Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Vaikka pidättekin silmämääränänne vain ikuisten realiteettien saavuttamista, teidän on silti huolehdittava myös ajallisen elämän välttämättömyyksistä. Vaikka henki on päämäärämme, lihallisuus on kuitenkin fakta. Saattaa tilapäisesti tietenkin käydä niin, että elämän välttämättömyydet joutuvat haltuumme sattuman kautta, mutta yleensä meidän on järkiperäisesti työskenneltävä ne saadaksemme. Elämän kaksi tärkeintä ongelmaa ovat ajallisen toimeentulon ansaitseminen ja ikuisen eloonjäämisen saavuttaminen. Ja jopa toimeentulon ansaitsemisongelma vaatii sekin uskontoa tullakseen ihanteellisella tavalla ratkaistuksi. Kumpikin mainituista ongelmista on mitä suurimmassa määrin henkilökohtainen. Oikea uskonto ei tosiasiassa toimi erillään yksilöstä.
Ajallisen elämän perusedellytykset ovat näkemykseni mukaan seuraavat:
1. Hyvä fyysinen terveys.
2. Selkeä ja tahraton ajattelu.
3. Kyvykkyys ja ammattitaito.
4. Varallisuus – elämän hyvyydet.
5. Tappion kestämisen kyky.
6. Sivistys – kasvatus ja viisaus.
Jopa ruumiin terveyteen ja suorituskykyyn liittyvät fyysiset ongelmat ratkeavat parhaiten, kun niitä tarkastellaan Mestarimme opetuksen uskonnollisesta näkökulmasta, jonka opetuksen mukaan ihmisen ruumis ja mieli ovat Jumalten antaman lahjan asuinpaikka, Jumalan hengen, josta on tulossa ihmisen henki. Näin ihmisen mielestä tulee välittäjä aineellisten olevaisten ja hengellisten realiteettien välillä.
Vaaditaan älyä, jotta saisi oman osansa tavoitelluista elämän hyvyyksistä. On täysin erheellistä olettaa, että päivittäisten työtehtävien suorittamisessa osoitettu uskollisuus takaa varakkuutena näkyvät palkinnot. Jos tilapäinen ja satunnainen varallisuuteen käsiksipääsy jätetään pois laskuista, huomaamme ajallisen elämän aineellisten palkintojen virtaavan tietyissä hyvin järjestetyissä kanavissa, ja vain ne, joilla on pääsy näille kanaville, voivat odottaa saavansa hyvän palkinnon ajallisista ponnistuksistaan. Niiden ihmisten osana ei koskaan voi olla muu kuin köyhyys, jotka etsivät varallisuutta erillisistä ja yksittäisistä kanavista. Viisaasta suunnittelusta tulee näin ollen tekijä, joka on maailmallisen vaurauden perusedellytys. Menestyminen edellyttää paitsi työlleen omistautumista myös sitä, että pitää toimia jonkin aineellisen varallisuuden kanavan osana. Jos olet epäviisas, voit lahjoittaa antaumuksellisen elämän omalle sukupolvellesi saamatta siitä aineellista palkintoa. Jos olet sattuman kautta päässyt osalliseksi varallisuuden virrasta, saat rypeä ylellisyydessä, vaikket ole tehnyt kanssaihmistesi hyväksi mitään mainitsemisen arvoista.
Kyvykkyys on jotakin, jonka saat perinnöksi; ammattitaidon sen sijaan hankit itse. Elämä ei ole todellista sellaiselle, joka ei osaa tehdä jotakin hyvin, asiantuntevasti. Ammattitaito on yksi elämisen tyydyttävyyden lähteistä. Kyvykkyys merkitsee, että asianomainen on saanut lahjaksi taidon nähdä asiat edeltäkäsin, kaukokatseisuutta. Älä anna epärehellisyydellä saavutettujen houkuttelevien palkintojen pettää itseäsi, vaan ole valmis uurastamaan rehelliseen yrittämiseen luonnostaan kuuluvien, myöhemmin ilmaantuvien tuottojen hyväksi. Viisas ihminen osaa tehdä eron keinojen ja päämäärien välillä; muussa tapauksessa liiallinen tulevaisuuden varalle tehty suunnittelu lyö toisinaan laudalta oman ylevän tarkoituksensa. Mielihyvän tavoittelija kun olet, sinun tulisi aina pyrkiä olemaan sekä tuottaja että kuluttaja.
Harjaannuta muistiasi niin, että se säilyttää pyhinä aarteinasi voimaa antavat ja muistamisen arvoiset elämän tapahtumat, joita voit tahtosi mukaan palauttaa mieleesi omaksi nautinnoksesi ja mielenylennykseksesi. Rakenna tällä tavoin itseäsi varten ja itsesi sisälle galleria, jossa sinulla on varalla kauneutta, hyvyyttä ja taiteellista loistavuutta. Mutta jaloimmat kaikista muistoista ovat suurenmoisen ystävyyden suurista hetkistä kertovat, aarteina vaalitut muistumat. Ja kaikki nämä muistimaailman aarteet säteilevät kallisarvoisimpia ja ylevöittävimpiä vaikutuksiaan, milloin hengellisen palvonnan kirvoittava kosketus niihin kajoaa.
Mutta elämästä tulee olemassaolon taakka, ellet opi, miten epäonnistutaan hienostuneesti. Tappion kärsiminenkin vaatii taitoa, jollaisen jalot sielut aina hankkivat; sinun on osattava hävitä iloisesti; et saa pelätä pettymistä. Älä milloinkaan epäröi myöntää epäonnistumista. Älä millään tavoin koeta kätkeä epäonnistumista pettävien hymyjen ja sädehtivän optimismin alle. Kuulostaa hienolta, kun väittää aina onnistuneensa, mutta sellaisen lopputulokset ovat kuvottavia. Sellainen menettely johtaa suoraa tietä epätodellisuuden maailman luomiseen ja väistämättömään romahdukseen harhakuvien lopulta särkyessä.
Menestys saattaa synnyttää rohkeutta ja edistää luottamusta, mutta viisaus on peräisin vasta kokemuksista, jotka saa sovittautuessaan omien epäonnistumisiensa tuloksiin. Optimistiset harhakuvat todellisuuden edelle asettavista ihmisistä ei voi koskaan tulla viisaita. Vain ne, jotka katsovat tosiasioita silmästä silmään ja sovittavat ne ihanteisiin, voivat saavuttaa viisautta. Viisaus sulkee piiriinsä sekä faktan että ihanteen, ja siksi se pelastaa omat kannattajansa filosofian kummaltakin hedelmättömältä äärisuunnalta. Näitä äärisuuntia edustavat ihminen, jonka idealismi sulkee tosiasiat ulkopuolelle, sekä materialisti, jolta puuttuu hengellinen näköala. Ne pelokkaat sielut, jotka kykenevät pitämään yllä elämäntaistelua vain onnistumisesta kertovien, jatkuvien valheellisten harhakuvien turvin, ovat tuomitut kokemaan epäonnistumisen ja kärsimään tappion, kun he lopulta havahtuvat omien kuvittelujensa unimaailmasta.
Ja nimenomaan siinä, kun katsotaan epäonnistumista kasvoista kasvoihin ja sovittaudutaan tappion aiheuttamaan tilanteeseen, on uskonnon laajaulotteisella näkemyksellä verraton vaikutus. Epäonnistuminen on yksinkertaisesti vain kasvatuksellinen episodi – sivistävä kokeilu viisauden hankkimisen alalla – sen Jumalaa etsivän ihmisen kokemusmaailmassa, joka on lähtenyt universumin tutkimisen merkeissä suoritettavalle ikuiselle löytöretkelle. Tällaisille ihmisille tappio on vain uusi väline universumitodellisuuden korkeampien tasojen saavuttamiseksi.
Jumalaa etsivän ihmisen elämänura saattaa ikuisuuden valossa osoittautua suureksi menestykseksi, vaikka koko ajallisen elämän aikainen yrittäminen saattaisi näyttää musertavalta epäonnistumiselta, edellyttäen, että jokainen elämänaikainen epäonnistuminen toi oman antinsa viisautta osoittavaan sivistykseen ja henkisten tulosten saavuttamiseen. Älä tee sitä virhettä, että sekoitat keskenään tiedon, sivistyksen ja viisauden. Elämässä ne ovat toistensa sukulaisia, mutta ne edustavat toisistaan suuresti eroavia henkiarvoja; viisaus hallitsee aina tietoa ja ylevöittää aina sivistystä.
While you have an eye single to the attainment of eternal realities, you must also make provision for the necessities of temporal living. While the spirit is our goal, the flesh is a fact. Occasionally the necessities of living may fall into our hands by accident, but in general, we must intelligently work for them. The two major problems of life are: making a temporal living and the achievement of eternal survival. And even the problem of making a living requires religion for its ideal solution. These are both highly personal problems. True religion, in fact, does not function apart from the individual.
The essentials of the temporal life, as I see them, are:
1. Good physical health.
2. Clear and clean thinking.
3. Ability and skill.
4. Wealth—the goods of life.
5. Ability to withstand defeat.
6. Culture—education and wisdom.
Even the physical problems of bodily health and efficiency are best solved when they are viewed from the religious standpoint of our Master’s teaching: That the body and mind of man are the dwelling place of the gift of the Gods, the spirit of God becoming the spirit of man. The mind of man thus becomes the mediator between material things and spiritual realities.
It requires intelligence to secure one’s share of the desirable things of life. It is wholly erroneous to suppose that faithfulness in doing one’s daily work will insure the rewards of wealth. Barring the occasional and accidental acquirement of wealth, the material rewards of the temporal life are found to flow in certain well-organized channels, and only those who have access to these channels may expect to be well rewarded for their temporal efforts. Poverty must ever be the lot of all men who seek for wealth in isolated and individual channels. Wise planning, therefore, becomes the one thing essential to worldly prosperity. Success requires not only devotion to one’s work but also that one should function as a part of some one of the channels of material wealth. If you are unwise, you can bestow a devoted life upon your generation without material reward; if you are an accidental beneficiary of the flow of wealth, you may roll in luxury even though you have done nothing worth while for your fellow men.
Ability is that which you inherit, while skill is what you acquire. Life is not real to one who cannot do some one thing well, expertly. Skill is one of the real sources of the satisfaction of living. Ability implies the gift of foresight, farseeing vision. Be not deceived by the tempting rewards of dishonest achievement; be willing to toil for the later returns inherent in honest endeavor. The wise man is able to distinguish between means and ends; otherwise, sometimes overplanning for the future defeats its own high purpose. As a pleasure seeker you should aim always to be a producer as well as a consumer.
Train your memory to hold in sacred trust the strength-giving and worth-while episodes of life, which you can recall at will for your pleasure and edification. Thus build up for yourself and in yourself reserve galleries of beauty, goodness, and artistic grandeur. But the noblest of all memories are the treasured recollections of the great moments of a superb friendship. And all of these memory treasures radiate their most precious and exalting influences under the releasing touch of spiritual worship.
But life will become a burden of existence unless you learn how to fail gracefully. There is an art in defeat which noble souls always acquire; you must know how to lose cheerfully; you must be fearless of disappointment. Never hesitate to admit failure. Make no attempt to hide failure under deceptive smiles and beaming optimism. It sounds well always to claim success, but the end results are appalling. Such a technique leads directly to the creation of a world of unreality and to the inevitable crash of ultimate disillusionment.
Success may generate courage and promote confidence, but wisdom comes only from the experiences of adjustment to the results of one’s failures. Men who prefer optimistic illusions to reality can never become wise. Only those who face facts and adjust them to ideals can achieve wisdom. Wisdom embraces both the fact and the ideal and therefore saves its devotees from both of those barren extremes of philosophy—the man whose idealism excludes facts and the materialist who is devoid of spiritual outlook. Those timid souls who can only keep up the struggle of life by the aid of continuous false illusions of success are doomed to suffer failure and experience defeat as they ultimately awaken from the dream world of their own imaginations.
And it is in this business of facing failure and adjusting to defeat that the far-reaching vision of religion exerts its supreme influence. Failure is simply an educational episode—a cultural experiment in the acquirement of wisdom—in the experience of the God-seeking man who has embarked on the eternal adventure of the exploration of a universe. To such men defeat is but a new tool for the achievement of higher levels of universe reality.
The career of a God-seeking man may prove to be a great success in the light of eternity, even though the whole temporal-life enterprise may appear as an overwhelming failure, provided each life failure yielded the culture of wisdom and spirit achievement. Do not make the mistake of confusing knowledge, culture, and wisdom. They are related in life, but they represent vastly differing spirit values; wisdom ever dominates knowledge and always glorifies culture.
SuomiEnglish