Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Sunnuntaiaamuna, helmikuun 24. päivänä vuonna 26 jKr., Jeesus jätti hyvästit Johannes Kastajalle jokirannassa lähellä Pellaa, eikä hän enää koskaan tätä lihallisessa hahmossa tavannut.
Kun Jeesus ja hänen neljä opetuslapsi-apostoliaan läksivät Galileaan, Johanneksen seuraajien leirissä puhkesi samana päivänä suuri meteli. Ensimmäinen suuri jakautuminen oli käynnistymässä. Edellisenä päivänä Johannes oli Andreakselle ja Esralle lausunut positiivisen käsityksensä, että Jeesus oli Vapahtaja. Andreas päätti seurata Jeesusta, mutta Esra torjui lempeäluontoisen nasaretilaispuusepän ja julisti työtovereilleen: ”Profeetta Daniel julistaa, että Ihmisen Poika tulee taivaan pilvissä, voimassa ja suuressa kunniassa. Tämä galilealainen kirvesmies, tämä kapernaumilainen veneenveistäjä, ei voi olla Vapahtaja. Voiko sellainen Jumalan lahja tulla Nasaretista? Tämä Jeesushan on Johanneksen sukulainen, ja koska opettajamme on varsin lempeäsydäminen, häntä on petetty. Pysytelkäämme erossa tästä vale-Messiaasta.” Kun Johannes nuhteli Esraa siitä, mitä tämä oli puhunut, Esra erosi monien opetuslasten keralla joukosta ja riensi etelään. Ja tämä ryhmä jatkoi kastamista Johanneksen nimissä, ja lopulta se perusti lahkon niistä, jotka uskoivat Johannekseen mutta jotka eivät suostuneet hyväksymään Jeesusta. Mesopotamiassa on tämän ryhmän jäänne vielä tänäkin päivänä.
Sillä aikaa kun tämä kahnaus kuohui Johanneksen seuraajien keskuudessa, Jeesus ja hänen neljä opetuslapsi-apostoliaan olivat vaeltaneet jo pitkän taipaleen kohti Galileaa. Ennen kuin he ylittivät Jordanin päästäkseen Nainin kautta Nasaretiin, Jeesus näki edessäpäin olevaa tietä katsastaessaan erään betsaidalaisen Filippuksen, joka oli ystävänsä kanssa tulossa heitä kohti. Jeesus oli joskus aikaisemmin tuntenut Filippuksen, ja myös kaikki neljä uutta apostolia tunsivat hänet hyvin. Hän oli ystävänsä Natanaelin kanssa matkalla Johanneksen luo Pellaan saadakseen tietää lisää siitä, kun kerrottiin Jumalan valtakunnan olevan tulossa; ja Jeesuksen tapaaminen ilahdutti häntä. Filippus oli ollut Jeesuksen ihailija, aina siitä lähtien kun tämä ensi kerran saapui Kapernaumiin. Mutta Natanael, joka asui Galilean Kaanassa, ei tuntenut Jeesusta. Filippus käveli eteenpäin tervehtiäkseen ystäviään, kun Natanael puolestaan lepäili tienvarsipuun varjossa.
Pietari vei Filippuksen vähän sivummalle ja ryhtyi selittämään, että heistä kaikista, ja hän tarkoitti itseään, Andreasta, Jaakobia ja Johannesta, oli tullut Jeesuksen työtovereita uudessa valtakunnassa. Ja hän kehotti painokkaasti Filippustakin tarjoutumaan palvelukseen. Filippus oli pahassa pulassa. Mitä hänen tulisi tehdä? Siinä, ilman vähäistäkään ennakkovaroitusta – tienposkessa Jordanin äärellä – oli yhtäkkiä putkahtanut esille välitöntä ratkaisua vaativa koko elämäniän suurimerkityksisin asia. Tuossa tuokiossa hän ryhtyi vakavaan keskusteluun Pietarin, Andreaksen ja Johanneksen kanssa, sillä aikaa kun Jeesus selitti Jaakobille Kapernaumin kautta Galileaan suuntautuvan matkan pääpiirteitä. Lopulta Andreas ehdotti Filippukselle: ”Mikset kysyisi Opettajalta?”
Siinä samassa Filippukselle valkeni, että Jeesus olikin todellinen suurmies, mahdollisesti Messias, ja hän päätti noudattaa, mitä Jeesus tästä asiasta päättäisi. Ja hän meni suoraan tämän luokse kysyen: ”Opettaja, menisinkö minä Johanneksen luokse vai liittyisinkö niihin ystäviini, jotka seuraavat sinua?” Ja Jeesus vastasi: ”Seuraa minua.” Filippusta vavahdutti vakuuttuneisuus siitä, että hän oli löytänyt Vapahtajan.
Filippus viittasi nyt muuta ryhmää jäämään paikalleen, siksi aikaa kun hän kiiruhti takaisin kertomaan uutisen päätöksestään ystävälleen Natanaelille, joka edelleenkin pysytteli taka-alalla mulperipuun alla ja pohdiskeli mielessään Johannes Kastajasta, tulevasta valtakunnasta ja odotetusta Messiaasta kuulemiaan moniaita asioita. Filippus pelmahti keskelle näitä mietiskelyjä ja huudahti: ”Olen löytänyt Vapahtajan, hänet, josta Mooses ja profeetat kirjoittivat ja jota Johannes on julistanut.” Natanael loi katseensa ylöspäin ja kysyi: ”Mistä tämä opettaja on kotoisin?” Ja Filippus vastasi: ”Hän on Nasaretin Jeesus, kirvesmies Joosefin poika, joka on viime ajat asunut Kapernaumissa.” Ja sitten Natanael jonkin verran järkyttyneenä kysyi: ”Voiko mitään niin hyvää tulla Nasaretista?” Mutta häntä käsivarresta tarttuen Filippus sanoi: ”Tule katsomaan.”
Filippus johdatti Natanaelin Jeesuksen luo, joka vilpitöntä epäilijää hyväntahtoisesti suoraan silmiin katsoen sanoi: ”Katso väärentämätöntä israelilaista, jossa ei vilppiä ole. Seuraa minua.” Ja Filippuksen puoleen kääntyen Natanael sanoi: ”Olet oikeassa, hän on todellakin ihmisten herra. Minäkin seuraan häntä, jos olen sen arvoinen.” Ja Jeesus nyökkäsi Natanaelille ja sanoi toisen kerran: ”Seuraa minua.”
Jeesuksella oli nyt koossa puolet hänen tulevien vuosien läheisten työtovereidensa joukkokunnasta, joista viisi oli tuntenut hänet jo jonkin aikaa ja joista yksi, Natanael, oli vieras. Pitempään viivyttelemättä he ylittivät Jordanin, ja Nainin kylän kautta kulkien he saapuivat Nasaretiin myöhään samana iltana.
He yöpyivät kaikki Joosefin luona Jeesuksen poikavuosien kodissa. Jeesuksen työtovereista oli melko käsittämätöntä, miksi heidän hetki sitten kohtaamansa opettaja niin tarkkaan hävitti kaikki jäljellä olleet kappaleet omista kirjoituksistaan, joita oli jäänyt kodin eri puolille kymmenen käskyn ja muiden tunnuslauseiden ja sanontojen muodossa. Mutta tämä menettely samoin kuin se tosiasia, etteivät he sittemmin nähneet hänen koskaan kirjoittavan – paitsi tomuun tai hiekkaan – vaikutti syvästi heidän mieleensä.
Sunday morning, February 24, a.d. 26, Jesus took leave of John the Baptist by the river near Pella, never again to see him in the flesh.
That day, as Jesus and his four disciple-apostles departed for Galilee, there was a great tumult in the camp of John’s followers. The first great division was about to take place. The day before, John had made his positive pronouncement to Andrew and Ezra that Jesus was the Deliverer. Andrew decided to follow Jesus, but Ezra rejected the mild-mannered carpenter of Nazareth, proclaiming to his associates: “The Prophet Daniel declares that the Son of Man will come with the clouds of heaven, in power and great glory. This Galilean carpenter, this Capernaum boatbuilder, cannot be the Deliverer. Can such a gift of God come out of Nazareth? This Jesus is a relative of John, and through much kindness of heart has our teacher been deceived. Let us remain aloof from this false Messiah.” When John rebuked Ezra for these utterances, he drew away with many disciples and hastened south. And this group continued to baptize in John’s name and eventually founded a sect of those who believed in John but refused to accept Jesus. A remnant of this group persists in Mesopotamia even to this day.
While this trouble was brewing among John’s followers, Jesus and his four disciple-apostles were well on their way toward Galilee. Before they crossed the Jordan, to go by way of Nain to Nazareth, Jesus, looking ahead and up the road, saw one Philip of Bethsaida with a friend coming toward them. Jesus had known Philip aforetime, and he was also well known to all four of the new apostles. He was on his way with his friend Nathaniel to visit John at Pella to learn more about the reported coming of the kingdom of God, and he was delighted to greet Jesus. Philip had been an admirer of Jesus ever since he first came to Capernaum. But Nathaniel, who lived at Cana of Galilee, did not know Jesus. Philip went forward to greet his friends while Nathaniel rested under the shade of a tree by the roadside.
Peter took Philip to one side and proceeded to explain that they, referring to himself, Andrew, James, and John, had all become associates of Jesus in the new kingdom and strongly urged Philip to volunteer for service. Philip was in a quandary. What should he do? Here, without a moment’s warning—on the roadside near the Jordan—there had come up for immediate decision the most momentous question of a lifetime. By this time he was in earnest converse with Peter, Andrew, and John while Jesus was outlining to James the trip through Galilee and on to Capernaum. Finally, Andrew suggested to Philip, “Why not ask the Teacher?”
It suddenly dawned on Philip that Jesus was a really great man, possibly the Messiah, and he decided to abide by Jesus’ decision in this matter; and he went straight to him, asking, “Teacher, shall I go down to John or shall I join my friends who follow you?” And Jesus answered, “Follow me.” Philip was thrilled with the assurance that he had found the Deliverer.
Philip now motioned to the group to remain where they were while he hurried back to break the news of his decision to his friend Nathaniel, who still tarried behind under the mulberry tree, turning over in his mind the many things which he had heard concerning John the Baptist, the coming kingdom, and the expected Messiah. Philip broke in upon these meditations, exclaiming, “I have found the Deliverer, him of whom Moses and the prophets wrote and whom John has proclaimed.” Nathaniel, looking up, inquired, “Whence comes this teacher?” And Philip replied, “He is Jesus of Nazareth, the son of Joseph, the carpenter, more recently residing at Capernaum.” And then, somewhat shocked, Nathaniel asked, “Can any such good thing come out of Nazareth?” But Philip, taking him by the arm, said, “Come and see.”
Philip led Nathaniel to Jesus, who, looking benignly into the face of the sincere doubter, said: “Behold a genuine Israelite, in whom there is no deceit. Follow me.” And Nathaniel, turning to Philip, said: “You are right. He is indeed a master of men. I will also follow, if I am worthy.” And Jesus nodded to Nathaniel, again saying, “Follow me.”
Jesus had now assembled one half of his future corps of intimate associates, five who had for some time known him and one stranger, Nathaniel. Without further delay they crossed the Jordan and, going by the village of Nain, reached Nazareth late that evening.
They all remained overnight with Joseph in Jesus’ boyhood home. The associates of Jesus little understood why their new-found teacher was so concerned with completely destroying every vestige of his writing which remained about the home in the form of the ten commandments and other mottoes and sayings. But this proceeding, together with the fact that they never saw him subsequently write—except upon the dust or in the sand—made a deep impression upon their minds.
SuomiEnglish
Sunnuntaiaamuna, helmikuun 24. päivänä vuonna 26 jKr., Jeesus jätti hyvästit Johannes Kastajalle jokirannassa lähellä Pellaa, eikä hän enää koskaan tätä lihallisessa hahmossa tavannut.
Sunday morning, February 24, a.d. 26, Jesus took leave of John the Baptist by the river near Pella, never again to see him in the flesh.
Kun Jeesus ja hänen neljä opetuslapsi-apostoliaan läksivät Galileaan, Johanneksen seuraajien leirissä puhkesi samana päivänä suuri meteli. Ensimmäinen suuri jakautuminen oli käynnistymässä. Edellisenä päivänä Johannes oli Andreakselle ja Esralle lausunut positiivisen käsityksensä, että Jeesus oli Vapahtaja. Andreas päätti seurata Jeesusta, mutta Esra torjui lempeäluontoisen nasaretilaispuusepän ja julisti työtovereilleen: ”Profeetta Daniel julistaa, että Ihmisen Poika tulee taivaan pilvissä, voimassa ja suuressa kunniassa. Tämä galilealainen kirvesmies, tämä kapernaumilainen veneenveistäjä, ei voi olla Vapahtaja. Voiko sellainen Jumalan lahja tulla Nasaretista? Tämä Jeesushan on Johanneksen sukulainen, ja koska opettajamme on varsin lempeäsydäminen, häntä on petetty. Pysytelkäämme erossa tästä vale-Messiaasta.” Kun Johannes nuhteli Esraa siitä, mitä tämä oli puhunut, Esra erosi monien opetuslasten keralla joukosta ja riensi etelään. Ja tämä ryhmä jatkoi kastamista Johanneksen nimissä, ja lopulta se perusti lahkon niistä, jotka uskoivat Johannekseen mutta jotka eivät suostuneet hyväksymään Jeesusta. Mesopotamiassa on tämän ryhmän jäänne vielä tänäkin päivänä.
That day, as Jesus and his four disciple-apostles departed for Galilee, there was a great tumult in the camp of John’s followers. The first great division was about to take place. The day before, John had made his positive pronouncement to Andrew and Ezra that Jesus was the Deliverer. Andrew decided to follow Jesus, but Ezra rejected the mild-mannered carpenter of Nazareth, proclaiming to his associates: “The Prophet Daniel declares that the Son of Man will come with the clouds of heaven, in power and great glory. This Galilean carpenter, this Capernaum boatbuilder, cannot be the Deliverer. Can such a gift of God come out of Nazareth? This Jesus is a relative of John, and through much kindness of heart has our teacher been deceived. Let us remain aloof from this false Messiah.” When John rebuked Ezra for these utterances, he drew away with many disciples and hastened south. And this group continued to baptize in John’s name and eventually founded a sect of those who believed in John but refused to accept Jesus. A remnant of this group persists in Mesopotamia even to this day.
Sillä aikaa kun tämä kahnaus kuohui Johanneksen seuraajien keskuudessa, Jeesus ja hänen neljä opetuslapsi-apostoliaan olivat vaeltaneet jo pitkän taipaleen kohti Galileaa. Ennen kuin he ylittivät Jordanin päästäkseen Nainin kautta Nasaretiin, Jeesus näki edessäpäin olevaa tietä katsastaessaan erään betsaidalaisen Filippuksen, joka oli ystävänsä kanssa tulossa heitä kohti. Jeesus oli joskus aikaisemmin tuntenut Filippuksen, ja myös kaikki neljä uutta apostolia tunsivat hänet hyvin. Hän oli ystävänsä Natanaelin kanssa matkalla Johanneksen luo Pellaan saadakseen tietää lisää siitä, kun kerrottiin Jumalan valtakunnan olevan tulossa; ja Jeesuksen tapaaminen ilahdutti häntä. Filippus oli ollut Jeesuksen ihailija, aina siitä lähtien kun tämä ensi kerran saapui Kapernaumiin. Mutta Natanael, joka asui Galilean Kaanassa, ei tuntenut Jeesusta. Filippus käveli eteenpäin tervehtiäkseen ystäviään, kun Natanael puolestaan lepäili tienvarsipuun varjossa.
While this trouble was brewing among John’s followers, Jesus and his four disciple-apostles were well on their way toward Galilee. Before they crossed the Jordan, to go by way of Nain to Nazareth, Jesus, looking ahead and up the road, saw one Philip of Bethsaida with a friend coming toward them. Jesus had known Philip aforetime, and he was also well known to all four of the new apostles. He was on his way with his friend Nathaniel to visit John at Pella to learn more about the reported coming of the kingdom of God, and he was delighted to greet Jesus. Philip had been an admirer of Jesus ever since he first came to Capernaum. But Nathaniel, who lived at Cana of Galilee, did not know Jesus. Philip went forward to greet his friends while Nathaniel rested under the shade of a tree by the roadside.
Pietari vei Filippuksen vähän sivummalle ja ryhtyi selittämään, että heistä kaikista, ja hän tarkoitti itseään, Andreasta, Jaakobia ja Johannesta, oli tullut Jeesuksen työtovereita uudessa valtakunnassa. Ja hän kehotti painokkaasti Filippustakin tarjoutumaan palvelukseen. Filippus oli pahassa pulassa. Mitä hänen tulisi tehdä? Siinä, ilman vähäistäkään ennakkovaroitusta – tienposkessa Jordanin äärellä – oli yhtäkkiä putkahtanut esille välitöntä ratkaisua vaativa koko elämäniän suurimerkityksisin asia. Tuossa tuokiossa hän ryhtyi vakavaan keskusteluun Pietarin, Andreaksen ja Johanneksen kanssa, sillä aikaa kun Jeesus selitti Jaakobille Kapernaumin kautta Galileaan suuntautuvan matkan pääpiirteitä. Lopulta Andreas ehdotti Filippukselle: ”Mikset kysyisi Opettajalta?”
Peter took Philip to one side and proceeded to explain that they, referring to himself, Andrew, James, and John, had all become associates of Jesus in the new kingdom and strongly urged Philip to volunteer for service. Philip was in a quandary. What should he do? Here, without a moment’s warning—on the roadside near the Jordan—there had come up for immediate decision the most momentous question of a lifetime. By this time he was in earnest converse with Peter, Andrew, and John while Jesus was outlining to James the trip through Galilee and on to Capernaum. Finally, Andrew suggested to Philip, “Why not ask the Teacher?”
Siinä samassa Filippukselle valkeni, että Jeesus olikin todellinen suurmies, mahdollisesti Messias, ja hän päätti noudattaa, mitä Jeesus tästä asiasta päättäisi. Ja hän meni suoraan tämän luokse kysyen: ”Opettaja, menisinkö minä Johanneksen luokse vai liittyisinkö niihin ystäviini, jotka seuraavat sinua?” Ja Jeesus vastasi: ”Seuraa minua.” Filippusta vavahdutti vakuuttuneisuus siitä, että hän oli löytänyt Vapahtajan.
It suddenly dawned on Philip that Jesus was a really great man, possibly the Messiah, and he decided to abide by Jesus’ decision in this matter; and he went straight to him, asking, “Teacher, shall I go down to John or shall I join my friends who follow you?” And Jesus answered, “Follow me.” Philip was thrilled with the assurance that he had found the Deliverer.
Filippus viittasi nyt muuta ryhmää jäämään paikalleen, siksi aikaa kun hän kiiruhti takaisin kertomaan uutisen päätöksestään ystävälleen Natanaelille, joka edelleenkin pysytteli taka-alalla mulperipuun alla ja pohdiskeli mielessään Johannes Kastajasta, tulevasta valtakunnasta ja odotetusta Messiaasta kuulemiaan moniaita asioita. Filippus pelmahti keskelle näitä mietiskelyjä ja huudahti: ”Olen löytänyt Vapahtajan, hänet, josta Mooses ja profeetat kirjoittivat ja jota Johannes on julistanut.” Natanael loi katseensa ylöspäin ja kysyi: ”Mistä tämä opettaja on kotoisin?” Ja Filippus vastasi: ”Hän on Nasaretin Jeesus, kirvesmies Joosefin poika, joka on viime ajat asunut Kapernaumissa.” Ja sitten Natanael jonkin verran järkyttyneenä kysyi: ”Voiko mitään niin hyvää tulla Nasaretista?” Mutta häntä käsivarresta tarttuen Filippus sanoi: ”Tule katsomaan.”
Philip now motioned to the group to remain where they were while he hurried back to break the news of his decision to his friend Nathaniel, who still tarried behind under the mulberry tree, turning over in his mind the many things which he had heard concerning John the Baptist, the coming kingdom, and the expected Messiah. Philip broke in upon these meditations, exclaiming, “I have found the Deliverer, him of whom Moses and the prophets wrote and whom John has proclaimed.” Nathaniel, looking up, inquired, “Whence comes this teacher?” And Philip replied, “He is Jesus of Nazareth, the son of Joseph, the carpenter, more recently residing at Capernaum.” And then, somewhat shocked, Nathaniel asked, “Can any such good thing come out of Nazareth?” But Philip, taking him by the arm, said, “Come and see.”
Filippus johdatti Natanaelin Jeesuksen luo, joka vilpitöntä epäilijää hyväntahtoisesti suoraan silmiin katsoen sanoi: ”Katso väärentämätöntä israelilaista, jossa ei vilppiä ole. Seuraa minua.” Ja Filippuksen puoleen kääntyen Natanael sanoi: ”Olet oikeassa, hän on todellakin ihmisten herra. Minäkin seuraan häntä, jos olen sen arvoinen.” Ja Jeesus nyökkäsi Natanaelille ja sanoi toisen kerran: ”Seuraa minua.”
Philip led Nathaniel to Jesus, who, looking benignly into the face of the sincere doubter, said: “Behold a genuine Israelite, in whom there is no deceit. Follow me.” And Nathaniel, turning to Philip, said: “You are right. He is indeed a master of men. I will also follow, if I am worthy.” And Jesus nodded to Nathaniel, again saying, “Follow me.”
Jeesuksella oli nyt koossa puolet hänen tulevien vuosien läheisten työtovereidensa joukkokunnasta, joista viisi oli tuntenut hänet jo jonkin aikaa ja joista yksi, Natanael, oli vieras. Pitempään viivyttelemättä he ylittivät Jordanin, ja Nainin kylän kautta kulkien he saapuivat Nasaretiin myöhään samana iltana.
Jesus had now assembled one half of his future corps of intimate associates, five who had for some time known him and one stranger, Nathaniel. Without further delay they crossed the Jordan and, going by the village of Nain, reached Nazareth late that evening.
He yöpyivät kaikki Joosefin luona Jeesuksen poikavuosien kodissa. Jeesuksen työtovereista oli melko käsittämätöntä, miksi heidän hetki sitten kohtaamansa opettaja niin tarkkaan hävitti kaikki jäljellä olleet kappaleet omista kirjoituksistaan, joita oli jäänyt kodin eri puolille kymmenen käskyn ja muiden tunnuslauseiden ja sanontojen muodossa. Mutta tämä menettely samoin kuin se tosiasia, etteivät he sittemmin nähneet hänen koskaan kirjoittavan – paitsi tomuun tai hiekkaan – vaikutti syvästi heidän mieleensä.
They all remained overnight with Joseph in Jesus’ boyhood home. The associates of Jesus little understood why their new-found teacher was so concerned with completely destroying every vestige of his writing which remained about the home in the form of the ten commandments and other mottoes and sayings. But this proceeding, together with the fact that they never saw him subsequently write—except upon the dust or in the sand—made a deep impression upon their minds.