Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Torstai-iltapäivänä Jeesus puhui kansanjoukolle aiheesta ”Pelastuksen armo”. Tämän saarnan yhteydessä hän kertoi taas tarinan kadonneesta lampaasta ja hukkaan joutuneesta kolikosta, ja näiden jälkeen hän esitti vielä mielivertauksensa, joka kertoi tuhlaajapojasta. Jeesus sanoi:
”Profeetat Samuelista Johannekseen ovat esittäneet teille kehotuksen, että teidän tulisi etsiä Jumalaa – etsiä totuutta. Aina he ovat sanoneet: ’Etsikää Herraa silloin, kun hänet löytää voidaan.’ Ja kaikki tällaiset opetukset tulisi ottaa sydämen asiaksi. Mutta minä olen tullut osoittamaan teille, että kun pyritte löytämään Jumalan, Jumala samalla pyrkii yhtä lailla löytämään teidät. Olen monet kerrat kertonut teille tarinan hyvästä paimenesta, joka jätti yhdeksänkymmentäyhdeksän lammasta siksi aikaa karsinaan, kun hän lähti etsimään sitä yhtä, joka oli kadoksissa, ja kuinka hän tämän eksyneen lampaan löydettyään nosti sen harteilleen ja kantoi sen hellästi takaisin tarhaan. Ja kun kadonnut lammas oli taas karsinassa, muistanette, että hyvä paimen kutsui luokseen ystävänsä ja pyysi heitä iloitsemaan kanssaan kadonneen lampaan löytymisestä. Sanon teille taas, että taivaassa on suurempi ilo yhdestä syntisestä, joka katuu, kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä oikeamielisestä, jotka eivät katumusta tarvitse. Se seikka, että sielut ovat kadoksissa, vain lisää taivaallisen Isän tuntemaa mielenkiintoa. Olen tullut tähän maailmaan tehdäkseni, mitä Isäni käskee; ja totuuden mukaisesti on Ihmisen Pojasta sanottu, että hän on publikaanien ja syntisten ystävä.
”Teille on opetettu, että Jumalan hyväksyntä tulee, kunhan olette katuneet, ja että se seuraa, kunhan olette suorittaneet kaikki uhritoimituksenne ja katumusharjoituksenne, mutta minä vakuutan teille, että Isä hyväksyy teidät, jo ennen kuin olette katuneet ja lähettää Pojan ja tämän työtoverit etsimään teitä ja tuomaan teidät riemusaatossa takaisin tarhaan, Jumalan poikien ja hengellisen edistymisen valtakuntaan. Olette kaikki eksyneiden lampaiden kaltaisia, ja olen tullut etsiäkseni ja pelastaakseni kadoksissa olevat.
”Ja muistattehan myös kuinka tarinan nainen, joka oli teettänyt kaulanauhan kymmenestä hopearahasta, yhden rahan kadotettuaan sytytti lampun ja lakaisi tarkasti koko talon ja jatkoi etsimistä kunnes löysi kadonneen hopearahan. Ja löydettyään hukkaan joutuneen lantin hän kutsui heti koolle ystävänsä ja naapurinsa sanoen: ’Iloitkaa kanssani, sillä olen löytänyt rahan, joka oli kadoksissa.’ Niinpä taas sanonkin teille, että taivaan enkelien tykönä on aina riemu yhdestä syntisestä, joka katuu ja palaa Isän karsinaan. Ja kerron teille tämän tarinan teroittaakseni mieleenne, että Isä ja hänen Poikansa lähtevät etsimään hukkaan joutuneita, ja tässä etsinnässä käytämme kaikkia vaikutuskeinoja, joista voi olla apua, pyrkiessämme uutterasti löytämään ne, jotka ovat kadoksissa, ne, jotka ovat pelastuksen tarpeessa. Ja niinpä, kun Ihmisen Poika kulkee ulkona erämaassa etsimässä eksyneitä lampaita, hän samalla etsii myös sitä lanttia, joka joutui hukkaan sisällä talossa. Lammas kulkee omille teilleen tahattomasti; kolikko peittyy ajan tomuun, ja ihmisten keräämät tavarat kätkevät sen näkyvistä.
”Ja nyt haluaisin kertoa teille tarinan erään vauraan viljelijän ajattelemattomasta pojasta, joka tahallaan lähti isänsä talosta ja meni vieraaseen maahan ja joutui siellä moniin koettelemuksiin. Muistanette, että lammas joutui harhaan tahattomasti, mutta tämä nuorukainen poistui kotoaan asiaa ennakolta harkittuaan. Kävi siis näin:
”Olipa muuan mies, jolla oli kaksi poikaa. Toinen, nuorempi, oli hilpeä ja huoleton veikko, mielessään aina vain hauskanpito; vastuunkantamista hän kaihteli. Hänen vanhemmalla veljellään taas oli jalat tukevasti maassa, hän oli vakavamielinen, uuras ja valmis kantamaan vastuuta. Oli niin, etteivät nämä kaksi veljestä olleet hyvissä väleissä vaan olivat alituiseen riidoissa ja kinastelemassa. Nuorempi poika oli iloluontoinen ja eläväinen mutta laiska ja epäluotettava. Vanhempi poika oli tasainen ja ahkera mutta samalla itsekeskeinen, äreä ja omahyväinen. Nuoremmalle pojalle maistui huvitus, mutta työntekoa hän karttoi; vanhempi antautui työnteolle, mutta leikkimieliseen ajankuluun häneltä ei juurikaan aikaa liiennyt. Tämä yhteiselo kävi niin epämiellyttäväksi, että nuorempi poika kääntyi isänsä puoleen sanoen: ’Isä, anna minulle se kolmannes omaisuudestasi, joka olisi osuuteni, ja salli minun lähteä maailmalle etsimään onneani.’ Ja tämän pyynnön kuullessaan isä tietoisena siitä, miten huonosti nuori mies viihtyi kotona ja vanhemman veljensä seurassa, jakoi omaisuutensa ja antoi nuorukaiselle, mikä oli tämän osuus.
”Kului muutama viikko, ja nuori mies keräsi yhteen kaikki rahavaransa ja matkusti kaukaiseen maahan. Ja löytämättä mitään tuottoisaa työtä, joka olisi lisäksi ollut mieluista, hän oli kohta kevytmielistä elämää viettämällä tuhlannut koko perintöosansa. Ja kun hän oli tuhlannut kaiken, tuossa maassa puhkesi pitkällinen nälänhätä, ja hän huomasi olevansa puilla paljailla. Ja kävi niin, että hän nälkää kärsiessään ja hänen ahdinkonsa ollessa suuri sai työtä eräältä tuon maan kansalaiselta, ja tämä lähetti hänet vainioille sikoja ruokkimaan. Ja nuori mies olisi mielihyvin täyttänyt vatsansa vaikka akanoilla, joita siat söivät, mutta kukaan ei hänelle mitään antanut.
”Ollessaan päivänä muutamana taas kovasti nälissään hän meni itseensä ja sanoi: ’Kuinka monella isäni palkollisella onkaan yltä kyllin leipää ja vaikka tähteeksi jättää, kun minä sen sijaan menehdyn nälkään ruokkiessani sikoja täällä vieraassa maassa! Minä nousen ja menen isäni tykö ja sanon hänelle: Isä, olen tehnyt syntiä taivasta ja sinua vastaan. En enää ole sen arvoinen, että minua sanottaisiin pojaksesi, mutta suostuisitko edes tekemään minut yhdeksi palkollisistasi.’ Ja tämän päätöksensä tehtyään nuori mies nousi ja aloitti matkansa kohti isänsä taloa.
”Isä oli kuitenkin surrut suuresti poikaansa; hän oli kaivannut tätä iloista, vaikkakin ajattelematonta nuorukaista. Tämä isä rakasti tätä poikaa ja piti aina silmällä tietä siltä varalta, että hän sittenkin palaisi, joten sinä päivänä, kun tämä oli lähestymässä kotiaan, vaikka vielä kaukana olikin, isä näki hänet, ja koska isän sydän täyttyi rakastavasta sääliväisyydestä, hän juoksi poikaa vastaan ja toivotti poikansa tervetulleeksi sulkien hänet hellästi syliinsä ja suudellen häntä. Ja sen jälkeen kun he olivat tällä tavoin kohdanneet, poika katsoi isänsä kyyneleisiin kasvoihin ja sanoi: ’Isä, olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi; en ole enää sen arvoinen, että minua kutsuttaisiin kenenkään pojaksi –’ mutta nuorukainen ei ehtinyt lopettaa tunnustustaan, sillä ylen määrin iloinen isä sanoi palvelijoille, jotka olivat siihen hetkeen mennessä juosseet paikalle: ’Tuokaa nopeasti hänen paras viittansa, se, jonka panin talteen, ja pukekaa se hänen ylleen ja pujottakaa pojansormus hänen sormeensa ja hakekaa sandaalit hänen jalkaansa.’
”Ja kun onnellinen isä oli saattanut helläjalkaisen ja uupuneen nuorukaisen taloon, hän sanoi sen jälkeen palvelijoilleen: ’Noutakaa juottovasikka ja teurastakaa se, ja syökäämme ja iloitkaamme, sillä tämä minun poikani oli kuollut, ja nyt hän on taas elävä; hän oli kadoksissa, ja nyt hän on löytynyt.’ Ja he kaikki kerääntyivät isän ympärille iloitsemaan hänen kanssaan siitä, että hänen poikansa oli saanut takaisin entisen asemansa.
”Näihin aikoihin, kun he viettivät juhliaan, vanhempi poika tuli pellolta päivätyönsä tehtyään, ja päästessään lähemmäksi taloa hän kuuli, kuinka siellä tanssittiin ja musiikki soi. Ja tultuaan takaovelle hän kutsui yhden palvelijoista ulos tiedustellen, mitä tämä kaikki juhliminen merkitsi. Ja silloin palvelija sanoi: ’Kauan kadoksissa ollut veljesi on tullut kotiin, ja isäsi on teurastuttanut juottovasikan juhliakseen poikansa turvallista kotiinpaluuta. Astu sisälle, jotta sinäkin voisit tervehtiä veljeäsi ja ottaa hänet takaisin isäsi taloon.’
”Mutta tämän kuultuaan vanhempi veli tunsi itsensä niin loukatuksi ja vihaiseksi, ettei hän saattanut mennä taloon sisälle. Saatuaan tietää hänen panneen pahakseen nuoremman veljensä tervetuliaisjuhlallisuudet hänen isänsä meni ulos lepyttämään häntä. Mutta vanhempi poika ei halunnut antaa myöten isänsä suostutteluille. Hän vastasi isälleen sanoen: ’Näin monet vuodet olen sinua palvellut enkä ole koskaan rikkonut pienintäkään käskyäsi, ja kuitenkaan et ole koskaan antanut minulle edes vohlaa, jotta voisin pitää hauskaa ystävieni kanssa. Olen pysynyt täällä pitääkseni sinusta huolta kaikki nämä vuodet, etkä koskaan järjestänyt riemujuhlia sen johdosta, että olen palvellut uskollisesti. Mutta kun tuo poikasi, joka on tuhlannut omaisuutesi porttojen kanssa, tulee kotiin, niin kylläpä tuli sinulle kiire teurastaa juottovasikka ja järjestää hänelle kemut.’
”Koska tämä isä kiistämättä rakasti molempia poikiaan, hän koetti puhua järkeä tälle vanhemmalle pojalle: ’Mutta, poikani, olethan kaiken aikaa ollut luonani, ja kaikki tämä, mikä minulla on, on sinun. Sinähän olisit voinut ottaa vohlan milloin hyvänsä, jos vain olisit kutsunut ystäväsi pitämään hauskaa kanssasi. Mutta olisi perin juurin sopivaa, jos nyt liittyisit seuraani iloitsemaan ja juhlimaan veljesi kotiinpaluuta. Ajattelepa sitä, poikani, että veljesi oli hukassa ja on nyt löytynyt; hän on palannut elävänä luoksemme!’”
Tämä oli eräs liikuttavimpia ja vaikuttavimpia kaikista niistä vertauksista, joita Jeesus esitti teroittaakseen kuulijoidensa mieleen sitä, että Isä oli halukas ottamaan vastaan kaikki, jotka pyrkivät taivaan valtakuntaan.
Jeesus esitti nämä kolme tarinaa erittäin mielellään samalla kertaa. Hän esitti kertomuksen kadonneesta lampaasta osoittaakseen, että kun ihmiset tahattomasti eksyvät elämän polulta, Isä välittää tällaisista eksyneistä ja lähtee Poikiensa, lauman varsinaisten paimenten, kanssa etsimään kadonneita lampaita. Sen jälkeen hän mieluusti kertoi tarinan talossa hukkaan joutuneesta kolikosta havainnollistaakseen, miten perinpohjaisesti Jumala etsii kaikkia, jotka ovat elämän aineellisten huolien ja aineellisen hyvän kertymien johdosta hämmentyneitä, ymmällään tai muutoin hengellisessä mielessä sokaistuneita. Ja sitten hänellä oli tapana ryhtyä kertomaan äskeistä vertausta hukkaan joutuneesta pojasta, kotiin palaavan tuhlarin saamasta vastaanotosta, osoittaakseen sillä, miten täysimääräistä kadonneen pojan palauttaminen entiseen asemaansa hänen Isänsä talossa ja sydämessä on.
Monta monituista kertaa Jeesus opettajavuosiensa aikana kertoi ja kertoi taas tämän tuhlaajapoikatarinan. Tämä vertaus samoin kuin kertomus laupiaasta samarialaisesta olivat hänen mieluiten käyttämänsä keinot hänen opettaessaan, mitä Isän rakkaus ja ihmisten lähimmäisyys ovat.
On Thursday afternoon Jesus talked to the multitude about the “Grace of Salvation.” In the course of this sermon he retold the story of the lost sheep and the lost coin and then added his favorite parable of the prodigal son. Said Jesus:
“You have been admonished by the prophets from Samuel to John that you should seek for God—search for truth. Always have they said, ‘Seek the Lord while he may be found.’ And all such teaching should be taken to heart. But I have come to show you that, while you are seeking to find God, God is likewise seeking to find you. Many times have I told you the story of the good shepherd who left the ninety and nine sheep in the fold while he went forth searching for the one that was lost, and how, when he had found the straying sheep, he laid it over his shoulder and tenderly carried it back to the fold. And when the lost sheep had been restored to the fold, you remember that the good shepherd called in his friends and bade them rejoice with him over the finding of the sheep that had been lost. Again I say there is more joy in heaven over one sinner who repents than over the ninety and nine just persons who need no repentance. The fact that souls are lost only increases the interest of the heavenly Father. I have come to this world to do my Father’s bidding, and it has truly been said of the Son of Man that he is a friend of publicans and sinners.
“You have been taught that divine acceptance comes after your repentance and as a result of all your works of sacrifice and penitence, but I assure you that the Father accepts you even before you have repented and sends the Son and his associates to find you and bring you, with rejoicing, back to the fold, the kingdom of sonship and spiritual progress. You are all like sheep which have gone astray, and I have come to seek and to save those who are lost.
“And you should also remember the story of the woman who, having had ten pieces of silver made into a necklace of adornment, lost one piece, and how she lit the lamp and diligently swept the house and kept up the search until she found the lost piece of silver. And as soon as she found the coin that was lost, she called together her friends and neighbors, saying, ‘Rejoice with me, for I have found the piece that was lost.’ So again I say, there is always joy in the presence of the angels of heaven over one sinner who repents and returns to the Father’s fold. And I tell you this story to impress upon you that the Father and his Son go forth to search for those who are lost, and in this search we employ all influences capable of rendering assistance in our diligent efforts to find those who are lost, those who stand in need of salvation. And so, while the Son of Man goes out in the wilderness to seek for the sheep gone astray, he also searches for the coin which is lost in the house. The sheep wanders away, unintentionally; the coin is covered by the dust of time and obscured by the accumulation of the things of men.
“And now I would like to tell you the story of a thoughtless son of a well-to-do farmer who deliberately left his father’s house and went off into a foreign land, where he fell into much tribulation. You recall that the sheep strayed away without intention, but this youth left his home with premeditation. It was like this:
“A certain man had two sons; one, the younger, was lighthearted and carefree, always seeking for a good time and shirking responsibility, while his older brother was serious, sober, hard-working, and willing to bear responsibility. Now these two brothers did not get along well together; they were always quarreling and bickering. The younger lad was cheerful and vivacious, but indolent and unreliable; the older son was steady and industrious, at the same time self-centered, surly, and conceited. The younger son enjoyed play but shunned work; the older devoted himself to work but seldom played. This association became so disagreeable that the younger son came to his father and said: ‘Father, give me the third portion of your possessions which would fall to me and allow me to go out into the world to seek my own fortune.’ And when the father heard this request, knowing how unhappy the young man was at home and with his older brother, he divided his property, giving the youth his share.
“Within a few weeks the young man gathered together all his funds and set out upon a journey to a far country, and finding nothing profitable to do which was also pleasurable, he soon wasted all his inheritance in riotous living. And when he had spent all, there arose a prolonged famine in that country, and he found himself in want. And so, when he suffered hunger and his distress was great, he found employment with one of the citizens of that country, who sent him into the fields to feed swine. And the young man would fain have filled himself with the husks which the swine ate, but no one would give him anything.
“One day, when he was very hungry, he came to himself and said: ‘How many hired servants of my father have bread enough and to spare while I perish with hunger, feeding swine off here in a foreign country! I will arise and go to my father, and I will say to him: Father, I have sinned against heaven and against you. I am no more worthy to be called your son; only be willing to make me one of your hired servants.’ And when the young man had reached this decision, he arose and started out for his father’s house.
“Now this father had grieved much for his son; he had missed the cheerful, though thoughtless, lad. This father loved this son and was always on the lookout for his return, so that on the day he approached his home, even while he was yet afar off, the father saw him and, being moved with loving compassion, ran out to meet him, and with affectionate greeting he embraced and kissed him. And after they had thus met, the son looked up into his father’s tearful face and said: ‘Father, I have sinned against heaven and in your sight; I am no more worthy to be called a son’—but the lad did not find opportunity to complete his confession because the overjoyed father said to the servants who had by this time come running up: ‘Bring quickly his best robe, the one I have saved, and put it on him and put the son’s ring on his hand and fetch sandals for his feet.’
“And then, after the happy father had led the footsore and weary lad into the house, he called to his servants: ‘Bring on the fatted calf and kill it, and let us eat and make merry, for this my son was dead and is alive again; he was lost and is found.’ And they all gathered about the father to rejoice with him over the restoration of his son.
“About this time, while they were celebrating, the elder son came in from his day’s work in the field, and as he drew near the house, he heard the music and the dancing. And when he came up to the back door, he called out one of the servants and inquired as to the meaning of all this festivity. And then said the servant: ‘Your long-lost brother has come home, and your father has killed the fatted calf to rejoice over his son’s safe return. Come in that you also may greet your brother and receive him back into your father’s house.’
“But when the older brother heard this, he was so hurt and angry he would not go into the house. When his father heard of his resentment of the welcome of his younger brother, he went out to entreat him. But the older son would not yield to his father’s persuasion. He answered his father, saying: ‘Here these many years have I served you, never transgressing the least of your commands, and yet you never gave me even a kid that I might make merry with my friends. I have remained here to care for you all these years, and you never made rejoicing over my faithful service, but when this your son returns, having squandered your substance with harlots, you make haste to kill the fatted calf and make merry over him.’
“Since this father truly loved both of his sons, he tried to reason with this older one: ‘But, my son, you have all the while been with me, and all this which I have is yours. You could have had a kid at any time you had made friends to share your merriment. But it is only proper that you should now join with me in being glad and merry because of your brother’s return. Think of it, my son, your brother was lost and is found; he has returned alive to us!’”
This was one of the most touching and effective of all the parables which Jesus ever presented to impress upon his hearers the Father’s willingness to receive all who seek entrance into the kingdom of heaven.
Jesus was very partial to telling these three stories at the same time. He presented the story of the lost sheep to show that, when men unintentionally stray away from the path of life, the Father is mindful of such lost ones and goes out, with his Sons, the true shepherds of the flock, to seek the lost sheep. He then would recite the story of the coin lost in the house to illustrate how thorough is the divine searching for all who are confused, confounded, or otherwise spiritually blinded by the material cares and accumulations of life. And then he would launch forth into the telling of this parable of the lost son, the reception of the returning prodigal, to show how complete is the restoration of the lost son into his Father’s house and heart.
Many, many times during his years of teaching, Jesus told and retold this story of the prodigal son. This parable and the story of the good Samaritan were his favorite means of teaching the love of the Father and the neighborliness of man.
SuomiEnglish
Torstai-iltapäivänä Jeesus puhui kansanjoukolle aiheesta ”Pelastuksen armo”. Tämän saarnan yhteydessä hän kertoi taas tarinan kadonneesta lampaasta ja hukkaan joutuneesta kolikosta, ja näiden jälkeen hän esitti vielä mielivertauksensa, joka kertoi tuhlaajapojasta. Jeesus sanoi:
On Thursday afternoon Jesus talked to the multitude about the “Grace of Salvation.” In the course of this sermon he retold the story of the lost sheep and the lost coin and then added his favorite parable of the prodigal son. Said Jesus:
”Profeetat Samuelista Johannekseen ovat esittäneet teille kehotuksen, että teidän tulisi etsiä Jumalaa – etsiä totuutta. Aina he ovat sanoneet: ’Etsikää Herraa silloin, kun hänet löytää voidaan.’ Ja kaikki tällaiset opetukset tulisi ottaa sydämen asiaksi. Mutta minä olen tullut osoittamaan teille, että kun pyritte löytämään Jumalan, Jumala samalla pyrkii yhtä lailla löytämään teidät. Olen monet kerrat kertonut teille tarinan hyvästä paimenesta, joka jätti yhdeksänkymmentäyhdeksän lammasta siksi aikaa karsinaan, kun hän lähti etsimään sitä yhtä, joka oli kadoksissa, ja kuinka hän tämän eksyneen lampaan löydettyään nosti sen harteilleen ja kantoi sen hellästi takaisin tarhaan. Ja kun kadonnut lammas oli taas karsinassa, muistanette, että hyvä paimen kutsui luokseen ystävänsä ja pyysi heitä iloitsemaan kanssaan kadonneen lampaan löytymisestä. Sanon teille taas, että taivaassa on suurempi ilo yhdestä syntisestä, joka katuu, kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä oikeamielisestä, jotka eivät katumusta tarvitse. Se seikka, että sielut ovat kadoksissa, vain lisää taivaallisen Isän tuntemaa mielenkiintoa. Olen tullut tähän maailmaan tehdäkseni, mitä Isäni käskee; ja totuuden mukaisesti on Ihmisen Pojasta sanottu, että hän on publikaanien ja syntisten ystävä.
“You have been admonished by the prophets from Samuel to John that you should seek for God—search for truth. Always have they said, ‘Seek the Lord while he may be found.’ And all such teaching should be taken to heart. But I have come to show you that, while you are seeking to find God, God is likewise seeking to find you. Many times have I told you the story of the good shepherd who left the ninety and nine sheep in the fold while he went forth searching for the one that was lost, and how, when he had found the straying sheep, he laid it over his shoulder and tenderly carried it back to the fold. And when the lost sheep had been restored to the fold, you remember that the good shepherd called in his friends and bade them rejoice with him over the finding of the sheep that had been lost. Again I say there is more joy in heaven over one sinner who repents than over the ninety and nine just persons who need no repentance. The fact that souls are lost only increases the interest of the heavenly Father. I have come to this world to do my Father’s bidding, and it has truly been said of the Son of Man that he is a friend of publicans and sinners.
”Teille on opetettu, että Jumalan hyväksyntä tulee, kunhan olette katuneet, ja että se seuraa, kunhan olette suorittaneet kaikki uhritoimituksenne ja katumusharjoituksenne, mutta minä vakuutan teille, että Isä hyväksyy teidät, jo ennen kuin olette katuneet ja lähettää Pojan ja tämän työtoverit etsimään teitä ja tuomaan teidät riemusaatossa takaisin tarhaan, Jumalan poikien ja hengellisen edistymisen valtakuntaan. Olette kaikki eksyneiden lampaiden kaltaisia, ja olen tullut etsiäkseni ja pelastaakseni kadoksissa olevat.
“You have been taught that divine acceptance comes after your repentance and as a result of all your works of sacrifice and penitence, but I assure you that the Father accepts you even before you have repented and sends the Son and his associates to find you and bring you, with rejoicing, back to the fold, the kingdom of sonship and spiritual progress. You are all like sheep which have gone astray, and I have come to seek and to save those who are lost.
”Ja muistattehan myös kuinka tarinan nainen, joka oli teettänyt kaulanauhan kymmenestä hopearahasta, yhden rahan kadotettuaan sytytti lampun ja lakaisi tarkasti koko talon ja jatkoi etsimistä kunnes löysi kadonneen hopearahan. Ja löydettyään hukkaan joutuneen lantin hän kutsui heti koolle ystävänsä ja naapurinsa sanoen: ’Iloitkaa kanssani, sillä olen löytänyt rahan, joka oli kadoksissa.’ Niinpä taas sanonkin teille, että taivaan enkelien tykönä on aina riemu yhdestä syntisestä, joka katuu ja palaa Isän karsinaan. Ja kerron teille tämän tarinan teroittaakseni mieleenne, että Isä ja hänen Poikansa lähtevät etsimään hukkaan joutuneita, ja tässä etsinnässä käytämme kaikkia vaikutuskeinoja, joista voi olla apua, pyrkiessämme uutterasti löytämään ne, jotka ovat kadoksissa, ne, jotka ovat pelastuksen tarpeessa. Ja niinpä, kun Ihmisen Poika kulkee ulkona erämaassa etsimässä eksyneitä lampaita, hän samalla etsii myös sitä lanttia, joka joutui hukkaan sisällä talossa. Lammas kulkee omille teilleen tahattomasti; kolikko peittyy ajan tomuun, ja ihmisten keräämät tavarat kätkevät sen näkyvistä.
“And you should also remember the story of the woman who, having had ten pieces of silver made into a necklace of adornment, lost one piece, and how she lit the lamp and diligently swept the house and kept up the search until she found the lost piece of silver. And as soon as she found the coin that was lost, she called together her friends and neighbors, saying, ‘Rejoice with me, for I have found the piece that was lost.’ So again I say, there is always joy in the presence of the angels of heaven over one sinner who repents and returns to the Father’s fold. And I tell you this story to impress upon you that the Father and his Son go forth to search for those who are lost, and in this search we employ all influences capable of rendering assistance in our diligent efforts to find those who are lost, those who stand in need of salvation. And so, while the Son of Man goes out in the wilderness to seek for the sheep gone astray, he also searches for the coin which is lost in the house. The sheep wanders away, unintentionally; the coin is covered by the dust of time and obscured by the accumulation of the things of men.
”Ja nyt haluaisin kertoa teille tarinan erään vauraan viljelijän ajattelemattomasta pojasta, joka tahallaan lähti isänsä talosta ja meni vieraaseen maahan ja joutui siellä moniin koettelemuksiin. Muistanette, että lammas joutui harhaan tahattomasti, mutta tämä nuorukainen poistui kotoaan asiaa ennakolta harkittuaan. Kävi siis näin:
“And now I would like to tell you the story of a thoughtless son of a well-to-do farmer who deliberately left his father’s house and went off into a foreign land, where he fell into much tribulation. You recall that the sheep strayed away without intention, but this youth left his home with premeditation. It was like this:
”Olipa muuan mies, jolla oli kaksi poikaa. Toinen, nuorempi, oli hilpeä ja huoleton veikko, mielessään aina vain hauskanpito; vastuunkantamista hän kaihteli. Hänen vanhemmalla veljellään taas oli jalat tukevasti maassa, hän oli vakavamielinen, uuras ja valmis kantamaan vastuuta. Oli niin, etteivät nämä kaksi veljestä olleet hyvissä väleissä vaan olivat alituiseen riidoissa ja kinastelemassa. Nuorempi poika oli iloluontoinen ja eläväinen mutta laiska ja epäluotettava. Vanhempi poika oli tasainen ja ahkera mutta samalla itsekeskeinen, äreä ja omahyväinen. Nuoremmalle pojalle maistui huvitus, mutta työntekoa hän karttoi; vanhempi antautui työnteolle, mutta leikkimieliseen ajankuluun häneltä ei juurikaan aikaa liiennyt. Tämä yhteiselo kävi niin epämiellyttäväksi, että nuorempi poika kääntyi isänsä puoleen sanoen: ’Isä, anna minulle se kolmannes omaisuudestasi, joka olisi osuuteni, ja salli minun lähteä maailmalle etsimään onneani.’ Ja tämän pyynnön kuullessaan isä tietoisena siitä, miten huonosti nuori mies viihtyi kotona ja vanhemman veljensä seurassa, jakoi omaisuutensa ja antoi nuorukaiselle, mikä oli tämän osuus.
“A certain man had two sons; one, the younger, was lighthearted and carefree, always seeking for a good time and shirking responsibility, while his older brother was serious, sober, hard-working, and willing to bear responsibility. Now these two brothers did not get along well together; they were always quarreling and bickering. The younger lad was cheerful and vivacious, but indolent and unreliable; the older son was steady and industrious, at the same time self-centered, surly, and conceited. The younger son enjoyed play but shunned work; the older devoted himself to work but seldom played. This association became so disagreeable that the younger son came to his father and said: ‘Father, give me the third portion of your possessions which would fall to me and allow me to go out into the world to seek my own fortune.’ And when the father heard this request, knowing how unhappy the young man was at home and with his older brother, he divided his property, giving the youth his share.
”Kului muutama viikko, ja nuori mies keräsi yhteen kaikki rahavaransa ja matkusti kaukaiseen maahan. Ja löytämättä mitään tuottoisaa työtä, joka olisi lisäksi ollut mieluista, hän oli kohta kevytmielistä elämää viettämällä tuhlannut koko perintöosansa. Ja kun hän oli tuhlannut kaiken, tuossa maassa puhkesi pitkällinen nälänhätä, ja hän huomasi olevansa puilla paljailla. Ja kävi niin, että hän nälkää kärsiessään ja hänen ahdinkonsa ollessa suuri sai työtä eräältä tuon maan kansalaiselta, ja tämä lähetti hänet vainioille sikoja ruokkimaan. Ja nuori mies olisi mielihyvin täyttänyt vatsansa vaikka akanoilla, joita siat söivät, mutta kukaan ei hänelle mitään antanut.
“Within a few weeks the young man gathered together all his funds and set out upon a journey to a far country, and finding nothing profitable to do which was also pleasurable, he soon wasted all his inheritance in riotous living. And when he had spent all, there arose a prolonged famine in that country, and he found himself in want. And so, when he suffered hunger and his distress was great, he found employment with one of the citizens of that country, who sent him into the fields to feed swine. And the young man would fain have filled himself with the husks which the swine ate, but no one would give him anything.
”Ollessaan päivänä muutamana taas kovasti nälissään hän meni itseensä ja sanoi: ’Kuinka monella isäni palkollisella onkaan yltä kyllin leipää ja vaikka tähteeksi jättää, kun minä sen sijaan menehdyn nälkään ruokkiessani sikoja täällä vieraassa maassa! Minä nousen ja menen isäni tykö ja sanon hänelle: Isä, olen tehnyt syntiä taivasta ja sinua vastaan. En enää ole sen arvoinen, että minua sanottaisiin pojaksesi, mutta suostuisitko edes tekemään minut yhdeksi palkollisistasi.’ Ja tämän päätöksensä tehtyään nuori mies nousi ja aloitti matkansa kohti isänsä taloa.
“One day, when he was very hungry, he came to himself and said: ‘How many hired servants of my father have bread enough and to spare while I perish with hunger, feeding swine off here in a foreign country! I will arise and go to my father, and I will say to him: Father, I have sinned against heaven and against you. I am no more worthy to be called your son; only be willing to make me one of your hired servants.’ And when the young man had reached this decision, he arose and started out for his father’s house.
”Isä oli kuitenkin surrut suuresti poikaansa; hän oli kaivannut tätä iloista, vaikkakin ajattelematonta nuorukaista. Tämä isä rakasti tätä poikaa ja piti aina silmällä tietä siltä varalta, että hän sittenkin palaisi, joten sinä päivänä, kun tämä oli lähestymässä kotiaan, vaikka vielä kaukana olikin, isä näki hänet, ja koska isän sydän täyttyi rakastavasta sääliväisyydestä, hän juoksi poikaa vastaan ja toivotti poikansa tervetulleeksi sulkien hänet hellästi syliinsä ja suudellen häntä. Ja sen jälkeen kun he olivat tällä tavoin kohdanneet, poika katsoi isänsä kyyneleisiin kasvoihin ja sanoi: ’Isä, olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi; en ole enää sen arvoinen, että minua kutsuttaisiin kenenkään pojaksi –’ mutta nuorukainen ei ehtinyt lopettaa tunnustustaan, sillä ylen määrin iloinen isä sanoi palvelijoille, jotka olivat siihen hetkeen mennessä juosseet paikalle: ’Tuokaa nopeasti hänen paras viittansa, se, jonka panin talteen, ja pukekaa se hänen ylleen ja pujottakaa pojansormus hänen sormeensa ja hakekaa sandaalit hänen jalkaansa.’
“Now this father had grieved much for his son; he had missed the cheerful, though thoughtless, lad. This father loved this son and was always on the lookout for his return, so that on the day he approached his home, even while he was yet afar off, the father saw him and, being moved with loving compassion, ran out to meet him, and with affectionate greeting he embraced and kissed him. And after they had thus met, the son looked up into his father’s tearful face and said: ‘Father, I have sinned against heaven and in your sight; I am no more worthy to be called a son’—but the lad did not find opportunity to complete his confession because the overjoyed father said to the servants who had by this time come running up: ‘Bring quickly his best robe, the one I have saved, and put it on him and put the son’s ring on his hand and fetch sandals for his feet.’
”Ja kun onnellinen isä oli saattanut helläjalkaisen ja uupuneen nuorukaisen taloon, hän sanoi sen jälkeen palvelijoilleen: ’Noutakaa juottovasikka ja teurastakaa se, ja syökäämme ja iloitkaamme, sillä tämä minun poikani oli kuollut, ja nyt hän on taas elävä; hän oli kadoksissa, ja nyt hän on löytynyt.’ Ja he kaikki kerääntyivät isän ympärille iloitsemaan hänen kanssaan siitä, että hänen poikansa oli saanut takaisin entisen asemansa.
“And then, after the happy father had led the footsore and weary lad into the house, he called to his servants: ‘Bring on the fatted calf and kill it, and let us eat and make merry, for this my son was dead and is alive again; he was lost and is found.’ And they all gathered about the father to rejoice with him over the restoration of his son.
”Näihin aikoihin, kun he viettivät juhliaan, vanhempi poika tuli pellolta päivätyönsä tehtyään, ja päästessään lähemmäksi taloa hän kuuli, kuinka siellä tanssittiin ja musiikki soi. Ja tultuaan takaovelle hän kutsui yhden palvelijoista ulos tiedustellen, mitä tämä kaikki juhliminen merkitsi. Ja silloin palvelija sanoi: ’Kauan kadoksissa ollut veljesi on tullut kotiin, ja isäsi on teurastuttanut juottovasikan juhliakseen poikansa turvallista kotiinpaluuta. Astu sisälle, jotta sinäkin voisit tervehtiä veljeäsi ja ottaa hänet takaisin isäsi taloon.’
“About this time, while they were celebrating, the elder son came in from his day’s work in the field, and as he drew near the house, he heard the music and the dancing. And when he came up to the back door, he called out one of the servants and inquired as to the meaning of all this festivity. And then said the servant: ‘Your long-lost brother has come home, and your father has killed the fatted calf to rejoice over his son’s safe return. Come in that you also may greet your brother and receive him back into your father’s house.’
”Mutta tämän kuultuaan vanhempi veli tunsi itsensä niin loukatuksi ja vihaiseksi, ettei hän saattanut mennä taloon sisälle. Saatuaan tietää hänen panneen pahakseen nuoremman veljensä tervetuliaisjuhlallisuudet hänen isänsä meni ulos lepyttämään häntä. Mutta vanhempi poika ei halunnut antaa myöten isänsä suostutteluille. Hän vastasi isälleen sanoen: ’Näin monet vuodet olen sinua palvellut enkä ole koskaan rikkonut pienintäkään käskyäsi, ja kuitenkaan et ole koskaan antanut minulle edes vohlaa, jotta voisin pitää hauskaa ystävieni kanssa. Olen pysynyt täällä pitääkseni sinusta huolta kaikki nämä vuodet, etkä koskaan järjestänyt riemujuhlia sen johdosta, että olen palvellut uskollisesti. Mutta kun tuo poikasi, joka on tuhlannut omaisuutesi porttojen kanssa, tulee kotiin, niin kylläpä tuli sinulle kiire teurastaa juottovasikka ja järjestää hänelle kemut.’
“But when the older brother heard this, he was so hurt and angry he would not go into the house. When his father heard of his resentment of the welcome of his younger brother, he went out to entreat him. But the older son would not yield to his father’s persuasion. He answered his father, saying: ‘Here these many years have I served you, never transgressing the least of your commands, and yet you never gave me even a kid that I might make merry with my friends. I have remained here to care for you all these years, and you never made rejoicing over my faithful service, but when this your son returns, having squandered your substance with harlots, you make haste to kill the fatted calf and make merry over him.’
”Koska tämä isä kiistämättä rakasti molempia poikiaan, hän koetti puhua järkeä tälle vanhemmalle pojalle: ’Mutta, poikani, olethan kaiken aikaa ollut luonani, ja kaikki tämä, mikä minulla on, on sinun. Sinähän olisit voinut ottaa vohlan milloin hyvänsä, jos vain olisit kutsunut ystäväsi pitämään hauskaa kanssasi. Mutta olisi perin juurin sopivaa, jos nyt liittyisit seuraani iloitsemaan ja juhlimaan veljesi kotiinpaluuta. Ajattelepa sitä, poikani, että veljesi oli hukassa ja on nyt löytynyt; hän on palannut elävänä luoksemme!’”
“Since this father truly loved both of his sons, he tried to reason with this older one: ‘But, my son, you have all the while been with me, and all this which I have is yours. You could have had a kid at any time you had made friends to share your merriment. But it is only proper that you should now join with me in being glad and merry because of your brother’s return. Think of it, my son, your brother was lost and is found; he has returned alive to us!’”
Tämä oli eräs liikuttavimpia ja vaikuttavimpia kaikista niistä vertauksista, joita Jeesus esitti teroittaakseen kuulijoidensa mieleen sitä, että Isä oli halukas ottamaan vastaan kaikki, jotka pyrkivät taivaan valtakuntaan.
This was one of the most touching and effective of all the parables which Jesus ever presented to impress upon his hearers the Father’s willingness to receive all who seek entrance into the kingdom of heaven.
Jeesus esitti nämä kolme tarinaa erittäin mielellään samalla kertaa. Hän esitti kertomuksen kadonneesta lampaasta osoittaakseen, että kun ihmiset tahattomasti eksyvät elämän polulta, Isä välittää tällaisista eksyneistä ja lähtee Poikiensa, lauman varsinaisten paimenten, kanssa etsimään kadonneita lampaita. Sen jälkeen hän mieluusti kertoi tarinan talossa hukkaan joutuneesta kolikosta havainnollistaakseen, miten perinpohjaisesti Jumala etsii kaikkia, jotka ovat elämän aineellisten huolien ja aineellisen hyvän kertymien johdosta hämmentyneitä, ymmällään tai muutoin hengellisessä mielessä sokaistuneita. Ja sitten hänellä oli tapana ryhtyä kertomaan äskeistä vertausta hukkaan joutuneesta pojasta, kotiin palaavan tuhlarin saamasta vastaanotosta, osoittaakseen sillä, miten täysimääräistä kadonneen pojan palauttaminen entiseen asemaansa hänen Isänsä talossa ja sydämessä on.
Jesus was very partial to telling these three stories at the same time. He presented the story of the lost sheep to show that, when men unintentionally stray away from the path of life, the Father is mindful of such lost ones and goes out, with his Sons, the true shepherds of the flock, to seek the lost sheep. He then would recite the story of the coin lost in the house to illustrate how thorough is the divine searching for all who are confused, confounded, or otherwise spiritually blinded by the material cares and accumulations of life. And then he would launch forth into the telling of this parable of the lost son, the reception of the returning prodigal, to show how complete is the restoration of the lost son into his Father’s house and heart.
Monta monituista kertaa Jeesus opettajavuosiensa aikana kertoi ja kertoi taas tämän tuhlaajapoikatarinan. Tämä vertaus samoin kuin kertomus laupiaasta samarialaisesta olivat hänen mieluiten käyttämänsä keinot hänen opettaessaan, mitä Isän rakkaus ja ihmisten lähimmäisyys ovat.
Many, many times during his years of teaching, Jesus told and retold this story of the prodigal son. This parable and the story of the good Samaritan were his favorite means of teaching the love of the Father and the neighborliness of man.