Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Palatessaan Kaspianmeren-matkaltaan Jeesus tiesi, että hänen maailmanmatkansa olivat kutakuinkin tehdyt. Hän teki Palestiinan ulkopuolelle tämän jälkeen enää yhden matkan, ja tämä matka suuntautui Syyriaan. Kapernaumiin tekemänsä lyhyen vierailun jälkeen hän meni Nasaretiin ja viipyi siellä muutaman päivän. Huhtikuun puolivälissä hän lähti Nasaretista Tyyroon. Sieltä hän jatkoi matkaansa pohjoiseen viivähtäen muutaman päivän ajan Siidonissa, mutta hänen päämääränään oli Antiokia.
Käsillä on nyt vuosi, jolloin Jeesus vaelteli yksinään pitkin Palestiinaa ja Syyriaa. Koko tämän matkusteluvuoden ajan hänet tunnettiin maan eri osissa eri nimillä: nasaretilaisena kirvesmiehenä, kapernaumilaisena veneenrakentajana, damaskoslaisena kirjanoppineena ja aleksandrialaisena opettajana.
Antiokiassa Ihmisen Poika asui yli kahden kuukauden ajan tehden työtä, tehden huomioita, tutkaillen, suorittaen vierailuja, hoivaten ja opiskellen kaiken aikaa, miten ihminen elää, miten hän ajattelee, tuntee ja miten hän reagoi olemassaolonsa kehyksinä toimivaan ympäristöön. Tästä ajasta hän työskenteli kolme viikkoa teltantekijänä. Antiokiassa hän viipyi kauemmin kuin millään muulla tällä matkalla vierailemallaan paikkakunnalla. Kun apostoli Paavali kymmenen vuotta myöhemmin saarnasi Antiokiassa ja kuuli kannattajiensa puhuvan damaskoslaisen kirjanoppineen opeista, niin eipä hän tiennyt, että hänen oppilaansa olivat kuulleet Mestarin itsensä ääntä ja kuunnelleet hänen opetuksiaan.
Antiokiasta Jeesus taivalsi rannikkoa noudatellen kohti etelää ja Kesareaa, jossa hän viivähti muutaman viikon, ja jatkoi sitten taivallustaan rannikkoa pitkin Joppaan saakka. Joppasta hän matkasi sisämaahan: Jamniaan, Ashdodiin ja Gazaan. Gazasta hän taittoi taivalta sisämaahan johtavaa reittiä Beershebaan, jossa hän viipyi viikon ajan.
Sen jälkeen Jeesus astui viimeiselle yksityishenkilönä suorittamalleen matkaosuudelle, joka vei hänet Palestiinan sydänmaiden läpi hänen kulkiessaan etelän Beershebasta pohjoisen Daaniin. Tällä kohti pohjoista suuntautuneella matkallaan hän pysähtyi Hebronissa, Betlehemissä (jossa hän näki oman synnyinpaikkansa), Jerusalemissa (hän ei käynyt Betaniassa), Beerotissa, Lebonassa, Syykarissa, Sikkimissä, Samariassa, Gebassa, Een-Gannimissa, Eendorissa ja Maadonissa; Magdalan ja Kapernaumin kautta kulkien hän taivalsi edelleen kohti pohjoista, ja Meeromin vesistön itäpuolitse kulkien hän tuli Karahtan kautta Daaniin eli Kesarea Filippiin.
Jeesuksen sisäinen Ajatuksensuuntaaja johdatti hänet sitten hylkäämään ihmisten asuinpaikat ja nousemaan ylös Hermonvuorelle, jotta hänellä olisi siellä tilaisuus viimeistellä työ, jonka hän oli tehnyt saadakseen ihmismielensä hallintaan, ja viedä päätökseen sen tehtävän, joka hänellä oli toteuttaessaan täydellisen vihkiytymisensä maan päällä vielä jäljellä olevalle elämäntyölle.
Edellä kerrottu oli yksi Mestarin Urantialla viettämään elämänvaiheeseen kuuluneista epätavallisista ja erikoisista ajanjaksoista. Toinen ja paljossa samankaltainen oli kokemus, jonka hän kävi läpi ollessaan yksikseen Pellan lähivuorilla heti kasteensa jälkeen. Nyt puheena oleva, Hermonvuorella eristyneisyydessä vietetty ajanjakso oli merkkinä hänen puhtaasti ihmisen hahmossa elämänsä elämänvaiheen päättymisestä, toisin sanoen se merkitsi kuolevaisen muodossa suoritetun lahjoittautumisen teknistä päättymistä, kun myöhempi eristäytyminen taas oli merkkinä lahjoittautumiseen kuuluneen jumalallisemman vaiheen alkamisesta. Ja Jeesus eli Hermonvuoren rinteillä kuuden viikon ajan yksikseen Jumalan kanssa.
When Jesus returned from the journey to the Caspian Sea, he knew that his world travels were about finished. He made only one more trip outside of Palestine, and that was into Syria. After a brief visit to Capernaum, he went to Nazareth, stopping over a few days to visit. In the middle of April he left Nazareth for Tyre. From there he journeyed on north, tarrying for a few days at Sidon, but his destination was Antioch.
This is the year of Jesus’ solitary wanderings through Palestine and Syria. Throughout this year of travel he was known by various names in different parts of the country: the carpenter of Nazareth, the boatbuilder of Capernaum, the scribe of Damascus, and the teacher of Alexandria.
At Antioch the Son of Man lived for over two months, working, observing, studying, visiting, ministering, and all the while learning how man lives, how he thinks, feels, and reacts to the environment of human existence. For three weeks of this period he worked as a tentmaker. He remained longer in Antioch than at any other place he visited on this trip. Ten years later, when the Apostle Paul was preaching in Antioch and heard his followers speak of the doctrines of the Damascus scribe, he little knew that his pupils had heard the voice, and listened to the teachings, of the Master himself.
From Antioch Jesus journeyed south along the coast to Caesarea, where he tarried for a few weeks, continuing down the coast to Joppa. From Joppa he traveled inland to Jamnia, Ashdod, and Gaza. From Gaza he took the inland trail to Beersheba, where he remained for a week.
Jesus then started on his final tour, as a private individual, through the heart of Palestine, going from Beersheba in the south to Dan in the north. On this journey northward he stopped at Hebron, Bethlehem (where he saw his birthplace), Jerusalem (he did not visit Bethany), Beeroth, Lebonah, Sychar, Shechem, Samaria, Geba, En-Gannim, Endor, Madon; passing through Magdala and Capernaum, he journeyed on north; and passing east of the Waters of Merom, he went by Karahta to Dan, or Caesarea-Philippi.
The indwelling Thought Adjuster now led Jesus to forsake the dwelling places of men and betake himself up to Mount Hermon that he might finish his work of mastering his human mind and complete the task of effecting his full consecration to the remainder of his lifework on earth.
This was one of those unusual and extraordinary epochs in the Master’s earth life on Urantia. Another and very similar one was the experience he passed through when alone in the hills near Pella just subsequent to his baptism. This period of isolation on Mount Hermon marked the termination of his purely human career, that is, the technical termination of the mortal bestowal, while the later isolation marked the beginning of the more divine phase of the bestowal. And Jesus lived alone with God for six weeks on the slopes of Mount Hermon.
SuomiEnglish