Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Neandertalit olivat erinomaisia taistelijoita, ja he kiersivät maita ja mantuja laajalla alueella. Luoteis-Intian ylämaiden keskuksista he levittäytyivät vähitellen Ranskaan lännessä, Kiinaan idässä ja jopa Pohjois-Afrikkaan asti. He olivat miltei puolen vuosimiljoonan ajan, aina värillisten evolutionaaristen rotujen vaelluksiin asti, maailman valtiaita.
800 000 vuotta sitten riistaa oli yltäkylläisesti; useita hirvieläinlajeja samoin kuin elefantteja ja virtahepoja vaelteli kaikkialla Euroopassa. Nautoja oli suurin määrin, hevosia ja susia oli kaikkialla. Neandertalit olivat mainioita metsästäjiä, ja Ranskassa asuneet heimot omaksuivat ensimmäisinä tavan antaa menestyksekkäimpien metsämiesten valita vaimokseen naisten joukosta paras.
Poro oli näille Neandertalin kansoille erittäin monikäyttöinen: sitä käytettiin ravinnoksi, siitä tehtiin vaatteita ja työkaluja, ja poron sarvia ja luita käytettiin moniin tarkoituksiin. Kulttuuria neandertalilaisilla ei sanottavasti ollut, mutta piikiventyöstön alalla he saivat aikaan merkittäviä parannuksia, kunnes saavutettiin miltei Andonin aikainen taso. Puuvarteen kiinnitetyt suuret piikivet tulivat taas käyttöön, ja ne soveltuivat kirveiksi ja hakuiksi.
750 000 vuotta sitten neljäs jäätikkö oli jo pitkällä etelässä. Entistä paremmilla työkaluillaan neandertalit hakkasivat avantoja pohjoisen jokia peittävään jäähän, ja niin he pystyivät keihästämään kaloja, joita tuli näille henkirei’ille. Nämä heimot joutuivat jatkuvasti perääntymään etenevän jäätikön tieltä, joka tuolloin oli Euroopassa laajimmillaan.
Tähän aikaan myös Siperian jäätikkö oli työntymässä kaikkein kauimmaksi etelään, ja se pakotti samalla alkuihmisen siirtymään etelämmäksi, takaisin synnyinseutujaan kohti. Mutta ihmislaji oli jo siinä määrin eriytynyt, että vaara sen enemmästä sekoittumisesta rodullisessa mielessä kehittymättömiin ihmisapinasukulaisiin oli huomattavasti vähentynyt.
700 000 vuotta sitten neljäs jäätikkö, Euroopan alueella kaikista jäätiköistä laajin, oli vetäytymässä; ihmiset ja eläimet palailivat pohjoiseen. Ilmasto oli viileä ja kostea, ja alkuihminen tuli taas mainiosti toimeen Euroopassa ja Länsi-Aasiassa. Metsät levisivät vähitellen pohjoiseen, maalle, jota vasta äsken oli peittänyt jää.
Suuri jäätikkö ei ollut aiheuttanut mitään muutoksia nisäkäseläimistöön. Nämä eläimet säilyivät elossa kapealla maakaistaleella, joka sijaitsi jäätikön ja Alppien välissä, ja jäätikön vetäydyttyä ne levisivät taas nopeasti koko Euroopan alueelle. Sisilian maakannaksen kautta Afrikasta saapui suoratorahampaisia elefantteja, leveäkuonoisia sarvikuonoja, hyeenoja ja afrikkalaisia leijonia, ja nämä uudet eläimet hävittivät sapelihammastiikerit ja virtahevot käytännöllisesti katsoen sukupuuttoon.
650 000 vuotta sitten oli lauhkea ilmasto jatkuvasti vallitsevana. Jääkausien välisen jakson puoliväliin tultaessa ilmasto oli muuttunut niin lämpimäksi, että Alpit loivat jää- ja lumipeitteensä miltei kokonaan.
600 000 vuotta sitten jää oli saavuttanut silloisen pohjoisimman vetäytymispisteensä, ja muutaman tuhannen vuoden tauon jälkeen se alkoi taas – nyt viidennen kerran – valua etelään. Mutta ilmastossa ei viiteenkymmeneentuhanteen vuoteen tapahtunut suurtakaan muutosta. Euroopan ihminen ja eläimet eivät paljonkaan muuttuneet. Edellisen jakson vähäinen kuivuus helpotti, ja alppijäätiköt valuivat pitkälle alas jokilaaksoihin.
550 000 vuotta sitten etenevä jäätikkö pakotti ihmisen ja eläimet etelään. Mutta tällä kertaa ihmisellä oli runsaasti tilaa sillä leveällä maakaistalla, joka koillisessa ulottui Aasiaan ja joka sijaitsi jäätikön ja Välimeren lisäkkeenä olleen, suuresti laajentuneen Mustanmeren välissä.
Näiden neljännen ja viidennen jääkauden kuluessa Neandertalin rotujen hienostumaton kulttuuri levisi laajemmalle. Mutta edistystä ilmeni niin vähän, että tosiaankin näytti siltä kuin yritys saada aikaan Urantialle uusi ja muunneltu älyllisen elollisuuden tyyppi olisi ollut epäonnistumaisillaan. Lähes neljännesmiljoona vuotta nämä alkukantaiset kansat ajelehtivat sinne tänne, metsästelivät ja tappelivat ja osoittivat eräillä aloilla puuskittaisia edistymisen merkkejä, mutta kokonaisuutena ottaen ne oivallisiin andonilaisiin esi-isiinsä verrattuina taantuivat tasaisesti koko ajan.
Näinä hengellisessä mielessä pimeinä aikoina taikauskoisen ihmiskunnan kulttuuri painui alimmalle tasolleen. Neandertaleilla ei tosiasiassa ollut muuta uskontoa kuin hävettävä taikausko. He pelkäsivät kuollakseen pilviä, aivan erityisesti usvaa ja sumua. Luonnonvoimia kohtaan tunnetun pelon pohjalta kehittyi vähitellen alkeellinen uskonto, kun eläintenpalvonta sen sijaan taantui, koska työkalujen paraneminen ja riistan runsaus antoi näille ihmisille mahdollisuuden elää tarvitsematta kantaa suurta huolta ravinnonhankinnasta. Riistanpyyntimenestyksen palkitseminen seksuaalisesti oli omiaan merkittävästi kohentamaan metsästystaitoja. Tämä uusi, pelkoon perustuva uskonto johti yrityksiin lepyttää mainittujen luonnonilmiöiden takana olevia näkymättömiä voimia, ja huipentui sittemmin ihmisuhreihin näiden näkymättömien ja tuntemattomien fyysisten voimien tyynnyttämiseksi. Ja Urantian takapajuisemmat kansat ovat säilyttäneet tämän kauhistuttavan ihmisuhrikäytännön aina kahdennellekymmenennelle vuosisadalle asti.
Näitä alkuaikojen neandertaleja voidaan tuskin kutsua auringonpalvojiksi. Pikemminkin he elivät pimeänpelossa; he pelkäsivät kuollakseen pimeäntuloa. Niin kauan kuin kuu vähänkin paistoi, he tulivat jotenkuten toimeen, mutta kuuttomassa pimeydessä he joutuivat pakokauhun valtaan ja ryhtyivät uhraamaan miestensä ja naistensa parhaita yksilöitä yrittäessään houkutella kuuta taas loistamaan. Jo aikaisessa vaiheessa he oppivat, että aurinko kyllä palasi säännöllisesti taivaalle, mutta kuun he otaksuivat palaavan radalleen vain siksi, että he uhrasivat heimotovereitaan. Rodun edistyessä uhraamisen kohde ja tarkoitus vähitellen muuttuivat, mutta ihmisuhrin toimittaminen pysyi uskonnollisten menojen osana kauan aikaa.
The Neanderthalers were excellent fighters, and they traveled extensively. They gradually spread from the highland centers in northwest India to France on the west, China on the east, and even down into northern Africa. They dominated the world for almost half a million years until the times of the migration of the evolutionary races of color.
800,000 years ago game was abundant; many species of deer, as well as elephants and hippopotamuses, roamed over Europe. Cattle were plentiful; horses and wolves were everywhere. The Neanderthalers were great hunters, and the tribes in France were the first to adopt the practice of giving the most successful hunters the choice of women for wives.
The reindeer was highly useful to these Neanderthal peoples, serving as food, clothing, and for tools, since they made various uses of the horns and bones. They had little culture, but they greatly improved the work in flint until it almost reached the levels of the days of Andon. Large flints attached to wooden handles came back into use and served as axes and picks.
750,000 years ago the fourth ice sheet was well on its way south. With their improved implements the Neanderthalers made holes in the ice covering the northern rivers and thus were able to spear the fish which came up to these vents. Ever these tribes retreated before the advancing ice, which at this time made its most extensive invasion of Europe.
In these times the Siberian glacier was making its southernmost march, compelling early man to move southward, back toward the lands of his origin. But the human species had so differentiated that the danger of further mingling with its nonprogressive simian relatives was greatly lessened.
700,000 years ago the fourth glacier, the greatest of all in Europe, was in recession; men and animals were returning north. The climate was cool and moist, and primitive man again thrived in Europe and western Asia. Gradually the forests spread north over land which had been so recently covered by the glacier.
Mammalian life had been little changed by the great glacier. These animals persisted in that narrow belt of land lying between the ice and the Alps and, upon the retreat of the glacier, again rapidly spread out over all Europe. There arrived from Africa, over the Sicilian land bridge, straight-tusked elephants, broad-nosed rhinoceroses, hyenas, and African lions, and these new animals virtually exterminated the saber-toothed tigers and the hippopotamuses.
650,000 years ago witnessed the continuation of the mild climate. By the middle of the interglacial period it had become so warm that the Alps were almost denuded of ice and snow.
600,000 years ago the ice had reached its then northernmost point of retreat and, after a pause of a few thousand years, started south again on its fifth excursion. But there was little modification of climate for fifty thousand years. Man and the animals of Europe were little changed. The slight aridity of the former period lessened, and the alpine glaciers descended far down the river valleys.
550,000 years ago the advancing glacier again pushed man and the animals south. But this time man had plenty of room in the wide belt of land stretching northeast into Asia and lying between the ice sheet and the then greatly expanded Black Sea extension of the Mediterranean.
These times of the fourth and fifth glaciers witnessed the further spread of the crude culture of the Neanderthal races. But there was so little progress that it truly appeared as though the attempt to produce a new and modified type of intelligent life on Urantia was about to fail. For almost a quarter of a million years these primitive peoples drifted on, hunting and fighting, by spells improving in certain directions, but, on the whole, steadily retrogressing as compared with their superior Andonic ancestors.
During these spiritually dark ages the culture of superstitious mankind reached its lowest levels. The Neanderthalers really had no religion beyond a shameful superstition. They were deathly afraid of clouds, more especially of mists and fogs. A primitive religion of the fear of natural forces gradually developed, while animal worship declined as improvement in tools, with abundance of game, enabled these people to live with lessened anxiety about food; the sex rewards of the chase tended greatly to improve hunting skill. This new religion of fear led to attempts to placate the invisible forces behind these natural elements and culminated, later on, in the sacrificing of humans to appease these invisible and unknown physical forces. And this terrible practice of human sacrifice has been perpetuated by the more backward peoples of Urantia right on down to the twentieth century.
These early Neanderthalers could hardly be called sun worshipers. They rather lived in fear of the dark; they had a mortal dread of nightfall. As long as the moon shone a little, they managed to get along, but in the dark of the moon they grew panicky and began the sacrifice of their best specimens of manhood and womanhood in an effort to induce the moon again to shine. The sun, they early learned, would regularly return, but the moon they conjectured only returned because they sacrificed their fellow tribesmen. As the race advanced, the object and purpose of sacrifice progressively changed, but the offering of human sacrifice as a part of religious ceremonial long persisted.
SuomiEnglish
Neandertalit olivat erinomaisia taistelijoita, ja he kiersivät maita ja mantuja laajalla alueella. Luoteis-Intian ylämaiden keskuksista he levittäytyivät vähitellen Ranskaan lännessä, Kiinaan idässä ja jopa Pohjois-Afrikkaan asti. He olivat miltei puolen vuosimiljoonan ajan, aina värillisten evolutionaaristen rotujen vaelluksiin asti, maailman valtiaita.
The Neanderthalers were excellent fighters, and they traveled extensively. They gradually spread from the highland centers in northwest India to France on the west, China on the east, and even down into northern Africa. They dominated the world for almost half a million years until the times of the migration of the evolutionary races of color.
800 000 vuotta sitten riistaa oli yltäkylläisesti; useita hirvieläinlajeja samoin kuin elefantteja ja virtahepoja vaelteli kaikkialla Euroopassa. Nautoja oli suurin määrin, hevosia ja susia oli kaikkialla. Neandertalit olivat mainioita metsästäjiä, ja Ranskassa asuneet heimot omaksuivat ensimmäisinä tavan antaa menestyksekkäimpien metsämiesten valita vaimokseen naisten joukosta paras.
800,000 years ago game was abundant; many species of deer, as well as elephants and hippopotamuses, roamed over Europe. Cattle were plentiful; horses and wolves were everywhere. The Neanderthalers were great hunters, and the tribes in France were the first to adopt the practice of giving the most successful hunters the choice of women for wives.
Poro oli näille Neandertalin kansoille erittäin monikäyttöinen: sitä käytettiin ravinnoksi, siitä tehtiin vaatteita ja työkaluja, ja poron sarvia ja luita käytettiin moniin tarkoituksiin. Kulttuuria neandertalilaisilla ei sanottavasti ollut, mutta piikiventyöstön alalla he saivat aikaan merkittäviä parannuksia, kunnes saavutettiin miltei Andonin aikainen taso. Puuvarteen kiinnitetyt suuret piikivet tulivat taas käyttöön, ja ne soveltuivat kirveiksi ja hakuiksi.
The reindeer was highly useful to these Neanderthal peoples, serving as food, clothing, and for tools, since they made various uses of the horns and bones. They had little culture, but they greatly improved the work in flint until it almost reached the levels of the days of Andon. Large flints attached to wooden handles came back into use and served as axes and picks.
750 000 vuotta sitten neljäs jäätikkö oli jo pitkällä etelässä. Entistä paremmilla työkaluillaan neandertalit hakkasivat avantoja pohjoisen jokia peittävään jäähän, ja niin he pystyivät keihästämään kaloja, joita tuli näille henkirei’ille. Nämä heimot joutuivat jatkuvasti perääntymään etenevän jäätikön tieltä, joka tuolloin oli Euroopassa laajimmillaan.
750,000 years ago the fourth ice sheet was well on its way south. With their improved implements the Neanderthalers made holes in the ice covering the northern rivers and thus were able to spear the fish which came up to these vents. Ever these tribes retreated before the advancing ice, which at this time made its most extensive invasion of Europe.
Tähän aikaan myös Siperian jäätikkö oli työntymässä kaikkein kauimmaksi etelään, ja se pakotti samalla alkuihmisen siirtymään etelämmäksi, takaisin synnyinseutujaan kohti. Mutta ihmislaji oli jo siinä määrin eriytynyt, että vaara sen enemmästä sekoittumisesta rodullisessa mielessä kehittymättömiin ihmisapinasukulaisiin oli huomattavasti vähentynyt.
In these times the Siberian glacier was making its southernmost march, compelling early man to move southward, back toward the lands of his origin. But the human species had so differentiated that the danger of further mingling with its nonprogressive simian relatives was greatly lessened.
700 000 vuotta sitten neljäs jäätikkö, Euroopan alueella kaikista jäätiköistä laajin, oli vetäytymässä; ihmiset ja eläimet palailivat pohjoiseen. Ilmasto oli viileä ja kostea, ja alkuihminen tuli taas mainiosti toimeen Euroopassa ja Länsi-Aasiassa. Metsät levisivät vähitellen pohjoiseen, maalle, jota vasta äsken oli peittänyt jää.
700,000 years ago the fourth glacier, the greatest of all in Europe, was in recession; men and animals were returning north. The climate was cool and moist, and primitive man again thrived in Europe and western Asia. Gradually the forests spread north over land which had been so recently covered by the glacier.
Suuri jäätikkö ei ollut aiheuttanut mitään muutoksia nisäkäseläimistöön. Nämä eläimet säilyivät elossa kapealla maakaistaleella, joka sijaitsi jäätikön ja Alppien välissä, ja jäätikön vetäydyttyä ne levisivät taas nopeasti koko Euroopan alueelle. Sisilian maakannaksen kautta Afrikasta saapui suoratorahampaisia elefantteja, leveäkuonoisia sarvikuonoja, hyeenoja ja afrikkalaisia leijonia, ja nämä uudet eläimet hävittivät sapelihammastiikerit ja virtahevot käytännöllisesti katsoen sukupuuttoon.
Mammalian life had been little changed by the great glacier. These animals persisted in that narrow belt of land lying between the ice and the Alps and, upon the retreat of the glacier, again rapidly spread out over all Europe. There arrived from Africa, over the Sicilian land bridge, straight-tusked elephants, broad-nosed rhinoceroses, hyenas, and African lions, and these new animals virtually exterminated the saber-toothed tigers and the hippopotamuses.
650 000 vuotta sitten oli lauhkea ilmasto jatkuvasti vallitsevana. Jääkausien välisen jakson puoliväliin tultaessa ilmasto oli muuttunut niin lämpimäksi, että Alpit loivat jää- ja lumipeitteensä miltei kokonaan.
650,000 years ago witnessed the continuation of the mild climate. By the middle of the interglacial period it had become so warm that the Alps were almost denuded of ice and snow.
600 000 vuotta sitten jää oli saavuttanut silloisen pohjoisimman vetäytymispisteensä, ja muutaman tuhannen vuoden tauon jälkeen se alkoi taas – nyt viidennen kerran – valua etelään. Mutta ilmastossa ei viiteenkymmeneentuhanteen vuoteen tapahtunut suurtakaan muutosta. Euroopan ihminen ja eläimet eivät paljonkaan muuttuneet. Edellisen jakson vähäinen kuivuus helpotti, ja alppijäätiköt valuivat pitkälle alas jokilaaksoihin.
600,000 years ago the ice had reached its then northernmost point of retreat and, after a pause of a few thousand years, started south again on its fifth excursion. But there was little modification of climate for fifty thousand years. Man and the animals of Europe were little changed. The slight aridity of the former period lessened, and the alpine glaciers descended far down the river valleys.
550 000 vuotta sitten etenevä jäätikkö pakotti ihmisen ja eläimet etelään. Mutta tällä kertaa ihmisellä oli runsaasti tilaa sillä leveällä maakaistalla, joka koillisessa ulottui Aasiaan ja joka sijaitsi jäätikön ja Välimeren lisäkkeenä olleen, suuresti laajentuneen Mustanmeren välissä.
550,000 years ago the advancing glacier again pushed man and the animals south. But this time man had plenty of room in the wide belt of land stretching northeast into Asia and lying between the ice sheet and the then greatly expanded Black Sea extension of the Mediterranean.
Näiden neljännen ja viidennen jääkauden kuluessa Neandertalin rotujen hienostumaton kulttuuri levisi laajemmalle. Mutta edistystä ilmeni niin vähän, että tosiaankin näytti siltä kuin yritys saada aikaan Urantialle uusi ja muunneltu älyllisen elollisuuden tyyppi olisi ollut epäonnistumaisillaan. Lähes neljännesmiljoona vuotta nämä alkukantaiset kansat ajelehtivat sinne tänne, metsästelivät ja tappelivat ja osoittivat eräillä aloilla puuskittaisia edistymisen merkkejä, mutta kokonaisuutena ottaen ne oivallisiin andonilaisiin esi-isiinsä verrattuina taantuivat tasaisesti koko ajan.
These times of the fourth and fifth glaciers witnessed the further spread of the crude culture of the Neanderthal races. But there was so little progress that it truly appeared as though the attempt to produce a new and modified type of intelligent life on Urantia was about to fail. For almost a quarter of a million years these primitive peoples drifted on, hunting and fighting, by spells improving in certain directions, but, on the whole, steadily retrogressing as compared with their superior Andonic ancestors.
Näinä hengellisessä mielessä pimeinä aikoina taikauskoisen ihmiskunnan kulttuuri painui alimmalle tasolleen. Neandertaleilla ei tosiasiassa ollut muuta uskontoa kuin hävettävä taikausko. He pelkäsivät kuollakseen pilviä, aivan erityisesti usvaa ja sumua. Luonnonvoimia kohtaan tunnetun pelon pohjalta kehittyi vähitellen alkeellinen uskonto, kun eläintenpalvonta sen sijaan taantui, koska työkalujen paraneminen ja riistan runsaus antoi näille ihmisille mahdollisuuden elää tarvitsematta kantaa suurta huolta ravinnonhankinnasta. Riistanpyyntimenestyksen palkitseminen seksuaalisesti oli omiaan merkittävästi kohentamaan metsästystaitoja. Tämä uusi, pelkoon perustuva uskonto johti yrityksiin lepyttää mainittujen luonnonilmiöiden takana olevia näkymättömiä voimia, ja huipentui sittemmin ihmisuhreihin näiden näkymättömien ja tuntemattomien fyysisten voimien tyynnyttämiseksi. Ja Urantian takapajuisemmat kansat ovat säilyttäneet tämän kauhistuttavan ihmisuhrikäytännön aina kahdennellekymmenennelle vuosisadalle asti.
During these spiritually dark ages the culture of superstitious mankind reached its lowest levels. The Neanderthalers really had no religion beyond a shameful superstition. They were deathly afraid of clouds, more especially of mists and fogs. A primitive religion of the fear of natural forces gradually developed, while animal worship declined as improvement in tools, with abundance of game, enabled these people to live with lessened anxiety about food; the sex rewards of the chase tended greatly to improve hunting skill. This new religion of fear led to attempts to placate the invisible forces behind these natural elements and culminated, later on, in the sacrificing of humans to appease these invisible and unknown physical forces. And this terrible practice of human sacrifice has been perpetuated by the more backward peoples of Urantia right on down to the twentieth century.
Näitä alkuaikojen neandertaleja voidaan tuskin kutsua auringonpalvojiksi. Pikemminkin he elivät pimeänpelossa; he pelkäsivät kuollakseen pimeäntuloa. Niin kauan kuin kuu vähänkin paistoi, he tulivat jotenkuten toimeen, mutta kuuttomassa pimeydessä he joutuivat pakokauhun valtaan ja ryhtyivät uhraamaan miestensä ja naistensa parhaita yksilöitä yrittäessään houkutella kuuta taas loistamaan. Jo aikaisessa vaiheessa he oppivat, että aurinko kyllä palasi säännöllisesti taivaalle, mutta kuun he otaksuivat palaavan radalleen vain siksi, että he uhrasivat heimotovereitaan. Rodun edistyessä uhraamisen kohde ja tarkoitus vähitellen muuttuivat, mutta ihmisuhrin toimittaminen pysyi uskonnollisten menojen osana kauan aikaa.
These early Neanderthalers could hardly be called sun worshipers. They rather lived in fear of the dark; they had a mortal dread of nightfall. As long as the moon shone a little, they managed to get along, but in the dark of the moon they grew panicky and began the sacrifice of their best specimens of manhood and womanhood in an effort to induce the moon again to shine. The sun, they early learned, would regularly return, but the moon they conjectured only returned because they sacrificed their fellow tribesmen. As the race advanced, the object and purpose of sacrifice progressively changed, but the offering of human sacrifice as a part of religious ceremonial long persisted.