Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Koska maailmanne on yleisesti tietämätön alkulähteistä, jopa fyysisistä alkulähteistä, on osoittautunut viisaaksi antaa aika ajoin ohjausta kosmologian osalta. Ja tulevaisuudelle tästä on aina koitunut vaikeuksia. Ilmoittamista koskevat lait kahlitsevat meitä suuresti, sillä ne epäävät ansaitsemattoman ja ennenaikaisen tiedon jakamisen. Ilmoitususkonnon osana esitetyn kosmologian kohtalona on hyvin lyhyessä ajassa tapahtuva vanhentuminen. Niinpä tällaisen ilmoituksen tulevat tutkijat tuntevat houkutusta hylätä jokainen siihen mahdollisesti sisältyvä, aitoa uskonnollista totuuttakin edustava ainesosanen siksi, että he havaitsevat virheitä siinä esitetyissä kosmologioissa heidän niitä päällisin puolin tarkastellessaan.
Ihmiskunnan tulisi ymmärtää, että meitä, jotka osallistumme totuuden julkituomiseen, rajoittavat ylempiemme antamat ohjeet hyvin tiukasti. Meillä ei ole vapautta ennakoida tuhannen vuoden kuluessa tehtäviä tieteellisiä löytöjä. Ilmoituksen esittäjien on toimittava niiden ohjeiden mukaisesti, jotka kuuluvat revelaatiotoimeksiantoon. Emme näe mitään keinoa tämän vaikeuden voittamiseksi nyt tai minään tulevanakaan aikana. Olemme sangen hyvin tietoisia siitä, että vaikka tähän ilmoituksellisten esitysten sarjaan sisältyvät historialliset tosiasiat ja uskonnolliset totuudet pysyvät voimassa tulevienkin aikojen kirjallisuudessa, niin samalla monet luonnontieteitä koskevat toteamuksemme tulevat tieteen uusien kehitelmien ja uusien löytöjen seurauksena olemaan tarkistuksen tarpeessa. Näemme jo nyt nämä uudet kehitelmät, mutta meitä on kielletty liittämästä revelatorisiin kirjoituksiimme sellaisia tosiasioita, joita ihminen ei ole vielä löytänyt. Tehtäköön selväksi, etteivät ilmoitukset välttämättä ole henkeytettyjä. Käsillä olevien ilmoitusten sisältämä kosmologia ei ole henkeytettyä. Sitä rajoittaa lupamme, joka sallii vain nykyisen tietämyksen koordinoimisen ja lajittelemisen. Kun jumalallinen tai hengellinen ymmärrys on lahja, niin inhimillisen viisauden sen sijaan tulee ilmaantua kehittymällä.
Totuus on aina ilmoitus: Se on itseilmoitus, kun se ilmaantuu sisimmässä olevan Suuntaajan toiminnan tuloksena; se on käänteentekevä ilmoitus, kun se esitetään jonkun muun taivaallisen vaikuttajan, ryhmän tai persoonallisuuden toiminnan välityksellä.
Uskontoa on viime kädessä arvioitava sen tuottamien hedelmien mukaan eli sen mukaan, millä tavoin ja missä laajuudessa se tuo esille omaa luontaista ja jumalallista verrattomuuttaan.
Totuus saattaa olla myös vain suhteellisen henkeytettyä, vaikka ilmoitus poikkeuksetta onkin hengellinen ilmiö. Vaikkeivät kosmologiaan liittyvät toteamukset koskaan olekaan henkeytettyjä, tällaiset ilmoitukset ovat kuitenkin suunnattoman arvokkaita sikäli, että ne ainakin lyhytaikaisesti selventävät tietämystä:
1. Vähentämällä sekaannusta erheen arvovaltaisen eliminoinnin avulla.
2. Tunnettuja tai tunnetuiksi tulemaisillaan olevia tosiasioita ja havaintoja koordinoimalla.
3. Tuomalla uudelleen esille tärkeitä mutta kadonneita tietoja kaukaisen menneisyyden käänteentekevistä tapahtumista.
4. Toimittamalla saataville informaatiota, joka täyttää muulla tavoin kertyneessä tiedossa esiintyviä kohtalokkaita aukkoja.
5. Esittämällä kosmista tietoaineistoa tavalla, joka valaisee niiden ohessa esitettävään ilmoitukseen sisältyviä hengellisiä opetuksia.
Because your world is generally ignorant of origins, even of physical origins, it has appeared to be wise from time to time to provide instruction in cosmology. And always has this made trouble for the future. The laws of revelation hamper us greatly by their proscription of the impartation of unearned or premature knowledge. Any cosmology presented as a part of revealed religion is destined to be outgrown in a very short time. Accordingly, future students of such a revelation are tempted to discard any element of genuine religious truth it may contain because they discover errors on the face of the associated cosmologies therein presented.
Mankind should understand that we who participate in the revelation of truth are very rigorously limited by the instructions of our superiors. We are not at liberty to anticipate the scientific discoveries of a thousand years. Revelators must act in accordance with the instructions which form a part of the revelation mandate. We see no way of overcoming this difficulty, either now or at any future time. We full well know that, while the historic facts and religious truths of this series of revelatory presentations will stand on the records of the ages to come, within a few short years many of our statements regarding the physical sciences will stand in need of revision in consequence of additional scientific developments and new discoveries. These new developments we even now foresee, but we are forbidden to include such humanly undiscovered facts in the revelatory records. Let it be made clear that revelations are not necessarily inspired. The cosmology of these revelations is not inspired. It is limited by our permission for the co-ordination and sorting of present-day knowledge. While divine or spiritual insight is a gift, human wisdom must evolve.
Truth is always a revelation: autorevelation when it emerges as a result of the work of the indwelling Adjuster; epochal revelation when it is presented by the function of some other celestial agency, group, or personality.
In the last analysis, religion is to be judged by its fruits, according to the manner and the extent to which it exhibits its own inherent and divine excellence.
Truth may be but relatively inspired, even though revelation is invariably a spiritual phenomenon. While statements with reference to cosmology are never inspired, such revelations are of immense value in that they at least transiently clarify knowledge by:
1. The reduction of confusion by the authoritative elimination of error.
2. The co-ordination of known or about-to-be-known facts and observations.
3. The restoration of important bits of lost knowledge concerning epochal transactions in the distant past.
4. The supplying of information which will fill in vital missing gaps in otherwise earned knowledge.
5. Presenting cosmic data in such a manner as to illuminate the spiritual teachings contained in the accompanying revelation.
SuomiEnglish