Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Juutalaisten tapoihin kuului, että isäntä ensimmäisen pääsiäismaljan juotuaan nousee pöydästä pesemään kätensä. Aterian myöhemmässä vaiheessa ja toisen maljan jälkeen kaikki vieraat nousivat samalla tavoin pöydästä ja pesivät kätensä. Koska apostolit tiesivät, ettei heidän Mestarinsa koskaan noudattanut näitä seremoniallisia käsienpesuriittejä, he olivat varsin uteliaita tietämään, mitä hän aikoi tehdä, kun hän heidän ensimmäisen maljansa jälkeen nousi pöydästä ja suuntasi vaieten kulkunsa ovelle päin, jonne vesiruukut, vadit ja pyyhkeet oli asetettu. Ja heidän uteliaisuutensa muuttui ällistykseksi, kun he näkivät Mestarin riisuvan päällysviittansa, vyöttävän itsensä pyyhkeellä ja alkavan kaataa vettä yhteen jalkojenpesuvadeista. Kuvitelkaa näiden kahdentoista miehen hämmästystä, jotka hetki sitten olivat kieltäytyneet pesemästä toistensa jalkoja ja jotka olivat heittäytyneet perin häpeämättömiin kiistelyihin kunniapaikoista pöydän ääressä, kun he näkivät Mestarin suuntaavan kulkunsa pöydän vapaan pään ympäri pitojen vähäarvoisinta istuinta kohti, jolla Simon Pietari lepäsi, ja palvelijan asennossa polvistuvan lattialle valmistautuen pesemään Simonin jalat. Mestarin polvistuessa lattialle kaikki kaksitoista apostolia nousivat yhtenä miehenä seisaalleen; jopa kavala Juudas unohti hetkeksi, mihin alhaisuuteen hän oli sortunut, joten hän nousi apostolitovereidensa mukana jaloilleen ja liittyi tähän yhteiseen hämmästyksen, kunnioituksen ja kertakaikkisen ällistyksen julkituontiin.
Siinä Simon Pietari nyt seisoi ja katseli Mestarinsa ylöspäin katsoviin kasvoihin. Jeesus ei sanonut mitään; hänen ei ollut tarpeen puhua. Hänen asentonsa puhui selvää kieltään siitä, että hän aikoi pestä Simon Pietarin jalat. Lihallisen olennon heikkouksistaan huolimatta Pietari rakasti Mestaria. Tämä galilealaiskalastaja oli ensimmäinen ihminen, joka täydestä sydämestään uskoi Jeesuksen jumalallisuuteen ja tunnusti tämän uskon täysimääräisesti ja julkisesti. Eikä Pietari sen jälkeen ollut koskaan tosissaan epäillyt Mestarin jumalallista olemusta. Koska Pietari sydämessään niin suuresti kunnioitti ja arvosti Jeesusta, ei ole mikään ihme, että hänen sielunsa kapinoi sellaista ajatusta vastaan, että Jeesus oli polvillaan hänen edessään halpa-arvoisen palvelijan asennossa ja aikeissa pestä hänen jalkansa kuin orja ikään. Kun Pietari hetken päästä sai kootuksi ajatuksensa sen verran, että hän puhutteli Mestaria, hän toi samalla julki, mitä kaikki hänen apostolitoverinsa sydämessään tunsivat.
Tämän tavattoman kiusallisen tilanteen jatkuttua muutaman hetken Pietari sanoi: ”Mestari, aiotko todellakin pestä jalkani?” Ja silloin Jeesus, joka katseli ylöspäin Pietaria kasvoihin, puhui sanoen: ”Et ehkä täysin ymmärrä, mitä aion tehdä, mutta tämän jälkeen sinä tiedät, mitä tämä kaikki tarkoittaa.” Silloin Pietari veti syvään henkeä ja sanoi: ”Mestari, koskaan et minun jalkojani pese!” Ja jokainen apostoli nyökkäsi ja osoitti sillä tavoin hyväksyvänsä Pietarin lujan ilmoituksen siitä, ettei hän sallisi Jeesuksen heidän edessään sillä tavoin itseään nöyryyttää.
Tämän epätavallisen kohtauksen dramaattinen puhuttelevuus kosketti aluksi jopa Juudas Iskariotin sydäntä; mutta kun hänen kunniankipeä järjen maailmansa esitti käsityksensä tästä esityksestä, hän teki sen johtopäätöksen, ettei tämä nöyryydestä kertova ele ollut sen kummallisempaa kuin taas uusi episodi, joka todisti vastaansanomattomasti, ettei Jeesuksesta koskaan olisi Israelin vapahtajaksi, ja ettei hän, Juudas, ollut erehtynyt, kun oli päättänyt hylätä Mestarin asian.
Siinä kun he kaikki seisoivat ällistykseltään henkeään pidätellen, niin Jeesus sanoi: ”Pietari, sanon sinulle, että ellen pese jalkojasi, sinulla ei tule minun rinnallani olemaan mitään osuutta siinä, mitä kohta teen.” Kun Pietari kuuli nämä sanat ja kun Jeesus edelleen oli siinä hänen jalkojensa juuressa polvillaan, hän teki yhden niistä päätöksistään, joilla hän sokeasti myöntyi kunnioittamansa ja rakastamansa henkilön esittämään toivomukseen. Kun Pietarille alkoi valjeta, että tähän aiottuun palveluksen toimittamiseen liittyi jokin merkitys, joka määrittelisi, millä tavoin itse kukin olisi tulevaisuudessa yhteydessä Mestarin työhön, niin hän sen lisäksi, että myöntyi ajatukseen siitä, että sallisi Jeesuksen pestä jalkansa, luonteenomaiseen ja malttamattomaan tapaansa sanoi: ”No siinä tapauksessa, Mestari, älä pese vain jalkojani, vaan pese myös käteni ja pääni.”
Kun Mestari oli valmis pesemään Pietarin jalat, hän sanoi: ”Joka jo on puhdas, ei tarvitse muuta kuin jalkojenpesun. Te, jotka istutte seurassani tänä iltana, olette puhtaita – muttette kaikki. Mutta tomu teidän jaloistanne olisi pitänyt huuhtoa, jo ennen kuin istuuduitte aterialle kanssani. Ja sitä paitsi tahtoisin tehdä tämän palveluksen teille ikään kuin vertauskuvana, joka havainnollistaa, mitä muuan uusi, kohta teille antamani käsky merkitsee.”
Samalla tavoin Mestari hiljaisuuden vallitessa kulki pöydän ympäri ja pesi kahdentoista apostolinsa jalat Juudastakaan sivuuttamatta. Saatuaan kahdentoista apostolin jalat pestyiksi Jeesus pukeutui viittaansa, palasi isännän paikalleen ja ymmällään olevia apostolejaan tarkasteltuaan sanoi:
”Ymmärrättekö todellakaan, mitä olen teille tehnyt? Kutsutte minua Mestariksi, eikä siinä ole mitään väärää, sillä se minä olen. Jos siis Mestari on pessyt jalkanne, niin mikä oli syynä siihen, ettei teillä ollut halua pestä toistenne jalkoja? Mikä läksy teidän tulisi oppia tästä vertauksesta, jossa Mestari sangen halukkaasti tekee palveluksen, jonka hänen veljensä olivat haluttomat toisilleen tekemään? Totisesti, totisesti minä sanon teille: Palvelija ei ole mestariaan suurempi; liioin ei ole se, joka on lähetetty, suurempi kuin on hänen lähettäjänsä. Te olette elämässäni, jonka olen keskellänne elänyt, nähneet, miten palvellaan, ja siunattuja olette te, joilla tulee olemaan laupias rohkeus palvella samalla tavalla. Mutta miksi te olette näin hitaat oppimaan, että suuruuden salaisuus hengellisessä valtakunnassa ei ole samanlainen kuin vallankäyttöä merkitsevät menetelmät aineellisessa maailmassa?
”Kun tänä iltana astuin tähän saliin, ei teille ollut kylliksi, että ylpeästi kieltäydyitte pesemästä toistenne jalkoja, vaan teidän piti myös ryhtyä kiistelemään keskenänne siitä, kenelle pöydässäni kuuluvat kunniapaikat. Senlaatuisia kunnianosoituksia tavoittelevat fariseukset ja tämän maailman lapset, mutta niin ei tulisi olla taivaan valtakunnan lähettiläiden keskuudessa. Ettekö tiedä, ettei pöydässäni voi olla mitään suosituimman paikkaa? Ettekö ymmärrä, että rakastan joka ainoaa teistä yhtä paljon kuin muitakin? Ettekö tiedä, ettei minua lähinnä olevalla paikalla, niin ajateltuna kuinka ihmiset suhtautuvat sellaisiin kunnianosoituksiin, voi olla mitään merkitystä siinä mielessä, mikä on asemanne taivaan valtakunnassa? Tiedätte, että ei-juutalaisten kuninkaat holhoavat alamaisiaan, samalla kun niitä, jotka tätä valtaa käyttävät, kutsutaan toisinaan hyväntekijöiksi. Mutta niin ei saa olla taivaan valtakunnassa. Joka haluaisi olla joukossanne suuri, tulkoon hänestä nuorimpien kaltainen; joka taas haluaisi olla päällikkö, tulkoon palvelijan kaltaiseksi. Kuka on suurempi, sekö joka istuu aterialla, vaiko se, joka palvelee? Eikö yleisesti katsotakin, että se, joka istuu aterialla, on suurempi? Mutta tulette huomaamaan, että minä olen joukossanne se, joka palvelee. Jos haluatte, että teistä tulee palvelijatovereitani Isän tahdon täyttämisessä, niin tulette tulevassa valtakunnassa istumaan minun kanssani valtaa käyttäen ja tulevassa kunniassa edelleenkin sitä tehden, mikä on Isän tahto.”
Jeesuksen sanottua sanottavansa Alfeuksen kaksoset toivat esille leivän ja viinin sekä katkerat yrtit ja kuivatuista hedelmistä valmistetun tahnan, jotka olivat Viimeisen ehtoollisen seuraava ruokalaji.
After drinking the first cup of the Passover, it was the Jewish custom for the host to arise from the table and wash his hands. Later on in the meal and after the second cup, all of the guests likewise rose up and washed their hands. Since the apostles knew that their Master never observed these rites of ceremonial hand washing, they were very curious to know what he intended to do when, after they had partaken of this first cup, he arose from the table and silently made his way over to near the door, where the water pitchers, basins, and towels had been placed. And their curiosity grew into astonishment as they saw the Master remove his outer garment, gird himself with a towel, and begin to pour water into one of the foot basins. Imagine the amazement of these twelve men, who had so recently refused to wash one another’s feet, and who had engaged in such unseemly disputes about positions of honor at the table, when they saw him make his way around the unoccupied end of the table to the lowest seat of the feast, where Simon Peter reclined, and, kneeling down in the attitude of a servant, make ready to wash Simon’s feet. As the Master knelt, all twelve arose as one man to their feet; even the traitorous Judas so far forgot his infamy for a moment as to arise with his fellow apostles in this expression of surprise, respect, and utter amazement.
There stood Simon Peter, looking down into the upturned face of his Master. Jesus said nothing; it was not necessary that he should speak. His attitude plainly revealed that he was minded to wash Simon Peter’s feet. Notwithstanding his frailties of the flesh, Peter loved the Master. This Galilean fisherman was the first human being wholeheartedly to believe in the divinity of Jesus and to make full and public confession of that belief. And Peter had never since really doubted the divine nature of the Master. Since Peter so revered and honored Jesus in his heart, it was not strange that his soul resented the thought of Jesus’ kneeling there before him in the attitude of a menial servant and proposing to wash his feet as would a slave. When Peter presently collected his wits sufficiently to address the Master, he spoke the heart feelings of all his fellow apostles.
After a few moments of this great embarrassment, Peter said, “Master, do you really mean to wash my feet?” And then, looking up into Peter’s face, Jesus said: “You may not fully understand what I am about to do, but hereafter you will know the meaning of all these things.” Then Simon Peter, drawing a long breath, said, “Master, you shall never wash my feet!” And each of the apostles nodded their approval of Peter’s firm declaration of refusal to allow Jesus thus to humble himself before them.
The dramatic appeal of this unusual scene at first touched the heart of even Judas Iscariot; but when his vainglorious intellect passed judgment upon the spectacle, he concluded that this gesture of humility was just one more episode which conclusively proved that Jesus would never qualify as Israel’s deliverer, and that he had made no mistake in the decision to desert the Master’s cause.
As they all stood there in breathless amazement, Jesus said: “Peter, I declare that, if I do not wash your feet, you will have no part with me in that which I am about to perform.” When Peter heard this declaration, coupled with the fact that Jesus continued kneeling there at his feet, he made one of those decisions of blind acquiescence in compliance with the wish of one whom he respected and loved. As it began to dawn on Simon Peter that there was attached to this proposed enactment of service some signification that determined one’s future connection with the Master’s work, he not only became reconciled to the thought of allowing Jesus to wash his feet but, in his characteristic and impetuous manner, said: “Then, Master, wash not my feet only but also my hands and my head.”
As the Master made ready to begin washing Peter’s feet, he said: “He who is already clean needs only to have his feet washed. You who sit with me tonight are clean—but not all. But the dust of your feet should have been washed away before you sat down at meat with me. And besides, I would perform this service for you as a parable to illustrate the meaning of a new commandment which I will presently give you.”
In like manner the Master went around the table, in silence, washing the feet of his twelve apostles, not even passing by Judas. When Jesus had finished washing the feet of the twelve, he donned his cloak, returned to his place as host, and after looking over his bewildered apostles, said:
“Do you really understand what I have done to you? You call me Master, and you say well, for so I am. If, then, the Master has washed your feet, why was it that you were unwilling to wash one another’s feet? What lesson should you learn from this parable in which the Master so willingly does that service which his brethren were unwilling to do for one another? Verily, verily, I say to you: A servant is not greater than his master; neither is one who is sent greater than he who sends him. You have seen the way of service in my life among you, and blessed are you who will have the gracious courage so to serve. But why are you so slow to learn that the secret of greatness in the spiritual kingdom is not like the methods of power in the material world?
“When I came into this chamber tonight, you were not content proudly to refuse to wash one another’s feet, but you must also fall to disputing among yourselves as to who should have the places of honor at my table. Such honors the Pharisees and the children of this world seek, but it should not be so among the ambassadors of the heavenly kingdom. Do you not know that there can be no place of preferment at my table? Do you not understand that I love each of you as I do the others? Do you not know that the place nearest me, as men regard such honors, can mean nothing concerning your standing in the kingdom of heaven? You know that the kings of the gentiles have lordship over their subjects, while those who exercise this authority are sometimes called benefactors. But it shall not be so in the kingdom of heaven. He who would be great among you, let him become as the younger; while he who would be chief, let him become as one who serves. Who is the greater, he who sits at meat, or he who serves? Is it not commonly regarded that he who sits at meat is the greater? But you will observe that I am among you as one who serves. If you are willing to become fellow servants with me in doing the Father’s will, in the kingdom to come you shall sit with me in power, still doing the Father’s will in future glory.”
When Jesus had finished speaking, the Alpheus twins brought on the bread and wine, with the bitter herbs and the paste of dried fruits, for the next course of the Last Supper.
SuomiEnglish
Juutalaisten tapoihin kuului, että isäntä ensimmäisen pääsiäismaljan juotuaan nousee pöydästä pesemään kätensä. Aterian myöhemmässä vaiheessa ja toisen maljan jälkeen kaikki vieraat nousivat samalla tavoin pöydästä ja pesivät kätensä. Koska apostolit tiesivät, ettei heidän Mestarinsa koskaan noudattanut näitä seremoniallisia käsienpesuriittejä, he olivat varsin uteliaita tietämään, mitä hän aikoi tehdä, kun hän heidän ensimmäisen maljansa jälkeen nousi pöydästä ja suuntasi vaieten kulkunsa ovelle päin, jonne vesiruukut, vadit ja pyyhkeet oli asetettu. Ja heidän uteliaisuutensa muuttui ällistykseksi, kun he näkivät Mestarin riisuvan päällysviittansa, vyöttävän itsensä pyyhkeellä ja alkavan kaataa vettä yhteen jalkojenpesuvadeista. Kuvitelkaa näiden kahdentoista miehen hämmästystä, jotka hetki sitten olivat kieltäytyneet pesemästä toistensa jalkoja ja jotka olivat heittäytyneet perin häpeämättömiin kiistelyihin kunniapaikoista pöydän ääressä, kun he näkivät Mestarin suuntaavan kulkunsa pöydän vapaan pään ympäri pitojen vähäarvoisinta istuinta kohti, jolla Simon Pietari lepäsi, ja palvelijan asennossa polvistuvan lattialle valmistautuen pesemään Simonin jalat. Mestarin polvistuessa lattialle kaikki kaksitoista apostolia nousivat yhtenä miehenä seisaalleen; jopa kavala Juudas unohti hetkeksi, mihin alhaisuuteen hän oli sortunut, joten hän nousi apostolitovereidensa mukana jaloilleen ja liittyi tähän yhteiseen hämmästyksen, kunnioituksen ja kertakaikkisen ällistyksen julkituontiin.
After drinking the first cup of the Passover, it was the Jewish custom for the host to arise from the table and wash his hands. Later on in the meal and after the second cup, all of the guests likewise rose up and washed their hands. Since the apostles knew that their Master never observed these rites of ceremonial hand washing, they were very curious to know what he intended to do when, after they had partaken of this first cup, he arose from the table and silently made his way over to near the door, where the water pitchers, basins, and towels had been placed. And their curiosity grew into astonishment as they saw the Master remove his outer garment, gird himself with a towel, and begin to pour water into one of the foot basins. Imagine the amazement of these twelve men, who had so recently refused to wash one another’s feet, and who had engaged in such unseemly disputes about positions of honor at the table, when they saw him make his way around the unoccupied end of the table to the lowest seat of the feast, where Simon Peter reclined, and, kneeling down in the attitude of a servant, make ready to wash Simon’s feet. As the Master knelt, all twelve arose as one man to their feet; even the traitorous Judas so far forgot his infamy for a moment as to arise with his fellow apostles in this expression of surprise, respect, and utter amazement.
Siinä Simon Pietari nyt seisoi ja katseli Mestarinsa ylöspäin katsoviin kasvoihin. Jeesus ei sanonut mitään; hänen ei ollut tarpeen puhua. Hänen asentonsa puhui selvää kieltään siitä, että hän aikoi pestä Simon Pietarin jalat. Lihallisen olennon heikkouksistaan huolimatta Pietari rakasti Mestaria. Tämä galilealaiskalastaja oli ensimmäinen ihminen, joka täydestä sydämestään uskoi Jeesuksen jumalallisuuteen ja tunnusti tämän uskon täysimääräisesti ja julkisesti. Eikä Pietari sen jälkeen ollut koskaan tosissaan epäillyt Mestarin jumalallista olemusta. Koska Pietari sydämessään niin suuresti kunnioitti ja arvosti Jeesusta, ei ole mikään ihme, että hänen sielunsa kapinoi sellaista ajatusta vastaan, että Jeesus oli polvillaan hänen edessään halpa-arvoisen palvelijan asennossa ja aikeissa pestä hänen jalkansa kuin orja ikään. Kun Pietari hetken päästä sai kootuksi ajatuksensa sen verran, että hän puhutteli Mestaria, hän toi samalla julki, mitä kaikki hänen apostolitoverinsa sydämessään tunsivat.
There stood Simon Peter, looking down into the upturned face of his Master. Jesus said nothing; it was not necessary that he should speak. His attitude plainly revealed that he was minded to wash Simon Peter’s feet. Notwithstanding his frailties of the flesh, Peter loved the Master. This Galilean fisherman was the first human being wholeheartedly to believe in the divinity of Jesus and to make full and public confession of that belief. And Peter had never since really doubted the divine nature of the Master. Since Peter so revered and honored Jesus in his heart, it was not strange that his soul resented the thought of Jesus’ kneeling there before him in the attitude of a menial servant and proposing to wash his feet as would a slave. When Peter presently collected his wits sufficiently to address the Master, he spoke the heart feelings of all his fellow apostles.
Tämän tavattoman kiusallisen tilanteen jatkuttua muutaman hetken Pietari sanoi: ”Mestari, aiotko todellakin pestä jalkani?” Ja silloin Jeesus, joka katseli ylöspäin Pietaria kasvoihin, puhui sanoen: ”Et ehkä täysin ymmärrä, mitä aion tehdä, mutta tämän jälkeen sinä tiedät, mitä tämä kaikki tarkoittaa.” Silloin Pietari veti syvään henkeä ja sanoi: ”Mestari, koskaan et minun jalkojani pese!” Ja jokainen apostoli nyökkäsi ja osoitti sillä tavoin hyväksyvänsä Pietarin lujan ilmoituksen siitä, ettei hän sallisi Jeesuksen heidän edessään sillä tavoin itseään nöyryyttää.
After a few moments of this great embarrassment, Peter said, “Master, do you really mean to wash my feet?” And then, looking up into Peter’s face, Jesus said: “You may not fully understand what I am about to do, but hereafter you will know the meaning of all these things.” Then Simon Peter, drawing a long breath, said, “Master, you shall never wash my feet!” And each of the apostles nodded their approval of Peter’s firm declaration of refusal to allow Jesus thus to humble himself before them.
Tämän epätavallisen kohtauksen dramaattinen puhuttelevuus kosketti aluksi jopa Juudas Iskariotin sydäntä; mutta kun hänen kunniankipeä järjen maailmansa esitti käsityksensä tästä esityksestä, hän teki sen johtopäätöksen, ettei tämä nöyryydestä kertova ele ollut sen kummallisempaa kuin taas uusi episodi, joka todisti vastaansanomattomasti, ettei Jeesuksesta koskaan olisi Israelin vapahtajaksi, ja ettei hän, Juudas, ollut erehtynyt, kun oli päättänyt hylätä Mestarin asian.
The dramatic appeal of this unusual scene at first touched the heart of even Judas Iscariot; but when his vainglorious intellect passed judgment upon the spectacle, he concluded that this gesture of humility was just one more episode which conclusively proved that Jesus would never qualify as Israel’s deliverer, and that he had made no mistake in the decision to desert the Master’s cause.
Siinä kun he kaikki seisoivat ällistykseltään henkeään pidätellen, niin Jeesus sanoi: ”Pietari, sanon sinulle, että ellen pese jalkojasi, sinulla ei tule minun rinnallani olemaan mitään osuutta siinä, mitä kohta teen.” Kun Pietari kuuli nämä sanat ja kun Jeesus edelleen oli siinä hänen jalkojensa juuressa polvillaan, hän teki yhden niistä päätöksistään, joilla hän sokeasti myöntyi kunnioittamansa ja rakastamansa henkilön esittämään toivomukseen. Kun Pietarille alkoi valjeta, että tähän aiottuun palveluksen toimittamiseen liittyi jokin merkitys, joka määrittelisi, millä tavoin itse kukin olisi tulevaisuudessa yhteydessä Mestarin työhön, niin hän sen lisäksi, että myöntyi ajatukseen siitä, että sallisi Jeesuksen pestä jalkansa, luonteenomaiseen ja malttamattomaan tapaansa sanoi: ”No siinä tapauksessa, Mestari, älä pese vain jalkojani, vaan pese myös käteni ja pääni.”
As they all stood there in breathless amazement, Jesus said: “Peter, I declare that, if I do not wash your feet, you will have no part with me in that which I am about to perform.” When Peter heard this declaration, coupled with the fact that Jesus continued kneeling there at his feet, he made one of those decisions of blind acquiescence in compliance with the wish of one whom he respected and loved. As it began to dawn on Simon Peter that there was attached to this proposed enactment of service some signification that determined one’s future connection with the Master’s work, he not only became reconciled to the thought of allowing Jesus to wash his feet but, in his characteristic and impetuous manner, said: “Then, Master, wash not my feet only but also my hands and my head.”
Kun Mestari oli valmis pesemään Pietarin jalat, hän sanoi: ”Joka jo on puhdas, ei tarvitse muuta kuin jalkojenpesun. Te, jotka istutte seurassani tänä iltana, olette puhtaita – muttette kaikki. Mutta tomu teidän jaloistanne olisi pitänyt huuhtoa, jo ennen kuin istuuduitte aterialle kanssani. Ja sitä paitsi tahtoisin tehdä tämän palveluksen teille ikään kuin vertauskuvana, joka havainnollistaa, mitä muuan uusi, kohta teille antamani käsky merkitsee.”
As the Master made ready to begin washing Peter’s feet, he said: “He who is already clean needs only to have his feet washed. You who sit with me tonight are clean—but not all. But the dust of your feet should have been washed away before you sat down at meat with me. And besides, I would perform this service for you as a parable to illustrate the meaning of a new commandment which I will presently give you.”
Samalla tavoin Mestari hiljaisuuden vallitessa kulki pöydän ympäri ja pesi kahdentoista apostolinsa jalat Juudastakaan sivuuttamatta. Saatuaan kahdentoista apostolin jalat pestyiksi Jeesus pukeutui viittaansa, palasi isännän paikalleen ja ymmällään olevia apostolejaan tarkasteltuaan sanoi:
In like manner the Master went around the table, in silence, washing the feet of his twelve apostles, not even passing by Judas. When Jesus had finished washing the feet of the twelve, he donned his cloak, returned to his place as host, and after looking over his bewildered apostles, said:
”Ymmärrättekö todellakaan, mitä olen teille tehnyt? Kutsutte minua Mestariksi, eikä siinä ole mitään väärää, sillä se minä olen. Jos siis Mestari on pessyt jalkanne, niin mikä oli syynä siihen, ettei teillä ollut halua pestä toistenne jalkoja? Mikä läksy teidän tulisi oppia tästä vertauksesta, jossa Mestari sangen halukkaasti tekee palveluksen, jonka hänen veljensä olivat haluttomat toisilleen tekemään? Totisesti, totisesti minä sanon teille: Palvelija ei ole mestariaan suurempi; liioin ei ole se, joka on lähetetty, suurempi kuin on hänen lähettäjänsä. Te olette elämässäni, jonka olen keskellänne elänyt, nähneet, miten palvellaan, ja siunattuja olette te, joilla tulee olemaan laupias rohkeus palvella samalla tavalla. Mutta miksi te olette näin hitaat oppimaan, että suuruuden salaisuus hengellisessä valtakunnassa ei ole samanlainen kuin vallankäyttöä merkitsevät menetelmät aineellisessa maailmassa?
“Do you really understand what I have done to you? You call me Master, and you say well, for so I am. If, then, the Master has washed your feet, why was it that you were unwilling to wash one another’s feet? What lesson should you learn from this parable in which the Master so willingly does that service which his brethren were unwilling to do for one another? Verily, verily, I say to you: A servant is not greater than his master; neither is one who is sent greater than he who sends him. You have seen the way of service in my life among you, and blessed are you who will have the gracious courage so to serve. But why are you so slow to learn that the secret of greatness in the spiritual kingdom is not like the methods of power in the material world?
”Kun tänä iltana astuin tähän saliin, ei teille ollut kylliksi, että ylpeästi kieltäydyitte pesemästä toistenne jalkoja, vaan teidän piti myös ryhtyä kiistelemään keskenänne siitä, kenelle pöydässäni kuuluvat kunniapaikat. Senlaatuisia kunnianosoituksia tavoittelevat fariseukset ja tämän maailman lapset, mutta niin ei tulisi olla taivaan valtakunnan lähettiläiden keskuudessa. Ettekö tiedä, ettei pöydässäni voi olla mitään suosituimman paikkaa? Ettekö ymmärrä, että rakastan joka ainoaa teistä yhtä paljon kuin muitakin? Ettekö tiedä, ettei minua lähinnä olevalla paikalla, niin ajateltuna kuinka ihmiset suhtautuvat sellaisiin kunnianosoituksiin, voi olla mitään merkitystä siinä mielessä, mikä on asemanne taivaan valtakunnassa? Tiedätte, että ei-juutalaisten kuninkaat holhoavat alamaisiaan, samalla kun niitä, jotka tätä valtaa käyttävät, kutsutaan toisinaan hyväntekijöiksi. Mutta niin ei saa olla taivaan valtakunnassa. Joka haluaisi olla joukossanne suuri, tulkoon hänestä nuorimpien kaltainen; joka taas haluaisi olla päällikkö, tulkoon palvelijan kaltaiseksi. Kuka on suurempi, sekö joka istuu aterialla, vaiko se, joka palvelee? Eikö yleisesti katsotakin, että se, joka istuu aterialla, on suurempi? Mutta tulette huomaamaan, että minä olen joukossanne se, joka palvelee. Jos haluatte, että teistä tulee palvelijatovereitani Isän tahdon täyttämisessä, niin tulette tulevassa valtakunnassa istumaan minun kanssani valtaa käyttäen ja tulevassa kunniassa edelleenkin sitä tehden, mikä on Isän tahto.”
“When I came into this chamber tonight, you were not content proudly to refuse to wash one another’s feet, but you must also fall to disputing among yourselves as to who should have the places of honor at my table. Such honors the Pharisees and the children of this world seek, but it should not be so among the ambassadors of the heavenly kingdom. Do you not know that there can be no place of preferment at my table? Do you not understand that I love each of you as I do the others? Do you not know that the place nearest me, as men regard such honors, can mean nothing concerning your standing in the kingdom of heaven? You know that the kings of the gentiles have lordship over their subjects, while those who exercise this authority are sometimes called benefactors. But it shall not be so in the kingdom of heaven. He who would be great among you, let him become as the younger; while he who would be chief, let him become as one who serves. Who is the greater, he who sits at meat, or he who serves? Is it not commonly regarded that he who sits at meat is the greater? But you will observe that I am among you as one who serves. If you are willing to become fellow servants with me in doing the Father’s will, in the kingdom to come you shall sit with me in power, still doing the Father’s will in future glory.”
Jeesuksen sanottua sanottavansa Alfeuksen kaksoset toivat esille leivän ja viinin sekä katkerat yrtit ja kuivatuista hedelmistä valmistetun tahnan, jotka olivat Viimeisen ehtoollisen seuraava ruokalaji.
When Jesus had finished speaking, the Alpheus twins brought on the bread and wine, with the bitter herbs and the paste of dried fruits, for the next course of the Last Supper.