Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Uskonto on toiminnallinen ihmismielessä, ja se on todellistunut kokemuksessa, jo ennen kuin se ilmaantuu ihmisen tietoisuuteen. Lapsi on ollut olemassa jo noin yhdeksän kuukauden ajan, ennen kuin se kokee syntymän. Mutta uskonnon ”syntymä” ei ole yhtäkkinen, vaan kysymyksessä on paremminkin vähittäinen esiinpuhkeaminen. ”Syntymäpäivä” koittaa kuitenkin ennemmin tai myöhemmin. Et astu taivaan valtakuntaan, ellet ole ”uudestisyntynyt”, syntynyt Hengestä. Moniin hengellisiin syntymisiin liittyy paljon hengen tuskaa ja merkittäviä psykologisia mullistuksia, aivan kuten monille fyysisille syntymille ovat ominaisia ”rajut synnytystuskat” ja muut ”lapsenteon” häiriöt. Toiset hengelliset syntymät ovat sen sijaan luonnollista ja normaalia kasvua, johon kuuluu korkeampien arvojen tunnustaminen ja siihen liittyvä hengellisen kokemuksen laajeneminen, paitsi ettei mitään uskonnollista kehitystä tapahdu ilman tietoista ponnistelua ja ilman positiivisia ja omakohtaisia päätöksiä. Uskonto ei ole koskaan passiivinen kokemus, negatiivinen asenne. Se, mistä käytetään sanaa ”uskonnon synty”, ei suoranaisesti liity niin kutsuttuihin kääntymyskokemuksiin. Tavallisesti tällaiset kokemukset ovat tunnusomaisia mentaalisen ristiriidan, tunne-elämän tukahduttamisen tai perusluonnetta koskevien mullistusten seurauksena elämässä myöhemmin esiintyville uskonnollisille episodeille.
Mutta henkilöiden, jotka saivat vanhemmiltaan sellaisen kasvatuksen, että he varttuivat tietoisina siitä, että he ovat rakastavan taivaallisen Isän lapsia, ei tulisi katsoa karsaasti niitä kuolevaistovereitaan, joilla oli mahdollisuus päästä tällaiseen tietoisuuteen kumppanuudestaan Jumalan kanssa vasta psykologisen kriisin, emotionaalisen mullistuksen kautta.
Se ihmismielen evolutionaarinen maaperä, jossa ilmoitususkonnon kylvämä siemen itää, on ihmisolemuksen moraalinen puoli, ja sieltä saa jo varsin varhaisessa vaiheessa alkunsa sosiaalinen tietoisuus. Lapsen moraalisen olemuksen ensimmäiset kuiskaukset eivät liity millään tavoin sukupuolisuuteen, syyllisyyteen tai henkilökohtaiseen ylpeyteen, vaan niissä on mieluumminkin kysymys kannustuksesta oikeamielisyyteen ja oikeudenmukaisuuteen sekä kehotuksista ystävällisyyteen, auttavaiseen lähimmäistensä palvelemiseen. Ja kun tällaisia moraalisen heräämisen ensimmäisiä ilmentymiä vaalitaan, sujuu uskonnollisen elämän kehittyminen vähittäin ja kuta kuinkin ilman ristiriitoja, mullistuksia ja kriisejä.
Jokainen ihminen kokee jo sangen varhaisessa vaiheessa jonkinlaista ristiriitaa hänen omaa etuaan tavoittelevien ja hänen altruististen virikkeidensä välillä, ja monesti sattuu, että ensimmäinen kokemus jumalatietoisuudesta on saavutettavissa siten, että tällaisten moraalisten ristiriitojen ratkaisutehtävään etsitään apua ihmisen yläpuolelta.
Lapsen psykologia on luonnostaan positiivista, ei negatiivista. Monet kuolevaiset ovat negatiivisia, koska heidät on opetettu sellaisiksi. Kun sanotaan lapsen olevan positiivinen, viitataan hänen moraalisiin virikkeisiinsä, niihin mielen valmiuksiin, joiden ilmaantuminen on merkkinä Ajatuksensuuntaajan saapumisesta.
Milloin opetus ei ole vääränsuuntaista, normaalin lapsen mieli suuntautuu uskonnollisen tietoisuuden ilmaantuessa positiivisesti eli kohti moraalista oikeudenmukaisuutta ja sosiaalista palvelumieltä pikemminkin kuin negatiivisesti, pois synnistä ja syyllisyydestä. Uskonnollisen kokemuksen kehittymisessä saattaa ilmetä ristiriitaa tai yhtä hyvin sitä ei ilmene, mutta aina siinä ovat mukana ihmistahdon väistämättömät päätökset, ponnistelu ja toiminta.
Moraaliseen valintaan liittyy tavallisesti enemmän tai vähemmän moraalista ristiriitaa. Ja tämä lapsen mielessä ilmenevä kaikkein ensimmäisin ristiriita tulee julki itsekkyyttä osoittavien halujen ja pyyteettömyyteen kehottavien virikkeiden välillä. Ajatuksensuuntaaja ei halveksi egoistisenkaan motiivin persoonallisuusarvoja, mutta se toimii asettaakseen altruistisen impulssin aavistuksen verran etusijalle, sillä sellainen juuri johtaa tavoitteena olevaan inhimilliseen onnellisuuteen ja taivaan valtakunnan iloihin.
Kun moraalinen olento itsekkyydenhalun kanssa vastakkain joutuessaan tahtoo olla epäitsekäs, kysymyksessä on alkeellinen uskonnollinen kokemus. Mikään eläin ei voi tehdä tällaista valintaa; tällainen päätös on sekä inhimillinen että uskonnollinen. Siihen sisältyy jumalatietoisuuden tosiasia ja se tuo julki sosiaalisen palvelun impulssin, joka on ihmisten veljeyden perusta. Kun mieli vapaasta tahdosta suorittamalla teolla valitsee oikean moraalisen päätöksen, tällainen päätöksenteko on uskonnollinen kokemus.
Mutta ennen kuin lapsi on kehittynyt niin pitkälle, että hän hankkisi moraalista kapasiteettia ja sen johdosta kykenisi tekemään päätöksen altruistisen palvelemisen puolesta, hänessä on jo kehittynyt vahva ja yhtenäinen egoistin olemus. Ja juuri tämä tosiasiallinen tilanne on alkuna teorialle taistelusta ihmisen ”korkeamman” ja ”alemman” puolen välillä, ”vanhan syntisen” ja armon luoman ”uuden olemuksen” välillä. Normaali lapsi alkaa jo elämänsä alkuvaiheessa oppia, että ”on autuaampaa antaa kuin saada”.
Ihmisellä on mieltymys samastaa omista eduistaan huolehtimisen halu omaan egoonsa – minuuteensa. Toisaalta hän taas on taipuvainen samastamaan pyyteettömyydenhalun johonkin hänen itsensä ulkopuolella vaikuttavaan voimaan – Jumalaan. Ja tällainen arvio on tosiaankin oikea, sillä kaikki nämä muuta kuin minäkeskeisyyttä osoittavat halut ovat tosiasiassa peräisin sisimmässä olevan Ajatuksensuuntaajan johdatuksista, ja tämä Suuntaaja on Jumalan osanen. Henkiopastajan antama heräte tajutaan ihmisen tietoisuudessa haluna olla altruistinen, haluna olla lähimmäismielinen. Ainakin tämä on lapsen mielen varhainen ja perusluontoinen kokemus. Siinä tapauksessa, että lapsen persoonallisuuden eheytyminen on puutteellista, altruistisesta vietistä saattaa tulla niin pahasti ylikehittynyt, että se aiheuttaa vakavaa vahinkoa minuuden hyvinvoinnille. Väärille urille ajautunut omatunto saattaa aiheuttaa paljon ristiriitaa, huolta, surua ja mittaamattomat määrät inhimillistä murhetta.
Religion is functional in the human mind and has been realized in experience prior to its appearance in human consciousness. A child has been in existence about nine months before it experiences birth. But the “birth” of religion is not sudden; it is rather a gradual emergence. Nevertheless, sooner or later there is a “birth day.” You do not enter the kingdom of heaven unless you have been “born again”—born of the Spirit. Many spiritual births are accompanied by much anguish of spirit and marked psychological perturbations, as many physical births are characterized by a “stormy labor” and other abnormalities of “delivery.” Other spiritual births are a natural and normal growth of the recognition of supreme values with an enhancement of spiritual experience, albeit no religious development occurs without conscious effort and positive and individual determinations. Religion is never a passive experience, a negative attitude. What is termed the “birth of religion” is not directly associated with so-called conversion experiences which usually characterize religious episodes occurring later in life as a result of mental conflict, emotional repression, and temperamental upheavals.
But those persons who were so reared by their parents that they grew up in the consciousness of being children of a loving heavenly Father, should not look askance at their fellow mortals who could only attain such consciousness of fellowship with God through a psychological crisis, an emotional upheaval.
The evolutionary soil in the mind of man in which the seed of revealed religion germinates is the moral nature that so early gives origin to a social consciousness. The first promptings of a child’s moral nature have not to do with sex, guilt, or personal pride, but rather with impulses of justice, fairness, and urges to kindness—helpful ministry to one’s fellows. And when such early moral awakenings are nurtured, there occurs a gradual development of the religious life which is comparatively free from conflicts, upheavals, and crises.
Every human being very early experiences something of a conflict between his self-seeking and his altruistic impulses, and many times the first experience of God-consciousness may be attained as the result of seeking for superhuman help in the task of resolving such moral conflicts.
The psychology of a child is naturally positive, not negative. So many mortals are negative because they were so trained. When it is said that the child is positive, reference is made to his moral impulses, those powers of mind whose emergence signals the arrival of the Thought Adjuster.
In the absence of wrong teaching, the mind of the normal child moves positively, in the emergence of religious consciousness, toward moral righteousness and social ministry, rather than negatively, away from sin and guilt. There may or may not be conflict in the development of religious experience, but there are always present the inevitable decisions, effort, and function of the human will.
Moral choosing is usually accompanied by more or less moral conflict. And this very first conflict in the child mind is between the urges of egoism and the impulses of altruism. The Thought Adjuster does not disregard the personality values of the egoistic motive but does operate to place a slight preference upon the altruistic impulse as leading to the goal of human happiness and to the joys of the kingdom of heaven.
When a moral being chooses to be unselfish when confronted by the urge to be selfish, that is primitive religious experience. No animal can make such a choice; such a decision is both human and religious. It embraces the fact of God-consciousness and exhibits the impulse of social service, the basis of the brotherhood of man. When mind chooses a right moral judgment by an act of the free will, such a decision constitutes a religious experience.
But before a child has developed sufficiently to acquire moral capacity and therefore to be able to choose altruistic service, he has already developed a strong and well-unified egoistic nature. And it is this factual situation that gives rise to the theory of the struggle between the “higher” and the “lower” natures, between the “old man of sin” and the “new nature” of grace. Very early in life the normal child begins to learn that it is “more blessed to give than to receive.”
Man tends to identify the urge to be self-serving with his ego—himself. In contrast he is inclined to identify the will to be altruistic with some influence outside himself—God. And indeed is such a judgment right, for all such nonself desires do actually have their origin in the leadings of the indwelling Thought Adjuster, and this Adjuster is a fragment of God. The impulse of the spirit Monitor is realized in human consciousness as the urge to be altruistic, fellow-creature minded. At least this is the early and fundamental experience of the child mind. When the growing child fails of personality unification, the altruistic drive may become so overdeveloped as to work serious injury to the welfare of the self. A misguided conscience can become responsible for much conflict, worry, sorrow, and no end of human unhappiness.
SuomiEnglish
Uskonto on toiminnallinen ihmismielessä, ja se on todellistunut kokemuksessa, jo ennen kuin se ilmaantuu ihmisen tietoisuuteen. Lapsi on ollut olemassa jo noin yhdeksän kuukauden ajan, ennen kuin se kokee syntymän. Mutta uskonnon ”syntymä” ei ole yhtäkkinen, vaan kysymyksessä on paremminkin vähittäinen esiinpuhkeaminen. ”Syntymäpäivä” koittaa kuitenkin ennemmin tai myöhemmin. Et astu taivaan valtakuntaan, ellet ole ”uudestisyntynyt”, syntynyt Hengestä. Moniin hengellisiin syntymisiin liittyy paljon hengen tuskaa ja merkittäviä psykologisia mullistuksia, aivan kuten monille fyysisille syntymille ovat ominaisia ”rajut synnytystuskat” ja muut ”lapsenteon” häiriöt. Toiset hengelliset syntymät ovat sen sijaan luonnollista ja normaalia kasvua, johon kuuluu korkeampien arvojen tunnustaminen ja siihen liittyvä hengellisen kokemuksen laajeneminen, paitsi ettei mitään uskonnollista kehitystä tapahdu ilman tietoista ponnistelua ja ilman positiivisia ja omakohtaisia päätöksiä. Uskonto ei ole koskaan passiivinen kokemus, negatiivinen asenne. Se, mistä käytetään sanaa ”uskonnon synty”, ei suoranaisesti liity niin kutsuttuihin kääntymyskokemuksiin. Tavallisesti tällaiset kokemukset ovat tunnusomaisia mentaalisen ristiriidan, tunne-elämän tukahduttamisen tai perusluonnetta koskevien mullistusten seurauksena elämässä myöhemmin esiintyville uskonnollisille episodeille.
Religion is functional in the human mind and has been realized in experience prior to its appearance in human consciousness. A child has been in existence about nine months before it experiences birth. But the “birth” of religion is not sudden; it is rather a gradual emergence. Nevertheless, sooner or later there is a “birth day.” You do not enter the kingdom of heaven unless you have been “born again”—born of the Spirit. Many spiritual births are accompanied by much anguish of spirit and marked psychological perturbations, as many physical births are characterized by a “stormy labor” and other abnormalities of “delivery.” Other spiritual births are a natural and normal growth of the recognition of supreme values with an enhancement of spiritual experience, albeit no religious development occurs without conscious effort and positive and individual determinations. Religion is never a passive experience, a negative attitude. What is termed the “birth of religion” is not directly associated with so-called conversion experiences which usually characterize religious episodes occurring later in life as a result of mental conflict, emotional repression, and temperamental upheavals.
Mutta henkilöiden, jotka saivat vanhemmiltaan sellaisen kasvatuksen, että he varttuivat tietoisina siitä, että he ovat rakastavan taivaallisen Isän lapsia, ei tulisi katsoa karsaasti niitä kuolevaistovereitaan, joilla oli mahdollisuus päästä tällaiseen tietoisuuteen kumppanuudestaan Jumalan kanssa vasta psykologisen kriisin, emotionaalisen mullistuksen kautta.
But those persons who were so reared by their parents that they grew up in the consciousness of being children of a loving heavenly Father, should not look askance at their fellow mortals who could only attain such consciousness of fellowship with God through a psychological crisis, an emotional upheaval.
Se ihmismielen evolutionaarinen maaperä, jossa ilmoitususkonnon kylvämä siemen itää, on ihmisolemuksen moraalinen puoli, ja sieltä saa jo varsin varhaisessa vaiheessa alkunsa sosiaalinen tietoisuus. Lapsen moraalisen olemuksen ensimmäiset kuiskaukset eivät liity millään tavoin sukupuolisuuteen, syyllisyyteen tai henkilökohtaiseen ylpeyteen, vaan niissä on mieluumminkin kysymys kannustuksesta oikeamielisyyteen ja oikeudenmukaisuuteen sekä kehotuksista ystävällisyyteen, auttavaiseen lähimmäistensä palvelemiseen. Ja kun tällaisia moraalisen heräämisen ensimmäisiä ilmentymiä vaalitaan, sujuu uskonnollisen elämän kehittyminen vähittäin ja kuta kuinkin ilman ristiriitoja, mullistuksia ja kriisejä.
The evolutionary soil in the mind of man in which the seed of revealed religion germinates is the moral nature that so early gives origin to a social consciousness. The first promptings of a child’s moral nature have not to do with sex, guilt, or personal pride, but rather with impulses of justice, fairness, and urges to kindness—helpful ministry to one’s fellows. And when such early moral awakenings are nurtured, there occurs a gradual development of the religious life which is comparatively free from conflicts, upheavals, and crises.
Jokainen ihminen kokee jo sangen varhaisessa vaiheessa jonkinlaista ristiriitaa hänen omaa etuaan tavoittelevien ja hänen altruististen virikkeidensä välillä, ja monesti sattuu, että ensimmäinen kokemus jumalatietoisuudesta on saavutettavissa siten, että tällaisten moraalisten ristiriitojen ratkaisutehtävään etsitään apua ihmisen yläpuolelta.
Every human being very early experiences something of a conflict between his self-seeking and his altruistic impulses, and many times the first experience of God-consciousness may be attained as the result of seeking for superhuman help in the task of resolving such moral conflicts.
Lapsen psykologia on luonnostaan positiivista, ei negatiivista. Monet kuolevaiset ovat negatiivisia, koska heidät on opetettu sellaisiksi. Kun sanotaan lapsen olevan positiivinen, viitataan hänen moraalisiin virikkeisiinsä, niihin mielen valmiuksiin, joiden ilmaantuminen on merkkinä Ajatuksensuuntaajan saapumisesta.
The psychology of a child is naturally positive, not negative. So many mortals are negative because they were so trained. When it is said that the child is positive, reference is made to his moral impulses, those powers of mind whose emergence signals the arrival of the Thought Adjuster.
Milloin opetus ei ole vääränsuuntaista, normaalin lapsen mieli suuntautuu uskonnollisen tietoisuuden ilmaantuessa positiivisesti eli kohti moraalista oikeudenmukaisuutta ja sosiaalista palvelumieltä pikemminkin kuin negatiivisesti, pois synnistä ja syyllisyydestä. Uskonnollisen kokemuksen kehittymisessä saattaa ilmetä ristiriitaa tai yhtä hyvin sitä ei ilmene, mutta aina siinä ovat mukana ihmistahdon väistämättömät päätökset, ponnistelu ja toiminta.
In the absence of wrong teaching, the mind of the normal child moves positively, in the emergence of religious consciousness, toward moral righteousness and social ministry, rather than negatively, away from sin and guilt. There may or may not be conflict in the development of religious experience, but there are always present the inevitable decisions, effort, and function of the human will.
Moraaliseen valintaan liittyy tavallisesti enemmän tai vähemmän moraalista ristiriitaa. Ja tämä lapsen mielessä ilmenevä kaikkein ensimmäisin ristiriita tulee julki itsekkyyttä osoittavien halujen ja pyyteettömyyteen kehottavien virikkeiden välillä. Ajatuksensuuntaaja ei halveksi egoistisenkaan motiivin persoonallisuusarvoja, mutta se toimii asettaakseen altruistisen impulssin aavistuksen verran etusijalle, sillä sellainen juuri johtaa tavoitteena olevaan inhimilliseen onnellisuuteen ja taivaan valtakunnan iloihin.
Moral choosing is usually accompanied by more or less moral conflict. And this very first conflict in the child mind is between the urges of egoism and the impulses of altruism. The Thought Adjuster does not disregard the personality values of the egoistic motive but does operate to place a slight preference upon the altruistic impulse as leading to the goal of human happiness and to the joys of the kingdom of heaven.
Kun moraalinen olento itsekkyydenhalun kanssa vastakkain joutuessaan tahtoo olla epäitsekäs, kysymyksessä on alkeellinen uskonnollinen kokemus. Mikään eläin ei voi tehdä tällaista valintaa; tällainen päätös on sekä inhimillinen että uskonnollinen. Siihen sisältyy jumalatietoisuuden tosiasia ja se tuo julki sosiaalisen palvelun impulssin, joka on ihmisten veljeyden perusta. Kun mieli vapaasta tahdosta suorittamalla teolla valitsee oikean moraalisen päätöksen, tällainen päätöksenteko on uskonnollinen kokemus.
When a moral being chooses to be unselfish when confronted by the urge to be selfish, that is primitive religious experience. No animal can make such a choice; such a decision is both human and religious. It embraces the fact of God-consciousness and exhibits the impulse of social service, the basis of the brotherhood of man. When mind chooses a right moral judgment by an act of the free will, such a decision constitutes a religious experience.
Mutta ennen kuin lapsi on kehittynyt niin pitkälle, että hän hankkisi moraalista kapasiteettia ja sen johdosta kykenisi tekemään päätöksen altruistisen palvelemisen puolesta, hänessä on jo kehittynyt vahva ja yhtenäinen egoistin olemus. Ja juuri tämä tosiasiallinen tilanne on alkuna teorialle taistelusta ihmisen ”korkeamman” ja ”alemman” puolen välillä, ”vanhan syntisen” ja armon luoman ”uuden olemuksen” välillä. Normaali lapsi alkaa jo elämänsä alkuvaiheessa oppia, että ”on autuaampaa antaa kuin saada”.
But before a child has developed sufficiently to acquire moral capacity and therefore to be able to choose altruistic service, he has already developed a strong and well-unified egoistic nature. And it is this factual situation that gives rise to the theory of the struggle between the “higher” and the “lower” natures, between the “old man of sin” and the “new nature” of grace. Very early in life the normal child begins to learn that it is “more blessed to give than to receive.”
Ihmisellä on mieltymys samastaa omista eduistaan huolehtimisen halu omaan egoonsa – minuuteensa. Toisaalta hän taas on taipuvainen samastamaan pyyteettömyydenhalun johonkin hänen itsensä ulkopuolella vaikuttavaan voimaan – Jumalaan. Ja tällainen arvio on tosiaankin oikea, sillä kaikki nämä muuta kuin minäkeskeisyyttä osoittavat halut ovat tosiasiassa peräisin sisimmässä olevan Ajatuksensuuntaajan johdatuksista, ja tämä Suuntaaja on Jumalan osanen. Henkiopastajan antama heräte tajutaan ihmisen tietoisuudessa haluna olla altruistinen, haluna olla lähimmäismielinen. Ainakin tämä on lapsen mielen varhainen ja perusluontoinen kokemus. Siinä tapauksessa, että lapsen persoonallisuuden eheytyminen on puutteellista, altruistisesta vietistä saattaa tulla niin pahasti ylikehittynyt, että se aiheuttaa vakavaa vahinkoa minuuden hyvinvoinnille. Väärille urille ajautunut omatunto saattaa aiheuttaa paljon ristiriitaa, huolta, surua ja mittaamattomat määrät inhimillistä murhetta.
Man tends to identify the urge to be self-serving with his ego—himself. In contrast he is inclined to identify the will to be altruistic with some influence outside himself—God. And indeed is such a judgment right, for all such nonself desires do actually have their origin in the leadings of the indwelling Thought Adjuster, and this Adjuster is a fragment of God. The impulse of the spirit Monitor is realized in human consciousness as the urge to be altruistic, fellow-creature minded. At least this is the early and fundamental experience of the child mind. When the growing child fails of personality unification, the altruistic drive may become so overdeveloped as to work serious injury to the welfare of the self. A misguided conscience can become responsible for much conflict, worry, sorrow, and no end of human unhappiness.