Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Suuremmat auringot pitävät yllä niin vahvaa elektroneihinsa kohdistuvaa painovoimakontrollia, että valo pääsee pakenemaan vain voimakkaiden röntgensäteiden kannattamana. Nämä auttajasäteet tunkeutuvat koko avaruuteen, ja ne ovat mukana ultimatoneista koostuvien energian perusyhdistymien ylläpitämisessä. Auringon varhaisaikojen suuret energiahävikit, sen jälkeen kun se on saavuttanut maksimilämpötilan, yli 19 400 000 astetta, eivät niinkään johdu valon pakenemisesta kuin ultimatonien vuotamisesta. Nämä ultimatonienergiat pakenevat avaruuteen osallistuakseen siellä elektronien yhdistymiseen ja energian aineellistumiseen; ne ovat varsinainen Auringon nuoruudenpäivien energiamyrskytuuli.
Atomit ja elektronit ovat painovoiman alaisia. Ultimatonit eivät ole paikallisen gravitaation, aineellisen vetovoiman vuorovaikutussuhteiden alaisia, mutta absoluuttista eli Paratiisin gravitaatiota, universumien universumin universaalisen ja ikuisen kehän kulkusuuntaa ja kiertoliikettä, ne tottelevat täysimääräisesti. Ultimatonienergia ei noudata läheisten eikä kaukaisten ainesmassojen lineaarisen gravitaation puoleensa vetävää voimaa, mutta alati se toki kiertää kaukaisuuksiin ulottuvan luomistuloksen suuren ellipsin mukaista kehää.
Oma aurinkokeskuksenne säteilee lähes sata miljardia tonnia aktuaalista materiaa joka vuosi, kun taas jättiläisauringot varhaisempana kasvukautenaan, ensimmäisten miljardin vuoden aikana, menettävät ainetta tuhlarin lailla. Auringon elämä vakiintuu, kun aurinko on saavuttanut maksimaalisen sisäisen lämpötilansa ja kun atomin rakenteeseen sitoutuneet energiat alkavat vapautua. Ja juuri tässä kriittisessä pisteessä suuremmat auringot ovat taipuvaisia kouristuksenomaisiin sykintöihin.
Auringon stabiliteetti on täysin riippuvainen painovoiman ja lämmön välisen taistelun tasapainosta – niistä suunnattomista paineista, joita mielikuvitukselliset lämpötilat tasapainottavat. Auringon sisustan kaasun joustavuus kannattaa monenlaisista aineista muodostuvia päällimmäisiä kerroksia, ja kun painovoima ja lämpö ovat tasapainossa, ulompien materiaalien paino vastaa täsmälleen alapuolella ja sisustassa olevien kaasujen lämpöpainetta. Monissa nuoremmissa tähdissä gravitaatiosta johtuva jatkuva tiivistyminen tuottaa yhä korkeampia sisäisiä lämpötiloja, ja sisäisen lämmön noustessa superkaasutuulten sisäinen röntgensädepaine käy niin suureksi, että aurinko keskipakoisliikkeen myötä alkaa viskoa ulkokerroksiaan avaruuteen, ja tällä keinoin se korjaa gravitaation ja lämmön välisen epätasapainon.
Aurinkonne on jo kauan sitten saavuttanut laajenemis- ja supistumisjaksojensa välillä suhteellisen tasapainon, eli tasapainon niiden häiriöiden välillä, jotka saavat aikaan monien nuorempien tähtien jättiläismäiset sykinnät. Aurinkonne on nyt ohittamassa kuuden miljardin vuoden ikää. Nykyään se toimii taloudellisimmassa vaiheessaan. Tämänhetkisellä tehollaan se tulee loistamaan vielä yli kaksikymmentäviisi miljardia vuotta. Todennäköistä on, että se kokee heikkenemistä osoittavan osittaisen tehokkuuden vaiheen, joka on yhtä pitkä kuin sen nuoruuden ja vakiintuneen toiminnan vaiheet yhteensä.
The larger suns maintain such a gravity control over their electrons that light escapes only with the aid of the powerful X rays. These helper rays penetrate all space and are concerned in the maintenance of the basic ultimatonic associations of energy. The great energy losses in the early days of a sun, subsequent to its attainment of maximum temperature—upwards of 35,000,000 degrees—are not so much due to light escape as to ultimatonic leakage. These ultimaton energies escape out into space, to engage in the adventure of electronic association and energy materialization, as a veritable energy blast during adolescent solar times.
Atoms and electrons are subject to gravity. The ultimatons are not subject to local gravity, the interplay of material attraction, but they are fully obedient to absolute or Paradise gravity, to the trend, the swing, of the universal and eternal circle of the universe of universes. Ultimatonic energy does not obey the linear or direct gravity attraction of near-by or remote material masses, but it does ever swing true to the circuit of the great ellipse of the far-flung creation.
Your own solar center radiates almost one hundred billion tons of actual matter annually, while the giant suns lose matter at a prodigious rate during their earlier growth, the first billion years. A sun’s life becomes stable after the maximum of internal temperature is reached, and the subatomic energies begin to be released. And it is just at this critical point that the larger suns are given to convulsive pulsations.
Sun stability is wholly dependent on the equilibrium between gravity-heat contention—tremendous pressures counterbalanced by unimagined temperatures. The interior gas elasticity of the suns upholds the overlying layers of varied materials, and when gravity and heat are in equilibrium, the weight of the outer materials exactly equals the temperature pressure of the underlying and interior gases. In many of the younger stars continued gravity condensation produces ever-heightening internal temperatures, and as internal heat increases, the interior X-ray pressure of supergas winds becomes so great that, in connection with the centrifugal motion, a sun begins to throw its exterior layers off into space, thus redressing the imbalance between gravity and heat.
Your own sun has long since attained relative equilibrium between its expansion and contraction cycles, those disturbances which produce the gigantic pulsations of many of the younger stars. Your sun is now passing out of its six billionth year. At the present time it is functioning through the period of greatest economy. It will shine on as of present efficiency for more than twenty-five billion years. It will probably experience a partially efficient period of decline as long as the combined periods of its youth and stabilized function.
SuomiEnglish
Suuremmat auringot pitävät yllä niin vahvaa elektroneihinsa kohdistuvaa painovoimakontrollia, että valo pääsee pakenemaan vain voimakkaiden röntgensäteiden kannattamana. Nämä auttajasäteet tunkeutuvat koko avaruuteen, ja ne ovat mukana ultimatoneista koostuvien energian perusyhdistymien ylläpitämisessä. Auringon varhaisaikojen suuret energiahävikit, sen jälkeen kun se on saavuttanut maksimilämpötilan, yli 19 400 000 astetta, eivät niinkään johdu valon pakenemisesta kuin ultimatonien vuotamisesta. Nämä ultimatonienergiat pakenevat avaruuteen osallistuakseen siellä elektronien yhdistymiseen ja energian aineellistumiseen; ne ovat varsinainen Auringon nuoruudenpäivien energiamyrskytuuli.
The larger suns maintain such a gravity control over their electrons that light escapes only with the aid of the powerful X rays. These helper rays penetrate all space and are concerned in the maintenance of the basic ultimatonic associations of energy. The great energy losses in the early days of a sun, subsequent to its attainment of maximum temperature—upwards of 35,000,000 degrees—are not so much due to light escape as to ultimatonic leakage. These ultimaton energies escape out into space, to engage in the adventure of electronic association and energy materialization, as a veritable energy blast during adolescent solar times.
Atomit ja elektronit ovat painovoiman alaisia. Ultimatonit eivät ole paikallisen gravitaation, aineellisen vetovoiman vuorovaikutussuhteiden alaisia, mutta absoluuttista eli Paratiisin gravitaatiota, universumien universumin universaalisen ja ikuisen kehän kulkusuuntaa ja kiertoliikettä, ne tottelevat täysimääräisesti. Ultimatonienergia ei noudata läheisten eikä kaukaisten ainesmassojen lineaarisen gravitaation puoleensa vetävää voimaa, mutta alati se toki kiertää kaukaisuuksiin ulottuvan luomistuloksen suuren ellipsin mukaista kehää.
Atoms and electrons are subject to gravity. The ultimatons are not subject to local gravity, the interplay of material attraction, but they are fully obedient to absolute or Paradise gravity, to the trend, the swing, of the universal and eternal circle of the universe of universes. Ultimatonic energy does not obey the linear or direct gravity attraction of near-by or remote material masses, but it does ever swing true to the circuit of the great ellipse of the far-flung creation.
Oma aurinkokeskuksenne säteilee lähes sata miljardia tonnia aktuaalista materiaa joka vuosi, kun taas jättiläisauringot varhaisempana kasvukautenaan, ensimmäisten miljardin vuoden aikana, menettävät ainetta tuhlarin lailla. Auringon elämä vakiintuu, kun aurinko on saavuttanut maksimaalisen sisäisen lämpötilansa ja kun atomin rakenteeseen sitoutuneet energiat alkavat vapautua. Ja juuri tässä kriittisessä pisteessä suuremmat auringot ovat taipuvaisia kouristuksenomaisiin sykintöihin.
Your own solar center radiates almost one hundred billion tons of actual matter annually, while the giant suns lose matter at a prodigious rate during their earlier growth, the first billion years. A sun’s life becomes stable after the maximum of internal temperature is reached, and the subatomic energies begin to be released. And it is just at this critical point that the larger suns are given to convulsive pulsations.
Auringon stabiliteetti on täysin riippuvainen painovoiman ja lämmön välisen taistelun tasapainosta – niistä suunnattomista paineista, joita mielikuvitukselliset lämpötilat tasapainottavat. Auringon sisustan kaasun joustavuus kannattaa monenlaisista aineista muodostuvia päällimmäisiä kerroksia, ja kun painovoima ja lämpö ovat tasapainossa, ulompien materiaalien paino vastaa täsmälleen alapuolella ja sisustassa olevien kaasujen lämpöpainetta. Monissa nuoremmissa tähdissä gravitaatiosta johtuva jatkuva tiivistyminen tuottaa yhä korkeampia sisäisiä lämpötiloja, ja sisäisen lämmön noustessa superkaasutuulten sisäinen röntgensädepaine käy niin suureksi, että aurinko keskipakoisliikkeen myötä alkaa viskoa ulkokerroksiaan avaruuteen, ja tällä keinoin se korjaa gravitaation ja lämmön välisen epätasapainon.
Sun stability is wholly dependent on the equilibrium between gravity-heat contention—tremendous pressures counterbalanced by unimagined temperatures. The interior gas elasticity of the suns upholds the overlying layers of varied materials, and when gravity and heat are in equilibrium, the weight of the outer materials exactly equals the temperature pressure of the underlying and interior gases. In many of the younger stars continued gravity condensation produces ever-heightening internal temperatures, and as internal heat increases, the interior X-ray pressure of supergas winds becomes so great that, in connection with the centrifugal motion, a sun begins to throw its exterior layers off into space, thus redressing the imbalance between gravity and heat.
Aurinkonne on jo kauan sitten saavuttanut laajenemis- ja supistumisjaksojensa välillä suhteellisen tasapainon, eli tasapainon niiden häiriöiden välillä, jotka saavat aikaan monien nuorempien tähtien jättiläismäiset sykinnät. Aurinkonne on nyt ohittamassa kuuden miljardin vuoden ikää. Nykyään se toimii taloudellisimmassa vaiheessaan. Tämänhetkisellä tehollaan se tulee loistamaan vielä yli kaksikymmentäviisi miljardia vuotta. Todennäköistä on, että se kokee heikkenemistä osoittavan osittaisen tehokkuuden vaiheen, joka on yhtä pitkä kuin sen nuoruuden ja vakiintuneen toiminnan vaiheet yhteensä.
Your own sun has long since attained relative equilibrium between its expansion and contraction cycles, those disturbances which produce the gigantic pulsations of many of the younger stars. Your sun is now passing out of its six billionth year. At the present time it is functioning through the period of greatest economy. It will shine on as of present efficiency for more than twenty-five billion years. It will probably experience a partially efficient period of decline as long as the combined periods of its youth and stabilized function.