Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Jaakob, vanhempi Sebedeuksen kahdesta apostolipojasta, joille Jeesus antoi lempinimen ”ukkosenpojat”, oli apostoliksi tullessaan kolmikymmenvuotias. Hän oli naimisissa, hänellä oli neljä lasta, ja hän asui lähellä vanhempiaan Betsaidassa, Kapernaumin laitamilla. Hän oli kalastaja ja harjoitti ammattiaan nuoremman veljensä Johanneksen kumppanina ja yhdessä Andreaksen ja Simonin kanssa. Jaakobilla ja hänen veljellään Johanneksella oli se etu puolellaan, että he olivat tunteneet Jeesuksen kauemmin kuin kukaan muu apostoleista.
Tämä kyvykäs apostoli oli mielenlaadultaan ristiriitainen. Näytti siltä kuin hänellä todellakin olisi ollut kaksi luonnetta, joista kummankin käyttövoimana olivat voimakkaat tunteet. Hän oli erityisen kiivas, aina kun hänen suuttumuksensa oikein oli saatu nousemaan. Hänellä oli tulinen luonteenlaatu, kunhan se oikein houkuteltiin esille, ja kun myrsky oli asettunut, hänellä oli aina tapana osoittaa vihansa oikeutetuksi ja puolustella sitä sillä perusteella, että kysymyksessä oli ollut täysin oikeutettu närkästyksen ilmaus. Näitä ajoittaisia vihanpuuskia lukuun ottamatta Jaakobin persoonallisuus oli paljossa Andreaksen persoonallisuuden kaltainen. Hänellä ei ollut Andreaksen hienotunteisuutta tai ihmisluonnon ymmärrystä, mutta hän oli Andreasta paljon parempi julkinen puhuja. Pietarin, ja ehkä Matteuksen, jälkeen Jaakob oli kahdestatoista apostolista paras julkisten puheiden pitäjä.
Jaakob ei ollut missään mielessä oikukas, mutta hän saattoi silti olla yhtenä päivänä hiljainen ja vaitelias ja seuraavana päivänä jutella vilkkaasti ja kertoa tarinoita. Tavallisesti hän kyllä Jeesuksen kanssa keskusteli vilkkaastikin, mutta kahdentoista apostolin parissa hän saattoi olla päiväkausia kerrallaan joukon hiljainen mies. Hänen ainoa suuri heikko kohtansa olikin nämä selittämättömät hiljaisuudenpuuskat.
Jaakobin persoonallisuuden erinomainen piirre oli hänen kykynsä nähdä jonkin ehdotuksen kaikki puolet. Koko kahdentoista apostolin joukosta juuri hän pääsi lähimmäksi Jeesuksen opetuksen todellisen merkittävyyden ja tärkeyden ymmärtämistä. Hänkin oli aluksi hidas käsittämään, mitä Mestari tarkoitti, mutta ennen kuin heidän koulutuksensa päättyi, hänelle oli muodostunut erinomainen käsitys Jeesuksen sanomasta. Jaakob kykeni ymmärtämään ihmisluontoa hyvin laajalta alalta; hän tuli mainiosti toimeen monitaitoisen Andreaksen, malttamattoman Pietarin ja sulkeutuneen veljensä, Johanneksen, kanssa.
Vaikka Jaakobilla ja Johanneksella oli omat vaikeutensa heidän koettaessaan työskennellä yhdessä, oli innoittavaa panna merkille, miten hyvin he tulivat keskenään toimeen. He eivät tässä onnistuneet aivan yhtä hyvin kuin Andreas ja Pietari, mutta paljon paremmin kuin tavallisesti odottaisi kahdelta veljekseltä, eritoten tällaisilta itsepäisiltä ja päättäväisiltä veljeksiltä. Mutta niin oudolta kuin se saattaakin kuulostaa, nämä kaksi Sebedeuksen poikaa olivat paljon suvaitsevampia toisiaan kuin ulkopuolisia kohtaan. He olivat kiintyneet syvästi toisiinsa; he olivat aina olleet hyvin keskenään toimeen tulevia leikkitovereita. Juuri nämä ”ukkosenpojat” halusivat, että taivas olisi syössyt tulta ja hävittänyt ne samarialaiset, jotka julkesivat suhtautua epäkunnioittavasti heidän Mestariinsa. Mutta Jaakobin ennenaikainen kuolema tasoitti hänen nuoremman Johannes-veljensä kiivasta luonteenlaatua suuresti.
Jaakobin eniten ihailema Jeesuksen ominaispiirre oli Mestarin myötätuntoinen kiintymys. Jeesuksen ymmärtäväinen kiinnostus niin vähäosaisia kuin mahtavia, niin rikkaita kuin köyhiäkin kohtaan vetosi suuresti Jaakobiin.
Jaakob Sebedeuksen ajattelu ja suunnittelu oli tasapainoista. Andreaksen rinnalla hän oli apostoliryhmässä yksi maltillisimmista. Hän oli tarmokas yksilö, mutta hänellä ei ollut koskaan kiire. Hän oli erinomainen vastapaino Pietarille.
Hän oli vaatimaton ja epädramaattinen, hän hoiti tehtävänsä säntillisesti, hän teki työnsä turhaa melua pitämättä, hän ei tavoitellut mitään erityistä tunnustuksenosoitusta, kunhan oli käsittänyt jotakin valtakunnan todellisesta merkityksestä. Ja myös muisteltaessa tarinaa Jaakobin ja Johanneksen äidistä, joka pyysi, että hänen pojilleen suotaisiin sija Jeesuksen oikealla ja vasemmalla puolella, olisi pidettävä mielessä, että tämän pyynnön esitti nimenomaan äiti. Ja kun he antoivat ymmärtää, että he olisivat valmiit ottamaan kantaakseen tällaiset vastuut, olisi muistettava, että he olivat tietoisia vaaroista, jotka liittyisivät Mestarin oletettuun kapinaan Rooman valtaa vastaan, ja että he myös olivat valmiit maksamaan hinnan, joka heidän siinä tapauksessa olisi maksettava. Kun Jeesus kysyi, olivatko he valmiit juomaan sen maljan, he vastasivat olevansa siihen valmiita. Ja Jaakobin kohdalla se kävikin kirjaimellisesti toteen; hän todellakin joi saman maljan Mestarin kanssa, kun otetaan huomioon, että hän oli apostoleista ensimmäinen, joka kärsi marttyyrikuoleman, sillä jo toimintansa alkuvaiheessa hänet Herodes Agrippan toimesta surmattiin miekalla. Jaakob oli näin ollen kahdestatoista apostolista ensimmäinen, joka uhrasi elämänsä uudella valtakunnan taistelurintamalla. Herodes Agrippa pelkäsi Jaakobia enemmän kuin kaikkia muita apostoleja. Jaakob oli tosiaan useinkin hiljainen ja vaitelias, mutta hän oli rohkea ja päättäväinen, sitten kun hänen vakaumuksensa olivat heränneet ja kun ne asetettiin kyseenalaisiksi.
Jaakob eli elämänsä sen täyteen määrään saakka, ja kun loppu tuli, hän käyttäytyi sellaista laupeutta ja sellaista lujuutta osoittaen, että jopa se, joka häntä vastaan oli syytteen nostanut ja hänet ilmiantanut ja joka oli läsnä hänen oikeudenkäynnissään ja teloituksessaan, liikuttui siinä määrin, että ryntäsi pois Jaakobin kuolinpaikalta liittyäkseen itse Jeesuksen opetuslapsiin.
James, the older of the two apostle sons of Zebedee, whom Jesus nicknamed “sons of thunder,” was thirty years old when he became an apostle. He was married, had four children, and lived near his parents in the outskirts of Capernaum, Bethsaida. He was a fisherman, plying his calling in company with his younger brother John and in association with Andrew and Simon. James and his brother John enjoyed the advantage of having known Jesus longer than any of the other apostles.
This able apostle was a temperamental contradiction; he seemed really to possess two natures, both of which were actuated by strong feelings. He was particularly vehement when his indignation was once fully aroused. He had a fiery temper when once it was adequately provoked, and when the storm was over, he was always wont to justify and excuse his anger under the pretense that it was wholly a manifestation of righteous indignation. Except for these periodic upheavals of wrath, James’s personality was much like that of Andrew. He did not have Andrew’s discretion or insight into human nature, but he was a much better public speaker. Next to Peter, unless it was Matthew, James was the best public orator among the twelve.
Though James was in no sense moody, he could be quiet and taciturn one day and a very good talker and storyteller the next. He usually talked freely with Jesus, but among the twelve, for days at a time he was the silent man. His one great weakness was these spells of unaccountable silence.
The outstanding feature of James’s personality was his ability to see all sides of a proposition. Of all the twelve, he came the nearest to grasping the real import and significance of Jesus’ teaching. He, too, was slow at first to comprehend the Master’s meaning, but ere they had finished their training, he had acquired a superior concept of Jesus’ message. James was able to understand a wide range of human nature; he got along well with the versatile Andrew, the impetuous Peter, and his self-contained brother John.
Though James and John had their troubles trying to work together, it was inspiring to observe how well they got along. They did not succeed quite so well as Andrew and Peter, but they did much better than would ordinarily be expected of two brothers, especially such headstrong and determined brothers. But, strange as it may seem, these two sons of Zebedee were much more tolerant of each other than they were of strangers. They had great affection for one another; they had always been happy playmates. It was these “sons of thunder” who wanted to call fire down from heaven to destroy the Samaritans who presumed to show disrespect for their Master. But the untimely death of James greatly modified the vehement temperament of his younger brother John.
That characteristic of Jesus which James most admired was the Master’s sympathetic affection. Jesus’ understanding interest in the small and the great, the rich and the poor, made a great appeal to him.
James Zebedee was a well-balanced thinker and planner. Along with Andrew, he was one of the more level-headed of the apostolic group. He was a vigorous individual but was never in a hurry. He was an excellent balance wheel for Peter.
He was modest and undramatic, a daily server, an unpretentious worker, seeking no special reward when he once grasped something of the real meaning of the kingdom. And even in the story about the mother of James and John, who asked that her sons be granted places on the right hand and the left hand of Jesus, it should be remembered that it was the mother who made this request. And when they signified that they were ready to assume such responsibilities, it should be recognized that they were cognizant of the dangers accompanying the Master’s supposed revolt against the Roman power, and that they were also willing to pay the price. When Jesus asked if they were ready to drink the cup, they replied that they were. And as concerns James, it was literally true—he did drink the cup with the Master, seeing that he was the first of the apostles to experience martyrdom, being early put to death with the sword by Herod Agrippa. James was thus the first of the twelve to sacrifice his life upon the new battle line of the kingdom. Herod Agrippa feared James above all the other apostles. He was indeed often quiet and silent, but he was brave and determined when his convictions were aroused and challenged.
James lived his life to the full, and when the end came, he bore himself with such grace and fortitude that even his accuser and informer, who attended his trial and execution, was so touched that he rushed away from the scene of James’s death to join himself to the disciples of Jesus.
SuomiEnglish
Jaakob, vanhempi Sebedeuksen kahdesta apostolipojasta, joille Jeesus antoi lempinimen ”ukkosenpojat”, oli apostoliksi tullessaan kolmikymmenvuotias. Hän oli naimisissa, hänellä oli neljä lasta, ja hän asui lähellä vanhempiaan Betsaidassa, Kapernaumin laitamilla. Hän oli kalastaja ja harjoitti ammattiaan nuoremman veljensä Johanneksen kumppanina ja yhdessä Andreaksen ja Simonin kanssa. Jaakobilla ja hänen veljellään Johanneksella oli se etu puolellaan, että he olivat tunteneet Jeesuksen kauemmin kuin kukaan muu apostoleista.
James, the older of the two apostle sons of Zebedee, whom Jesus nicknamed “sons of thunder,” was thirty years old when he became an apostle. He was married, had four children, and lived near his parents in the outskirts of Capernaum, Bethsaida. He was a fisherman, plying his calling in company with his younger brother John and in association with Andrew and Simon. James and his brother John enjoyed the advantage of having known Jesus longer than any of the other apostles.
Tämä kyvykäs apostoli oli mielenlaadultaan ristiriitainen. Näytti siltä kuin hänellä todellakin olisi ollut kaksi luonnetta, joista kummankin käyttövoimana olivat voimakkaat tunteet. Hän oli erityisen kiivas, aina kun hänen suuttumuksensa oikein oli saatu nousemaan. Hänellä oli tulinen luonteenlaatu, kunhan se oikein houkuteltiin esille, ja kun myrsky oli asettunut, hänellä oli aina tapana osoittaa vihansa oikeutetuksi ja puolustella sitä sillä perusteella, että kysymyksessä oli ollut täysin oikeutettu närkästyksen ilmaus. Näitä ajoittaisia vihanpuuskia lukuun ottamatta Jaakobin persoonallisuus oli paljossa Andreaksen persoonallisuuden kaltainen. Hänellä ei ollut Andreaksen hienotunteisuutta tai ihmisluonnon ymmärrystä, mutta hän oli Andreasta paljon parempi julkinen puhuja. Pietarin, ja ehkä Matteuksen, jälkeen Jaakob oli kahdestatoista apostolista paras julkisten puheiden pitäjä.
This able apostle was a temperamental contradiction; he seemed really to possess two natures, both of which were actuated by strong feelings. He was particularly vehement when his indignation was once fully aroused. He had a fiery temper when once it was adequately provoked, and when the storm was over, he was always wont to justify and excuse his anger under the pretense that it was wholly a manifestation of righteous indignation. Except for these periodic upheavals of wrath, James’s personality was much like that of Andrew. He did not have Andrew’s discretion or insight into human nature, but he was a much better public speaker. Next to Peter, unless it was Matthew, James was the best public orator among the twelve.
Jaakob ei ollut missään mielessä oikukas, mutta hän saattoi silti olla yhtenä päivänä hiljainen ja vaitelias ja seuraavana päivänä jutella vilkkaasti ja kertoa tarinoita. Tavallisesti hän kyllä Jeesuksen kanssa keskusteli vilkkaastikin, mutta kahdentoista apostolin parissa hän saattoi olla päiväkausia kerrallaan joukon hiljainen mies. Hänen ainoa suuri heikko kohtansa olikin nämä selittämättömät hiljaisuudenpuuskat.
Though James was in no sense moody, he could be quiet and taciturn one day and a very good talker and storyteller the next. He usually talked freely with Jesus, but among the twelve, for days at a time he was the silent man. His one great weakness was these spells of unaccountable silence.
Jaakobin persoonallisuuden erinomainen piirre oli hänen kykynsä nähdä jonkin ehdotuksen kaikki puolet. Koko kahdentoista apostolin joukosta juuri hän pääsi lähimmäksi Jeesuksen opetuksen todellisen merkittävyyden ja tärkeyden ymmärtämistä. Hänkin oli aluksi hidas käsittämään, mitä Mestari tarkoitti, mutta ennen kuin heidän koulutuksensa päättyi, hänelle oli muodostunut erinomainen käsitys Jeesuksen sanomasta. Jaakob kykeni ymmärtämään ihmisluontoa hyvin laajalta alalta; hän tuli mainiosti toimeen monitaitoisen Andreaksen, malttamattoman Pietarin ja sulkeutuneen veljensä, Johanneksen, kanssa.
The outstanding feature of James’s personality was his ability to see all sides of a proposition. Of all the twelve, he came the nearest to grasping the real import and significance of Jesus’ teaching. He, too, was slow at first to comprehend the Master’s meaning, but ere they had finished their training, he had acquired a superior concept of Jesus’ message. James was able to understand a wide range of human nature; he got along well with the versatile Andrew, the impetuous Peter, and his self-contained brother John.
Vaikka Jaakobilla ja Johanneksella oli omat vaikeutensa heidän koettaessaan työskennellä yhdessä, oli innoittavaa panna merkille, miten hyvin he tulivat keskenään toimeen. He eivät tässä onnistuneet aivan yhtä hyvin kuin Andreas ja Pietari, mutta paljon paremmin kuin tavallisesti odottaisi kahdelta veljekseltä, eritoten tällaisilta itsepäisiltä ja päättäväisiltä veljeksiltä. Mutta niin oudolta kuin se saattaakin kuulostaa, nämä kaksi Sebedeuksen poikaa olivat paljon suvaitsevampia toisiaan kuin ulkopuolisia kohtaan. He olivat kiintyneet syvästi toisiinsa; he olivat aina olleet hyvin keskenään toimeen tulevia leikkitovereita. Juuri nämä ”ukkosenpojat” halusivat, että taivas olisi syössyt tulta ja hävittänyt ne samarialaiset, jotka julkesivat suhtautua epäkunnioittavasti heidän Mestariinsa. Mutta Jaakobin ennenaikainen kuolema tasoitti hänen nuoremman Johannes-veljensä kiivasta luonteenlaatua suuresti.
Though James and John had their troubles trying to work together, it was inspiring to observe how well they got along. They did not succeed quite so well as Andrew and Peter, but they did much better than would ordinarily be expected of two brothers, especially such headstrong and determined brothers. But, strange as it may seem, these two sons of Zebedee were much more tolerant of each other than they were of strangers. They had great affection for one another; they had always been happy playmates. It was these “sons of thunder” who wanted to call fire down from heaven to destroy the Samaritans who presumed to show disrespect for their Master. But the untimely death of James greatly modified the vehement temperament of his younger brother John.
Jaakobin eniten ihailema Jeesuksen ominaispiirre oli Mestarin myötätuntoinen kiintymys. Jeesuksen ymmärtäväinen kiinnostus niin vähäosaisia kuin mahtavia, niin rikkaita kuin köyhiäkin kohtaan vetosi suuresti Jaakobiin.
That characteristic of Jesus which James most admired was the Master’s sympathetic affection. Jesus’ understanding interest in the small and the great, the rich and the poor, made a great appeal to him.
Jaakob Sebedeuksen ajattelu ja suunnittelu oli tasapainoista. Andreaksen rinnalla hän oli apostoliryhmässä yksi maltillisimmista. Hän oli tarmokas yksilö, mutta hänellä ei ollut koskaan kiire. Hän oli erinomainen vastapaino Pietarille.
James Zebedee was a well-balanced thinker and planner. Along with Andrew, he was one of the more level-headed of the apostolic group. He was a vigorous individual but was never in a hurry. He was an excellent balance wheel for Peter.
Hän oli vaatimaton ja epädramaattinen, hän hoiti tehtävänsä säntillisesti, hän teki työnsä turhaa melua pitämättä, hän ei tavoitellut mitään erityistä tunnustuksenosoitusta, kunhan oli käsittänyt jotakin valtakunnan todellisesta merkityksestä. Ja myös muisteltaessa tarinaa Jaakobin ja Johanneksen äidistä, joka pyysi, että hänen pojilleen suotaisiin sija Jeesuksen oikealla ja vasemmalla puolella, olisi pidettävä mielessä, että tämän pyynnön esitti nimenomaan äiti. Ja kun he antoivat ymmärtää, että he olisivat valmiit ottamaan kantaakseen tällaiset vastuut, olisi muistettava, että he olivat tietoisia vaaroista, jotka liittyisivät Mestarin oletettuun kapinaan Rooman valtaa vastaan, ja että he myös olivat valmiit maksamaan hinnan, joka heidän siinä tapauksessa olisi maksettava. Kun Jeesus kysyi, olivatko he valmiit juomaan sen maljan, he vastasivat olevansa siihen valmiita. Ja Jaakobin kohdalla se kävikin kirjaimellisesti toteen; hän todellakin joi saman maljan Mestarin kanssa, kun otetaan huomioon, että hän oli apostoleista ensimmäinen, joka kärsi marttyyrikuoleman, sillä jo toimintansa alkuvaiheessa hänet Herodes Agrippan toimesta surmattiin miekalla. Jaakob oli näin ollen kahdestatoista apostolista ensimmäinen, joka uhrasi elämänsä uudella valtakunnan taistelurintamalla. Herodes Agrippa pelkäsi Jaakobia enemmän kuin kaikkia muita apostoleja. Jaakob oli tosiaan useinkin hiljainen ja vaitelias, mutta hän oli rohkea ja päättäväinen, sitten kun hänen vakaumuksensa olivat heränneet ja kun ne asetettiin kyseenalaisiksi.
He was modest and undramatic, a daily server, an unpretentious worker, seeking no special reward when he once grasped something of the real meaning of the kingdom. And even in the story about the mother of James and John, who asked that her sons be granted places on the right hand and the left hand of Jesus, it should be remembered that it was the mother who made this request. And when they signified that they were ready to assume such responsibilities, it should be recognized that they were cognizant of the dangers accompanying the Master’s supposed revolt against the Roman power, and that they were also willing to pay the price. When Jesus asked if they were ready to drink the cup, they replied that they were. And as concerns James, it was literally true—he did drink the cup with the Master, seeing that he was the first of the apostles to experience martyrdom, being early put to death with the sword by Herod Agrippa. James was thus the first of the twelve to sacrifice his life upon the new battle line of the kingdom. Herod Agrippa feared James above all the other apostles. He was indeed often quiet and silent, but he was brave and determined when his convictions were aroused and challenged.
Jaakob eli elämänsä sen täyteen määrään saakka, ja kun loppu tuli, hän käyttäytyi sellaista laupeutta ja sellaista lujuutta osoittaen, että jopa se, joka häntä vastaan oli syytteen nostanut ja hänet ilmiantanut ja joka oli läsnä hänen oikeudenkäynnissään ja teloituksessaan, liikuttui siinä määrin, että ryntäsi pois Jaakobin kuolinpaikalta liittyäkseen itse Jeesuksen opetuslapsiin.
James lived his life to the full, and when the end came, he bore himself with such grace and fortitude that even his accuser and informer, who attended his trial and execution, was so touched that he rushed away from the scene of James’s death to join himself to the disciples of Jesus.