Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
UNIVERSAALINEN Isä on kaikkien luotujen Jumala, kaikkien olevaisten ja olentojen Ensimmäinen Lähde ja Keskus. Ajatelkaa Jumalaa ensin luojana, sitten valvojana ja lopuksi infiniittisenä ylläpitäjänä. Totuus Universaalisesta Isästä oli alkanut sarastaa ihmiskunnalle sinä hetkenä, kun profeetta sanoi: ”Sinä, Jumala, olet ainoa, sinun rinnallasi ei ole muita jumalia. Sinä olet luonut taivaan ja taivaitten taivaan kaikkine taivaallisine sotajoukkoineen. Sinä varjelet ja hallitset heitä. Jumalan poikien kautta luotiin universumit. Valolla Luoja kätkee itsensä ikään kuin vaatekappaleella ja levittää taivaat niin kuin harson.” Vasta käsitys Universaalisesta Isästä – yhdestä Jumalasta monien jumalten sijasta – mahdollisti kuolevaisen ihmisen käsittää Isä jumalalliseksi luojaksi ja infiniittiseksi valvojaksi.
Kaikki myriadit planeettajärjestelmät luotiin, jotta niistä lopulta tulisi monien toisistaan poikkeavien älyllisten olentotyyppien asuttamia, olentojen, jotka pystyisivät tuntemaan Jumalan, ottamaan vastaan jumalallisen kiintymyksen ja vuorostaan rakastamaan häntä. Universumien universumi on Jumalan tekemä ja hänen moninaisten luotujensa asuinpaikka. ”Jumala loi taivaat ja muovasi maan; turhaan hän ei universumia asettanut tai tätä maailmaa perustanut; hän tarkoitti ne asuttaviksi.”
Kaikki valaistuneet maailmat tunnustavat Universaalisen Isän ja palvovat häntä, koko luomakunnan ikiaikaista luojaa ja infiniittistä ylläpitäjää. Lukemattomien universumien tahdolliset luodut ovat lähteneet pitkälle, pitkälle taipaleelle kohti Paratiisia; he ovat ryhtyneet ikuista tutkimusmatkaa merkitsevään, kiehtovaan ponnisteluun päästäkseen Jumala Isän luo. Ajallisuuden lasten ylimaallinen määränpää on löytää ikuinen Jumala, ymmärtää jumalallisuuden olemus ja tunnistaa Universaalinen Isä. Jumalaa tuntevilla luoduilla on yksi kaipaus korkeimpana, yksi palava halu, ja se on halu tulla – sellaisina kuin he sfääreillään ovat – sellaisiksi kuin hän on paratiisillisessa persoonallisuuden täydellisyydessään ja vanhurskaan korkeimmuuden universaalisessa sfäärissään. Universaaliselta Isältä, jonka asuinpaikka on ikuisuus, on lähtenyt suurenmoinen käsky: ”Olkaa täydelliset niin kuin minä olen täydellinen.” Rakastaen ja armeliaina ovat Paratiisin sanansaattajat vieneet tätä jumalallista kehotusta eteenpäin läpi aikakausien ja kautta universumien jopa sellaisille vähäisille, eläimellistä alkuperää oleville luoduille kuin Urantian ihmissukukunnalle.
Tämä suurenmoinen ja universaalinen kehotus pyrkiä jumaluutta olevan täydellisyyden saavuttamiseen on täydellisyyden Jumalan luoman, koko eteenpäin ponnistelevan luomakunnan ensimmäinen velvollisuus, ja sen tulisi olla sen korkein tavoite. Tämä jumalallisen täydellisyyden saavuttamisen mahdollisuus on ihmisen koko ikuisen hengellisen edistymisen lopullinen ja varma määränpää.
Urantian kuolevaiset voivat tuskin toivoa olevansa infiniittisessä mielessä täydellisiä, mutta ihmisolennoille on täysin mahdollista – lähtien siitä, millaisia he tällä planeetalla ovat – saavuttaa se suurenmoinen ja jumalallinen päämäärä, jonka infiniittinen Jumala on kuolevaiselle ihmiselle asettanut; ja kun he tämän määränpään saavuttavat, he ovat kaiken sen osalta, mikä liittyy itsensä todellistamiseen ja tuloksiinpääsyyn mielen alueella, yhtä täydellisiä jumalallisen täydellisyyden sfäärissään kuin Jumala itse on omassa infiniittisyyden ja ikuisuuden sfäärissään. Sellainen täydellisyys ei ehkä ole materiaalisessa merkityksessä universaalista, älyllisessä käsityksessä rajatonta tai hengellisessä kokemuksessa lopullista, mutta se on lopullista ja täysimääräistä tahdon jumalallisuuden, persoonallisuuden motivoitumisen täydellisyyden ja jumalatietoisuuden kaikkien finiittisten aspektien osalta.
Tämä juuri on sen edellä mainitun jumalallisen käskyn ”olkaa täydelliset niin kuin minä olen täydellinen” todellinen merkitys, joka on ainiaan kannustava kuolevaista ihmistä eteenpäin ja viittova häntä sisäänpäin tässä pitkässä ja kiehtovassa kamppailussa yhä korkeampien hengellisten arvojen ja todellisten universumimerkitysten saavuttamiseksi. Tämä ylevä etsiytyminen universumien Jumalan luokse on kaikkien ajallisuuden ja avaruuden maailmojen asujainten verraton tutkimusmatka.
THE Universal Father is the God of all creation, the First Source and Center of all things and beings. First think of God as a creator, then as a controller, and lastly as an infinite upholder. The truth about the Universal Father had begun to dawn upon mankind when the prophet said: “You, God, are alone; there is none beside you. You have created the heaven and the heaven of heavens, with all their hosts; you preserve and control them. By the Sons of God were the universes made. The Creator covers himself with light as with a garment and stretches out the heavens as a curtain.” Only the concept of the Universal Father—one God in the place of many gods—enabled mortal man to comprehend the Father as divine creator and infinite controller.
The myriads of planetary systems were all made to be eventually inhabited by many different types of intelligent creatures, beings who could know God, receive the divine affection, and love him in return. The universe of universes is the work of God and the dwelling place of his diverse creatures. “God created the heavens and formed the earth; he established the universe and created this world not in vain; he formed it to be inhabited.”
The enlightened worlds all recognize and worship the Universal Father, the eternal maker and infinite upholder of all creation. The will creatures of universe upon universe have embarked upon the long, long Paradise journey, the fascinating struggle of the eternal adventure of attaining God the Father. The transcendent goal of the children of time is to find the eternal God, to comprehend the divine nature, to recognize the Universal Father. God-knowing creatures have only one supreme ambition, just one consuming desire, and that is to become, as they are in their spheres, like him as he is in his Paradise perfection of personality and in his universal sphere of righteous supremacy. From the Universal Father who inhabits eternity there has gone forth the supreme mandate, “Be you perfect, even as I am perfect.” In love and mercy the messengers of Paradise have carried this divine exhortation down through the ages and out through the universes, even to such lowly animal-origin creatures as the human races of Urantia.
This magnificent and universal injunction to strive for the attainment of the perfection of divinity is the first duty, and should be the highest ambition, of all the struggling creature creation of the God of perfection. This possibility of the attainment of divine perfection is the final and certain destiny of all man’s eternal spiritual progress.
Urantia mortals can hardly hope to be perfect in the infinite sense, but it is entirely possible for human beings, starting out as they do on this planet, to attain the supernal and divine goal which the infinite God has set for mortal man; and when they do achieve this destiny, they will, in all that pertains to self-realization and mind attainment, be just as replete in their sphere of divine perfection as God himself is in his sphere of infinity and eternity. Such perfection may not be universal in the material sense, unlimited in intellectual grasp, or final in spiritual experience, but it is final and complete in all finite aspects of divinity of will, perfection of personality motivation, and God-consciousness.
This is the true meaning of that divine command, “Be you perfect, even as I am perfect,” which ever urges mortal man onward and beckons him inward in that long and fascinating struggle for the attainment of higher and higher levels of spiritual values and true universe meanings. This sublime search for the God of universes is the supreme adventure of the inhabitants of all the worlds of time and space.
SuomiEnglish