Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Vaikka universaalisen vahvuuden avaruusvaraus on homogeeninen ja erilaistumaton, kehittyneen energian järjestyminen aineeksi tekee välttämättömäksi energian keskittymisen erillisiksi massoiksi, joilla on selkeät mittasuhteet ja tietty paino – täsmällinen reagointi gravitaatioon.
Paikallisesta eli lineaarisesta gravitaatiosta tulee täydestä määrästään vaikuttavaa aineen atomisen järjestymisen ilmaantuessa. Esiatomisesta aineesta tulee vähäisessä määrin gravitaatioon reagoivaa, kun röntgensäteet ja muut samankaltaiset energiat sitä aktivoivat, mutta mitään mitattavissa olevaa lineaarisen gravitaation vetoa ei kohdistu vapaisiin, irrallisiin tai varautumattomiin elektronisen energian hiukkasiin eikä yhdistymättömiin ultimatoneihin.
Ultimatonit toimivat keskinäisen vetovoiman varassa, ja ne reagoivat vain kehämäisen paratiisigravitaation puoleensa vetävään voimaan. Lineaariseen gravitaatioon reagoinnin puuttuessa ne pysyvät tällä tavoin mukana universaalisessa avaruusajelehdinnassa. Ultimatonien kiertonopeudet voivat kiihtyä siihen pisteeseen, että ne alkavat käyttäytyä osittain antigravitatorisesti, mutta ilman vahvuudenorganisoijia tai voimanohjaajia ne eivät kykene saavuttamaan sitä kriittistä poistumisnopeutta, jolla ne menettäisivät yksilöllisyytensä eli palaisivat valtaenergian tasolle. Luonnossa ultimatonit vapautuvat fyysisen olemassaolon olotilasta vain osallistuessaan jäähtyneen ja kuolevan auringon olemassaolon päättävään hajoamiseen.
Ultimatonit – joita Urantialla ei tunneta – hidastuvat monien fyysisten toimintavaiheiden kautta, ennen kuin ne saavuttavat elektroniseen järjestymiseen kuuluvat kiertoliikkeessä olevan energian edellytykset. Ultimatoneilla on kolme liikemuunnosta: keskinäinen vastustus kosmiseen vahvuuteen nähden, antigravitatorisen potentiaalin yksilökohtaiset kierrokset ja keskenään yhteen liittyneiden sadan ultimatonin muodostaman elektronin sisäiset sijaintipaikat.
Elektronin rakenteessa keskinäinen vetovoima pitää koossa sata ultimatonia; eikä tyypillisessä elektronissa ole koskaan enempää, jos ei myöskään vähempää, kuin sata ultimatonia. Yhden tai useamman ultimatonin menetys hävittää tyypillisen elektronin yksilöllisyyden ja synnyttää näin yhden kymmenestä elektronin modifioidusta muodosta.
Ultimatonit eivät piirrä ratoja eivätkä kierrä kehissä elektronien sisällä, vaan ne levittäytyvät tai ryhmittyvät sen mukaan, mikä on niiden pyörähtämisnopeus akselinsa ympäri, ja näin ne määräävät elektronien toisistaan poikkeavat mittasuhteet. Tämä sama ultimatonien aksiaalinen pyörimisnopeus määrää myös erityyppisten elektroniyksiköiden negatiiviset tai positiiviset reaktiot. Elektronisen aineen eriytyminen ja ryhmittyminen samoin kuin energia-aineen negatiivisten ja positiivisten kappaleiden sähköinen erillistyminen johtuvat kaiken kaikkiaan näistä niiden rakennusosina olevien ultimatonien keskinäisliitosten erilaisista toiminnoista.
Jokainen atomi on halkaisijaltaan hieman yli 1/4 000 000 millimetriä, kun taas elektronin paino on vähän yli 1/2000 pienimmän atomin, vedyn, painosta. Vaikka saattaa olla, ettei atomin ytimelle tunnusomainen positiivinen protoni ole negatiivista elektronia yhtään suurempi, se kuitenkin painaa lähes kaksituhatta kertaa enemmän.
Jos aineen massa suurennettaisiin niin, että yhden elektronin massa vastaisi yhtä unssin kymmenesosaa eli 2,83 grammaa, ja sitten kokoa suurennettaisiin samassa suhteessa, sellaisen elektronin volyymiksi tulisi maapallon volyymi. Mikäli protonin – joka on tuhat kahdeksansataa kertaa elektronin painoinen – volyymi suurennettaisiin nuppineulan pään kokoiseksi, silloin nuppineulan pään halkaisija pitäisi vastaavasti suurentaa yhtä suureksi kuin on Maan rata Auringon ympäri.
While the space charge of universal force is homogeneous and undifferentiated, the organization of evolved energy into matter entails the concentration of energy into discrete masses of definite dimensions and established weight—precise gravity reaction.
Local or linear gravity becomes fully operative with the appearance of the atomic organization of matter. Preatomic matter becomes slightly gravity responsive when activated by X ray and other similar energies, but no measurable linear-gravity pull is exerted on free, unattached, and uncharged electronic-energy particles or on unassociated ultimatons.
Ultimatons function by mutual attraction, responding only to the circular Paradise-gravity pull. Without linear-gravity response they are thus held in the universal space drift. Ultimatons are capable of accelerating revolutionary velocity to the point of partial antigravity behavior, but they cannot, independent of force organizers or power directors, attain the critical escape velocity of deindividuation, return to the puissant-energy stage. In nature, ultimatons escape the status of physical existence only when participating in the terminal disruption of a cooled-off and dying sun.
The ultimatons, unknown on Urantia, slow down through many phases of physical activity before they attain the revolutionary-energy prerequisites to electronic organization. Ultimatons have three varieties of motion: mutual resistance to cosmic force, individual revolutions of antigravity potential, and the intraelectronic positions of the one hundred mutually interassociated ultimatons.
Mutual attraction holds one hundred ultimatons together in the constitution of the electron; and there are never more nor less than one hundred ultimatons in a typical electron. The loss of one or more ultimatons destroys typical electronic identity, thus bringing into existence one of the ten modified forms of the electron.
Ultimatons do not describe orbits or whirl about in circuits within the electrons, but they do spread or cluster in accordance with their axial revolutionary velocities, thus determining the differential electronic dimensions. This same ultimatonic velocity of axial revolution also determines the negative or positive reactions of the several types of electronic units. The entire segregation and grouping of electronic matter, together with the electric differentiation of negative and positive bodies of energy-matter, result from these various functions of the component ultimatonic interassociation.
Each atom is a trifle over 1/100,000,000th of an inch in diameter, while an electron weighs a little more than 1/2,000th of the smallest atom, hydrogen. The positive proton, characteristic of the atomic nucleus, while it may be no larger than a negative electron, weighs almost two thousand times more.
If the mass of matter should be magnified until that of an electron equaled one tenth of an ounce, then were size to be proportionately magnified, the volume of such an electron would become as large as that of the earth. If the volume of a proton—eighteen hundred times as heavy as an electron—should be magnified to the size of the head of a pin, then, in comparison, a pin’s head would attain a diameter equal to that of the earth’s orbit around the sun.
SuomiEnglish
Vaikka universaalisen vahvuuden avaruusvaraus on homogeeninen ja erilaistumaton, kehittyneen energian järjestyminen aineeksi tekee välttämättömäksi energian keskittymisen erillisiksi massoiksi, joilla on selkeät mittasuhteet ja tietty paino – täsmällinen reagointi gravitaatioon.
While the space charge of universal force is homogeneous and undifferentiated, the organization of evolved energy into matter entails the concentration of energy into discrete masses of definite dimensions and established weight—precise gravity reaction.
Paikallisesta eli lineaarisesta gravitaatiosta tulee täydestä määrästään vaikuttavaa aineen atomisen järjestymisen ilmaantuessa. Esiatomisesta aineesta tulee vähäisessä määrin gravitaatioon reagoivaa, kun röntgensäteet ja muut samankaltaiset energiat sitä aktivoivat, mutta mitään mitattavissa olevaa lineaarisen gravitaation vetoa ei kohdistu vapaisiin, irrallisiin tai varautumattomiin elektronisen energian hiukkasiin eikä yhdistymättömiin ultimatoneihin.
Local or linear gravity becomes fully operative with the appearance of the atomic organization of matter. Preatomic matter becomes slightly gravity responsive when activated by X ray and other similar energies, but no measurable linear-gravity pull is exerted on free, unattached, and uncharged electronic-energy particles or on unassociated ultimatons.
Ultimatonit toimivat keskinäisen vetovoiman varassa, ja ne reagoivat vain kehämäisen paratiisigravitaation puoleensa vetävään voimaan. Lineaariseen gravitaatioon reagoinnin puuttuessa ne pysyvät tällä tavoin mukana universaalisessa avaruusajelehdinnassa. Ultimatonien kiertonopeudet voivat kiihtyä siihen pisteeseen, että ne alkavat käyttäytyä osittain antigravitatorisesti, mutta ilman vahvuudenorganisoijia tai voimanohjaajia ne eivät kykene saavuttamaan sitä kriittistä poistumisnopeutta, jolla ne menettäisivät yksilöllisyytensä eli palaisivat valtaenergian tasolle. Luonnossa ultimatonit vapautuvat fyysisen olemassaolon olotilasta vain osallistuessaan jäähtyneen ja kuolevan auringon olemassaolon päättävään hajoamiseen.
Ultimatons function by mutual attraction, responding only to the circular Paradise-gravity pull. Without linear-gravity response they are thus held in the universal space drift. Ultimatons are capable of accelerating revolutionary velocity to the point of partial antigravity behavior, but they cannot, independent of force organizers or power directors, attain the critical escape velocity of deindividuation, return to the puissant-energy stage. In nature, ultimatons escape the status of physical existence only when participating in the terminal disruption of a cooled-off and dying sun.
Ultimatonit – joita Urantialla ei tunneta – hidastuvat monien fyysisten toimintavaiheiden kautta, ennen kuin ne saavuttavat elektroniseen järjestymiseen kuuluvat kiertoliikkeessä olevan energian edellytykset. Ultimatoneilla on kolme liikemuunnosta: keskinäinen vastustus kosmiseen vahvuuteen nähden, antigravitatorisen potentiaalin yksilökohtaiset kierrokset ja keskenään yhteen liittyneiden sadan ultimatonin muodostaman elektronin sisäiset sijaintipaikat.
The ultimatons, unknown on Urantia, slow down through many phases of physical activity before they attain the revolutionary-energy prerequisites to electronic organization. Ultimatons have three varieties of motion: mutual resistance to cosmic force, individual revolutions of antigravity potential, and the intraelectronic positions of the one hundred mutually interassociated ultimatons.
Elektronin rakenteessa keskinäinen vetovoima pitää koossa sata ultimatonia; eikä tyypillisessä elektronissa ole koskaan enempää, jos ei myöskään vähempää, kuin sata ultimatonia. Yhden tai useamman ultimatonin menetys hävittää tyypillisen elektronin yksilöllisyyden ja synnyttää näin yhden kymmenestä elektronin modifioidusta muodosta.
Mutual attraction holds one hundred ultimatons together in the constitution of the electron; and there are never more nor less than one hundred ultimatons in a typical electron. The loss of one or more ultimatons destroys typical electronic identity, thus bringing into existence one of the ten modified forms of the electron.
Ultimatonit eivät piirrä ratoja eivätkä kierrä kehissä elektronien sisällä, vaan ne levittäytyvät tai ryhmittyvät sen mukaan, mikä on niiden pyörähtämisnopeus akselinsa ympäri, ja näin ne määräävät elektronien toisistaan poikkeavat mittasuhteet. Tämä sama ultimatonien aksiaalinen pyörimisnopeus määrää myös erityyppisten elektroniyksiköiden negatiiviset tai positiiviset reaktiot. Elektronisen aineen eriytyminen ja ryhmittyminen samoin kuin energia-aineen negatiivisten ja positiivisten kappaleiden sähköinen erillistyminen johtuvat kaiken kaikkiaan näistä niiden rakennusosina olevien ultimatonien keskinäisliitosten erilaisista toiminnoista.
Ultimatons do not describe orbits or whirl about in circuits within the electrons, but they do spread or cluster in accordance with their axial revolutionary velocities, thus determining the differential electronic dimensions. This same ultimatonic velocity of axial revolution also determines the negative or positive reactions of the several types of electronic units. The entire segregation and grouping of electronic matter, together with the electric differentiation of negative and positive bodies of energy-matter, result from these various functions of the component ultimatonic interassociation.
Jokainen atomi on halkaisijaltaan hieman yli 1/4 000 000 millimetriä, kun taas elektronin paino on vähän yli 1/2000 pienimmän atomin, vedyn, painosta. Vaikka saattaa olla, ettei atomin ytimelle tunnusomainen positiivinen protoni ole negatiivista elektronia yhtään suurempi, se kuitenkin painaa lähes kaksituhatta kertaa enemmän.
Each atom is a trifle over 1/100,000,000th of an inch in diameter, while an electron weighs a little more than 1/2,000th of the smallest atom, hydrogen. The positive proton, characteristic of the atomic nucleus, while it may be no larger than a negative electron, weighs almost two thousand times more.
Jos aineen massa suurennettaisiin niin, että yhden elektronin massa vastaisi yhtä unssin kymmenesosaa eli 2,83 grammaa, ja sitten kokoa suurennettaisiin samassa suhteessa, sellaisen elektronin volyymiksi tulisi maapallon volyymi. Mikäli protonin – joka on tuhat kahdeksansataa kertaa elektronin painoinen – volyymi suurennettaisiin nuppineulan pään kokoiseksi, silloin nuppineulan pään halkaisija pitäisi vastaavasti suurentaa yhtä suureksi kuin on Maan rata Auringon ympäri.
If the mass of matter should be magnified until that of an electron equaled one tenth of an ounce, then were size to be proportionately magnified, the volume of such an electron would become as large as that of the earth. If the volume of a proton—eighteen hundred times as heavy as an electron—should be magnified to the size of the head of a pin, then, in comparison, a pin’s head would attain a diameter equal to that of the earth’s orbit around the sun.