen yksilöllisenä lapsena. Ja kuitenkin Jumala rakastaa näin jokaista yksilöä, hänellä ei ole suosikkeja, ja hänen rakkautensa universaalisuus saa aikaan kokonaisuuden sukulaisuussuhteen, universaalisen veljeyden.
The Fatherhood of God and the brotherhood of man present the paradox of the part and the whole on the level of personality. God loves each individual as an individual child in the heavenly family. Yet God thus loves every individual; he is no respecter of persons, and the universality of his love brings into being a relationship of the whole, the universal brotherhood.
Isän rakkaus yksilöllistää ehdottomasti jokaisen persoonallisuuden Universaalisen Isän ainutlaatuiseksi lapseksi, jolle ei infiniittisyydessä ole kaksoiskappaletta, tahdolliseksi olennoksi, jota ei edes ikuisuus voi korvata. Isän rakkaus kirkastaa jokaisen Jumalan lapsen valaisemalla taivaallisen perheen jokaisen jäsenen ja korostamalla voimakkaasti jokaisen persoonallisen olennon ainutlaatuisuutta suhteessa kaiken olevaisen Isän veljespiirin ulkopuolella oleviin persoonattomiin tasoihin. Jumalan rakkaus tuo vaikuttavasti julki kunkin tahdollisen luodun transsendenttisen arvon, paljastaa erehtymättömästi sen korkean arvon, jonka Universaalinen Isä antaa jokaiselle ja itse kullekin lapselleen, korkeimmasta paratiisistatuksen omaavasta luojapersoonallisuudesta vähäisimpään, tahdollisen luodun arvon omaavaan olentoon ihmisten villiheimojen joukossa jonkin ajallisen ja avaruudessa olevan, evolutionaarisen maailman ihmislajin aamunkoitossa.
The love of the Father absolutely individualizes each personality as a unique child of the Universal Father, a child without duplicate in infinity, a will creature irreplaceable in all eternity. The Father’s love glorifies each child of God, illuminating each member of the celestial family, sharply silhouetting the unique nature of each personal being against the impersonal levels that lie outside the fraternal circuit of the Father of all. The love of God strikingly portrays the transcendent value of each will creature, unmistakably reveals the high value which the Universal Father has placed upon each and every one of his children from the highest creator personality of Paradise status to the lowest personality of will dignity among the savage tribes of men in the dawn of the human species on some evolutionary world of time and space.
Juuri tämä Jumalan yksilöä kohtaan osoittama rakkaus saa aikaan kaikista yksilöistä koostuvan jumalallisen perheen, Paratiisin-Isän vapaatahtoisten lasten universaalisen veljeskunnan. Ja tämä veljeskunta, koska se on universaalinen, on kokonaisuuden keskinäinen suhde. Veljeskunta, koska se on universaalinen, paljastaa ei suhdetta itse kuhunkin, vaan kaikkiin. Veljeskunta on kokonaisuusrealiteetti, ja se ilmentää sen vuoksi kokonaisuuden ominaisuuksia erotukseksi osan ominaisuuksista.
This very love of God for the individual brings into being the divine family of all individuals, the universal brotherhood of the freewill children of the Paradise Father. And this brotherhood, being universal, is a relationship of the whole. Brotherhood, when universal, discloses not the each relationship, but the all relationship. Brotherhood is a reality of the total and therefore discloses qualities of the whole in contradistinction to qualities of the part.
Veljeys on universaaliseen olemassaoloon kuuluvan jokaisen persoonallisuuden välisen suhteen tosiasia. Yksikään persoona ei voi välttyä niiltä siunauksilta tai niiltä kiroilta, jotka kulloinkin ovat tuloksena suhteesta muihin persooniin. Osa hyötyy tai kärsii yhdessä kokonaisuuden kanssa. Kunkin ihmisen hyvä pyrkimys hyödyttää kaikkia ihmisiä; itse kunkin ihmisen erehdys tai pahuus lisää kaikkien ihmisten koettelemuksia. Miten liikkuu osa, siten liikkuu kokonaisuus. Miten edistyy kokonaisuus, siten edistyy osa. Osan ja kokonaisuuden väliset suhteelliset nopeudet määräävät, viivästyttääkö kokonaisuuden vitkaisuus sen osaa, vai ajaako sitä eteenpäin kosmisen veljeskunnan antama vauhti.
Brotherhood constitutes a fact of relationship between every personality in universal existence. No person can escape the benefits or the penalties that may come as a result of relationship to other persons. The part profits or suffers in measure with the whole. The good effort of each man benefits all men; the error or evil of each man augments the tribulation of all men. As moves the part, so moves the whole. As the progress of the whole, so the progress of the part. The relative velocities of part and whole determine whether the part is retarded by the inertia of the whole or is carried forward by the momentum of the cosmic brotherhood.
On mysteeri, että Jumala on mitä korkeimmassa määrin persoonallinen, itsetajuinen olento, jolla on asuinpäämaja ja joka samalla on henkilökohtaisesti läsnä näin laajassa maailmankaikkeudessa ja joka on henkilökohtaisesti yhteydessä tällaiseen kutakuinkin äärettömään määrään olentoja. Sen, että tällainen ilmiö on ihmisen käsityskyvyn ylittävä mysteeri, ei pitäisi vähimmässäkään määrin vähentää uskoanne. Älkää salliko infiniittisyyden suuruuden, ikuisuuden suunnattomuuden, älkääkä Jumalan ylivertaisten ominaisuuksien suurenmoisuuden ja loistavuuden herättää teissä ylenmääräistä pelkoa, järkyttää tai masentaa teitä, sillä Isä ei ole kovinkaan kaukana kenestäkään teistä; hän asuu teissä, ja hänessä me kaikki kirjaimellisesti liikumme, tosiasiallisesti elämme ja sananmukaisesti olemme.
It is a mystery that God is a highly personal self-conscious being with residential headquarters, and at the same time personally present in such a vast universe and personally in contact with such a well-nigh infinite number of beings. That such a phenomenon is a mystery beyond human comprehension should not in the least lessen your faith. Do not allow the magnitude of the infinity, the immensity of the eternity, and the grandeur and glory of the matchless character of God to overawe, stagger, or discourage you; for the Father is not very far from any one of you; he dwells within you, and in him do we all literally move, actually live, and veritably have our being.
Vaikka Paratiisin-Isä toimiikin jumalallisten luojiensa ja luotujen lastensa kautta, hänellä on myös mitä läheisin sisäinen yhteys teihin, yhteys, joka on niin jalo, niin suuresti persoonallinen, että se menee jo minunkin käsityskykyni tuolle puolen – tuo Isän osasen salaperäinen yhteydenpito ihmissielun ja sen kuolevaisen mielen kanssa, jossa se tällä hetkellä asuu. Tietämällä sen, mitä näistä Jumalan lahjoista tiedätte, te siis tiedätte, että Isä on läheisessä kosketuksessa ei vain jumalallisiin kumppaneihinsa vaan myös ajallisuuden evolutionaarisiin, kuolevaisiin lapsiinsa. Isä tosiaankin pysyy Paratiisissa, mutta hänen jumalallinen läsnäolonsa asuu myös ihmisten mielessä.
Even though the Paradise Father functions through his divine creators and his creature children, he also enjoys the most intimate inner contact with you, so sublime, so highly personal, that it is even beyond my comprehension—that mysterious communion of the Father fragment with the human soul and with the mortal mind of its actual indwelling. Knowing what you do of these gifts of God, you therefore know that the Father is in intimate touch, not only with his divine associates, but also with his evolutionary mortal children of time. The Father indeed abides on Paradise, but his divine presence also dwells in the minds of men.
Vaikka Pojan henki vuodatetaankin kaiken lihan päälle, vaikka Poika kuolevaisen ruumiillisessa hahmossa viipyi kerran keskellänne, vaikka serafit henkilökohtaisesti varjelevat ja opastavat teitä, voiko kukaan näistä Toisen ja Kolmannen Lähteen jumalallisista olennoista silti koskaan toivoa pääsevänsä yhtä lähelle teitä tai ymmärtää teitä yhtä täysimääräisesti kuin Isä, joka on antanut osan itsestään olemaan sisimmässänne, olemaan todellinen ja jumalallinen, jopa ikuinen minuutenne?
Even though the spirit of a Son be poured out upon all flesh, even though a Son once dwelt with you in the likeness of mortal flesh, even though the seraphim personally guard and guide you, how can any of these divine beings of the Second and Third Centers ever hope to come as near to you or to understand you as fully as the Father, who has given a part of himself to be in you, to be your real and divine, even your eternal, self?