Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
ESITTÄESSÄMME otteita Jerusemin arkistotiedoista, siltä osin kuin ne koskevat muistiinmerkintöjä Urantiasta, sen esivaiheista ja varhaishistoriasta, meitä kehotetaan noudattamaan ajanmäärityksissä nykyistä käytäntöä eli käytössä olevaa karkausvuosikalenteria, jonka mukaan vuodessa on 365¼ päivää. Emme yleensä pyri ilmoittamaan tarkkoja vuosilukuja, vaikka ne tiedossa ovatkin. Käytämme lähimmäksi osuvia kokonaislukuja, sillä katsomme sen paremmaksi menetelmäksi näiden historiallisten tosiasioiden esittämisessä.
Kun viittaamme johonkin tapahtumaan sanomalla, että se sattui miljoona tai kaksi miljoonaa vuotta sitten, tarkoitamme, että se ajoittuu niin ja niin monen vuoden päähän kristillisen ajanjakson 20:nnen vuosisadan ensimmäisistä vuosikymmenistä taaksepäin laskettuna. Näin ollen esitämme nämä kaukaisuuden tapahtumat tasalukuisina tuhansien, miljoonien ja miljardien vuosien jaksoina.
IN PRESENTING excerpts from the archives of Jerusem for the records of Urantia respecting its antecedents and early history, we are directed to reckon time in terms of current usage—the present leap-year calendar of 365¼ days to the year. As a rule, no attempt will be made to give exact years, though they are of record. We will use the nearest whole numbers as the better method of presenting these historic facts.
When referring to an event as of one or two millions of years ago, we intend to date such an occurrence back that number of years from the early decades of the twentieth century of the Christian era. We will thus depict these far-distant events as occurring in even periods of thousands, millions, and billions of years.
SuomiEnglish