Urantiakirja.fi

Ladataan…

Urantiakirja.fi

Rekisteröidy
Siirry lukutekstiin

Luku 72 Erään naapuriplaneetan hallitusjärjestelmä

2. Poliittinen järjestelmä

Tällä mannerkansalla on nyt edustuksellinen hallitusjärjestelmä, ja valtakunnallinen pääkaupunki sijaitsee keskellä mannerta. Keskushallitus muodostuu sadan verrattain itsenäisen osavaltion vahvasta liittovaltiosta. Nämä osavaltiot valitsevat kuvernöörinsä ja lainsäätäjänsä kymmeneksi vuodeksi kerrallaan, eikä kukaan ole valittavissa uudelleen. Kuvernöörit nimittävät osavaltioiden tuomarit näiden elinajaksi, ja nimityksen vahvistavat osavaltioiden lainsäädäntäelimet, joihin kuuluu yksi edustaja kutakin sataatuhatta kansalaista kohti.
Suurkaupunkien hallintojärjestelmiä on kaupungin koosta riippuen viittä eri tyyppiä, mutta missään kaupungissa ei saa olla enempää kuin miljoona asukasta. Kaiken kaikkiaan nämä kaupunkien hallintojärjestelmät ovat hyvin yksinkertaisia, suoraan toimivia ja kustannuksiltaan edullisia. Korkeinta tyyppiä edustavat kansalaiset pyrkivät innokkaasti kaupunginhallinnon harvalukuisiin virkoihin.
Liittovaltion hallitusjärjestelmään kuuluu kolme tasavertaista hallinnonhaaraa: toimeenpaneva, lakiasäätävä ja oikeudellinen haara. Liittovaltion toimeenpanopäällikkö valitaan joka kuudes vuosi yleisissä alueellisissa vaaleissa. Häntä ei voida valita uudelleen muutoin kuin vähintään seitsemänkymmenenviiden osavaltion lainsäädäntäelimen anomuksesta, jonka anomuksen takana ovat myös asianomaiset osavaltiokuvernöörit, ja silloinkin vain yhdeksi kaudeksi. Hänen neuvonantajanaan toimii ylikabinetti, johon kuuluvat kaikki elossa olevat entiset toimeenpanopäälliköt.
Lainsäädännällinen vallanelin koostuu kolmesta kamarista:
1. Ylähuoneen valitsevat teollisuuden työntekijät, ammatinharjoittajat, maatalous- ja muut työläiset, jotka antavat äänensä sen mukaan, mikä on heidän taloudellinen tehtävänsä.
2. Alahuoneen valitsevat ne tietyt yhteiskunnan organisaatiot, jotka kattavat sellaiset yhteiskunnalliset, poliittiset ja filosofiset ryhmät, jotka eivät kuulu tuotantoelämän eivätkä vapaiden ammattien piiriin. Kaikki hyvämaineiset kansalaiset osallistuvat kummankin edustajaluokan valintaan, mutta heidät ryhmitellään eri tavoin riippuen siitä, koskeeko vaali ylä- vaiko alahuonetta.
3. Kolmanteen huoneeseen – vanhempien valtiomiesten huoneeseen – kuuluu yhteiskunnallisen palvelun veteraaneja, ja sen jäseninä on monia ansioituneita henkilöitä, joiden ehdollepanon suorittavat toimeenpanopäällikkö, alueelliset (liittovaltiotasoa alemmat) toimeenpanopäälliköt, korkeimman oikeuden päällikkö ja kummankin muun lakiasäätävän huoneen johtavat viranhaltijat. Tämän ryhmän jäsenmäärä on korkeintaan sata, ja sen jäsenet valitaan vanhempien valtiomiesten oman enemmistön päätöksellä. Jäsenyys on elinikäinen, ja aina kun paikkoja avautuu, on eniten ääniä saanut ehdokaslistalla oleva henkilö sen jälkeen tullut asianmukaisesti valituksi. Tämän elimen toimiala on puhtaasti neuvoa-antava, mutta se vaikuttaa voimakkaasti yleiseen mielipiteeseen, ja sen arvovalta ohjaa kaikkia valtiovallan elimiä.
Varsin suuren osan liittovaltion hallintotyöstä suorittavat kymmenen alueellista (liittovaltiotasoa alempana olevaa) viranomaista, joista kukin on kymmenen osavaltion yhdessä muodostama. Nämä alueelliset elimet ovat yksinomaan toimeenpanevia ja hallinnollisia; niillä ei ole lainsäädännällisiä eikä oikeudellisia tehtäviä. Kymmenen alueellista toimeenpanopäällikköä ovat liittovaltion toimeenpanopäällikön henkilökohtaisesti nimittämiä, ja heidän virkakautensa käy yksiin hänen oman virkakautensa kanssa – ja on siis kuusi vuotta. Liittovaltion korkein oikeus hyväksyy näiden kymmenen alueellisen toimeenpanijan nimityksen, ja vaikka heitä ei voida nimittää uudelleen, eroavasta toimeenpanopäälliköstä tulee automaattisesti hänen seuraajansa työtoveri ja neuvonantaja. Muutoin nämä aluepäälliköt valitsevat itse oman hallintovirkailijoiden kabinettinsa.
Tämän kansan oikeudellisia asioita hoitaa kaksi suurta tuomioistuinjärjestelmää: yleisoikeudet ja sosiaalistaloudelliset tuomioistuimet. Yleisoikeudet toimivat seuraavilla kolmella tasolla:
1. Alioikeudet kaupunkien ja muiden paikallisten alueiden oikeudenkäyttöä varten; niiden päätöksistä voidaan valittaa korkeisiin osavaltiotuomioistuimiin.
2. Osavaltioiden korkeimmat oikeudet; niiden päätökset ovat lopullisia kaikissa asioissa, jotka eivät koske liittohallitusta tai kansalaisten oikeuksien tai vapauksien vaarantamista. Alueellisilla toimeenpanopäälliköillä on valta viedä mikä tahansa asia heti liittovaltion korkeimman oikeuden käsittelyyn.
3. Liittovaltion korkein oikeus – ylin tuomioistuin valtakunnallisten kiistojen ja osavaltioiden oikeusistuimista tulevien valitusjuttujen käsittelyä varten. Tämän korkeimman oikeuden muodostavat kaksitoista miestä, jotka ovat yli neljänkymmenen, mutta alle seitsemänkymmenenviiden vuoden ikäisiä ja jotka ovat palvelleet kaksi vuotta tai kauemmin jossakin osavaltiotuomioistuimessa. Heidät on nimittänyt tähän korkeaan asemaan ylin toimeenpanopäällikkö ylikabinetin ja lakiasäätävän kokouksen kolmannen kamarin enemmistön suostumuksella. Tämän korkeimman oikeusasteen päätökset tehdään vähintään kahden kolmasosan ääntenenemmistöllä
Sosiaalis-taloudelliset tuomioistuimet toimivat seuraavissa kolmessa jakautumassa:
1. Vanhempain tuomioistuimet, jotka toimivat koti- ja sosiaalijärjestelmän lainsäädännällisten ja toimeenpanevien elinten yhteydessä.
2. Opetusalan tuomioistuimet – oikeuselimet, jotka ovat yhteydessä osavaltioiden ja alueiden koulujärjestelmiin ja jotka toimivat opetushallintokoneiston toimeenpanevien ja lainsäädännällisten elinten yhteydessä.
3. Elinkeinoelämän tuomioistuimet – oikeudenkäyttötuomioistuimet, joille on annettu täydet valtuudet selvittää kaikki taloudelliset riita-asiat.
Liittovaltion korkein oikeus ei tee päätöksiä sosiaalis-taloudellisissa asioissa muutoin kuin valtakunnalliseen hallitusjärjestelmään kuuluvan lainsäädäntäelimen kolmannen – vanhempien valtiomiesten – kamarin kolmen neljäsosan enemmistöllä tekemän päätöksen perusteella. Muussa tapauksessa kaikki vanhempain, opetusalan ja elinkeinoelämän tuomioistuinten tekemät päätökset ovat lopullisia.
This continental nation now has a representative government with a centrally located national capital. The central government consists of a strong federation of one hundred comparatively free states. These states elect their governors and legislators for ten years, and none are eligible for re-election. State judges are appointed for life by the governors and confirmed by their legislatures, which consist of one representative for each one hundred thousand citizens.
There are five different types of metropolitan government, depending on the size of the city, but no city is permitted to have more than one million inhabitants. On the whole, these municipal governing schemes are very simple, direct, and economical. The few offices of city administration are keenly sought by the highest types of citizens.
The federal government embraces three co-ordinate divisions: executive, legislative, and judicial. The federal chief executive is elected every six years by universal territorial suffrage. He is not eligible for re-election except upon the petition of at least seventy-five state legislatures concurred in by the respective state governors, and then but for one term. He is advised by a supercabinet composed of all living ex-chief executives.
The legislative division embraces three houses:
1. The upper house is elected by industrial, professional, agricultural, and other groups of workers, balloting in accordance with economic function.
2. The lower house is elected by certain organizations of society embracing the social, political, and philosophic groups not included in industry or the professions. All citizens in good standing participate in the election of both classes of representatives, but they are differently grouped, depending on whether the election pertains to the upper or lower house.
3. The third house—the elder statesmen—embraces the veterans of civic service and includes many distinguished persons nominated by the chief executive, by the regional (subfederal) executives, by the chief of the supreme tribunal, and by the presiding officers of either of the other legislative houses. This group is limited to one hundred, and its members are elected by the majority action of the elder statesmen themselves. Membership is for life, and when vacancies occur, the person receiving the largest ballot among the list of nominees is thereby duly elected. The scope of this body is purely advisory, but it is a mighty regulator of public opinion and exerts a powerful influence upon all branches of the government.
Very much of the federal administrative work is carried on by the ten regional (subfederal) authorities, each consisting of the association of ten states. These regional divisions are wholly executive and administrative, having neither legislative nor judicial functions. The ten regional executives are the personal appointees of the federal chief executive, and their term of office is concurrent with his—six years. The federal supreme tribunal approves the appointment of these ten regional executives, and while they may not be reappointed, the retiring executive automatically becomes the associate and adviser of his successor. Otherwise, these regional chiefs choose their own cabinets of administrative officials.
This nation is adjudicated by two major court systems—the law courts and the socioeconomic courts. The law courts function on the following three levels:
1. Minor courts of municipal and local jurisdiction, whose decisions may be appealed to the high state tribunals.
2. State supreme courts, whose decisions are final in all matters not involving the federal government or jeopardy of citizenship rights and liberties. The regional executives are empowered to bring any case at once to the bar of the federal supreme court.
3. Federal supreme court—the high tribunal for the adjudication of national contentions and the appellate cases coming up from the state courts. This supreme tribunal consists of twelve men over forty and under seventy-five years of age who have served two or more years on some state tribunal, and who have been appointed to this high position by the chief executive with the majority approval of the supercabinet and the third house of the legislative assembly. All decisions of this supreme judicial body are by at least a two-thirds vote.
The socioeconomic courts function in the following three divisions:
1. Parental courts, associated with the legislative and executive divisions of the home and social system.
2. Educational courts—the juridical bodies connected with the state and regional school systems and associated with the executive and legislative branches of the educational administrative mechanism.
3. Industrial courts—the jurisdictional tribunals vested with full authority for the settlement of all economic misunderstandings.
The federal supreme court does not pass upon socioeconomic cases except upon the three-quarters vote of the third legislative branch of the national government, the house of elder statesmen. Otherwise, all decisions of the parental, educational, and industrial high courts are final.
SuomiEnglish

Urantia-kirja

Sisällysluettelo

← Kaikki luvut ja kirjahaku
EsipuheAvaa koko luku
Luku 1 Universaalinen IsäAvaa koko luku
Luku 2 Jumalan olemusAvaa koko luku
Luku 3 Jumalan attribuutitAvaa koko luku
Luku 4 Jumalan suhde maailmankaikkeuteenAvaa koko luku
Luku 5 Jumalan suhde yksilöönAvaa koko luku
Luku 6 Iankaikkinen PoikaAvaa koko luku
Luku 7 Iankaikkisen Pojan suhde maailmankaikkeuteenAvaa koko luku
Luku 8 Ääretön HenkiAvaa koko luku
Luku 9 Äärettömän Hengen suhde maailmankaikkeuteenAvaa koko luku
Luku 10 Paratiisin-KolminaisuusAvaa koko luku
Luku 11 Ikuinen Paratiisin SaariAvaa koko luku
Luku 12 Universumien universumiAvaa koko luku
Luku 13 Paratiisin pyhät sfääritAvaa koko luku
Luku 14 Keskus- ja jumalallinen universumiAvaa koko luku
Luku 15 Seitsemän superuniversumiaAvaa koko luku
Luku 16 Seitsemän ValtiashenkeäAvaa koko luku
Luku 17 Korkeimpien Henkien seitsemän ryhmääAvaa koko luku
Luku 18 Korkeimmat KolminaisuuspersoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 19 Rinnasteiset kolminaisuusperäiset olennotAvaa koko luku
Luku 20 Jumalan Paratiisin-PojatAvaa koko luku
Luku 21 Paratiisin Luoja-PojatAvaa koko luku
Luku 22 Kolminaistetut Jumalan PojatAvaa koko luku
Luku 23 Yksinäiset SanansaattajatAvaa koko luku
Luku 24 Äärettömän Hengen korkeammat persoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 25 Avaruuden SanansaattajajoukotAvaa koko luku
Luku 26 Keskusuniversumin hoivaavat hengetAvaa koko luku
Luku 27 Ensi asteen supernafien toimintaAvaa koko luku
Luku 28 Superuniversumien hoivaavat hengetAvaa koko luku
Luku 29 Universumivoiman ohjaajatAvaa koko luku
Luku 30 Suuruniversumin persoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 31 Lopullisuuden SaavuttajakuntaAvaa koko luku
Luku 32 Paikallisuniversumien kehitysAvaa koko luku
Luku 33 Paikallisuniversumin hallintoAvaa koko luku
Luku 34 Paikallisuniversumin Äiti-HenkiAvaa koko luku
Luku 35 Jumalan paikallisuniversumipojatAvaa koko luku
Luku 36 ElämänkantajatAvaa koko luku
Luku 37 Paikallisuniversumin persoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 38 Paikallisuniversumin hoivaavat hengetAvaa koko luku
Luku 39 Serafien armeijakunnatAvaa koko luku
Luku 40 Ylösnousemukselliset Jumalan pojatAvaa koko luku
Luku 41 Paikallisuniversumin fyysiset aspektitAvaa koko luku
Luku 42 Energia – mieli ja aineAvaa koko luku
Luku 43 KonstellaatiotAvaa koko luku
Luku 44 Taivaalliset taidetyöntekijätAvaa koko luku
Luku 45 Paikallisjärjestelmän hallintoAvaa koko luku
Luku 46 Paikallisjärjestelmän päämajaAvaa koko luku
Luku 47 Seitsemän mansiomaailmaaAvaa koko luku
Luku 48 MorontiaelämäAvaa koko luku
Luku 49 Asutut maailmatAvaa koko luku
Luku 50 PlaneettaprinssitAvaa koko luku
Luku 51 Planetaariset AatamitAvaa koko luku
Luku 52 Planetaariset kuolevaisten aikakaudetAvaa koko luku
Luku 53 Luciferin kapinaAvaa koko luku
Luku 54 Luciferin kapinaan liittyvät ongelmatAvaa koko luku
Luku 55 Valon ja elämän sfääritAvaa koko luku
Luku 56 Universaalinen ykseysAvaa koko luku
Luku 57 Urantian alkuperäAvaa koko luku
Luku 58 Elämän juurruttaminen UrantialleAvaa koko luku
Luku 59 Elämän merellisen muodon aikakausi UrantiallaAvaa koko luku
Luku 60 Urantia maaeliöstön varhaiskaudellaAvaa koko luku
Luku 61 Nisäkkäiden aikakausi UrantiallaAvaa koko luku
Luku 62 Alkuihmisen kantarodutAvaa koko luku
Luku 63 Ensimmäinen ihmisperheAvaa koko luku
Luku 64 Evolutionaariset värilliset rodutAvaa koko luku
Luku 65 Evoluution valvontaAvaa koko luku
Luku 66 Urantian PlaneettaprinssiAvaa koko luku
Luku 67 Planeetan kapinaAvaa koko luku
Luku 68 Sivilisaation sarastusAvaa koko luku
Luku 69 Ihmisen perusinstituutiotAvaa koko luku
Luku 70 Ihmisperäisen hallitusjärjestelmän kehitysAvaa koko luku
Luku 71 Valtion kehittyminenAvaa koko luku
Luku 72 Erään naapuriplaneetan hallitusjärjestelmäNykyinen lukuAvaa koko luku
Luku 73 Eedenin PuutarhaAvaa koko luku
Luku 74 Aatami ja EevaAvaa koko luku
Luku 75 Aatami ja Eeva rikkovat sopimuksensaAvaa koko luku
Luku 76 Toinen PuutarhaAvaa koko luku
Luku 77 KeskiväliolennotAvaa koko luku
Luku 78 Violetti rotu Aatamin aikojen jälkeenAvaa koko luku
Luku 79 Andiittien leviäminen itämaihinAvaa koko luku
Luku 80 Andiittien leviäminen länsimaihinAvaa koko luku
Luku 81 Nykysivilisaation kehittyminenAvaa koko luku
Luku 82 Avioliiton kehitysAvaa koko luku
Luku 83 AvioliittoinstituutioAvaa koko luku
Luku 84 Avioliitto ja perhe-elämäAvaa koko luku
Luku 85 Palvonnan alkujuuretAvaa koko luku
Luku 86 Uskonnon varhaiskehitysAvaa koko luku
Luku 87 AavekultitAvaa koko luku
Luku 88 Fetissit, taikakalut ja magiaAvaa koko luku
Luku 89 Synti, uhri ja sovitusAvaa koko luku
Luku 90 Shamanismi – poppamiehet ja papitAvaa koko luku
Luku 91 Rukoilun kehityshistoriaAvaa koko luku
Luku 92 Uskonnon myöhempi kehitysAvaa koko luku
Luku 93 Makiventa MelkisedekAvaa koko luku
Luku 94 Melkisedekin opetusten vaikutus itämaillaAvaa koko luku
Luku 95 Melkisedekin opetusten vaikutus LevantissaAvaa koko luku
Luku 96 Jahve – heprealaisten JumalaAvaa koko luku
Luku 97 Jumalakäsityksen kehitys heprealaisten keskuudessaAvaa koko luku
Luku 98 Melkisedekin opetusten vaikutus länsimaissaAvaa koko luku
Luku 99 Uskontoon liittyvät yhteiskunnalliset kysymyksetAvaa koko luku
Luku 100 Uskonto ihmisen kokemuksessaAvaa koko luku
Luku 101 Uskonnon todellinen luonneAvaa koko luku
Luku 102 Uskonnollisen uskon perustuksetAvaa koko luku
Luku 103 Uskonnollisen kokemuksen reaalisuusAvaa koko luku
Luku 104 Kolminaisuuskäsityksen kasvuAvaa koko luku
Luku 105 Jumaluus ja todellisuusAvaa koko luku
Luku 106 Universumin todellisuustasotAvaa koko luku
Luku 107 Ajatuksensuuntaajien alkuperä ja olemusAvaa koko luku
Luku 108 Ajatuksensuuntaajien tehtävä ja toimintaAvaa koko luku
Luku 109 Suuntaajien suhde universumin luotuihinAvaa koko luku
Luku 110 Suuntaajien suhde yksittäisiin kuolevaisiinAvaa koko luku
Luku 111 Suuntaaja ja sieluAvaa koko luku
Luku 112 Persoonallisuuden eloonjääminenAvaa koko luku
Luku 113 KohtalonsuojelijaserafitAvaa koko luku
Luku 114 Serafien planetaarinen hallitusAvaa koko luku
Luku 115 Korkein OlentoAvaa koko luku
Luku 116 Kaikkivaltias KorkeinAvaa koko luku
Luku 117 Korkein JumalaAvaa koko luku
Luku 118 Korkein ja Perimmäinen – ajallisuus ja avaruusAvaa koko luku
Luku 119 Kristus Mikaelin lahjoittautumisetAvaa koko luku
Luku 120 Mikaelin lahjoittautuminen UrantiallaAvaa koko luku
Luku 121 Mikaelin lahjoittautumisen aikaiset olotAvaa koko luku
Luku 122 Jeesuksen syntymä ja vauvaikäAvaa koko luku
Luku 123 Jeesuksen varhaislapsuusAvaa koko luku
Luku 124 Jeesuksen myöhempi lapsuusikäAvaa koko luku
Luku 125 Jeesus JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 126 Kaksi ratkaisevan tärkeää vuottaAvaa koko luku
Luku 127 NuoruusvuodetAvaa koko luku
Luku 128 Jeesuksen varhaismiehuusAvaa koko luku
Luku 129 Jeesuksen aikuisiän loppupuoliAvaa koko luku
Luku 130 Matkalla RoomaanAvaa koko luku
Luku 131 Maailman uskonnotAvaa koko luku
Luku 132 Roomassa vietetty aikaAvaa koko luku
Luku 133 Paluu RoomastaAvaa koko luku
Luku 134 Siirtymäkauden vuodetAvaa koko luku
Luku 135 Johannes KastajaAvaa koko luku
Luku 136 Kaste ja ne neljäkymmentä päivääAvaa koko luku
Luku 137 Odottelua GalileassaAvaa koko luku
Luku 138 Valtakunnan sanansaattajain kouluttaminenAvaa koko luku
Luku 139 Kaksitoista apostoliaAvaa koko luku
Luku 140 Kahdentoista apostolin virkaanasettaminenAvaa koko luku
Luku 141 Julkisen toiminnan alkuAvaa koko luku
Luku 142 Pääsiäinen JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 143 Matka Samarian halkiAvaa koko luku
Luku 144 Gilboalla ja DekapoliissaAvaa koko luku
Luku 145 Neljä vaiheikasta päivää KapernaumissaAvaa koko luku
Luku 146 Ensimmäinen Galilean-saarnamatkaAvaa koko luku
Luku 147 Pistäytyminen JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 148 Evankelistojen koulutusta BetsaidassaAvaa koko luku
Luku 149 Toinen saarnamatkaAvaa koko luku
Luku 150 Kolmas saarnamatkaAvaa koko luku
Luku 151 Odottelua ja opetusta järvenrannallaAvaa koko luku
Luku 152 Kapernaumin kriisiin johtaneet tapahtumatAvaa koko luku
Luku 153 Kapernaumin kriisiAvaa koko luku
Luku 154 Viimeiset Kapernaumissa vietetyt päivätAvaa koko luku
Luku 155 Pakomatka Pohjois-Galilean halkiAvaa koko luku
Luku 156 Oleskelu Tyyrossa ja SiidonissaAvaa koko luku
Luku 157 Filippuksen KesareassaAvaa koko luku
Luku 158 KirkastusvuoriAvaa koko luku
Luku 159 Kiertomatka DekapoliissaAvaa koko luku
Luku 160 Rodan AleksandrialainenAvaa koko luku
Luku 161 Jatkokeskustelut Rodanin kanssaAvaa koko luku
Luku 162 LehtimajanjuhlaAvaa koko luku
Luku 163 Seitsemänkymmenen opettajan virkaanasettajaiset MagadanissaAvaa koko luku
Luku 164 Temppelin vihkimisen muistojuhlaAvaa koko luku
Luku 165 Perean-lähetysretki alkaaAvaa koko luku
Luku 166 Viimeinen käynti Pohjois-PereassaAvaa koko luku
Luku 167 Käynti FiladelfiassaAvaa koko luku
Luku 168 Lasaruksen kuolleistaherättäminenAvaa koko luku
Luku 169 Viimeinen opetuskerta PellassaAvaa koko luku
Luku 170 Taivaan valtakuntaAvaa koko luku
Luku 171 Matkalla JerusalemiinAvaa koko luku
Luku 172 Jerusalemiin-menoAvaa koko luku
Luku 173 Maanantai JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 174 Tiistaiaamu temppelissäAvaa koko luku
Luku 175 Viimeinen temppelipuheAvaa koko luku
Luku 176 Tiistai-ilta ÖljymäelläAvaa koko luku
Luku 177 Keskiviikko – lepopäiväAvaa koko luku
Luku 178 Viimeinen leirillä vietetty päiväAvaa koko luku
Luku 179 Viimeinen ehtoollinenAvaa koko luku
Luku 180 JäähyväispuheAvaa koko luku
Luku 181 Viimeiset kehotukset ja varoituksetAvaa koko luku
Luku 182 GetsemanessaAvaa koko luku
Luku 183 Jeesus kavalletaan ja pidätetäänAvaa koko luku
Luku 184 Sanhedrinin oikeusistuimen edessäAvaa koko luku
Luku 185 Oikeuskäsittely Pilatuksen edessäAvaa koko luku
Luku 186 Hetkeä ennen ristiinnaulitsemistaAvaa koko luku
Luku 187 RistiinnaulitseminenAvaa koko luku
Luku 188 Haudassaolon aikaAvaa koko luku
Luku 189 KuolleistanousuAvaa koko luku
Luku 190 Jeesuksen morontiailmestymisetAvaa koko luku
Luku 191 Ilmestymiset apostoleille ja muille johtohenkilöilleAvaa koko luku
Luku 192 Ilmestymiset GalileassaAvaa koko luku
Luku 193 Viimeiset ilmestymiset ja taivaaseenastuminenAvaa koko luku
Luku 194 Totuuden Hengen lahjoittaminenAvaa koko luku
Luku 195 Helluntain jälkeenAvaa koko luku
Luku 196 Jeesuksen uskoAvaa koko luku

Pikaluku

Avaa luku →

Jaa jae

Urantia-kirjan

Sanasto

Urantia-kirjan

Ehdota sanaa

-
1.00×

Luo uusi keskustelu

×