Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Koska mistä tahansa ihmisruumiiseen liittyvästä saattoi tulla fetissi, joutui varhaisimman ajan magia tekemisiin hiusten ja kynsien kanssa. Ihmisruumiin luonnollisiin jätöksiin liittyvä salailu juontaa juurensa sellaisesta pelosta, että vihollinen saattaisi saada haltuunsa jotakin ruumiista peräisin olevaa ja käyttää sitä vahingolliseen magiaan. Kaikki ruumiineritteet kätkettiin sen vuoksi huolellisesti maahan. Julkisesta sylkemisestä pidätyttiin pelosta, että sylkeä käytettäisiin turmiolliseen magiaan. Siksi sylky aina peitettiin. Jopa ruoantähteistä, vaatteista ja koristeista saattoi tulla magian välikappaleita. Villi-ihminen ei koskaan jättänyt mitään ateriantähteitään pöydälle. Ja kaikki tämä tehtiin pelosta, että itse kunkin viholliset saattaisivat käyttää näitä aineksia maagisiin riitteihin, eikä suinkaan siksi, että tällaisille tavoille olisi annettu mitään hygieenistä arvoa.
Maagisia taikakaluja pantiin kokoon mitä erilaisimmista aineksista: ihmislihasta, tiikerin kynsistä, krokotiilin hampaista, myrkkykasvien siemenistä, käärmeenmyrkystä ja ihmisen hiuksista. Vainajan luut olivat perin maagisia. Jopa jalanjälkien tomua voitiin käyttää magiaan. Muinaiskansat uskoivat lujasti lemmentaikoihin. Veri ja muut ruumiineritteet kykenivät herättämään rakkauden maagisen tehovoiman.
Kuvilla oletettiin olevan tehoa magian harjoituksessa. Kuvia rakennettiin, ja kun niitä kohdeltiin huonosti tai hyvin, uskottiin, että sillä olisi sama vaikutus kuvan esittämään henkilöön. Ostopuuhissa ollessaan taikauskoisilla henkilöillä oli tapana pureksia kovaa puunpalaa myyjän sydämen pehmittämiseksi.
Mustan lehmän maito oli äärimmäisen maagista, niin olivat myös mustat kissat. Keppi tai sauva oli maaginen, niin myös rummut, tiu’ut ja solmut. Kaikki ikivanhat esineet olivat maagisia taikakaluja. Uuden tai korkeamman sivilisaation noudattamiin tapoihin suhtauduttiin niiden oletetusti pahan maagisen luonteen vuoksi paheksuvasti. Kirjoittamiseen, kirjanpainamiseen ja kuviin suhtauduttiin kauan aikaa tällä tavoin.
Alkukantainen ihminen uskoi, että nimiin oli suhtauduttava kunnioittavasti – eritoten jumalien nimiin. Nimeä pidettiin entiteettinä, fyysisestä persoonallisuudesta erillään vaikuttavana tekijänä. Sitä pidettiin yhtä suuressa arvossa kuin sielua ja varjoa. Nimi annettiin lainan pantiksi; ihminen ei saanut käyttää nimeään, ennen kuin hän oli sen lainansa maksamalla lunastanut. Nykyään kirjoitetaan nimi velkasitoumuksen alle. Ihmisen nimestä tuli pian tärkeä tekijä magiassa. Villi-ihmisellä oli kaksi nimeä. Tärkeää nimeä pidettiin aivan liian pyhänä arkipäiväisissä tilanteissa käytettäväksi, sen vuoksi hänellä oli toinen eli jokapäiväinen nimi – lisänimi. Muukalaisille hän ei koskaan kertonut oikeaa nimeään. Jokainen luonteeltaan epätavallinen kokemus sai hänet muuttamaan nimensä. Toisinaan niin tehtiin, kun koetettiin parantaa sairaus tai saada onni kääntymään. Villi-ihminen saattoi saada uuden nimen ostamalla sellaisen heimopäälliköltä, ja ihmiset sijoittavat vieläkin rahaa arvonimiin ja oppiarvoihin. Mutta Afrikan bushmannien kaltaisten alkukantaisimpien heimojen keskuudessa ei ole olemassa henkilökohtaisia nimiä.
Since anything connected with the body could become a fetish, the earliest magic had to do with hair and nails. Secrecy attendant upon body elimination grew up out of fear that an enemy might get possession of something derived from the body and employ it in detrimental magic; all excreta of the body were therefore carefully buried. Public spitting was refrained from because of the fear that saliva would be used in deleterious magic; spittle was always covered. Even food remnants, clothing, and ornaments could become instruments of magic. The savage never left any remnants of his meal on the table. And all this was done through fear that one’s enemies might use these things in magical rites, not from any appreciation of the hygienic value of such practices.
Magical charms were concocted from a great variety of things: human flesh, tiger claws, crocodile teeth, poison plant seeds, snake venom, and human hair. The bones of the dead were very magical. Even the dust from footprints could be used in magic. The ancients were great believers in love charms. Blood and other forms of bodily secretions were able to insure the magic influence of love.
Images were supposed to be effective in magic. Effigies were made, and when treated ill or well, the same effects were believed to rest upon the real person. When making purchases, superstitious persons would chew a bit of hard wood in order to soften the heart of the seller.
The milk of a black cow was highly magical; so also were black cats. The staff or wand was magical, along with drums, bells, and knots. All ancient objects were magical charms. The practices of a new or higher civilization were looked upon with disfavor because of their supposedly evil magical nature. Writing, printing, and pictures were long so regarded.
Primitive man believed that names must be treated with respect, especially names of the gods. The name was regarded as an entity, an influence distinct from the physical personality; it was esteemed equally with the soul and the shadow. Names were pawned for loans; a man could not use his name until it had been redeemed by payment of the loan. Nowadays one signs his name to a note. An individual’s name soon became important in magic. The savage had two names; the important one was regarded as too sacred to use on ordinary occasions, hence the second or everyday name—a nickname. He never told his real name to strangers. Any experience of an unusual nature caused him to change his name; sometimes it was in an effort to cure disease or to stop bad luck. The savage could get a new name by buying it from the tribal chief; men still invest in titles and degrees. But among the most primitive tribes, such as the African Bushmen, individual names do not exist.
SuomiEnglish
Koska mistä tahansa ihmisruumiiseen liittyvästä saattoi tulla fetissi, joutui varhaisimman ajan magia tekemisiin hiusten ja kynsien kanssa. Ihmisruumiin luonnollisiin jätöksiin liittyvä salailu juontaa juurensa sellaisesta pelosta, että vihollinen saattaisi saada haltuunsa jotakin ruumiista peräisin olevaa ja käyttää sitä vahingolliseen magiaan. Kaikki ruumiineritteet kätkettiin sen vuoksi huolellisesti maahan. Julkisesta sylkemisestä pidätyttiin pelosta, että sylkeä käytettäisiin turmiolliseen magiaan. Siksi sylky aina peitettiin. Jopa ruoantähteistä, vaatteista ja koristeista saattoi tulla magian välikappaleita. Villi-ihminen ei koskaan jättänyt mitään ateriantähteitään pöydälle. Ja kaikki tämä tehtiin pelosta, että itse kunkin viholliset saattaisivat käyttää näitä aineksia maagisiin riitteihin, eikä suinkaan siksi, että tällaisille tavoille olisi annettu mitään hygieenistä arvoa.
Since anything connected with the body could become a fetish, the earliest magic had to do with hair and nails. Secrecy attendant upon body elimination grew up out of fear that an enemy might get possession of something derived from the body and employ it in detrimental magic; all excreta of the body were therefore carefully buried. Public spitting was refrained from because of the fear that saliva would be used in deleterious magic; spittle was always covered. Even food remnants, clothing, and ornaments could become instruments of magic. The savage never left any remnants of his meal on the table. And all this was done through fear that one’s enemies might use these things in magical rites, not from any appreciation of the hygienic value of such practices.
Maagisia taikakaluja pantiin kokoon mitä erilaisimmista aineksista: ihmislihasta, tiikerin kynsistä, krokotiilin hampaista, myrkkykasvien siemenistä, käärmeenmyrkystä ja ihmisen hiuksista. Vainajan luut olivat perin maagisia. Jopa jalanjälkien tomua voitiin käyttää magiaan. Muinaiskansat uskoivat lujasti lemmentaikoihin. Veri ja muut ruumiineritteet kykenivät herättämään rakkauden maagisen tehovoiman.
Magical charms were concocted from a great variety of things: human flesh, tiger claws, crocodile teeth, poison plant seeds, snake venom, and human hair. The bones of the dead were very magical. Even the dust from footprints could be used in magic. The ancients were great believers in love charms. Blood and other forms of bodily secretions were able to insure the magic influence of love.
Kuvilla oletettiin olevan tehoa magian harjoituksessa. Kuvia rakennettiin, ja kun niitä kohdeltiin huonosti tai hyvin, uskottiin, että sillä olisi sama vaikutus kuvan esittämään henkilöön. Ostopuuhissa ollessaan taikauskoisilla henkilöillä oli tapana pureksia kovaa puunpalaa myyjän sydämen pehmittämiseksi.
Images were supposed to be effective in magic. Effigies were made, and when treated ill or well, the same effects were believed to rest upon the real person. When making purchases, superstitious persons would chew a bit of hard wood in order to soften the heart of the seller.
Mustan lehmän maito oli äärimmäisen maagista, niin olivat myös mustat kissat. Keppi tai sauva oli maaginen, niin myös rummut, tiu’ut ja solmut. Kaikki ikivanhat esineet olivat maagisia taikakaluja. Uuden tai korkeamman sivilisaation noudattamiin tapoihin suhtauduttiin niiden oletetusti pahan maagisen luonteen vuoksi paheksuvasti. Kirjoittamiseen, kirjanpainamiseen ja kuviin suhtauduttiin kauan aikaa tällä tavoin.
The milk of a black cow was highly magical; so also were black cats. The staff or wand was magical, along with drums, bells, and knots. All ancient objects were magical charms. The practices of a new or higher civilization were looked upon with disfavor because of their supposedly evil magical nature. Writing, printing, and pictures were long so regarded.
Alkukantainen ihminen uskoi, että nimiin oli suhtauduttava kunnioittavasti – eritoten jumalien nimiin. Nimeä pidettiin entiteettinä, fyysisestä persoonallisuudesta erillään vaikuttavana tekijänä. Sitä pidettiin yhtä suuressa arvossa kuin sielua ja varjoa. Nimi annettiin lainan pantiksi; ihminen ei saanut käyttää nimeään, ennen kuin hän oli sen lainansa maksamalla lunastanut. Nykyään kirjoitetaan nimi velkasitoumuksen alle. Ihmisen nimestä tuli pian tärkeä tekijä magiassa. Villi-ihmisellä oli kaksi nimeä. Tärkeää nimeä pidettiin aivan liian pyhänä arkipäiväisissä tilanteissa käytettäväksi, sen vuoksi hänellä oli toinen eli jokapäiväinen nimi – lisänimi. Muukalaisille hän ei koskaan kertonut oikeaa nimeään. Jokainen luonteeltaan epätavallinen kokemus sai hänet muuttamaan nimensä. Toisinaan niin tehtiin, kun koetettiin parantaa sairaus tai saada onni kääntymään. Villi-ihminen saattoi saada uuden nimen ostamalla sellaisen heimopäälliköltä, ja ihmiset sijoittavat vieläkin rahaa arvonimiin ja oppiarvoihin. Mutta Afrikan bushmannien kaltaisten alkukantaisimpien heimojen keskuudessa ei ole olemassa henkilökohtaisia nimiä.
Primitive man believed that names must be treated with respect, especially names of the gods. The name was regarded as an entity, an influence distinct from the physical personality; it was esteemed equally with the soul and the shadow. Names were pawned for loans; a man could not use his name until it had been redeemed by payment of the loan. Nowadays one signs his name to a note. An individual’s name soon became important in magic. The savage had two names; the important one was regarded as too sacred to use on ordinary occasions, hence the second or everyday name—a nickname. He never told his real name to strangers. Any experience of an unusual nature caused him to change his name; sometimes it was in an effort to cure disease or to stop bad luck. The savage could get a new name by buying it from the tribal chief; men still invest in titles and degrees. But among the most primitive tribes, such as the African Bushmen, individual names do not exist.