Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Tämä oli Jeesuksen elämässä tapahtumatäyteinen vuosi. Hänen koulumenestyksensä jatkui, ja luonnon tutkimiseen hän ei väsynyt koskaan. Samalla hän perehtyi yhä laajemmin menetelmiin, joilla ihmiset ansaitsivat elantonsa. Hän ryhtyi tekemään säännöllistä työtä kotinsa puusepänverstaassa, ja hänen annettiin itse päättää ansioidensa käytöstä, mikä oli juutalaisperheessä vallitakseen perin harvinainen järjestely. Puheena olevana vuonna hän oppi myös, että sellaiset asiat oli viisasta pitää perhepiirin salaisuutena. Hän alkoi tiedostaa, millä tavoin hän oli ollut kotikylässään häiriöksi, ja tästä lähtien hän kävi aina vain hienotunteisemmaksi sikäli, että hän piti omana tietonaan kaiken, mikä olisi saattanut antaa aihetta pitää häntä tovereistaan poikkeavana.
Koko tämän vuoden ajan hän koki monia oman tehtävänsä luonteeseen kohdistuneita epävarmuuden, ellei suoranaisen epäilyksen, kausia. Hänen luonnollisella tavalla kehittyvä mielensä ei vielä käsittänyt hänen kaksinaisen olemuksensa todellisuutta. Se tosiasia, että hänellä oli vain yksi persoonallisuus, oli syynä siihen, että hänen oli tietoisuutensa tasolla vaikea käsittää niiden tekijöiden kaksinaista alkuperää, joista tähän samaiseen persoonallisuuteen liittyvä olemus muodostui.
Tästä ajankohdasta alkaen hän alkoi tulla yhä menestyksekkäämmin toimeen veljiensä ja sisartensa kanssa. Hän oli entistäkin tahdikkaampi, aina myötätuntoinen ja heidän hyvinvoinnistaan ja onnellisuudestaan huolehtiva. Ja aina julkisen toimintansa alkuun saakka hänellä olikin heihin hyvät suhteet. Asian täsmällisemmin sanoaksemme: hän tuli erinomaisen hyvin toimeen Jaakobin, Mirjamin ja kahden nuoremman (tuolloin vielä syntymättömän) lapsen, Aamoksen ja Ruutin, kanssa. Martan kanssa hän tuli aina melko hyvin toimeen. Sen verran kuin hänellä ylipäätään oli kotona hankaluuksia, ne johtuivat enimmäkseen kitkasta, jota esiintyi toisaalta hänen ja toisaalta Joosefin ja Juudan, etenkin jälkimmäisen, välillä.
Joosefille ja Marialle oli uuvuttava kokemus olla vastuussa tämän jumalallisuuden ja ihmisyyden ennennäkemättömän yhdistelmän kasvattamisesta, ja heille lankeaa suuri kunnia siitä, että he suorittivat nämä vanhempien velvollisuudet perin juurin uskollisesti ja menestyksellisesti. Jeesuksen vanhemmat tajusivat aina vain paremmin, että heidän vanhimmassa pojassaan piili jotakin yli-inhimillistä, mutta he eivät edes unelmissaan osanneet ajatella tämän lupauksen lapsen itse asiassa ja totuudessa olevan tämän olevaisista ja olennoista koostuvan paikallisuniversumin aktuaalinen luoja. Joosef ja Maria elivät ja kuolivat saamatta koskaan tietää, että heidän poikansa Jeesus oli todellisuudessa kuolevaisen olennon lihalliseen hahmoon inkarnoitunut Universumin Luoja.
Tänä vuonna Jeesus kiinnitti enemmän kuin koskaan huomiota musiikkiin, ja hän jatkoi kotona pitämässään koulussa sisarustensa opettamista. Jotakuinkin näihin aikoihin pikkumiehestä tuli syvästi tietoinen siitä, että Joosefin ja Marian välillä ilmeni näkemyseroja hänen tehtävänsä luonteesta. Hän pohdiskeli paljon näitä vanhempiensa eriäviä mielipiteitä, ja monet kerrat hän kuuli heidän keskustelunsa, kun he luulivat hänen olevan sikeässä unessa. Hän kallistui yhä enemmän isänsä näkemyksen kannalle, jopa niin, että hänen äitinsä tulisi loukkaantumaan tajutessaan, että hänen poikansa oli vähä vähältä hylkäämässä hänen opetuksensa asioissa, jotka koskivat hänen elämänuraansa. Ja vuosien vieriessä tämä yhteisymmärrykseen ilmestynyt särö laajeni. Maria käsitti Jeesuksen tehtävän tarkoitusta aina vain vähemmän, ja tähän hyvään äitiin koski aina vain riipaisevammin se, ettei hänen suosikkipoikansa täyttänytkään hänen hartaita odotuksiaan.
Joosef piti yllä yhä vahvemmaksi käyvää uskoa Jeesuksen tehtävän hengelliseen luonteeseen. Ja tässäkin valossa, muista ja tärkeämmistä syistä puhumattakaan, näyttää valitettavalta se, ettei hän saanut elää nähdäkseen, miten hänen käsityksensä Jeesuksen maan päälle tapahtuneesta lahjoittautumisesta toteutui.
Viimeisenä kouluvuotenaan, kun Jeesus oli kaksitoistavuotias, hän nuhteli isäänsä tämän noudattamasta juutalaisesta tavasta, jonka mukaan tämä joka kerran taloon sisälle mennessään tai sieltä ulos tullessaan kosketti ovenkamanaan naulattua pergamenttisuikaletta ja sen jälkeen suuteli sormea, joka oli koskettanut pergamenttia. Tähän rituaaliin kuului vielä tapa sanoa: ”Herra on varjeleva ulosmenemisemme ja sisääntulemisemme tästä hetkestä eteenpäin ja iankaikkisesta iankaikkiseen.” Joosef ja Maria olivat moneen kertaan opettaneet Jeesukselle, mistä syystä kuvia ei saanut veistää eikä piirtää, ja selittäneet, että sellaisia luomuksia saatettaisiin käyttää epäjumalanpalvonnallisiin tarkoituksiin. Vaikkei Jeesus kokonaan käsittänytkään, miksi he panivat veistokset ja kuvat kiellettyjen asioiden listalle, hänellä oli kuitenkin hyvä johdonmukaisuuden taju, ja sen vuoksi hän huomautti isälleen tämän ovenkamanaan naulatun pergamentinpalan tavaksi muuttuneen kunnioittamisen syvimmältään epäjumalanpalvonnallisesta luonteesta. Ja Joosef otti pergamentin pois, kun Jeesus oli häntä näin nuhdellut.
Ajan kuluessa Jeesus sai aikaan paljon sellaista, joka muutti heidän käyttämäänsä uskonnollista muotokieltä muiden muassa perherukousten ja muiden tapojen osalta. Ja Nasaretissa moni tällainen asia kävi päinsä, sillä sen synagoga oli vapaamielisen rabbikoulukunnan vaikutuspiirissä. Tästä koulukunnasta on oivallisena esimerkkinä kuuluisa nasaretilaisopettaja Joose.
Koko tämän vuoden ajan ja kaksi seuraavaa vuotta Jeesus kärsi suurta mielenahdistusta siksi, että hän pyrki kaiken aikaa mukauttamaan henkilökohtaiset näkemyksensä uskonnollisista käytänteistä ja seuraelämän käytöstavoista vanhempiensa vakiintuneisiin uskomuksiin. Häntä raastoi se ristiriita, että hän toisaalta halusi olla rehellinen omille vakaumuksilleen, ja toisaalta hänen omatuntonsa kehotti häntä velvollisuudentuntoisesti olemaan kuuliainen vanhemmilleen. Kipeimmin hän kärsi ristiriidasta, joka vallitsi hänen mielessään ylimpänä vaikuttavien kahden käskyn välillä. Toinen niistä kuului: ”Noudata niitä mahtikäskyjä, jotka korkeimmat käsityksesi totuudesta ja vanhurskaudesta sinulle antavat.” Toinen käsky kuului: ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi, sillä he ovat antaneet sinulle elämän ja pitäneet sen yllä.” Milloinkaan hän ei silti vältellyt sitä velvollisuutta, että hänen oli joka päivä tehtävä yhteensovitteluja seuraavien kahden maailman välillä: toisaalla lojaalisuus omia henkilökohtaisia vakaumuksia kohtaan ja toisaalla velvollisuudentunto omaa perhettään kohtaan. Ja tyydytyksekseen hän sai todeta kykenevänsä yhä harmonisemmalla tavalla yhdistämään toisaalta henkilökohtaiset vakaumukset ja toisaalta velvollisuudet perhettä kohtaan mestarilliseksi ryhmäsolidaarisuuden käsitykseksi, joka pohjautui lojaalisuuteen, rehellisyyteen, suvaitsevuuteen ja rakkauteen.
This was an eventful year in Jesus’ life. He continued to make progress at school and was indefatigable in his study of nature, while increasingly he prosecuted his study of the methods whereby men make a living. He began doing regular work in the home carpenter shop and was permitted to manage his own earnings, a very unusual arrangement to obtain in a Jewish family. This year he also learned the wisdom of keeping such matters a secret in the family. He was becoming conscious of the way in which he had caused trouble in the village, and henceforth he became increasingly discreet in concealing everything which might cause him to be regarded as different from his fellows.
Throughout this year he experienced many seasons of uncertainty, if not actual doubt, regarding the nature of his mission. His naturally developing human mind did not yet fully grasp the reality of his dual nature. The fact that he had a single personality rendered it difficult for his consciousness to recognize the double origin of those factors which composed the nature associated with that selfsame personality.
From this time on he became more successful in getting along with his brothers and sisters. He was increasingly tactful, always compassionate and considerate of their welfare and happiness, and enjoyed good relations with them up to the beginning of his public ministry. To be more explicit: He got along with James, Miriam, and the two younger (as yet unborn) children, Amos and Ruth, most excellently. He always got along with Martha fairly well. What trouble he had at home largely arose out of friction with Joseph and Jude, particularly the latter.
It was a trying experience for Joseph and Mary to undertake the rearing of this unprecedented combination of divinity and humanity, and they deserve great credit for so faithfully and successfully discharging their parental responsibilities. Increasingly Jesus’ parents realized that there was something superhuman resident within this eldest son, but they never even faintly dreamed that this son of promise was indeed and in truth the actual creator of this local universe of things and beings. Joseph and Mary lived and died without ever learning that their son Jesus really was the Universe Creator incarnate in mortal flesh.
This year Jesus paid more attention than ever to music, and he continued to teach the home school for his brothers and sisters. It was at about this time that the lad became keenly conscious of the difference between the viewpoints of Joseph and Mary regarding the nature of his mission. He pondered much over his parents’ differing opinions, often hearing their discussions when they thought he was sound asleep. More and more he inclined to the view of his father, so that his mother was destined to be hurt by the realization that her son was gradually rejecting her guidance in matters having to do with his life career. And, as the years passed, this breach of understanding widened. Less and less did Mary comprehend the significance of Jesus’ mission, and increasingly was this good mother hurt by the failure of her favorite son to fulfill her fond expectations.
Joseph entertained a growing belief in the spiritual nature of Jesus’ mission. And but for other and more important reasons it does seem unfortunate that he could not have lived to see the fulfillment of his concept of Jesus’ bestowal on earth.
During his last year at school, when he was twelve years old, Jesus remonstrated with his father about the Jewish custom of touching the bit of parchment nailed upon the doorpost each time on going into, or coming out of, the house and then kissing the finger that touched the parchment. As a part of this ritual it was customary to say, “The Lord shall preserve our going out and our coming in, from this time forth and even forevermore.” Joseph and Mary had repeatedly instructed Jesus as to the reasons for not making images or drawing pictures, explaining that such creations might be used for idolatrous purposes. Though Jesus failed fully to grasp their proscriptions against images and pictures, he possessed a high concept of consistency and therefore pointed out to his father the essentially idolatrous nature of this habitual obeisance to the doorpost parchment. And Joseph removed the parchment after Jesus had thus remonstrated with him.
As time passed, Jesus did much to modify their practice of religious forms, such as the family prayers and other customs. And it was possible to do many such things at Nazareth, for its synagogue was under the influence of a liberal school of rabbis, exemplified by the renowned Nazareth teacher, Jose.
Throughout this and the two following years Jesus suffered great mental distress as the result of his constant effort to adjust his personal views of religious practices and social amenities to the established beliefs of his parents. He was distraught by the conflict between the urge to be loyal to his own convictions and the conscientious admonition of dutiful submission to his parents; his supreme conflict was between two great commands which were uppermost in his youthful mind. The one was: “Be loyal to the dictates of your highest convictions of truth and righteousness.” The other was: “Honor your father and mother, for they have given you life and the nurture thereof.” However, he never shirked the responsibility of making the necessary daily adjustments between these realms of loyalty to one’s personal convictions and duty toward one’s family, and he achieved the satisfaction of effecting an increasingly harmonious blending of personal convictions and family obligations into a masterful concept of group solidarity based upon loyalty, fairness, tolerance, and love.
SuomiEnglish
Tämä oli Jeesuksen elämässä tapahtumatäyteinen vuosi. Hänen koulumenestyksensä jatkui, ja luonnon tutkimiseen hän ei väsynyt koskaan. Samalla hän perehtyi yhä laajemmin menetelmiin, joilla ihmiset ansaitsivat elantonsa. Hän ryhtyi tekemään säännöllistä työtä kotinsa puusepänverstaassa, ja hänen annettiin itse päättää ansioidensa käytöstä, mikä oli juutalaisperheessä vallitakseen perin harvinainen järjestely. Puheena olevana vuonna hän oppi myös, että sellaiset asiat oli viisasta pitää perhepiirin salaisuutena. Hän alkoi tiedostaa, millä tavoin hän oli ollut kotikylässään häiriöksi, ja tästä lähtien hän kävi aina vain hienotunteisemmaksi sikäli, että hän piti omana tietonaan kaiken, mikä olisi saattanut antaa aihetta pitää häntä tovereistaan poikkeavana.
This was an eventful year in Jesus’ life. He continued to make progress at school and was indefatigable in his study of nature, while increasingly he prosecuted his study of the methods whereby men make a living. He began doing regular work in the home carpenter shop and was permitted to manage his own earnings, a very unusual arrangement to obtain in a Jewish family. This year he also learned the wisdom of keeping such matters a secret in the family. He was becoming conscious of the way in which he had caused trouble in the village, and henceforth he became increasingly discreet in concealing everything which might cause him to be regarded as different from his fellows.
Koko tämän vuoden ajan hän koki monia oman tehtävänsä luonteeseen kohdistuneita epävarmuuden, ellei suoranaisen epäilyksen, kausia. Hänen luonnollisella tavalla kehittyvä mielensä ei vielä käsittänyt hänen kaksinaisen olemuksensa todellisuutta. Se tosiasia, että hänellä oli vain yksi persoonallisuus, oli syynä siihen, että hänen oli tietoisuutensa tasolla vaikea käsittää niiden tekijöiden kaksinaista alkuperää, joista tähän samaiseen persoonallisuuteen liittyvä olemus muodostui.
Throughout this year he experienced many seasons of uncertainty, if not actual doubt, regarding the nature of his mission. His naturally developing human mind did not yet fully grasp the reality of his dual nature. The fact that he had a single personality rendered it difficult for his consciousness to recognize the double origin of those factors which composed the nature associated with that selfsame personality.
Tästä ajankohdasta alkaen hän alkoi tulla yhä menestyksekkäämmin toimeen veljiensä ja sisartensa kanssa. Hän oli entistäkin tahdikkaampi, aina myötätuntoinen ja heidän hyvinvoinnistaan ja onnellisuudestaan huolehtiva. Ja aina julkisen toimintansa alkuun saakka hänellä olikin heihin hyvät suhteet. Asian täsmällisemmin sanoaksemme: hän tuli erinomaisen hyvin toimeen Jaakobin, Mirjamin ja kahden nuoremman (tuolloin vielä syntymättömän) lapsen, Aamoksen ja Ruutin, kanssa. Martan kanssa hän tuli aina melko hyvin toimeen. Sen verran kuin hänellä ylipäätään oli kotona hankaluuksia, ne johtuivat enimmäkseen kitkasta, jota esiintyi toisaalta hänen ja toisaalta Joosefin ja Juudan, etenkin jälkimmäisen, välillä.
From this time on he became more successful in getting along with his brothers and sisters. He was increasingly tactful, always compassionate and considerate of their welfare and happiness, and enjoyed good relations with them up to the beginning of his public ministry. To be more explicit: He got along with James, Miriam, and the two younger (as yet unborn) children, Amos and Ruth, most excellently. He always got along with Martha fairly well. What trouble he had at home largely arose out of friction with Joseph and Jude, particularly the latter.
Joosefille ja Marialle oli uuvuttava kokemus olla vastuussa tämän jumalallisuuden ja ihmisyyden ennennäkemättömän yhdistelmän kasvattamisesta, ja heille lankeaa suuri kunnia siitä, että he suorittivat nämä vanhempien velvollisuudet perin juurin uskollisesti ja menestyksellisesti. Jeesuksen vanhemmat tajusivat aina vain paremmin, että heidän vanhimmassa pojassaan piili jotakin yli-inhimillistä, mutta he eivät edes unelmissaan osanneet ajatella tämän lupauksen lapsen itse asiassa ja totuudessa olevan tämän olevaisista ja olennoista koostuvan paikallisuniversumin aktuaalinen luoja. Joosef ja Maria elivät ja kuolivat saamatta koskaan tietää, että heidän poikansa Jeesus oli todellisuudessa kuolevaisen olennon lihalliseen hahmoon inkarnoitunut Universumin Luoja.
It was a trying experience for Joseph and Mary to undertake the rearing of this unprecedented combination of divinity and humanity, and they deserve great credit for so faithfully and successfully discharging their parental responsibilities. Increasingly Jesus’ parents realized that there was something superhuman resident within this eldest son, but they never even faintly dreamed that this son of promise was indeed and in truth the actual creator of this local universe of things and beings. Joseph and Mary lived and died without ever learning that their son Jesus really was the Universe Creator incarnate in mortal flesh.
Tänä vuonna Jeesus kiinnitti enemmän kuin koskaan huomiota musiikkiin, ja hän jatkoi kotona pitämässään koulussa sisarustensa opettamista. Jotakuinkin näihin aikoihin pikkumiehestä tuli syvästi tietoinen siitä, että Joosefin ja Marian välillä ilmeni näkemyseroja hänen tehtävänsä luonteesta. Hän pohdiskeli paljon näitä vanhempiensa eriäviä mielipiteitä, ja monet kerrat hän kuuli heidän keskustelunsa, kun he luulivat hänen olevan sikeässä unessa. Hän kallistui yhä enemmän isänsä näkemyksen kannalle, jopa niin, että hänen äitinsä tulisi loukkaantumaan tajutessaan, että hänen poikansa oli vähä vähältä hylkäämässä hänen opetuksensa asioissa, jotka koskivat hänen elämänuraansa. Ja vuosien vieriessä tämä yhteisymmärrykseen ilmestynyt särö laajeni. Maria käsitti Jeesuksen tehtävän tarkoitusta aina vain vähemmän, ja tähän hyvään äitiin koski aina vain riipaisevammin se, ettei hänen suosikkipoikansa täyttänytkään hänen hartaita odotuksiaan.
This year Jesus paid more attention than ever to music, and he continued to teach the home school for his brothers and sisters. It was at about this time that the lad became keenly conscious of the difference between the viewpoints of Joseph and Mary regarding the nature of his mission. He pondered much over his parents’ differing opinions, often hearing their discussions when they thought he was sound asleep. More and more he inclined to the view of his father, so that his mother was destined to be hurt by the realization that her son was gradually rejecting her guidance in matters having to do with his life career. And, as the years passed, this breach of understanding widened. Less and less did Mary comprehend the significance of Jesus’ mission, and increasingly was this good mother hurt by the failure of her favorite son to fulfill her fond expectations.
Joosef piti yllä yhä vahvemmaksi käyvää uskoa Jeesuksen tehtävän hengelliseen luonteeseen. Ja tässäkin valossa, muista ja tärkeämmistä syistä puhumattakaan, näyttää valitettavalta se, ettei hän saanut elää nähdäkseen, miten hänen käsityksensä Jeesuksen maan päälle tapahtuneesta lahjoittautumisesta toteutui.
Joseph entertained a growing belief in the spiritual nature of Jesus’ mission. And but for other and more important reasons it does seem unfortunate that he could not have lived to see the fulfillment of his concept of Jesus’ bestowal on earth.
Viimeisenä kouluvuotenaan, kun Jeesus oli kaksitoistavuotias, hän nuhteli isäänsä tämän noudattamasta juutalaisesta tavasta, jonka mukaan tämä joka kerran taloon sisälle mennessään tai sieltä ulos tullessaan kosketti ovenkamanaan naulattua pergamenttisuikaletta ja sen jälkeen suuteli sormea, joka oli koskettanut pergamenttia. Tähän rituaaliin kuului vielä tapa sanoa: ”Herra on varjeleva ulosmenemisemme ja sisääntulemisemme tästä hetkestä eteenpäin ja iankaikkisesta iankaikkiseen.” Joosef ja Maria olivat moneen kertaan opettaneet Jeesukselle, mistä syystä kuvia ei saanut veistää eikä piirtää, ja selittäneet, että sellaisia luomuksia saatettaisiin käyttää epäjumalanpalvonnallisiin tarkoituksiin. Vaikkei Jeesus kokonaan käsittänytkään, miksi he panivat veistokset ja kuvat kiellettyjen asioiden listalle, hänellä oli kuitenkin hyvä johdonmukaisuuden taju, ja sen vuoksi hän huomautti isälleen tämän ovenkamanaan naulatun pergamentinpalan tavaksi muuttuneen kunnioittamisen syvimmältään epäjumalanpalvonnallisesta luonteesta. Ja Joosef otti pergamentin pois, kun Jeesus oli häntä näin nuhdellut.
During his last year at school, when he was twelve years old, Jesus remonstrated with his father about the Jewish custom of touching the bit of parchment nailed upon the doorpost each time on going into, or coming out of, the house and then kissing the finger that touched the parchment. As a part of this ritual it was customary to say, “The Lord shall preserve our going out and our coming in, from this time forth and even forevermore.” Joseph and Mary had repeatedly instructed Jesus as to the reasons for not making images or drawing pictures, explaining that such creations might be used for idolatrous purposes. Though Jesus failed fully to grasp their proscriptions against images and pictures, he possessed a high concept of consistency and therefore pointed out to his father the essentially idolatrous nature of this habitual obeisance to the doorpost parchment. And Joseph removed the parchment after Jesus had thus remonstrated with him.
Ajan kuluessa Jeesus sai aikaan paljon sellaista, joka muutti heidän käyttämäänsä uskonnollista muotokieltä muiden muassa perherukousten ja muiden tapojen osalta. Ja Nasaretissa moni tällainen asia kävi päinsä, sillä sen synagoga oli vapaamielisen rabbikoulukunnan vaikutuspiirissä. Tästä koulukunnasta on oivallisena esimerkkinä kuuluisa nasaretilaisopettaja Joose.
As time passed, Jesus did much to modify their practice of religious forms, such as the family prayers and other customs. And it was possible to do many such things at Nazareth, for its synagogue was under the influence of a liberal school of rabbis, exemplified by the renowned Nazareth teacher, Jose.
Koko tämän vuoden ajan ja kaksi seuraavaa vuotta Jeesus kärsi suurta mielenahdistusta siksi, että hän pyrki kaiken aikaa mukauttamaan henkilökohtaiset näkemyksensä uskonnollisista käytänteistä ja seuraelämän käytöstavoista vanhempiensa vakiintuneisiin uskomuksiin. Häntä raastoi se ristiriita, että hän toisaalta halusi olla rehellinen omille vakaumuksilleen, ja toisaalta hänen omatuntonsa kehotti häntä velvollisuudentuntoisesti olemaan kuuliainen vanhemmilleen. Kipeimmin hän kärsi ristiriidasta, joka vallitsi hänen mielessään ylimpänä vaikuttavien kahden käskyn välillä. Toinen niistä kuului: ”Noudata niitä mahtikäskyjä, jotka korkeimmat käsityksesi totuudesta ja vanhurskaudesta sinulle antavat.” Toinen käsky kuului: ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi, sillä he ovat antaneet sinulle elämän ja pitäneet sen yllä.” Milloinkaan hän ei silti vältellyt sitä velvollisuutta, että hänen oli joka päivä tehtävä yhteensovitteluja seuraavien kahden maailman välillä: toisaalla lojaalisuus omia henkilökohtaisia vakaumuksia kohtaan ja toisaalla velvollisuudentunto omaa perhettään kohtaan. Ja tyydytyksekseen hän sai todeta kykenevänsä yhä harmonisemmalla tavalla yhdistämään toisaalta henkilökohtaiset vakaumukset ja toisaalta velvollisuudet perhettä kohtaan mestarilliseksi ryhmäsolidaarisuuden käsitykseksi, joka pohjautui lojaalisuuteen, rehellisyyteen, suvaitsevuuteen ja rakkauteen.
Throughout this and the two following years Jesus suffered great mental distress as the result of his constant effort to adjust his personal views of religious practices and social amenities to the established beliefs of his parents. He was distraught by the conflict between the urge to be loyal to his own convictions and the conscientious admonition of dutiful submission to his parents; his supreme conflict was between two great commands which were uppermost in his youthful mind. The one was: “Be loyal to the dictates of your highest convictions of truth and righteousness.” The other was: “Honor your father and mother, for they have given you life and the nurture thereof.” However, he never shirked the responsibility of making the necessary daily adjustments between these realms of loyalty to one’s personal convictions and duty toward one’s family, and he achieved the satisfaction of effecting an increasingly harmonious blending of personal convictions and family obligations into a masterful concept of group solidarity based upon loyalty, fairness, tolerance, and love.