Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Uskonto on kaikista ihmisen instituutioista joustamattomin ja taipumattomin, mutta silti sekin vähä vähältä sovittautuu muuttuvaan yhteiskuntaan. Lopulta kehitysuskonto aina heijastelee muuttuvia tapasääntöjä, joihin vuorostaan on saattanut vaikuttaa ilmoitususkonto. Hitaasti, varmasti, mutta vastahakoisesti uskonto (palvonta) seuraa viisauden, kokemuspohjaisen järjellisyyden ohjaaman ja jumalallisen ilmoituksen valaiseman tiedon, vanavedessä.
Uskonto takertuu tapasääntöihin; se, mikä oli, on ikivanhaa ja otaksutusti pyhää. Nimenomaan tästä eikä mistään muusta syystä kivityökalut säilyivät käytössä vielä kauan pronssi- ja rautakaudellakin. Ja tällainenkin toteamus on kirjaan kirjoitettuna: ”Mutta jos sinä teet minulle kivialttarin, niin älä rakenna sitä hakatusta kivestä; sillä jos sinä kosket taltallasi kiveen, niin sinä saastutat sen.” Hindut sytyttävät tänäkin päivänä alttaritulensa alkeellista hierrintä käyttäen. Kehitysuskonnon vallitessa uutuutta on pidetty aina pyhäinhäväistyksenä. Sakramenttiin ei saa kuulua uutta eikä teollisesti valmistettua ravintoa, vaan kaikkein alkeellisinta muonaa: ”Tulessa paahdettua lihaa ja happamatonta leipää katkerien yrttien kera.” Kaikentyyppiset sosiaaliset tavat ja jopa lainkäyttöön kuuluvat menettelytavat pitäytyvät vanhoihin muotoihin.
Kun nykyajan ihminen ihmettelee sitä, että eri uskontojen kirjoituksissa esitetään kovin paljon sellaista, jota voidaan pitää rivona, hänen tulisi rauhassa miettiä sitä, että menneet sukupolvet ovat pelänneet poistaa kirjoituksista esi-isiensä pyhinä ja loukkaamattomina pitämiä asioita. On koko joukko asioita, joita yksi sukupolvi saattaa pitää rivoina, mutta jotka edelliset sukupolvet ovat katsoneet osaksi hyväksyttyjä tapasääntöjään, jopa arvostetuiksi uskonnollisiksi rituaaleiksi. Melkoinen määrä uskonnollista kiistelyä on aiheutunut loputtomista yrityksistä saattaa vanhat mutta moitittavat tavat sopusointuun vasta hiljattain edistyneen järjellisyyden kanssa, yritykset löytää vakuuttavantuntuisia teorioita, jotka puolustaisivat ammoisten ja merkityksensä menettäneiden tapojen säilyttämistä opin piirissä.
Mutta on vain typerää yrittää uskonnollisen kasvun äkillistä vauhdittamista. Rotu tai kansakunta pystyy omaksumaan jostakin edistyneestä uskonnosta vain sen, mikä on kohtuullisessa määrin yhdenmukaista ja yhteen sopivaa asianomaisen kansan senhetkisen kehitystason ja sopeutumiskyvyn kanssa. Sosiaalisilla, ilmastollisilla, poliittisilla ja taloudellisilla olosuhteilla on kaikilla oma vaikutuksensa uskonnollisen kehityksen suunnan ja etenemisvauhdin määräytymiseen. Yhteiskunnan moraalisuutta ei määrittele uskonto – toisin sanoen kehitysuskonto – vaan pikemminkin on niin, että rodun moraalisuus sanelee uskonnon muodot.
Ihmisten rodut hyväksyvät vieraan ja uuden uskonnon vain pinnallisesti. Itse asiassa ne sovittavat sen omiin tapasääntöihinsä ja vanhoihin uskomistapoihinsa. Tätä kuvaa oivallisesti esimerkki eräästä Uuden-Seelannin heimosta, jonka papit kristinuskon nimellisesti hyväksyttyään väittivät julkisesti saaneensa suoraan Gabrielilta ilmoituksia, joissa sanottiin, että juuri tuosta heimosta oli tullut Jumalan valittu kansa ja annettiin ohje, jonka mukaan heimon oli luvallista, kenenkään sitä estämättä, antautua vapaisiin sukupuolisuhteisiin ja moniin muihin heimon noudattamiin ikivanhoihin ja moitittaviin tapoihin. Eikä aikaakaan, kun kaikki vastikään käännytetyt kristityt siirtyivät kannattamaan tätä kristinuskon uutta ja vähemmän vaativaa muunnosta.
Uskonto on aikana tahi toisena pyhittänyt kaikki mahdolliset, keskenään ristiriidassa olevat ja yhteen sovittamattomat käyttäytymisen muodot. Se on jonakin aikana hyväksynyt käytännöllisesti katsoen kaiken sellaisen, mitä nyt pidetään moraalittomana tai synnillisenä. Omatunto, jota kokemus ei ole opettanut ja joka ei ole saanut apua järjeltä, ei ole koskaan ollut eikä voi koskaan olla ihmisen käyttäytymisen turvallinen ja erehtymätön opas. Omatunto ei ole ihmissielulle puhuva jumalallinen ääni. Se on vain olemassaolon kulloisellekin vaiheelle ominaisten tapasääntöjen moraalisen ja eettisen sisällön yhteissumma. Se edustaa yksinkertaisesti sitä, mikä ihmisen käsityksen mukaan on jossakin tietyssä olosuhteiden kokonaisuudessa ihanteellista reagoimista.
Religion is the most rigid and unyielding of all human institutions, but it does tardily adjust to changing society. Eventually, evolutionary religion does reflect the changing mores, which, in turn, may have been affected by revealed religion. Slowly, surely, but grudgingly, does religion (worship) follow in the wake of wisdom—knowledge directed by experiential reason and illuminated by divine revelation.
Religion clings to the mores; that which was is ancient and supposedly sacred. For this reason and no other, stone implements persisted long into the age of bronze and iron. This statement is of record: “And if you will make me an altar of stone, you shall not build it of hewn stone, for, if you use your tools in making it, you have polluted it.” Even today, the Hindus kindle their altar fires by using a primitive fire drill. In the course of evolutionary religion, novelty has always been regarded as sacrilege. The sacrament must consist, not of new and manufactured food, but of the most primitive of viands: “The flesh roasted with fire and unleavened bread served with bitter herbs.” All types of social usage and even legal procedures cling to the old forms.
When modern man wonders at the presentation of so much in the scriptures of different religions that may be regarded as obscene, he should pause to consider that passing generations have feared to eliminate what their ancestors deemed to be holy and sacred. A great deal that one generation might look upon as obscene, preceding generations have considered a part of their accepted mores, even as approved religious rituals. A considerable amount of religious controversy has been occasioned by the never-ending attempts to reconcile olden but reprehensible practices with newly advanced reason, to find plausible theories in justification of creedal perpetuation of ancient and outworn customs.
But it is only foolish to attempt the too sudden acceleration of religious growth. A race or nation can only assimilate from any advanced religion that which is reasonably consistent and compatible with its current evolutionary status, plus its genius for adaptation. Social, climatic, political, and economic conditions are all influential in determining the course and progress of religious evolution. Social morality is not determined by religion, that is, by evolutionary religion; rather are the forms of religion dictated by the racial morality.
Races of men only superficially accept a strange and new religion; they actually adjust it to their mores and old ways of believing. This is well illustrated by the example of a certain New Zealand tribe whose priests, after nominally accepting Christianity, professed to have received direct revelations from Gabriel to the effect that this selfsame tribe had become the chosen people of God and directing that they be permitted freely to indulge in loose sex relations and numerous other of their olden and reprehensible customs. And immediately all of the new-made Christians went over to this new and less exacting version of Christianity.
Religion has at one time or another sanctioned all sorts of contrary and inconsistent behavior, has at some time approved of practically all that is now regarded as immoral or sinful. Conscience, untaught by experience and unaided by reason, never has been, and never can be, a safe and unerring guide to human conduct. Conscience is not a divine voice speaking to the human soul. It is merely the sum total of the moral and ethical content of the mores of any current stage of existence; it simply represents the humanly conceived ideal of reaction in any given set of circumstances.
SuomiEnglish
Uskonto on kaikista ihmisen instituutioista joustamattomin ja taipumattomin, mutta silti sekin vähä vähältä sovittautuu muuttuvaan yhteiskuntaan. Lopulta kehitysuskonto aina heijastelee muuttuvia tapasääntöjä, joihin vuorostaan on saattanut vaikuttaa ilmoitususkonto. Hitaasti, varmasti, mutta vastahakoisesti uskonto (palvonta) seuraa viisauden, kokemuspohjaisen järjellisyyden ohjaaman ja jumalallisen ilmoituksen valaiseman tiedon, vanavedessä.
Religion is the most rigid and unyielding of all human institutions, but it does tardily adjust to changing society. Eventually, evolutionary religion does reflect the changing mores, which, in turn, may have been affected by revealed religion. Slowly, surely, but grudgingly, does religion (worship) follow in the wake of wisdom—knowledge directed by experiential reason and illuminated by divine revelation.
Uskonto takertuu tapasääntöihin; se, mikä oli, on ikivanhaa ja otaksutusti pyhää. Nimenomaan tästä eikä mistään muusta syystä kivityökalut säilyivät käytössä vielä kauan pronssi- ja rautakaudellakin. Ja tällainenkin toteamus on kirjaan kirjoitettuna: ”Mutta jos sinä teet minulle kivialttarin, niin älä rakenna sitä hakatusta kivestä; sillä jos sinä kosket taltallasi kiveen, niin sinä saastutat sen.” Hindut sytyttävät tänäkin päivänä alttaritulensa alkeellista hierrintä käyttäen. Kehitysuskonnon vallitessa uutuutta on pidetty aina pyhäinhäväistyksenä. Sakramenttiin ei saa kuulua uutta eikä teollisesti valmistettua ravintoa, vaan kaikkein alkeellisinta muonaa: ”Tulessa paahdettua lihaa ja happamatonta leipää katkerien yrttien kera.” Kaikentyyppiset sosiaaliset tavat ja jopa lainkäyttöön kuuluvat menettelytavat pitäytyvät vanhoihin muotoihin.
Religion clings to the mores; that which was is ancient and supposedly sacred. For this reason and no other, stone implements persisted long into the age of bronze and iron. This statement is of record: “And if you will make me an altar of stone, you shall not build it of hewn stone, for, if you use your tools in making it, you have polluted it.” Even today, the Hindus kindle their altar fires by using a primitive fire drill. In the course of evolutionary religion, novelty has always been regarded as sacrilege. The sacrament must consist, not of new and manufactured food, but of the most primitive of viands: “The flesh roasted with fire and unleavened bread served with bitter herbs.” All types of social usage and even legal procedures cling to the old forms.
Kun nykyajan ihminen ihmettelee sitä, että eri uskontojen kirjoituksissa esitetään kovin paljon sellaista, jota voidaan pitää rivona, hänen tulisi rauhassa miettiä sitä, että menneet sukupolvet ovat pelänneet poistaa kirjoituksista esi-isiensä pyhinä ja loukkaamattomina pitämiä asioita. On koko joukko asioita, joita yksi sukupolvi saattaa pitää rivoina, mutta jotka edelliset sukupolvet ovat katsoneet osaksi hyväksyttyjä tapasääntöjään, jopa arvostetuiksi uskonnollisiksi rituaaleiksi. Melkoinen määrä uskonnollista kiistelyä on aiheutunut loputtomista yrityksistä saattaa vanhat mutta moitittavat tavat sopusointuun vasta hiljattain edistyneen järjellisyyden kanssa, yritykset löytää vakuuttavantuntuisia teorioita, jotka puolustaisivat ammoisten ja merkityksensä menettäneiden tapojen säilyttämistä opin piirissä.
When modern man wonders at the presentation of so much in the scriptures of different religions that may be regarded as obscene, he should pause to consider that passing generations have feared to eliminate what their ancestors deemed to be holy and sacred. A great deal that one generation might look upon as obscene, preceding generations have considered a part of their accepted mores, even as approved religious rituals. A considerable amount of religious controversy has been occasioned by the never-ending attempts to reconcile olden but reprehensible practices with newly advanced reason, to find plausible theories in justification of creedal perpetuation of ancient and outworn customs.
Mutta on vain typerää yrittää uskonnollisen kasvun äkillistä vauhdittamista. Rotu tai kansakunta pystyy omaksumaan jostakin edistyneestä uskonnosta vain sen, mikä on kohtuullisessa määrin yhdenmukaista ja yhteen sopivaa asianomaisen kansan senhetkisen kehitystason ja sopeutumiskyvyn kanssa. Sosiaalisilla, ilmastollisilla, poliittisilla ja taloudellisilla olosuhteilla on kaikilla oma vaikutuksensa uskonnollisen kehityksen suunnan ja etenemisvauhdin määräytymiseen. Yhteiskunnan moraalisuutta ei määrittele uskonto – toisin sanoen kehitysuskonto – vaan pikemminkin on niin, että rodun moraalisuus sanelee uskonnon muodot.
But it is only foolish to attempt the too sudden acceleration of religious growth. A race or nation can only assimilate from any advanced religion that which is reasonably consistent and compatible with its current evolutionary status, plus its genius for adaptation. Social, climatic, political, and economic conditions are all influential in determining the course and progress of religious evolution. Social morality is not determined by religion, that is, by evolutionary religion; rather are the forms of religion dictated by the racial morality.
Ihmisten rodut hyväksyvät vieraan ja uuden uskonnon vain pinnallisesti. Itse asiassa ne sovittavat sen omiin tapasääntöihinsä ja vanhoihin uskomistapoihinsa. Tätä kuvaa oivallisesti esimerkki eräästä Uuden-Seelannin heimosta, jonka papit kristinuskon nimellisesti hyväksyttyään väittivät julkisesti saaneensa suoraan Gabrielilta ilmoituksia, joissa sanottiin, että juuri tuosta heimosta oli tullut Jumalan valittu kansa ja annettiin ohje, jonka mukaan heimon oli luvallista, kenenkään sitä estämättä, antautua vapaisiin sukupuolisuhteisiin ja moniin muihin heimon noudattamiin ikivanhoihin ja moitittaviin tapoihin. Eikä aikaakaan, kun kaikki vastikään käännytetyt kristityt siirtyivät kannattamaan tätä kristinuskon uutta ja vähemmän vaativaa muunnosta.
Races of men only superficially accept a strange and new religion; they actually adjust it to their mores and old ways of believing. This is well illustrated by the example of a certain New Zealand tribe whose priests, after nominally accepting Christianity, professed to have received direct revelations from Gabriel to the effect that this selfsame tribe had become the chosen people of God and directing that they be permitted freely to indulge in loose sex relations and numerous other of their olden and reprehensible customs. And immediately all of the new-made Christians went over to this new and less exacting version of Christianity.
Uskonto on aikana tahi toisena pyhittänyt kaikki mahdolliset, keskenään ristiriidassa olevat ja yhteen sovittamattomat käyttäytymisen muodot. Se on jonakin aikana hyväksynyt käytännöllisesti katsoen kaiken sellaisen, mitä nyt pidetään moraalittomana tai synnillisenä. Omatunto, jota kokemus ei ole opettanut ja joka ei ole saanut apua järjeltä, ei ole koskaan ollut eikä voi koskaan olla ihmisen käyttäytymisen turvallinen ja erehtymätön opas. Omatunto ei ole ihmissielulle puhuva jumalallinen ääni. Se on vain olemassaolon kulloisellekin vaiheelle ominaisten tapasääntöjen moraalisen ja eettisen sisällön yhteissumma. Se edustaa yksinkertaisesti sitä, mikä ihmisen käsityksen mukaan on jossakin tietyssä olosuhteiden kokonaisuudessa ihanteellista reagoimista.
Religion has at one time or another sanctioned all sorts of contrary and inconsistent behavior, has at some time approved of practically all that is now regarded as immoral or sinful. Conscience, untaught by experience and unaided by reason, never has been, and never can be, a safe and unerring guide to human conduct. Conscience is not a divine voice speaking to the human soul. It is merely the sum total of the moral and ethical content of the mores of any current stage of existence; it simply represents the humanly conceived ideal of reaction in any given set of circumstances.