Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Seitsemän kosmisen kehän suorittaminen ei ole samaa kuin suuntaajafuusio. Urantialla elää monia kuolevaisia, jotka ovat saavuttaneet kehänsä, mutta fuusio riippuu silti vielä muista, suuremmista ja ylevämmistä, hengellisistä saavutuksista eli sellaisen tilanteen saavuttamisesta, että kuolevaisen olennon tahto virittyy lopullisesti ja täysimääräisesti Jumalan tahtoon, sellaisena kuin tämä tahto esiintyy Ajatuksensuuntaajassa.
Kun ihmisolento on kulkenut kosmisen tuloksiinpääsyn kehät loppuun, ja kun kuolevaisen tahdon tekemä lopullinen valinta lisäksi sallii sen, että Suuntaaja kehitykseen perustuvan ja fyysisen elämän kuluessa vie päätökseen ihmisen identiteetin yhdistämisen morontiaaliseen sieluun, niin tällaiset sielun ja Suuntaajan väliset täyttymyksen saavuttaneet yhdistymät jatkavat itsenäisesti matkaansa mansiomaailmoihin, ja Uversasta annetaan sitten valtuutus, joka oikeuttaa Suuntaajan ja morontiaalisen sielun välittömään fuusioitumiseen. Tällainen fyysisen elämän aikana tapahtuva fuusio kuluttaa aineellisen ruumiin yhdessä silmänräpäyksessä loppuun. Tällaisen näytelmän mahdolliset silminnäkijät havaitsisivat tällöin vain, miten taivaaseen siirtyvä kuolevainen katoaa ”tulisissa vaunuissa”.
Useimmat kohteensa Urantialta taivaaseen siirtäneet Suuntaajat ovat olleet erittäin kokeneita ja muistiinmerkintöjen mukaan asuneet lukuisissa kuolevaisissa muilla sfääreillä. Muistakaa, että Suuntaajat sellaisilla planeetoilla, joilla niitä annetaan vain lainaksi, saavat arvokasta kokemusta kuolevaisessa-asumisesta. Ei siis ole niin, että Suuntaajat saisivat kokemusta edistynyttä toimintaansa varten vain niissä kuolevaiskohteissa, jotka eivät jää eloon.
Kuolevaiseen fuusioiduttuaan Suuntaajien määränpää ja kokemus ovat yhtä kuin teidän määränpäänne ja kokemuksenne; ne ovat te. Kuolemattoman morontiasielun ja siihen liittyvän Suuntaajan fuusioitumisen jälkeen kaikista toisen kokemuksista ja kaikista toisen arvoista tulee lopulta myös toisen omaisuutta, joten nämä kaksi ovat aktuaalisesti yksi entiteetti. Tämä uusi olento on tietyssä mielessä ikuisesta menneisyydestä, yhtä hyvin kuin hän on ikuista tulevaisuutta varten. Kaikesta eloonjäävässä sielussa kerran olleesta ihmisperäisestä ja kaikesta siitä, mikä Suuntaajassa on kokemuksellisesti jumalallista, tulee nyt uuden ja iäti ylöspäin nousevan universumipersoonallisuuden aktuaalista omaisuutta. Mutta Suuntaaja voi kullakin universumitasolla varustaa uuden olennon vain niillä ominaisuuksilla, joilla on kyseisellä tasolla merkitystä ja arvoa. Absoluuttinen ykseys jumalallisen Opastajan kanssa, Suuntaaja-saaman täysimääräinen loppuunammentaminen, on saavutettavissa vasta ikuisuudessa, sen jälkeen kun Universaalinen Isä, henkien Isä, näiden jumalallisten lahjojen ikuinen lähde, on lopullisesti saavutettu.
Kun kehittyvä sielu ja jumalallinen Suuntaaja lopullisesti ja iäksi fuusioituvat, kumpikin saa toisen koettavissa olevat ominaisuudet. Tämä koordinoitumista merkitsevä persoonallisuus omaa koko sen kuolemasta selviytyneen kokemusperäisen muistiaineiston, joka kerran oli sen esivaiheena olleen kuolevaismielen hallussa ja joka sitten kätkeytyi morontiasieluun. Ja sen lisäksi tämä potentiaalinen finaliitti sulkee sisäänsä koko sen kokemusperäisen muistiaineiston, jonka Suuntaaja on kerännyt koko siltä ajalta, jonka se on toiminut kuolevaisten sisimmässä. Mutta vaatii tulevan ikuisuuden, ennen kuin Suuntaaja koskaan voi varustaa persoonallisuuskumppanuuden niillä merkityksillä ja arvoilla, jotka jumalallinen Opastaja tuo esille menneestä ikuisuudesta.
Mutta urantialaisten valtavan enemmistön kohdalla Suuntaajan täytyy kärsivällisesti odottaa kuoleman suomaa vapahdusta. Sen täytyy odottaa kehkeytyvän sielun vapautumista aineelliseen olemassaolojärjestykseenne luontaisesti kuuluvien energiajärjestelmien ja kemiallisten voimien kutakuinkin täysimääräisestä herruudesta. Merkittävin vaikeus, jonka kohtaatte yhteydenpidossanne Suuntaajan kanssa, onkin juuri tämä luontainen aineellinen olemuksenne. Perin harvat kuolevaiset ovat todellisia ajattelijoita; te ette kehitä ja harjaannuta mieltänne hengellisesti niin pitkälle, että muodostuisi suotuisa yhteys jumalallisiin Suuntaajiin. Ihmismielen korva on miltei kuuro niille hengellisille vetoomuksille, jotka Suuntaaja kääntää armolahjojen Isän universaalisten rakkauden viestilähetysten sisältämistä moninaisista sanomista. Suuntaajan on melkein mahdotonta tallentaa näitä innoittavia henkisiä johdatuksia eläinperäiseen mieleen, joka niin perin juurin on fyysiseen puoleenne kuuluvien kemiallisten ja sähköisten voimien hallitsema.
Suuntaajista on ilo rakentaa yhteys kuolevaisen mieleen, mutta niiden täytyy kärsivällisesti odottaa ne pitkät hiljaiselon vuodet, joiden aikana ne eivät kykene murtautumaan eläinperäisen vastarinnan läpi ja kommunikoimaan suoraan kanssanne. Mitä korkeammalle Ajatuksensuuntaajat nousevat palveluasteikossa, sitä tehokkaammiksi ne käyvät. Mutta koskaan ne eivät lihallisessa hahmossa eläessänne kykene tervehtimään teitä samanlaisella täydellä, myötätuntoisella ja paljon puhuvalla kiintymyksellä, johon ne kykenevät, kun te mansiomaailmoissa kohtaatte ne mielestä mieleen.
Kuolevaisena viettämäsi elämän aikana aineellinen ruumis ja mieli erottavat sinut Suuntaajastasi ja estävät vapaan yhteydenpidon. Kuoleman jälkeen, ikuisen fuusion tapahduttua, sinä ja Suuntaaja olette yksi – teitä ei voi pitää eri olentoina – eikä näin ollen mitään tarvetta kommunikointiin ole siinä muodossa kuin te sen ymmärtäisitte.
Vaikka Suuntaajan ääni aina kaikuukin sisimmässänne, useimmat teistä sitä tuskin koskaan elinaikanaan kuulevat. Kolmannen ja toisen saavutuskehän alapuolella olevat kuulevat välitöntä Suuntaajan ääntä tuskin muulloin kuin äärimmäisen kaipauksen hetkinä, kohtalokkaassa tilanteessa ja ratkaisevan päätöksenteon jälkeen.
Kun kysymyksessä on se hetki, jolloin kohtalon varajoukkoihin kuuluvan kuolevaisen mielen ja planeetan valvojien välinen yhteys joko kytketään tai puretaan, on ihmisen sisimmässä oleva Suuntaaja joskus sellaisessa asemassa, että se onnistuu lähettämään viestin kuolevaisosapuolelle. Urantialla muuan omatoiminen Suuntaaja lähetti jokin aika sitten mainitunlaisen sanoman ihmiskumppanille, kohtalon varajoukkojen jäsenelle. Tämän viestin johdanto oli puettu seuraaviksi sanoiksi: ”Ja nyt pyydän, että hartaan kiintymykseni kohteelle vahinkoa tuottamatta ja häntä vaarantamatta ja ilman, että tarkoituksena olisi häntä ylen määrin ahdistaa tai masentaa, välittäisitte hänelle nimissäni seuraavan vetoomukseni.” Sen jälkeen seurasi suurenmoisen koskettava ja vetoava kehotus. Suuntaaja pyysi muun muassa ”että hän entistä uskollisemmin antautuisi vilpittömään yhteistyöhön kanssani, yhä iloisemmin mielin kestäisi asettamani tehtävät, yhä uskollisemmin toteuttaisi järjestämäni ohjelman, yhä kärsivällisemmin kulkisi asettamieni koettelemusten läpi, entistä sinnikkäämmin ja riemullisemmin kulkisi valitsemaani polkua, yhä nöyremmin ottaisi vastaan sen häneen kohdistuvan luottamuksen, joka loputtomien ponnistelujeni tuloksena kenties tulee hänen osakseen – tässä muodossa välittäkää kehotukseni sille ihmiselle, joka on asuinsijani. Hänen ylleen minä vuodatan jumalallisen hengen ylevimmän pyhittäytymisen ja kiintymyksen. Ja sanokaa rakastetulle kohteelleni lisäksi, että tulen toimimaan viisaasti ja voimallisesti hamaan loppuun asti, kunnes viimeinenkin maan päällä käytävä kamppailu on ohitse; tulen olemaan uskollinen hoiviini uskottua persoonallisuutta kohtaan. Ja minä annan hänelle kehotuksen jäädä eloon, annan hänelle kehotuksen olla tuottamatta minulle pettymystä, ettei hän riistäisi minulta palkintoa kärsivällisestä ja voimaperäisestä ponnistelustani. Riippuu ihmistahdosta, saavutammeko persoonallisuuden. Kehä kehältä olen kärsivällisesti noussut tätä ihmismieltä, ja minulla on todistus siitä, että saan kaltaisteni päällikön hyväksymisen. Kehä kehältä kuljen eteenpäin tuomiota kohti. Iloisin mielin ja pelotta odotan kohtalokasta nimenhuutoa. Olen valmis jättämään kaiken Päivien Muinaisten tuomioistuinten ratkaistavaksi.”
[Esittänyt muuan Orvontonin Yksinäinen Sanansaattaja.]
The achievement of the seven cosmic circles does not equal Adjuster fusion. There are many mortals living on Urantia who have attained their circles; but fusion depends on yet other greater and more sublime spiritual achievements, upon the attainment of a final and complete attunement of the mortal will with the will of God as it is resident in the Thought Adjuster.
When a human being has completed the circles of cosmic achievement, and further, when the final choosing of the mortal will permits the Adjuster to complete the association of human identity with the morontial soul during evolutionary and physical life, then do such consummated liaisons of soul and Adjuster go on independently to the mansion worlds, and there is issued the mandate from Uversa which provides for the immediate fusion of the Adjuster and the morontial soul. This fusion during physical life instantly consumes the material body; the human beings who might witness such a spectacle would only observe the translating mortal disappear “in chariots of fire.”
Most Adjusters who have translated their subjects from Urantia were highly experienced and of record as previous indwellers of numerous mortals on other spheres. Remember, Adjusters gain valuable indwelling experience on planets of the loan order; it does not follow that Adjusters only gain experience for advanced work in those mortal subjects who fail to survive.
Subsequent to mortal fusion the Adjusters share your destiny and experience; they are you. After the fusion of the immortal morontia soul and the associated Adjuster, all of the experience and all of the values of the one eventually become the possession of the other, so that the two are actually one entity. In a certain sense, this new being is of the eternal past as well as for the eternal future. All that was once human in the surviving soul and all that is experientially divine in the Adjuster now become the actual possession of the new and ever-ascending universe personality. But on each universe level the Adjuster can endow the new creature only with those attributes which are meaningful and of value on that level. An absolute oneness with the divine Monitor, a complete exhaustion of the endowment of an Adjuster, can only be achieved in eternity subsequent to the final attainment of the Universal Father, the Father of spirits, ever the source of these divine gifts.
When the evolving soul and the divine Adjuster are finally and eternally fused, each gains all of the experiencible qualities of the other. This co-ordinate personality possesses all of the experiential memory of survival once held by the ancestral mortal mind and then resident in the morontia soul, and in addition thereto this potential finaliter embraces all the experiential memory of the Adjuster throughout the mortal indwellings of all time. But it will require an eternity of the future for an Adjuster ever completely to endow the personality partnership with the meanings and values which the divine Monitor carries forward from the eternity of the past.
But with the vast majority of Urantians the Adjuster must patiently await the arrival of death deliverance; must await the liberation of the emerging soul from the well-nigh complete domination of the energy patterns and chemical forces inherent in your material order of existence. The chief difficulty you experience in contacting with your Adjusters consists in this very inherent material nature. So few mortals are real thinkers; you do not spiritually develop and discipline your minds to the point of favorable liaison with the divine Adjusters. The ear of the human mind is almost deaf to the spiritual pleas which the Adjuster translates from the manifold messages of the universal broadcasts of love proceeding from the Father of mercies. The Adjuster finds it almost impossible to register these inspiring spirit leadings in an animal mind so completely dominated by the chemical and electrical forces inherent in your physical natures.
Adjusters rejoice to make contact with the mortal mind; but they must be patient through the long years of silent sojourn during which they are unable to break through animal resistance and directly communicate with you. The higher the Thought Adjusters ascend in the scale of service, the more efficient they become. But never can they greet you, in the flesh, with the same full, sympathetic, and expressionful affection as they will when you discern them mind to mind on the mansion worlds.
During mortal life the material body and mind separate you from your Adjuster and prevent free communication; subsequent to death, after the eternal fusion, you and the Adjuster are one—you are not distinguishable as separate beings—and thus there exists no need for communication as you would understand it.
While the voice of the Adjuster is ever within you, most of you will hear it seldom during a lifetime. Human beings below the third and second circles of attainment rarely hear the Adjuster’s direct voice except in moments of supreme desire, in a supreme situation, and consequent upon a supreme decision.
During the making and breaking of a contact between the mortal mind of a destiny reservist and the planetary supervisors, sometimes the indwelling Adjuster is so situated that it becomes possible to transmit a message to the mortal partner. Not long since, on Urantia, such a message was transmitted by a self-acting Adjuster to the human associate, a member of the reserve corps of destiny. This message was introduced by these words: “And now, without injury or jeopardy to the subject of my solicitous devotion and without intent to overchastise or discourage, for me, make record of this my plea to him.” Then followed a beautifully touching and appealing admonition. Among other things, the Adjuster pleaded “that he more faithfully give me his sincere co-operation, more cheerfully endure the tasks of my emplacement, more faithfully carry out the program of my arrangement, more patiently go through the trials of my selection, more persistently and cheerfully tread the path of my choosing, more humbly receive credit that may accrue as a result of my ceaseless endeavors—thus transmit my admonition to the man of my indwelling. Upon him I bestow the supreme devotion and affection of a divine spirit. And say further to my beloved subject that I will function with wisdom and power until the very end, until the last earth struggle is over; I will be true to my personality trust. And I exhort him to survival, not to disappoint me, not to deprive me of the reward of my patient and intense struggle. On the human will our achievement of personality depends. Circle by circle I have patiently ascended this human mind, and I have testimony that I am meeting the approval of the chief of my kind. Circle by circle I am passing on to judgment. I await with pleasure and without apprehension the roll call of destiny; I am prepared to submit all to the tribunals of the Ancients of Days.”
[Presented by a Solitary Messenger of Orvonton.]
SuomiEnglish