Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Helmikuun 26. päivänä Jeesus, hänen apostolinsa ja suuri joukko seuraajia taivalsivat Jordanin vartta alavirtaan Pereassa Betanian lähistöllä sijaitsevalle kahluupaikalle, eli paikalle, jossa Johannes ensi kerran julisti tulevasta valtakunnasta. Jeesus jäi apostoleineen sinne. He opettivat ja saarnasivat neljän viikon ajan, ennen kuin jatkoivat matkaansa Jerusalemiin.
Heidän toisena Jordanin takaisessa Betaniassa viettämänsä viikon aikana Jeesus vei Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen kolmeksi päiväksi lepäämään joen vastarannan kukkuloille Jerikon eteläpuolella. Mestari opetti näille kolmelle apostolille taivaan valtakunnasta monia uusia ja entistä pitemmälle meneviä totuuksia. Tässä tehtävää esitystä varten järjestelemme ja luokittelemme nämä opetukset uudelleen seuraavalla tavalla:
Jeesus koetti selvittää heille, että hän halusi opetuslasten, jotka olivat saaneet maistaa valtakunnan hyviä henkirealiteetteja, elävän tässä maailmassa niin, että ihmiset nähdessään heidän tapansa viettää elämää, tulisivat valtakuntatietoisiksi ja että nämä sitä kautta tuntisivat kutsumusta esittää uskoville kysymyksiä siitä, mitkä olivat valtakunnan tiet. Kaikki sellaiset vilpittömät totuudenetsijät ovat aina iloisia kuullessaan ilosanoman uskon vuoksi annettavasta lahjasta, joka takaa pääsyn valtakuntaan ikuisine ja jumalallisine henkirealiteetteineen.
Mestari pyrki juurruttamaan kaikkien valtakunnan evankeliumin opettajien mieleen, että heidän ainoana asianaan oli tuoda yksittäisen ihmisen tietoon, että Jumala on hänen Isänsä – johdattaa tämä yksilö tiedostamaan oma poikautensa, ja sen jälkeen esitellä tämä sama ihminen Jumalalle hänen uskonpoikanaan. Nämä perusluonteiset ilmoitukset toteutuvat molemmat Jeesuksessa. Hänestä tuli toden totta ”tie, totuus ja elämä”. Jeesuksen uskonto perustui kokonaan siihen, että hän eli lahjoittautumaelämänsä maan päällä. Tästä maailmasta poistuessaan Jeesus ei jättänyt jälkeensä kirjoja, lakeja tai muita sellaisia ihmisten organisaation muotoja, jotka vaikuttaisivat yksilön uskonnolliseen elämään.
Jeesus teki selväksi, että hän oli tullut solmimaan ihmisiin henkilökohtaiset ja ikuiset suhteet, joiden tulisi käydä iäti kaikkien muiden ihmissuhteiden edellä. Ja hän tähdensi, että tämän läheisen hengellisen yhteenkuuluvaisuuden oli määrä laajeta niin, että sen piiriin kuuluisivat kaikki ihmiset kaikkina aikakausina ja kaikista sosiaalisista oloista kaikkien kansojen keskuudessa. Hänen lapsilleen tarjoamansa ainoa palkinto oli: tässä maailmassa – hengellinen ilo ja yhteys Jumalaan; seuraavassa maailmassa – ikuinen elämä olemalla mukana Paratiisin-Isän jumalallisten henkirealiteettien etenemisessä.
Jeesus painotti erityisesti kahta totuutta, joita hän kutsui valtakuntaa käsittelevässä opetuksessa kahdeksi kaikkein tärkeimmäksi totuudeksi. Ja nämä ovat: pelastuksen saavuttaminen uskon – ja vain uskon – kautta, mihin liittyi vallankumouksellinen opetus siitä, että ihminen saavuttaa vapauden vilpittömästi totuuden tunnistamalla: ”Tulette tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teidät vapaiksi.” Jeesus oli lihalliseen hahmoon ilmaantunut totuus, ja hän lupasi lähettää Totuuden Henkensä kaikkien lastensa sydämeen, sitten kun hän olisi palannut taivaassa olevan Isänsä tykö.
Mestari opetti näille apostoleille perustotuuksia kokonaista aikakautta maan päällä ajatellen. Hänen opetuksiaan olivat useinkin kuuntelemassa nämä apostolit, vaikka hänen sanansa todellisuudessa oli tarkoitettu muiden maailmojen innoitukseksi ja mielenylennykseksi. Hän oli esimerkkinä uudesta ja omaperäisestä elämän järjestyksestä. Ihmisen näkökulmasta katsottuna hän oli tosiaankin juutalainen, mutta hän eli elämänsä tämän maailman kuolevaisen hahmossa koko maailmaa varten.
Jeesus selitti, että varmistaakseen Isänsä tunnistetuksi tulemisen valtakuntasuunnitelman esilletulossa hän oli jättänyt ”maan mahtavat” tarkoituksellisesti huomiotta. Hän aloitti työnsä köyhien parissa, juuri sen yhteiskuntaluokan keskuudessa, jota useimmat aikaisempien aikojen kehitysuskonnot olivat suuresti laiminlyöneet. Hän ei halveksinut yhtäkään ihmistä. Hänen hankkeensa oli maailmanlaajuinen, jopa universaalinen. Hän oli niin peloton ja painokas näitä ajatuksia julistaessaan, että jopa Pietari, Jaakob ja Johannes tunsivat kiusausta ajatella hänen mahdollisesti olevan järjiltään.
Hän koetti varovaisesti tuoda näiden apostolien tietoisuuteen sen totuuden, että hän ei suinkaan ollut tullut suorittamaan lahjoittautumistehtäväänsä vain antaakseen esimerkin muutamalle tämän maailman luodulle vaan asettaakseen ja osoittaakseen ihmiselämää koskevan normin koko universuminsa kaikkien maailmojen kaikille kansoille. Ja tämä normi hipoi korkeinta täydellisyyttä, jopa Universaalisen Isän lopullista hyvyyttä. Mutta apostolit eivät kyenneet ymmärtämään hänen sanojensa merkitystä.
Hän ilmoitti, että hän oli tullut toimiakseen opettajana, joka oli lähetetty taivaasta esittämään hengellistä totuutta aineelliselle mielelle. Ja täsmälleen niin hän teki. Hän oli opettaja, ei saarnaaja. Ihmisen näkökulmasta katsottuna Pietari oli paljon Jeesusta tehokkaampi saarnaaja. Jeesuksen saarnaaminen oli varsin vaikuttavaa hänen ainutlaatuisen persoonallisuutensa ansiosta, eikä niinkään vastustamattoman kaunopuheisuuden tai emotionaalisen puhuttelevuuden takia. Jeesus puhui suoraan ihmisten sielulle. Hän oli ihmisen hengen opettaja, mutta mielen kautta. Hän eli ihmisten parissa.
Juuri tässä tilaisuudessa Jeesus toi Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen tietoon, että hänen toimintaansa maan päällä joissakin suhteissa rajoitti hänen ”korkeuksissa olevan kumppaninsa” antama valtakirja, ja näin sanoessaan hän viittasi Paratiisin-veljensä Immanuelin ennen lahjoittautumista antamiin ohjeisiin. Hän kertoi heille tulleensa täyttämään Isänsä tahdon ja vain Isänsä tahdon. Kun hänen vaikuttimenaan siis oli ehdoton tarkoitusperien selkeys, maailmassa esiintyvä pahuus ei häntä ahdistumiseen asti vaivannut.
Apostolit alkoivat vähitellen panna merkille Jeesuksen teeskentelemättömän ystävällisyyden. Vaikka Mestaria oli helppo lähestyä, hän eli kuitenkin aina kaikista ihmisistä riippumattomana ja heidän yläpuolellaan. Hetkeäkään hän ei koskaan antanut minkään puhtaasti kuolevaiselle ominaisen vaikutteen määräillä itseään, eikä hän ollut heiveröisestä inhimillisestä arviointikyvystä riippuvainen. Hän ei piitannut yleisestä mielipiteestä, eikä ylistely häneen vaikuttanut. Hän ei montakaan kertaa pysähtynyt oikomaan väärinkäsityksiä tai paheksumaan vääristelyä. Neuvoa ei hän koskaan pyytänyt yhdeltäkään ihmiseltä; hän ei koskaan esittänyt rukouspyyntöjä.
Jaakobia hämmästytti, kuinka Jeesus tuntui näkevän lopun alusta. Mestari näytti varsin harvoin yllättyvän. Hän ei koskaan kiihtynyt, harmistunut eikä joutunut ymmälle. Yhdeltäkään ihmiseltä hän ei koskaan pyytänyt anteeksi. Hän oli toisinaan murheissaan, muttei koskaan masentunut.
Johannes havaitsi muita selvemmin, että kaikista jumalallisista ominaisuuksistaan huolimatta Jeesus oli silti ihminen. Jeesus eli ihmisenä ihmisten joukossa ja ymmärsi, rakasti ja osasi käsitellä ihmisiä. Henkilökohtaisessa elämässään hän oli perin juurin inhimillinen ja silti perin juurin virheetön. Ja hän oli aina epäitsekäs.
Vaikkeivät Pietari, Jaakob ja Johannes paljon kyenneetkään ymmärtämään siitä, mitä Jeesus tässä tilaisuudessa sanoi, hänen ylevät sanansa jäivät kytemään heidän sydämeensä, ja ristiinnaulitsemisen ja kuolleistaheräämisen jälkeen ne syttyivät liekkiin ja rikastuttivat ja ilahduttivat suuresti heidän myöhempää toimintaansa. Eikä ole mikään ihme, etteivät nämä apostolit Mestarin sanoja kokonaan käsittäneet, sillä hän hahmotteli heille uutta aikakautta koskevat kaavailut.
On February 26, Jesus, his apostles, and a large group of followers journeyed down the Jordan to the ford near Bethany in Perea, the place where John first made proclamation of the coming kingdom. Jesus with his apostles remained here, teaching and preaching, for four weeks before they went on up to Jerusalem.
The second week of the sojourn at Bethany beyond Jordan, Jesus took Peter, James, and John into the hills across the river and south of Jericho for a three days’ rest. The Master taught these three many new and advanced truths about the kingdom of heaven. For the purpose of this record we will reorganize and classify these teachings as follows:
Jesus endeavored to make clear that he desired his disciples, having tasted of the good spirit realities of the kingdom, so to live in the world that men, by seeing their lives, would become kingdom conscious and hence be led to inquire of believers concerning the ways of the kingdom. All such sincere seekers for the truth are always glad to hear the glad tidings of the faith gift which insures admission to the kingdom with its eternal and divine spirit realities.
The Master sought to impress upon all teachers of the gospel of the kingdom that their only business was to reveal God to the individual man as his Father—to lead this individual man to become son-conscious; then to present this same man to God as his faith son. Both of these essential revelations are accomplished in Jesus. He became, indeed, “the way, the truth, and the life.” The religion of Jesus was wholly based on the living of his bestowal life on earth. When Jesus departed from this world, he left behind no books, laws, or other forms of human organization affecting the religious life of the individual.
Jesus made it plain that he had come to establish personal and eternal relations with men which should forever take precedence over all other human relationships. And he emphasized that this intimate spiritual fellowship was to be extended to all men of all ages and of all social conditions among all peoples. The only reward which he held out for his children was: in this world—spiritual joy and divine communion; in the next world—eternal life in the progress of the divine spirit realities of the Paradise Father.
Jesus laid great emphasis upon what he called the two truths of first import in the teachings of the kingdom, and they are: the attainment of salvation by faith, and faith alone, associated with the revolutionary teaching of the attainment of human liberty through the sincere recognition of truth, “You shall know the truth, and the truth shall make you free.” Jesus was the truth made manifest in the flesh, and he promised to send his Spirit of Truth into the hearts of all his children after his return to the Father in heaven.
The Master was teaching these apostles the essentials of truth for an entire age on earth. They often listened to his teachings when in reality what he said was intended for the inspiration and edification of other worlds. He exemplified a new and original plan of life. From the human standpoint he was indeed a Jew, but he lived his life for all the world as a mortal of the realm.
To insure the recognition of his Father in the unfolding of the plan of the kingdom, Jesus explained that he had purposely ignored the “great men of earth.” He began his work with the poor, the very class which had been so neglected by most of the evolutionary religions of preceding times. He despised no man; his plan was world-wide, even universal. He was so bold and emphatic in these announcements that even Peter, James, and John were tempted to think he might possibly be beside himself.
He sought mildly to impart to these apostles the truth that he had come on this bestowal mission, not to set an example for a few earth creatures, but to establish and demonstrate a standard of human life for all peoples upon all worlds throughout his entire universe. And this standard approached the highest perfection, even the final goodness of the Universal Father. But the apostles could not grasp the meaning of his words.
He announced that he had come to function as a teacher, a teacher sent from heaven to present spiritual truth to the material mind. And this is exactly what he did; he was a teacher, not a preacher. From the human viewpoint Peter was a much more effective preacher than Jesus. Jesus’ preaching was so effective because of his unique personality, not so much because of compelling oratory or emotional appeal. Jesus spoke directly to men’s souls. He was a teacher of man’s spirit, but through the mind. He lived with men.
It was on this occasion that Jesus intimated to Peter, James, and John that his work on earth was in some respects to be limited by the commission of his “associate on high,” referring to the prebestowal instructions of his Paradise brother, Immanuel. He told them that he had come to do his Father’s will and only his Father’s will. Being thus motivated by a wholehearted singleness of purpose, he was not anxiously bothered by the evil in the world.
The apostles were beginning to recognize the unaffected friendliness of Jesus. Though the Master was easy of approach, he always lived independent of, and above, all human beings. Not for one moment was he ever dominated by any purely mortal influence or subject to frail human judgment. He paid no attention to public opinion, and he was uninfluenced by praise. He seldom paused to correct misunderstandings or to resent misrepresentation. He never asked any man for advice; he never made requests for prayers.
James was astonished at how Jesus seemed to see the end from the beginning. The Master rarely appeared to be surprised. He was never excited, vexed, or disconcerted. He never apologized to any man. He was at times saddened, but never discouraged.
More clearly John recognized that, notwithstanding all of his divine endowments, after all, he was human. Jesus lived as a man among men and understood, loved, and knew how to manage men. In his personal life he was so human, and yet so faultless. And he was always unselfish.
Although Peter, James, and John could not understand very much of what Jesus said on this occasion, his gracious words lingered in their hearts, and after the crucifixion and resurrection they came forth greatly to enrich and gladden their subsequent ministry. No wonder these apostles did not fully comprehend the Master’s words, for he was projecting to them the plan of a new age.
SuomiEnglish
Helmikuun 26. päivänä Jeesus, hänen apostolinsa ja suuri joukko seuraajia taivalsivat Jordanin vartta alavirtaan Pereassa Betanian lähistöllä sijaitsevalle kahluupaikalle, eli paikalle, jossa Johannes ensi kerran julisti tulevasta valtakunnasta. Jeesus jäi apostoleineen sinne. He opettivat ja saarnasivat neljän viikon ajan, ennen kuin jatkoivat matkaansa Jerusalemiin.
On February 26, Jesus, his apostles, and a large group of followers journeyed down the Jordan to the ford near Bethany in Perea, the place where John first made proclamation of the coming kingdom. Jesus with his apostles remained here, teaching and preaching, for four weeks before they went on up to Jerusalem.
Heidän toisena Jordanin takaisessa Betaniassa viettämänsä viikon aikana Jeesus vei Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen kolmeksi päiväksi lepäämään joen vastarannan kukkuloille Jerikon eteläpuolella. Mestari opetti näille kolmelle apostolille taivaan valtakunnasta monia uusia ja entistä pitemmälle meneviä totuuksia. Tässä tehtävää esitystä varten järjestelemme ja luokittelemme nämä opetukset uudelleen seuraavalla tavalla:
The second week of the sojourn at Bethany beyond Jordan, Jesus took Peter, James, and John into the hills across the river and south of Jericho for a three days’ rest. The Master taught these three many new and advanced truths about the kingdom of heaven. For the purpose of this record we will reorganize and classify these teachings as follows:
Jeesus koetti selvittää heille, että hän halusi opetuslasten, jotka olivat saaneet maistaa valtakunnan hyviä henkirealiteetteja, elävän tässä maailmassa niin, että ihmiset nähdessään heidän tapansa viettää elämää, tulisivat valtakuntatietoisiksi ja että nämä sitä kautta tuntisivat kutsumusta esittää uskoville kysymyksiä siitä, mitkä olivat valtakunnan tiet. Kaikki sellaiset vilpittömät totuudenetsijät ovat aina iloisia kuullessaan ilosanoman uskon vuoksi annettavasta lahjasta, joka takaa pääsyn valtakuntaan ikuisine ja jumalallisine henkirealiteetteineen.
Jesus endeavored to make clear that he desired his disciples, having tasted of the good spirit realities of the kingdom, so to live in the world that men, by seeing their lives, would become kingdom conscious and hence be led to inquire of believers concerning the ways of the kingdom. All such sincere seekers for the truth are always glad to hear the glad tidings of the faith gift which insures admission to the kingdom with its eternal and divine spirit realities.
Mestari pyrki juurruttamaan kaikkien valtakunnan evankeliumin opettajien mieleen, että heidän ainoana asianaan oli tuoda yksittäisen ihmisen tietoon, että Jumala on hänen Isänsä – johdattaa tämä yksilö tiedostamaan oma poikautensa, ja sen jälkeen esitellä tämä sama ihminen Jumalalle hänen uskonpoikanaan. Nämä perusluonteiset ilmoitukset toteutuvat molemmat Jeesuksessa. Hänestä tuli toden totta ”tie, totuus ja elämä”. Jeesuksen uskonto perustui kokonaan siihen, että hän eli lahjoittautumaelämänsä maan päällä. Tästä maailmasta poistuessaan Jeesus ei jättänyt jälkeensä kirjoja, lakeja tai muita sellaisia ihmisten organisaation muotoja, jotka vaikuttaisivat yksilön uskonnolliseen elämään.
The Master sought to impress upon all teachers of the gospel of the kingdom that their only business was to reveal God to the individual man as his Father—to lead this individual man to become son-conscious; then to present this same man to God as his faith son. Both of these essential revelations are accomplished in Jesus. He became, indeed, “the way, the truth, and the life.” The religion of Jesus was wholly based on the living of his bestowal life on earth. When Jesus departed from this world, he left behind no books, laws, or other forms of human organization affecting the religious life of the individual.
Jeesus teki selväksi, että hän oli tullut solmimaan ihmisiin henkilökohtaiset ja ikuiset suhteet, joiden tulisi käydä iäti kaikkien muiden ihmissuhteiden edellä. Ja hän tähdensi, että tämän läheisen hengellisen yhteenkuuluvaisuuden oli määrä laajeta niin, että sen piiriin kuuluisivat kaikki ihmiset kaikkina aikakausina ja kaikista sosiaalisista oloista kaikkien kansojen keskuudessa. Hänen lapsilleen tarjoamansa ainoa palkinto oli: tässä maailmassa – hengellinen ilo ja yhteys Jumalaan; seuraavassa maailmassa – ikuinen elämä olemalla mukana Paratiisin-Isän jumalallisten henkirealiteettien etenemisessä.
Jesus made it plain that he had come to establish personal and eternal relations with men which should forever take precedence over all other human relationships. And he emphasized that this intimate spiritual fellowship was to be extended to all men of all ages and of all social conditions among all peoples. The only reward which he held out for his children was: in this world—spiritual joy and divine communion; in the next world—eternal life in the progress of the divine spirit realities of the Paradise Father.
Jeesus painotti erityisesti kahta totuutta, joita hän kutsui valtakuntaa käsittelevässä opetuksessa kahdeksi kaikkein tärkeimmäksi totuudeksi. Ja nämä ovat: pelastuksen saavuttaminen uskon – ja vain uskon – kautta, mihin liittyi vallankumouksellinen opetus siitä, että ihminen saavuttaa vapauden vilpittömästi totuuden tunnistamalla: ”Tulette tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teidät vapaiksi.” Jeesus oli lihalliseen hahmoon ilmaantunut totuus, ja hän lupasi lähettää Totuuden Henkensä kaikkien lastensa sydämeen, sitten kun hän olisi palannut taivaassa olevan Isänsä tykö.
Jesus laid great emphasis upon what he called the two truths of first import in the teachings of the kingdom, and they are: the attainment of salvation by faith, and faith alone, associated with the revolutionary teaching of the attainment of human liberty through the sincere recognition of truth, “You shall know the truth, and the truth shall make you free.” Jesus was the truth made manifest in the flesh, and he promised to send his Spirit of Truth into the hearts of all his children after his return to the Father in heaven.
Mestari opetti näille apostoleille perustotuuksia kokonaista aikakautta maan päällä ajatellen. Hänen opetuksiaan olivat useinkin kuuntelemassa nämä apostolit, vaikka hänen sanansa todellisuudessa oli tarkoitettu muiden maailmojen innoitukseksi ja mielenylennykseksi. Hän oli esimerkkinä uudesta ja omaperäisestä elämän järjestyksestä. Ihmisen näkökulmasta katsottuna hän oli tosiaankin juutalainen, mutta hän eli elämänsä tämän maailman kuolevaisen hahmossa koko maailmaa varten.
The Master was teaching these apostles the essentials of truth for an entire age on earth. They often listened to his teachings when in reality what he said was intended for the inspiration and edification of other worlds. He exemplified a new and original plan of life. From the human standpoint he was indeed a Jew, but he lived his life for all the world as a mortal of the realm.
Jeesus selitti, että varmistaakseen Isänsä tunnistetuksi tulemisen valtakuntasuunnitelman esilletulossa hän oli jättänyt ”maan mahtavat” tarkoituksellisesti huomiotta. Hän aloitti työnsä köyhien parissa, juuri sen yhteiskuntaluokan keskuudessa, jota useimmat aikaisempien aikojen kehitysuskonnot olivat suuresti laiminlyöneet. Hän ei halveksinut yhtäkään ihmistä. Hänen hankkeensa oli maailmanlaajuinen, jopa universaalinen. Hän oli niin peloton ja painokas näitä ajatuksia julistaessaan, että jopa Pietari, Jaakob ja Johannes tunsivat kiusausta ajatella hänen mahdollisesti olevan järjiltään.
To insure the recognition of his Father in the unfolding of the plan of the kingdom, Jesus explained that he had purposely ignored the “great men of earth.” He began his work with the poor, the very class which had been so neglected by most of the evolutionary religions of preceding times. He despised no man; his plan was world-wide, even universal. He was so bold and emphatic in these announcements that even Peter, James, and John were tempted to think he might possibly be beside himself.
Hän koetti varovaisesti tuoda näiden apostolien tietoisuuteen sen totuuden, että hän ei suinkaan ollut tullut suorittamaan lahjoittautumistehtäväänsä vain antaakseen esimerkin muutamalle tämän maailman luodulle vaan asettaakseen ja osoittaakseen ihmiselämää koskevan normin koko universuminsa kaikkien maailmojen kaikille kansoille. Ja tämä normi hipoi korkeinta täydellisyyttä, jopa Universaalisen Isän lopullista hyvyyttä. Mutta apostolit eivät kyenneet ymmärtämään hänen sanojensa merkitystä.
He sought mildly to impart to these apostles the truth that he had come on this bestowal mission, not to set an example for a few earth creatures, but to establish and demonstrate a standard of human life for all peoples upon all worlds throughout his entire universe. And this standard approached the highest perfection, even the final goodness of the Universal Father. But the apostles could not grasp the meaning of his words.
Hän ilmoitti, että hän oli tullut toimiakseen opettajana, joka oli lähetetty taivaasta esittämään hengellistä totuutta aineelliselle mielelle. Ja täsmälleen niin hän teki. Hän oli opettaja, ei saarnaaja. Ihmisen näkökulmasta katsottuna Pietari oli paljon Jeesusta tehokkaampi saarnaaja. Jeesuksen saarnaaminen oli varsin vaikuttavaa hänen ainutlaatuisen persoonallisuutensa ansiosta, eikä niinkään vastustamattoman kaunopuheisuuden tai emotionaalisen puhuttelevuuden takia. Jeesus puhui suoraan ihmisten sielulle. Hän oli ihmisen hengen opettaja, mutta mielen kautta. Hän eli ihmisten parissa.
He announced that he had come to function as a teacher, a teacher sent from heaven to present spiritual truth to the material mind. And this is exactly what he did; he was a teacher, not a preacher. From the human viewpoint Peter was a much more effective preacher than Jesus. Jesus’ preaching was so effective because of his unique personality, not so much because of compelling oratory or emotional appeal. Jesus spoke directly to men’s souls. He was a teacher of man’s spirit, but through the mind. He lived with men.
Juuri tässä tilaisuudessa Jeesus toi Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen tietoon, että hänen toimintaansa maan päällä joissakin suhteissa rajoitti hänen ”korkeuksissa olevan kumppaninsa” antama valtakirja, ja näin sanoessaan hän viittasi Paratiisin-veljensä Immanuelin ennen lahjoittautumista antamiin ohjeisiin. Hän kertoi heille tulleensa täyttämään Isänsä tahdon ja vain Isänsä tahdon. Kun hänen vaikuttimenaan siis oli ehdoton tarkoitusperien selkeys, maailmassa esiintyvä pahuus ei häntä ahdistumiseen asti vaivannut.
It was on this occasion that Jesus intimated to Peter, James, and John that his work on earth was in some respects to be limited by the commission of his “associate on high,” referring to the prebestowal instructions of his Paradise brother, Immanuel. He told them that he had come to do his Father’s will and only his Father’s will. Being thus motivated by a wholehearted singleness of purpose, he was not anxiously bothered by the evil in the world.
Apostolit alkoivat vähitellen panna merkille Jeesuksen teeskentelemättömän ystävällisyyden. Vaikka Mestaria oli helppo lähestyä, hän eli kuitenkin aina kaikista ihmisistä riippumattomana ja heidän yläpuolellaan. Hetkeäkään hän ei koskaan antanut minkään puhtaasti kuolevaiselle ominaisen vaikutteen määräillä itseään, eikä hän ollut heiveröisestä inhimillisestä arviointikyvystä riippuvainen. Hän ei piitannut yleisestä mielipiteestä, eikä ylistely häneen vaikuttanut. Hän ei montakaan kertaa pysähtynyt oikomaan väärinkäsityksiä tai paheksumaan vääristelyä. Neuvoa ei hän koskaan pyytänyt yhdeltäkään ihmiseltä; hän ei koskaan esittänyt rukouspyyntöjä.
The apostles were beginning to recognize the unaffected friendliness of Jesus. Though the Master was easy of approach, he always lived independent of, and above, all human beings. Not for one moment was he ever dominated by any purely mortal influence or subject to frail human judgment. He paid no attention to public opinion, and he was uninfluenced by praise. He seldom paused to correct misunderstandings or to resent misrepresentation. He never asked any man for advice; he never made requests for prayers.
Jaakobia hämmästytti, kuinka Jeesus tuntui näkevän lopun alusta. Mestari näytti varsin harvoin yllättyvän. Hän ei koskaan kiihtynyt, harmistunut eikä joutunut ymmälle. Yhdeltäkään ihmiseltä hän ei koskaan pyytänyt anteeksi. Hän oli toisinaan murheissaan, muttei koskaan masentunut.
James was astonished at how Jesus seemed to see the end from the beginning. The Master rarely appeared to be surprised. He was never excited, vexed, or disconcerted. He never apologized to any man. He was at times saddened, but never discouraged.
Johannes havaitsi muita selvemmin, että kaikista jumalallisista ominaisuuksistaan huolimatta Jeesus oli silti ihminen. Jeesus eli ihmisenä ihmisten joukossa ja ymmärsi, rakasti ja osasi käsitellä ihmisiä. Henkilökohtaisessa elämässään hän oli perin juurin inhimillinen ja silti perin juurin virheetön. Ja hän oli aina epäitsekäs.
More clearly John recognized that, notwithstanding all of his divine endowments, after all, he was human. Jesus lived as a man among men and understood, loved, and knew how to manage men. In his personal life he was so human, and yet so faultless. And he was always unselfish.
Vaikkeivät Pietari, Jaakob ja Johannes paljon kyenneetkään ymmärtämään siitä, mitä Jeesus tässä tilaisuudessa sanoi, hänen ylevät sanansa jäivät kytemään heidän sydämeensä, ja ristiinnaulitsemisen ja kuolleistaheräämisen jälkeen ne syttyivät liekkiin ja rikastuttivat ja ilahduttivat suuresti heidän myöhempää toimintaansa. Eikä ole mikään ihme, etteivät nämä apostolit Mestarin sanoja kokonaan käsittäneet, sillä hän hahmotteli heille uutta aikakautta koskevat kaavailut.
Although Peter, James, and John could not understand very much of what Jesus said on this occasion, his gracious words lingered in their hearts, and after the crucifixion and resurrection they came forth greatly to enrich and gladden their subsequent ministry. No wonder these apostles did not fully comprehend the Master’s words, for he was projecting to them the plan of a new age.