Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Tuona iltana Jerikon joka puolelle levisi Jeesuksen sanoma avioliitosta ja lasten siunauksellisuudesta niin, että seuraavana aamuna Jeesuksen majapaikalle saapui, jo kauan ennen kuin Jeesus ja apostolit olivat lähdössä pois, ja jopa ennen aamiaisaikaa, kymmeniä äitejä, jotka lapset käsivarsillaan sekä näitä kädestä taluttaen halusivat Jeesuksen siunaavan pienokaiset. Kun apostolit menivät ulos katsomaan tätä äitien ja lasten kokousta, he koettivat lähettää heidät pois, mutta nämä naiset eivät suostuneet lähtemään, ennen kuin Mestari laskisi kätensä heidän lastensa päälle ja siunaisi heidät. Ja kun apostolit kovalla äänellä toruivat näitä äitejä, Jeesus, joka kuuli tämän metelin, astui ulos ja moitti närkästyneenä apostoleja sanoen: ”Antakaa pikkulasten tulla minun tyköni; älkää heitä estelkö, sillä sellaisten on taivaan valtakunta. Totisesti, totisesti minä sanon teille: Joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa pienen lapsen lailla, on tuskin astuva sinne sisälle kasvaakseen hengellisen miehuuden täyteen mittaan.”
Ja apostoleilleen puhuttuaan Mestari otti vastaan kaikki lapset, pani kätensä heidän päälleen ja lausui samalla rohkaisun ja toivon sanoja lasten äideille.
Jeesus puhui apostoleilleen usein taivaallisista asuinsijoista ja opetti, että siellä pitää edistyvien Jumalan lasten varttua hengellisesti, kuten lapset tässä maailmassa varttuvat fyysisesti. Ja näin se, mikä on pyhää, näyttäytyykin usein varsin epädramaattisena, kuten kävi tuona päivänä, kun nämä lapset ja heidän äitinsä tuskin käsittivät, että tilannetta seuranneet Nebadonin älylliset olennot näkivät Jerikon lasten leikkivän universumin Luojan kanssa.
Jeesuksen opetus paransi suuresti naisen asemaa Palestiinassa; ja niin olisi käynyt koko maailman mitassa, elleivät hänen seuraajansa olisi loitonneet niin kauaksi siitä, mitä hän suurella vaivalla heille opetti.
Nimenomaan Jerikossa sattui myös, kun jumalanpalvelustapoja ajatellen käsiteltiin varhaisvaiheessa tapahtuvaa lasten uskonnollista opettamista, että Jeesus teroitti apostoliensa mieleen, miten suuri arvo kauneudella oli vaikutuskeinona, joka erityisesti lasten kohdalla johtaisi palvonnantarpeen heräämiseen. Ohjeiden ja esimerkin voimalla Mestari opetti, mikä arvo siihen sisältyi, että Luojaa palvottaisiin luomakunnan tarjoaman luonnonympäristön keskellä. Hän itse oli yhteydessä taivaalliseen Isään mieluiten puitten keskellä ja luonnonmaailman vähäisten luotujen parissa. Hänen ilonsa oli mietiskellä Isää sen innoittavan näkymän kautta, joka avautui hänen edessään Luoja-Poikien rakentamina tähtitarhoina.
Jos ei ole mahdollista palvoa Jumalaa luonnon tarjoamissa pyhäköissä, ihmisten tulisi parhaansa mukaan ottaa käyttöön kauniita huoneita, vetoavan yksinkertaisia ja taiteellisesti kaunistettuja pyhäkköjä, jotta ihmisen ylevimmät emootiot saataisiin siinä yhteydessä heräämään, kun hän älyllistä tietä pyrkii rakentamaan hengellisen yhteyden Jumalaan. Totuus, kauneus ja pyhyys ovat vaikuttavia ja tehokkaita apuneuvoja päästä aitoon palvontaan. Mutta hengen yhteyttä ei edistetä pelkästään pramean ja suurieleisen ihmisperäisen taiteen massiiviseen koristeellisuuteen ja ylenmääräiseen kauniiksi tekemiseen turvautumalla. Kauneus on uskonnollisimmillaan, kun se on mahdollisimman yksinkertaista ja luonnon kaltaista. Miten onnetonta onkaan, jos käy niin, että pikkulapset saavat ensimmäisen kosketuksensa julkisen hartaudenharjoittamisen käsitteisiin kylmyyttä huokuvissa ja karuissa tiloissa, jotka ovat täysin vailla kauneuden vetovoimaa ja joissa ei ole mitään, joka toisi mieleen hyväntuulisuuden ja innoittavan pyhyyden! Lapsi tulisi tutustuttaa hartauselämään ulkona luonnossa, ja myöhemmin lapsi tulisi ottaa vanhempiensa mukana julkisiin uskonnollisiin kokoontumistiloihin, jotka ovat ainakin aineellisessa mielessä yhtä houkuttelevia ja taiteellisessa mielessä yhtä kauniita kuin on se koti, jossa hän joka päivä asuu.
On the way to Judea Jesus was followed by a company of almost fifty of his friends and enemies. At their noon lunchtime, on Wednesday, he talked to his apostles and this group of followers on the “Terms of Salvation,” and at the end of this lesson told the parable of the Pharisee and the publican (a tax collector). Said Jesus: “You see, then, that the Father gives salvation to the children of men, and this salvation is a free gift to all who have the faith to receive sonship in the divine family. There is nothing man can do to earn this salvation. Works of self-righteousness cannot buy the favor of God, and much praying in public will not atone for lack of living faith in the heart. Men you may deceive by your outward service, but God looks into your souls. What I am telling you is well illustrated by two men who went into the temple to pray, the one a Pharisee and the other a publican. The Pharisee stood and prayed to himself: ‘O God, I thank you that I am not like the rest of men, extortioners, unlearned, unjust, adulterers, or even like this publican. I fast twice a week; I give tithes of all that I get.’ But the publican, standing afar off, would not so much as lift his eyes to heaven but smote his breast, saying, ‘God be merciful to me a sinner.’ I tell you that the publican went home with God’s approval rather than the Pharisee, for every one who exalts himself shall be humbled, but he who humbles himself shall be exalted.”
That night, in Jericho, the unfriendly Pharisees sought to entrap the Master by inducing him to discuss marriage and divorce, as did their fellows one time in Galilee, but Jesus artfully avoided their efforts to bring him into conflict with their laws concerning divorce. As the publican and the Pharisee illustrated good and bad religion, their divorce practices served to contrast the better marriage laws of the Jewish code with the disgraceful laxity of the Pharisaic interpretations of these Mosaic divorce statutes. The Pharisee judged himself by the lowest standard; the publican squared himself by the highest ideal. Devotion, to the Pharisee, was a means of inducing self-righteous inactivity and the assurance of false spiritual security; devotion, to the publican, was a means of stirring up his soul to the realization of the need for repentance, confession, and the acceptance, by faith, of merciful forgiveness. The Pharisee sought justice; the publican sought mercy. The law of the universe is: Ask and you shall receive; seek and you shall find.
Though Jesus refused to be drawn into a controversy with the Pharisees concerning divorce, he did proclaim a positive teaching of the highest ideals regarding marriage. He exalted marriage as the most ideal and highest of all human relationships. Likewise, he intimated strong disapproval of the lax and unfair divorce practices of the Jerusalem Jews, who at that time permitted a man to divorce his wife for the most trifling of reasons, such as being a poor cook, a faulty housekeeper, or for no better reason than that he had become enamored of a better-looking woman.
The Pharisees had even gone so far as to teach that divorce of this easy variety was a special dispensation granted the Jewish people, particularly the Pharisees. And so, while Jesus refused to make pronouncements dealing with marriage and divorce, he did most bitterly denounce these shameful floutings of the marriage relationship and pointed out their injustice to women and children. He never sanctioned any divorce practice which gave man any advantage over woman; the Master countenanced only those teachings which accorded women equality with men.
Although Jesus did not offer new mandates governing marriage and divorce, he did urge the Jews to live up to their own laws and higher teachings. He constantly appealed to the written Scriptures in his effort to improve their practices along these social lines. While thus upholding the high and ideal concepts of marriage, Jesus skillfully avoided clashing with his questioners about the social practices represented by either their written laws or their much-cherished divorce privileges.
It was very difficult for the apostles to understand the Master’s reluctance to make positive pronouncements relative to scientific, social, economic, and political problems. They did not fully realize that his earth mission was exclusively concerned with revelations of spiritual and religious truths.
After Jesus had talked about marriage and divorce, later on that evening his apostles privately asked many additional questions, and his answers to these inquiries relieved their minds of many misconceptions. At the conclusion of this conference Jesus said: “Marriage is honorable and is to be desired by all men. The fact that the Son of Man pursues his earth mission alone is in no way a reflection on the desirability of marriage. That I should so work is the Father’s will, but this same Father has directed the creation of male and female, and it is the divine will that men and women should find their highest service and consequent joy in the establishment of homes for the reception and training of children, in the creation of whom these parents become copartners with the Makers of heaven and earth. And for this cause shall a man leave his father and mother and shall cleave to his wife, and they two shall become as one.”
And in this way Jesus relieved the minds of the apostles of many worries about marriage and cleared up many misunderstandings regarding divorce; at the same time he did much to exalt their ideals of social union and to augment their respect for women and children and for the home.
SuomiEnglish
On the way to Judea Jesus was followed by a company of almost fifty of his friends and enemies. At their noon lunchtime, on Wednesday, he talked to his apostles and this group of followers on the “Terms of Salvation,” and at the end of this lesson told the parable of the Pharisee and the publican (a tax collector). Said Jesus: “You see, then, that the Father gives salvation to the children of men, and this salvation is a free gift to all who have the faith to receive sonship in the divine family. There is nothing man can do to earn this salvation. Works of self-righteousness cannot buy the favor of God, and much praying in public will not atone for lack of living faith in the heart. Men you may deceive by your outward service, but God looks into your souls. What I am telling you is well illustrated by two men who went into the temple to pray, the one a Pharisee and the other a publican. The Pharisee stood and prayed to himself: ‘O God, I thank you that I am not like the rest of men, extortioners, unlearned, unjust, adulterers, or even like this publican. I fast twice a week; I give tithes of all that I get.’ But the publican, standing afar off, would not so much as lift his eyes to heaven but smote his breast, saying, ‘God be merciful to me a sinner.’ I tell you that the publican went home with God’s approval rather than the Pharisee, for every one who exalts himself shall be humbled, but he who humbles himself shall be exalted.”
That night, in Jericho, the unfriendly Pharisees sought to entrap the Master by inducing him to discuss marriage and divorce, as did their fellows one time in Galilee, but Jesus artfully avoided their efforts to bring him into conflict with their laws concerning divorce. As the publican and the Pharisee illustrated good and bad religion, their divorce practices served to contrast the better marriage laws of the Jewish code with the disgraceful laxity of the Pharisaic interpretations of these Mosaic divorce statutes. The Pharisee judged himself by the lowest standard; the publican squared himself by the highest ideal. Devotion, to the Pharisee, was a means of inducing self-righteous inactivity and the assurance of false spiritual security; devotion, to the publican, was a means of stirring up his soul to the realization of the need for repentance, confession, and the acceptance, by faith, of merciful forgiveness. The Pharisee sought justice; the publican sought mercy. The law of the universe is: Ask and you shall receive; seek and you shall find.
Though Jesus refused to be drawn into a controversy with the Pharisees concerning divorce, he did proclaim a positive teaching of the highest ideals regarding marriage. He exalted marriage as the most ideal and highest of all human relationships. Likewise, he intimated strong disapproval of the lax and unfair divorce practices of the Jerusalem Jews, who at that time permitted a man to divorce his wife for the most trifling of reasons, such as being a poor cook, a faulty housekeeper, or for no better reason than that he had become enamored of a better-looking woman.
The Pharisees had even gone so far as to teach that divorce of this easy variety was a special dispensation granted the Jewish people, particularly the Pharisees. And so, while Jesus refused to make pronouncements dealing with marriage and divorce, he did most bitterly denounce these shameful floutings of the marriage relationship and pointed out their injustice to women and children. He never sanctioned any divorce practice which gave man any advantage over woman; the Master countenanced only those teachings which accorded women equality with men.
Although Jesus did not offer new mandates governing marriage and divorce, he did urge the Jews to live up to their own laws and higher teachings. He constantly appealed to the written Scriptures in his effort to improve their practices along these social lines. While thus upholding the high and ideal concepts of marriage, Jesus skillfully avoided clashing with his questioners about the social practices represented by either their written laws or their much-cherished divorce privileges.
It was very difficult for the apostles to understand the Master’s reluctance to make positive pronouncements relative to scientific, social, economic, and political problems. They did not fully realize that his earth mission was exclusively concerned with revelations of spiritual and religious truths.
After Jesus had talked about marriage and divorce, later on that evening his apostles privately asked many additional questions, and his answers to these inquiries relieved their minds of many misconceptions. At the conclusion of this conference Jesus said: “Marriage is honorable and is to be desired by all men. The fact that the Son of Man pursues his earth mission alone is in no way a reflection on the desirability of marriage. That I should so work is the Father’s will, but this same Father has directed the creation of male and female, and it is the divine will that men and women should find their highest service and consequent joy in the establishment of homes for the reception and training of children, in the creation of whom these parents become copartners with the Makers of heaven and earth. And for this cause shall a man leave his father and mother and shall cleave to his wife, and they two shall become as one.”
And in this way Jesus relieved the minds of the apostles of many worries about marriage and cleared up many misunderstandings regarding divorce; at the same time he did much to exalt their ideals of social union and to augment their respect for women and children and for the home.
Tuona iltana Jerikon joka puolelle levisi Jeesuksen sanoma avioliitosta ja lasten siunauksellisuudesta niin, että seuraavana aamuna Jeesuksen majapaikalle saapui, jo kauan ennen kuin Jeesus ja apostolit olivat lähdössä pois, ja jopa ennen aamiaisaikaa, kymmeniä äitejä, jotka lapset käsivarsillaan sekä näitä kädestä taluttaen halusivat Jeesuksen siunaavan pienokaiset. Kun apostolit menivät ulos katsomaan tätä äitien ja lasten kokousta, he koettivat lähettää heidät pois, mutta nämä naiset eivät suostuneet lähtemään, ennen kuin Mestari laskisi kätensä heidän lastensa päälle ja siunaisi heidät. Ja kun apostolit kovalla äänellä toruivat näitä äitejä, Jeesus, joka kuuli tämän metelin, astui ulos ja moitti närkästyneenä apostoleja sanoen: ”Antakaa pikkulasten tulla minun tyköni; älkää heitä estelkö, sillä sellaisten on taivaan valtakunta. Totisesti, totisesti minä sanon teille: Joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa pienen lapsen lailla, on tuskin astuva sinne sisälle kasvaakseen hengellisen miehuuden täyteen mittaan.”
Ja apostoleilleen puhuttuaan Mestari otti vastaan kaikki lapset, pani kätensä heidän päälleen ja lausui samalla rohkaisun ja toivon sanoja lasten äideille.
Jeesus puhui apostoleilleen usein taivaallisista asuinsijoista ja opetti, että siellä pitää edistyvien Jumalan lasten varttua hengellisesti, kuten lapset tässä maailmassa varttuvat fyysisesti. Ja näin se, mikä on pyhää, näyttäytyykin usein varsin epädramaattisena, kuten kävi tuona päivänä, kun nämä lapset ja heidän äitinsä tuskin käsittivät, että tilannetta seuranneet Nebadonin älylliset olennot näkivät Jerikon lasten leikkivän universumin Luojan kanssa.
Jeesuksen opetus paransi suuresti naisen asemaa Palestiinassa; ja niin olisi käynyt koko maailman mitassa, elleivät hänen seuraajansa olisi loitonneet niin kauaksi siitä, mitä hän suurella vaivalla heille opetti.
Nimenomaan Jerikossa sattui myös, kun jumalanpalvelustapoja ajatellen käsiteltiin varhaisvaiheessa tapahtuvaa lasten uskonnollista opettamista, että Jeesus teroitti apostoliensa mieleen, miten suuri arvo kauneudella oli vaikutuskeinona, joka erityisesti lasten kohdalla johtaisi palvonnantarpeen heräämiseen. Ohjeiden ja esimerkin voimalla Mestari opetti, mikä arvo siihen sisältyi, että Luojaa palvottaisiin luomakunnan tarjoaman luonnonympäristön keskellä. Hän itse oli yhteydessä taivaalliseen Isään mieluiten puitten keskellä ja luonnonmaailman vähäisten luotujen parissa. Hänen ilonsa oli mietiskellä Isää sen innoittavan näkymän kautta, joka avautui hänen edessään Luoja-Poikien rakentamina tähtitarhoina.
Jos ei ole mahdollista palvoa Jumalaa luonnon tarjoamissa pyhäköissä, ihmisten tulisi parhaansa mukaan ottaa käyttöön kauniita huoneita, vetoavan yksinkertaisia ja taiteellisesti kaunistettuja pyhäkköjä, jotta ihmisen ylevimmät emootiot saataisiin siinä yhteydessä heräämään, kun hän älyllistä tietä pyrkii rakentamaan hengellisen yhteyden Jumalaan. Totuus, kauneus ja pyhyys ovat vaikuttavia ja tehokkaita apuneuvoja päästä aitoon palvontaan. Mutta hengen yhteyttä ei edistetä pelkästään pramean ja suurieleisen ihmisperäisen taiteen massiiviseen koristeellisuuteen ja ylenmääräiseen kauniiksi tekemiseen turvautumalla. Kauneus on uskonnollisimmillaan, kun se on mahdollisimman yksinkertaista ja luonnon kaltaista. Miten onnetonta onkaan, jos käy niin, että pikkulapset saavat ensimmäisen kosketuksensa julkisen hartaudenharjoittamisen käsitteisiin kylmyyttä huokuvissa ja karuissa tiloissa, jotka ovat täysin vailla kauneuden vetovoimaa ja joissa ei ole mitään, joka toisi mieleen hyväntuulisuuden ja innoittavan pyhyyden! Lapsi tulisi tutustuttaa hartauselämään ulkona luonnossa, ja myöhemmin lapsi tulisi ottaa vanhempiensa mukana julkisiin uskonnollisiin kokoontumistiloihin, jotka ovat ainakin aineellisessa mielessä yhtä houkuttelevia ja taiteellisessa mielessä yhtä kauniita kuin on se koti, jossa hän joka päivä asuu.