Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Tuomas oli kahdeksas apostoli, ja hänet valitsi Filippus. Myöhempinä aikoina hän on tullut tunnetuksi ”epäilevänä Tuomaana”, mutta hänen apostolitoverinsa tuskin koskaan pitivät häntä parantumattomana epäilijänä. On totta, että hänen mielenlaatunsa oli loogista, skeptistyyppistä, mutta hänessä oli sellaista rohkeaa lojaalisuutta, joka esti hänet paremmin tuntevia henkilöitä pitämästä häntä tyhjänpäiväisenä skeptikkona.
Apostoleihin liittyessään Tuomas oli kaksikymmentäyhdeksänvuotias, hän oli naimisissa ja hänellä oli neljä lasta. Aiemmin hän oli ollut kirvesmies ja kivenhakkaaja, mutta sittemmin hänestä oli tullut kalastaja, ja hän asui Tarikeassa, joka sijaitsi Jordanin länsirannalla, kohdassa, josta Jordan erkanee Galileanmerestä. Häntä pidettiin tämän pikkukylän johtavana asukkaana. Oppia hän ei ollut suuremmin saanut, mutta hänellä oli terävä, looginen mieli, ja hän oli Tiberiaassa asuvien lahjakkaiden vanhempien poika. Tuomas oli kahdentoista apostolin joukossa ainoa, jonka ajattelu oli todellisen analyyttistä; hän oli apostoliryhmän todellinen tiedemies.
Kotielämä Tuomaksen lapsuudenkodissa oli ollut onnetonta. Hänen vanhempansa eivät olleet täysin onnellisia avioliitossaan, ja tämä heijastui Tuomaksen aikuisiän kokemuksissa. Hän varttui seuranaan erittäin epämiellyttävä ja toraisa luonteenlaatu. Hänen vaimonsakin oli vain iloinen, kun näki hänen liittyvän apostoleihin. Vaimoa huojensi ajatus, että hänen pessimistinen aviomiehensä olisi enimmän aikaa poissa kotoa. Tuomaksessa oli myös aimo annos epäluuloisuutta, minkä johdosta hänen kanssaan oli varsin vaikeaa tulla toimeen rauhanomaisesti. Pietari oli alussa Tuomaksesta hyvinkin tuohduksissa valitellen veljelleen Andreakselle, että Tuomas oli ”ilkeä, inhottava ja aina epäluuloinen”. Mutta mitä paremmin Tuomaksen toverit häntä tunsivat, sitä enemmän he hänestä pitivät. He huomasivat, että hän oli ylen määrin rehellinen ja järkähtämättömän lojaali. Hän oli täydellisen vilpitön ja kiistattoman totuudellinen, mutta hän oli synnynnäinen vikojen etsijä, ja hänestä oli varttunut todellinen pessimisti. Hänen analyyttisen mielensä kiroukseksi oli muodostunut epäluuloisuus. Hän oli hyvää vauhtia menettämässä uskonsa kanssaihmisiinsä, kun hän liittyi kahdentoista apostolin seuraan ja tuli näin kosketuksiin Jeesuksen jalon luonteen kanssa. Tämä yhdessäolo Mestarin kanssa alkoi välittömästi muuttaa Tuomaksen koko asennoitumista ja saada aikaan suuria muutoksia siinä, miten hän mentaalisesti reagoi kanssaihmisiinsä.
Tuomaksen vahvin puoli oli hänen verraton analyyttinen mielensä, mihin vielä liittyi hänen järkkymätön rohkeutensa – kunhan hän oli päätöksensä tehnyt. Hänen suuri heikko kohtansa oli hänen epäluuloinen epäilevyytensä, josta hän ei koko lihallisen elämänsä aikana koskaan täysin vapautunut.
Kahdentoista apostolin organisaatiossa Tuomaksen osalle lankesi matkasuunnitelmien tekeminen ja hoitaminen, ja hän johti kyvykkäästi apostolikunnan työskentelyä ja liikkumista. Hän oli hyvä toimeenpanija, oivallinen liikemies, mutta hänelle oli paljon haittaa hänen mielialansa ailahtelevaisuudesta. Hän oli yhtenä päivänä yhdenlaatuinen mies, seuraavana päivänä taas jotakin muuta. Hänellä oli apostoleihin liittyessään taipumusta melankoliseen asioiden hautomiseen, mutta kun hän tuli kosketuksiin Jeesuksen ja apostolien kanssa, se paransi hänet suurelta osin tästä sairaalloisesta itsetutkiskelusta.
Jeesus nautti suuresti Tuomaksen seurasta ja kävi hänen kanssaan monia pitkiä ja henkilökohtaisia keskusteluja. Hänen kuulumisensa apostolien joukkoon oli suuri lohdutus kaikille rehellisille epäilijöille ja rohkaisi monia rauhattomia mieliä tulemaan sisälle valtakuntaan, vaikkeivät he kyenneetkään täysin ymmärtämään kaikkea, mikä sisältyi Jeesuksen opetusten hengellisiin ja filosofisiin puoliin. Tuomaksen jäsenyys kahdentoista apostolin joukossa oli pysyvä julistus siitä, että Jeesus rakasti myös rehellisiä epäilijöitä.
Muut apostolit suhtautuivat Jeesukseen kunnioituksella hänen täysimittaisen persoonallisuutensa jonkin erityisen ja esiin pistävän piirteen johdosta, mutta Tuomas kunnioitti Mestariaan tämän verrattoman tasapainoisen luonteen tähden. Yhä enemmän ja enemmän Tuomas ihaili ja kunnioitti häntä, joka oli niin rakastavan armelias ja kuitenkin niin taipumattoman oikeudenmukainen ja rehti; niin luja, muttei koskaan itsepäinen; niin tyyni, muttei koskaan välinpitämätön; niin avulias ja niin myötätuntoinen, muttei koskaan tungetteleva eikä diktatorinen; niin vahva, mutta samalla kuitenkin niin lempeä; niin varmakäytöksinen, muttei koskaan karkea eikä töykeä; niin hellä, muttei koskaan häilyvä; niin puhdas ja viaton, mutta samalla niin miehekäs, tarmokas ja voimaperäinen; niin aidosti rohkea, muttei koskaan äkkipikainen tai tyhmänrohkea; suuri luonnonihailija, mutta kuitenkin täysin vailla taipumusta luonnon palvomiseen; niin humoristinen ja leikillinen, mutta kuitenkin täysin vailla pintapuolisuutta ja kevytmielisyyttä. Juuri tämä persoonallisuuden verraton sopusuhtaisuus viehätti suuresti Tuomasta. Kahdentoista apostolin joukossa hän oli se, jonka älyllinen Jeesuksen ymmärtäminen ja Jeesuksen persoonallisuuden arvostaminen oli suurinta.
Kahdentoista apostolin kokouksissa Tuomas oli aina varovainen, ja hän puhui aina sellaisen menettelytavan puolesta, joka asetti turvallisuusnäkökohdat etusijalle, mutta jos hänen varovainen näkökantansa äänestettiin nurin tai hylättiin, hän oli aina ensimmäinen, joka lähti pelottomasti toteuttamaan päätettyä ohjelmaa. Kerran toisensa jälkeen saattoi sattua, että hän nousi vastustamaan jotakin hanketta sillä perusteella, että se oli hänestä uhkarohkea ja suurellinen; hän tapasi väitellä asiasta katkeraan loppuun saakka, mutta kun Andreas sitten tapansa mukaan äänestytti asiasta ja kun kaksitoista apostolia mahdollisesti olivat päättäneet tehdä juuri sitä, mitä hän niin sinnikkäästi oli vastustanut, Tuomas oli ensimmäisenä sanomassa: ”No niin, mennäänpä sitten!” Hän oli hyvä häviäjä. Hän ei kantanut kaunaa eikä jäänyt lääkitsemään loukattuja tunteita. Ei ollut kerran eikä kahdesti, kun hän asettui vastustamaan sellaista, että Jeesuksen sallittiin asettua alttiiksi vaaralle, mutta kun Mestari sitten päätti ottaa sellaiset riskit, juuri Tuomas oli se, joka sai apostolit liikkeelle rohkeilla sanoillaan: ”Tulkaahan nyt toverit, menkäämme ja kuolkaamme hänen kanssaan.”
Joissakin suhteissa Tuomas oli Filippuksen kaltainen; hänkin nimittäin halusi, että ”asia näytetään hänelle”, mutta hänen ulospäin näkyneet epäilyksen ilmauksensa perustuivat kokonaan toisenlaisiin älyllisiin asetelmiin. Tuomas oli analyyttinen, ei pelkästään skeptinen. Ja kun kysymys oli omakohtaisesta fyysisestä rohkeudesta, hän oli kahdentoista apostolin joukossa yksi rohkeimpia.
Tuomaksella oli muutamia erittäin huonoja päiviä; hän oli ajoittain alakuloinen ja allapäin. Se, että hän oli yhdeksänvuotiaana menettänyt kaksossisarensa, oli aiheuttanut hänessä paljon nuoruusiän surumielisyyttä ja tuonut oman lisänsä hänen myöhemmän elämänsä mielenlaadullisiin ongelmiin. Milloin sattui, että Tuomas kävi alakuloiseksi, niin toisinaan Natanaelin onnistui saada hänet toipumaan, toisinaan siinä onnistui Pietari, eikä harvinaista ollut sekään, että siinä onnistui jompikumpi Alfeuksen kaksosista. Masentuneimmillaan ollessaan hän valitettavasti aina pyrki välttämään tulemista välittömään kosketukseen Jeesuksen kanssa. Mutta Mestari oli kaikesta tästä tietoinen ja tunsi ymmärtäväistä myötätuntoa tällaisen masentuneisuuden vaivaamaa ja epäilysten kiusaamaa apostoliaan kohtaan.
Toisinaan Tuomas saattoi saada Andreakselta luvan vetäytyä päiväksi tai kahdeksi omaan yksinäisyyteensä. Mutta varsin pian hän huomasi, ettei ollut viisasta menetellä sillä tavoin; jo varhaisessa vaiheessa hän havaitsi, että hänen oli allapäin ollessaan parasta pysytellä tiukasti työnsä parissa ja jäädä työtovereittensa lähelle. Mutta siitä riippumatta, mitä hänen tunne-elämässään oli meneillään, hän piti kiinni siitä, että hän oli apostoli. Sitten kun tosissaan tuli aika lähteä liikkeelle, juuri Tuomas oli aina se, joka sanoi: ”No niin, mennäänpä sitten!”
Tuomas on erinomainen esimerkki ihmisestä, jolla on epäilyksiä, joka kohtaa ne ja selviytyy niistä voittajana. Hänellä oli laaja sydän, hän ei ollut mikään pikkumainen arvostelija. Hän ajatteli loogisesti; hän oli Jeesuksen ja apostolitovereidensa aitoustesti. Jos Jeesus ja hänen työnsä eivät olisi olleet aitoja, Tuomaksen kaltainen mies ei olisi pysynyt mukana alusta loppuun saakka. Hänellä oli tarkka ja varma taju siitä, mikä on faktaa. Heti kun ensimmäinenkin merkki petoksesta tai vilpistä olisi noussut esille, Tuomas olisi hylännyt heidät kaikki. Tiedemiehet eivät ehkä ymmärrä kaikkea Jeesuksesta ja hänen toiminnastaan maan päällä, mutta Mestarin ja hänen ihmistovereidensa parissa eli ja työskenteli muuan mies – Tuomas Didymus –, jolla oli aidon tiedemiehen ajatusmaailma, ja hän uskoi Jeesus Nasaretilaiseen.
Oikeudenkäynnin ja ristiinnaulitsemisen päivät olivat Tuomakselle todellinen koettelemus. Hän vaipui joksikin aikaa epätoivon syvyyksiin, mutta hän keräsi rohkeutensa, pysytteli apostolien seurassa ja oli Galileanmeren rannalla heidän mukanaan toivottamassa Jeesuksen tervetulleeksi. Hän antoi vähäksi aikaa myöten epäilevälle masennukselleen, mutta hän kokosi lopulta uskonsa ja rohkeutensa. Helluntain jälkeen hän antoi apostoleille viisaita neuvoja, ja sitten kun vainot ajoivat uskovaiset hajalle, hän lähti matkaan käyden Kyproksella, Kreetalla, Pohjois-Afrikan rannikolla ja Sisiliassa ja julisti valtakunnan ilosanomaa ja kastoi uskovia. Ja hänen saarnaajan ja kastajan työnsä jatkui, kunnes Rooman hallituksen asiamiehet ottivat hänet Maltalla kiinni ja lähettivät kuolemaan. Vain muutamia viikkoja ennen kuolemaansa hän oli ryhtynyt kirjoittamaan Jeesuksen elämästä ja opetuksista.
Thomas was the eighth apostle, and he was chosen by Philip. In later times he has become known as “doubting Thomas,” but his fellow apostles hardly looked upon him as a chronic doubter. True, his was a logical, skeptical type of mind, but he had a form of courageous loyalty which forbade those who knew him intimately to regard him as a trifling skeptic.
When Thomas joined the apostles, he was twenty-nine years old, was married, and had four children. Formerly he had been a carpenter and stone mason, but latterly he had become a fisherman and resided at Tarichea, situated on the west bank of the Jordan where it flows out of the Sea of Galilee, and he was regarded as the leading citizen of this little village. He had little education, but he possessed a keen, reasoning mind and was the son of excellent parents, who lived at Tiberias. Thomas had the one truly analytical mind of the twelve; he was the real scientist of the apostolic group.
The early home life of Thomas had been unfortunate; his parents were not altogether happy in their married life, and this was reflected in Thomas’s adult experience. He grew up having a very disagreeable and quarrelsome disposition. Even his wife was glad to see him join the apostles; she was relieved by the thought that her pessimistic husband would be away from home most of the time. Thomas also had a streak of suspicion which made it very difficult to get along peaceably with him. Peter was very much upset by Thomas at first, complaining to his brother, Andrew, that Thomas was “mean, ugly, and always suspicious.” But the better his associates knew Thomas, the more they liked him. They found he was superbly honest and unflinchingly loyal. He was perfectly sincere and unquestionably truthful, but he was a natural-born faultfinder and had grown up to become a real pessimist. His analytical mind had become cursed with suspicion. He was rapidly losing faith in his fellow men when he became associated with the twelve and thus came in contact with the noble character of Jesus. This association with the Master began at once to transform Thomas’s whole disposition and to effect great changes in his mental reactions to his fellow men.
Thomas’s great strength was his superb analytical mind coupled with his unflinching courage—when he had once made up his mind. His great weakness was his suspicious doubting, which he never fully overcame throughout his whole lifetime in the flesh.
In the organization of the twelve Thomas was assigned to arrange and manage the itinerary, and he was an able director of the work and movements of the apostolic corps. He was a good executive, an excellent businessman, but he was handicapped by his many moods; he was one man one day and another man the next. He was inclined toward melancholic brooding when he joined the apostles, but contact with Jesus and the apostles largely cured him of this morbid introspection.
Jesus enjoyed Thomas very much and had many long, personal talks with him. His presence among the apostles was a great comfort to all honest doubters and encouraged many troubled minds to come into the kingdom, even if they could not wholly understand everything about the spiritual and philosophic phases of the teachings of Jesus. Thomas’s membership in the twelve was a standing declaration that Jesus loved even honest doubters.
The other apostles held Jesus in reverence because of some special and outstanding trait of his replete personality, but Thomas revered his Master because of his superbly balanced character. Increasingly Thomas admired and honored one who was so lovingly merciful yet so inflexibly just and fair; so firm but never obstinate; so calm but never indifferent; so helpful and so sympathetic but never meddlesome or dictatorial; so strong but at the same time so gentle; so positive but never rough or rude; so tender but never vacillating; so pure and innocent but at the same time so virile, aggressive, and forceful; so truly courageous but never rash or foolhardy; such a lover of nature but so free from all tendency to revere nature; so humorous and so playful, but so free from levity and frivolity. It was this matchless symmetry of personality that so charmed Thomas. He probably enjoyed the highest intellectual understanding and personality appreciation of Jesus of any of the twelve.
In the councils of the twelve Thomas was always cautious, advocating a policy of safety first, but if his conservatism was voted down or overruled, he was always the first fearlessly to move out in execution of the program decided upon. Again and again would he stand out against some project as being foolhardy and presumptuous; he would debate to the bitter end, but when Andrew would put the proposition to a vote, and after the twelve would elect to do that which he had so strenuously opposed, Thomas was the first to say, “Let’s go!” He was a good loser. He did not hold grudges nor nurse wounded feelings. Time and again did he oppose letting Jesus expose himself to danger, but when the Master would decide to take such risks, always was it Thomas who rallied the apostles with his courageous words, “Come on, comrades, let’s go and die with him.”
Thomas was in some respects like Philip; he also wanted “to be shown,” but his outward expressions of doubt were based on entirely different intellectual operations. Thomas was analytical, not merely skeptical. As far as personal physical courage was concerned, he was one of the bravest among the twelve.
Thomas had some very bad days; he was blue and downcast at times. The loss of his twin sister when he was nine years old had occasioned him much youthful sorrow and had added to his temperamental problems of later life. When Thomas would become despondent, sometimes it was Nathaniel who helped him to recover, sometimes Peter, and not infrequently one of the Alpheus twins. When he was most depressed, unfortunately he always tried to avoid coming in direct contact with Jesus. But the Master knew all about this and had an understanding sympathy for his apostle when he was thus afflicted with depression and harassed by doubts.
Sometimes Thomas would get permission from Andrew to go off by himself for a day or two. But he soon learned that such a course was not wise; he early found that it was best, when he was downhearted, to stick close to his work and to remain near his associates. But no matter what happened in his emotional life, he kept right on being an apostle. When the time actually came to move forward, it was always Thomas who said, “Let’s go!”
Thomas is the great example of a human being who has doubts, faces them, and wins. He had a great mind; he was no carping critic. He was a logical thinker; he was the acid test of Jesus and his fellow apostles. If Jesus and his work had not been genuine, it could not have held a man like Thomas from the start to the finish. He had a keen and sure sense of fact. At the first appearance of fraud or deception Thomas would have forsaken them all. Scientists may not fully understand all about Jesus and his work on earth, but there lived and worked with the Master and his human associates a man whose mind was that of a true scientist—Thomas Didymus—and he believed in Jesus of Nazareth.
Thomas had a trying time during the days of the trial and crucifixion. He was for a season in the depths of despair, but he rallied his courage, stuck to the apostles, and was present with them to welcome Jesus on the Sea of Galilee. For a while he succumbed to his doubting depression but eventually rallied his faith and courage. He gave wise counsel to the apostles after Pentecost and, when persecution scattered the believers, went to Cyprus, Crete, the North African coast, and Sicily, preaching the glad tidings of the kingdom and baptizing believers. And Thomas continued preaching and baptizing until he was apprehended by the agents of the Roman government and was put to death in Malta. Just a few weeks before his death he had begun the writing of the life and teachings of Jesus.
SuomiEnglish
Tuomas oli kahdeksas apostoli, ja hänet valitsi Filippus. Myöhempinä aikoina hän on tullut tunnetuksi ”epäilevänä Tuomaana”, mutta hänen apostolitoverinsa tuskin koskaan pitivät häntä parantumattomana epäilijänä. On totta, että hänen mielenlaatunsa oli loogista, skeptistyyppistä, mutta hänessä oli sellaista rohkeaa lojaalisuutta, joka esti hänet paremmin tuntevia henkilöitä pitämästä häntä tyhjänpäiväisenä skeptikkona.
Thomas was the eighth apostle, and he was chosen by Philip. In later times he has become known as “doubting Thomas,” but his fellow apostles hardly looked upon him as a chronic doubter. True, his was a logical, skeptical type of mind, but he had a form of courageous loyalty which forbade those who knew him intimately to regard him as a trifling skeptic.
Apostoleihin liittyessään Tuomas oli kaksikymmentäyhdeksänvuotias, hän oli naimisissa ja hänellä oli neljä lasta. Aiemmin hän oli ollut kirvesmies ja kivenhakkaaja, mutta sittemmin hänestä oli tullut kalastaja, ja hän asui Tarikeassa, joka sijaitsi Jordanin länsirannalla, kohdassa, josta Jordan erkanee Galileanmerestä. Häntä pidettiin tämän pikkukylän johtavana asukkaana. Oppia hän ei ollut suuremmin saanut, mutta hänellä oli terävä, looginen mieli, ja hän oli Tiberiaassa asuvien lahjakkaiden vanhempien poika. Tuomas oli kahdentoista apostolin joukossa ainoa, jonka ajattelu oli todellisen analyyttistä; hän oli apostoliryhmän todellinen tiedemies.
When Thomas joined the apostles, he was twenty-nine years old, was married, and had four children. Formerly he had been a carpenter and stone mason, but latterly he had become a fisherman and resided at Tarichea, situated on the west bank of the Jordan where it flows out of the Sea of Galilee, and he was regarded as the leading citizen of this little village. He had little education, but he possessed a keen, reasoning mind and was the son of excellent parents, who lived at Tiberias. Thomas had the one truly analytical mind of the twelve; he was the real scientist of the apostolic group.
Kotielämä Tuomaksen lapsuudenkodissa oli ollut onnetonta. Hänen vanhempansa eivät olleet täysin onnellisia avioliitossaan, ja tämä heijastui Tuomaksen aikuisiän kokemuksissa. Hän varttui seuranaan erittäin epämiellyttävä ja toraisa luonteenlaatu. Hänen vaimonsakin oli vain iloinen, kun näki hänen liittyvän apostoleihin. Vaimoa huojensi ajatus, että hänen pessimistinen aviomiehensä olisi enimmän aikaa poissa kotoa. Tuomaksessa oli myös aimo annos epäluuloisuutta, minkä johdosta hänen kanssaan oli varsin vaikeaa tulla toimeen rauhanomaisesti. Pietari oli alussa Tuomaksesta hyvinkin tuohduksissa valitellen veljelleen Andreakselle, että Tuomas oli ”ilkeä, inhottava ja aina epäluuloinen”. Mutta mitä paremmin Tuomaksen toverit häntä tunsivat, sitä enemmän he hänestä pitivät. He huomasivat, että hän oli ylen määrin rehellinen ja järkähtämättömän lojaali. Hän oli täydellisen vilpitön ja kiistattoman totuudellinen, mutta hän oli synnynnäinen vikojen etsijä, ja hänestä oli varttunut todellinen pessimisti. Hänen analyyttisen mielensä kiroukseksi oli muodostunut epäluuloisuus. Hän oli hyvää vauhtia menettämässä uskonsa kanssaihmisiinsä, kun hän liittyi kahdentoista apostolin seuraan ja tuli näin kosketuksiin Jeesuksen jalon luonteen kanssa. Tämä yhdessäolo Mestarin kanssa alkoi välittömästi muuttaa Tuomaksen koko asennoitumista ja saada aikaan suuria muutoksia siinä, miten hän mentaalisesti reagoi kanssaihmisiinsä.
The early home life of Thomas had been unfortunate; his parents were not altogether happy in their married life, and this was reflected in Thomas’s adult experience. He grew up having a very disagreeable and quarrelsome disposition. Even his wife was glad to see him join the apostles; she was relieved by the thought that her pessimistic husband would be away from home most of the time. Thomas also had a streak of suspicion which made it very difficult to get along peaceably with him. Peter was very much upset by Thomas at first, complaining to his brother, Andrew, that Thomas was “mean, ugly, and always suspicious.” But the better his associates knew Thomas, the more they liked him. They found he was superbly honest and unflinchingly loyal. He was perfectly sincere and unquestionably truthful, but he was a natural-born faultfinder and had grown up to become a real pessimist. His analytical mind had become cursed with suspicion. He was rapidly losing faith in his fellow men when he became associated with the twelve and thus came in contact with the noble character of Jesus. This association with the Master began at once to transform Thomas’s whole disposition and to effect great changes in his mental reactions to his fellow men.
Tuomaksen vahvin puoli oli hänen verraton analyyttinen mielensä, mihin vielä liittyi hänen järkkymätön rohkeutensa – kunhan hän oli päätöksensä tehnyt. Hänen suuri heikko kohtansa oli hänen epäluuloinen epäilevyytensä, josta hän ei koko lihallisen elämänsä aikana koskaan täysin vapautunut.
Thomas’s great strength was his superb analytical mind coupled with his unflinching courage—when he had once made up his mind. His great weakness was his suspicious doubting, which he never fully overcame throughout his whole lifetime in the flesh.
Kahdentoista apostolin organisaatiossa Tuomaksen osalle lankesi matkasuunnitelmien tekeminen ja hoitaminen, ja hän johti kyvykkäästi apostolikunnan työskentelyä ja liikkumista. Hän oli hyvä toimeenpanija, oivallinen liikemies, mutta hänelle oli paljon haittaa hänen mielialansa ailahtelevaisuudesta. Hän oli yhtenä päivänä yhdenlaatuinen mies, seuraavana päivänä taas jotakin muuta. Hänellä oli apostoleihin liittyessään taipumusta melankoliseen asioiden hautomiseen, mutta kun hän tuli kosketuksiin Jeesuksen ja apostolien kanssa, se paransi hänet suurelta osin tästä sairaalloisesta itsetutkiskelusta.
In the organization of the twelve Thomas was assigned to arrange and manage the itinerary, and he was an able director of the work and movements of the apostolic corps. He was a good executive, an excellent businessman, but he was handicapped by his many moods; he was one man one day and another man the next. He was inclined toward melancholic brooding when he joined the apostles, but contact with Jesus and the apostles largely cured him of this morbid introspection.
Jeesus nautti suuresti Tuomaksen seurasta ja kävi hänen kanssaan monia pitkiä ja henkilökohtaisia keskusteluja. Hänen kuulumisensa apostolien joukkoon oli suuri lohdutus kaikille rehellisille epäilijöille ja rohkaisi monia rauhattomia mieliä tulemaan sisälle valtakuntaan, vaikkeivät he kyenneetkään täysin ymmärtämään kaikkea, mikä sisältyi Jeesuksen opetusten hengellisiin ja filosofisiin puoliin. Tuomaksen jäsenyys kahdentoista apostolin joukossa oli pysyvä julistus siitä, että Jeesus rakasti myös rehellisiä epäilijöitä.
Jesus enjoyed Thomas very much and had many long, personal talks with him. His presence among the apostles was a great comfort to all honest doubters and encouraged many troubled minds to come into the kingdom, even if they could not wholly understand everything about the spiritual and philosophic phases of the teachings of Jesus. Thomas’s membership in the twelve was a standing declaration that Jesus loved even honest doubters.
Muut apostolit suhtautuivat Jeesukseen kunnioituksella hänen täysimittaisen persoonallisuutensa jonkin erityisen ja esiin pistävän piirteen johdosta, mutta Tuomas kunnioitti Mestariaan tämän verrattoman tasapainoisen luonteen tähden. Yhä enemmän ja enemmän Tuomas ihaili ja kunnioitti häntä, joka oli niin rakastavan armelias ja kuitenkin niin taipumattoman oikeudenmukainen ja rehti; niin luja, muttei koskaan itsepäinen; niin tyyni, muttei koskaan välinpitämätön; niin avulias ja niin myötätuntoinen, muttei koskaan tungetteleva eikä diktatorinen; niin vahva, mutta samalla kuitenkin niin lempeä; niin varmakäytöksinen, muttei koskaan karkea eikä töykeä; niin hellä, muttei koskaan häilyvä; niin puhdas ja viaton, mutta samalla niin miehekäs, tarmokas ja voimaperäinen; niin aidosti rohkea, muttei koskaan äkkipikainen tai tyhmänrohkea; suuri luonnonihailija, mutta kuitenkin täysin vailla taipumusta luonnon palvomiseen; niin humoristinen ja leikillinen, mutta kuitenkin täysin vailla pintapuolisuutta ja kevytmielisyyttä. Juuri tämä persoonallisuuden verraton sopusuhtaisuus viehätti suuresti Tuomasta. Kahdentoista apostolin joukossa hän oli se, jonka älyllinen Jeesuksen ymmärtäminen ja Jeesuksen persoonallisuuden arvostaminen oli suurinta.
The other apostles held Jesus in reverence because of some special and outstanding trait of his replete personality, but Thomas revered his Master because of his superbly balanced character. Increasingly Thomas admired and honored one who was so lovingly merciful yet so inflexibly just and fair; so firm but never obstinate; so calm but never indifferent; so helpful and so sympathetic but never meddlesome or dictatorial; so strong but at the same time so gentle; so positive but never rough or rude; so tender but never vacillating; so pure and innocent but at the same time so virile, aggressive, and forceful; so truly courageous but never rash or foolhardy; such a lover of nature but so free from all tendency to revere nature; so humorous and so playful, but so free from levity and frivolity. It was this matchless symmetry of personality that so charmed Thomas. He probably enjoyed the highest intellectual understanding and personality appreciation of Jesus of any of the twelve.
Kahdentoista apostolin kokouksissa Tuomas oli aina varovainen, ja hän puhui aina sellaisen menettelytavan puolesta, joka asetti turvallisuusnäkökohdat etusijalle, mutta jos hänen varovainen näkökantansa äänestettiin nurin tai hylättiin, hän oli aina ensimmäinen, joka lähti pelottomasti toteuttamaan päätettyä ohjelmaa. Kerran toisensa jälkeen saattoi sattua, että hän nousi vastustamaan jotakin hanketta sillä perusteella, että se oli hänestä uhkarohkea ja suurellinen; hän tapasi väitellä asiasta katkeraan loppuun saakka, mutta kun Andreas sitten tapansa mukaan äänestytti asiasta ja kun kaksitoista apostolia mahdollisesti olivat päättäneet tehdä juuri sitä, mitä hän niin sinnikkäästi oli vastustanut, Tuomas oli ensimmäisenä sanomassa: ”No niin, mennäänpä sitten!” Hän oli hyvä häviäjä. Hän ei kantanut kaunaa eikä jäänyt lääkitsemään loukattuja tunteita. Ei ollut kerran eikä kahdesti, kun hän asettui vastustamaan sellaista, että Jeesuksen sallittiin asettua alttiiksi vaaralle, mutta kun Mestari sitten päätti ottaa sellaiset riskit, juuri Tuomas oli se, joka sai apostolit liikkeelle rohkeilla sanoillaan: ”Tulkaahan nyt toverit, menkäämme ja kuolkaamme hänen kanssaan.”
In the councils of the twelve Thomas was always cautious, advocating a policy of safety first, but if his conservatism was voted down or overruled, he was always the first fearlessly to move out in execution of the program decided upon. Again and again would he stand out against some project as being foolhardy and presumptuous; he would debate to the bitter end, but when Andrew would put the proposition to a vote, and after the twelve would elect to do that which he had so strenuously opposed, Thomas was the first to say, “Let’s go!” He was a good loser. He did not hold grudges nor nurse wounded feelings. Time and again did he oppose letting Jesus expose himself to danger, but when the Master would decide to take such risks, always was it Thomas who rallied the apostles with his courageous words, “Come on, comrades, let’s go and die with him.”
Joissakin suhteissa Tuomas oli Filippuksen kaltainen; hänkin nimittäin halusi, että ”asia näytetään hänelle”, mutta hänen ulospäin näkyneet epäilyksen ilmauksensa perustuivat kokonaan toisenlaisiin älyllisiin asetelmiin. Tuomas oli analyyttinen, ei pelkästään skeptinen. Ja kun kysymys oli omakohtaisesta fyysisestä rohkeudesta, hän oli kahdentoista apostolin joukossa yksi rohkeimpia.
Thomas was in some respects like Philip; he also wanted “to be shown,” but his outward expressions of doubt were based on entirely different intellectual operations. Thomas was analytical, not merely skeptical. As far as personal physical courage was concerned, he was one of the bravest among the twelve.
Tuomaksella oli muutamia erittäin huonoja päiviä; hän oli ajoittain alakuloinen ja allapäin. Se, että hän oli yhdeksänvuotiaana menettänyt kaksossisarensa, oli aiheuttanut hänessä paljon nuoruusiän surumielisyyttä ja tuonut oman lisänsä hänen myöhemmän elämänsä mielenlaadullisiin ongelmiin. Milloin sattui, että Tuomas kävi alakuloiseksi, niin toisinaan Natanaelin onnistui saada hänet toipumaan, toisinaan siinä onnistui Pietari, eikä harvinaista ollut sekään, että siinä onnistui jompikumpi Alfeuksen kaksosista. Masentuneimmillaan ollessaan hän valitettavasti aina pyrki välttämään tulemista välittömään kosketukseen Jeesuksen kanssa. Mutta Mestari oli kaikesta tästä tietoinen ja tunsi ymmärtäväistä myötätuntoa tällaisen masentuneisuuden vaivaamaa ja epäilysten kiusaamaa apostoliaan kohtaan.
Thomas had some very bad days; he was blue and downcast at times. The loss of his twin sister when he was nine years old had occasioned him much youthful sorrow and had added to his temperamental problems of later life. When Thomas would become despondent, sometimes it was Nathaniel who helped him to recover, sometimes Peter, and not infrequently one of the Alpheus twins. When he was most depressed, unfortunately he always tried to avoid coming in direct contact with Jesus. But the Master knew all about this and had an understanding sympathy for his apostle when he was thus afflicted with depression and harassed by doubts.
Toisinaan Tuomas saattoi saada Andreakselta luvan vetäytyä päiväksi tai kahdeksi omaan yksinäisyyteensä. Mutta varsin pian hän huomasi, ettei ollut viisasta menetellä sillä tavoin; jo varhaisessa vaiheessa hän havaitsi, että hänen oli allapäin ollessaan parasta pysytellä tiukasti työnsä parissa ja jäädä työtovereittensa lähelle. Mutta siitä riippumatta, mitä hänen tunne-elämässään oli meneillään, hän piti kiinni siitä, että hän oli apostoli. Sitten kun tosissaan tuli aika lähteä liikkeelle, juuri Tuomas oli aina se, joka sanoi: ”No niin, mennäänpä sitten!”
Sometimes Thomas would get permission from Andrew to go off by himself for a day or two. But he soon learned that such a course was not wise; he early found that it was best, when he was downhearted, to stick close to his work and to remain near his associates. But no matter what happened in his emotional life, he kept right on being an apostle. When the time actually came to move forward, it was always Thomas who said, “Let’s go!”
Tuomas on erinomainen esimerkki ihmisestä, jolla on epäilyksiä, joka kohtaa ne ja selviytyy niistä voittajana. Hänellä oli laaja sydän, hän ei ollut mikään pikkumainen arvostelija. Hän ajatteli loogisesti; hän oli Jeesuksen ja apostolitovereidensa aitoustesti. Jos Jeesus ja hänen työnsä eivät olisi olleet aitoja, Tuomaksen kaltainen mies ei olisi pysynyt mukana alusta loppuun saakka. Hänellä oli tarkka ja varma taju siitä, mikä on faktaa. Heti kun ensimmäinenkin merkki petoksesta tai vilpistä olisi noussut esille, Tuomas olisi hylännyt heidät kaikki. Tiedemiehet eivät ehkä ymmärrä kaikkea Jeesuksesta ja hänen toiminnastaan maan päällä, mutta Mestarin ja hänen ihmistovereidensa parissa eli ja työskenteli muuan mies – Tuomas Didymus –, jolla oli aidon tiedemiehen ajatusmaailma, ja hän uskoi Jeesus Nasaretilaiseen.
Thomas is the great example of a human being who has doubts, faces them, and wins. He had a great mind; he was no carping critic. He was a logical thinker; he was the acid test of Jesus and his fellow apostles. If Jesus and his work had not been genuine, it could not have held a man like Thomas from the start to the finish. He had a keen and sure sense of fact. At the first appearance of fraud or deception Thomas would have forsaken them all. Scientists may not fully understand all about Jesus and his work on earth, but there lived and worked with the Master and his human associates a man whose mind was that of a true scientist—Thomas Didymus—and he believed in Jesus of Nazareth.
Oikeudenkäynnin ja ristiinnaulitsemisen päivät olivat Tuomakselle todellinen koettelemus. Hän vaipui joksikin aikaa epätoivon syvyyksiin, mutta hän keräsi rohkeutensa, pysytteli apostolien seurassa ja oli Galileanmeren rannalla heidän mukanaan toivottamassa Jeesuksen tervetulleeksi. Hän antoi vähäksi aikaa myöten epäilevälle masennukselleen, mutta hän kokosi lopulta uskonsa ja rohkeutensa. Helluntain jälkeen hän antoi apostoleille viisaita neuvoja, ja sitten kun vainot ajoivat uskovaiset hajalle, hän lähti matkaan käyden Kyproksella, Kreetalla, Pohjois-Afrikan rannikolla ja Sisiliassa ja julisti valtakunnan ilosanomaa ja kastoi uskovia. Ja hänen saarnaajan ja kastajan työnsä jatkui, kunnes Rooman hallituksen asiamiehet ottivat hänet Maltalla kiinni ja lähettivät kuolemaan. Vain muutamia viikkoja ennen kuolemaansa hän oli ryhtynyt kirjoittamaan Jeesuksen elämästä ja opetuksista.
Thomas had a trying time during the days of the trial and crucifixion. He was for a season in the depths of despair, but he rallied his courage, stuck to the apostles, and was present with them to welcome Jesus on the Sea of Galilee. For a while he succumbed to his doubting depression but eventually rallied his faith and courage. He gave wise counsel to the apostles after Pentecost and, when persecution scattered the believers, went to Cyprus, Crete, the North African coast, and Sicily, preaching the glad tidings of the kingdom and baptizing believers. And Thomas continued preaching and baptizing until he was apprehended by the agents of the Roman government and was put to death in Malta. Just a few weeks before his death he had begun the writing of the life and teachings of Jesus.