Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Institutionaalinen uskonto ei kykene tarjoamaan innoitusta eikä toimimaan johtajana tässä lähestyvässä maailmanlaajuisessa yhteiskunnan uudistamistyössä ja talouden uudelleenjärjestämisessä, sillä siitä on valitettavasti tullut enemmän tai vähemmän elimellinen osa sitä yhteiskuntajärjestystä ja talousjärjestelmää, jonka kohtalona on joutua uudistamistyön kohteeksi. Vain omakohtaiseen hengelliseen kokemukseen perustuva todellinen uskonto voi sivilisaation nykyisessä kriisissä toimia hyödyllisesti ja luovasti.
Institutionaalinen uskonto on nyt juuttunut noidankehän kuolleeseen pisteeseen. Se ei voi uudistaa yhteiskuntaa uudistamatta ensin itseään; ja kun se näinkin suuressa määrin on vakiintuneen järjestelmän erottamaton osa, se ei voi uudistaa itseään, ennen kuin yhteiskuntaa on radikaalisti uudistettu.
Uskonnonharjoittajien on toimittava yhteiskunnassa, elinkeinoelämässä ja politiikassa yksilöinä, ei ryhminä, puolueina eikä instituutioina. Uskonnollisesta ryhmästä, joka ottaa asiakseen toimia muussa kuin uskonnonharjoittamisen tarkoituksessa, tulee oitis poliittinen puolue, talousjärjestö tai sosiaalinen instituutio. Uskonnollisen kollektivismin tulee rajoittaa ponnistelunsa vain uskonnollisten asioiden edistämiseen.
Uskonnonharjoittajat eivät yhteiskunnallisen uudistustoiminnan asettamissa tehtävissä ole sen suuriarvoisempia kuin ei-uskovatkaan, paitsi siinä, että heidän uskontonsa on antanut heille laajempaa kosmista kaukokatseisuutta ja varustanut heidät sillä verrattomalla sosiaalisella viisaudella, joka syntyy vilpittömästä halusta rakastaa Jumalaa yli kaiken ja rakastaa jokaista ihmistä taivaan valtakuntaan kuuluvana veljenään. Ihanteellinen yhteiskuntajärjestys on sellainen, jonka vallitessa jokainen ihminen rakastaa lähimmäistään niin kuin hän rakastaa itseään.
Institutionaalistunut kirkko on menneisyydessä ehkä näyttänyt palvelevan yhteiskuntaa luomalla sädekehän vakiintuneiden poliittisten ja talousjärjestelmien ympärille, mutta mikäli se haluaa olemassaolonsa jatkuvan, sen on tällainen toiminta kiireesti lopetettava. Kirkon ainoa oikea asenne on opettaa väkivallattomuutta, opettaa oppia rauhanomaisesta evoluutiosta väkivaltaisen revoluution sijasta – rauhaa maan päällä ja hyvää tahtoa kaikkien ihmisten kesken.
Nykyajan uskonto kokee vaikeaksi korjata suhtautumistaan nopeasti tapahtuviin yhteiskunnallisiin muutoksiin vain siksi, että se ei ole estänyt itseään muuttumasta näin suuresti perinteiden sitomaksi, dogmatisoituneeksi ja laitostuneeksi. Elävään kokemukseen perustuvalla uskonnolla ei ole mitään vaikeuksia pysyä kaikkien näiden yhteiskunnallisten kehitysilmiöiden ja taloudellisten mullistusten edellä. Näiden muutosten keskellä se toimii aina moraalisena vakauttajana, sosiaalisena oppaana ja hengellisenä luotsina. Aito uskonto siirtää yhdeltä aikakaudelta toiselle kaiken säilyttämisen arvoisen kulttuurin ja viisauden, joka syntyy siitä kokemuksesta, että tuntee Jumalaa ja pyrkii olemaan hänen kaltaisensa.
Institutional religion cannot afford inspiration and provide leadership in this impending world-wide social reconstruction and economic reorganization because it has unfortunately become more or less of an organic part of the social order and the economic system which is destined to undergo reconstruction. Only the real religion of personal spiritual experience can function helpfully and creatively in the present crisis of civilization.
Institutional religion is now caught in the stalemate of a vicious circle. It cannot reconstruct society without first reconstructing itself; and being so much an integral part of the established order, it cannot reconstruct itself until society has been radically reconstructed.
Religionists must function in society, in industry, and in politics as individuals, not as groups, parties, or institutions. A religious group which presumes to function as such, apart from religious activities, immediately becomes a political party, an economic organization, or a social institution. Religious collectivism must confine its efforts to the furtherance of religious causes.
Religionists are of no more value in the tasks of social reconstruction than nonreligionists except in so far as their religion has conferred upon them enhanced cosmic foresight and endowed them with that superior social wisdom which is born of the sincere desire to love God supremely and to love every man as a brother in the heavenly kingdom. An ideal social order is that in which every man loves his neighbor as he loves himself.
The institutionalized church may have appeared to serve society in the past by glorifying the established political and economic orders, but it must speedily cease such action if it is to survive. Its only proper attitude consists in the teaching of nonviolence, the doctrine of peaceful evolution in the place of violent revolution—peace on earth and good will among all men.
Modern religion finds it difficult to adjust its attitude toward the rapidly shifting social changes only because it has permitted itself to become so thoroughly traditionalized, dogmatized, and institutionalized. The religion of living experience finds no difficulty in keeping ahead of all these social developments and economic upheavals, amid which it ever functions as a moral stabilizer, social guide, and spiritual pilot. True religion carries over from one age to another the worth-while culture and that wisdom which is born of the experience of knowing God and striving to be like him.
SuomiEnglish
Institutionaalinen uskonto ei kykene tarjoamaan innoitusta eikä toimimaan johtajana tässä lähestyvässä maailmanlaajuisessa yhteiskunnan uudistamistyössä ja talouden uudelleenjärjestämisessä, sillä siitä on valitettavasti tullut enemmän tai vähemmän elimellinen osa sitä yhteiskuntajärjestystä ja talousjärjestelmää, jonka kohtalona on joutua uudistamistyön kohteeksi. Vain omakohtaiseen hengelliseen kokemukseen perustuva todellinen uskonto voi sivilisaation nykyisessä kriisissä toimia hyödyllisesti ja luovasti.
Institutional religion cannot afford inspiration and provide leadership in this impending world-wide social reconstruction and economic reorganization because it has unfortunately become more or less of an organic part of the social order and the economic system which is destined to undergo reconstruction. Only the real religion of personal spiritual experience can function helpfully and creatively in the present crisis of civilization.
Institutionaalinen uskonto on nyt juuttunut noidankehän kuolleeseen pisteeseen. Se ei voi uudistaa yhteiskuntaa uudistamatta ensin itseään; ja kun se näinkin suuressa määrin on vakiintuneen järjestelmän erottamaton osa, se ei voi uudistaa itseään, ennen kuin yhteiskuntaa on radikaalisti uudistettu.
Institutional religion is now caught in the stalemate of a vicious circle. It cannot reconstruct society without first reconstructing itself; and being so much an integral part of the established order, it cannot reconstruct itself until society has been radically reconstructed.
Uskonnonharjoittajien on toimittava yhteiskunnassa, elinkeinoelämässä ja politiikassa yksilöinä, ei ryhminä, puolueina eikä instituutioina. Uskonnollisesta ryhmästä, joka ottaa asiakseen toimia muussa kuin uskonnonharjoittamisen tarkoituksessa, tulee oitis poliittinen puolue, talousjärjestö tai sosiaalinen instituutio. Uskonnollisen kollektivismin tulee rajoittaa ponnistelunsa vain uskonnollisten asioiden edistämiseen.
Religionists must function in society, in industry, and in politics as individuals, not as groups, parties, or institutions. A religious group which presumes to function as such, apart from religious activities, immediately becomes a political party, an economic organization, or a social institution. Religious collectivism must confine its efforts to the furtherance of religious causes.
Uskonnonharjoittajat eivät yhteiskunnallisen uudistustoiminnan asettamissa tehtävissä ole sen suuriarvoisempia kuin ei-uskovatkaan, paitsi siinä, että heidän uskontonsa on antanut heille laajempaa kosmista kaukokatseisuutta ja varustanut heidät sillä verrattomalla sosiaalisella viisaudella, joka syntyy vilpittömästä halusta rakastaa Jumalaa yli kaiken ja rakastaa jokaista ihmistä taivaan valtakuntaan kuuluvana veljenään. Ihanteellinen yhteiskuntajärjestys on sellainen, jonka vallitessa jokainen ihminen rakastaa lähimmäistään niin kuin hän rakastaa itseään.
Religionists are of no more value in the tasks of social reconstruction than nonreligionists except in so far as their religion has conferred upon them enhanced cosmic foresight and endowed them with that superior social wisdom which is born of the sincere desire to love God supremely and to love every man as a brother in the heavenly kingdom. An ideal social order is that in which every man loves his neighbor as he loves himself.
Institutionaalistunut kirkko on menneisyydessä ehkä näyttänyt palvelevan yhteiskuntaa luomalla sädekehän vakiintuneiden poliittisten ja talousjärjestelmien ympärille, mutta mikäli se haluaa olemassaolonsa jatkuvan, sen on tällainen toiminta kiireesti lopetettava. Kirkon ainoa oikea asenne on opettaa väkivallattomuutta, opettaa oppia rauhanomaisesta evoluutiosta väkivaltaisen revoluution sijasta – rauhaa maan päällä ja hyvää tahtoa kaikkien ihmisten kesken.
The institutionalized church may have appeared to serve society in the past by glorifying the established political and economic orders, but it must speedily cease such action if it is to survive. Its only proper attitude consists in the teaching of nonviolence, the doctrine of peaceful evolution in the place of violent revolution—peace on earth and good will among all men.
Nykyajan uskonto kokee vaikeaksi korjata suhtautumistaan nopeasti tapahtuviin yhteiskunnallisiin muutoksiin vain siksi, että se ei ole estänyt itseään muuttumasta näin suuresti perinteiden sitomaksi, dogmatisoituneeksi ja laitostuneeksi. Elävään kokemukseen perustuvalla uskonnolla ei ole mitään vaikeuksia pysyä kaikkien näiden yhteiskunnallisten kehitysilmiöiden ja taloudellisten mullistusten edellä. Näiden muutosten keskellä se toimii aina moraalisena vakauttajana, sosiaalisena oppaana ja hengellisenä luotsina. Aito uskonto siirtää yhdeltä aikakaudelta toiselle kaiken säilyttämisen arvoisen kulttuurin ja viisauden, joka syntyy siitä kokemuksesta, että tuntee Jumalaa ja pyrkii olemaan hänen kaltaisensa.
Modern religion finds it difficult to adjust its attitude toward the rapidly shifting social changes only because it has permitted itself to become so thoroughly traditionalized, dogmatized, and institutionalized. The religion of living experience finds no difficulty in keeping ahead of all these social developments and economic upheavals, amid which it ever functions as a moral stabilizer, social guide, and spiritual pilot. True religion carries over from one age to another the worth-while culture and that wisdom which is born of the experience of knowing God and striving to be like him.