Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Intia on ainoa paikka, jossa kaikki Urantian rodut sekoittuivat, ja andiittien maahantunkeutuminen lisäsi sekoitukseen vielä viimeisen rotuaineksen. Sangik-rodut ilmestyivät olemassaolon piiriin Intian luoteispuoleisilla ylängöillä, ja poikkeuksetta jokaisen rodun jäseniä tunkeutui Intian mannermaalle jo olemassaolonsa ensimmäisinä aikoina. Seurauksena oli heterogeenisin rotusekoitus, mikä koskaan on Urantialla esiintynyt. Muinainen Intia toimi vaeltavien rotujen pyydystysaltaana. Niemimaan tyvi oli aiemmin jonkin verran nykyistä kapeampi, sillä suuri osa Gangesin ja Induksen suistomaista on viimeisten viidenkymmenentuhannen vuoden aikaansaannosta.
Intian varhaisimmat rotusekoitukset muodostuivat siitä, että sinne kulkeutuneet punainen ja keltainen rotu sekoittuivat alkuperäisiin andoniitteihin. Myöhemmin tämä ryhmä heikkeni sikäli, että se sulatti itseensä suurehkon osan nyt jo sukupuuttoon kuolleista itäisistä vihreistä kansoista samoin kuin suuret määrät oranssin rodun jäsenistä; se koheni hieman siitä, että se vähäisessä määrin sekoittui sinisen ihmisen kanssa, mutta se kärsi taas tavattomasti siitä, että siihen sulautui suuri joukko indigorotua. Mutta Intian niin kutsutut alkuperäiskansat eivät oikeastaan edusta näitä varhaisia kansanheimoja, vaan ne edustavat pikemminkin kaikkein alinta eteläistä ja itäistä reuna-alueen väestöä, jota sen paremmin varhaiset andiitit kuin heidän myöhemmin ilmaantuneet arjalaisserkkunsakaan eivät koskaan sulauttaneet omiin rotukantoihinsa.
Läntisen Intian väestö oli vuoteen 20000 eKr. mennessä jo saanut aavistuksen verran Aatamin verenperintöä, eikä yhdessäkään kansassa Urantian koko historian kuluessa ole koskaan yhdistynyt näin monta eri rotua. Mutta oli valitettavaa, että vallitsevina olivat toissijaiset sangik-rotuainekset, ja varsinainen onnettomuus oli se, että sekä sininen että punainen ihminen tästä muinaisesta rotujen sulatuskattilasta niin suuressa määrin puuttuivat. Suurempi ensisijaisten sangik-kantojen osuus olisi tuonut mukanaan hyvin suuren lisän siihen, mikä olisi voinut olla vieläkin suurenmoisempi sivilisaatio. Mitä nyt tapahtui oli, että punainen ihminen hävitti itseään Amerikoissa, sininen ihminen temmelsi Euroopassa ja varhaiset Aatamin jälkeläiset (niin myös useimmat myöhemmistä) osoittivat perin vähäistä halukkuutta sekoittua tummempiin värilliskansoihin, olivat nämä Intiassa, Afrikassa tai muualla.
Noin vuonna 15000 eKr. kohonnut väestöpaine kaikkialla Turkestanissa ja Iranissa aiheutti varsinaisesti ensimmäisen laajemman andiittien muuttoliikkeen kohti Intiaa. Yli viidentoista vuosisadan ajan näitä korkeammantasoisia kansanheimoja virtasi Belutshistanin ylänköjen kautta Intiaan, jossa ne levittäytyivät sekä Induksen- että Gangesinlaaksoon ja etenivät hitaasti etelään kohti Deccania. Tämä luoteesta tuleva andiittien paine ajoi monet etelän ja idän heikommat ainekset Burmaan ja Etelä-Kiinaan, mutta ei sittenkään riittävässä määrin, jotta maahantunkeutujat olisivat säästyneet rodulliselta poispyyhkiytymiseltä.
Se, ettei Intia onnistunut saavuttamaan johtoasemaa Euraasiassa, johtui suurelta osalta pinnanmuodostuksesta: pohjoisesta tuleva väestöpaine nimittäin vain tunki väestön valtaosan etelään, yhä ahtaammaksi käyvälle Deccanin alueelle, jota kaikilta sivustoiltaan ympäröi meri. Jos lähellä olisi ollut maata, jonne muuttaa, heikommat ainekset olisi tungettu pois kaikkiin mahdollisiin suuntiin, ja paremmat rotukannat olisivat yltäneet korkeampaan sivilisaatioon.
Tuossa tilanteessa nämä varhaisemmat andiittivalloittajat pyrkivät epätoivoisesti säilyttämään identiteettinsä ja pysäyttämään sen rotujen vuoksiaallon, joka uhkasi hukuttaa heidät alleen, asettamalla tiukkoja rajoituksia seka-avioliitoille. Vuoteen 10000 eKr. mennessä andiitit olivat kuitenkin hävinneet rotujen mereen. Kokonaisuutta ajatellen väestö oli tämän sulautumisen kautta kuitenkin selvästi kohentunut.
Rotujen sekoittuminen on aina hyödyllistä siinä mielessä, että se edistää kulttuurin monipuolisuutta ja auttaa sivilisaation edistymistä, mutta mikäli vallalla ovat rotukantojen alempitasoiset ainekset, niin tällä tavoin saatavat tulokset jäävät lyhytikäisiksi. Monikielinen kulttuuri on säilytettävissä vain siinä tapauksessa, että korkeammantasoisten väestöainesten jälkeläistentuotannolla on turvallinen etumatka alempitasoisten lisääntymiseen verrattuna. Alempitasoisten rotuainesten hillitsemätön lisääntyminen, samalla kun korkeampitasoisten lisääntyminen vähenee, merkitsee poikkeuksetta kulttuurisivilisaation itsemurhaa.
Mikäli andiittivalloittajia olisi ollut kolminkertainen määrä tai jos he olisivat karkottaneet tai hävittäneet epätoivottavimman kolmanneksen sekoittuneista oranssi-vihreä-indigoasukkaista, Intiasta olisi tullut maailman kulttuurisivilisaation johtavia keskuksia, ja se olisi ilman muuta houkutellut puoleensa suuremman osan niistä mesopotamialaisten myöhemmistä muuttoaalloista, jotka virtasivat Turkestaniin ja sieltä pohjoisen suunnalle eli Eurooppaan.
India is the only locality where all the Urantia races were blended, the Andite invasion adding the last stock. In the highlands northwest of India the Sangik races came into existence, and without exception members of each penetrated the subcontinent of India in their early days, leaving behind them the most heterogeneous race mixture ever to exist on Urantia. Ancient India acted as a catch basin for the migrating races. The base of the peninsula was formerly somewhat narrower than now, much of the deltas of the Ganges and Indus being the work of the last fifty thousand years.
The earliest race mixtures in India were a blending of the migrating red and yellow races with the aboriginal Andonites. This group was later weakened by absorbing the greater portion of the extinct eastern green peoples as well as large numbers of the orange race, was slightly improved through limited admixture with the blue man, but suffered exceedingly through assimilation of large numbers of the indigo race. But the so-called aborigines of India are hardly representative of these early people; they are rather the most inferior southern and eastern fringe, which was never fully absorbed by either the early Andites or their later appearing Aryan cousins.
By 20,000 b.c. the population of western India had already become tinged with the Adamic blood, and never in the history of Urantia did any one people combine so many different races. But it was unfortunate that the secondary Sangik strains predominated, and it was a real calamity that both the blue and the red man were so largely missing from this racial melting pot of long ago; more of the primary Sangik strains would have contributed very much toward the enhancement of what might have been an even greater civilization. As it developed, the red man was destroying himself in the Americas, the blue man was disporting himself in Europe, and the early descendants of Adam (and most of the later ones) exhibited little desire to admix with the darker colored peoples, whether in India, Africa, or elsewhere.
About 15,000 b.c. increasing population pressure throughout Turkestan and Iran occasioned the first really extensive Andite movement toward India. For over fifteen centuries these superior peoples poured in through the highlands of Baluchistan, spreading out over the valleys of the Indus and Ganges and slowly moving southward into the Deccan. This Andite pressure from the northwest drove many of the southern and eastern inferiors into Burma and southern China but not sufficiently to save the invaders from racial obliteration.
The failure of India to achieve the hegemony of Eurasia was largely a matter of topography; population pressure from the north only crowded the majority of the people southward into the decreasing territory of the Deccan, surrounded on all sides by the sea. Had there been adjacent lands for emigration, then would the inferiors have been crowded out in all directions, and the superior stocks would have achieved a higher civilization.
As it was, these earlier Andite conquerors made a desperate attempt to preserve their identity and stem the tide of racial engulfment by the establishment of rigid restrictions regarding intermarriage. Nonetheless, the Andites had become submerged by 10,000 b.c., but the whole mass of the people had been markedly improved by this absorption.
Race mixture is always advantageous in that it favors versatility of culture and makes for a progressive civilization, but if the inferior elements of racial stocks predominate, such achievements will be short-lived. A polyglot culture can be preserved only if the superior stocks reproduce themselves in a safe margin over the inferior. Unrestrained multiplication of inferiors, with decreasing reproduction of superiors, is unfailingly suicidal of cultural civilization.
Had the Andite conquerors been in numbers three times what they were, or had they driven out or destroyed the least desirable third of the mixed orange-green-indigo inhabitants, then would India have become one of the world’s leading centers of cultural civilization and undoubtedly would have attracted more of the later waves of Mesopotamians that flowed into Turkestan and thence northward to Europe.
SuomiEnglish
Intia on ainoa paikka, jossa kaikki Urantian rodut sekoittuivat, ja andiittien maahantunkeutuminen lisäsi sekoitukseen vielä viimeisen rotuaineksen. Sangik-rodut ilmestyivät olemassaolon piiriin Intian luoteispuoleisilla ylängöillä, ja poikkeuksetta jokaisen rodun jäseniä tunkeutui Intian mannermaalle jo olemassaolonsa ensimmäisinä aikoina. Seurauksena oli heterogeenisin rotusekoitus, mikä koskaan on Urantialla esiintynyt. Muinainen Intia toimi vaeltavien rotujen pyydystysaltaana. Niemimaan tyvi oli aiemmin jonkin verran nykyistä kapeampi, sillä suuri osa Gangesin ja Induksen suistomaista on viimeisten viidenkymmenentuhannen vuoden aikaansaannosta.
India is the only locality where all the Urantia races were blended, the Andite invasion adding the last stock. In the highlands northwest of India the Sangik races came into existence, and without exception members of each penetrated the subcontinent of India in their early days, leaving behind them the most heterogeneous race mixture ever to exist on Urantia. Ancient India acted as a catch basin for the migrating races. The base of the peninsula was formerly somewhat narrower than now, much of the deltas of the Ganges and Indus being the work of the last fifty thousand years.
Intian varhaisimmat rotusekoitukset muodostuivat siitä, että sinne kulkeutuneet punainen ja keltainen rotu sekoittuivat alkuperäisiin andoniitteihin. Myöhemmin tämä ryhmä heikkeni sikäli, että se sulatti itseensä suurehkon osan nyt jo sukupuuttoon kuolleista itäisistä vihreistä kansoista samoin kuin suuret määrät oranssin rodun jäsenistä; se koheni hieman siitä, että se vähäisessä määrin sekoittui sinisen ihmisen kanssa, mutta se kärsi taas tavattomasti siitä, että siihen sulautui suuri joukko indigorotua. Mutta Intian niin kutsutut alkuperäiskansat eivät oikeastaan edusta näitä varhaisia kansanheimoja, vaan ne edustavat pikemminkin kaikkein alinta eteläistä ja itäistä reuna-alueen väestöä, jota sen paremmin varhaiset andiitit kuin heidän myöhemmin ilmaantuneet arjalaisserkkunsakaan eivät koskaan sulauttaneet omiin rotukantoihinsa.
The earliest race mixtures in India were a blending of the migrating red and yellow races with the aboriginal Andonites. This group was later weakened by absorbing the greater portion of the extinct eastern green peoples as well as large numbers of the orange race, was slightly improved through limited admixture with the blue man, but suffered exceedingly through assimilation of large numbers of the indigo race. But the so-called aborigines of India are hardly representative of these early people; they are rather the most inferior southern and eastern fringe, which was never fully absorbed by either the early Andites or their later appearing Aryan cousins.
Läntisen Intian väestö oli vuoteen 20000 eKr. mennessä jo saanut aavistuksen verran Aatamin verenperintöä, eikä yhdessäkään kansassa Urantian koko historian kuluessa ole koskaan yhdistynyt näin monta eri rotua. Mutta oli valitettavaa, että vallitsevina olivat toissijaiset sangik-rotuainekset, ja varsinainen onnettomuus oli se, että sekä sininen että punainen ihminen tästä muinaisesta rotujen sulatuskattilasta niin suuressa määrin puuttuivat. Suurempi ensisijaisten sangik-kantojen osuus olisi tuonut mukanaan hyvin suuren lisän siihen, mikä olisi voinut olla vieläkin suurenmoisempi sivilisaatio. Mitä nyt tapahtui oli, että punainen ihminen hävitti itseään Amerikoissa, sininen ihminen temmelsi Euroopassa ja varhaiset Aatamin jälkeläiset (niin myös useimmat myöhemmistä) osoittivat perin vähäistä halukkuutta sekoittua tummempiin värilliskansoihin, olivat nämä Intiassa, Afrikassa tai muualla.
By 20,000 b.c. the population of western India had already become tinged with the Adamic blood, and never in the history of Urantia did any one people combine so many different races. But it was unfortunate that the secondary Sangik strains predominated, and it was a real calamity that both the blue and the red man were so largely missing from this racial melting pot of long ago; more of the primary Sangik strains would have contributed very much toward the enhancement of what might have been an even greater civilization. As it developed, the red man was destroying himself in the Americas, the blue man was disporting himself in Europe, and the early descendants of Adam (and most of the later ones) exhibited little desire to admix with the darker colored peoples, whether in India, Africa, or elsewhere.
Noin vuonna 15000 eKr. kohonnut väestöpaine kaikkialla Turkestanissa ja Iranissa aiheutti varsinaisesti ensimmäisen laajemman andiittien muuttoliikkeen kohti Intiaa. Yli viidentoista vuosisadan ajan näitä korkeammantasoisia kansanheimoja virtasi Belutshistanin ylänköjen kautta Intiaan, jossa ne levittäytyivät sekä Induksen- että Gangesinlaaksoon ja etenivät hitaasti etelään kohti Deccania. Tämä luoteesta tuleva andiittien paine ajoi monet etelän ja idän heikommat ainekset Burmaan ja Etelä-Kiinaan, mutta ei sittenkään riittävässä määrin, jotta maahantunkeutujat olisivat säästyneet rodulliselta poispyyhkiytymiseltä.
About 15,000 b.c. increasing population pressure throughout Turkestan and Iran occasioned the first really extensive Andite movement toward India. For over fifteen centuries these superior peoples poured in through the highlands of Baluchistan, spreading out over the valleys of the Indus and Ganges and slowly moving southward into the Deccan. This Andite pressure from the northwest drove many of the southern and eastern inferiors into Burma and southern China but not sufficiently to save the invaders from racial obliteration.
Se, ettei Intia onnistunut saavuttamaan johtoasemaa Euraasiassa, johtui suurelta osalta pinnanmuodostuksesta: pohjoisesta tuleva väestöpaine nimittäin vain tunki väestön valtaosan etelään, yhä ahtaammaksi käyvälle Deccanin alueelle, jota kaikilta sivustoiltaan ympäröi meri. Jos lähellä olisi ollut maata, jonne muuttaa, heikommat ainekset olisi tungettu pois kaikkiin mahdollisiin suuntiin, ja paremmat rotukannat olisivat yltäneet korkeampaan sivilisaatioon.
The failure of India to achieve the hegemony of Eurasia was largely a matter of topography; population pressure from the north only crowded the majority of the people southward into the decreasing territory of the Deccan, surrounded on all sides by the sea. Had there been adjacent lands for emigration, then would the inferiors have been crowded out in all directions, and the superior stocks would have achieved a higher civilization.
Tuossa tilanteessa nämä varhaisemmat andiittivalloittajat pyrkivät epätoivoisesti säilyttämään identiteettinsä ja pysäyttämään sen rotujen vuoksiaallon, joka uhkasi hukuttaa heidät alleen, asettamalla tiukkoja rajoituksia seka-avioliitoille. Vuoteen 10000 eKr. mennessä andiitit olivat kuitenkin hävinneet rotujen mereen. Kokonaisuutta ajatellen väestö oli tämän sulautumisen kautta kuitenkin selvästi kohentunut.
As it was, these earlier Andite conquerors made a desperate attempt to preserve their identity and stem the tide of racial engulfment by the establishment of rigid restrictions regarding intermarriage. Nonetheless, the Andites had become submerged by 10,000 b.c., but the whole mass of the people had been markedly improved by this absorption.
Rotujen sekoittuminen on aina hyödyllistä siinä mielessä, että se edistää kulttuurin monipuolisuutta ja auttaa sivilisaation edistymistä, mutta mikäli vallalla ovat rotukantojen alempitasoiset ainekset, niin tällä tavoin saatavat tulokset jäävät lyhytikäisiksi. Monikielinen kulttuuri on säilytettävissä vain siinä tapauksessa, että korkeammantasoisten väestöainesten jälkeläistentuotannolla on turvallinen etumatka alempitasoisten lisääntymiseen verrattuna. Alempitasoisten rotuainesten hillitsemätön lisääntyminen, samalla kun korkeampitasoisten lisääntyminen vähenee, merkitsee poikkeuksetta kulttuurisivilisaation itsemurhaa.
Race mixture is always advantageous in that it favors versatility of culture and makes for a progressive civilization, but if the inferior elements of racial stocks predominate, such achievements will be short-lived. A polyglot culture can be preserved only if the superior stocks reproduce themselves in a safe margin over the inferior. Unrestrained multiplication of inferiors, with decreasing reproduction of superiors, is unfailingly suicidal of cultural civilization.
Mikäli andiittivalloittajia olisi ollut kolminkertainen määrä tai jos he olisivat karkottaneet tai hävittäneet epätoivottavimman kolmanneksen sekoittuneista oranssi-vihreä-indigoasukkaista, Intiasta olisi tullut maailman kulttuurisivilisaation johtavia keskuksia, ja se olisi ilman muuta houkutellut puoleensa suuremman osan niistä mesopotamialaisten myöhemmistä muuttoaalloista, jotka virtasivat Turkestaniin ja sieltä pohjoisen suunnalle eli Eurooppaan.
Had the Andite conquerors been in numbers three times what they were, or had they driven out or destroyed the least desirable third of the mixed orange-green-indigo inhabitants, then would India have become one of the world’s leading centers of cultural civilization and undoubtedly would have attracted more of the later waves of Mesopotamians that flowed into Turkestan and thence northward to Europe.