Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Yli kahden viikon ajan Jeesus ja kaksitoista apostolia monisatapäisen opetuslapsijoukon saattamina vaelsivat Etelä-Pereassa ja kävivät kaikissa niissä kaupungeissa, joissa seitsemänkymmentä sanansaattajaa työskentelivät. Tällä seuduin asui paljon gentiilejä, ja koska Jerusalemin pääsiäisjuhlille menijöitä oli harvassa, valtakunnan sanansaattajat jatkoivat opetus- ja saarnatoimintaansa samaan tahtiin kuin ennenkin.
Jeesus tapasi Abnerin Heshbonissa, ja Andreas määräsi, ettei pääsiäisjuhla saisi keskeyttää seitsemänkymmenen sanansaattajan aherrusta. Jeesus antoi sellaisen neuvon, että sanansaattajien tuli jatkaa toimintaansa täysin siitä välittämättä, mitä Jerusalemissa kohta tapahtuisi. Abneria hän neuvoi myös sallimaan naisryhmän, ainakin siihen halukkaiden, mennä Jerusalemiin pääsiäiseksi. Ja tämä oli viimeinen kerta, jolloin Abner näki Jeesuksen lihallisessa hahmossa. Jeesuksen Abnerille lausumat jäähyväissanat kuuluivat: ”Poikani, tiedän, että tulet olemaan uskollinen valtakuntaa kohtaan, ja rukoilen Isää, että hän soisi sinulle viisautta rakastaa ja ymmärtää veljiäsi.”
Sitä mukaa kun he vaelsivat kaupungista kaupunkiin, suuri määrä heidän seuraajiaan jättäytyi riveistä jatkaakseen matkaansa Jerusalemiin, joten siihen mennessä, kun Jeesus lähti pääsiäisjuhlille, hänen mukanaan päivittäin kulkevien lukumäärä oli huvennut vajaaseen kahteensataan.
Apostolit ymmärsivät Jeesuksen olevan menossa Jerusalemiin pääsiäiseksi. He tiesivät sanhedrinin toimittaneen koko Israelille sanoman, että Jeesus oli tuomittu kuolemaan, ja viestissä määrättiin, että jokaisen, joka tiesi hänen olinpaikkansa, tuli tiedottaa siitä sanhedrinille. Ja kaikesta tästä huolimatta he eivät kuitenkaan olleet yhtä hätäännyksissään kuin he olivat olleet silloin, kun hän oli Filadelfiassa ilmoittanut heille olevansa menossa Betaniaan katsomaan Lasarusta. Tämä asenteen muuttuminen sietämättömän pelon asenteesta rauhoittuneeksi odottelun tilaksi johtui etupäässä Lasaruksen kuolleistaheräämisestä. He olivat tulleet sellaiseen johtopäätökseen, että Jeesus saattaisi hätätilanteessa vaikka osoittaa jumalallisen valtansa ja saattaa vihamiehensä häpeään. Tämä toive, johon vielä kytkeytyi heidän syvällisempi ja kypsempi uskonsa heidän Mestarinsa hengelliseen ylivoimaisuuteen, oli syynä hänen lähimpien seuraajiensa osoittamaan ulkonaiseen rohkeuteen, seuraajien, jotka nyt valmistautuivat kulkemaan hänen mukanaan Jerusalemiin, vastassaan sanhedrinin avoin julistus siitä, että Jeesuksen oli kuoltava.
Useimmat apostolit ja monet hänen lähipiirinsä opetuslapset eivät uskoneet mahdolliseksi sellaista, että Jeesus kuolisi, sillä uskoessaan hänen olevan ”kuolleistanousu ja elämä” he pitivät häntä kuolemattomana ja jo kuoleman voittaneena.
For more than two weeks Jesus and the twelve, followed by a crowd of several hundred disciples, journeyed about in southern Perea, visiting all of the towns wherein the seventy labored. Many gentiles lived in this region, and since few were going up to the Passover feast at Jerusalem, the messengers of the kingdom went right on with their work of teaching and preaching.
Jesus met Abner at Heshbon, and Andrew directed that the labors of the seventy should not be interrupted by the Passover feast; Jesus advised that the messengers should go forward with their work in complete disregard of what was about to happen at Jerusalem. He also counseled Abner to permit the women’s corps, at least such as desired, to go to Jerusalem for the Passover. And this was the last time Abner ever saw Jesus in the flesh. His farewell to Abner was: “My son, I know you will be true to the kingdom, and I pray the Father to grant you wisdom that you may love and understand your brethren.”
As they traveled from city to city, large numbers of their followers deserted to go on to Jerusalem so that, by the time Jesus started for the Passover, the number of those who followed along with him day by day had dwindled to less than two hundred.
The apostles understood that Jesus was going to Jerusalem for the Passover. They knew that the Sanhedrin had broadcast a message to all Israel that he had been condemned to die and directing that anyone knowing his whereabouts should inform the Sanhedrin; and yet, despite all this, they were not so alarmed as they had been when he had announced to them in Philadelphia that he was going to Bethany to see Lazarus. This change of attitude from that of intense fear to a state of hushed expectancy was mostly because of Lazarus’s resurrection. They had reached the conclusion that Jesus might, in an emergency, assert his divine power and put to shame his enemies. This hope, coupled with their more profound and mature faith in the spiritual supremacy of their Master, accounted for the outward courage displayed by his immediate followers, who now made ready to follow him into Jerusalem in the very face of the open declaration of the Sanhedrin that he must die.
The majority of the apostles and many of his inner disciples did not believe it possible for Jesus to die; they, believing that he was “the resurrection and the life,” regarded him as immortal and already triumphant over death.
SuomiEnglish
Yli kahden viikon ajan Jeesus ja kaksitoista apostolia monisatapäisen opetuslapsijoukon saattamina vaelsivat Etelä-Pereassa ja kävivät kaikissa niissä kaupungeissa, joissa seitsemänkymmentä sanansaattajaa työskentelivät. Tällä seuduin asui paljon gentiilejä, ja koska Jerusalemin pääsiäisjuhlille menijöitä oli harvassa, valtakunnan sanansaattajat jatkoivat opetus- ja saarnatoimintaansa samaan tahtiin kuin ennenkin.
For more than two weeks Jesus and the twelve, followed by a crowd of several hundred disciples, journeyed about in southern Perea, visiting all of the towns wherein the seventy labored. Many gentiles lived in this region, and since few were going up to the Passover feast at Jerusalem, the messengers of the kingdom went right on with their work of teaching and preaching.
Jeesus tapasi Abnerin Heshbonissa, ja Andreas määräsi, ettei pääsiäisjuhla saisi keskeyttää seitsemänkymmenen sanansaattajan aherrusta. Jeesus antoi sellaisen neuvon, että sanansaattajien tuli jatkaa toimintaansa täysin siitä välittämättä, mitä Jerusalemissa kohta tapahtuisi. Abneria hän neuvoi myös sallimaan naisryhmän, ainakin siihen halukkaiden, mennä Jerusalemiin pääsiäiseksi. Ja tämä oli viimeinen kerta, jolloin Abner näki Jeesuksen lihallisessa hahmossa. Jeesuksen Abnerille lausumat jäähyväissanat kuuluivat: ”Poikani, tiedän, että tulet olemaan uskollinen valtakuntaa kohtaan, ja rukoilen Isää, että hän soisi sinulle viisautta rakastaa ja ymmärtää veljiäsi.”
Jesus met Abner at Heshbon, and Andrew directed that the labors of the seventy should not be interrupted by the Passover feast; Jesus advised that the messengers should go forward with their work in complete disregard of what was about to happen at Jerusalem. He also counseled Abner to permit the women’s corps, at least such as desired, to go to Jerusalem for the Passover. And this was the last time Abner ever saw Jesus in the flesh. His farewell to Abner was: “My son, I know you will be true to the kingdom, and I pray the Father to grant you wisdom that you may love and understand your brethren.”
Sitä mukaa kun he vaelsivat kaupungista kaupunkiin, suuri määrä heidän seuraajiaan jättäytyi riveistä jatkaakseen matkaansa Jerusalemiin, joten siihen mennessä, kun Jeesus lähti pääsiäisjuhlille, hänen mukanaan päivittäin kulkevien lukumäärä oli huvennut vajaaseen kahteensataan.
As they traveled from city to city, large numbers of their followers deserted to go on to Jerusalem so that, by the time Jesus started for the Passover, the number of those who followed along with him day by day had dwindled to less than two hundred.
Apostolit ymmärsivät Jeesuksen olevan menossa Jerusalemiin pääsiäiseksi. He tiesivät sanhedrinin toimittaneen koko Israelille sanoman, että Jeesus oli tuomittu kuolemaan, ja viestissä määrättiin, että jokaisen, joka tiesi hänen olinpaikkansa, tuli tiedottaa siitä sanhedrinille. Ja kaikesta tästä huolimatta he eivät kuitenkaan olleet yhtä hätäännyksissään kuin he olivat olleet silloin, kun hän oli Filadelfiassa ilmoittanut heille olevansa menossa Betaniaan katsomaan Lasarusta. Tämä asenteen muuttuminen sietämättömän pelon asenteesta rauhoittuneeksi odottelun tilaksi johtui etupäässä Lasaruksen kuolleistaheräämisestä. He olivat tulleet sellaiseen johtopäätökseen, että Jeesus saattaisi hätätilanteessa vaikka osoittaa jumalallisen valtansa ja saattaa vihamiehensä häpeään. Tämä toive, johon vielä kytkeytyi heidän syvällisempi ja kypsempi uskonsa heidän Mestarinsa hengelliseen ylivoimaisuuteen, oli syynä hänen lähimpien seuraajiensa osoittamaan ulkonaiseen rohkeuteen, seuraajien, jotka nyt valmistautuivat kulkemaan hänen mukanaan Jerusalemiin, vastassaan sanhedrinin avoin julistus siitä, että Jeesuksen oli kuoltava.
The apostles understood that Jesus was going to Jerusalem for the Passover. They knew that the Sanhedrin had broadcast a message to all Israel that he had been condemned to die and directing that anyone knowing his whereabouts should inform the Sanhedrin; and yet, despite all this, they were not so alarmed as they had been when he had announced to them in Philadelphia that he was going to Bethany to see Lazarus. This change of attitude from that of intense fear to a state of hushed expectancy was mostly because of Lazarus’s resurrection. They had reached the conclusion that Jesus might, in an emergency, assert his divine power and put to shame his enemies. This hope, coupled with their more profound and mature faith in the spiritual supremacy of their Master, accounted for the outward courage displayed by his immediate followers, who now made ready to follow him into Jerusalem in the very face of the open declaration of the Sanhedrin that he must die.
Useimmat apostolit ja monet hänen lähipiirinsä opetuslapset eivät uskoneet mahdolliseksi sellaista, että Jeesus kuolisi, sillä uskoessaan hänen olevan ”kuolleistanousu ja elämä” he pitivät häntä kuolemattomana ja jo kuoleman voittaneena.
The majority of the apostles and many of his inner disciples did not believe it possible for Jesus to die; they, believing that he was “the resurrection and the life,” regarded him as immortal and already triumphant over death.