Urantiakirja.fi

Ladataan…

Urantiakirja.fi

Rekisteröidy
Siirry lukutekstiin

Luku 139 Kaksitoista apostolia

8. Tuomas Didymus

Tuomas oli kahdeksas apostoli, ja hänet valitsi Filippus. Myöhempinä aikoina hän on tullut tunnetuksi ”epäilevänä Tuomaana”, mutta hänen apostolitoverinsa tuskin koskaan pitivät häntä parantumattomana epäilijänä. On totta, että hänen mielenlaatunsa oli loogista, skeptistyyppistä, mutta hänessä oli sellaista rohkeaa lojaalisuutta, joka esti hänet paremmin tuntevia henkilöitä pitämästä häntä tyhjänpäiväisenä skeptikkona.
Apostoleihin liittyessään Tuomas oli kaksikymmentäyhdeksänvuotias, hän oli naimisissa ja hänellä oli neljä lasta. Aiemmin hän oli ollut kirvesmies ja kivenhakkaaja, mutta sittemmin hänestä oli tullut kalastaja, ja hän asui Tarikeassa, joka sijaitsi Jordanin länsirannalla, kohdassa, josta Jordan erkanee Galileanmerestä. Häntä pidettiin tämän pikkukylän johtavana asukkaana. Oppia hän ei ollut suuremmin saanut, mutta hänellä oli terävä, looginen mieli, ja hän oli Tiberiaassa asuvien lahjakkaiden vanhempien poika. Tuomas oli kahdentoista apostolin joukossa ainoa, jonka ajattelu oli todellisen analyyttistä; hän oli apostoliryhmän todellinen tiedemies.
Kotielämä Tuomaksen lapsuudenkodissa oli ollut onnetonta. Hänen vanhempansa eivät olleet täysin onnellisia avioliitossaan, ja tämä heijastui Tuomaksen aikuisiän kokemuksissa. Hän varttui seuranaan erittäin epämiellyttävä ja toraisa luonteenlaatu. Hänen vaimonsakin oli vain iloinen, kun näki hänen liittyvän apostoleihin. Vaimoa huojensi ajatus, että hänen pessimistinen aviomiehensä olisi enimmän aikaa poissa kotoa. Tuomaksessa oli myös aimo annos epäluuloisuutta, minkä johdosta hänen kanssaan oli varsin vaikeaa tulla toimeen rauhanomaisesti. Pietari oli alussa Tuomaksesta hyvinkin tuohduksissa valitellen veljelleen Andreakselle, että Tuomas oli ”ilkeä, inhottava ja aina epäluuloinen”. Mutta mitä paremmin Tuomaksen toverit häntä tunsivat, sitä enemmän he hänestä pitivät. He huomasivat, että hän oli ylen määrin rehellinen ja järkähtämättömän lojaali. Hän oli täydellisen vilpitön ja kiistattoman totuudellinen, mutta hän oli synnynnäinen vikojen etsijä, ja hänestä oli varttunut todellinen pessimisti. Hänen analyyttisen mielensä kiroukseksi oli muodostunut epäluuloisuus. Hän oli hyvää vauhtia menettämässä uskonsa kanssaihmisiinsä, kun hän liittyi kahdentoista apostolin seuraan ja tuli näin kosketuksiin Jeesuksen jalon luonteen kanssa. Tämä yhdessäolo Mestarin kanssa alkoi välittömästi muuttaa Tuomaksen koko asennoitumista ja saada aikaan suuria muutoksia siinä, miten hän mentaalisesti reagoi kanssaihmisiinsä.
Tuomaksen vahvin puoli oli hänen verraton analyyttinen mielensä, mihin vielä liittyi hänen järkkymätön rohkeutensa – kunhan hän oli päätöksensä tehnyt. Hänen suuri heikko kohtansa oli hänen epäluuloinen epäilevyytensä, josta hän ei koko lihallisen elämänsä aikana koskaan täysin vapautunut.
Kahdentoista apostolin organisaatiossa Tuomaksen osalle lankesi matkasuunnitelmien tekeminen ja hoitaminen, ja hän johti kyvykkäästi apostolikunnan työskentelyä ja liikkumista. Hän oli hyvä toimeenpanija, oivallinen liikemies, mutta hänelle oli paljon haittaa hänen mielialansa ailahtelevaisuudesta. Hän oli yhtenä päivänä yhdenlaatuinen mies, seuraavana päivänä taas jotakin muuta. Hänellä oli apostoleihin liittyessään taipumusta melankoliseen asioiden hautomiseen, mutta kun hän tuli kosketuksiin Jeesuksen ja apostolien kanssa, se paransi hänet suurelta osin tästä sairaalloisesta itsetutkiskelusta.
Jeesus nautti suuresti Tuomaksen seurasta ja kävi hänen kanssaan monia pitkiä ja henkilökohtaisia keskusteluja. Hänen kuulumisensa apostolien joukkoon oli suuri lohdutus kaikille rehellisille epäilijöille ja rohkaisi monia rauhattomia mieliä tulemaan sisälle valtakuntaan, vaikkeivät he kyenneetkään täysin ymmärtämään kaikkea, mikä sisältyi Jeesuksen opetusten hengellisiin ja filosofisiin puoliin. Tuomaksen jäsenyys kahdentoista apostolin joukossa oli pysyvä julistus siitä, että Jeesus rakasti myös rehellisiä epäilijöitä.
Muut apostolit suhtautuivat Jeesukseen kunnioituksella hänen täysimittaisen persoonallisuutensa jonkin erityisen ja esiin pistävän piirteen johdosta, mutta Tuomas kunnioitti Mestariaan tämän verrattoman tasapainoisen luonteen tähden. Yhä enemmän ja enemmän Tuomas ihaili ja kunnioitti häntä, joka oli niin rakastavan armelias ja kuitenkin niin taipumattoman oikeudenmukainen ja rehti; niin luja, muttei koskaan itsepäinen; niin tyyni, muttei koskaan välinpitämätön; niin avulias ja niin myötätuntoinen, muttei koskaan tungetteleva eikä diktatorinen; niin vahva, mutta samalla kuitenkin niin lempeä; niin varmakäytöksinen, muttei koskaan karkea eikä töykeä; niin hellä, muttei koskaan häilyvä; niin puhdas ja viaton, mutta samalla niin miehekäs, tarmokas ja voimaperäinen; niin aidosti rohkea, muttei koskaan äkkipikainen tai tyhmänrohkea; suuri luonnonihailija, mutta kuitenkin täysin vailla taipumusta luonnon palvomiseen; niin humoristinen ja leikillinen, mutta kuitenkin täysin vailla pintapuolisuutta ja kevytmielisyyttä. Juuri tämä persoonallisuuden verraton sopusuhtaisuus viehätti suuresti Tuomasta. Kahdentoista apostolin joukossa hän oli se, jonka älyllinen Jeesuksen ymmärtäminen ja Jeesuksen persoonallisuuden arvostaminen oli suurinta.
Kahdentoista apostolin kokouksissa Tuomas oli aina varovainen, ja hän puhui aina sellaisen menettelytavan puolesta, joka asetti turvallisuusnäkökohdat etusijalle, mutta jos hänen varovainen näkökantansa äänestettiin nurin tai hylättiin, hän oli aina ensimmäinen, joka lähti pelottomasti toteuttamaan päätettyä ohjelmaa. Kerran toisensa jälkeen saattoi sattua, että hän nousi vastustamaan jotakin hanketta sillä perusteella, että se oli hänestä uhkarohkea ja suurellinen; hän tapasi väitellä asiasta katkeraan loppuun saakka, mutta kun Andreas sitten tapansa mukaan äänestytti asiasta ja kun kaksitoista apostolia mahdollisesti olivat päättäneet tehdä juuri sitä, mitä hän niin sinnikkäästi oli vastustanut, Tuomas oli ensimmäisenä sanomassa: ”No niin, mennäänpä sitten!” Hän oli hyvä häviäjä. Hän ei kantanut kaunaa eikä jäänyt lääkitsemään loukattuja tunteita. Ei ollut kerran eikä kahdesti, kun hän asettui vastustamaan sellaista, että Jeesuksen sallittiin asettua alttiiksi vaaralle, mutta kun Mestari sitten päätti ottaa sellaiset riskit, juuri Tuomas oli se, joka sai apostolit liikkeelle rohkeilla sanoillaan: ”Tulkaahan nyt toverit, menkäämme ja kuolkaamme hänen kanssaan.”
Joissakin suhteissa Tuomas oli Filippuksen kaltainen; hänkin nimittäin halusi, että ”asia näytetään hänelle”, mutta hänen ulospäin näkyneet epäilyksen ilmauksensa perustuivat kokonaan toisenlaisiin älyllisiin asetelmiin. Tuomas oli analyyttinen, ei pelkästään skeptinen. Ja kun kysymys oli omakohtaisesta fyysisestä rohkeudesta, hän oli kahdentoista apostolin joukossa yksi rohkeimpia.
Tuomaksella oli muutamia erittäin huonoja päiviä; hän oli ajoittain alakuloinen ja allapäin. Se, että hän oli yhdeksänvuotiaana menettänyt kaksossisarensa, oli aiheuttanut hänessä paljon nuoruusiän surumielisyyttä ja tuonut oman lisänsä hänen myöhemmän elämänsä mielenlaadullisiin ongelmiin. Milloin sattui, että Tuomas kävi alakuloiseksi, niin toisinaan Natanaelin onnistui saada hänet toipumaan, toisinaan siinä onnistui Pietari, eikä harvinaista ollut sekään, että siinä onnistui jompikumpi Alfeuksen kaksosista. Masentuneimmillaan ollessaan hän valitettavasti aina pyrki välttämään tulemista välittömään kosketukseen Jeesuksen kanssa. Mutta Mestari oli kaikesta tästä tietoinen ja tunsi ymmärtäväistä myötätuntoa tällaisen masentuneisuuden vaivaamaa ja epäilysten kiusaamaa apostoliaan kohtaan.
Toisinaan Tuomas saattoi saada Andreakselta luvan vetäytyä päiväksi tai kahdeksi omaan yksinäisyyteensä. Mutta varsin pian hän huomasi, ettei ollut viisasta menetellä sillä tavoin; jo varhaisessa vaiheessa hän havaitsi, että hänen oli allapäin ollessaan parasta pysytellä tiukasti työnsä parissa ja jäädä työtovereittensa lähelle. Mutta siitä riippumatta, mitä hänen tunne-elämässään oli meneillään, hän piti kiinni siitä, että hän oli apostoli. Sitten kun tosissaan tuli aika lähteä liikkeelle, juuri Tuomas oli aina se, joka sanoi: ”No niin, mennäänpä sitten!”
Tuomas on erinomainen esimerkki ihmisestä, jolla on epäilyksiä, joka kohtaa ne ja selviytyy niistä voittajana. Hänellä oli laaja sydän, hän ei ollut mikään pikkumainen arvostelija. Hän ajatteli loogisesti; hän oli Jeesuksen ja apostolitovereidensa aitoustesti. Jos Jeesus ja hänen työnsä eivät olisi olleet aitoja, Tuomaksen kaltainen mies ei olisi pysynyt mukana alusta loppuun saakka. Hänellä oli tarkka ja varma taju siitä, mikä on faktaa. Heti kun ensimmäinenkin merkki petoksesta tai vilpistä olisi noussut esille, Tuomas olisi hylännyt heidät kaikki. Tiedemiehet eivät ehkä ymmärrä kaikkea Jeesuksesta ja hänen toiminnastaan maan päällä, mutta Mestarin ja hänen ihmistovereidensa parissa eli ja työskenteli muuan mies – Tuomas Didymus –, jolla oli aidon tiedemiehen ajatusmaailma, ja hän uskoi Jeesus Nasaretilaiseen.
Oikeudenkäynnin ja ristiinnaulitsemisen päivät olivat Tuomakselle todellinen koettelemus. Hän vaipui joksikin aikaa epätoivon syvyyksiin, mutta hän keräsi rohkeutensa, pysytteli apostolien seurassa ja oli Galileanmeren rannalla heidän mukanaan toivottamassa Jeesuksen tervetulleeksi. Hän antoi vähäksi aikaa myöten epäilevälle masennukselleen, mutta hän kokosi lopulta uskonsa ja rohkeutensa. Helluntain jälkeen hän antoi apostoleille viisaita neuvoja, ja sitten kun vainot ajoivat uskovaiset hajalle, hän lähti matkaan käyden Kyproksella, Kreetalla, Pohjois-Afrikan rannikolla ja Sisiliassa ja julisti valtakunnan ilosanomaa ja kastoi uskovia. Ja hänen saarnaajan ja kastajan työnsä jatkui, kunnes Rooman hallituksen asiamiehet ottivat hänet Maltalla kiinni ja lähettivät kuolemaan. Vain muutamia viikkoja ennen kuolemaansa hän oli ryhtynyt kirjoittamaan Jeesuksen elämästä ja opetuksista.
Thomas was the eighth apostle, and he was chosen by Philip. In later times he has become known as “doubting Thomas,” but his fellow apostles hardly looked upon him as a chronic doubter. True, his was a logical, skeptical type of mind, but he had a form of courageous loyalty which forbade those who knew him intimately to regard him as a trifling skeptic.
When Thomas joined the apostles, he was twenty-nine years old, was married, and had four children. Formerly he had been a carpenter and stone mason, but latterly he had become a fisherman and resided at Tarichea, situated on the west bank of the Jordan where it flows out of the Sea of Galilee, and he was regarded as the leading citizen of this little village. He had little education, but he possessed a keen, reasoning mind and was the son of excellent parents, who lived at Tiberias. Thomas had the one truly analytical mind of the twelve; he was the real scientist of the apostolic group.
The early home life of Thomas had been unfortunate; his parents were not altogether happy in their married life, and this was reflected in Thomas’s adult experience. He grew up having a very disagreeable and quarrelsome disposition. Even his wife was glad to see him join the apostles; she was relieved by the thought that her pessimistic husband would be away from home most of the time. Thomas also had a streak of suspicion which made it very difficult to get along peaceably with him. Peter was very much upset by Thomas at first, complaining to his brother, Andrew, that Thomas was “mean, ugly, and always suspicious.” But the better his associates knew Thomas, the more they liked him. They found he was superbly honest and unflinchingly loyal. He was perfectly sincere and unquestionably truthful, but he was a natural-born faultfinder and had grown up to become a real pessimist. His analytical mind had become cursed with suspicion. He was rapidly losing faith in his fellow men when he became associated with the twelve and thus came in contact with the noble character of Jesus. This association with the Master began at once to transform Thomas’s whole disposition and to effect great changes in his mental reactions to his fellow men.
Thomas’s great strength was his superb analytical mind coupled with his unflinching courage—when he had once made up his mind. His great weakness was his suspicious doubting, which he never fully overcame throughout his whole lifetime in the flesh.
In the organization of the twelve Thomas was assigned to arrange and manage the itinerary, and he was an able director of the work and movements of the apostolic corps. He was a good executive, an excellent businessman, but he was handicapped by his many moods; he was one man one day and another man the next. He was inclined toward melancholic brooding when he joined the apostles, but contact with Jesus and the apostles largely cured him of this morbid introspection.
Jesus enjoyed Thomas very much and had many long, personal talks with him. His presence among the apostles was a great comfort to all honest doubters and encouraged many troubled minds to come into the kingdom, even if they could not wholly understand everything about the spiritual and philosophic phases of the teachings of Jesus. Thomas’s membership in the twelve was a standing declaration that Jesus loved even honest doubters.
The other apostles held Jesus in reverence because of some special and outstanding trait of his replete personality, but Thomas revered his Master because of his superbly balanced character. Increasingly Thomas admired and honored one who was so lovingly merciful yet so inflexibly just and fair; so firm but never obstinate; so calm but never indifferent; so helpful and so sympathetic but never meddlesome or dictatorial; so strong but at the same time so gentle; so positive but never rough or rude; so tender but never vacillating; so pure and innocent but at the same time so virile, aggressive, and forceful; so truly courageous but never rash or foolhardy; such a lover of nature but so free from all tendency to revere nature; so humorous and so playful, but so free from levity and frivolity. It was this matchless symmetry of personality that so charmed Thomas. He probably enjoyed the highest intellectual understanding and personality appreciation of Jesus of any of the twelve.
In the councils of the twelve Thomas was always cautious, advocating a policy of safety first, but if his conservatism was voted down or overruled, he was always the first fearlessly to move out in execution of the program decided upon. Again and again would he stand out against some project as being foolhardy and presumptuous; he would debate to the bitter end, but when Andrew would put the proposition to a vote, and after the twelve would elect to do that which he had so strenuously opposed, Thomas was the first to say, “Let’s go!” He was a good loser. He did not hold grudges nor nurse wounded feelings. Time and again did he oppose letting Jesus expose himself to danger, but when the Master would decide to take such risks, always was it Thomas who rallied the apostles with his courageous words, “Come on, comrades, let’s go and die with him.”
Thomas was in some respects like Philip; he also wanted “to be shown,” but his outward expressions of doubt were based on entirely different intellectual operations. Thomas was analytical, not merely skeptical. As far as personal physical courage was concerned, he was one of the bravest among the twelve.
Thomas had some very bad days; he was blue and downcast at times. The loss of his twin sister when he was nine years old had occasioned him much youthful sorrow and had added to his temperamental problems of later life. When Thomas would become despondent, sometimes it was Nathaniel who helped him to recover, sometimes Peter, and not infrequently one of the Alpheus twins. When he was most depressed, unfortunately he always tried to avoid coming in direct contact with Jesus. But the Master knew all about this and had an understanding sympathy for his apostle when he was thus afflicted with depression and harassed by doubts.
Sometimes Thomas would get permission from Andrew to go off by himself for a day or two. But he soon learned that such a course was not wise; he early found that it was best, when he was downhearted, to stick close to his work and to remain near his associates. But no matter what happened in his emotional life, he kept right on being an apostle. When the time actually came to move forward, it was always Thomas who said, “Let’s go!”
Thomas is the great example of a human being who has doubts, faces them, and wins. He had a great mind; he was no carping critic. He was a logical thinker; he was the acid test of Jesus and his fellow apostles. If Jesus and his work had not been genuine, it could not have held a man like Thomas from the start to the finish. He had a keen and sure sense of fact. At the first appearance of fraud or deception Thomas would have forsaken them all. Scientists may not fully understand all about Jesus and his work on earth, but there lived and worked with the Master and his human associates a man whose mind was that of a true scientist—Thomas Didymus—and he believed in Jesus of Nazareth.
Thomas had a trying time during the days of the trial and crucifixion. He was for a season in the depths of despair, but he rallied his courage, stuck to the apostles, and was present with them to welcome Jesus on the Sea of Galilee. For a while he succumbed to his doubting depression but eventually rallied his faith and courage. He gave wise counsel to the apostles after Pentecost and, when persecution scattered the believers, went to Cyprus, Crete, the North African coast, and Sicily, preaching the glad tidings of the kingdom and baptizing believers. And Thomas continued preaching and baptizing until he was apprehended by the agents of the Roman government and was put to death in Malta. Just a few weeks before his death he had begun the writing of the life and teachings of Jesus.
SuomiEnglish
Tuomas oli kahdeksas apostoli, ja hänet valitsi Filippus. Myöhempinä aikoina hän on tullut tunnetuksi ”epäilevänä Tuomaana”, mutta hänen apostolitoverinsa tuskin koskaan pitivät häntä parantumattomana epäilijänä. On totta, että hänen mielenlaatunsa oli loogista, skeptistyyppistä, mutta hänessä oli sellaista rohkeaa lojaalisuutta, joka esti hänet paremmin tuntevia henkilöitä pitämästä häntä tyhjänpäiväisenä skeptikkona.
Thomas was the eighth apostle, and he was chosen by Philip. In later times he has become known as “doubting Thomas,” but his fellow apostles hardly looked upon him as a chronic doubter. True, his was a logical, skeptical type of mind, but he had a form of courageous loyalty which forbade those who knew him intimately to regard him as a trifling skeptic.
Apostoleihin liittyessään Tuomas oli kaksikymmentäyhdeksänvuotias, hän oli naimisissa ja hänellä oli neljä lasta. Aiemmin hän oli ollut kirvesmies ja kivenhakkaaja, mutta sittemmin hänestä oli tullut kalastaja, ja hän asui Tarikeassa, joka sijaitsi Jordanin länsirannalla, kohdassa, josta Jordan erkanee Galileanmerestä. Häntä pidettiin tämän pikkukylän johtavana asukkaana. Oppia hän ei ollut suuremmin saanut, mutta hänellä oli terävä, looginen mieli, ja hän oli Tiberiaassa asuvien lahjakkaiden vanhempien poika. Tuomas oli kahdentoista apostolin joukossa ainoa, jonka ajattelu oli todellisen analyyttistä; hän oli apostoliryhmän todellinen tiedemies.
When Thomas joined the apostles, he was twenty-nine years old, was married, and had four children. Formerly he had been a carpenter and stone mason, but latterly he had become a fisherman and resided at Tarichea, situated on the west bank of the Jordan where it flows out of the Sea of Galilee, and he was regarded as the leading citizen of this little village. He had little education, but he possessed a keen, reasoning mind and was the son of excellent parents, who lived at Tiberias. Thomas had the one truly analytical mind of the twelve; he was the real scientist of the apostolic group.
Kotielämä Tuomaksen lapsuudenkodissa oli ollut onnetonta. Hänen vanhempansa eivät olleet täysin onnellisia avioliitossaan, ja tämä heijastui Tuomaksen aikuisiän kokemuksissa. Hän varttui seuranaan erittäin epämiellyttävä ja toraisa luonteenlaatu. Hänen vaimonsakin oli vain iloinen, kun näki hänen liittyvän apostoleihin. Vaimoa huojensi ajatus, että hänen pessimistinen aviomiehensä olisi enimmän aikaa poissa kotoa. Tuomaksessa oli myös aimo annos epäluuloisuutta, minkä johdosta hänen kanssaan oli varsin vaikeaa tulla toimeen rauhanomaisesti. Pietari oli alussa Tuomaksesta hyvinkin tuohduksissa valitellen veljelleen Andreakselle, että Tuomas oli ”ilkeä, inhottava ja aina epäluuloinen”. Mutta mitä paremmin Tuomaksen toverit häntä tunsivat, sitä enemmän he hänestä pitivät. He huomasivat, että hän oli ylen määrin rehellinen ja järkähtämättömän lojaali. Hän oli täydellisen vilpitön ja kiistattoman totuudellinen, mutta hän oli synnynnäinen vikojen etsijä, ja hänestä oli varttunut todellinen pessimisti. Hänen analyyttisen mielensä kiroukseksi oli muodostunut epäluuloisuus. Hän oli hyvää vauhtia menettämässä uskonsa kanssaihmisiinsä, kun hän liittyi kahdentoista apostolin seuraan ja tuli näin kosketuksiin Jeesuksen jalon luonteen kanssa. Tämä yhdessäolo Mestarin kanssa alkoi välittömästi muuttaa Tuomaksen koko asennoitumista ja saada aikaan suuria muutoksia siinä, miten hän mentaalisesti reagoi kanssaihmisiinsä.
The early home life of Thomas had been unfortunate; his parents were not altogether happy in their married life, and this was reflected in Thomas’s adult experience. He grew up having a very disagreeable and quarrelsome disposition. Even his wife was glad to see him join the apostles; she was relieved by the thought that her pessimistic husband would be away from home most of the time. Thomas also had a streak of suspicion which made it very difficult to get along peaceably with him. Peter was very much upset by Thomas at first, complaining to his brother, Andrew, that Thomas was “mean, ugly, and always suspicious.” But the better his associates knew Thomas, the more they liked him. They found he was superbly honest and unflinchingly loyal. He was perfectly sincere and unquestionably truthful, but he was a natural-born faultfinder and had grown up to become a real pessimist. His analytical mind had become cursed with suspicion. He was rapidly losing faith in his fellow men when he became associated with the twelve and thus came in contact with the noble character of Jesus. This association with the Master began at once to transform Thomas’s whole disposition and to effect great changes in his mental reactions to his fellow men.
Tuomaksen vahvin puoli oli hänen verraton analyyttinen mielensä, mihin vielä liittyi hänen järkkymätön rohkeutensa – kunhan hän oli päätöksensä tehnyt. Hänen suuri heikko kohtansa oli hänen epäluuloinen epäilevyytensä, josta hän ei koko lihallisen elämänsä aikana koskaan täysin vapautunut.
Thomas’s great strength was his superb analytical mind coupled with his unflinching courage—when he had once made up his mind. His great weakness was his suspicious doubting, which he never fully overcame throughout his whole lifetime in the flesh.
Kahdentoista apostolin organisaatiossa Tuomaksen osalle lankesi matkasuunnitelmien tekeminen ja hoitaminen, ja hän johti kyvykkäästi apostolikunnan työskentelyä ja liikkumista. Hän oli hyvä toimeenpanija, oivallinen liikemies, mutta hänelle oli paljon haittaa hänen mielialansa ailahtelevaisuudesta. Hän oli yhtenä päivänä yhdenlaatuinen mies, seuraavana päivänä taas jotakin muuta. Hänellä oli apostoleihin liittyessään taipumusta melankoliseen asioiden hautomiseen, mutta kun hän tuli kosketuksiin Jeesuksen ja apostolien kanssa, se paransi hänet suurelta osin tästä sairaalloisesta itsetutkiskelusta.
In the organization of the twelve Thomas was assigned to arrange and manage the itinerary, and he was an able director of the work and movements of the apostolic corps. He was a good executive, an excellent businessman, but he was handicapped by his many moods; he was one man one day and another man the next. He was inclined toward melancholic brooding when he joined the apostles, but contact with Jesus and the apostles largely cured him of this morbid introspection.
Jeesus nautti suuresti Tuomaksen seurasta ja kävi hänen kanssaan monia pitkiä ja henkilökohtaisia keskusteluja. Hänen kuulumisensa apostolien joukkoon oli suuri lohdutus kaikille rehellisille epäilijöille ja rohkaisi monia rauhattomia mieliä tulemaan sisälle valtakuntaan, vaikkeivät he kyenneetkään täysin ymmärtämään kaikkea, mikä sisältyi Jeesuksen opetusten hengellisiin ja filosofisiin puoliin. Tuomaksen jäsenyys kahdentoista apostolin joukossa oli pysyvä julistus siitä, että Jeesus rakasti myös rehellisiä epäilijöitä.
Jesus enjoyed Thomas very much and had many long, personal talks with him. His presence among the apostles was a great comfort to all honest doubters and encouraged many troubled minds to come into the kingdom, even if they could not wholly understand everything about the spiritual and philosophic phases of the teachings of Jesus. Thomas’s membership in the twelve was a standing declaration that Jesus loved even honest doubters.
Muut apostolit suhtautuivat Jeesukseen kunnioituksella hänen täysimittaisen persoonallisuutensa jonkin erityisen ja esiin pistävän piirteen johdosta, mutta Tuomas kunnioitti Mestariaan tämän verrattoman tasapainoisen luonteen tähden. Yhä enemmän ja enemmän Tuomas ihaili ja kunnioitti häntä, joka oli niin rakastavan armelias ja kuitenkin niin taipumattoman oikeudenmukainen ja rehti; niin luja, muttei koskaan itsepäinen; niin tyyni, muttei koskaan välinpitämätön; niin avulias ja niin myötätuntoinen, muttei koskaan tungetteleva eikä diktatorinen; niin vahva, mutta samalla kuitenkin niin lempeä; niin varmakäytöksinen, muttei koskaan karkea eikä töykeä; niin hellä, muttei koskaan häilyvä; niin puhdas ja viaton, mutta samalla niin miehekäs, tarmokas ja voimaperäinen; niin aidosti rohkea, muttei koskaan äkkipikainen tai tyhmänrohkea; suuri luonnonihailija, mutta kuitenkin täysin vailla taipumusta luonnon palvomiseen; niin humoristinen ja leikillinen, mutta kuitenkin täysin vailla pintapuolisuutta ja kevytmielisyyttä. Juuri tämä persoonallisuuden verraton sopusuhtaisuus viehätti suuresti Tuomasta. Kahdentoista apostolin joukossa hän oli se, jonka älyllinen Jeesuksen ymmärtäminen ja Jeesuksen persoonallisuuden arvostaminen oli suurinta.
The other apostles held Jesus in reverence because of some special and outstanding trait of his replete personality, but Thomas revered his Master because of his superbly balanced character. Increasingly Thomas admired and honored one who was so lovingly merciful yet so inflexibly just and fair; so firm but never obstinate; so calm but never indifferent; so helpful and so sympathetic but never meddlesome or dictatorial; so strong but at the same time so gentle; so positive but never rough or rude; so tender but never vacillating; so pure and innocent but at the same time so virile, aggressive, and forceful; so truly courageous but never rash or foolhardy; such a lover of nature but so free from all tendency to revere nature; so humorous and so playful, but so free from levity and frivolity. It was this matchless symmetry of personality that so charmed Thomas. He probably enjoyed the highest intellectual understanding and personality appreciation of Jesus of any of the twelve.
Kahdentoista apostolin kokouksissa Tuomas oli aina varovainen, ja hän puhui aina sellaisen menettelytavan puolesta, joka asetti turvallisuusnäkökohdat etusijalle, mutta jos hänen varovainen näkökantansa äänestettiin nurin tai hylättiin, hän oli aina ensimmäinen, joka lähti pelottomasti toteuttamaan päätettyä ohjelmaa. Kerran toisensa jälkeen saattoi sattua, että hän nousi vastustamaan jotakin hanketta sillä perusteella, että se oli hänestä uhkarohkea ja suurellinen; hän tapasi väitellä asiasta katkeraan loppuun saakka, mutta kun Andreas sitten tapansa mukaan äänestytti asiasta ja kun kaksitoista apostolia mahdollisesti olivat päättäneet tehdä juuri sitä, mitä hän niin sinnikkäästi oli vastustanut, Tuomas oli ensimmäisenä sanomassa: ”No niin, mennäänpä sitten!” Hän oli hyvä häviäjä. Hän ei kantanut kaunaa eikä jäänyt lääkitsemään loukattuja tunteita. Ei ollut kerran eikä kahdesti, kun hän asettui vastustamaan sellaista, että Jeesuksen sallittiin asettua alttiiksi vaaralle, mutta kun Mestari sitten päätti ottaa sellaiset riskit, juuri Tuomas oli se, joka sai apostolit liikkeelle rohkeilla sanoillaan: ”Tulkaahan nyt toverit, menkäämme ja kuolkaamme hänen kanssaan.”
In the councils of the twelve Thomas was always cautious, advocating a policy of safety first, but if his conservatism was voted down or overruled, he was always the first fearlessly to move out in execution of the program decided upon. Again and again would he stand out against some project as being foolhardy and presumptuous; he would debate to the bitter end, but when Andrew would put the proposition to a vote, and after the twelve would elect to do that which he had so strenuously opposed, Thomas was the first to say, “Let’s go!” He was a good loser. He did not hold grudges nor nurse wounded feelings. Time and again did he oppose letting Jesus expose himself to danger, but when the Master would decide to take such risks, always was it Thomas who rallied the apostles with his courageous words, “Come on, comrades, let’s go and die with him.”
Joissakin suhteissa Tuomas oli Filippuksen kaltainen; hänkin nimittäin halusi, että ”asia näytetään hänelle”, mutta hänen ulospäin näkyneet epäilyksen ilmauksensa perustuivat kokonaan toisenlaisiin älyllisiin asetelmiin. Tuomas oli analyyttinen, ei pelkästään skeptinen. Ja kun kysymys oli omakohtaisesta fyysisestä rohkeudesta, hän oli kahdentoista apostolin joukossa yksi rohkeimpia.
Thomas was in some respects like Philip; he also wanted “to be shown,” but his outward expressions of doubt were based on entirely different intellectual operations. Thomas was analytical, not merely skeptical. As far as personal physical courage was concerned, he was one of the bravest among the twelve.
Tuomaksella oli muutamia erittäin huonoja päiviä; hän oli ajoittain alakuloinen ja allapäin. Se, että hän oli yhdeksänvuotiaana menettänyt kaksossisarensa, oli aiheuttanut hänessä paljon nuoruusiän surumielisyyttä ja tuonut oman lisänsä hänen myöhemmän elämänsä mielenlaadullisiin ongelmiin. Milloin sattui, että Tuomas kävi alakuloiseksi, niin toisinaan Natanaelin onnistui saada hänet toipumaan, toisinaan siinä onnistui Pietari, eikä harvinaista ollut sekään, että siinä onnistui jompikumpi Alfeuksen kaksosista. Masentuneimmillaan ollessaan hän valitettavasti aina pyrki välttämään tulemista välittömään kosketukseen Jeesuksen kanssa. Mutta Mestari oli kaikesta tästä tietoinen ja tunsi ymmärtäväistä myötätuntoa tällaisen masentuneisuuden vaivaamaa ja epäilysten kiusaamaa apostoliaan kohtaan.
Thomas had some very bad days; he was blue and downcast at times. The loss of his twin sister when he was nine years old had occasioned him much youthful sorrow and had added to his temperamental problems of later life. When Thomas would become despondent, sometimes it was Nathaniel who helped him to recover, sometimes Peter, and not infrequently one of the Alpheus twins. When he was most depressed, unfortunately he always tried to avoid coming in direct contact with Jesus. But the Master knew all about this and had an understanding sympathy for his apostle when he was thus afflicted with depression and harassed by doubts.
Toisinaan Tuomas saattoi saada Andreakselta luvan vetäytyä päiväksi tai kahdeksi omaan yksinäisyyteensä. Mutta varsin pian hän huomasi, ettei ollut viisasta menetellä sillä tavoin; jo varhaisessa vaiheessa hän havaitsi, että hänen oli allapäin ollessaan parasta pysytellä tiukasti työnsä parissa ja jäädä työtovereittensa lähelle. Mutta siitä riippumatta, mitä hänen tunne-elämässään oli meneillään, hän piti kiinni siitä, että hän oli apostoli. Sitten kun tosissaan tuli aika lähteä liikkeelle, juuri Tuomas oli aina se, joka sanoi: ”No niin, mennäänpä sitten!”
Sometimes Thomas would get permission from Andrew to go off by himself for a day or two. But he soon learned that such a course was not wise; he early found that it was best, when he was downhearted, to stick close to his work and to remain near his associates. But no matter what happened in his emotional life, he kept right on being an apostle. When the time actually came to move forward, it was always Thomas who said, “Let’s go!”
Tuomas on erinomainen esimerkki ihmisestä, jolla on epäilyksiä, joka kohtaa ne ja selviytyy niistä voittajana. Hänellä oli laaja sydän, hän ei ollut mikään pikkumainen arvostelija. Hän ajatteli loogisesti; hän oli Jeesuksen ja apostolitovereidensa aitoustesti. Jos Jeesus ja hänen työnsä eivät olisi olleet aitoja, Tuomaksen kaltainen mies ei olisi pysynyt mukana alusta loppuun saakka. Hänellä oli tarkka ja varma taju siitä, mikä on faktaa. Heti kun ensimmäinenkin merkki petoksesta tai vilpistä olisi noussut esille, Tuomas olisi hylännyt heidät kaikki. Tiedemiehet eivät ehkä ymmärrä kaikkea Jeesuksesta ja hänen toiminnastaan maan päällä, mutta Mestarin ja hänen ihmistovereidensa parissa eli ja työskenteli muuan mies – Tuomas Didymus –, jolla oli aidon tiedemiehen ajatusmaailma, ja hän uskoi Jeesus Nasaretilaiseen.
Thomas is the great example of a human being who has doubts, faces them, and wins. He had a great mind; he was no carping critic. He was a logical thinker; he was the acid test of Jesus and his fellow apostles. If Jesus and his work had not been genuine, it could not have held a man like Thomas from the start to the finish. He had a keen and sure sense of fact. At the first appearance of fraud or deception Thomas would have forsaken them all. Scientists may not fully understand all about Jesus and his work on earth, but there lived and worked with the Master and his human associates a man whose mind was that of a true scientist—Thomas Didymus—and he believed in Jesus of Nazareth.
Oikeudenkäynnin ja ristiinnaulitsemisen päivät olivat Tuomakselle todellinen koettelemus. Hän vaipui joksikin aikaa epätoivon syvyyksiin, mutta hän keräsi rohkeutensa, pysytteli apostolien seurassa ja oli Galileanmeren rannalla heidän mukanaan toivottamassa Jeesuksen tervetulleeksi. Hän antoi vähäksi aikaa myöten epäilevälle masennukselleen, mutta hän kokosi lopulta uskonsa ja rohkeutensa. Helluntain jälkeen hän antoi apostoleille viisaita neuvoja, ja sitten kun vainot ajoivat uskovaiset hajalle, hän lähti matkaan käyden Kyproksella, Kreetalla, Pohjois-Afrikan rannikolla ja Sisiliassa ja julisti valtakunnan ilosanomaa ja kastoi uskovia. Ja hänen saarnaajan ja kastajan työnsä jatkui, kunnes Rooman hallituksen asiamiehet ottivat hänet Maltalla kiinni ja lähettivät kuolemaan. Vain muutamia viikkoja ennen kuolemaansa hän oli ryhtynyt kirjoittamaan Jeesuksen elämästä ja opetuksista.
Thomas had a trying time during the days of the trial and crucifixion. He was for a season in the depths of despair, but he rallied his courage, stuck to the apostles, and was present with them to welcome Jesus on the Sea of Galilee. For a while he succumbed to his doubting depression but eventually rallied his faith and courage. He gave wise counsel to the apostles after Pentecost and, when persecution scattered the believers, went to Cyprus, Crete, the North African coast, and Sicily, preaching the glad tidings of the kingdom and baptizing believers. And Thomas continued preaching and baptizing until he was apprehended by the agents of the Roman government and was put to death in Malta. Just a few weeks before his death he had begun the writing of the life and teachings of Jesus.

Urantia-kirja

Sisällysluettelo

← Kaikki luvut ja kirjahaku
EsipuheAvaa koko luku
Luku 1 Universaalinen IsäAvaa koko luku
Luku 2 Jumalan olemusAvaa koko luku
Luku 3 Jumalan attribuutitAvaa koko luku
Luku 4 Jumalan suhde maailmankaikkeuteenAvaa koko luku
Luku 5 Jumalan suhde yksilöönAvaa koko luku
Luku 6 Iankaikkinen PoikaAvaa koko luku
Luku 7 Iankaikkisen Pojan suhde maailmankaikkeuteenAvaa koko luku
Luku 8 Ääretön HenkiAvaa koko luku
Luku 9 Äärettömän Hengen suhde maailmankaikkeuteenAvaa koko luku
Luku 10 Paratiisin-KolminaisuusAvaa koko luku
Luku 11 Ikuinen Paratiisin SaariAvaa koko luku
Luku 12 Universumien universumiAvaa koko luku
Luku 13 Paratiisin pyhät sfääritAvaa koko luku
Luku 14 Keskus- ja jumalallinen universumiAvaa koko luku
Luku 15 Seitsemän superuniversumiaAvaa koko luku
Luku 16 Seitsemän ValtiashenkeäAvaa koko luku
Luku 17 Korkeimpien Henkien seitsemän ryhmääAvaa koko luku
Luku 18 Korkeimmat KolminaisuuspersoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 19 Rinnasteiset kolminaisuusperäiset olennotAvaa koko luku
Luku 20 Jumalan Paratiisin-PojatAvaa koko luku
Luku 21 Paratiisin Luoja-PojatAvaa koko luku
Luku 22 Kolminaistetut Jumalan PojatAvaa koko luku
Luku 23 Yksinäiset SanansaattajatAvaa koko luku
Luku 24 Äärettömän Hengen korkeammat persoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 25 Avaruuden SanansaattajajoukotAvaa koko luku
Luku 26 Keskusuniversumin hoivaavat hengetAvaa koko luku
Luku 27 Ensi asteen supernafien toimintaAvaa koko luku
Luku 28 Superuniversumien hoivaavat hengetAvaa koko luku
Luku 29 Universumivoiman ohjaajatAvaa koko luku
Luku 30 Suuruniversumin persoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 31 Lopullisuuden SaavuttajakuntaAvaa koko luku
Luku 32 Paikallisuniversumien kehitysAvaa koko luku
Luku 33 Paikallisuniversumin hallintoAvaa koko luku
Luku 34 Paikallisuniversumin Äiti-HenkiAvaa koko luku
Luku 35 Jumalan paikallisuniversumipojatAvaa koko luku
Luku 36 ElämänkantajatAvaa koko luku
Luku 37 Paikallisuniversumin persoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 38 Paikallisuniversumin hoivaavat hengetAvaa koko luku
Luku 39 Serafien armeijakunnatAvaa koko luku
Luku 40 Ylösnousemukselliset Jumalan pojatAvaa koko luku
Luku 41 Paikallisuniversumin fyysiset aspektitAvaa koko luku
Luku 42 Energia – mieli ja aineAvaa koko luku
Luku 43 KonstellaatiotAvaa koko luku
Luku 44 Taivaalliset taidetyöntekijätAvaa koko luku
Luku 45 Paikallisjärjestelmän hallintoAvaa koko luku
Luku 46 Paikallisjärjestelmän päämajaAvaa koko luku
Luku 47 Seitsemän mansiomaailmaaAvaa koko luku
Luku 48 MorontiaelämäAvaa koko luku
Luku 49 Asutut maailmatAvaa koko luku
Luku 50 PlaneettaprinssitAvaa koko luku
Luku 51 Planetaariset AatamitAvaa koko luku
Luku 52 Planetaariset kuolevaisten aikakaudetAvaa koko luku
Luku 53 Luciferin kapinaAvaa koko luku
Luku 54 Luciferin kapinaan liittyvät ongelmatAvaa koko luku
Luku 55 Valon ja elämän sfääritAvaa koko luku
Luku 56 Universaalinen ykseysAvaa koko luku
Luku 57 Urantian alkuperäAvaa koko luku
Luku 58 Elämän juurruttaminen UrantialleAvaa koko luku
Luku 59 Elämän merellisen muodon aikakausi UrantiallaAvaa koko luku
Luku 60 Urantia maaeliöstön varhaiskaudellaAvaa koko luku
Luku 61 Nisäkkäiden aikakausi UrantiallaAvaa koko luku
Luku 62 Alkuihmisen kantarodutAvaa koko luku
Luku 63 Ensimmäinen ihmisperheAvaa koko luku
Luku 64 Evolutionaariset värilliset rodutAvaa koko luku
Luku 65 Evoluution valvontaAvaa koko luku
Luku 66 Urantian PlaneettaprinssiAvaa koko luku
Luku 67 Planeetan kapinaAvaa koko luku
Luku 68 Sivilisaation sarastusAvaa koko luku
Luku 69 Ihmisen perusinstituutiotAvaa koko luku
Luku 70 Ihmisperäisen hallitusjärjestelmän kehitysAvaa koko luku
Luku 71 Valtion kehittyminenAvaa koko luku
Luku 72 Erään naapuriplaneetan hallitusjärjestelmäAvaa koko luku
Luku 73 Eedenin PuutarhaAvaa koko luku
Luku 74 Aatami ja EevaAvaa koko luku
Luku 75 Aatami ja Eeva rikkovat sopimuksensaAvaa koko luku
Luku 76 Toinen PuutarhaAvaa koko luku
Luku 77 KeskiväliolennotAvaa koko luku
Luku 78 Violetti rotu Aatamin aikojen jälkeenAvaa koko luku
Luku 79 Andiittien leviäminen itämaihinAvaa koko luku
Luku 80 Andiittien leviäminen länsimaihinAvaa koko luku
Luku 81 Nykysivilisaation kehittyminenAvaa koko luku
Luku 82 Avioliiton kehitysAvaa koko luku
Luku 83 AvioliittoinstituutioAvaa koko luku
Luku 84 Avioliitto ja perhe-elämäAvaa koko luku
Luku 85 Palvonnan alkujuuretAvaa koko luku
Luku 86 Uskonnon varhaiskehitysAvaa koko luku
Luku 87 AavekultitAvaa koko luku
Luku 88 Fetissit, taikakalut ja magiaAvaa koko luku
Luku 89 Synti, uhri ja sovitusAvaa koko luku
Luku 90 Shamanismi – poppamiehet ja papitAvaa koko luku
Luku 91 Rukoilun kehityshistoriaAvaa koko luku
Luku 92 Uskonnon myöhempi kehitysAvaa koko luku
Luku 93 Makiventa MelkisedekAvaa koko luku
Luku 94 Melkisedekin opetusten vaikutus itämaillaAvaa koko luku
Luku 95 Melkisedekin opetusten vaikutus LevantissaAvaa koko luku
Luku 96 Jahve – heprealaisten JumalaAvaa koko luku
Luku 97 Jumalakäsityksen kehitys heprealaisten keskuudessaAvaa koko luku
Luku 98 Melkisedekin opetusten vaikutus länsimaissaAvaa koko luku
Luku 99 Uskontoon liittyvät yhteiskunnalliset kysymyksetAvaa koko luku
Luku 100 Uskonto ihmisen kokemuksessaAvaa koko luku
Luku 101 Uskonnon todellinen luonneAvaa koko luku
Luku 102 Uskonnollisen uskon perustuksetAvaa koko luku
Luku 103 Uskonnollisen kokemuksen reaalisuusAvaa koko luku
Luku 104 Kolminaisuuskäsityksen kasvuAvaa koko luku
Luku 105 Jumaluus ja todellisuusAvaa koko luku
Luku 106 Universumin todellisuustasotAvaa koko luku
Luku 107 Ajatuksensuuntaajien alkuperä ja olemusAvaa koko luku
Luku 108 Ajatuksensuuntaajien tehtävä ja toimintaAvaa koko luku
Luku 109 Suuntaajien suhde universumin luotuihinAvaa koko luku
Luku 110 Suuntaajien suhde yksittäisiin kuolevaisiinAvaa koko luku
Luku 111 Suuntaaja ja sieluAvaa koko luku
Luku 112 Persoonallisuuden eloonjääminenAvaa koko luku
Luku 113 KohtalonsuojelijaserafitAvaa koko luku
Luku 114 Serafien planetaarinen hallitusAvaa koko luku
Luku 115 Korkein OlentoAvaa koko luku
Luku 116 Kaikkivaltias KorkeinAvaa koko luku
Luku 117 Korkein JumalaAvaa koko luku
Luku 118 Korkein ja Perimmäinen – ajallisuus ja avaruusAvaa koko luku
Luku 119 Kristus Mikaelin lahjoittautumisetAvaa koko luku
Luku 120 Mikaelin lahjoittautuminen UrantiallaAvaa koko luku
Luku 121 Mikaelin lahjoittautumisen aikaiset olotAvaa koko luku
Luku 122 Jeesuksen syntymä ja vauvaikäAvaa koko luku
Luku 123 Jeesuksen varhaislapsuusAvaa koko luku
Luku 124 Jeesuksen myöhempi lapsuusikäAvaa koko luku
Luku 125 Jeesus JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 126 Kaksi ratkaisevan tärkeää vuottaAvaa koko luku
Luku 127 NuoruusvuodetAvaa koko luku
Luku 128 Jeesuksen varhaismiehuusAvaa koko luku
Luku 129 Jeesuksen aikuisiän loppupuoliAvaa koko luku
Luku 130 Matkalla RoomaanAvaa koko luku
Luku 131 Maailman uskonnotAvaa koko luku
Luku 132 Roomassa vietetty aikaAvaa koko luku
Luku 133 Paluu RoomastaAvaa koko luku
Luku 134 Siirtymäkauden vuodetAvaa koko luku
Luku 135 Johannes KastajaAvaa koko luku
Luku 136 Kaste ja ne neljäkymmentä päivääAvaa koko luku
Luku 137 Odottelua GalileassaAvaa koko luku
Luku 138 Valtakunnan sanansaattajain kouluttaminenAvaa koko luku
Luku 139 Kaksitoista apostoliaNykyinen lukuAvaa koko luku
Luku 140 Kahdentoista apostolin virkaanasettaminenAvaa koko luku
Luku 141 Julkisen toiminnan alkuAvaa koko luku
Luku 142 Pääsiäinen JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 143 Matka Samarian halkiAvaa koko luku
Luku 144 Gilboalla ja DekapoliissaAvaa koko luku
Luku 145 Neljä vaiheikasta päivää KapernaumissaAvaa koko luku
Luku 146 Ensimmäinen Galilean-saarnamatkaAvaa koko luku
Luku 147 Pistäytyminen JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 148 Evankelistojen koulutusta BetsaidassaAvaa koko luku
Luku 149 Toinen saarnamatkaAvaa koko luku
Luku 150 Kolmas saarnamatkaAvaa koko luku
Luku 151 Odottelua ja opetusta järvenrannallaAvaa koko luku
Luku 152 Kapernaumin kriisiin johtaneet tapahtumatAvaa koko luku
Luku 153 Kapernaumin kriisiAvaa koko luku
Luku 154 Viimeiset Kapernaumissa vietetyt päivätAvaa koko luku
Luku 155 Pakomatka Pohjois-Galilean halkiAvaa koko luku
Luku 156 Oleskelu Tyyrossa ja SiidonissaAvaa koko luku
Luku 157 Filippuksen KesareassaAvaa koko luku
Luku 158 KirkastusvuoriAvaa koko luku
Luku 159 Kiertomatka DekapoliissaAvaa koko luku
Luku 160 Rodan AleksandrialainenAvaa koko luku
Luku 161 Jatkokeskustelut Rodanin kanssaAvaa koko luku
Luku 162 LehtimajanjuhlaAvaa koko luku
Luku 163 Seitsemänkymmenen opettajan virkaanasettajaiset MagadanissaAvaa koko luku
Luku 164 Temppelin vihkimisen muistojuhlaAvaa koko luku
Luku 165 Perean-lähetysretki alkaaAvaa koko luku
Luku 166 Viimeinen käynti Pohjois-PereassaAvaa koko luku
Luku 167 Käynti FiladelfiassaAvaa koko luku
Luku 168 Lasaruksen kuolleistaherättäminenAvaa koko luku
Luku 169 Viimeinen opetuskerta PellassaAvaa koko luku
Luku 170 Taivaan valtakuntaAvaa koko luku
Luku 171 Matkalla JerusalemiinAvaa koko luku
Luku 172 Jerusalemiin-menoAvaa koko luku
Luku 173 Maanantai JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 174 Tiistaiaamu temppelissäAvaa koko luku
Luku 175 Viimeinen temppelipuheAvaa koko luku
Luku 176 Tiistai-ilta ÖljymäelläAvaa koko luku
Luku 177 Keskiviikko – lepopäiväAvaa koko luku
Luku 178 Viimeinen leirillä vietetty päiväAvaa koko luku
Luku 179 Viimeinen ehtoollinenAvaa koko luku
Luku 180 JäähyväispuheAvaa koko luku
Luku 181 Viimeiset kehotukset ja varoituksetAvaa koko luku
Luku 182 GetsemanessaAvaa koko luku
Luku 183 Jeesus kavalletaan ja pidätetäänAvaa koko luku
Luku 184 Sanhedrinin oikeusistuimen edessäAvaa koko luku
Luku 185 Oikeuskäsittely Pilatuksen edessäAvaa koko luku
Luku 186 Hetkeä ennen ristiinnaulitsemistaAvaa koko luku
Luku 187 RistiinnaulitseminenAvaa koko luku
Luku 188 Haudassaolon aikaAvaa koko luku
Luku 189 KuolleistanousuAvaa koko luku
Luku 190 Jeesuksen morontiailmestymisetAvaa koko luku
Luku 191 Ilmestymiset apostoleille ja muille johtohenkilöilleAvaa koko luku
Luku 192 Ilmestymiset GalileassaAvaa koko luku
Luku 193 Viimeiset ilmestymiset ja taivaaseenastuminenAvaa koko luku
Luku 194 Totuuden Hengen lahjoittaminenAvaa koko luku
Luku 195 Helluntain jälkeenAvaa koko luku
Luku 196 Jeesuksen uskoAvaa koko luku

Pikaluku

Avaa luku →

Jaa jae

Urantia-kirjan

Sanasto

Urantia-kirjan

Ehdota sanaa

-
1.00×

Luo uusi keskustelu

×