Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Pakenevien valoenergioiden tasaiset virrat todistavat, etteivät avaruuden auringot ole kovinkaan tiheitä. Liian suuri tiheys pidättäisi valon läpäisemättömyydellään, kunnes valoenergian paine kohoaisi räjähdyspisteeseen. Auringon sisällä on suunnaton valo- eli kaasupaine, joka panee auringon sinkoamaan ulos sellaisen energiavirran, että se tunkeutuu avaruuden läpi miljoonien ja taas miljoonien kilometrien päähän ja tuo energiaa, valoa ja lämpöä kaukaisille planeetoille. Urantian tiheyttä oleva viiden metrin paksuinen pintakerros estäisi tehokkaasti kaikkien röntgensäteiden ja valoenergioiden pakenemisen auringosta, kunnes atomien jakautumisesta kertyvien energioiden kohoava sisäinen paine valtavassa ulospäin suuntautuvassa räjähdyksessä voittaisi painovoiman.
Esiintyessään yhdessä eteenpäin työntävien kaasujen kanssa valo on erittäin räjähdysaltista, jos läpipäästämättömät seinät sulkevat sen olosuhteisiin, joissa vallitsee korkea lämpötila. Valo on reaalista. Laskettuna tavalla, jolla määrittelette energian ja voiman arvon omassa maailmassanne, auringonvalo olisi vielä halpaa, vaikka sen hinta olisi kaksi miljoonaa dollaria kilolta.
Auringon sisus on valtava röntgensädegeneraattori. Aurinkoa pitää sisältäpäin koossa näiden mahtavien sädevirtojen lakkaamaton pommitus.
Röntgensäteen kiihdyttämältä elektronilta kuluu yli puoli miljoonaa vuotta raivata tiensä keskikokoisen auringon keskuksesta auringon pinnalle. Sieltä se lähtee seikkailemaan avaruuteen, mahdollisesti lämmittämään asuttua planeettaa, ehkä joutumaan meteorin sieppaamaksi, ehkä osallistumaan atomin syntymään, ehkä se joutuu avaruuden jonkin voimakkaasti varautuneen pimeän saarekkeen vetovoimakenttään tai mahdollisesti se huomaa avaruuslentonsa päättyvän lopulliseen syöksyyn jonkin synnyinaurinkonsa kaltaisen auringon pinnalle.
Auringon sisuksen röntgensäteet varaavat suuresti kuumenneet ja kiihkeästi liikkuvat elektronit niin suurella energiamäärällä, että se riittää viemään ne avaruuden läpi, väliin tulevan aineen lukemattomien hidastavien vaikutusten ohi ja erilaisista painovoimista riippumatta aina kaukaisten järjestelmien etäisille sfääreille asti. Se nopeuden edellyttämä suuri energiamäärä, jonka auringonsäde tarvitsee päästäkseen irti auringon painovoiman otteesta, riittää takaamaan sen matkan jatkumisen heikkenemättömällä nopeudella siksi, kunnes se kohtaa huomattavan suuria ainemassoja; ja tämän jälkeen se muiden energioiden vapautumisen myötä muuttuu nopeasti lämmöksi.
Avaruuden halki joko valona tai muussa muodossa kulkiessaan energia liikkuu eteenpäin suoraviivaisesti. Aineelliseen olemassaoloon kuuluvat aktuaaliset hiukkaset matkaavat avaruutta jatkuvan kivääritulen tavoin. Ne kulkevat suorana ja katkeamattomana jonona tai kulkueena, paitsi silloin kun korkeammat voimat vaikuttavat niihin, ja paitsi että ne aina noudattavat aineelliseen massaan luonnostaan kuuluvan lineaarisen gravitaation vetoa ja mukautuvat Paratiisin Saaren kehämäisen gravitaation läsnäoloon.
Aurinkoenergia saattaa näyttää etenevän aaltoina, mutta se johtuu siitä, että siihen vaikuttavat rinnan esiintyvät ja monenlaiset influenssit. Mikään organisoidun energian erillinen muoto ei etene aaltoina, vaan suoraviivaisesti. Toista tai kolmatta muotoa olevan vahvuus-energian läsnäolo saattaa aiheuttaa, että tarkkailtavana oleva virta näyttää kulkevan aaltomuodostelmana, aivan kuten vesi joskus sokaisevassa kaatosateessa ja voimakkaassa tuulessa näyttää satavan mattoina tai laskeutuvan aaltoina. Sadepisarat putoavat suoraviivaisesti, katkeamattomana jonona, mutta tuulen vaikutus on sellainen, että se antaa näkövaikutelman vesimatoista ja sadepisara-aalloista.
Paikallisuniversuminne avaruusalueilla esiintyvien tiettyjen sekundääristen ja muiden paljastumattomien energioiden vaikutuksesta auringonvalon säteilyt näyttävät noudattavan tiettyjä aaltoliikkeitä ja sen lisäksi olevan pilkkoutuneina äärettömän pieniin osasiin, joilla on tietty pituus ja paino. Ja käytännön kannalta katsottuna niin juuri tapahtuukin. Voitte tuskin toivoa saavanne parempaakaan käsitystä valon käyttäytymisestä, ennen kuin koittaa aika, jolloin pääsette selvempään käsitykseen Nebadonin avaruusalueilla esiintyvien erilaisten avaruusvahvuuksien ja aurinkoenergioiden vaikutuksesta toisiinsa ja niiden keskinäissuhteista. Tämänhetkinen hämmennyksenne johtuu myös siitä, että käsitätte tämän ongelman epätäydellisesti, sillä siinä tulevat esiin kokonaisuniversumin persoonallisen ja ei-persoonallisen valvonnan keskenään yhteydessä olevat toiminnat: Myötätoimijan ja Kvalifioimattoman Absoluutin läsnäolo, aikaansaannokset ja koordinointi.
That the suns of space are not very dense is proved by the steady streams of escaping light-energies. Too great a density would retain light by opacity until the light-energy pressure reached the explosion point. There is a tremendous light or gas pressure within a sun to cause it to shoot forth such a stream of energy as to penetrate space for millions upon millions of miles to energize, light, and heat the distant planets. Fifteen feet of surface of the density of Urantia would effectually prevent the escape of all X rays and light-energies from a sun until the rising internal pressure of accumulating energies resulting from atomic dismemberment overcame gravity with a tremendous outward explosion.
Light, in the presence of the propulsive gases, is highly explosive when confined at high temperatures by opaque retaining walls. Light is real. As you value energy and power on your world, sunlight would be economical at a million dollars a pound.
The interior of your sun is a vast X-ray generator. The suns are supported from within by the incessant bombardment of these mighty emanations.
It requires more than one-half million years for an X-ray-stimulated electron to work its way from the very center of an average sun up to the solar surface, whence it starts out on its space adventure, maybe to warm an inhabited planet, to be captured by a meteor, to participate in the birth of an atom, to be attracted by a highly charged dark island of space, or to find its space flight terminated by a final plunge into the surface of a sun similar to the one of its origin.
The X rays of a sun’s interior charge the highly heated and agitated electrons with sufficient energy to carry them out through space, past the hosts of detaining influences of intervening matter and, in spite of divergent gravity attractions, on to the distant spheres of the remote systems. The great energy of velocity required to escape the gravity clutch of a sun is sufficient to insure that the sunbeam will travel on with unabated velocity until it encounters considerable masses of matter; whereupon it is quickly transformed into heat with the liberation of other energies.
Energy, whether as light or in other forms, in its flight through space moves straight forward. The actual particles of material existence traverse space like a fusillade. They go in a straight and unbroken line or procession except as they are acted on by superior forces, and except as they ever obey the linear-gravity pull inherent in material mass and the circular-gravity presence of the Isle of Paradise.
Solar energy may seem to be propelled in waves, but that is due to the action of coexistent and diverse influences. A given form of organized energy does not proceed in waves but in direct lines. The presence of a second or a third form of force-energy may cause the stream under observation to appear to travel in wavy formation, just as, in a blinding rainstorm accompanied by a heavy wind, the water sometimes appears to fall in sheets or to descend in waves. The raindrops are coming down in a direct line of unbroken procession, but the action of the wind is such as to give the visible appearance of sheets of water and waves of raindrops.
The action of certain secondary and other undiscovered energies present in the space regions of your local universe is such that solar-light emanations appear to execute certain wavy phenomena as well as to be chopped up into infinitesimal portions of definite length and weight. And, practically considered, that is exactly what happens. You can hardly hope to arrive at a better understanding of the behavior of light until such a time as you acquire a clearer concept of the interaction and interrelationship of the various space-forces and solar energies operating in the space regions of Nebadon. Your present confusion is also due to your incomplete grasp of this problem as it involves the interassociated activities of the personal and nonpersonal control of the master universe—the presences, the performances, and the co-ordination of the Conjoint Actor and the Unqualified Absolute.
SuomiEnglish
Pakenevien valoenergioiden tasaiset virrat todistavat, etteivät avaruuden auringot ole kovinkaan tiheitä. Liian suuri tiheys pidättäisi valon läpäisemättömyydellään, kunnes valoenergian paine kohoaisi räjähdyspisteeseen. Auringon sisällä on suunnaton valo- eli kaasupaine, joka panee auringon sinkoamaan ulos sellaisen energiavirran, että se tunkeutuu avaruuden läpi miljoonien ja taas miljoonien kilometrien päähän ja tuo energiaa, valoa ja lämpöä kaukaisille planeetoille. Urantian tiheyttä oleva viiden metrin paksuinen pintakerros estäisi tehokkaasti kaikkien röntgensäteiden ja valoenergioiden pakenemisen auringosta, kunnes atomien jakautumisesta kertyvien energioiden kohoava sisäinen paine valtavassa ulospäin suuntautuvassa räjähdyksessä voittaisi painovoiman.
That the suns of space are not very dense is proved by the steady streams of escaping light-energies. Too great a density would retain light by opacity until the light-energy pressure reached the explosion point. There is a tremendous light or gas pressure within a sun to cause it to shoot forth such a stream of energy as to penetrate space for millions upon millions of miles to energize, light, and heat the distant planets. Fifteen feet of surface of the density of Urantia would effectually prevent the escape of all X rays and light-energies from a sun until the rising internal pressure of accumulating energies resulting from atomic dismemberment overcame gravity with a tremendous outward explosion.
Esiintyessään yhdessä eteenpäin työntävien kaasujen kanssa valo on erittäin räjähdysaltista, jos läpipäästämättömät seinät sulkevat sen olosuhteisiin, joissa vallitsee korkea lämpötila. Valo on reaalista. Laskettuna tavalla, jolla määrittelette energian ja voiman arvon omassa maailmassanne, auringonvalo olisi vielä halpaa, vaikka sen hinta olisi kaksi miljoonaa dollaria kilolta.
Light, in the presence of the propulsive gases, is highly explosive when confined at high temperatures by opaque retaining walls. Light is real. As you value energy and power on your world, sunlight would be economical at a million dollars a pound.
Auringon sisus on valtava röntgensädegeneraattori. Aurinkoa pitää sisältäpäin koossa näiden mahtavien sädevirtojen lakkaamaton pommitus.
The interior of your sun is a vast X-ray generator. The suns are supported from within by the incessant bombardment of these mighty emanations.
Röntgensäteen kiihdyttämältä elektronilta kuluu yli puoli miljoonaa vuotta raivata tiensä keskikokoisen auringon keskuksesta auringon pinnalle. Sieltä se lähtee seikkailemaan avaruuteen, mahdollisesti lämmittämään asuttua planeettaa, ehkä joutumaan meteorin sieppaamaksi, ehkä osallistumaan atomin syntymään, ehkä se joutuu avaruuden jonkin voimakkaasti varautuneen pimeän saarekkeen vetovoimakenttään tai mahdollisesti se huomaa avaruuslentonsa päättyvän lopulliseen syöksyyn jonkin synnyinaurinkonsa kaltaisen auringon pinnalle.
It requires more than one-half million years for an X-ray-stimulated electron to work its way from the very center of an average sun up to the solar surface, whence it starts out on its space adventure, maybe to warm an inhabited planet, to be captured by a meteor, to participate in the birth of an atom, to be attracted by a highly charged dark island of space, or to find its space flight terminated by a final plunge into the surface of a sun similar to the one of its origin.
Auringon sisuksen röntgensäteet varaavat suuresti kuumenneet ja kiihkeästi liikkuvat elektronit niin suurella energiamäärällä, että se riittää viemään ne avaruuden läpi, väliin tulevan aineen lukemattomien hidastavien vaikutusten ohi ja erilaisista painovoimista riippumatta aina kaukaisten järjestelmien etäisille sfääreille asti. Se nopeuden edellyttämä suuri energiamäärä, jonka auringonsäde tarvitsee päästäkseen irti auringon painovoiman otteesta, riittää takaamaan sen matkan jatkumisen heikkenemättömällä nopeudella siksi, kunnes se kohtaa huomattavan suuria ainemassoja; ja tämän jälkeen se muiden energioiden vapautumisen myötä muuttuu nopeasti lämmöksi.
The X rays of a sun’s interior charge the highly heated and agitated electrons with sufficient energy to carry them out through space, past the hosts of detaining influences of intervening matter and, in spite of divergent gravity attractions, on to the distant spheres of the remote systems. The great energy of velocity required to escape the gravity clutch of a sun is sufficient to insure that the sunbeam will travel on with unabated velocity until it encounters considerable masses of matter; whereupon it is quickly transformed into heat with the liberation of other energies.
Avaruuden halki joko valona tai muussa muodossa kulkiessaan energia liikkuu eteenpäin suoraviivaisesti. Aineelliseen olemassaoloon kuuluvat aktuaaliset hiukkaset matkaavat avaruutta jatkuvan kivääritulen tavoin. Ne kulkevat suorana ja katkeamattomana jonona tai kulkueena, paitsi silloin kun korkeammat voimat vaikuttavat niihin, ja paitsi että ne aina noudattavat aineelliseen massaan luonnostaan kuuluvan lineaarisen gravitaation vetoa ja mukautuvat Paratiisin Saaren kehämäisen gravitaation läsnäoloon.
Energy, whether as light or in other forms, in its flight through space moves straight forward. The actual particles of material existence traverse space like a fusillade. They go in a straight and unbroken line or procession except as they are acted on by superior forces, and except as they ever obey the linear-gravity pull inherent in material mass and the circular-gravity presence of the Isle of Paradise.
Aurinkoenergia saattaa näyttää etenevän aaltoina, mutta se johtuu siitä, että siihen vaikuttavat rinnan esiintyvät ja monenlaiset influenssit. Mikään organisoidun energian erillinen muoto ei etene aaltoina, vaan suoraviivaisesti. Toista tai kolmatta muotoa olevan vahvuus-energian läsnäolo saattaa aiheuttaa, että tarkkailtavana oleva virta näyttää kulkevan aaltomuodostelmana, aivan kuten vesi joskus sokaisevassa kaatosateessa ja voimakkaassa tuulessa näyttää satavan mattoina tai laskeutuvan aaltoina. Sadepisarat putoavat suoraviivaisesti, katkeamattomana jonona, mutta tuulen vaikutus on sellainen, että se antaa näkövaikutelman vesimatoista ja sadepisara-aalloista.
Solar energy may seem to be propelled in waves, but that is due to the action of coexistent and diverse influences. A given form of organized energy does not proceed in waves but in direct lines. The presence of a second or a third form of force-energy may cause the stream under observation to appear to travel in wavy formation, just as, in a blinding rainstorm accompanied by a heavy wind, the water sometimes appears to fall in sheets or to descend in waves. The raindrops are coming down in a direct line of unbroken procession, but the action of the wind is such as to give the visible appearance of sheets of water and waves of raindrops.
Paikallisuniversuminne avaruusalueilla esiintyvien tiettyjen sekundääristen ja muiden paljastumattomien energioiden vaikutuksesta auringonvalon säteilyt näyttävät noudattavan tiettyjä aaltoliikkeitä ja sen lisäksi olevan pilkkoutuneina äärettömän pieniin osasiin, joilla on tietty pituus ja paino. Ja käytännön kannalta katsottuna niin juuri tapahtuukin. Voitte tuskin toivoa saavanne parempaakaan käsitystä valon käyttäytymisestä, ennen kuin koittaa aika, jolloin pääsette selvempään käsitykseen Nebadonin avaruusalueilla esiintyvien erilaisten avaruusvahvuuksien ja aurinkoenergioiden vaikutuksesta toisiinsa ja niiden keskinäissuhteista. Tämänhetkinen hämmennyksenne johtuu myös siitä, että käsitätte tämän ongelman epätäydellisesti, sillä siinä tulevat esiin kokonaisuniversumin persoonallisen ja ei-persoonallisen valvonnan keskenään yhteydessä olevat toiminnat: Myötätoimijan ja Kvalifioimattoman Absoluutin läsnäolo, aikaansaannokset ja koordinointi.
The action of certain secondary and other undiscovered energies present in the space regions of your local universe is such that solar-light emanations appear to execute certain wavy phenomena as well as to be chopped up into infinitesimal portions of definite length and weight. And, practically considered, that is exactly what happens. You can hardly hope to arrive at a better understanding of the behavior of light until such a time as you acquire a clearer concept of the interaction and interrelationship of the various space-forces and solar energies operating in the space regions of Nebadon. Your present confusion is also due to your incomplete grasp of this problem as it involves the interassociated activities of the personal and nonpersonal control of the master universe—the presences, the performances, and the co-ordination of the Conjoint Actor and the Unqualified Absolute.