Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Silloin kun ajalliset kuolevaiset eivät planeetalla ollessaan onnistu saavuttamaan sielunsa ikuista eloonjäämistä Universaalisen Isän antaman, henkeä olevan lahjan kanssa yhteyteen pääsemällä, tällainen epäonnistuminen ei koskaan eikä millään tavoin johdu siitä, että Suuntaajan taholta olisi ilmennyt velvollisuuden, huolenpidon, palvelun tai kohteelleenomistautumisen laiminlyömistä. Ruumiinkuoleman hetkellä tällaiset orvoiksi jääneet Opastajat palaavat Diviningtoniin, ja sen jälkeen kun eloonjäämättömän asia on käsitelty, ne ovat määrättävissä uusiin tehtäviin avaruuden ja ajallisuuden maailmoissa. Useiden mainitunlaisten palvelujaksojen jälkeen tai jonkin sellaisen epätavallisen kokemuksen kuten ruumiillistuneena lahjoittautumista suorittamassa olevan Pojan sisimmässä olevana Suuntaajana toimimisen jälkeen Universaalinen Isä toisinaan personoi tällaisia pystyviä Suuntaajia.
Personoidut Suuntaajat ovat ainutlaatuiseen ja käsittämättömään luokkaan kuuluvia olentoja. Alun perin eksistentiaalisen esipersoonallisen statuksen omaavina heistä on tullut kokemuksellisia sillä, että he ovat osallistuneet aineellisten maailmojen vähäisten kuolevaisten elämään ja elämänvaiheeseen. Ja koska näille kokeneille Ajatuksensuuntaajille annetun persoonallisuuden alkuperä ja lähde on yksinomaan Universaalisessa Isässä, joka henkilökohtaisesti ja jatkuvasti huolehtii kokemuksellisen persoonallisuuden lahjoittamisesta hänen luoduistaan muodostuvalle luomakunnalle, nämä Personoidut Suuntaajat luokitellaan Jumalan ylösnousemuksellisiksi Pojiksi, korkeimmaksi kaikista käsiteltävänä olevista Poikien luokista.
When the mortals of time fail to achieve the eternal survival of their souls in planetary association with the spirit gifts of the Universal Father, such failure is never in any way due to neglect of duty, ministry, service, or devotion on the part of the Adjuster. At mortal death, such deserted Monitors return to Divinington, and subsequently, following the adjudication of the nonsurvivor, they may be reassigned to the worlds of time and space. Sometimes, after repeated services of this sort or following some unusual experience, such as functioning as the indwelling Adjuster of an incarnated bestowal Son, these efficient Adjusters are personalized by the Universal Father.
Personalized Adjusters are beings of a unique and unfathomable order. Originally of existential prepersonal status, they have experientialized by participation in the lives and careers of the lowly mortals of the material worlds. And since the personality bestowed upon these experienced Thought Adjusters takes origin, and has its wellspring, in the Universal Father’s personal and continuing ministry of the bestowals of experiential personality upon his creature creation, these Personalized Adjusters are classified as ascending Sons of God, the highest of all such orders of sonship.
SuomiEnglish