Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Lähes kaksi vuotta ehti kulua siitä yöstä, jona kaksoset lähtivät kotoaan, ennen kuin heidän esikoisensa syntyi. He antoivat pojalle nimeksi Sontad; ja Sontad oli ensimmäinen Urantialla syntynyt olento, joka syntymänsä hetkellä käärittiin suojaaviin peitteisiin. Ihmisrotu oli saanut alkunsa, ja tämän uuden kehitystuloksen myötä ilmaantui vaisto pitää tunnollista huolta yhä avuttomammiksi käyvistä pienokaisista, mikä olikin älyllisyyden piiriin kuuluvan mielen asteittain etenevälle kehitykselle luonteenomaista sitä puhtaammin eläimelle ominaisen mielen kehitykseen verrattaessa.
Andon ja Fonta saivat kaikkiaan yhdeksäntoista lasta, ja he elivät niin kauan, että ehtivät nauttia miltei puolen sadan lapsenlapsen ja puolen tusinan lapsenlapsenlapsen seurasta. Perhe asusti neljässä vierekkäisessä kalliosuojassa tai puoliluolassa, ja kolme niistä oli yhdistetty toisiinsa käytävin, jotka oli Andonin lasten kehittelemin piikivityökaluin louhittu pehmeään kalkkikiveen.
Näissä ensimmäisissä andoniiteissa ilmeni varsin selkeää sukukuntahenkeä. He metsästivät ryhmissä, eivätkä he koskaan vaellelleet kovin kauaksi kotikonnultaan. He näyttivät tajuavan, että he olivat erillinen ja ainutlaatuinen elävien olentojen ryhmä, ja että heidän sen vuoksi tuli välttää erilleenjoutumista. Epäilemättä tämä hyvin läheinen sukulaisuuden tunne johtui mieleen kohdistuneen auttajahenkien toiminnan vahvistumisesta.
Andon ja Fonta eivät lakanneet uurastamasta sukukuntansa hyvinvoinnin ja kohenemisen puolesta. He elivät neljänkymmenenkahden vuoden ikään saakka, jolloin maanjäristyksen aikana heidän päälleen pudonnut kallionkieleke surmasi kummankin alleen. Heidän mukanaan menehtyi viisi heidän lastaan ja yksitoista lastenlastaan, ja kaksikymmentä heidän jälkeläistään sai vakavia vammoja.
Vanhempiensa kuoltua Sontad omaksui vaikeista jalkavammoistaan huolimatta heti suvun johtajan tehtävät, ja hän sai kyvykästä apua vaimoltaan, joka oli hänen vanhin sisarensa. Ensimmäisenä tehtävänään he joutuivat vierittämään kasaan kiviä saadakseen kuolleet vanhempansa, veljensä, sisarensa ja lapsensa kunniallisesti haudatuiksi. Tälle hautaukselle ei tulisi antaa merkitystä, jota se ei ansaitse. Heidän käsityksensä elämän jatkumisesta kuoleman jälkeen olivat nimittäin perin hämäriä ja epämääräisiä, ne kun valtaosaltaan olivat peräisin heidän mielikuvituksekkaasta ja kirjavasta unimaailmastaan.
Tämä Andonin ja Fontan suku pysyi koossa aina kahdenteenkymmenenteen sukupolveen asti, jolloin kilpailu ravinnosta ja yhteisön sisäiset kitkatekijät panivat alulle sen hajaantumisen.
It was almost two years from the night of the twins’ departure from home before their first child was born. They named him Sontad; and Sontad was the first creature to be born on Urantia who was wrapped in protective coverings at the time of birth. The human race had begun, and with this new evolution there appeared the instinct properly to care for the increasingly enfeebled infants which would characterize the progressive development of mind of the intellectual order as contrasted with the more purely animal type.
Andon and Fonta had nineteen children in all, and they lived to enjoy the association of almost half a hundred grandchildren and half a dozen great-grandchildren. The family was domiciled in four adjoining rock shelters, or semicaves, three of which were interconnected by hallways which had been excavated in the soft limestone with flint tools devised by Andon’s children.
These early Andonites evinced a very marked clannish spirit; they hunted in groups and never strayed very far from the homesite. They seemed to realize that they were an isolated and unique group of living beings and should therefore avoid becoming separated. This feeling of intimate kinship was undoubtedly due to the enhanced mind ministry of the adjutant spirits.
Andon and Fonta labored incessantly for the nurture and uplift of the clan. They lived to the age of forty-two, when both were killed at the time of an earthquake by the falling of an overhanging rock. Five of their children and eleven grandchildren perished with them, and almost a score of their descendants suffered serious injuries.
Upon the death of his parents, Sontad, despite a seriously injured foot, immediately assumed the leadership of the clan and was ably assisted by his wife, his eldest sister. Their first task was to roll up stones to effectively entomb their dead parents, brothers, sisters, and children. Undue significance should not attach to this act of burial. Their ideas of survival after death were very vague and indefinite, being largely derived from their fantastic and variegated dream life.
This family of Andon and Fonta held together until the twentieth generation, when combined food competition and social friction brought about the beginning of dispersion.
SuomiEnglish
Lähes kaksi vuotta ehti kulua siitä yöstä, jona kaksoset lähtivät kotoaan, ennen kuin heidän esikoisensa syntyi. He antoivat pojalle nimeksi Sontad; ja Sontad oli ensimmäinen Urantialla syntynyt olento, joka syntymänsä hetkellä käärittiin suojaaviin peitteisiin. Ihmisrotu oli saanut alkunsa, ja tämän uuden kehitystuloksen myötä ilmaantui vaisto pitää tunnollista huolta yhä avuttomammiksi käyvistä pienokaisista, mikä olikin älyllisyyden piiriin kuuluvan mielen asteittain etenevälle kehitykselle luonteenomaista sitä puhtaammin eläimelle ominaisen mielen kehitykseen verrattaessa.
It was almost two years from the night of the twins’ departure from home before their first child was born. They named him Sontad; and Sontad was the first creature to be born on Urantia who was wrapped in protective coverings at the time of birth. The human race had begun, and with this new evolution there appeared the instinct properly to care for the increasingly enfeebled infants which would characterize the progressive development of mind of the intellectual order as contrasted with the more purely animal type.
Andon ja Fonta saivat kaikkiaan yhdeksäntoista lasta, ja he elivät niin kauan, että ehtivät nauttia miltei puolen sadan lapsenlapsen ja puolen tusinan lapsenlapsenlapsen seurasta. Perhe asusti neljässä vierekkäisessä kalliosuojassa tai puoliluolassa, ja kolme niistä oli yhdistetty toisiinsa käytävin, jotka oli Andonin lasten kehittelemin piikivityökaluin louhittu pehmeään kalkkikiveen.
Andon and Fonta had nineteen children in all, and they lived to enjoy the association of almost half a hundred grandchildren and half a dozen great-grandchildren. The family was domiciled in four adjoining rock shelters, or semicaves, three of which were interconnected by hallways which had been excavated in the soft limestone with flint tools devised by Andon’s children.
Näissä ensimmäisissä andoniiteissa ilmeni varsin selkeää sukukuntahenkeä. He metsästivät ryhmissä, eivätkä he koskaan vaellelleet kovin kauaksi kotikonnultaan. He näyttivät tajuavan, että he olivat erillinen ja ainutlaatuinen elävien olentojen ryhmä, ja että heidän sen vuoksi tuli välttää erilleenjoutumista. Epäilemättä tämä hyvin läheinen sukulaisuuden tunne johtui mieleen kohdistuneen auttajahenkien toiminnan vahvistumisesta.
These early Andonites evinced a very marked clannish spirit; they hunted in groups and never strayed very far from the homesite. They seemed to realize that they were an isolated and unique group of living beings and should therefore avoid becoming separated. This feeling of intimate kinship was undoubtedly due to the enhanced mind ministry of the adjutant spirits.
Andon ja Fonta eivät lakanneet uurastamasta sukukuntansa hyvinvoinnin ja kohenemisen puolesta. He elivät neljänkymmenenkahden vuoden ikään saakka, jolloin maanjäristyksen aikana heidän päälleen pudonnut kallionkieleke surmasi kummankin alleen. Heidän mukanaan menehtyi viisi heidän lastaan ja yksitoista lastenlastaan, ja kaksikymmentä heidän jälkeläistään sai vakavia vammoja.
Andon and Fonta labored incessantly for the nurture and uplift of the clan. They lived to the age of forty-two, when both were killed at the time of an earthquake by the falling of an overhanging rock. Five of their children and eleven grandchildren perished with them, and almost a score of their descendants suffered serious injuries.
Vanhempiensa kuoltua Sontad omaksui vaikeista jalkavammoistaan huolimatta heti suvun johtajan tehtävät, ja hän sai kyvykästä apua vaimoltaan, joka oli hänen vanhin sisarensa. Ensimmäisenä tehtävänään he joutuivat vierittämään kasaan kiviä saadakseen kuolleet vanhempansa, veljensä, sisarensa ja lapsensa kunniallisesti haudatuiksi. Tälle hautaukselle ei tulisi antaa merkitystä, jota se ei ansaitse. Heidän käsityksensä elämän jatkumisesta kuoleman jälkeen olivat nimittäin perin hämäriä ja epämääräisiä, ne kun valtaosaltaan olivat peräisin heidän mielikuvituksekkaasta ja kirjavasta unimaailmastaan.
Upon the death of his parents, Sontad, despite a seriously injured foot, immediately assumed the leadership of the clan and was ably assisted by his wife, his eldest sister. Their first task was to roll up stones to effectively entomb their dead parents, brothers, sisters, and children. Undue significance should not attach to this act of burial. Their ideas of survival after death were very vague and indefinite, being largely derived from their fantastic and variegated dream life.
Tämä Andonin ja Fontan suku pysyi koossa aina kahdenteenkymmenenteen sukupolveen asti, jolloin kilpailu ravinnosta ja yhteisön sisäiset kitkatekijät panivat alulle sen hajaantumisen.
This family of Andon and Fonta held together until the twentieth generation, when combined food competition and social friction brought about the beginning of dispersion.